Annelistit ja valeinformaatio

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Bou
Jack Bauer
Viestit: 924
Liittynyt: La Syys 17, 2011 3:46 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Bou »

Syytetty keksi oven raosta sörkkimisen, kun hänen piti keksiä selitys kuinka T-paitaan oli tullut uhrin verta paikkoihin, jossa sitä ei pitäisi olla. Alkuperäisien kertomusten mukaan oli mennyt vain olohuoneen kautta huutelemaan huppikselle joka oli kahteen kertaan syöksähdellyt perään olohuoneeseen asti (jossa seisoskeli tytär puhelimessa, joka kuitenkaan ei näe huppista).

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Näin juuri. Annelin tarina on muuttunut sen mukaan mitä muuta informaatiota on poliisilta tullut ja siltikin virkavalta on niellyt nämä tarinat syötteineen päivineen koska syyttömän perheenäidin ja miehensä menettäneen onnettoman lesken leima on ollut alusta lähtien niin suuri. Joutsenlahti lienee alussa vuotanut kaiken tiedon tutkinnan etenemisestä. Vaikka pulssien kokeilemisissa kiertotietä oven raosta uhrin maatessa oven edessä ei ole päätä eikä häntää. Poliisi ei todellakaan käske kokeilemaan pulssia mitään kautta jos on pienikin epäily että puukottaja on vielä paikalla tai edes lähistöllä. Ei toki päätä eikä häntää ole siinäkään että puukottaja "leikkisi hippaa" Annelin kanssa ottaessa askeleita Annelia ja tytärtä päin mutta kuitenkin jättäisi nämä rauhaan ja palaisi aina pistelemään Jukkaa. Jukan kertoessa ja Annelin ollessa kuolleena sitä ei uskoisi kukaan. Sama koskee vanhimman tyttären tarinaa josta taisi jossain syytelauselmassa olla että epäillään totuudesta poikkeamisesta koska tarina oli muuttunut välillä mahdottomaan suuntaan mitä tulee "huppiksen" liikkeisiin. Nämä kaksi eivät todellakaan ole mitään "silminnäkijöitä" joita tulee käyttää apuna jutun ratkaisemisessa. Toki myöskään lasten jättämistä taloon ei voi pitää loogisena toimintana. Kuten ei sitäkään että mennään ulos pimeään odottamaan poliisia juuri kun murhaaja on siitä poistunut ja voi olla kulman takana odottamassa uusia uhrejaan. Ellei tosiaan ole tieto ettei ketään murhaajaa olekaan.

Stallion
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 13, 2020 11:30 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Stallion »

Näinpä.

Vielä tuosta "huppiksesta"

A:n kertomukset
Puhuttelu 1.12.2006

5. Kolmannella kerralla A oli nähnyt isänsä selvästi lattialla. Ulkopuolinen mies oli ollut kiipeämässä terassin oven ikkunasta. A oli nähnyt vain miehen selän. A on kertonut, että miehellä oli ollut päällään musta huppari, tai ettei hän muista miehen vaatetusta. Hupparin selässä ei ollut ollut mitään tekstiä. Hupparin huppu oli ollut miehellä päässä. A ei ollut nähnyt mitään miehen käsissä. A oli ollut "aika keskel olkkaria" nähdessään poistuvan miehen.

Oli ollut päällä huppari. Hän ei kuitenkaan muista miehen vaatetusta. Hmmmm. Mutta kuitenkin hupparin selässä ei ollut mitään tekstiä ja vielä oikein hupparin huppu oli ollut miehellä päässä…….
Sekä:
Vanhin lapsista sanoo jossain vaiheessa puhelua, että "isä ei voi hyvin", mutta ei mainitse, että isän kimpussa olisi vieras henkilö.

HMMMM

Sekä:

A:n mukaan ulkopuolinen henkilö oli poistunut ikkunasta hätäkeskuspuhelun aikana. Tähän selvästi viittaavia poistumisääniä ei ole kuitenkaan kuultavissa tallenteelta.

Jos kerta Annelin mukaan kyseessä on ollut isokokoinen mies ja sellainen isokokoinen mies ei muka jätä mitään ääniä poistuessaan. Vaan yhdellä kertaa osannut ketterästi sujahtaa siitä..
Jos kerta litteroinnissa kuuluu hengitysäänetkin, niin miten voi olla, että isokokoinen mies ei jättänyt poistuessaan mitään ääni. Ei kuulunut lasinsirujen päältä kävelyä ja rikotusta ovenikkunasta poistuessaan ei kuulunut mitään ääniä. Tömähdyksiä kun hyppää ulos tai astuu jalalla ovenkarmeissa törröttävien lasien päälle. Vai hyppäsikö isokokoinen mies yhdellä loikalla siitä ulos..

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Stallion kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 2:53 pm
Näinpä.

Vielä tuosta "huppiksesta"

A:n kertomukset
Puhuttelu 1.12.2006

5. Kolmannella kerralla A oli nähnyt isänsä selvästi lattialla. Ulkopuolinen mies oli ollut kiipeämässä terassin oven ikkunasta. A oli nähnyt vain miehen selän. A on kertonut, että miehellä oli ollut päällään musta huppari, tai ettei hän muista miehen vaatetusta. Hupparin selässä ei ollut ollut mitään tekstiä. Hupparin huppu oli ollut miehellä päässä. A ei ollut nähnyt mitään miehen käsissä. A oli ollut "aika keskel olkkaria" nähdessään poistuvan miehen.

Oli ollut päällä huppari. Hän ei kuitenkaan muista miehen vaatetusta. Hmmmm. Mutta kuitenkin hupparin selässä ei ollut mitään tekstiä ja vielä oikein hupparin huppu oli ollut miehellä päässä…….
Sekä:
Vanhin lapsista sanoo jossain vaiheessa puhelua, että "isä ei voi hyvin", mutta ei mainitse, että isän kimpussa olisi vieras henkilö.

HMMMM
Tiedätkö, että itselläni tulevat aivan kyyneeleet silmään, kun mietin, kuinka ajattelemattomasti Annelin kovia kokenutta vanhinta tytärtäkin täällä murhainfossa kiusataan? Mieti hieman, mitä olet tekemässä ja kenen toimeksiannosta. Kannattaa lukea Tiia Palménin kirjoittama kirja "Koskelan teinisurma" ja miettiä, haluatko olla sellainen ihminen, joka omalla toiminnallaan saattaa kiduttaa toisen kuoliaaksi.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Stallion
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 13, 2020 11:30 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Stallion »

No voih kun ottaa koville kun jotkut ovat erimieltä kanssasi. Ei ole kivaa ei.

No näin tosiaan Vaasan hovioikeus totesi vanhemman tytön puheista. Eli hehän tässä sitten ovat kiusaajia kun tuollaista uskaltavat väittää.

Jos nyt aletaan puhumaan siitä miten alun tutkinta on ollut se kaikista totuudenmukainen ja kaikkien pitäisi kiinnittää siihen enemmän huomiota (niin kuin eräskin nicci täällä toistaa)

Vaasan hovioikeus 2015:

61. A:n kertomus on epäselvä tai ristiriidassa seuraavien poliisin teknisessä rikostutkinnassa todettujen ja/tai rikospaikalta otetuista valokuvista ilmenevien seikkojen kanssa:

3. Takkahuoneen ja olohuoneen rajalta on ollut hyvä näkyvyys takkahuoneeseen. Epäselvää on, kuinka A ei ole voinut nähdä ulkopuolista tekijää käydessään ensimmäisen ja toisen kerran takkahuoneessa eikä kolmannellakaan käyntikerralla ennen tämän poistumista.
4. A:n mukaan ulkopuolinen henkilö oli poistunut ikkunasta hätäkeskuspuhelun aikana. Tähän selvästi viittaavia poistumisääniä ei ole kuitenkaan kuultavissa tallenteelta.

MikaK
Jane Marple
Viestit: 1096
Liittynyt: Ke Syys 18, 2019 9:29 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja MikaK »

Täysin epäselväähän se on miten tuosta kohtaa ei olisi voinut nähdä huppumiestä itse teossa jos siellä sellainen olisi ollut. Ja varmaan ainakin olisi kuullut (kamppailun) ääniä joita osaisi hyvin kuvailla kysyttäessä. Mutta ei, hiljaa komerossako se huppu välillä oli? Sinänsä tarinaa sovittaessa tuollainen "näin huppumiehen selän" on kaikkein nerokkainta. Ei voida kysyä tarkempia tuntomerkkejä mitä tulee päähän ja hiuksiin eikä voida vaivata tunnistamisella jos ulkopuolisia tekijöitä saadaan haaviin. Ei voida esittää mitään jatkokysymyksiä. Case closed. Joko usko havainto tai älkää uskoko.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Bou kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 1:06 pm
Syytetty keksi oven raosta sörkkimisen, kun hänen piti keksiä selitys kuinka T-paitaan oli tullut uhrin verta paikkoihin, jossa sitä ei pitäisi olla. Alkuperäisien kertomusten mukaan oli mennyt vain olohuoneen kautta huutelemaan huppikselle joka oli kahteen kertaan syöksähdellyt perään olohuoneeseen asti (jossa seisoskeli tytär puhelimessa, joka kuitenkaan ei näe huppista).
Kuten jo aikaisemmin olen tähän asiaan vastannut, se oli taloon soittanut poliisi (partion johtaja Ari Laakkonen), joka pyysi Annelia menemään kokeilemaan, oliko mies vielä hengissä. Olohuoneen kautta ei päässyt kun lattialla oli lasia, eikä rikospaikkaa saisi muutenkaan sotkea, joten kokeili, pystyisikö pulssia kokeilemaan pesuhuoneen oven raosta. Ei ylettynyt kuin olkapäähän.
Jäljet on ruumiissa nähtävissä.

Samoin voi todistaa, että uhrin saadessa surmansa, pesuhuoneen ovi oli kiinni, mutta partion tullessa, ovi oli raollaan. Oven karmissa oli veripisaroita sellaisessa kohdassa, etteivät ne olisi voineet lentää siihen, jos ovi olisi surmahetkellä ollut auki.

Auer on kaikissa kertomuksissa, myös niissä, jossa arveli Jukan tappaneensa jotenkin, kertonut saman kertomuksen oven raosta kurkottelusta. Hän ei ole tätä yksityiskohtaa muuttanut missään vaiheessa, koska kyseessä on emotionaalisesti mieleen ikuisesti jäävä asia ja toisekseen se tapahtui surmaajan poistuttua eli tilanteen tavallaan lauettua.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Jotenkin ihan alkeellista yrittää ratkoa tapahtumia sillä, mitä joku henkilö sanoo jälkikäteen.

Eikö oleellista olisi selvittää, missä Auer on puhelun aikana? Ei teistä tule koskaan salapoliiseja.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Stallion
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 13, 2020 11:30 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Stallion »

Kuvitelkaa tilanne, jossa vaimonne tai miehenne makaa henkitoreissaan väkivallan uhrina lattialla ja tiedätte tekijän jo poistuneen.

Siinä juoksisi lasisirpaleitten päältä tai hyppelisi niiden yli tai laittaisi äkkiä kengät jalkaan mennäkseen katsomaan miten rakas puoliso voi.

Rikospaikan sotkeminen ei ainakaan olisi ensimmäisenä huolena. Ei tulisi edes tuossa tilanteessa mieleenkään.

Mietin vain, että mitähän tapahtui häkepuhelun loputtua ja ennen kuin poliisi soitti. Ei tainnut Anneli mennä edes katsomaan miten miehelleen kävi, koska poliisi joutui puhelimessa kehottamaan Annelia menemään kokeilemaan miehensä pulssia. Eihän Anneli mennyt edes miehensä vierelle missään vaiheessa.

Kyllähän nyt jokainen tuossa tilanteessa menisi läheisensä vierelle katsoakseen voiko häntä auttaa millään lailla eikä vähän vain sörkkisi jostain ovenraosta.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Stallion kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 6:07 pm

Mistä sinä tiedät, että tappaja on poistunut lopullisesti paikalta ja keitä apureita hänellä mahdollisesti on, jos joutuisit vastaavanlaisen teon uhriksi? Lisäksi olisit vakavasti loukkaantunut, ja tuskin pystyisit kovin vauhdikkaasti ilmarinnan omaavana henkilönä liikkumaan.

Anneli kuunteli saamiaan ohjeita ja toimi niiden mukaisesti. Hän kävi katsomassa miestään ja totesi, ettei pysty häntä tuossa tilanteessa auttamaan enempää. Sen jälkeen hän meni apuvoimia vastaan ovelle, jotta nämä tietäisivät, minne heidän on määrä tulla eivätkä nämä joutuisi hakemaan paikkaa aikaa kuluttaen.

Hienoa, jos sinulla on taitoa antaa 70 kertaa puukotetulle verta valuvalle puolisollesi ensiapua niin, että saat hänet jäämään henkiin. Kaikilla ei tällaisia taitoja ole. Minä olisin toiminut Annelin tavoin ja olisin mennyt ensihoidon antajia vastaan talon ovelle siten, että olisin saanut ohjattua heidät mahdollisimman nopeasti antamaan apua loukkaantuneelle puolisolleni.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja awa »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 7:35 pm
Mistä sinä tiedät, että tappaja on poistunut lopullisesti paikalta ja keitä apureita hänellä mahdollisesti on, jos joutuisit vastaavanlaisen teon uhriksi? Lisäksi olisit vakavasti loukkaantunut, ja tuskin pystyisit kovin vauhdikkaasti ilmarinnan omaavana henkilönä liikkumaan.
Tämä on mielenkiintoista, että tätä Anneli Auerin vammaa pidetään niin kovasti kauhena, että mitään ei muka voisi tehdä - ei se ilmarinta aina liikkumista estä.

Esimerkki lähteestä LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM:

"Potilaamme on aiemmin terve tupakoimaton 27-vuotias nainen. Hän hakeutui lääkäriin hengitysvaikeuden ja syvään hengittäessä ilmaantuvan kivun vuoksi. Viikkoa aiemmin hän oli ollut kuntosalilla tekemässä vatsalihasliikkeitä, minkä jälkeen oireet olivat alkaneet ja pahentuneet vähitellen. Ensimmäisenä potilaan tutkinut lääkäri epäili ilmarintaa ja lähetti potilaan keskussairaalan päivystykseen.

Päivystyspoliklinikkaan potilas hakeutui itsenäisesti, ja tulovaiheessa hänen yleistilansa oli hyvä. Pulssioksimetrilla mitattu happikyllästeisyys oli lähes normaali ja verenkierto oli vakaa. Vasemmalta kuuluivat tavanomaiset hengitysäänet, mutta oikealla hengitysäänet olivat vaimentuneet. Keuhkokuvassa todettiin oikealla laaja-alainen ilmarinta (kuva 1)."

Löytyiskö keneltäkään sitä Anneli Auerille tehtyä kuulemista, missä hän muistaakseni seurtaavana päivänä kertoi sairaalavuoteelta tapahtumia? Siinä haastattelussa minulla erityisesti pisti silmään miten Auer näytti kädellä kuinka huppumies puukotti niin, että veitsen terä on pikkusormen puolella. Noin puukottaessa saattaa puukotettava torjua huppumiestä niin, että veitsi osuukin omaan rintaan.
Nyt olisin vielä mielenkiinnolla halunnut kuulla oliko taustalla pleuraimun ääni?!

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Stallion kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 6:07 pm
Kuvitelkaa tilanne, jossa vaimonne tai miehenne makaa henkitoreissaan väkivallan uhrina lattialla ja tiedätte tekijän jo poistuneen.

Siinä juoksisi lasisirpaleitten päältä tai hyppelisi niiden yli tai laittaisi äkkiä kengät jalkaan mennäkseen katsomaan miten rakas puoliso voi.

Rikospaikan sotkeminen ei ainakaan olisi ensimmäisenä huolena. Ei tulisi edes tuossa tilanteessa mieleenkään.

Mietin vain, että mitähän tapahtui häkepuhelun loputtua ja ennen kuin poliisi soitti. Ei tainnut Anneli mennä edes katsomaan miten miehelleen kävi, koska poliisi joutui puhelimessa kehottamaan Annelia menemään kokeilemaan miehensä pulssia. Eihän Anneli mennyt edes miehensä vierelle missään vaiheessa.

Kyllähän nyt jokainen tuossa tilanteessa menisi läheisensä vierelle katsoakseen voiko häntä auttaa millään lailla eikä vähän vain sörkkisi jostain ovenraosta.
Niin, ja sitten sinä olisit antanut hänelle elinkautisen. Hänhän olisi sitten ihan uhrin veressä ja dna:ta uhrissa ja jäljet sekaisin.
Ihan selvä syyllinen siis, kun jotkut ei voi koskaan voittaa.

Mutta tottakai syyllisen olisi kannattanut mennä kaulailemaan oikein kunnolla. Sillähän selittäisi kaikki mahdollisesti löytyvät jäljet.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Stallion
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 13, 2020 11:30 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Stallion »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 7:35 pm

Lisäksi olisit vakavasti loukkaantunut, ja tuskin pystyisit kovin vauhdikkaasti ilmarinnan omaavana henkilönä liikkumaan.
Jännästi se Anneli pystyi liikkumaan kuitenkin ilmarinnan omaavana henkilönä kylppäriin asti sörkkimään Jukkaa oven raosta. Niin miksei Anneli olisi pystynyt takkahuoneeseen asti menemään.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Stallion kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 9:06 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 7:35 pm

Lisäksi olisit vakavasti loukkaantunut, ja tuskin pystyisit kovin vauhdikkaasti ilmarinnan omaavana henkilönä liikkumaan.
Jännästi se Anneli pystyi liikkumaan kuitenkin ilmarinnan omaavana henkilönä kylppäriin asti sörkkimään Jukkaa oven raosta. Niin miksei Anneli olisi pystynyt takkahuoneeseen asti menemään.
Kovasti odotan, koska huomaat, että on aika lopettaa Anneli Aueriin kohdistuva kiusanteko ja häijyt puheet.
Hoitaja M.M. Satakunnan keskussairaalassa kirurgian päivystyksessä on todennut aikanaan mm. seuraavaa:

- todistaja on ollut vastaanottamassa Aueria kirurgian päivystyksessä, jossa Auer oli sijoitettu huoneeseen 6
- Auerin mukana sairaalaan oli tullut myös poliisi ja hän oli samassa tilassa muiden kanssa
- on avustanut päivystävää miespuolista kirurgia Auerin hoidossa yhdessä lääkintävahtimestari S.L.:n kanssa, kun Auerille on laitettu pleuradreeni helpottamaan keuhkojen toimintaa
- oli epäillyt Auerin olevan shokissa, koska tämä oli koko ajan erittäin vaisu ja koska kanyylin laitto oli erittäin vaikeaa Auerin kovalta vaikuttaneen ihon takia, mikä saattoi liittyä shokkitilaan

...
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

awa
Angus MacGyver
Viestit: 6540
Liittynyt: Su Huhti 08, 2007 10:53 pm

Re: Annelistit ja valeinformaatio

Viesti Kirjoittaja awa »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Elo 11, 2021 9:20 pm
- todistaja on ollut vastaanottamassa Aueria kirurgian päivystyksessä, jossa Auer oli sijoitettu huoneeseen 6
- Auerin mukana sairaalaan oli tullut myös poliisi ja hän oli samassa tilassa muiden kanssa
- on avustanut päivystävää miespuolista kirurgia Auerin hoidossa yhdessä lääkintävahtimestari S.L.:n kanssa, kun Auerille on laitettu pleuradreeni helpottamaan keuhkojen toimintaa
- oli epäillyt Auerin olevan shokissa, koska tämä oli koko ajan erittäin vaisu ja koska kanyylin laitto oli erittäin vaikeaa Auerin kovalta vaikuttaneen ihon takia, mikä saattoi liittyä shokkitilaan
Eli Anneli Auer ei ole ollut teho-osastolla vaan huoneessa 6.

Peleuraimusta ei ole mainintaa.

Shokkitila näyttää liittyvän amatöörien toimintaan, jos iho on vaikuttanut kovalta!

Ettei pääse unohumaan;
Löytyiskö keneltäkään sitä Anneli Auerille tehtyä kuulemista, missä hän muistaakseni seurtaavana päivänä kertoi sairaalavuoteelta tapahtumia?
Siinä haastattelussa minulla erityisesti pisti silmään miten Auer näytti kädellä kuinka huppumies puukotti niin, että veitsen terä on kädessä pikkusormen puolella. Noin puukottaessa saattaa uhri torjua "huppumiestä" ja veitsi osuukin omaan rintaan.
Nyt olisin vielä mielenkiinnolla halunnut kuulla oliko taustalla pleuraimun ääni?!

Vastaa Viestiin