Vasemmisto yleensä ja Vasemmistoliitto

[Kiiski Vastaranta]

Seuraava kuvaus vasemmistosta ei ole minun vaan Ruukinmatruunan ja teksti kyllä ansaitsee paikkansa myös tähän ketjuun.

Saturday, March 26, 2011
Vasemmiston petos
Ruukinmatruuna on jo pitkän aikaa ihmetellyt sitä, miten vasemmisto on muuttunut häpeämättömän elitistiseksi organisaatioksi, miten se on hylännyt visionsa ja muuttunut jonkinlaiseksi yleisriidanhaasto-organisaatioksi - ja ennen kaikkea, miten se on hylännyt täysin perinteiset viiteryhmänsä - siis työväestön, teollisuus- ja palvelutyöntekijät, palkansaajat ja yhteiskunnallisesti tukalassa asemassa olevat marxilaisessa katsannossa edistysmieliset luokat ja miten se on kaikessa hiljaisuudessa määrittänyt viiteryhmänsä täysin uudelleen.

Ruukinmatruuna ei ihmettele enää. Kun hänelle selvisi repressiivisen toleranssin käsite sekä kulttuurimarxismi, Frankfurtin koulukunnan suunnanmuutos ja aikaansaannokset sekä tapa, jolla marxismin meemipleksi on mutatoitunut, kaikki on kristallinkirkasta: vasemmisto on tehnyt petoksen. Kuprun. Vedätyksen. Huiputuksen. Marxismi-leninismi on romahtanut ja luhistunut, mutta kulttuurimarxismi elää ja voi paksusti. Vasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa määritellyt viiteryhmänsä uudelleen, ja hylännyt entiset kannattajansa. Vasemmisto on profiloitunut jatkuvasti enemmän ja enemmän länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria vastustavaksi voimaksi sensijaan että se ajaisi omaa visiotaan ihmisten puolesta - siitä on tullut anti-ismiä. Vasemmiston uudeksi viiteryhmäksi on profiloitunut nyt se, mitä Karl Marx itse kutsui nimellä Lumpenproletariat, ryysyköyhälistö ja jota hän piti "taantumuksellisena" luokkana: toisaalta irtolaiset, seksuaalivähemmistöt, latsaronit ja prekariaatti; toisaalta etniset vähemmistöt, rotuvähemmistöt, vähemmistöuskonnot ja maahanmuuttajat; mutta tärkeimpänä viiteryhmänä yliopistojen liberaalieliitti. Vasemmistosta on tullut häpeilemättömän elitistinen voima, ja se käyttää juurikin kulttuurimarxismista tuttuja keinoja oman valta-asemansa pönkittämiseen. Ruukinmatruuna totesi jo, että niin seksuaalivähemmistöliikkeellä, feminismillä kuin rotuvähemmistöliikkeelläkin on marxilaiset juuret ja poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Ja se todellakin on sitä - nykyvasemmisto sylkee sen ryhmän päälle, joka ennen oli sen vankin tuki - miespuoliset palkansaajat.

Ja ruukinmatruuna ei ole asiasta yhtään huvittunut. Hänellä on nimittäin suvussaan vanhoja, nyt jo eläkkeellä olevia SKDL:n äänestäjiä, palkansaajia, AY-aktiiveja, järjestöjyriä, joita hän kunnioittaa syvästi.

Mitä vasemmiston petos merkitsee työntekijälle - työn raskaan raatajalle? Ruukinmatruuna on ollut jo pitkään havaitsevinaan, että työväestömme, varsinkin nelikymppiset ja sitä nuoremmat, on kokenut itsensä jo pitkään petetyksi. Työelämä on huonontunut jatkuvasti, työehdoissa on palattu takaisin tsaarinvallan aikaan, AY-liike on muuttunut täysin korruptoituneeksi oman etunsa ajajaksi - puheet "AY-mafiasta" eivät ole täysin katteettomia. Yhteiskunta on muuttunut koko ajan tylymmäksi, kolkommaksi ja brutaalimmaksi. Kenelläkään ei enää ole visioita, ja ainoat arvot ovat taloudellisia. Maailma ei kuitenkaan ole tullut valmiiksi, vaan kyse on jostain muusta - mistä?

Vasemmiston petos on kahtalainen. Ensinnäkin suomalainen työläinen, suomalainen palkansaaja - on jätetty täysin oman onnensa nojaan, markkinavoimien ja kapitalistin armoille. Toiseksi oikeisto ei osaa kohdata kulttuurimarxismia - se osaa kyllä kohdata marxismi-lenimismin, joka on melko lailla kuollut ja kuopattu - ja siksi kulttuurimarxismi on päässyt tähän saakka tekemään myyräntyötään melko esteettömästi. Mutta yhtä kaikki suomalainen työväestö on jäänyt poliittisesti kodittomaksi.

Koska vasemmisto on profiloitunut feministiliikkeeksi eli miesvihan liikkeeksi, suomalaisen työläismiehen täytyy olla joko hullu tai kärsiä todella pahasta kognitiivisesta dissonanssista mikäli hän äänestää vasemmistoa. Mutta myös tapa, jolla vasemmisto pyrkii kompromettoimaan työväenluokan ja erityisesti työläismiehet - kutsuen heitä "junteiksi", "apinoiksi", "sivistymättömiksi", "luusereiksi" ja ties millä nimillä, kertoo häpeämättömästä elitismistä.

Suomalainen työväenluokka voi pahoin, ja syystäkin. Suomessa ei ole enää työväenpuolueita. Oikeastaan ainoat puolueet, jotka ylipäänsä mitenkään välittävät perinteisestä työväenäänestäjästä - ammatissa toimivasta miehestä - ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kokoomus on profiloitunut ylempien toimihenkilöiden eliittipuolueeksi ja Keskusta junttipuolueeksi. Vasemmiston petos on silmiinpistävä.

Miksi tuo elitisoituminen? Miksi köyhälistön sankarit tulevat aina yläluokasta? Miksi vasemmisto ei ole tehnyt yhtään mitään viimeisen kahdenkymmenen vuoden työelämän rajulle huononemiselle? Miksi ruukinmatruuna sanoo Äänestä oikeistoa, saat orjayhteiskunnan muttei kuitenkaan yhtään tykkää vasemmistostakaan?

Syytä voi etsiä koko kulttuurimarxismista ja Frankfurtin koulukunnasta itsestään, mutta on yksi nimi ylitse muiden, ja hän on Theodor Adorno.

Adorno, kuten Marx, syntyi protestanttisuuteen kääntyneeseen juutalaisperheeseen 1903. Hänen kotinsa oli häpeämättömän varakas ja elitistinen sekä kulttuurikoti, ja hän oppi sekä pitämään modernistisesta musiikista että modernistisesta taiteesta. Hän halveksi kaikkea "demoottista" ja kansanomaista, pitäen sitä sivistymättömän rahvaan barbariana. Hän meni opiskelemaan Frankfurtiin filosofiaa, jossa hän kääntyi marxilaisuuteen ja tapasi toverinsa - Max Horkheimin, Erich Frommin, Herbert Marcusen ja Walter Benjaminin. He perustivat Frankfurtin koulukunnan - marxilais-freudilaisen filosofisen suuntauksen, joka irtisanoutui sekä marxismi-leninismistä että proletariaatin diktatuurista ja määritteli koko proletariaatin käsitteen uudelleen; proletariaatti ei enää ollutkaan yhteiskunnan taloudellinen alakerros, vaan sen mariginaalit - naiset, seksuaalivähemmistöt, rotuvähemmistöt, välimiesvähemmistöt ja puolueen kantavana voimana tuli olla filosofit pragmaatikkojen sijaan. Marcuse kehitti tuon repressiivisen toleranssin käsitteen ja juuri Frankfurtin koulukunnan ansiota on poliittisen korrektiuden käsite. Frankfurtin koulukuntaa onkin kiittäminen siitä, että kun marxismi joutui tinkimään talousteoreettisesta näkemyksestään massojen kurjistumisesta, niin se luovalla tavalla löysi uuden opin, joka oikeuttaa väkivallan käytön. Syntyi kulttuurimarxismi, jossa "vähäisemmät" kulttuurit ovat sorron kohteita ja oikeutettuja iankaikkisiin korvauksiin.

Siinä, missä vanhan marxismin innoittajana olivat Marx. Lenin ja Kautsky, Frankfurtin koulukunta määritti kulttuurimarxismin. Ja juuri Adornon häpeilemätön elitismi käänsi marxismin kelkan. Ei ole väärin sanoa, että Theodor Adorno oli koiraspuolinen Hella Wuolijoki - elitisti ja opportunisti pahimmasta päästä. Ja aivan erityisesti Adorno, joka oli Schönbergin ja Weberin henkilökohtainen ystävä, vihasi ja inhosi kansanmusiikkia ja populaarimusiikkia. Hän ei voinut sietää iskelmiä eikä jazzia, sillä ne toivat hänelle mieleen kansanomaisuuden - ja huomatessaan Sibeliuksen musiikissa viitteet suomalaiseen kansanmusiikkiin, hän julkaisi pamfletin Sibelius, maailman huonoin säveltäjä - Sibben huono maine germaanisessa kulttuuripiirissä johtuu juurikin Adornon vihasta kaikkeen kansanomaiseen. Ja aivan erityisesti Adorno inhosi ja vihasi rock-musiikkia - kolmesta syystä. Ensinnäkin se oli nuorison omaa spontaania populaarimusiikkia. Toiseksi se oli kaupallista ja kapitalistien tuottamaa. Kolmanneksi se oli perinteistä, tonaalista ja traditionaalista musiikkia. Kaikkea sitä, mitä vastaan Adorno elitistinä erityisesti profiloitui.

Lienee sanomattakin selvää, etteivät neuvostojohtajat ja Frankfurtin koulukunta olleet kovin hyvissä väleissä keskenään - Frankfurtin koulukunta heilasteli Freudin ja jopa Trotskinkin ajatusten kanssa. Mutta Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös marxismi-leninismi. Se epäkuoli - siitä jäi jäljelle enää vain nimi ja epäkuollut, zombimainen ulkokuori. Ja niinpä kulttuurimarxismi solutti tuon vasemmiston sisältäpäin. 1980-luvun lopulta lähtien juuri kulttuurimarxismi onkin ollut vasemmiston leimallinen ideologia - tuhoisin seurauksin.

Suomalainen vasemmisto ei aja suomalaisen työläisen etua.

No kenen etua se sitten ajaa? Kun pitää muistaa, mikä kulttuurimarxismille on erityisen tuomittavaa - rasismi, seksismi, homofobia sekä rahvaanomaisuus - voidaan helposti päätellä että kenen se ei aja. Se ei aja valkoihoisten, miesten, heteroiden eikä suorittavaa työtä tekevien asiaa. Jätettäköön jokaisen lukijan mielikuvituksen varaan että kenen etuja se sitten ajaa.

Työväestö on jätetty yksin, oman onnensa nojaan, turvattomuuteen.

Kuka sitten ajaisi työväestön - suorittavaa työtä tekevän palkansaajan - asiaa? Ei kukaan. Ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ovat Perussuomalaiset - heidän agendansa on kuin suoraan 1970-luvulta, eikä suotta. Myös Kridet kosiskelevat heitä, mutta turhaan; marxismi on jo myrkyttänyt suomalaisen työläismiehen mielen. Mutta Vihreät! Sen elitistisempää ja suomalaista työmiestä halveksivampaa puoluetta saa hakea. Ehkä juuri Vihreissä kulttuurimarxismi vaikuttaa voimakkaimmin - epäsuorana; vain aniharva viherpoliitikko tunnustautuu marxilaiseksi, mutta heidän ajattelussaan on paljon frankfurtilaista memetiikkaa, eikä vähäisimpänä tuo repressiivinen toleranssi. 1990-luvulla Vihreät ajoivat voimakkaasti vielä sananvapautta; nyt he haluavat tukahduttaa sen.

On kuitenkin muistettava, että vain aniharva on kulttuurimarxisti tietoisesti. Memetiikkaan ei kuulu ajatus aktiivisesta, tekemällä tehdystä kulttuurisesta vaikuttamisesta tai tietoisesta evoluutiosta, vaan pikemminkin sattumanvaraisesta, summittaisesta ja omia uomiaan etenevästä evoluutiosta. Vallasta eivät taistele niinkään yksilöt ja ideologit vaan meemit ja meemipleksit. Riittää, että ihminen on omaksunut ajatteluunsa kulttuurimarxismille tunnusomaisia meemejä, hänen ei tarvitse aktiivisesti niitä ajaa - älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydeksi. Tästä syystä myös monien muiden puolueiden, kuten Keskustan, RKP:n ja Kokoomuksen, edustajat voivat ajaa kulttuurimarxismin agendaa - täysin tietämättään ja tahtomattaan. Adorno ja Marcuse vain panivat pallon pyörimään ja se on pyörinyt sen jälkeen omalla painollaan - ilman, että kukaan on oikeastaan enää tiedostanutkaan asiaa.

Ruukinmatruuna mietti myös selostusta siihen, miksi työväestö ja työläiset yleensä ovat hyvin konservatiivisia, ja löysikin siihen selityksen. Mikään ei tee ihmisestä konservatiivia niin varmasti kuin omat lapset. Isät ja äidit ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin sinkut tai dinkit. Työväestön keskuudessa mennään paljon aiemmin naimisiin kuin keskiluokassa tai eliitissä, ja myös lapset hankitaan nuorempina. Siksi samanikäisistä nuorista aikuisista työläiset ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin opiskelijat tai toimihenkilöt. Heillä on paljon enemmän menetettävänään.

http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... petos.html

Kuinka kansakunta tuhotaan
Uskontokeskustelu on jälleen kerran herättänyt ansaittua polemiikkia, ja ruukinmatruuna siteerasi siinä Juri Bezmenovia ja KGB:n agendaa. Kuten meille kaikille pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää, Neuvostoliitto oli militaristinen, imperialistinen ja totalitaristinen diktatuuri, joka ei pyrkinyt sen vähempään kuin maailmanvalloitukseen. Joko reiluin keinoin tai kieroin.

Kommunismi on memeettisessä katsannossa islamin tavoin valloittajameemipleksi - sen on pakko laajentua ja levitä koko ajan, sillä muutoin se luhistuu sisäänpäin, sillä sen talouspohja ei kestä - ja Neuvostoliitto oli tästä oikea malliesimerkki. Lenin on otettu malliesimerkiksi siitä, mitä on olla neutral evil.

Neuvostoliitto pyrki alunalkaen leviämään aivan suoralla väkivallalla, ja Neuvostoliitto kävikin aluksi sotaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, tavoitteenaan levittää vallankumous kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma kommunistiseen diktatuuriin ja veriorgioihin. Se ikävä kyllä tyrehtyi Varsovan porteille, Baltian jokivarsiin ja Aunuksen korpiin. Toisessa maailmansodassa talvisodan katastrofi osoitti Stalinille, kuinka paha idea on hyökätä yksimielistä ja motivoitunutta kansaa vastaan - ja lopuksi Hitler ehätti ensin; maailmanvallankumous päättyi operaatio Barbarossaan, ja Neukkula puolestaan käväisi luhistumisen partaalla. Lopulta rintamalinjat totalitarismin ja vapaan maailman väliin vedettiin rautaesiripulla.

Haavojaan nuolemaan jääneet kommunistit sitten analyisoivat että missä meni vikaan - miksei Länttä saatukaan bolševisoitua? Vastaus oli yksinkertainen: kristillispohjainen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta oli niissä liian syvässä - Antonio Gramscin sanoin vapauden voimilla oli Lännessä kulttuurin hegemonia. Antonio Gramscin mukaan ennenkuin maailmanvallankumous onnistuisi, moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämän hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hanltuunottoa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Selkokielellä sanottuna: lännen yhteiskunnat tuli mädättää sisältäpäin ennenkuin ne voitaisiin bolševisoida.

Niinpä KGB, tuo kommunismin keihäänkärki, ottikin uudeksi taktiikakseen subversion - yhteiskuntien mädättämisen sisältäpäin. Subversiossa on neljä vaihetta: demoralisointi, destabilointi, kriisi ja normalisointi.

Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa. Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O - ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.

Ruukinmatruuna teki itse täsmälleen saman johtopäätöksen jo ennen tutustumistaan Bezmenoviin memetiikan kautta; KGB:n tavoitteena oli luoda memeettinen tyhjiö.

Bezmenovin ajatuksia on luettavissa täällä, täällä ja täällä.

KGB:n strategiana oli siis nelivaiheinen vallankumous jossa demoralisaatiolla ja mädättämisellä oli aivan erityinen sija.

Ensimmäinen vaihe, demoralisaatio, kestää Bezmenovin mukaan noin 25-30 vuotta. Matias Rakosin, Unkarin kommunistipuolueen johtajan, mukaan ensimmäinen vaihe on soluttaa akateeminen maailma ja yliopistot kommunisteilla. Tässäkin olennaisessa osassa ovat toisaalta opettajankoulutuslaitokset ja toisaalta oikeustieteelliset tiedekunnat. Tämä siksi, että opettajat kouluttavat tulevaisuuden lapset joista tulee tulevaisuuden aikuisia, ja toisaalta oikeustieteellinen siksi, että näin otetaan haltuun oikeuslaitos. Myös tiedotusopin laitoksien sekä valtiotieteellisten tiedekuntien soluttaminen on erityisen tärkeä, sillä näin saadaan luotua tulevaisuudessa aikaan tiedonkulun monopoli. Tähän demoralisointiin kuuluu, paitsi kaiken länsimaisen ja kaikkien arvojen ja instituutioiden avoin halveksunta ja propaganda niitä vastaan, myös kyseenalaistaminen ja hedonismin sekä piittaamattomuuden levittäminen. Erityisen tärkeää on propaganda perheinstituutiota vastaan - perheet tulee rikkoa, yksinhuoltajuutta tulee kannustaa, ja lapsia totuttaa alkoholiin ja huumeisiin sekä kapinoimaan vanhempiaan vastaan. Kommunistien tuli soluttaa erilaiset yhdistykset ja liitot kuten lakimiesyhdistykset, opettajien ammattiliitot, tiedotusfirmat jne.

Bezmenovin teksti on kylmäävää luettavaa. Hänen mukaansa mccarthyismi ei ollut vainoharhaa, vaan nuo kommunistivainot olivat täysin aiheesta, ja Yhdysvaltain hallitus oli hyvin perillä siitä, missä KGB meni.

Bezmenovin mukaan hippikulttuuri oli myös KGB:n tiukasti monitoroimaa, ja joogi Maharishi Mareshj oli KGB:n sponsorilistalla. Tarkoituksena oli, että länsimaisen nuorison ajatukset kääntyisivät olennaisesta (yhteiskuntien välinen olemassaolon taistelu) epäoleelliseen (eskapismi, välinpitämättömyys, mielen tyhjentäminen). Samoin rauhanliikkeet ja feministiliike olivat kommunistien läpisoluttamia.

Mädättämistä seuraa destabilisointi. Tässä vaiheessa yhteiskuntaan luodaan vakava kriisi - sota, nälänhätä, talouskriisi, luonnonmullistus - ja ihmisten mieliin luodaan sekaannusta ja pelkoa. Mellakat, kapinat, liikehdinnät - kun yhteiskunta on atomisoitunut sisältäpäin ja jokainen ajattelee vain omaa peppuaan - saavat aikaan yhteiskunnan luhistumisen. Tämä vaihe kestää noin kahdesta kuuteen vuoteen. Kun hallitus menettää kansansa luottamuksen ja otteensa väkivaltakoneistosta, maa ajautuu kaaokseen.

Erityisen tärkeänä KGB piti uskonnonvastaista työtä. Uskontoa tuli joka vaiheessa pilkata, ivata, rinnastaa mielisairauteen ja esittää kompromettoivassa valossa. Nimimerkki Tiedemiehen kaltaiset aktiiviset ateistit olivat KGB:lle erityisen arvokkaita. Tämä siitä syystä, että KGB:n mukaan ainoastaan uskonto saattoi enää stabiloida yhteiskunnan tässä vaiheessa ja auttaa palaamaan normaalitilaan. Ei ole sattumaa, että Vapaa-ajattelijoiden liitto oli erityinen vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke - se oli yksi tärkeimmistä.

Destabilointia seurasi kumous, joka merkitsi väkivaltaista vallankumousta teloitus- ja murha-aaltoineen. Tässä vaiheessa valtio tuhotaan ja sen koneistot ajetaan alas.

Kun kumous on toteutettu, alkaa normalisointi - näytösoikeudenkäynnit, massateloitukset, murhakampanjat, kollektivisoinnit, likvidoinnit, talouselämän bolševisointi. Maasta on nyt tullut uusi Neuvostoliitto. Välittömästi tämän jälkeen aloitetaan valhepropaganda uuden identiteetin jäädyttämiseksi.

Bezmenovin tehtävänä oli uusien nomenklatuuran jäsenten värväys. Bezmenoville painotettiin erityisesti hyödyllisten hölmöjen ja uuden neuvostoeliitin pitämistä toisistaan tiukasti erossa. Hyödylliset hölmöt -termi tulee alunperin Leniniltä, ja tarkoittaa naiiveja ja hyväuskoisia intellektuelleja, jotka todella uskovat kommunismiin ja siihen, että se loisi paremman yhteiskunnan. Heitä tuli sietää täsmälleen niin kauan kun heistä olisi hyötyä; sen jälkeen heidät tuli teloittaa tai muutoin likvidoida. Bezmenovia varoitettiin olemasta tekemisissä paikallisten kommunistien kanssa; heistä hyvin todennäköisesti tulisi toisinajattelijoita heidän nähtyään neuvostojärjestelmän todennäköisyyden, ja neuvostokommunistien katkeria vihollisia. Tästä syystä Neuvostoliiton kommunistinen puolue teloitutti kaikki paikalliskommunistit heidät kiinni saatuaan ja solutti kommunistipuolueet omilla miehillään. Sensijaan Bezmenovin tuli kiinnittää huomionsa sikarikkaisiin julkkiksiin, media- ja elokuvamoguleihin, liikemiehiin ja ammattipoliitikkoihin. He todennäköisesti olisivat ihmisiä, joilla ei olisi minkäänlaista moraalia, ja jotka pitäisivät neuvostojärjestelmästä sillä he pääsisivät itsekin sinne nokkimisjärjestyksen huipulle. Jos tällainen kohde ei suostuisi KGB:n mieheksi, hänet tuli järjestää siististi pois - tavallisesti mustamaalauskampanjalla tai character assassinationin kautta.

George Orwellin Vuonna 1984 ei ollut satiiri. Se oli realistinen, joskin hiukan karrikoitu ja yksinkertaistettu kuvaus Neuvostoliitosta, sillä sellaista se todella oli.

Mikä oli lopputulos? Neuvostoliitto kukistui - se luhistui sisäänpäin. Mutta kommunistit onnistuivat soluttamaan kaikkialla länsimaissa akateemisen maailman varsin hyvin. Ei ole väärin väittää, että koko suurten ikäluokkien ja 60-lukulaisten elämän suuri ideologia oli kommunismi - Kekkoslovakiassa kasvaneena ruukinmatruuna muistaa varsin hyvin miltä tuntui jäädä jälki-istuntoon siitä hyvästä että pikku ruukkilainen kyseenalaisti varsin viritteissävytteisen opettajan teesit Neukkulan ihanuudesta. Mutta tuon aivopesun jäljet ovat yhä olemassa - Demla, vihervasemmisto, TaY:n tiedotusopin tiedekunta, you name it. Koko älymystömme on kommunismin läpipesemää - sillä mitäpä muutakaan vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius ja monikulttuurisuusideologia ovat kuin bolševismia frakki päällä?

Ikävä kyllä Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta memeettinen tyhjiö on. Tuo demoralisointi onnistui kaikkialla länsimaissa yli odotusten. Uskonto on luhistunut kaikkialla länsimaissa, ja tilalla on memeettinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään. Oikeuslaitos on täysin marxistien soluttama. Kansalaiset eivät luota vallanpitäjiinsä. Ja ruukinmatruuna on jo tässä vaiheessa valmis panemaan rahansa islamin puolesta. Länsimainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön islamia vastaan ja täysin polvillaan islamin edessä - ja päättäjämme, nuo hyväuskoiset hölmöt ja pahantahtoiset p*skiaiset - tekevät oikeastaan kaikkensa länsimaiden islamisoinnille.

Mutta samalla he kaivavat omaa hautaansa. Ensimmäisenä teloitetaan aina hyväuskoiset hölmöt, ja joka ainoassa islamilaisessa maassa on kuolemanrangaistus käytössä. Länsi-Euroopan maat tulevat putoilemaan islamistien käsiin kuten nyt ikävä kyllä näyttäisi käyvän arabimaissa sotilasdiktatuurien kaatuessa. Tilanteesta tulee erityisen katkera, sillä yksikään teokratia ei milloinkaan ole kukistunut sisältäpäin. Teokratiat voivat kestää vuosituhansia - ne ovat äärimmäisen stabiileja. Jos teokratia tuhoutuu, se tuhoutuu siksi että jokin valtio kukistaa sen väkivalloin ulkoapäin.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/02/ ... otaan.html

Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II
Ruukinmatruuna on joskus todennut, että poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Hän on kirjoittanut moneen otteeseen dialektisista ideologioista ja niiden marxilaisista juurista - miten nuo kyseiset ideologiat perustuvat vihalle ja konfliktille, eivätkä voi pysyä hetkeäkään pystyssä ilman vihaa ja konfliktia ja miten ne kaikki noudattavat Sex Pistolsilta tuttua kaavaa I don't know what I want but I know how to get it.

Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten aiheesta Kuinka kansakunta tuhotaan ja subversiosta - taktiikasta, jota Neuvostoliitto käytti länsimaiden bolševisoimiseen. Siinä on neljä vaihetta: demoralisaatio - destabilisaatio - katastrofi - normalisointi. Tavoitteena on kansakunnan mädättäminen sisältäpäin - "kulttuurihegemonian kumoaminen" niin, että yhteiskunta atomisoituu aivan täysin ja se luhistuu sisäänpäin, jolloin se on helppoa kaapata. Memeettisessä katsannossa tässä tapahtuu siis tyhjän memeettisen lokeron luominen - memeettinen lokero tyhjennetään siellä olleista meemeistä ja meemiplekseistä, jolloin sinne voidaan introdusoida uudet meemit ja meemipleksit. Tämän esitti aikoinaan Antonio Gramsci ja sen kehitti edelleen eteenpäin KGB. Tietenkään silloin ei tiedetty memetiikasta yhtään mitään, ja marxistit ovat aina kiistäneet kulttuurievoluution.

Mutta ruukinmatruuna koki eilen ahaa-elämyksen. Hän tutustui käsitteeseen nimeltä repressiivinen toleranssi - eli suomeksi "tukahduttava suvaitsevaisuus". Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia. Keinona tässä tulee käyttää klassista liberalismia, sen ideaaleja - ja tavoitteena tulee olla liberalismin haltuunotto, ja erityisen tärkeää tässä on uskonnonvastainen työ, sillä uskonto on kansakunnan ja kulttuurin henkinen ja hengellinen selkäranka.

Tämä on täsmälleen sama strategia kuin kiinalainen strategia #21: korvaa terveet tukipilarit mädillä lankuilla. Subversiota mutta intellektuaalisella tasolla. Sotke vastustajasi rivit, sabotoi heidän toimintatapojaan, muuta pelisäännöt kesken peliä, sotke heidän arvomaailmansa ja saata heidät toimimaan heidän omia arvojaan vastaan. Tällä tavalla saat heidät sekaisin ja katkaiset ne siteet, jotka heidät sitoo yhteen tehokkaaksi taisteluvoimaksi. Kaikki on niin läpinäkyvää ja alastonta - hassua, ettei ruukinmatruuna ole tätä vielä tajunnut kuin vasta eilen!

Repressiivisen toleranssin isä on marxistifilosofi Herbert Marcuse [Siis "mark'kuuse, ei mar'kyys] . Saksalaissyntyinen Marcuse oli yhdessä Theodor Adornon kanssa kantavia voimia ns. frankfurtilaisessa koulukunnassa. Tämä koulukunta oli Frankfurtin yliopistossa toiminut marxilaispohjainen sosiologian ja yhteiskunta- sekä viestintätieteiden yhdistymä, ja siinä toimi monia länsimaisen marxismin pirullisimpia aivoja - Herbert Marcuse, Theodor Adorno, Erich Fromm, Max Horkheimer ja Jürgen Habermas. He lähestyivät marxismia ja sen epäonnistumista nimenomaan intellektuaaliselta, kulttuurilliselta tasolta: miksi marxismi feilasi länsimaissa surkeasti? He päätyivät lopputulokseen: länsimainen yhteiskunta ja sen arvot ovat juurtuneet länsimaihin liian syvään. Jotta marxilainen vallankumous voisi onnistua, tuo arvopohja piti ensin turmella ja tuhota.

Frankfurtin koulukunta ei edusta marxismi-leninismiä. Se edustaa marxismi-freudismia - kulttuurimarxismia. Frankfurtin koulukunta hylkäsi Leninin ajatukset kuppatautisen mielipuolen horinoina, ja sensijaan yhdistivät Freudin teoriat ja psykoanalyysin yhteiskuntatieteisiin. Meemi mutatoitui. Näin tehdessään he joutuivat määrittelemään "proletariaatin" käsitteen täysin uudelleen - teollisuustyöväestön asema ja elintaso oli noussut rajusti, joten siitä ei enää ollut sorretuksi luokaksi eikä proletariaatiksi. Niinpä uudeksi marxilaisuuden edistyksen ja tulevaisuuden luokaksi, "proletariaatiksi", tulikin ottaa aivan toiset, "sorretut", ryhmät - naiset, etniset vähemmistöt, seksuaalivähemmistöt, vähemmistöuskonnot, ja ylipäänsä kaikki sellaiset, jotka eivät olleet valkoihoisia kristittyjä heteromiehiä.

Kun puhutaan siitä, että feminismillä on kommunistiset juuret, sanotaan ääneen sellainen totuus, joka antaa aseet feminismin vastustajien käsiin. Mutta samalla tavalla myös seksuaalivähemmistöaktivismi on pohjimmiltaan marxilainen liike. Sen tavoitteena ei ole tasa-arvo yhtään sen enempä kuin feministeilläkään, vaan täydellinen ylivalta ja länsimaisen kulttuurin perustojen tuhoaminen ja mädättäminen - länsimaisen kulttuurin tuhoaminen valmistelemaan sitä marxilaista, kommunistista, vallankumousta varten.

Se, että frankfurtilainen koulukunta ja sen edustama kulttuurimarxismi ei ole marxismi-leninismiä, ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuudessa aivan yhtä vallanhimoinen, totalitaristinen, suvaitsematon ja fanaattinen ideologia kuin marxismi-leninismikin. Se vain on pirullisempi ja katalampi - marxismi-leninismi turvautui avoimeen väkivaltaisuuteen ja kaikkeen machiavellismista tuttuihin keinoihin, kun taas kulttuurimarxismin päämäärät ovat samat mutta keinot paljon hienovaraisemmat. Ja keinovalikoimasta tärkein on juurikin tuo repressiivinen toleranssi eli tukahduttava suvaitsevaisuus - julistetaan suureen ääneen jonkin länsimaisen kulttuurin kannalta vahingollisen tai tuhoisan asian edistyksellisyyttä ja vaaditaan sille suvaitsevaisuutta, ja samaan aikaan kompromettoidaan sen kritiikki. Herbert Marcusen omakätinen selostus tästä strategiasta on luettavissa täältä.

Lukekaa tuo teksti, se on täyttä asiaa ja siinä vihollinen omakätisesti kertoo, mistä tosiasiallisesti on kyse. Siitä jokainen voi nyt täyttää oman torpedovaununsa täyteen takkirautaa ja jalostaa siitä verbaaliterästä sanansäilöjä varten.

Kulttuurimarxismin tärkein työväline on poliittinen korrektius. Se on osa tätä repressiivistä toleranssia (tukahduttavaa suvaitsevaisuutta), koska sillä pyritään mielen ja kielenkäytön hallintaan. Poliittinen korrektius on pohjimmiltaan kompromettointia, suvaitsemattomuutta, mustamaalaamista ja sensuuria - asioista ei saa puhua niiden omilla nimillä. Ja kun vapaa keskustelu on "kohteliaisuuden" nimessä kielletty, sitä pyritään ohjaamaan kulttuurimarxismin haluamilla tavoilla. Hämmennys, pelko, demoralisaatio - kas siinäpä vasemmiston keinot.

Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:

1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto - perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa - saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I'm being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä - asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.

Tässä on muuten syy siihen, miksi miesliike ei milloinkaan tule saamaan ääntään kuuluville eikä heitä tulla ikinä pitämään muuna kuin yhdentekevinä ruikuttavina luusereina - vaikka heillä kyllä on aivan oikeita ja ikäviäkin asioita takanaan. He tietävät mitä he haluavat, mutta he eivät tiedä miten he saavuttavat sen, sillä he eivät ymmärrä tätä kymmenkohtaista ohjelmaa.

Kulttuurimarxismin metodeihin kuuluu, että perinteiset instituutiot on vallattava sisältä päin: koulu, kirkko, media jne. Ja kulttuurimarxistit ovatkin onnistuneet pelottavan hyvin - varsinkin median suhteen. Internetin esiinnousun on täytynyt olla perinteiselle medialle jotain hyvin kammottavaa ja kauhistuttavaa, sillä se on merkinnyt heidän tiedotusmonopolinsa murtumista - he eivät enää ikinä ole tuon jälkeen kyenneet täydellisesti hallitsemaan mieliä.

Eroa kirkosta -sivusto edustaa kulttuurimarxismia. Eroa Erkosta -sivusto (jota kautta voi peruuttaa Hesarin tilauksen) puolestaan sen vastavoimia.

Poliittinen korrektius todellakin on bolševismia frakki päällä. Sen takana ovat marxistit Herbert Marcuse ja Theodor Adorno, mutta same shit, different shovel - sen päämäärät ovat täysin samat kuin marxismi-leninisminkin eli totalitaristinen diktatuuri, kunnon kansalaisten hävittäminen - ja oligarkia.

Kulttuurimarxisistinen eliitti ja sen kaappaama media käy jatkuvasti sisällissotaa meitä ns. kunnon kansalaisia - siis kaikkia tavallisia, perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä - vastaan. Vaikka kulttuurimarxistit kauniisti puhuvat "moniarvoisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" puolesta käyttäen klassisen liberalismin sanankäänteitä, heidän tavoitteenaan ei kuitenkaan ole moniarvoinen yhteiskunta eikä myöskään suvaitsevaisuus. Heidän tavoitteensa on täsmälleen sama kuin marxilaisilla yleensäkin - totalitarismi ja diktatuuri. Heidän päämääränsä on "proletariaatin diktatuuri" - siis ahdasmielinen kontrolliyhteiskunta, missä tullaan kriminalisoimaan eri mieltä oleminen, ja merkit tästä on jo nähtävissä. Poliittinen korrektius on uusneuvostoliittolaisuutta - vain yksi sana tai mielipide sallitaan ja muut on kriminalisoitu. Taktiikoihin kuuluu a) hajoita ja hallitse, ihmisten ajaminen riitelemään yhdentekevistä asioista verissäpäin, kun eliitti tekee kaikessa hiljaisuudessa radikaaleja uusia lakeja, jotka heikentävät kansalaisoikeuksia ja toisaalta b) perinteiden murtaminen, joka on ristiriidassa enemmistön arvomaailman kanssa mutta jota toteutetaan edustuksellisen demokratian kautta, ulkomailta tulevien direktiivien mukaan ja demonisoimalla kaikki enemmistöä edustavat ihmiset. Ehkä kaikkein parhaimmin tätä kuvaa ex-pääministeri Matti Vanhasen lausunto: ihmisille ei saa antaa sellaista mielikuvaa, että he voisivat äänestämällä muuttaa asioita. Tavoitteena ei suinkaan ole moniarvoisuus, vaan uusi ahdasmielinen ja totalitaristinen monokulttuuri, joka ei suvaitse mitään muuta kuin oman totuutensa. Johnny Rottenia siteeraten on pakko todeta: Tuntuuko teistä koskaan kuin teitä olisi vedetty nenästä?

Ja juuri tästä syystä protestipuolueita, kuten perussuomalaisia ja kristillisiä kammoksutaan, vihataan - ja pelätään: he ovat sanoneet ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Myös insinöörien poliittinen aktivoituminen liittyy tähän; heitä on vaikeaa pettää ja he ovat huomanneet, että nyt ollaan menossa todella pahasti metsään.

Nykyvasemmisto on pettänyt perinteisen kannattajakuntansa - köyhälistön, koska vasemmisto on määritellyt "sorretun luokan" uudelleen. Tästä on kyse. Ei yhtään sen enemmästä eikä yhtään sen vähemmästä. Kyse on tietoisesta ja harkitusta petoksesta, ja perinteinen proletariaatti - siis palkansaajien köyhin ja heikkotuloisin osa - on jätetty täysin omilleen. Väite siitä, että perussuomalaiset ovat Suomen ainoa työväenpuolue ja työväen asioita ajava puolue saa nyt jälleen lisää ilmaa siipien alle, sillä näin todellakin on!

Nykyvasemmisto on häpeämättömän elitistinen liike - ja miksei olisi, sillä yliopistoistahan se kumpuaa. Yliopistot ovat muuttuneet yhteiskunnan syöpäkasvaimiksi. Ne 1960-luvulla opiskelleet ketkut, jotka tuolloin imivät päänsä täyteen kulttuurimarxismia, ovat nyt siellä professoreina ja vaikuttajina ja istuvat tiukassa kuin jalkasilsa. Ja tämä häpeämätön elitistisyys näkyy vasemmiston suhteessa työväestöön. Vasemmisto inhoaa ja halveksii sitä. Se on jätetty oman onnensa nojaan - ja tässä on perussuomalaisten kasvun maaperä. Vasemmisto tunnistaa sen kyllä, ja siksi se pyrkii leimaamaan persut "junteiksi" ja puhuu "impivaaralaisuudesta" ja "apinoista". Ehkä tässä näkyy vasemmiston petos alastomimmillaan.

Me kunnon kansalaiset tunnistamme marxismi-leninismin ja inhoamme ja kammoamme sitä ja vihaamme sitä kuin ruttoa. Mutta emme tunnista kulttuurimarxismin syöpää. Silti ja ehkä juuri siksi tämä syöpä on levinnyt kaikkialle akateemiseen maailmaan - lukuunottamatta ns. akateemisia amiksia.

Miksi tämä mädännäisyys on niin pelottavaa? Eikö koko juttu lopultakin ole yhdentekevää? Periaatteessa se olisi sitä, mutta ongelmana on se, että kulttuurimarxistit eivät itse tajua pelaavansa islamin pussiin. He eivät tunne memetiikkaa eivätkä kulttuurievoluutiota. He eivät tajua, että länsimaisen kulttuurin instituutiot eivät ole keinotekoisia konstruktioita vaan pitkällisen kulttuurievoluution tuloksia, ja jos ne tuhotaan, tuho on paljon täydellisempi ja kamalampi kuin mitä he itse pahimmissa painajaisissakaan kuvittelevat. Kulttuurievoluutio ei ole kivaa rakentamista ja yhdessä leikkimistä, vaan se on sotaa. Se on sotaa, jossa eri meemit ja meemipleksit käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua, aivan kuten biologisessa evoluutiossa geenit ja eliöt käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua. Ja memeettinen lokero voidaan tyhjentää, mutta sitä ei voida tuhota. Tyhjäksi jäänyttä memeettistä lokeroa ei kuitenkaan tule valtaamaan marxismi, vaan islam sillä islam on marxismia vahvempi meemipleksi.

Mätä on levinnyt todella syvälle länsimaisessa kulttuurissa. Ruukinmatruuna pahoin pelkää, että länsimaisen kulttuurin pelastamiseen tarvitaan nyt niinsanottua aitoa suvaitsemattomuutta. Siis sitä asennetta, jota löytyy esimerkiksi armeijan vanhoista vääpeleistä, ja joka voidaan tiivistää lauseisiin Älkää selittäkö! ja Ei kelpaa! Suvaitsemattomuus - jolla on klassisen liberalismin perintönä länsimaisessa kulttuurissa kirosanan maine (täysin aiheesta muuten) - ei ole välttämättä paha asia. Esimerkiksi kirurgille aito suvaitsemattomuus on todella hyvä asia, sillä jos hän suvaitsisi bakteereja, sieniä ja muita pöpöjä leikkaussalissa, tuloksena olisi katastrofi. Samasta syystä insinöörit ja luonnontieteilijät ovat perinteisesti edustaneet aitoa suvaitsemattomuutta älyttömyyden suuntaan, sillä luonnon- ja insinööritieteet perustuvat tosiasioille ja niihin pätee se truismi, että luonnontieteet ovat oikeassa ja vaihtoehtoiset selitysmallit väärässä. Aito suvaitsemattomuus ei tarkoita väkivaltaa. Aito suvaitsemattomuus ei myöskään kohdistu ihmisiin vaan ideologioihin. Se tarkoittaa sitä, että nojataan yksinomaan tosiasioihin - verifioitaviin tosiasioihin - ja pidetään kaikkea relativismia, konstruktivismia, postmodernismia ja "vaihtoehtoisia" selitysmalleja roskana. Aito suvaitsemattomuus on sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja paljastetaan mädännäisyys, vihollinen, hänen juonensa ja hänen strategiansa. Aito suvaitsemattomuus auttaa myös korvaamaan mädät tukipilarit jälleen terveillä. Ruukinmatruuna itse ei haluaisi mennä aivan noin perustavanlaatuiseen toimintaan, sillä hän itse kunnioittaa klassista liberalismia syvästi - kuuluuhan se osana nykykonservativismin pakettiin.

Mikä on konservativismin ja meidän ns. kunnon kansalaisten toimintastrategia kulttuurimarxismia vastaan? Tässäpä lyhyt kuusikohtainen ohje.

1) Tunne vihollisesi. Tutustu vihollisesi filosofiaan, siihen mitä hänellä on mielessä, mikä on hänen päämääränsä ja mitkä ovat hänen toimintatapansa. Ne tuntemalla ja ymmärtämällä voi miettiä vastastrategian.

2) Kehitä vastastrategia ja iske Mieti, mitä vihollinen yrittää. Sun Tzun mukaan parasta sotaa on sota vihollisen suunnitelmia vastaan. Iske niihin.

3) Hyökkää, hyökkää, hyökkää - älä milloinkaan puolusta. Kun olet tunnistanut vihollisesi, iske kiinni terrierin tavoin äläkä anna hänelle rauhaa. Keskity asioihin. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Paljasta hänen juonensa kaikessa alastomuudessaan ja jos koet takaiskuja, sivuuta ne ja hyökkää uudelleen. Jos joku nimittää sinua rasistiksi, vastaa samalla mitalla ja nimitä häntä stalinistiksi. Sano ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita. Käytä oksimoroneja kuten "natsiliberalisti". Samoin "feminatsi" on erinomainen sana.

4) Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt.

5) Ei sääliä viholliselle. Leimaa kaikki vastustajan filosofia hölynpölyksi ja skeidaksi, ja perustele se luonnontieteillä. Puhu luonnontieteen termein. Älä osoita mitään ymmärtämystä hänelle, vaan murskaa hänet ja hänen argumentaationsa, sillä niin kauan kun me emme tätä tee, on vaarana että hän nousee uudelleen.

6) Muista jälkihoito. Kun vihollinen on lyöty, muista jälkihoito - uusi tervehdyttäminen, perinteiden nostaminen kunniaan, tradition palauttaminen ja marxismin jäänteidenkin hävittäminen. Niin kauan kun tätä ei ole tehty, on vaarana että tauti uusii. Marxismi on todellakin se ilmestyskirjan peto, joka on saanut kuolinhaavan mutta parantunut. Se pitää murskata lopullisesti.

Tästä on kyse - Suomen kansan olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Ei sen enemmästä eikä sen vähemmästä.

http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... uinka.html

Kaksi vasemmisto-ketjua yhdistetty
-NILS-

[Arlene]

On se hyvä, että tätäkään ei ole pakko lukea. Aivan sama

[taavetti]

Jahah. Olisiko kyseessä minfohistorian pisin lainaus? No vastataan samalla tekniikalla. Seuraavat vastaukset eivät ole minun, mutta ansaitsevat tulla julki:

Mielipiteitä Ruukinmatruunan kirjoituksesta samasta linkistä:

"Tekisi mieli sanoa, että Ironmistressin tämän kertainen teksti on pelkkää tarkoitushakuista paskaa. Mutta on aika vaikea keksiä, mitä tarkoitusta tuollainen kuuden sivun mittainen ja todella syvää vihjeettömyyttä sekä kroonista väärinymmärtämistä kuvastava aivopieru ylipäänsä voisi palvella. Kysymys onkin täysin tarpeettomasta roskasta.

Tai ehkä tarkoituksena on rapauttaa ja delegitimoida yhtä länsimaisen sivistyksen tukipilareista, vapaata ja totuuden tavoitteluun sitoutunutta yliopistoinstituutiota. Ironmistressin epämääräiset ja ylimalkaiset vihjailut näyttäisivät olevan lopulta tähdättyjä juuri tiedettä ja tutkimusta vastaan. Populistinen tyyli vaatii tieteen tuhoamista, koska tiede itse mukamas on pettänyt yhteiskunnan ja muuttunut suoranaiseksi syöpäkasvaimeksi. Ei liene vaikeaa kuvitella, kuinka kiehtovaa tällainen mieletön puhe on veronmaksajan korvissa: yliopistoa ei tarvita, joten voin kuluttaa enemmän, eli yliopistoa ei tarvita. Kierretään populistisessa kehässä.

Ironmistressin kirjoitus, jonka argumentti on selvästikin muotoa ad populum, paljastaa samalla sen, että Ironmistress on joko tyystin tietämätön akateemisen maailman todellisuudesta ja ihmistieteiden parissa tehtävästä tutkimuksesta. Toinen vaihtoehto on se, että Ironmistress tuottaa tietoisesti disinformaatiota eli suomeksi sanottuna valehtelee.

Mutta milloin ei populisti olisi valehdellut väkijoukoille päin naamaa? Ja milloin ei olisi väkijoukko siitä innostunut hurraamaan? Viisas ei kuitenkaan seuraa joukkoja pahuuteen.

Ironmistress esittää virheellisen, tarkoitushakuisen ja valheellisen kuvan ihmistieteellisestä tutkimuksesta. Todellisuudessa ihmistieteellinen tutkimus ei ole erityisen vasemmistolaista. Yliopistoissa ei vallitse erityisen marxilainen tai edes vasemmistolainen ilmapiiri. Ihmistieteitä harjoittavia professoreja löytyy lähes kaikkien puolueiden riveistä. Ainoa ”kommunistiprofessori”, joka minulle tulee mieleen, on JP Roos. Mutta juuri Roosille ei ole ollut mikään ongelma yhdistää yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen evoluutioteoreettisia näkökulmia.

Marxismi sen enempää kuin kulttuurimarxismikaan eivät ole akateemisessa maailmassa erityisen hegemonisia paradigmoja. Joidenkin tieteenalojen kohdalla ne ovat tiedepoliittisista ja tieteensosiologisista syistä täysin epälegitiimejä, vaikka marxilainen paradigma olisikin ensiarvoisen tärkeä kyseisten tieteenalojen tutkimuskohteen monipuolisen käsittelyn kannalta. Tarkoitan nyt erityisesti marxilaista taloustiedettä, jolla ei Suomessa valitettavasti ole mitään akateemista asemaa, vaikka kyseessä on ihan oikea ja vakavasti otettava koulukunta. Yhdysvalloissa ja Japanissakin harjoitetaan marxilaista taloustiedettä, mutta Suomessa ei.

Ironmistressin tiedevihamielinen aivopieru menee oikeastaan samaan kaivoonkusemisen kategoriaan kuin oikeistokonservatiivien kritiikki sosiaaliturvaa kohtaan.

Myös Ironmistressin käsitys marxilaisuudesta on väärä. Ironmistress ei ymmärrä mitään Marxista, Gramscista tai Frankfurtin koulukunnasta. Wikipediaa ja omia ennakkoluuloja yhdistelemällä saa toki aikaan hauskoja juttuja, mutta niillä ei ole mitään tiedollista painoarvoa. Ironmistress tuli esittäneeksi teorian, jonka esittäminen missä tahansa yliopiston seminaarissa johtaisi ikuiseen häpeään ja akateemisen uskottavuuden lopulliseen katoamiseen. Tuollaisilla ”tiedoilla” tuskin pääsisi läpi edes perusopintotasoisesta Frankfurtin koulukuntaa käsittelevästä kirjatentistä."

Mutta myöskään Ironmistressin mainitsema poliittinen vasemmisto ei tunne erityisen hyvin Marxia, Gramscia tai Frankfurtin koulukuntaa. Vasemmistolaiset ovat usein ns. käytännön ihmisiä. He ovat ehkä mahdollisesti opiskelleet yliopistossa, mutta eivät siitä huolimatta ole kovin teoreettisia. Sen sijaan esimerkiksi libertaristit ovat yleensä lukeneet suuren määrän ”sopivaa” kirjallisuutta ja omaksuneet sen täysin kyseenalaistamatta. Ironmistress voisi tehdä vierailun vaikkapa Anna Kontulan blogisivuille ja tutkia, miten teoreettista argumentointi on. Kysymys ei missään nimessä ole ainakaan marxilaisuudesta. Poliittinen vasemmistolaisuus ei ole teoreettista. Se ei perustu marxismiin tai kulttuurimarxismiin.

Ironmistressin käsitys yhteiskuntatieteistä on niin heikko, että hän ei yksinkertaisesti pääsisi läpi yhdestäkään sosiologian seminaarista. Hänet naurettaisiin ulos. Eikä vain pelkän muodon, vaan yksinkertaisesti puutteellisen ja muilta osin täysin virheellisen sisällön vuoksi. Ironmistress puhuu asioista, joita ei tunne kuin korkeintaan Wikipedia-pohjalta. Se taas ei riitä.

Olennaista Frankfurtin koulukunnan työssä oli modernin kapitalismin totalitaarisuuden paljastaminen. Tarkkasilmäinen ja terävä-älyinen yhteiskuntatieteilijä kykenee löytämään analogioita Neuvostoliiton, Natsi-Saksan ja USA:n väliltä. Vapaus paljastuu veitsenterävässä analyysissä pelkäksi ideologiseksi myytiksi, jota nämä saman modernin totalitarismin eri versiot pontevasti kukin tahollaan kuitenkin väittävät edistävänsä. Neuvostoliiton ja USA:n välillä ei ole laadullista eroa. Kuvaavaa on, että Neuvostoliitto tuomitsi kulttuurimarxistit porvarillisina revisionisteina.

Kun mietitään esimerkiksi mediaa, ”vapaan lännen” asukas todella on paljon läpitunkevamman propagandan kohde kuin neuvostokansalainen koskaan oli. Tärkein ero, jota käsittääkseni myös Zizek on korostanut, on siinä, että neuvostokansalainen tiesi olevansa propagandan uhri. Porvarillinen totalitarismi taas piilottaa oman propagandistisen luonteensa ”sananvapauden” valekaavun alle samoin kuin lisäarvon anastus ja riisto piilotetaan ”sopimusvapauden” ja näennäisen tasa-arvon fasadin alle. Kapitalisti on pohjimmiltaan täysi fasisti. Tästä on kyse. Mutta konkreettisen sosialismin koittaessa myös vapaus voi olla aitoa.

Ironmistress ei kykene erottamaan toisistaan teoriaa ja käytäntöä. Ei ole olemassa mitään ”kulttuurimarxistien salaliittoa”. Gramsci hahmotteli niitä keinoja, joilla porvarillisen kansalaisyhteiskunnan sisältä lopulta heräisi porvarillisen ideologian kyseenalaistava joukkotietoisuus. Kysymys ei ole instituutioiden tuhoamisesta tai mädättämisestä, vaan niiden valjastamisesta sosialismin ja aidon marxilaisen vapauden palvelukseen. Kysymys on ihmiskunnan vapauttamisesta ja ideologian tuhoamisesta.

Gramscin valoisan vision mukaan porvarillinen kansalaisyhteiskunta kykenee siis ylittämään itsensä ja omat valheensa. Valheellisen ideologian hylkääminen on siis lopulta mahdollista myös porvareille itselleen. Toisesta näkökulmasta luettuna Gramscin pointti ei ole sen kummempi, kuin että porvarillisen valtion olemassaolo ei perustu pakkoon, kuten se meille myyttien tasolla uskottelee, vaan yleiseen legitimaatioon. Kuten arabimaissa on nähty, valtio sortuu legitimiteetin sortuessa. Porvarillinen valtio ei ole väkivaltakoneisto. Se on valtava ideologia- ja propagandakoneisto."

[MEG]

Ylläolevasta Ruukinmatruunan vuodatuksesta riittääkin analysoitavaa seuraavaksi viideksi vuodeksi!
Mahtaako olla teekkareiden tulevasta vappujulkaisusta?
Kovin lohduton ihmiskuva. Jonka mukaan aina pitää olla jotain meemikuonaa aivoissa, nyt kulttuurimarxismia seuraisi islam.

[devil_doll]

Ruukinmatruunan jutut ovat äärimmäisiä kärjistyksiä, mutta niissä on ensimmäistä kertaa esitetty edes jokin analyysi/syy sille, miksi vasemmistopuolueet lakkasivat jossain vaiheessa puolustamasta työväestön ja köyhien oikeuksia ja kiinnostuivat sen sijaan kaikenlaisten vähemmistöjen oikeuksista.

Minun on kylläkin vaikea uskoa, että Ruukinmatruuna olisi todella nainen; kaikki tuntemani naiset pitävät feminismiä edes hieman arvossa, koska se on kuitenkin tuonut naisille oikeuksia, joita heillä ei ennen ollut, esim. sellaisen pikku jutun kuin äänioikeus... Äärifeminismi on eri asia, mutta en ole juurikaan havainnut Suomessa merkkejä sellaisesta, Ruotsissa heitä sen sijaan on.

[devil_doll]

Lienee paikallaan antaa myös vastapuolelle, siis Ruukinmatruunan kritisoijalle, puheenvuoro:
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/0 ... andaa.html

[Valdovas]

Mukavaa, että tämän foorumin lievästi sanottuna aneemiseen poliittiseen keskusteluun tulee vähän sisältörikkaampiakin postauksia olkoonkin, että lainatavarana. Postauksessa on muutamia analyyttisiä huomioita, mutta aika paljon heikosti perusteltuja tulkintoja ja yleistyksiä myös. Kommentoin alla muutamia niistä.

Ruukinmatruuna ei ihmettele enää. Kun hänelle selvisi repressiivisen toleranssin käsite sekä kulttuurimarxismi, Frankfurtin koulukunnan suunnanmuutos ja aikaansaannokset sekä tapa, jolla marxismin meemipleksi on mutatoitunut, kaikki on kristallinkirkasta: vasemmisto on tehnyt petoksen. Kuprun. Vedätyksen. Huiputuksen.

Mukavaa, että "Ruukinmatruuna", kuka sitten lieneekään, on sivistänyt itseään, mutta tuossa "kristallinkirkkaudessa" hän on kyllä tainnut paremminkin molskahtaa mutaan ja näkymän ovat hiukan samentuneet...

Vasemmiston uudeksi viiteryhmäksi on profiloitunut nyt se, mitä Karl Marx itse kutsui nimellä Lumpenproletariat, ryysyköyhälistö ja jota hän piti "taantumuksellisena" luokkana: toisaalta irtolaiset, seksuaalivähemmistöt, latsaronit ja prekariaatti; toisaalta etniset vähemmistöt, rotuvähemmistöt, vähemmistöuskonnot ja maahanmuuttajat; mutta tärkeimpänä viiteryhmänä yliopistojen liberaalieliitti. Vasemmistosta on tullut häpeilemättömän elitistinen voima, ja se käyttää juurikin kulttuurimarxismista tuttuja keinoja oman valta-asemansa pönkittämiseen. Ruukinmatruuna totesi jo, että niin seksuaalivähemmistöliikkeellä, feminismillä kuin rotuvähemmistöliikkeelläkin on marxilaiset juuret ja poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Ja se todellakin on sitä - nykyvasemmisto sylkee sen ryhmän päälle, joka ennen oli sen vankin tuki - miespuoliset palkansaajat.

Siis ko. viiteryhmä on yhtäaikaa sekä "ryysyköyhälistöä" että "häpeilemättömän elitististä". Olisikohan tuossa pieni sisäinen ristiriita...??

Mielenkiintoinen näkemys myös, että miespuolinen palkansaaja on lähtökohtaisesti ja vääjäämttömästi kaikkia noita edellämainittuja vastaan. On toki totta, että erityisesti mainitun ryhmän sisältä tuntuu löytyvän suhteellisen paljon antagonismia noita mainittuja ryhmiä kohtaan, mikä näkyy mm. persujen ja vastaavien ulkomaisten puolueiden ja muiden ryhmittymien kannattajakunnan rakenteessa, mutta tuossa yllä ei yritetäkään purkaa tai problematisoida ko. suhdetta, vaan se otetaan annettuna ja ongelmattomana.

Vasemmiston petos on kahtalainen. Ensinnäkin suomalainen työläinen, suomalainen palkansaaja - on jätetty täysin oman onnensa nojaan, markkinavoimien ja kapitalistin armoille. Toiseksi oikeisto ei osaa kohdata kulttuurimarxismia - se osaa kyllä kohdata marxismi-lenimismin, joka on melko lailla kuollut ja kuopattu - ja siksi kulttuurimarxismi on päässyt tähän saakka tekemään myyräntyötään melko esteettömästi. Mutta yhtä kaikki suomalainen työväestö on jäänyt poliittisesti kodittomaksi.

Kiinnostavaa, että vaikka kirjoittaja kritisoi marxismia, hän käyttää kuitenkin sille tyypillistä essentialistista luokka- ja luokitteluperiaatetta, jossa ihmisen taloudellinen asema määrää tai ainakin sen pitäisi määrätä, mikäli hän itse on liian "törppö" sitä huomaamaan, hänen luokkansa ja sitä kautta hänelle sallitut "oikeat" mielipiteet, ja kaikki tällaiset ryhmät tai "luokat" ovat tietysti kunnon luokkataisteluideologian mukaisesti välttämättömästi ja peruuttamattomasti toistensa vihollisia ja kaikki haikailut "väärän" luokan puolelle ovat tietysti pahimman luokan (sic!) luokkapetturuutta...

Koska vasemmisto on profiloitunut feministiliikkeeksi eli miesvihan liikkeeksi, suomalaisen työläismiehen täytyy olla joko hullu tai kärsiä todella pahasta kognitiivisesta dissonanssista mikäli hän äänestää vasemmistoa. Mutta myös tapa, jolla vasemmisto pyrkii kompromettoimaan työväenluokan ja erityisesti työläismiehet - kutsuen heitä "junteiksi", "apinoiksi", "sivistymättömiksi", "luusereiksi" ja ties millä nimillä, kertoo häpeämättömästä elitismistä.

Ja tässä tuo luokkakantainen antagonismi on ulotettu sukupuolia koskevaksi. Tosin siitä on sanottava, että tuollainen essentialistinen vastakkainasettelu on varsin ominaista myös kirjoituksen "vastapuolellekin", joten siinä mielessä ehkä padat ja kattilat soimaavat toisiaan...

Suomalainen työväenluokka voi pahoin, ja syystäkin. Suomessa ei ole enää työväenpuolueita. Oikeastaan ainoat puolueet, jotka ylipäänsä mitenkään välittävät perinteisestä työväenäänestäjästä - ammatissa toimivasta miehestä - ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kokoomus on profiloitunut ylempien toimihenkilöiden eliittipuolueeksi ja Keskusta junttipuolueeksi. Vasemmiston petos on silmiinpistävä.

Kirjoittajalta on ehkä jäänyt huomaamatta, että niin Suomen kuin muidenkin teollisuusmaiden elinkeinorakenne on muuttunut radikaalisti viimeisten sadan vuoden aikana ja niinpä sata vuotta sitten vallinneen tilanteen pohjalle rakentuneiden puolueiden pitääkin muuttua, mikäli ne haluavat vastata muuttuneen yhteiskunnan haasteisiin. Toisilta tuo muodonmuutos on onnistunut paremmin, toisilta huonommin ja tuo kirjoittajan valittelu liittyy juuri ennenkaikkea jälkimmäisiin. Huvittavaa muuten, että edellisessä kappaleessa hän kritisoi "vasemmistoeliittiä" siitä, että se haukkuu vastustajiaan junteiksi, mutta tässä hän nimeää yhden suuren puolueen sujuvasti "junttipuolueeksi" huomaamatta ilmeisesti edes itse tässä mitään ristiriitaa...

Lienee sanomattakin selvää, etteivät neuvostojohtajat ja Frankfurtin koulukunta olleet kovin hyvissä väleissä keskenään - Frankfurtin koulukunta heilasteli Freudin ja jopa Trotskinkin ajatusten kanssa. Mutta Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös marxismi-leninismi. Se epäkuoli - siitä jäi jäljelle enää vain nimi ja epäkuollut, zombimainen ulkokuori. Ja niinpä kulttuurimarxismi solutti tuon vasemmiston sisältäpäin. 1980-luvun lopulta lähtien juuri kulttuurimarxismi onkin ollut vasemmiston leimallinen ideologia - tuhoisin seurauksin.

Niin, tuhoisaa kenelle ja miksi? Toki sitä voi kritisoida monestakin asiasta, mm. tuosta poliittisen korrektiuden ja yhdenmukaisuuden vaatimuksesta, jota ei juuri voi puolustaa, sekä selvästä valikoivuudesta sen suhteen, mihin kritiikkiä suunnataan sekä ehkä perinteisestä luokka-ajattelusta päälle jäänyt essentialismi ja kollektivismi, mutta jos sen kuitenkin ihmisoikeuksia ja sorronvastaisuutta korostavaa eetostaa vertaa avoimen brutaaliin reaalisosialismiin ja sen jäljelle jääneisiin diktatoorisiin muotoihin, niin kyllä minusta valinta näiden kahden välillä on ihan selvä. Kirjoittaja tuntuu sen sijaan enemmänkin haikailevan "vanhoja kunnon aikoja" ja tuijottaa muutenkin enemmän taakse- kuin eteenpäin.

No kenen etua se sitten ajaa? Kun pitää muistaa, mikä kulttuurimarxismille on erityisen tuomittavaa - rasismi, seksismi, homofobia sekä rahvaanomaisuus - voidaan helposti päätellä että kenen se ei aja. Se ei aja valkoihoisten, miesten, heteroiden eikä suorittavaa työtä tekevien asiaa. Jätettäköön jokaisen lukijan mielikuvituksen varaan että kenen etuja se sitten ajaa.

Jälleen tuota paljasta kyseenalaistamatonta essentialismia ja väistämätöntä antagonismia ihan kuin maailma olisi nollasummapeli, jossa toisen etu on automaattisesti pois joltain toiselta. Tuo aggressiivinen vihollisten ja vastustajien etsintä ja nimeäminen on myös tyypillinen ääriryhmien agenda ja styrategia, niin oikealla kuin vasemmallakin.

Työväestö on jätetty yksin, oman onnensa nojaan, turvattomuuteen.

Tuolla toisaalla on (osin aiheellisestikin) kritisoitu joidenkin "puolustettavien" ryhmien uhreistamista ja vastuun siirtoa heiltä oman elämänsä hoitamisessa jonnekin muualle, jollekin pahalle ulkopuoliselle, mitä se kenenkin ideologiassa sitten aina onkaan. Yllä hän itse syyllistyy täsmälleen samaan, jälleen ilmeisesti huomaamatta argumentaationsa sisäistä epäkoherenssia.

Kuka sitten ajaisi työväestön - suorittavaa työtä tekevän palkansaajan - asiaa? Ei kukaan. Ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ovat Perussuomalaiset - heidän agendansa on kuin suoraan 1970-luvulta, eikä suotta. Myös Kridet kosiskelevat heitä, mutta turhaan; marxismi on jo myrkyttänyt suomalaisen työläismiehen mielen. Mutta Vihreät! Sen elitistisempää ja suomalaista työmiestä halveksivampaa puoluetta saa hakea. Ehkä juuri Vihreissä kulttuurimarxismi vaikuttaa voimakkaimmin - epäsuorana; vain aniharva viherpoliitikko tunnustautuu marxilaiseksi, mutta heidän ajattelussaan on paljon frankfurtilaista memetiikkaa, eikä vähäisimpänä tuo repressiivinen toleranssi. 1990-luvulla Vihreät ajoivat voimakkaasti vielä sananvapautta; nyt he haluavat tukahduttaa sen.

Tuo loppu pitää osin paikkansa ja siitä olen tuntemilleni vihreille aika ajoin huomautellutkin vaihtelevalla menestyksellä, mutta ei tuo hänen tarjoamansa vaihtoehtokaan tässäkään suhteessa kovin paljon parempi ole, sillä vähintään yhtä yksisilmäistä oman agendan ajamista löytyy sieltäkin ja usein vielä aggressiivisemmalla tyylilajilla serveerattuna.

On kuitenkin muistettava, että vain aniharva on kulttuurimarxisti tietoisesti. Memetiikkaan ei kuulu ajatus aktiivisesta, tekemällä tehdystä kulttuurisesta vaikuttamisesta tai tietoisesta evoluutiosta, vaan pikemminkin sattumanvaraisesta, summittaisesta ja omia uomiaan etenevästä evoluutiosta. Vallasta eivät taistele niinkään yksilöt ja ideologit vaan meemit ja meemipleksit. Riittää, että ihminen on omaksunut ajatteluunsa kulttuurimarxismille tunnusomaisia meemejä, hänen ei tarvitse aktiivisesti niitä ajaa - älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydeksi. Tästä syystä myös monien muiden puolueiden, kuten Keskustan, RKP:n ja Kokoomuksen, edustajat voivat ajaa kulttuurimarxismin agendaa - täysin tietämättään ja tahtomattaan. Adorno ja Marcuse vain panivat pallon pyörimään ja se on pyörinyt sen jälkeen omalla painollaan - ilman, että kukaan on oikeastaan enää tiedostanutkaan asiaa.

"Memetiikan" alkeisiin tuossa on tutustuttu, mutta siinä tehdään sama virhe kuin yleensäkin meemien kanssa eli analogia geeneihin otetaan liian kirjaimellisesti ja ne tulkitaan itsenäisiksi toimijoiksi riippumatta siitä, millaisia tulkintoja ja vaikutuksia niillä on ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Siinä ei yhtään pohdita sitä olennaista syytä miksi toiset "meemit" menestyvät ja toiset ei ja mikä on se dynamiikka, millä ne leviävät ja millaisia tulkintoja ne keilläkin saavat. Jälleen tuossa paistaa läpi kirjoittajan jopa hiukan naivistinen essentialismi, jossa hän katsoo, että joillakin "meemeillä" on tietyt fiksatut (kenen toimesta ?) merkitykset ja määritelmät eikä siis ole mitään väliä, miksi ja millä perusteilla ihmiset niitä joko suosivat tai sitten ei.

Ruukinmatruuna mietti myös selostusta siihen, miksi työväestö ja työläiset yleensä ovat hyvin konservatiivisia, ja löysikin siihen selityksen. Mikään ei tee ihmisestä konservatiivia niin varmasti kuin omat lapset. Isät ja äidit ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin sinkut tai dinkit. Työväestön keskuudessa mennään paljon aiemmin naimisiin kuin keskiluokassa tai eliitissä, ja myös lapset hankitaan nuorempina. Siksi samanikäisistä nuorista aikuisista työläiset ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin opiskelijat tai toimihenkilöt. Heillä on paljon enemmän menetettävänään.

Noissa väitteissä voi olla jotain tilastollista korrelaatiota, mutta kokonaisjohtopäätös ei oikein vakuuta. Jos perheellisyys automaattisesti tekee ihmisistä konservatiivisempia ja koska koska perheellisyys toisaalta tuottaa enemmän jälkeläisiä, ei ei-konservatiivisia ajatuksia pitäisi oikeastaan päästä syntymään ollenkaan eikä niiden pitäisi ainakaan säilyä kovin monen sukupolven yli. Kuitenkin kehittyneissä ja sekularisoituneissa yhteiskunnissa liberalismi ja antikonservatismi ovat jatkuvasti yleistyneet pitkällä tähtäimellä, enkä usko, että tässä mahdollisista pienistä vastareaktioista huolimatta mitään kovin suurta muutosta olisi tapahtumassa. Vastaavanlainen ajatusmaailmahan on voimakkaasti lisääntymässä myös kehittyvissä maissa varsin vahvasti taloudellista kehitystä korreloiden.

Kuinka kansakunta tuhotaan
Uskontokeskustelu on jälleen kerran herättänyt ansaittua polemiikkia, ja ruukinmatruuna siteerasi siinä Juri Bezmenovia ja KGB:n agendaa. Kuten meille kaikille pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää, Neuvostoliitto oli militaristinen, imperialistinen ja totalitaristinen diktatuuri, joka ei pyrkinyt sen vähempään kuin maailmanvalloitukseen. Joko reiluin keinoin tai kieroin.

Tähän on kyllä helppo yhtyä!

Kommunismi on memeettisessä katsannossa islamin tavoin valloittajameemipleksi - sen on pakko laajentua ja levitä koko ajan, sillä muutoin se luhistuu sisäänpäin, sillä sen talouspohja ei kestä - ja Neuvostoliitto oli tästä oikea malliesimerkki. Lenin on otettu malliesimerkiksi siitä, mitä on olla neutral evil.

En kyllä Leniniä mitenkään erityisen neutraalina pitäisi, ja hänen luonteensa tuntien luulen, että hän olisi itsekin loukkaantunut noin nössöstä luonnehdinnasta!

Haavojaan nuolemaan jääneet kommunistit sitten analyisoivat että missä meni vikaan - miksei Länttä saatukaan bolševisoitua? Vastaus oli yksinkertainen: kristillispohjainen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta oli niissä liian syvässä - Antonio Gramscin sanoin vapauden voimilla oli Lännessä kulttuurin hegemonia. Antonio Gramscin mukaan ennenkuin maailmanvallankumous onnistuisi, moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämän hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hanltuunottoa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Selkokielellä sanottuna: lännen yhteiskunnat tuli mädättää sisältäpäin ennenkuin ne voitaisiin bolševisoida.

Tuo soluttautumisagenda pitää toki paikkansa, mutta minusta sen tulkinta on väärä, sillä on vaikea kuvitella, miten mikään noista ajetuista asioista sinänsä tekisi yhteiskunnan heikommaksi "valloitettavaksi", mutta koska silloiset läntiset paljolti vielä varsin konservatiiviset yhteiskunnat eivät heti älynneet lähteä uudistumaan, tarjosi tämä hyvän pelin paikan ottaa nuo muutosteemat vasemmiston "haltuun", mikä sinänsä fiksu veto olikin, sillä tuolloin vasemmistolla oli kaikkein suurin kannatus ja vaikutusvalta länsimaissa. Kuvaavaahan on, että itäblokissa itsessään ei moisia "haihatuksia" päästetty valtaan, vaan asenne niihin oli kaiken liturgian alla hyvinkin konservatiivinen ja mikä osaltaan olikin sitten näitä yhteiskuntia romahduttamassa taloudellisten ja diktatooristen syiden ohella.

Niinpä KGB, tuo kommunismin keihäänkärki, ottikin uudeksi taktiikakseen subversion - yhteiskuntien mädättämisen sisältäpäin. Subversiossa on neljä vaihetta: demoralisointi, destabilointi, kriisi ja normalisointi.

Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa. Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O - ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.

Harmi vain KGB:n kannalta, että tuo analyysi oli väärä ja kävikin ihan toisin päin. "hedonistiset ja individualistiset" yhteiskunnat jäivät porskuttamaan kun pakkokollektivistiset romahtivat...

Ruukinmatruuna teki itse täsmälleen saman johtopäätöksen jo ennen tutustumistaan Bezmenoviin memetiikan kautta; KGB:n tavoitteena oli luoda memeettinen tyhjiö.

Niinpä, mutta toisin kuin idealististen salaliittoteoreetikkojen maailmassa, oikeassa elämässä isot ja pahat kolmikirjaimiset yhteisötkin tekevät virheitä, joskus todella pahojakin sellaisia...

Mädättämistä seuraa destabilisointi. Tässä vaiheessa yhteiskuntaan luodaan vakava kriisi - sota, nälänhätä, talouskriisi, luonnonmullistus - ja ihmisten mieliin luodaan sekaannusta ja pelkoa. Mellakat, kapinat, liikehdinnät - kun yhteiskunta on atomisoitunut sisältäpäin ja jokainen ajattelee vain omaa peppuaan - saavat aikaan yhteiskunnan luhistumisen. Tämä vaihe kestää noin kahdesta kuuteen vuoteen. Kun hallitus menettää kansansa luottamuksen ja otteensa väkivaltakoneistosta, maa ajautuu kaaokseen.

Juuri näinhän itäblokin maissa juuri tapahtui, mutta päinvastaisesta syystä. "Omaa peppuaan" tai ehkä paremminkin nahkaansa ajattelevat ihmiset menettivät pelkonsa autoritaarista kollektivistista valtiokoneistoa kohtaan ja niinpä jälkimmäiset romahtivatkin yllättävän helposti ja pääosin väkivallatta.

Erityisen tärkeänä KGB piti uskonnonvastaista työtä. Uskontoa tuli joka vaiheessa pilkata, ivata, rinnastaa mielisairauteen ja esittää kompromettoivassa valossa. Nimimerkki Tiedemiehen kaltaiset aktiiviset ateistit olivat KGB:lle erityisen arvokkaita. Tämä siitä syystä, että KGB:n mukaan ainoastaan uskonto saattoi enää stabiloida yhteiskunnan tässä vaiheessa ja auttaa palaamaan normaalitilaan. Ei ole sattumaa, että Vapaa-ajattelijoiden liitto oli erityinen vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke - se oli yksi tärkeimmistä.

Enemmänkin kyse oli siitä, että uskonnollisen auktoriteettialisteisuuden kohteeksi haluttiin nostaa oma ideologia, mikä näkyy monissa omaksutuissa riiteissä ja muissa käytännöissä. Vapaa-ajattelijoiden osalta tuo pitää osin paikkansa, sillä siellä on tosiaan jopa tänäkin päivänä suhteellisen vahva änkyräsiipi, jonka kanssa uudistusmieliset ovat käyneet sisäistä kähinää jo useampia vuosikymmeniä.

George Orwellin Vuonna 1984 ei ollut satiiri. Se oli realistinen, joskin hiukan karrikoitu ja yksinkertaistettu kuvaus Neuvostoliitosta, sillä sellaista se todella oli.

Totta, ja siinä otettiin huomioon myös teknologian kehityksen tarjoamat mahdollisuudet kansalaisten kontrollointiin. Toisaalta siinä ei osattu ennakoida internetin ja Facebookin kaltaisia ilmiöitä, jotka ovat tehneet kansalaistensa kontrolloinnista hiukan hankalampaa.

Mikä oli lopputulos? Neuvostoliitto kukistui - se luhistui sisäänpäin. Mutta kommunistit onnistuivat soluttamaan kaikkialla länsimaissa akateemisen maailman varsin hyvin. Ei ole väärin väittää, että koko suurten ikäluokkien ja 60-lukulaisten elämän suuri ideologia oli kommunismi - Kekkoslovakiassa kasvaneena ruukinmatruuna muistaa varsin hyvin miltä tuntui jäädä jälki-istuntoon siitä hyvästä että pikku ruukkilainen kyseenalaisti varsin viritteissävytteisen opettajan teesit Neukkulan ihanuudesta. Mutta tuon aivopesun jäljet ovat yhä olemassa - Demla, vihervasemmisto, TaY:n tiedotusopin tiedekunta, you name it. Koko älymystömme on kommunismin läpipesemää - sillä mitäpä muutakaan vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius ja monikulttuurisuusideologia ovat kuin bolševismia frakki päällä?

Tuo suomettuneisuusosio pitää pääosin paikkansa, joskaan ei se todellisuus ihan noin synkkä ja yksioikoinen ollut. Tämänpäivän tilanne on jo huomattavasti moniulotteisempi, vaikka tiettyjä kritisoimisen ansaitsevia ilmiöitä ja asenteita nykyäänkin esiintyy.

Ikävä kyllä Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta memeettinen tyhjiö on.

Onkohan tuo nyt retoriikkaa vai aitoa kaipausta? Jotenkin pelkään, että se saattaa oikeasti olla juuri tuota jälkimmäistä...

Tuo demoralisointi onnistui kaikkialla länsimaissa yli odotusten. Uskonto on luhistunut kaikkialla länsimaissa, ja tilalla on memeettinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään. Oikeuslaitos on täysin marxistien soluttama. Kansalaiset eivät luota vallanpitäjiinsä. Ja ruukinmatruuna on jo tässä vaiheessa valmis panemaan rahansa islamin puolesta. Länsimainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön islamia vastaan ja täysin polvillaan islamin edessä - ja päättäjämme, nuo hyväuskoiset hölmöt ja pahantahtoiset p*skiaiset - tekevät oikeastaan kaikkensa länsimaiden islamisoinnille.

Ei tuo uskontojen luhistuminen nyt esim. ainakaan Yhdysvaltoja erityisen hyvin kuvaa, vaikka muualla kiitettävää sekularisaatiota onkin tapahtunut. Itse asiassa se ei suinkaan heikennä vastustuskykyä islamia tai muita kollektivistisia uskontoja vastaan vaan enemmänkin väärin ja ylitulkittu kulttuurirelativismi, joka sekin on osaltaan tuota kirjoittajan omaksumaa kollektivisimia ja essentialismia, jossa ihmisiä ei oteta ensisijaisesti yksilöinä vaan oman uskontonsa, kulttuurinsa ja/tai etnisen ryjmänsä edustajina. Itse asiassa juuri tuontyyppinen asenne heikentää yhteiskuntia, koska se polarisoi vastakkainasetteluja ja tulehduttaa keskusteluilmapiirin mahdollistaen yhä jyrkemmät ja fundamentalistisemmat äänenpainot ja jopa väkivallan puolin ja toisin.

Mutta samalla he kaivavat omaa hautaansa. Ensimmäisenä teloitetaan aina hyväuskoiset hölmöt, ja joka ainoassa islamilaisessa maassa on kuolemanrangaistus käytössä. Länsi-Euroopan maat tulevat putoilemaan islamistien käsiin kuten nyt ikävä kyllä näyttäisi käyvän arabimaissa sotilasdiktatuurien kaatuessa. Tilanteesta tulee erityisen katkera, sillä yksikään teokratia ei milloinkaan ole kukistunut sisältäpäin. Teokratiat voivat kestää vuosituhansia - ne ovat äärimmäisen stabiileja. Jos teokratia tuhoutuu, se tuhoutuu siksi että jokin valtio kukistaa sen väkivalloin ulkoapäin.

Aika kova ja huonosti perusteltu väite. Itse asiassa maailmasta löytyy moniakin kukistuneita teokratioita, joista tietysti läheisin ja merkittävin on keskiaikainen katolinen Eurooppa, jossa murros oli pitjä ja monivaiheinen ja osin vieläkin kesken, mutta jossa suunta on ollut selvä ja kiistaton.

Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II
Ruukinmatruuna on joskus todennut, että poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Hän on kirjoittanut moneen otteeseen dialektisista ideologioista ja niiden marxilaisista juurista - miten nuo kyseiset ideologiat perustuvat vihalle ja konfliktille, eivätkä voi pysyä hetkeäkään pystyssä ilman vihaa ja konfliktia ja miten ne kaikki noudattavat Sex Pistolsilta tuttua kaavaa I don't know what I want but I know how to get it.

Itse asiassa tuo vastakohtien ja viholliskuvien korostaminen kuvaa erittäin hyvin ko. kirjoittajaa itseään.

Mutta ruukinmatruuna koki eilen ahaa-elämyksen. Hän tutustui käsitteeseen nimeltä repressiivinen toleranssi - eli suomeksi "tukahduttava suvaitsevaisuus". Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia. Keinona tässä tulee käyttää klassista liberalismia, sen ideaaleja - ja tavoitteena tulee olla liberalismin haltuunotto, ja erityisen tärkeää tässä on uskonnonvastainen työ, sillä uskonto on kansakunnan ja kulttuurin henkinen ja hengellinen selkäranka.

Varsin kova uskonnonpuolustaja tuo rukkimatroona näköjään. Kiinnostavaa varsinkin siinä valossa kun hän tuossa edellä maalailee hyvinkin synkkiä sävyjä rteokratioista...

Tämä on täsmälleen sama strategia kuin kiinalainen strategia #21: korvaa terveet tukipilarit mädillä lankuilla. Subversiota mutta intellektuaalisella tasolla. Sotke vastustajasi rivit, sabotoi heidän toimintatapojaan, muuta pelisäännöt kesken peliä, sotke heidän arvomaailmansa ja saata heidät toimimaan heidän omia arvojaan vastaan. Tällä tavalla saat heidät sekaisin ja katkaiset ne siteet, jotka heidät sitoo yhteen tehokkaaksi taisteluvoimaksi. Kaikki on niin läpinäkyvää ja alastonta - hassua, ettei ruukinmatruuna ole tätä vielä tajunnut kuin vasta eilen!

Vasta heränneet ja kääntyneethän ne usein ovatkin paavillisempia kuin paavi itse...

Frankfurtin koulukunta ei edusta marxismi-leninismiä. Se edustaa marxismi-freudismia - kulttuurimarxismia. Frankfurtin koulukunta hylkäsi Leninin ajatukset kuppatautisen mielipuolen horinoina, ja sensijaan yhdistivät Freudin teoriat ja psykoanalyysin yhteiskuntatieteisiin. Meemi mutatoitui. Näin tehdessään he joutuivat määrittelemään "proletariaatin" käsitteen täysin uudelleen - teollisuustyöväestön asema ja elintaso oli noussut rajusti, joten siitä ei enää ollut sorretuksi luokaksi eikä proletariaatiksi. Niinpä uudeksi marxilaisuuden edistyksen ja tulevaisuuden luokaksi, "proletariaatiksi", tulikin ottaa aivan toiset, "sorretut", ryhmät - naiset, etniset vähemmistöt, seksuaalivähemmistöt, vähemmistöuskonnot, ja ylipäänsä kaikki sellaiset, jotka eivät olleet valkoihoisia kristittyjä heteromiehiä.

Pitää varmaan siltä osin paikkansa, että kyse oli taktisesta valinnasta ja "sortoretoriikan" pelastamisesta ja uudelleensuuntaamisesta, mutta so not, lopputuloshan ratkaisee eikä motiivit. Voikin ehkä sanoa, että mainitut ryhmät ovat hyötyneet noista "hyväntahtoisista hölmöistä", jotka ovat luulleet tekevänsä vallankumousta, mutta ei se sitten ihan niin mennytkään...

Mielenkiintoista taas tuo "valkoihoisen kristityn heteromiehen" ottaminen arvioinnin ainoaksi mittapuuksi ja toisaalta sen uhriuttaminen. Itsekin kuulun ko. ryhmään ehkä tuota uskontopuolta lukuunottamatta, mutta en ole kyllä koskaan kokenut joutuneeni uhriksi, vaikka hölmöjä mielipiteitä aina silloin tällöin (kuten tässä ) kritisoinkin, kun aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy. Kyse taitaa olla hiukan myös itsetunnosta ja suhteesta omaan itseen. Jos ne ovat suht koht kunnossa, niin ei taida olla ihan niin altis osoitteettomalle katkeruudelle ja mörköjen, salaliittojen ja muiden pahisten näkemiseen vähän siellä ja täällä...

Kun puhutaan siitä, että feminismillä on kommunistiset juuret, sanotaan ääneen sellainen totuus, joka antaa aseet feminismin vastustajien käsiin. Mutta samalla tavalla myös seksuaalivähemmistöaktivismi on pohjimmiltaan marxilainen liike. Sen tavoitteena ei ole tasa-arvo yhtään sen enempä kuin feministeilläkään, vaan täydellinen ylivalta ja länsimaisen kulttuurin perustojen tuhoaminen ja mädättäminen - länsimaisen kulttuurin tuhoaminen valmistelemaan sitä marxilaista, kommunistista, vallankumousta varten.

Tuolle väitteelle nyt pitäisi yksinkertaisesti löytyä jotain tukea ja perusteita. Kun tietää miten paljon ja rankasti eriväriset diktatuurit (paljolti varmaan tiettyjen kansanosien tuen saadakseen) ovat sukupuolivähemmistöjään sortaneet, niin tuolle väitteelle ei yksinkertaisesti löydy evidenssiä. Itse asiassa kaikkein suvaitsevimmin niihin ovat suhtautuneet juuri ne kaikkien totalitaristien kilvan haukkumat länsimaiset liberaalit demokratiat, jotka kaikista ilmeisen huonoista ominaisuuksistaan huolimatta taitavat olla juuri niitä vahvimpia ja laajimmin hyväksyttyjä yhteiskuntia...

Se, että frankfurtilainen koulukunta ja sen edustama kulttuurimarxismi ei ole marxismi-leninismiä, ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuudessa aivan yhtä vallanhimoinen, totalitaristinen, suvaitsematon ja fanaattinen ideologia kuin marxismi-leninismikin. Se vain on pirullisempi ja katalampi - marxismi-leninismi turvautui avoimeen väkivaltaisuuteen ja kaikkeen machiavellismista tuttuihin keinoihin, kun taas kulttuurimarxismin päämäärät ovat samat mutta keinot paljon hienovaraisemmat. Ja keinovalikoimasta tärkein on juurikin tuo repressiivinen toleranssi eli tukahduttava suvaitsevaisuus - julistetaan suureen ääneen jonkin länsimaisen kulttuurin kannalta vahingollisen tai tuhoisan asian edistyksellisyyttä ja vaaditaan sille suvaitsevaisuutta, ja samaan aikaan kompromettoidaan sen kritiikki. Herbert Marcusen omakätinen selostus tästä strategiasta on luettavissa täältä.

Tuon "kritiikkikiellon" allekirjoitan ja olen sitä useassa yhteydessä itsekin kritisoinut, mutta muilta osin tuo on lähinnä salaliittoteorioihin rinnastuvaa spekulointia, joka ei vastaa ainakaan sitä, mitä yhteiskunnassa todella on tapahtunut eri toimijoiden mahdollisista poikkeavista motiiveista huolimatta.

Lukekaa tuo teksti, se on täyttä asiaa ja siinä vihollinen omakätisesti kertoo, mistä tosiasiallisesti on kyse. Siitä jokainen voi nyt täyttää oman torpedovaununsa täyteen takkirautaa ja jalostaa siitä verbaaliterästä sanansäilöjä varten.

Heh heh, hauskaa retoriikkaa, jonka kaikenpuoleinen antagonismi, viholliskuvien maalailu ja väkivaltaisuus ovat tietysti silmäänpistäviä, samoin sen vahva antihumanismi.

Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:

1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto - perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa - saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.

Tuossa heijastuu aika lailla kirjoittajan tieteenvastaisuus ja se, että hänelle ei ole niinkään tärkeää, miten asiat oikeasti ovat, vaan miten hän haluaisi niiden olevan. Tyypillinen moralistinen virhepäätelmä siis.

5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I'm being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.

Tuollaista yksipuolisuutta ja valikoivuutta on kieltämättä silloin tällöin ollut näkyvissä, mutta sitä pitää tietysti kritisoida asia-argumentein kuten mitä tahansa vinoutunutta väitettä tai näkökulmaa. Silti tässäkään ei pidä heittää pesuvettä lapsen mukana ja väittää, että päinvastainen vinouma olisi yhtään sen perustellumpi...

7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä - asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.

Valitettavasti kaikkea noita esiintyy eri puolilla argumentaatiokenttää ja sitä varmemmin, mitä vahvemmin emotionaalisin latauksin keskustelijat ovat liikkeellä.

10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.

Aiheellinen huomio, joskin kaikissa näissä tapauksissa myös kritiikki pitää purkaa ja keskittyä sisällöllisesti olennaisiin kohtiin ja vastaavasti kritisoida sen irrationaalisia ja emotionaalisia elementtejä, varsinkin silloin kun ne eivät tue sisällöllisesti perusteltuja argumentteja.

Eroa kirkosta -sivusto edustaa kulttuurimarxismia. Eroa Erkosta -sivusto (jota kautta voi peruuttaa Hesarin tilauksen) puolestaan sen vastavoimia.

Mikähän ero noissa nyt sitten on? Molemmissahan korostetaan yksilön oikeutta liittyä mitä kummallisempiin lafkoihin ja vastaavasti halutessaan erota niistä. Jos ne nyt jotain "voimia" oikein ovat, niin lähinnä liberalismin voimia ahdistavaa kollektivismia vastaan!

Poliittinen korrektius todellakin on bolševismia frakki päällä. Sen takana ovat marxistit Herbert Marcuse ja Theodor Adorno, mutta same shit, different shovel - sen päämäärät ovat täysin samat kuin marxismi-leninisminkin eli totalitaristinen diktatuuri, kunnon kansalaisten hävittäminen - ja oligarkia.

Ilmeisesti "kunnon" kansalaisiin ei lueta mitään noiden ryhmien jäseniä, joiden puolustamista yllä on niin kovin kärkevästi kritisoitu...

Kulttuurimarxisistinen eliitti ja sen kaappaama media käy jatkuvasti sisällissotaa meitä ns. kunnon kansalaisia - siis kaikkia tavallisia, perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä - vastaan.

Nonnih, vastaushan tulikin heti perään. Eli "kunnon" kansalaisia ovat siis vain tietyn väriset ja tietyllä tavalla käyttäytyvät ihmiset. Muut eivät sellaisia ole ja kaiketi näille voikin sitten tehdä mitä vain...

Jälleen mukana myös tuo kaikenkattava essentialismi ja ryhmäkuntaisuus ja myös ilmeisen vankka käsitys siitä, että kirjoittajalla on mandaatti puhua kaikkien noiden "kunnon kansalaisten" suulla ja puolesta. Ovatkohan kaikki ko. ryhmään kuuluvat moisen mandaatin antaneet..? Ainakin itse, joka ainakin noiden esitettyjen määritelmien mukaan näyttäisin olevan armeliaasti laskettu tuohon ilmeisen eksklusiiviseen "kunnon kansalaisten" kerhoon, olen aika lailla eri mieltä kuten olen tässä pitkin matkaa argumentoinut.

Vaikka kulttuurimarxistit kauniisti puhuvat "moniarvoisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" puolesta käyttäen klassisen liberalismin sanankäänteitä, heidän tavoitteenaan ei kuitenkaan ole moniarvoinen yhteiskunta eikä myöskään suvaitsevaisuus. Heidän tavoitteensa on täsmälleen sama kuin marxilaisilla yleensäkin - totalitarismi ja diktatuuri. Heidän päämääränsä on "proletariaatin diktatuuri" - siis ahdasmielinen kontrolliyhteiskunta, missä tullaan kriminalisoimaan eri mieltä oleminen, ja merkit tästä on jo nähtävissä. Poliittinen korrektius on uusneuvostoliittolaisuutta - vain yksi sana tai mielipide sallitaan ja muut on kriminalisoitu. Taktiikoihin kuuluu a) hajoita ja hallitse, ihmisten ajaminen riitelemään yhdentekevistä asioista verissäpäin, kun eliitti tekee kaikessa hiljaisuudessa radikaaleja uusia lakeja, jotka heikentävät kansalaisoikeuksia ja toisaalta b) perinteiden murtaminen, joka on ristiriidassa enemmistön arvomaailman kanssa mutta jota toteutetaan edustuksellisen demokratian kautta, ulkomailta tulevien direktiivien mukaan ja demonisoimalla kaikki enemmistöä edustavat ihmiset. Ehkä kaikkein parhaimmin tätä kuvaa ex-pääministeri Matti Vanhasen lausunto: ihmisille ei saa antaa sellaista mielikuvaa, että he voisivat äänestämällä muuttaa asioita. Tavoitteena ei suinkaan ole moniarvoisuus, vaan uusi ahdasmielinen ja totalitaristinen monokulttuuri, joka ei suvaitse mitään muuta kuin oman totuutensa. Johnny Rottenia siteeraten on pakko todeta: Tuntuuko teistä koskaan kuin teitä olisi vedetty nenästä?

Jälleen mielenkiintoinen sisäinen ristiriita. Jos kaiken tuon pahan takana onkin eliitti, niin miksi ihmeessä he lietsoisivat epäjärjestystä ja hämmennystä, jos he kerran jo ovat vallassa. Pelkkää häiriötähän moisesta hässäkästä olisi. Sama ristiriita on muuten sattumoisin myös useimmissa salaliittoteorioissa. Miksi ihmeessä CIA, George W. Bush ja muut olisivat nähneet sen vaivan, että olisivat ryhtyneet niin työlääseen ja riskialttiiseen hommaan kuin lavastamaan 9/11 -iskua, sillä eihän heillä ollut mitään voitettavaa kun heillä oli jo valta käsissään. Jälkiseuraukset sitten osoittivatkin, että varsinkin ärhäkkäät vastatoimet; terrorismin vastainen "sota", Afganistanin ja Irakin hyökkäykset ym. itse asiassa heikensivät Bushin ja hänen taustajoukkojensa asemaa ja niinpä republikaanit sitten hävisivätkin niin näyttävästi. Vaikea uskoa, että kaikki tuo olisi ollut tarkoituksellista, tai jos olisi ollut, niin aika pahasti taisi reisille mennä...

Muutenkin salaliittoteoreetikoissa ja erilaisiin ääriliikkeisiin hurahtaneilla tuntuu olevan psykologisesti monia yhteisiä tekijöitä, mm. jonkinlainen yleiskatkeruus, todellinen tai koettu syrjäytyneisyys vallankäytöstä ja käsitys siitä, että joku paha yleiseliitti; rahaeliitti, juutalaiset, bolsevikit, vapaamuurarit, CIA, KGB, EU, Bilderberg-ryhmä, alienit, you name it... puuhastelee päätoimisesti juuri sinun pikkuisen reppanan pään menoksi, mikä itse asiassa käänteisesti onkin yhtäkkiä aika itsekeskeistä ja voikin ehkä ainakin osin juuri siten selittää mainitun ilmiön...

Ja juuri tästä syystä protestipuolueita, kuten perussuomalaisia ja kristillisiä kammoksutaan, vihataan - ja pelätään: he ovat sanoneet ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Myös insinöörien poliittinen aktivoituminen liittyy tähän; heitä on vaikeaa pettää ja he ovat huomanneet, että nyt ollaan menossa todella pahasti metsään.

Hm, eiköhän nuo insinöörien tai ainakin heidän yhteisöjensä intressit liity enemmänkin talouteen ja työllisyyteen kuin erilaisiin uskonnollisiin, etnisiin, eettisiin tai muihin vastaaviin kysymyksiin, mitä tässäkin yhteydessä on lähinnä keskusteltu. Teknologian hyödyntämistä edustavien insinöörien nyt jos joidenkin luulisi olevan etulinjassa yhteiskunnan muutoksiin liittyvissä keskusteluissa, mutta kovin perinteisillä linjoilla tuntuu ainakin esitetyt näkemykset olevan...

Nykyvasemmisto on pettänyt perinteisen kannattajakuntansa - köyhälistön, koska vasemmisto on määritellyt "sorretun luokan" uudelleen. Tästä on kyse. Ei yhtään sen enemmästä eikä yhtään sen vähemmästä. Kyse on tietoisesta ja harkitusta petoksesta, ja perinteinen proletariaatti - siis palkansaajien köyhin ja heikkotuloisin osa - on jätetty täysin omilleen. Väite siitä, että perussuomalaiset ovat Suomen ainoa työväenpuolue ja työväen asioita ajava puolue saa nyt jälleen lisää ilmaa siipien alle, sillä näin todellakin on!

Jahas, nyt aletaankin sitten vihdoin pääsemään koko pitkän kirjoituksen varsinaiseen pihviin eli vaalimainontaan. Mikäs siinä, jos sille vain olisi jotain perusteita...

Nykyvasemmisto on häpeämättömän elitistinen liike - ja miksei olisi, sillä yliopistoistahan se kumpuaa. Yliopistot ovat muuttuneet yhteiskunnan syöpäkasvaimiksi. Ne 1960-luvulla opiskelleet ketkut, jotka tuolloin imivät päänsä täyteen kulttuurimarxismia, ovat nyt siellä professoreina ja vaikuttajina ja istuvat tiukassa kuin jalkasilsa. Ja tämä häpeämätön elitistisyys näkyy vasemmiston suhteessa työväestöön. Vasemmisto inhoaa ja halveksii sitä. Se on jätetty oman onnensa nojaan - ja tässä on perussuomalaisten kasvun maaperä. Vasemmisto tunnistaa sen kyllä, ja siksi se pyrkii leimaamaan persut "junteiksi" ja puhuu "impivaaralaisuudesta" ja "apinoista". Ehkä tässä näkyy vasemmiston petos alastomimmillaan.

Nyt sitten kunnon retorista hersyttelyä hengennostatukseksi! Mikäs siinä, jos joku haluaa luuseriksi identifioitua, niin ehkä tuosta jotain lohtua saa, mutta epäilen kyllä vahvasti, että kun vaalien jälkeen taas arki alkaa ja persutkin ehkä hallitukseen pääsee, niin alkaa tuttu selittelyjen aika. Ehkä sitä tarvitaan ja ehkä koko tämä persuseikkailu tarvitaan jonkinlaiseksi kansalliseksi terapiaksi ja pahan olon venttiiliksi. Epäilen tosin vahvasti, että siinä käy niinkuin sen kaikkein perinteisimmän kansan terapian eli kunnon kännien kanssa eli lopputuloksena on kunnon krapula, mutta ehkä kansa tai ainakin sen osa sitä todella tarvitsee...

Me kunnon kansalaiset tunnistamme marxismi-leninismin ja inhoamme ja kammoamme sitä ja vihaamme sitä kuin ruttoa. Mutta emme tunnista kulttuurimarxismin syöpää. Silti ja ehkä juuri siksi tämä syöpä on levinnyt kaikkialle akateemiseen maailmaan - lukuunottamatta ns. akateemisia amiksia.

Aha, amiskoissa on sentään pelastus! Ko. huomautuksen motiivi voi tosin olla siinä, ettei potentiaalisia kannattajia kannata loukata. Hupaisaa kyllä mm. sellaisessa opuksessa kuin Mein Kampf on paljon juuri samanlaisia varaumia, joilla pidetään huoli siitä, ettei liikaa potentiaalisia kannattajia sentään leimata pahiksiksi...

Miksi tämä mädännäisyys on niin pelottavaa? Eikö koko juttu lopultakin ole yhdentekevää? Periaatteessa se olisi sitä, mutta ongelmana on se, että kulttuurimarxistit eivät itse tajua pelaavansa islamin pussiin. He eivät tunne memetiikkaa eivätkä kulttuurievoluutiota. He eivät tajua, että länsimaisen kulttuurin instituutiot eivät ole keinotekoisia konstruktioita vaan pitkällisen kulttuurievoluution tuloksia, ja jos ne tuhotaan, tuho on paljon täydellisempi ja kamalampi kuin mitä he itse pahimmissa painajaisissakaan kuvittelevat. Kulttuurievoluutio ei ole kivaa rakentamista ja yhdessä leikkimistä, vaan se on sotaa. Se on sotaa, jossa eri meemit ja meemipleksit käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua, aivan kuten biologisessa evoluutiossa geenit ja eliöt käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua. Ja memeettinen lokero voidaan tyhjentää, mutta sitä ei voida tuhota. Tyhjäksi jäänyttä memeettistä lokeroa ei kuitenkaan tule valtaamaan marxismi, vaan islam sillä islam on marxismia vahvempi meemipleksi.

Noniin, tarina lähenee loppua ja alkaa olla loppuhuipennuksen aika. Senpä takia kovat piippuun ja tulta munille! Kiinnostavaa kyllä kommunismi ei enää edes kiinoineen ja pohjoiskoreoineen kuulosta riittävän uhkaavalta vastustajalta lällystä Amerikasta nyt puhumattakaan, mutta islamissa sentään on vielä sen verran munaa, että se kelpaa yhteiseksi viholliseksi. Huvittavaa muuten, että perinteisestihän ko. rooli on varattu tietysti juutalaisille, mutta nykytilanteessa siitä ei oikein noihin saappaisiin ole, joten sujuvasti vaihdetaan siihen islam huolimatta siitä, että mainituilla kahdella on vähintäänkin jännitteinen suhde toisiinsa ja koko paketin sitominen yhdeksi näppäräksi pahuuden akseliksi tai jakorasiaksi alkaa vaatia jo lähes paranormaaleja retorisia ja loogisia kuperkeikkoja...

Mätä on levinnyt todella syvälle länsimaisessa kulttuurissa. Ruukinmatruuna pahoin pelkää, että länsimaisen kulttuurin pelastamiseen tarvitaan nyt niinsanottua aitoa suvaitsemattomuutta. Siis sitä asennetta, jota löytyy esimerkiksi armeijan vanhoista vääpeleistä, ja joka voidaan tiivistää lauseisiin Älkää selittäkö! ja Ei kelpaa! Suvaitsemattomuus - jolla on klassisen liberalismin perintönä länsimaisessa kulttuurissa kirosanan maine (täysin aiheesta muuten) - ei ole välttämättä paha asia. Esimerkiksi kirurgille aito suvaitsemattomuus on todella hyvä asia, sillä jos hän suvaitsisi bakteereja, sieniä ja muita pöpöjä leikkaussalissa, tuloksena olisi katastrofi.

Heh, kuinka tulikaan mieleen...

- http://www.youtube.com/watch?v=B2q5P5if ... re=related

Samasta syystä insinöörit ja luonnontieteilijät ovat perinteisesti edustaneet aitoa suvaitsemattomuutta älyttömyyden suuntaan, sillä luonnon- ja insinööritieteet perustuvat tosiasioille ja niihin pätee se truismi, että luonnontieteet ovat oikeassa ja vaihtoehtoiset selitysmallit väärässä.

Mielenkiintoista, että tuo aiemmin haukuttu tiedo onkin tässä päässyt pannasta...

Aito suvaitsemattomuus ei tarkoita väkivaltaa. Aito suvaitsemattomuus ei myöskään kohdistu ihmisiin vaan ideologioihin. Se tarkoittaa sitä, että nojataan yksinomaan tosiasioihin - verifioitaviin tosiasioihin - ja pidetään kaikkea relativismia, konstruktivismia, postmodernismia ja "vaihtoehtoisia" selitysmalleja roskana. Aito suvaitsemattomuus on sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja paljastetaan mädännäisyys, vihollinen, hänen juonensa ja hänen strategiansa. Aito suvaitsemattomuus auttaa myös korvaamaan mädät tukipilarit jälleen terveillä. Ruukinmatruuna itse ei haluaisi mennä aivan noin perustavanlaatuiseen toimintaan, sillä hän itse kunnioittaa klassista liberalismia syvästi - kuuluuhan se osana nykykonservativismin pakettiin.

Ovela retorinen vetäytyminen, mutta kaiken edelläesitetyn valossa ei ehkä enää kauhean uskottavaa...

Mikä on konservativismin ja meidän ns. kunnon kansalaisten toimintastrategia kulttuurimarxismia vastaan? Tässäpä lyhyt kuusikohtainen ohje.

1) Tunne vihollisesi. Tutustu vihollisesi filosofiaan, siihen mitä hänellä on mielessä, mikä on hänen päämääränsä ja mitkä ovat hänen toimintatapansa. Ne tuntemalla ja ymmärtämällä voi miettiä vastastrategian.

2) Kehitä vastastrategia ja iske Mieti, mitä vihollinen yrittää. Sun Tzun mukaan parasta sotaa on sota vihollisen suunnitelmia vastaan. Iske niihin.

3) Hyökkää, hyökkää, hyökkää - älä milloinkaan puolusta. Kun olet tunnistanut vihollisesi, iske kiinni terrierin tavoin äläkä anna hänelle rauhaa. Keskity asioihin. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Paljasta hänen juonensa kaikessa alastomuudessaan ja jos koet takaiskuja, sivuuta ne ja hyökkää uudelleen. Jos joku nimittää sinua rasistiksi, vastaa samalla mitalla ja nimitä häntä stalinistiksi. Sano ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita. Käytä oksimoroneja kuten "natsiliberalisti". Samoin "feminatsi" on erinomainen sana.

4) Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt.

5) Ei sääliä viholliselle. Leimaa kaikki vastustajan filosofia hölynpölyksi ja skeidaksi, ja perustele se luonnontieteillä. Puhu luonnontieteen termein. Älä osoita mitään ymmärtämystä hänelle, vaan murskaa hänet ja hänen argumentaationsa, sillä niin kauan kun me emme tätä tee, on vaarana että hän nousee uudelleen.

6) Muista jälkihoito. Kun vihollinen on lyöty, muista jälkihoito - uusi tervehdyttäminen, perinteiden nostaminen kunniaan, tradition palauttaminen ja marxismin jäänteidenkin hävittäminen. Niin kauan kun tätä ei ole tehty, on vaarana että tauti uusii. Marxismi on todellakin se ilmestyskirjan peto, joka on saanut kuolinhaavan mutta parantunut. Se pitää murskata lopullisesti.

Komeaa retoriikkaa, jonka antagonismi ja ehdottomuus on jälleen silmiinpistävää. Välimuotoja ei siis ole. Joko olet meidän puolestamme tai olet meitä vastaan! Niin, ja kukas niin tässä joku aika sitten sanoikaan... Sinänsä hyvä, että tuossa avoimesti paljastetaan mainitulla tavalla ajattelevien esiintymistaktiikka, vaikka ei tuossa nyt tietysti kauheasti uutta ole. Kaikkeen tuohon on tullut törmättyä aiemminkin...

Tästä on kyse - Suomen kansan olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Ei sen enemmästä eikä sen vähemmästä.

Siis joku abstrakti kokonaisuus kuten kansa (tai käsitys siitä) ratkaisee, ei ihmiset sinänsä. Tuossa juuri tulee tyypillisesti ero todellisen liberalismin ja kaikenkarvaisten kollektivismien välillä. Jälkimmäiset puhuvat hyvin harvoin ihmisestä vaan aina sen tilalla jostain kollektiivista olipa sen perustana sitten kansa, rotu, kieli, uskonto tai joku muu ryhmitysperuste, joka aina nostetaan yksilön oikeuksien edelle ja miksi, siksi, että tällöin aina joku suppea ryhmä katsoo omaavansa ko. ryhmän edustuksen ja alkaa käyttää sitten sen nimissä valtaa. Vallanhimo on tietysti inhimillinen piirre ja toinen valitettava inhimillinen piirre eli laumasieluisuus tarjoaa sille toteutuskanavia joskus hyvinkin järkyttävin seurauksin. Luulisi, että kaiken koetun jälkeen ihmiskunta alkaisi olla jo hiukan fiksumpi, mutta kuten edelläesitetty argumentaatio osoittaa, näin ei valitettavasti ole suinkaan vielä asianlaita, ja senpä tähden onkin syytä olla tarkkoina ja arvioida kriittisesti kaikenlaisia poliittisia ja retorisia helppoheikkejä ja erityisesti silloin kun he väittävät, että heillä on "totuus" ja että "ne toiset" ovat pahoja ja heidät pitää -piip- ...

[Cotton]

Nyt on pakko sanoa Valde, että ketä kiinnostaa sun jumalattoman pitkät ja tylsät lässytykset..? Pistä pinssi suoraan!

[Valdovas]

Nyt on pakko sanoa Valde, että ketä kiinnostaa sun jumalattoman pitkät ja tylsät lässytykset..? Pistä pinssi suoraan!

Olettaisin, että ainakin alkuperäisen viestin lähettäjää, tai jos ei, niin siinä tapauksessa kyllä lievästi ihmettelen, miksi hän sen tänne ylipäätään postasi. Tietääkseni tällä foorumilla ei myöskään ole mitään viestien lukupakkoa, joten jos ei kiinnosta, niin viestin saa skipata ihan rauhassa. Itseäni kyllästyttää tai ei liikauta mitenkään noin 99% tämän foorumin postauksista, mutta en viitsi niistä jokaisesta erikseen kirjoittajille huomauttaa.

Mitä viestin sisältöön tulee, niin jos siitä on huomauttamista tai kommentoitavaa, niin sen voisi sitten tehdä vähän täsmällisemmin ja analyyttisemmin. Muuten sen vaikutus jää vähintäänkin marginaaliseksi.

[Kiiski Vastaranta]

Lienee paikallaan antaa myös vastapuolelle, siis Ruukinmatruunan kritisoijalle, puheenvuoro:
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/0 ... andaa.html

Joopa joo ja herra ”Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi” alkaa seuraavasti

Ironmistress on yksi Blogistanin kaikkein konservatiivisimpia ja taantumuksellisimpia ihmisiä. Jopa siinä määrin, että hänen biologisesta elämänkatsomuksesta juontuvat argumenttinsa ilmentävät juuri sitä samaa henkeä, mistä fasistinen mentaliteetti sai aikoinaan syntynsä natsi-Saksassa.

Ruukinmatruuna on kaikkein natsein fasistikonservatiivi

Valdovas

Siis ko. viiteryhmä on yhtäaikaa sekä "ryysyköyhälistöä" että "häpeilemättömän elitististä". Olisikohan tuossa pieni sisäinen ristiriita...??

No jos "työväenpuolueen" nokkamies tuhertelee spraymaaleilla seiniä ja on huolestunut kun ei saa tarpeeksi sprayailla seiniä stadissa ja jalkapalllohuliganismi, jääkiekkohuliganismi ja noin yleensäkin huliganismi kaikkialla missä vaan saa tilaisuuden hulinoida niin kyllä se nyt on aika kaukana oikean työväestön etujen ajamisesta.
Mitä sitten tulee feminismiin niin ottaen huomioon että vasemmistoliiton kansanedustajia on 17 joista kolme naista niin ei sekään oikein uskottavalta vaikuta.

[devil_doll]

^ Molemmat blogistit tuntuvat syyllistyvän samanlaiseen retoriikkaan: ehdottomia mielipiteitä ja niiden perustelemista varmoin äänenpainoin lähinnä Wikipedia-tasoisen tiedon avulla, ilman todellista asiantuntemusta.

[Tampereen Tyttö]

4) Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt.

http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... uinka.html

Tämän ovat jotkut jo aikoja sitten ottaneet Minfossa ohjenuorakseen..

[Kiiski Vastaranta]

Minun on kylläkin vaikea uskoa, että Ruukinmatruuna olisi todella nainen; kaikki tuntemani naiset pitävät feminismiä edes hieman arvossa, koska se on kuitenkin tuonut naisille oikeuksia, joita heillä ei ennen ollut, esim. sellaisen pikku jutun kuin äänioikeus... Äärifeminismi on eri asia, mutta en ole juurikaan havainnut Suomessa merkkejä sellaisesta, Ruotsissa heitä sen sijaan on.

Tämä oli myös mielenkiintoinen kommentti. Ensinnäkin siinä mielessä että vasemmistolaiset ovat jostain syystä erittäin innolla korottamassa seksualivähemmistöjä jos jonnekin korokkeelle kuin näyttelyesineeksi jne. Ollaan gay, lesbo, trans tai mitä lie sukupuolta nyt kukakin haluaa olla niin sitten on sitä sukupuolta eikä sillä ole mitään merkitystä miksi on syntynyt ja sitten sinä tuut kertomaan että sulla on vaikea uskoa että Ruukinmatruuna on nainen?
Ei kait sillä pitäisi olla mitään merkitystä vaikka hän olisikin todellisuudessa mies joka vain haluaa tai tuntee olevansa virtuaalisessa maailmassa nainen? Tämä on sen takia mielenkiintoinen koska olen joskun tästä samasta vihjailusta lukenut jossain muuallakin ja miksi se sukupuoli nyt onkaan niin tärkeä. Sen takiako että hänen kirjoitukset halutaan saattaa huonoon valoon tälläisellä vihjailulla ja yrittää kirjoittajan uskottavuutta horjuttaa, vaikka sillä sukupuolella ei pitäisi olla mitään merkitystä ja kaikki saa olla mitä sukupuolta nyt milloinkin haluavat olla?
Ja noin yleensäkään mulla ei ole ainakaan tapana etsiä kirjoitetulle tekstille sukupuolta, enkä arvioi sitä sen perusteella onko kirjoittaja nainen taikka mies.

Minulla taas ei tuttavapiirissä yhtään ainoata naista joka arvostaisi millään tapaa feministejä vaan he suorastaan kammoksuu näiden kohkaamista ja kiilusilmäistä fanatismia.
Nämä kiilusilmät Tulta munille asenteella ei saa mitään muuta aikaa kuin “Potkikaa vittuun” miesasialiikkeitä ja soppa on valmis kuten se jossakin määrin on jo näkyvissä.
Mistä kyseinen kirjoittajakin kirjoitti blogiinsa “Ne vie meidän naiset”

[taavetti]

Minulla taas ei tuttavapiirissä yhtään ainoata naista joka arvostaisi millään tapaa feministejä

Saatan olla väärässä, mutta kirjoituksiesi perusteella oletan tuttavapiirissäsi olevan henkilöitä, jotka halveksivat esim. toisen uskontokunnan ja muista maista tulleiden kansalaisten käytöstä mm. sen vuoksi, kuinka he suhtautuvat naisiin. Kukaan ei kuitenkaan hyväksy feminismiä/feministiä?

[MEG]

Ruukinmatroonan vuodatus on sekava ja ristiriitainen.
Miten on ymmärrettävä "vasemmiston petos" ?
Olisiko siis palattava aikoihin jolloin puolueohjelmat sisälsivät Marxilaisia kliseitä pankkien ja tuotantolaitosten sosialisoimisesta. Vasemmistopuolueiden objektiivinen merkitys historiassamme oli hyvinvointivaltion rakentaminen. Mutta työntekijäin eläke, vuosiloma, sairasvakuutus ja peruskoulu y.m. uudistusten voimaansaattamisen jälkeen ei suurempia projekteja enää ollut.
Nykyisten vasemmistopoliitikkojen puheet ovat paljolti sekavaa korulauseiden hokemista (Urpilainen ) mutta ei heitä mielestäni voi mistään "työläisten pettämisestä ja hylkäämisestä" syyttää.
Mikä olisi se työväestön poliittinen visio ja yhteiskunnallinen ohjelma , joka pitäisi toteuttaa?
Jos joku tietää, niin tuokoon julki.