Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Palle
Neuvoja-Jack
Viestit: 571
Liittynyt: Su Kesä 08, 2014 1:31 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Palle »

Sirpa kirjoittaa: Annettujen tietojen perusteella logiikka menisi siten, että murhaaja on DNA:n omistajaksi sanottu KRP:n tutkiva poliisi (vrt. käräjäpäätös 2010 murhapaikan eristyksen pettäminen poliisin toimesta).

Jos nyt häkenauha - tuo äänen identifiointi - on käynyt niin FBI:ssa kuin Scontland Yardissa, on saatu osuma DNA:n, hänen sanotaan tunnustaneen asianajajansa välityksellä, niin ei minun mielestäni ole ainakaan epäselvää, etteikö murhaajaa tiedettäisi. Toisaalta, kun on kerrottu kesällä 2011, että syyttäjänä KKO:ssa tulee toimimaan valtakunnansyyttäjä, jota ei ole tapahtunut AA:n kohdalla, niin silloinhan kyseisen syyllisen asia on jo käsitelty KKO:ssa meidän tietämättämme


Tämä on jo kuin lukisi mielipuolen päiväkirjaa, mielipuolina viranomaiset.

Avatar
Pieni liekki
Watson itse
Viestit: 5619
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Anteeksi, kun minulla on jonkinlainen pakkomielle tämän ulkopuolisen DNA:n kanssa. Kertauksen vuoksi kerrottakoon, että mikäli DNA on virallisen Sippolan kertomuksen mukaisesti peräisin muotojälkilaboratorion työntekijästä, niin DNA on joutunut surmatalosta löytyneeseen halkoon jossain vaiheessa ajalla 8.12.2006-25.1.2007. Kyseisen kontaminaation aiheuttaneen työntekijän ei pitänyt olla missään tekemisissä itse halon kanssa.

Rikoskemisti Kannio toimi vuonna 2010 Satakunnan käräjäoikeudessa syyttäjän kutsumana todistajana todistaen nimenomaan tästä halossa olleesta ulkopuolisen DNA:sta. Kiinnostaisi tietää, miksi syyttäjä hylkäsi tämän todistajan eikä kutsunut häntä enää todistajaksi myöhempiin oikeudenkäynteihin, vaikka DNA:n omistaja paljastui vasta toisella oikeudenkäyntikierroksella Satakunnan käräjäoikeudessa.

Onko tämä muotojälkilaboratorion työntekijä sellainen henkilö, joka teki muutama vuosi sitten aika näyttävän katoamistempun? Tietäisikö hän mahdollisesti hiukan enemmän Jukka S. Lahden surman motiivista kuin me muut? Minulla on omituinen tunne, että tämä halosta löytynyt ulkopuolisen DNA olisi jollainlailla kytköksissä Jukka S. Lahden surmaan ja kenties myös surmapaikalle. Mitä ihmettä poliisissa peitellään?
Anneli Auer Murhalesken muistelmissa vuonna 2016: "Kukaan ei miettinyt hintaa silloin, kun tätä sotkua rakennettiin. Kukaan ei myöskään halua ottaa vastuuta siitä nyt jälkikäteen."

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2105
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Pieni liekki kirjoitti:Onko tämä muotojälkilaboratorion työntekijä sellainen henkilö, joka teki muutama vuosi sitten aika näyttävän katoamistempun? Tietäisikö hän mahdollisesti hiukan enemmän Jukka S. Lahden surman motiivista kuin me muut? Minulla on omituinen tunne, että tämä halosta löytynyt ulkopuolisen DNA olisi jollainlailla kytköksissä Jukka S. Lahden surmaan ja kenties myös surmapaikalle. Mitä ihmettä poliisissa peitellään?
Joo, minustakin tämä kaveri ansaitsisi vähän huomiota. Hänhän oli siis aseseppänä Kouvolan KRP:n tekniikkakeskuksessa, joka lienee nyt jo lakkautettu. Yritin turhaan googlettaa mahtoiko siellä tekniikkakeskuksessa olla joku muotojälkiosasto. Nämä asejutut ei käsittäkseni ole ihan suoraan muotojälkilaboratorioon yhdistettävissä tai ainakaan niin että aseseppä olisi muotojälkilaboratorion työntekijä?

5.1.2. Muotojälkitutkimukset
Rikospaikalla esiintyy usein jalkineen, ajoneuvon, työkalun tai muun rikoksentekovälineen jälkiä. Periaatteessa tällaisen jäljen aiheuttaja on mahdollista identifioida, mikäli jälki on riittävän yksilöllinen ja oletettu aiheuttaja saadaan tutkimuksiin vertailukohteeksi. Muotojälkitutkimuksiin soveltuvia jälkiä löytyy mitä erilaisimmilta rikospaikoilta, joskin tyypillisimpiä ovat murtautumalla tehdyt törkeät varkaudet.

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/ ... sequence=1

Toisaalta se että DNA-kämmäyksen tiedotuksessa vähän oiottaisiin mutkia suoraksi ei olisi tässä casessa mitään uutta.

Tämän kaverin suhteen on paljon yhteensattumia:
- Hän katosi keväällä 2012 kuukausi Auerin seksuaalirikosoikeudenkäynnin alkamisen jälkeen. Ja sitä myöten Auerin kakkoskierroksen alkamisen jälkeen, ei ilmestynyt työpaikalleen mutta löytyi myöhemmin.
- Katoamisen yhteydessä hänen dna:nsa olisi saatettu syöttää rekisteriin. Ja pimittää noin vuoden verran tieto siitä että tuli yhteensopivuus? Koska kuinka sattuikaan, DNA:n omistaja löytyi muka sattumalta juuri pari kuukatta ennen Auerin kakkoskierroksen ensimmäisen murhanoikeudenkäynnin alkua. Kuinka voi olla että juuri silloin, varmaan jotain 7 vuotta surman jälkeen, dna-vastaavuus löytyi. Se että tietoa olisi pantattu juuri sopivasti oikeudenkäynnin alle ei ihmetyttäisi mua tippaakaan. Sitten uutisoitiin että voi voi, tämä haittaa nyt puolustusta.
- Äänitutkija Niemen mukaan Jukka huutaa häkenauhalla jotain, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon tämän kaverin sukunimeä. Mun mielestä Jukan huuto on siinä kohtaa lisäksi erittäin painokasta, ihan kuin hän tosissaan haluaisi sanoa jotain.
- Kouvola sijaitsee lähellä Porvoota, jonne Jukka soitti useita kertoja sinä aikana jolloin häntä uhkailtiin, eli keväästä asti.
- Mun mielestä tuon kaveri kasvot vastaa hyvin Auerin antamia tuntomerkkejä.

Yksi asia mikä pitäisi saada selville on se osallistuiko kaveri tietylle poliisikurssille. Lannistuin siinä kohtaa kun selvitin voiko oppilaitokset yleisesti ottaen luovuttaa opiskelijatietoja kyselijöille ja linja on että periaatteessa ei.

Avatar
Human interest
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 1:10 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Human interest »

Aika mielenkiintoista tietoa calderalta. Luulen kuitenkin, että tuo koko juttu muotolabran työntekijän ja huppumiehen dna:n mätsäävyydestä on bluffia. Mitä jos koko heppua ei oikeasti ole olemassakaan, vaan se on luotu ihan vain dna:n kantajan identifioimiseksi, jotta saadaan suljettua "ulkopuolinen" pois?

Oletko tullut tarkistaneeksi, että tuollainen ihminen niinsanotusti elää ja hengittää eikä ole olemassa vain virtuaalimaailmassa?

Tiedän tiedän, kuulostan ihan Sirpalta. En ole Sirpa, muuten vain kireäpipoinen (foliopipoinen) :D
Ich bin ein Mensch, also ist mir nichts Menschliches fremd

peltirumpu
Axel Foley
Viestit: 2042
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

Human interest kirjoitti:Aika mielenkiintoista tietoa calderalta. Luulen kuitenkin, että tuo koko juttu muotolabran työntekijän ja huppumiehen dna:n mätsäävyydestä on bluffia. Mitä jos koko heppua ei oikeasti ole olemassakaan, vaan se on luotu ihan vain dna:n kantajan identifioimiseksi, jotta saadaan suljettua "ulkopuolinen" pois?
DNA:n väitetty omistaja on puolustuksen tiedossa. Mannerin tuntien tietoa tuskin on varmistettu, eikä varmaan sitäkään, oliko heppu edes krp:n hommissa vuonna 2006.

Sippolan väite ilmastointikanavan kautta leviävästä dna:sta on mahdoton. Tulo- ja poistoilma ei koskaan kulje samassa kanavassa. Sippola höpöttää omiansa, kuten niin moni muukin tapaukseen sotkeutunut poliisiviranomainen.

Caldera
Axel Foley
Viestit: 2105
Liittynyt: La Heinä 06, 2013 10:33 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Caldera »

Human interest kirjoitti: Oletko tullut tarkistaneeksi, että tuollainen ihminen niinsanotusti elää ja hengittää eikä ole olemassa vain virtuaalimaailmassa?
No en tiedä mikä on kaverin status tällä hetkellä, mutta katoaminen uutisoitiin aikanaan lehdistössä ammatteineen päivineen, ja täälläkin on hänestä ketju ollut. Eli aika laajalle olisi tämä salaliitto levinnyt :mrgreen:.

Avatar
Human interest
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Tammi 07, 2014 1:10 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Human interest »

Ahaa, ok. Täytyy käydä lukemassa. Toivottavasti ketju löytyy helposti. Toisaalta jos on epämääräisesti käyttäytyvä hemmo, niin hänet on tietenkin helpompi lavastaa(?) tahattomaksi "kontaminoijaksi", joka ei siis jälkeenpäin tiedä mistään mitään eikä muista mistään mitään. "En tiijä, siellä mä pyörin jossain...".

Sen olisi tosiaan voinut tarkistaa (siis jos se jollekin jotenkin olisi ollut mahdollista), onko tyyppi ollut KRPllä töissä asiaankuuluvana aikana. :shock:
Ich bin ein Mensch, also ist mir nichts Menschliches fremd

Avatar
Kuolemannaakka
Frank Columbo
Viestit: 9226
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=17&t=12674

Tuossa tuo Kujanpää -ketju.
Olin missannut koko hemmon tyystin.

Onko siis jossain tieto, että ko. DNA oli nimenomaan tämän tyypin?? Tai onko jollakulla tiedossa, kenen DNA halosta löytyi? En ole mistään lukenut tämän ihmisen nimeä.

Tää Kujanpää on aika mielenkiintoinen tapaus, vaikkakin on melko lyhyt (170cm vain), eli siinä mielessä ei sovi hupparihahmoksi. Ja ei nyt tietenkään muuta yhteyttä Ulvilaan ole kuin hyvin häilyväiset, joskin jännät Lahden poliisikurssikytkökset. Eli todennäköisesti ei yhtään minkäänlaista kytkyä, mutta kuten calderan "yhteenvedosta" nähdään, ihan mielenkiintoista tutkittavaa voisi olla. Ketjun mukaan on ajanut päivässä 1400 km autolla, joten pitkätkin rupeamat taittuvat...

Olen tuota nauhan "kujanpää-huutoa" kuunnellutkin, enkä oikein sitä siitä hahmottanut, koska Lahti painottaa sanaa ihan kummallisesti. Oliko se joku "KUU-Jan-PÄÄ!", mikä jotenkin ei tilanteeseen sopinut ja lausuminen/rytmi oli outo. Eli ehkä kuitenkin veikkaan, että huuteli jotain muuta...

Mutta kumminkin=) Tämän DNA:n omistajan nimen tahtoisin...
Laajennettu kakkospainos Ulvilan surma -kirjasta on valmis! Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja allaolevasta linkistä! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


"Naakat sotkevat paikkoja ja rikkovat heinäpaaleja."

Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2203
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Kenen DNA?

Olen kyllä lukenut jostakin tuon DNA:n jättäjän nimen. Se on muistin varassa, joten jätän mainitsematta. Tekijähän voi olla kuka tahansa, vaikka poliisi tai tutkija. Ei se pelkkä ammatti poista epäilystä.

Tietysti myös tämän miehen tekemiset on siltä ajalta selvitetty - tai ainakin olisi pitänyt selvittää.

Mielestäni pääasia tässä on aluksi se, että voidaan todeta, että AA ei voi olla murhaaja. Tämä pitää todeta ja suunnata tutkimukset toisaalle. Kyllä on olemassa oikea tekijäkin. Varsinainen möhläysten möhläys on muutamien poliisien toiminta. Näitä möhlääjiä eivät ole JJ, MM ja KK. He sentään ovat todenneet, että tekijä ei ole AA, ja ovat sen kantansa myös ilmaisseet. Heillä sentään tuo looginen ajattelu on toiminut. Pahasti on Porin poliisi mennyt metsään!

Avatar
Pieni liekki
Watson itse
Viestit: 5619
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Xerxes kirjoitti:Kenen DNA?

Olen kyllä lukenut jostakin tuon DNA:n jättäjän nimen. Se on muistin varassa, joten jätän mainitsematta. Tekijähän voi olla kuka tahansa, vaikka poliisi tai tutkija. Ei se pelkkä ammatti poista epäilystä.

Tietysti myös tämän miehen tekemiset on siltä ajalta selvitetty - tai ainakin olisi pitänyt selvittää.
Minulle ei ole toistaiseksi selvinnyt, kenen DNA-tunniste oli jäänyt surmatalosta löytyneeseen veriseen halkoon. Varmasti muistaisin, jos nimi olisi ollut jossain esillä. Olen kyllä samoilla linjoilla tutkinnanjohtaja Joutsenlahden kanssa (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050 ... 1_uu.shtml), että DNA voisi kuulua murhaajalle ja että vieraan miehen DNA on päätynyt klapin kärkeen Jukan huitaistua miestä halolla kasvoihin.

Todennäköistä on, että jos klapilla huitaisu on tapahtunut häkepuhelun aikana, niin murhaajalta on päässyt jonkinlainen häketallenteelle tallentunut ääni/äännähdys osumahetkellä. Olen pohtinut, voisiko tuo hetki olla noin 1:15, jolloin kuuluu tuntemattomalla miehen äänellä sana "vittu". Sanaa seuraa ajassa 1:16 ääni "ko-kops", joka voisi mielestäni aiheutua siitä, että veitsi kimmahtaa tuolloin murhaajan kädestä ja putoaa lattialle aiheuttaen kyseisen äänen.
Anneli Auer Murhalesken muistelmissa vuonna 2016: "Kukaan ei miettinyt hintaa silloin, kun tätä sotkua rakennettiin. Kukaan ei myöskään halua ottaa vastuuta siitä nyt jälkikäteen."

Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2203
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Mielestäni pitäisi perusteellisesti selvittää:

1) Onko mahdollista, että kyseisen henkilön DNA on päätynyt halkoon vaikka kyseinen henkilö ei ole edes tutkinut tuota halkoa - vai pitäisikö päätellä, että Jukka Lahti on lyönyt kyseistä henkilöä kyseisellä halolla päähän. Kumpi on todennäköisempää. Siinä pitäisi selvittää miehen liikkumiset pikkutarkasti kyseisenä aikana. Onkohan sellaista tehty?

2) Toinen mielenkiintoinen havainto. Viime aikoina on niitä kuvia takkahuoneen verijäljistä ollut nähtävillä enemmänkin. Olen monista jäljistä mittaillut kengän jäljen pituutta. On varmistunut, että nuo kenkien verijäljet viittaavat vain keskikokoiseen kengän numeroon, ehkä vain 43 tai jopa 42. Numero riippuu suuresti valmistajasta. Minun kenkäni jälki olisi luultavasti hieman pitempi. Kengän numeroni on 43 keskimäärin. Tällainen kengänkoko sopisi hyvin sellaiselle 170-175 cm pitkälle miehelle. Aikaisemmin olen jo todennut, että nuo veriset kengänjäljet eivät sovi esim. 184 - 190 cm pitkälle miehelle. Olen kuuluttanut miestä, jonka kengän numero on 43. Olen sulkenut pois esim. 184 - 190 cm pitkät miehet. Pitää kuitenkin huomata, että tällainen iso mies on hyvin voinut olla avustajana, esim. automiehenä - autonkuljettajana. Siis tavallaan epäilty vaikka hänen kengänjälkiään ei ole takkahuoneessa. Esim. se hollantilainen on liian iso mies jälkien jättäjäksi, mutta ei avustajaksi. Hänhän on ollut liikenteessä samana yönä.

Odotan asiantuntijan arviota, onko mahdollista, että DNA päätyy (leijailee) halolle ilmastointikanavia pitkin. Vaikkapa 7-miehen ryhmä kemisteistä. :roll:

Avatar
Pieni liekki
Watson itse
Viestit: 5619
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Xerxes kirjoitti:Odotan asiantuntijan arviota, onko mahdollista, että DNA päätyy (leijailee) halolle ilmastointikanavia pitkin. Vaikkapa 7-miehen ryhmä kemisteistä. :roll:
Kemistinä ja entisenä labratutkijana en usko, että keskusrikospoliisin teknisen tutkijan DNA:ta olisi päätynyt surmatalosta taltioituun halkoon ilmastointikanavia pitkin. Uskon kyllä, että näyte on voinut kontaminoitua laboratoriossa esimerkiksi tämän DNA-jäljen jättäneen tutkijan käsitellessä halkoa.

Minua on jäänyt vaivaamaan muutama asia, joihin kaipaan vastauksia:

1. Miksi syyttäjän nimeämä todistaja KRP:n rikoskemisti A.-M. K., joka todisti dna:sta halosta, todisti ainoastaan ensimmäisessä Ulvilan surmaoikeudenkäynnissä Satakunnan käräjäoikeudessa? Jotenkin hänen todistajalausunnostaan jäi tunne, että halosta löytyneen vieraan dna:n todellinen omistaja olisi voinut olla jo tuossa vaiheessa tiettyjen tahojen tiedossa.

2. Missä vaiheessa tämän kyseessä olevan DNA-jäljen halkoon jättäneen teknisen tutkijan dna-tunniste on todellisuudessa viety laboratorion eliminaatiorekisteriin, jos se ei siellä ole ollut tammikuussa 2007? Julkisuudessa on kuitenkin ollut tietoa, että DNA-rekisteristä löytyisivät KRP:n rikosteknisen laboratorion tutkijoiden DNA-tunnisteet nimenomaan sen takia, että tämän kaltaisilta virheiltä vältyttäisiin.

En usko, että tällä teknisellä tutkijalla, jonka dna:ta voitiin osoittaa halosta, on mitään tekemistä Ulvilan surmapaikan tapahtumien kanssa. Voi hyvin olla, että kyseinen henkilö ei edes ole poliisi, sillä käsittääkseni labratutkijoina KRP:ssä työskentelee myös siviilejä.
Anneli Auer Murhalesken muistelmissa vuonna 2016: "Kukaan ei miettinyt hintaa silloin, kun tätä sotkua rakennettiin. Kukaan ei myöskään halua ottaa vastuuta siitä nyt jälkikäteen."

annaanna
Watson itse
Viestit: 5932
Liittynyt: Su Heinä 04, 2010 2:29 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Ensin muotojälkitutkimus - sitten dnaat esiin vasta.

Ihan päin persettä sen halon tutkimus on mennyt. Onhan kerrottu, mielestäni murre tai naakka tai joku muu joka ajatteluun ja analysointiin kykenee runsaan ja ahkeran aineiston lukemisen lisäksi, että se halko on ENSIN käynyt siellä muotojälkitutkimuslabrassa. Eli tutkittu soveltuvuus surma-aseeksi. Tämä varmaan ollut tiedossa sillä kemistillä. Ennen istuntoa tarkastellu todistusteemansa mukaista aineistoa.

Ei liene hermeettinen tila muotolabra. Eikö tämä tilanne selvinnyt niistä tilattujen tutkimusten päiväyksistä.

Minulle ainakin tiedoksi päähän päivittynyt, että näin tehty. Osa henkilökunnasta dnarekisteröimättömiä kaiken lisäksi.

Keskusrikospoliisia parhaimmillaan. Only in Finland tämä toimintakulttuuri.

Lisäksi se, ettei kuolinkamppailussa kouristeleva lehdistö edes tuota ole selvittänyt ja uutisena julkituonut eli hommiaan hoitanut, antaa perustellun syyn sanoa jäähyväiset rikosjournalistien lisäksi maksullisille lehdille.


Hitaalla käyvä puolustus.

Puolustus ei ole todistajaksi kutsunut rikoskemistiä. Puolustus ei keksinyt mitään kysyttävää siltäkään todistajalta, joka jo vuosikausia sitten olisi voinut tarkemmin kertoa tuomareille ja julkisen sanan edustajille miten pikkuruisista veripilkuista uhrin verta teepaidan hihansuista löytyi. Silloin kun Ytti oli asiasta todistamassa puolustusasianajaja lausui:" En keksi muuta kysyttävää".

Puolustus ei "keksinyt" kysyä, miksei niitä ainoita paidan takapuolella olleita pilkkuja aikoinaan tutkittu 2007. Eikö niitä havaittu silloin. Oliko peruste olla tutkimatta. Eikö he käännä todisteita ympäri. Onko mahdollista, että tulleet jälkeenpäin. Miksi ja millä ihmeen viitesanoilla keskusrikospoliisin labraan lähetetään jo tutkittu paita uusinta tutkintapyynnöllä monen vuoden päästä, määrättiinkö tutkimaan porilaispoliisin käsissään kääntelemää ja silmin havaitsemaa pilkkuparia. Jne...
Puolustus ei ole "huomannut" kutsua Yttiä todistajaksi.

Kuolemannaakan huomiokyky ja taito yhdistellä tietoja

Jossain viestissään naakka kertoi miten ilmeisesti jälkituotteeksi tutkimuksissa jää sellaisia dnata sisältäviä näytteitä. Ehkä pieni liekki voisi nyt jakaa tässä asiassa tietämystään. Niistä siis voitaisiin, ilmeisesti ottaa ruiskuun näytteitä. Ruiskusta sitten asetella neulanpään kokoisia näytteitä.

Missähän se viesti on?

Luettuaan ja kuunneltuaan paljon asioita on hyvä hetki tehdä päätelmiä, Pieni liekki.
Great patriots! You are special and we love you.

Avatar
Kuolemannaakka
Frank Columbo
Viestit: 9226
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Mielenkiintoinen tieto Auerin valituksesta 2014. Tästä päätellen hihoista oli jo 2006-2007 otettu näyte, josta ei saatu DNA:ta, mutta 2009 samasta kohdasta DNA löytyi kuin löytyikin. Välillä paita oli käynyt Porissa ja sitten lähetetty takaisin KRP:lle, että löytyiskö sitä DNA:ta nyt=) Täähän on vähän samanlainen kuin mitä tehtiin häke-nauhan kanssa, kun sinne taiottiin Porissa se Kuole ja laitettin takaisin KRP:hen löydettäväksi. Jaa-a 8)

Nyt alan ymmärtää, miksi Jukan veri jouduttiin laittamaan jutun kannalta niin hölmöön paikkaan: se oli ainoa paikka, mistä löydetystä verijäljestä ei saatu alunperin DNA:ta. Näin ollen tarvittiin vain pikku pistos Porissa ja saate, että yrittäkää nyt näitä kahta kohtaa vielä uudestaan, josko tärppäisi. Pistettä ei voitu laittaa mihinkään uuteen kohtaan, koska paita oli jo tarkkaan dokumentoitu ja Auerin verta löydetty kaikista kohdista. Vain noiden pikkujälkien kohdalta dna:ta ei oltu saatu?

Todettakoon, että Jukka Lahden DNA.ta on voinut siirtyä Auerin paidan hihoihin
myös ennen tai jälkeen 1.12.2006 tapahtumien. Verta on ollut niin vähäinen määrä,
että 2006-2007 tutkinnassa testatusta kohdasta ei saatu DNA:ta lainkaan. Ennen
2009 saatua tulosta paita on käynyt Porissa ja se on myöhemmin lähetetty takaisin
KRP:n laboratorioon.
Takkapuun DNA:ta selvitellessä kävi ilmi, että DNA
voi tarttua jopa tutkimusalustan tai kameran pinnan välityksellä, joten näin on
voinut käydä tässäkin. Toisaalta paidassa on todettu myös Alexandra Auerin
DNA, joten on mahdollista, että myös Lahden DNA on ollut paidassa jo ennen tapahtumaa.
Anneli Auer otti yllään olleen t-paidan pois päältä ennen sairaalaan
vientiään, jolloin sejäi poliisien haltuun ja se oli aluksi vapaasti jossakin kohtaa
asunnossa, mistä se taiteltiin ja vietiin poliisin mukana. Myös tässä vaiheessa on
mahdollista jälkien syntyminen ko. kohtiin.


Olen puolivarma, että tämä on Porin poliisin lavastus. Kuka lähetti paidan? Ettei vaan Veikko Tapio Santaoja?
Laajennettu kakkospainos Ulvilan surma -kirjasta on valmis! Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja allaolevasta linkistä! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


"Naakat sotkevat paikkoja ja rikkovat heinäpaaleja."

Avatar
Pieni liekki
Watson itse
Viestit: 5619
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Ulkopuolinen DNA rikospaikalla

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Oliko se tieto siitä DNA-kämmistä joillakuilla tiedossa jo ensimmäisen murhaoikeudenkäynnin aikoihin? Syyttäjä ainakin katsoi viisaimmaksi jättää tämän ensimmäisessä murhaoikeudenkäynnissä halon DNA:sta todistaneen rikoskemistin kutsumatta todistajakseen enää jatkossa myöhemmin.
Anneli Auer Murhalesken muistelmissa vuonna 2016: "Kukaan ei miettinyt hintaa silloin, kun tätä sotkua rakennettiin. Kukaan ei myöskään halua ottaa vastuuta siitä nyt jälkikäteen."

Vastaa Viestiin