Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Keskustelua Ulvilan tapauksesta

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Lukittu
Avatar
turumurre
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4781
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 3:57 pm

Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja turumurre » To Huhti 22, 2010 12:00 am

Tälläinen eri aihepiirien jaottelu Ulvilan tapauksessa on paikallaan, koska noissa Ulvilan tapaus1-2-3-4-ketjuissa ei oikein pääse syventymään johonkin asiaan, tekstiä tulee kakkureseptistä huppumieheen, ja asiaa tulee paljon. Muutkin voisivat kopioida aikaisemmin kirjoittamiaan kommentteja ja mielipiteitään tähän ketjuun, näin asioiden seuraaminen helpottuisi.
Aloitan tämän rikottuun ovi-ikkunaan ja siitä kulkemiseen liittyvän osan pohtimalla ikkunan rikkomista;

Tutkinnassa on tultu siihen tulokseen että ikkuna olisi rikottu pikemminkin sisältäpäin, koska lasinpalasia oli ulkoterassilla huomattavan pitkällä. Tämän käsityksen olen saanut lehtitiedoista ja osittain ETP-papereista, joita ei vielä tältäosin ole kaikkia tullut tsekattua.

Kysymys kuuluu: Eikö ole luonnollista ettei lasinpalasia ole sisäpuolelle levinnyt kovin pitkälle, koska siinähän oli se oviverho. Oviverhoon oli lisäksi tullut vaaleammalle puolelle jotain vahigoittumisjälkiä, mahdollisesta lyöntien jäljistä. Vaaleamman puolen oletan olevan ulospäin, eli että on auringon haallistaman. Lasinpalasiahan ei sisäpuolelle voi edes levitä kauas, vaikka ikkuna olisi rikottu ulkoapäin, koska vastassa on takka/takkaseinä.

Sessan
Alibin kestotilaaja
Viestit: 302
Liittynyt: Su Tammi 31, 2010 12:06 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Sessan » To Huhti 22, 2010 12:05 am

Mun veikkaus on että osa lasista on kyllä rikottu ulkopäin- Jukka Lahden toimesta- kun Auer hänet ulos lukinnut ja hän on sieltä suutuspäissään halunnut sisään tulla ja rikkonut ikkunaa saadakseen käden kahvaan ja oven auki. Loput ikkunasta on sitten rikottu sisältä päin Aurein toimesta.

alpo holisti
Magnum
Viestit: 1402
Liittynyt: La Tammi 09, 2010 2:06 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja alpo holisti » To Huhti 22, 2010 12:30 am

tämä teoria ei ihan aukea minulle.

siis J jää jotenkin ulos.
sitten J rikkoo ikkunan saadakseen kahvan auki.

sitten J:n surmaamisen ja poliisin tulon välillä A suurentelee aukkoa?
mutta kun ei olis tarvinnut kuin avata ovi...
vai miten sinä ajatteket tämän?

Florence86
Neuvoja-Jack
Viestit: 260
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2010 6:14 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Florence86 » To Huhti 22, 2010 12:44 am

Terassin ovilasia on aluksi todennäköisesti paukutettu käsin, tähän viittaisi kahden vanhimman lapsen heräämiset unesta ja kuvailut "ukkosesta" ym.

Pistin merkille vanhimman lapsen kuulustelusta sen, että hän totesi jonkin esineen (taisi arvioida kiveksi) puuttuneen terassilta. Oon pohtinut miten hän on tuollaisen ylipäätään havainnut? Olisiko lasi rikottu alkuun sitten ulkoapäin jollakin kivenmurikalla (jonka lapsi oli rekisteröinyt lattialla käydessään takkahuoneen ovella sen toisen kerran ja nähdessään lasinsirut/rikotun lasin) Miksi te rikkositte sen ikkunan?

Lasia on kuitenkin rikottu vielä tämänkin jälkeen, niin kauttaaltaan ruutu oli auki. Miksi? Miten? Ääh! :shock:
People will say we're in love. (H. Lecter)

Navetanhajuinen
Alibin kestotilaaja
Viestit: 322
Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Navetanhajuinen » To Huhti 22, 2010 1:05 am

2000 luvulla rakennetuissa terassinovissa on jo kahvalukko murtosuojana. Tähtisentien asunnossa ei varmaankaan ollut lukollista kahvaa terassinovessa.

Joku ihmeellinen logikka on ollut asianosaisella tehdä jotain lavastustoimintaa tekiän pakoreitiksi oveenikkunasta, ovesta tavanomaisesti kulkemisen lisäksi. Kevyt muovituoli ei ulkopuolella olisi ollut esteenä oven avautumiselle.

beelsebub
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 51
Liittynyt: La Kesä 20, 2009 7:57 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja beelsebub » To Huhti 22, 2010 1:11 am

Teoriassahan olisi mahdollista, että Jukka olisi tosiaan joko itse mennyt jäähylle ulos tai Anneli hänet sinne heittanyt ja lukinnut oven perästä. Jukka aikansa oveen kolkutettuaan hermostuu ja lyö kirveen/sorkkaraudan/vasaran läpi lasista ja avaa oven lukon. Tappelu jatkuu ja Anneli luulee Jukan kuolleen, rikkoo ikkunan kokonaan, soittaa häkeen. J herää ja A joutuu viimeistelemään teon tällä metalliastalolla, jolla J hajotti ikkunaa ja joka siksi oli vielä sopivasti käden ulottuvilla. Olisikohan ollut fyysisesti mahdollista että J olisi kiivennyt ikkunasta, se selittäisi jäljen tuolilla ikkunan ulkopuolella.

Mantalainen
Alokas
Viestit: 25
Liittynyt: Ma Huhti 19, 2010 2:48 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Mantalainen » To Huhti 22, 2010 10:17 am

Pari riitelee, lapsi herää ja hänet käsketään nukkumaan.

Jukka menee ulos (jossain kuvissa näkyi tupakka aski, tupakoiko jompi kumpi?), Anneli lukitsee oven/ovi menee lukkoon. Jukka huomaan olevansa suljettu ulos ja jyskyttää lasia. Anneli on närkästynyt eikä suostu avaamaan. Jukka heittää jotain lasia kohti, mutta ei ylety avaamaan lukkoa (esine osuu liian keskelle ikkunaa ja aiheuttaa vain pienen särön/aukon).

Jukka ottaa lumikolan ja hajottaa koko ikkunan, astuu tuolille ja kiipeää ikkunasta sisään. Huutaa Annelille, kun Anneli makaa sängyssä peiton alla. Anneli on tässä kohtaa jo vähän peloissaan. Lapsi herää uudestaan katsomaan tilannetta.

Tää on iso kysymysmerkki, missä kohtaa keittiö on mukana kuvioissa:
Riita jatkuu, Jukka on vihainen ja Anneli nousee sängystä ja menee keittiöön? Jossa Jukka sitten painaa hänet vasten pöytää ja veitsi tulee mukaan kuvioihin. Jukka ei ehkä näe veistä? Käydäänkö kahinaa ja Anneli saa iskun itseensä? Miksi siirrytään taas makuuhuoneen puolelle?

Ja tosta eteenpäion vielä isompi kysymysmerkki. Onko Anneli tajunnut hyökkäävänsä miehensä kimppuun, vai kuvitteleeko omat tekonsa jonkun ulkopuolisen tekemiksi, koska totuus olisi liian karmea?

kalmusto
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 183
Liittynyt: Ke Loka 08, 2008 10:07 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja kalmusto » To Huhti 22, 2010 10:51 am

Auer nukkumassa sikeässä univaiheessa, Lahti vielä valveilla tai kevyessä unessa. Huppuhemmo murtokeikalla pyrkii avaamaan oven perustyyliin, eli kahvaan käsiksi. Lahti onkin tikkana pystyssä halon kanssa kahvaa puolustamassa. Huppuhemmo saa sormilleen ja perääntyy. Lahden halko saattaa tässä vaiheessa lennättää lasia kauaksikin. Auerin kauneusunet jatkuvat (on tottunut nukkumaan melussa, kun telkkari pauhaa olkkarissa jonne ei ole edes ovea välissä). Lapsi tulee kattomaan. Lahti ei halua huolestuttaa pientä ja tilanne näyttää olevan ohi ja käskee takaisin nukkumaan. Lahdella on nyt tehtävänä a) paikata aukko ikkunassa b) siivota sirut c) hoitaa lapsi nukkumaan d)soittaa poliiseille e) herättää Auer f) paikata lasista saamiaan haavoja. Lahti rojahtaa sängyllä tavoitellakseen kännykkää yöpöydältä. Huppuhemmo on sillä välin palannut Volvolleen, meinannut lähteä, mutta pakittanut takaisin. Huppuhemmoa ottaa pattiin, kun keikka on pilalla ja käteen sattuu. Ottaa kirveen takakontista ja tällä kertaa ei jää kahvan kanssa nysväämään...

Onko Lahti sillä välin hakenut keittiöstä veitsen varmuuden vuoksi lakanoihin pyörimään (ja omenan yöpalaksi)?

Teleksi
Charlien Enkeli
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Teleksi » To Huhti 22, 2010 10:53 am

Ensinnäkin jossain kuulustelussa Annu oli sanonut, että hän on saattanut tuupata Jukkaa oven lasia päin: jos jukka on rikkonut sitä vähän, että pääsee sisään ja annu on sitten tuupannut jukkaa lasia päin, niin lasi menee rikki (kun se on jo vähän rikki). Tämä selittäisi osin se, että Jukassa on reippaasti lasin viiltoja.

Jos lapsi tulee paikalle, niin olisiko pariskunta siirtynyt keittiöön riitelemään, kun se on kauempana lapsesta - siis jottei lapsi häiriinnyt aikuisten keskustelutsta.

Helmi10
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 53
Liittynyt: Pe Huhti 02, 2010 6:32 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Helmi10 » To Huhti 22, 2010 11:44 am

Onko siitä rikotusta ikkunasta kuvaa? Oliko se kokonaan rikottu vai vain miehenmentävä aukko rosoreunoin?

4-ketjusta muistelen lukeneeni että häkepuhelun taustalla kuuluu rikkoutuvan lasin ääni kun AA on linjoilla, oliko näin?

Navetanhajuinen
Alibin kestotilaaja
Viestit: 322
Liittynyt: Pe Loka 30, 2009 2:17 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Navetanhajuinen » To Huhti 22, 2010 12:21 pm

En usko ovenikkunan kautta kenenkään kulkeneen kumpaankaan suuntaan, jos ovi ei ole ollut lukittu. Kiiretilanteessa kahvasta aukaisu on ollut luonnollinen toimenpide. Miehenmentävän aukon kopistelu jo kädenmentävän aukon lisäksi on jotain ihmeellistä toimintaa valitusäänien ohessa joita poika oletti astioitten särkemiseksi.

Olettamukseni on ikkunassa olevan aukon suurentamis operaation tapahtuneen jonkinverran aikasemmin kuin hätäkeskus puhelun ajankohta oli.

jordelius
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 43
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2010 5:42 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja jordelius » To Huhti 22, 2010 8:39 pm

Navetanhajuinen kirjoitti:En usko ovenikkunan kautta kenenkään kulkeneen kumpaankaan suuntaan, jos ovi ei ole ollut lukittu. Kiiretilanteessa kahvasta aukaisu on ollut luonnollinen toimenpide. Miehenmentävän aukon kopistelu jo kädenmentävän aukon lisäksi on jotain ihmeellistä toimintaa valitusäänien ohessa joita poika oletti astioitten särkemiseksi.

Olettamukseni on ikkunassa olevan aukon suurentamis operaation tapahtuneen jonkinverran aikasemmin kuin hätäkeskus puhelun ajankohta oli.
aivvan, onhan päivän selvää että ei kukaan täysjärkinen ala kavuta oven ikkunan kautta sisälle ja varsinkaan ulos kun on olemassa huomattavasti helpompi tie, avaamalla ovi. Kummassakin tapauksessa oven sisäpuoliseen "lukitukseen" ja kahvaan oli avoin pääsy.
Yksistään jo tämän pitäISI riittää sen osoittamiseksi ettei ketään ulkopuolista ole koskaan ollut.
Tämä on jo varmaan tullut montakin kertaa esille. Spekulaatioien esittäminen murhan / tapon muista tekijöistä / vaihtoehdoista on lähinnä ajavietettä.

Tarkastaja Karppanen
Alokas
Viestit: 25
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 10:06 am

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Karppanen » To Huhti 22, 2010 10:24 pm

Olettaen, että toinen tekoväline olisi ollut sorkkarauta, niin miksi huppumies olisi ruvennut rikkomaan ikkunaa? Oliko ovessa kenties murtosuoja? Kuvissa sellaista ei mielestäni näe.

Kokemattomampikin kaveri vääntää sorkkaraudalla oven auki nopeammin, kuin kilkuttelee lasiin miehenmentävän reiän.

super-i
Alokas
Viestit: 9
Liittynyt: To Marras 22, 2007 3:38 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja super-i » To Huhti 22, 2010 10:49 pm

Multa on mennyt jotain nyt ohi. AA herää, kun kuulee "lasin lentelevän ilmassa" mutta kuitenkin myös näkee miten vatsakas mies tulee sisään näppärästi sisään ovi-ikkunasta? Missä tipahdin?

Avatar
Tara
Fitz ratkaisee
Viestit: 6165
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Rikottu ovi-ikkuna ja siitä kulkeminen

Viesti Kirjoittaja Tara » To Huhti 22, 2010 11:22 pm

super-i kirjoitti:Multa on mennyt jotain nyt ohi. AA herää, kun kuulee "lasin lentelevän ilmassa" mutta kuitenkin myös näkee miten vatsakas mies tulee sisään näppärästi sisään ovi-ikkunasta? Missä tipahdin?
Tuossa linkissä on pari ETP-lainausta, Auerin kertomusta heräämisestä ja nukkumisesta sillä hetkellä kun ikkuna ns. 'tuli sisään'.

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 23#p308823


(en tiedä.. siis varmaan on jotain muitakin versioita tuosta samasta hetkestä... nuo kaksi tuossa linkissä ovat aika erilaisia, todellakin. Siinä tuoreemmassa kuulustelussa 2009 on menossa se 'tunnustus'-vaihe, jolloin kaikki kääntyi Auerin päässä ihan joksikin toisenlaiseksi, eli he itse olisivat rikkoneet sen ikkunan tapellessaan, siinä kertomuksessa ..) :evil:
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...

Lukittu