Vaalitulos!

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2417
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Valtiontaloutta kohentaisi olla vastaamatta EU:n, Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen kuolontanssikutsuun. Jälleen uusi selvitys siitä, mihin meitä on oltu, ja ollaan vieläkin viemässä riistokapitalistien toimesta:
Suomi on joutunut Euroopan unionin silmätikuksi sen jälkeen, kun viime viikonlopun vaalitulos nosti kriittiseen tarkasteluun Suomen osallistumisen Portugalin hätärahoitukseen ja EU:n muihin kriisitoimiin.

EU kiirehtii Suomea vahvistamaan Portugalin hätäluottojen edellyttämät miljarditakaukset, vaikka Suomen vasta valittu uusi eduskunta ei ole vielä järjestäytynyt. Seuraavan hallituksen kasaaminen on vasta tunnusteluvaiheessa.

Viime viikolla Suomen vaalivoittajia ja hallitusneuvottelijoita patistelivat vuoron perään muiden euromaiden ja EU:n talouspäättäjät talouskomissaari Olli Rehniä myöten.
Suomen rimpuilusta voi lausuntojen perusteella koitua Suomellekin ikäviä seurauksia. Ellei Portugalin-tuen kaatuminen aiheuta uutta pankkikriisiä, ainakin rimpuilu muistetaan, kun Brysselissä seuraavan kerran neuvotellaan Suomen omista asioista.

Käytännössä EU painostaa Suomea ottamaan kontolleen monin verroin suuria jäsenmaita raskaammat vastuut.

Suomen vastuut ovat jo nyt suuremmat kuin suurimmilla EU-mailla on taakkanaan. Näin on asian laita, jos kunkin jäsenmaan osuus EU:n kriisitoimista ja niihin liittyvistä vastuista suhteutetaan jäsenmaiden omien pankkien kriisimaissa ottamiin luottoriskeihin.
Velkakriisi leimahti
vuosi sitten Kreikassa

Jokseenkin vuosi sitten euromaat, EU ja euroalueen keskuspankki EKP sopivat ylivelkaisten euromaiden velkakriisin taltuttamisesta mittavin yhteisin hätätoimin. Kriisi niin kuin hätätoimetkin ovat yhä meneillään, eikä sen enempää kriisin loppumisesta kuin loppulaskustakaan ole vielä tietoa.

Kriisi kärjistyi ensin Kreikassa, mutta vuodentakaisten paniikkiviikkojen jälkeen myös Irlanti ja Portugali ovat ajautuneet hakemaan muiden euro- ja EU-maiden hätäapua.

Kriisin pitkittyminen ja kriisin taltuttamisesta koituvien kustannusten kasvu ovat herättäneet yhä kriittisempää keskustelua hätätoimien tehottomuudesta – ja kalleudesta.

Suomen vaalien nostama kritiikki on vain yksi merkki velkatalkoiden arvostelusta kautta EU-maiden.

Velkatalkoiden kustannusten ja vastuiden jakamiseksi viime keväänä sovittu jyvitys on yhä voimassa – vaikka sitä on perin helppo arvostella. Taakan jako poikkeaa suuresti velkakriisin luonteesta – ja todellisten riskien jakautumisesta talkoomaiden kesken.

Pinteessä muitakin
kuin euromaiden pankkeja

Valtioiden rahoituskriisi on toistaiseksi keskittynyt kaikkein velkaisimpiin ja heikoimpiin eurovaltioihin. Ilmeisesti tällä perusteella suurimman osan kriisitoimien kustannuksista ovat keskenään jakaneet muut eurovaltiot.

Käytännössä kriisitoimien, kuten erilaisten hätäluottojen, suorat kustannukset ja muut vastuut on jaettu euromaiden kesken EKP:n niin sanotun pääoma-avaimen osuuksilla.

Suomenkin osuus hätätoimista on suunnilleen yhtä suuri kuin Suomen Pankin osuus EKP:n pääomasta, eli noin 1,8 prosenttia.

Eurovaltioiden velkakriisissä on kuitenkin alituiset tupenrapinat yhdestä ainoasta syystä – eikä tuolla kriisin todellisella syyllä ole oikeastaan mitään tekemistä EKP:n pääoma-avaimen kanssa.

Kriisin tärkein syy eivät ole suuret velat sinänsä, vaan varsinaisen kriisin on kärjistänyt se, että ylivelkaisia kriisimaita liian suurin luotoin rahoittaneiden pankkien vakavaraisuus on aivan liian huteralla tolalla noiden riskien kantamiseen.

Suurimpiin ylilyönteihin ovat vuosien varrella lipsuneet Saksan, Ranskan ja Britannian pankit. Eniten velkakriisissä on siis vaakalaudalla kaikkein suurimmilla EU-mailla. Niiden talkootaakkaa Suomikin omilla laina- ja takausosuuksillaan keventää.

Pienillä mailla suurempi
taakka kuin suurilla

Suomelle on vuoden kuluessa kertynyt velkakriisiin liittyviä laina- ja takausvastuita ties kuinka pitkäksi ajaksi rutkasti raskaammin kuin Suomen omien pankkien tai muidenkaan suomalaisten rahoitus- tai sijoitusriskien perusteella olisi perusteltua.

Sama ylisuuren osuuden taakka koskee useita muitakin pieniä ja keskikokoisia EU-maita. Sitä vastoin suurimmat maat pääsevät vähemmällä.

Suurista kaikkein vähimmällä pääsee Britannia, koska se osallistuu pääosin euromaita sitoviin kriisitoimiin vapaaehtoisesti – jos katsoo aiheelliseksi.

Britannian osallistuminen kriisitoimiin on vapaaehtoista siitä huolimatta, että sen pankeilla on kriisimaiden kyseenalaisissa luotoissa kaikista maailman maista kolmanneksi suurimmat riskit.

Kansanomaisesti sanottuna Britannia onkin velkatalkoiden todellinen pummilla matkustaja. Edes Saksa ja Ranska eivät pääse talkoista yhä kevyellä laskulla kuin Britannia.

Toki myös Saksa ja Ranska yrittävät livahtaa velkatalkoista vähemmin vastuin kuin pikkuruinen Suomi, jos vastuut suhteutetaan kunkin talkoomaan omien pankkien riskeihin.

Luottoriskit muualla
kuin talkoovastuut

Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n luottotilastoista ilmenee, kuinka suuret luottoriskit kunkin euro- ja EU-maan pankeilla on kriisimaissa. Tuorein tilasto kertoo tilanteen viime syyskuun lopussa.

BIS:n tilastot eivät jätä pienintäkään tulkinnansijaa siihen, missä maissa velkakriisin riskit todellisuudessa muhivat. Aivan yhtä vastaansanomattomalla tavalla tilastoista ilmenee, missä maissa kyseisiä riskejä ei ole nimeksikään.

Jos varsinaisten kriisimaiden – Kreikan, Irlannin ja Portugalin – lisäksi lasketaan luottoriskit seuraavaksi epävarmimmaksi arvioiduissa Espanjassa, kertyy kokoon mittava kakku jaettavaksi.

BIS tarkastelee luottoriskien maantieteellistä jakautumista kriisimaita rahoittaneiden pankkien kotimaan mukaan, ei suinkaan sen mukaan, miten eri maat osallistuvat EKP:n pääomittamiseen.

Pelkästään luottoriskien perusteella kriisitoimet pitäisi rahoittaa tyystin toisenlaisella jaolla eri EU-maiden kesken kuin nyt näyttää olevan tarkoitus – esimerkiksi Suomen talkookuorman pitäisi olla murto-osa nyt uhkaavista vastuista.

Onko Britannia
vapaamatkustaja?

Viime syyskuun lopussa ulkomaisilla pankeilla oli neljässä kyseenalaisimmassa euromaassa saatavia yhteensä noin 1 800 miljardia euroa. Luvussa ovat pankkien lainasaatavat sekä muut saatavat valtioilta ja muilta julkisen talouden yksiköiltä, rahoitusalan yrityksiltä sekä muilta yrityksiltä.

Neljän velkaisimman euromaan luotoissa eniten oli vaakalaudalla Saksan pankeilla (406 miljardia euroa), Britannian pankeilla (327 miljardia euroa) ja Ranskan pankeilla (315 miljardia euroa).

Näiden kolmen suuren rahoittajamaan pankeilla on taseissaan velkaisimpien euromaiden kansainvälisistä luottoriskeistä huimat 60 prosenttia. Sitä vastoin hätäluottojen ja muiden kriisitoimien kustannuksista ne kantavat kolmeen pekkaan vain noin 50 prosenttia.

Britannia on luvannut lainata Irlannille kahdeksan miljardia euroa ja Portugalille neljä miljardia. Siinä kaikki. Maan tukisitoumukset ovat alle neljä prosenttia maan omien pankkien luottoriskeistä kriisimaissa. Suomen pankeilla oli BIS:n samojen tilastojen mukaan vastaavia luottoriskejä kaksi miljardia euroa. Kolmen varsinaisen kriisimaan riskejä suomalaispankeilla oli alle miljardi euroa – alle puoli prosenttia pankkien taseista.

Neljän ongelmallisen euromaan luottoriskeistä piilee suomalaisten pankkien taseissa suurin piirtein 0,1 prosenttia. Suomen osuus velkakriisin todellisista syistä on toisin sanoen alle kymmenesosa Suomelle sälytetystä suhteellisesta tukiosuudesta.

Kyse on suhdeluvuista, joten Suomen liian suuri taakka pysyy nykyisellä taakanjaolla aivan yhtä paljon liian suurena lopullisista kriisitoimien kustannuksista riippumatta.

Suomella pienet riskit,
mutta suuret vastuut

Suomen osuus hätäluotoista sekä EU:n tilapäisten ja pysyvien vakausrahastojen pääomituksesta, takauksista ja pääomasitoumuksista on EKP:n pääoma-avaimen perusteella noin 1,8 prosenttia. Samalla osuudella Suomi vastaa EKP:n omiin kriisitoimiin liittyvistä riskeistä.

Tästä vaivaisen tuntuisesta prosenttiluvusta koituu Suomelle noin kymmenen kertaa suurempi maksutaakka ja pitkäaikainen maksuvelvoite arvaamattomine riskeineen kuin Suomen pankeilla on kriisimaissa luottoriskejä.Kymmenkertaisesti eli tuhat prosenttia Suomen luottoriskejä suurempiin kriisivastuisiin päästään, kun kaikkien tähänastisten ja kaavailtujen kriisitoimien kustannukset ja niistä mahdollisesti koituvat lisävastuut pyöristetään 1 500 miljardiksi euroksi ja Suomelle lasketaan koko potista 1,8 prosentin osuus.

Vaikka Suomen riskeihin laskettaisiin pankkien suorien luottoriskien päälle eläkelaitosten ja muiden vakuutusyhtiöiden sijoitukset, Suomen kokonaisriski jäisi alle viidesosaan Suomelle kertyneistä maksuvelvoitteista.

Suomen riskejä monin verroin raskaampaa talkookuormaa on vaikea perustella erityisesti juuri Suomea koskevilla kriisin välillisillä kerrannaisriskeillä. Jos kriisi repeää uudeksi finanssikriisiksi, se iskee ensin ja voimakkaimmin sinne, missä on runsaimmin kriisimaihin liittyviä riskejä.

Tuskin Suomikaan säästyisi uuden pankkikriisin vaikutuksilta. Mutta jos Suomi joutuu kriisin etulinjaan, johtuu se ennemmin liian suurista talkoositoumuksista kuin Suomen omien pankkien luottoriskeistä.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalou ... 0115728/12

Suomen tukiosuus moninkertaisesti omia luottoriskejä suurempi
Saksan, Ranskan, Britannian ja Suomen osuus Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan luottoriskeistä sekä euromaiden, EU:n ja EKP:n kriisitoimista. Kaikkien kriisitoimien yhteismääräksi arvioitu 1 500 miljardia euroa.

Maan pankkien osuus kriisimaiden luottoriskeistä, % Maan kriisivastuut suhteessa maan omien pankkien luottoriskeihin, %
Saksa 22,6 100,1
Ranska 17,6 97,1
Britannia 18,2 3,7
Suomi 0,1 1 080,0
Lähde: BIS, EU, VM, Taloussanomat
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Juliet Jones kirjoitti:Valtiontaloutta kohentaisi olla vastaamatta EU:n, Olli Rehnin ja Jyrki Kataisen kuolontanssikutsuun. Jälleen uusi selvitys siitä, mihin meitä on oltu, ja ollaan vieläkin viemässä riistokapitalistien toimesta:
Sinänsä taitavan ja suuresti arvostamani Jan Hurrin artikkeli on melko yksipuolinen koska ei käsittele kääntöpuolta eli euroopplaisen kriisin mahdollisia seurauksia ja siitä syntyvän dominoefektin vaikutuksia esim. meidän Peräkylän Säästöpankille (PeSä).

Oikeassa on tuossa että Suomen osuus on liian suuri , sen pitäisi suhteutua enemmän luottoriskeihin eikä tähän pääomituksen määrään EKP:ssä kuten nyt. Tässä Suomella olisikin nyt reilun tinkimisen paikka !

Vaikka herkulliselta ehkä tuntuukin antaa suurpankkiirien kärsiä nahoissaan yliluotoksesta aiheutuneet riskit niin ei se kovin vastuullista politiikkaa ole tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Mahdollisen pankkikriisin seuraukset olisivat hyvin vakavat, paljon pahemmat kuin esim. finanssikriirin pari vuotta sitten kun investointipankki Lehman Brothersin annettiin mennä nurin.

Euroopan korkotaso nousisi huikeasti, euribor-korot voisivat nousta aina yli 10 prosentin jolla tasolla korkotaso oli Suomessa 20 vuotta sitten laman aikana. Miltä tuntuisi asuntovelallisesta maksaa pelkkiä korkoja 1000 e /kk ?

Pankkien välinen luototus lamaantuisi kun ne eivät uskaltaisi lainata toisilleen kun eivät tietäisi toistensa taseessa piileviä riskijytkyjä. Kukaan ei voi pakottaa pankkia lainaamaan yrityksille niiden tarvitsemaa rahaa. Suomi on riippuvainen viennistä ja varsinkin Britanniaan ja Saksaan tapahtuva vienti pysähtyisi muutamassa päivässä kuin seinään ja yritykset joutuisivat lomauttamaan ja irtisanomaam väkeään. Esim. Suomen BKT putosi pari vuotta sitten enemmän kuin kertaakaan sitten vuoden 1918 !! Ajatelkaa sitä kun sen jälkeen on ollut 30-luvun pula,talvisota,jatkosota,yleislakko,metallilakko ja suuri 90-luvun lama..

Näin se vaan menee ja on mennyt aina. Tavallinen pieni ihminen kärsii eniten. Palovakuutus kannnattaa maksaa vaikka hieman vituttaisikin ja vain siitä syystä että vakuutusmaksu on paljon pienempi kuin palaneen talon korjauskustannukset.

Monimutkaisiin ongelmiin ei ole olemassa yksinkertaisia vastauksia - ei edes Timo Soinillakaan.
Cotton
Martin Beck
Viestit: 772
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Fall River

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Cotton »

Peräkyläläinen kirjoitti: "Palovakuutus kannnattaa maksaa vaikka hieman vituttaisikin ja vain siitä syystä että vakuutusmaksu on paljon pienempi kuin palaneen talon korjauskustannukset."

Kaikki vakuutukset on lähinnä vedonlyöntiä itseään vastaan..
Alussa on rakkaus, lopussa on naru. (K. Palsa)
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2586
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja MEG »

Kotimaisissa keskusteluissa voidaan puhua oikeudenmukaisuudesta, kohtuudesta ja syyllisyydestä mutta vapaiden markkinoiden lainaehdot ja korkotaso ei sellaisia käsitteitä tunne. Menneistä virheistä ja sitoomuksista pitää keskustella tulevien välttämiseksi mutta konkreettinen tilanne on tunnustettava.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Kansainvälisessä kanssakäymisessä suomalaisia pidetään edelleen jonkinlaisina inuiitteinä - alkuperäiskansana. Meillä on myyttisiä hyveitä kuten rehellisyys ja vaiteliaisuus, mutta kokemattomuus vuosisatoja muhineissa seurapiireissä tekee meistä myös helposti kusetettavia. Olisi syytä olla vähän raaempi ja kovempi, not so nice. Lapinnoita-perinne kunniaan! :mrgreen: Jos meidät yritetään ryöstää, nostatetaan myrsky, joka upottaa pakenijan laivat - varastetut kamatkin tosin uppoavat siinä rytäkässä pohjaan.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
Juliet Jones
Axel Foley
Viestit: 2417
Liittynyt: La Elo 23, 2008 10:40 pm
Paikkakunta: Little Stempington

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Juliet Jones »

Maahanmuuttoasiat Jussi Halla-ahon haltuun

Julkaistu: 27.04.2011 13:39
Eduskunnan hallintovaliokuntaa pääsee johtamaan perussuomalaisten Jussi Halla-aho.

Saman puolueen Jussi Niinistö johtaa puolustusvaliokuntaa.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ottaa itse toistaiseksi johtoonsa ulkoasiainvaliokunnan.

Soinin mukaan lähtökohta on, että valinnat ovat pysyviä. Hallituskuviot ja ministerivalinnat voivat kuitenkin muuttaa niitä vielä.

Maahanmuuttokriitikkona maineeseen nousseen Halla-ahon valinta hallintovaliokunnan johtoon saattaa herättää keskustelua. Soini perusteli valintaa sillä, että Halla-aho halusi tehtävään, sai vaaleissa korkean äänimäärän ja kannatusta ryhmässä. Hän sanoi, ettei ole valinnasta huolissaan.

– Minä luotan ryhmän arvostelukykyyn ja valinnat olivat yksimielisiä.

Perussuomalaisten ehdokas eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi on Anssi Joutsenlahti. Hän voitti Pentti Oinosen eduskuntaryhmän äänestyksessä luvuin 26–12.

Eduskunnan puhemies ja varapuhemiehet valitaan puolilta päivin alkaneessa täysistunnossa. Valinnat ovat ainakin osittain tilapäisiä, ja niihin palataan, kun uusi hallitus on muodostettu.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valitsi omassa kokouksessaan ympäristövaliokunnan johtoon Martti Korhosen.

STT
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Maaha ... 17796.html
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2207
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Luulenpa, että Halla-Ahon valinta kyseisen valiokunnan puheenjohtajaksi tehtiin ennen kaikkea siksi, ettei Halla-Ahoa tarvi valita ministeriksi. Halla-Aho sai paljon ääniä ja on yksi näkyvimpiä persuja, mutta hänen valintaansa ministeriksi eivät kokoomus ja demarit helposti niele (tuskinpa edes Soini itsekään). Nyt Halla-Aho saadaan tuntemaan, että häntä ei ohitettu, kun nimeä ei löydy ministerilistalta.
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

^ Hyvinkin mahdollista. Toisaalta asiat käytännössä päätetään jo valiokunnissa, jossa niistä keskustellaan ennen äänestystä. Yliopistouransa perusteella Halla-aholla on informaatioetu ja virkamiehen taidot jo valmiina; diplomaattisista taidoista riippuu nyt, saako hän ajettua haluamaansa politiikkaa johtamassaan valiokunnassa.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Waja »

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ei olekaan enää Halla-Aholle homoneekeri,vaan kollega.
Niin se maailma muuttuu...
Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Hyi hyi, kielletty n-sana. Waja, ehkä Perparim Hetemaj pudottaa sinut ensimmäisellä, kun noin kamalaa kieltä käytät... :D

t. mosse
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
Waja
Jane Marple
Viestit: 1098
Liittynyt: La Maalis 07, 2009 2:36 pm

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Waja »

Mooses kirjoitti:Hyi hyi, kielletty n-sana. Waja, ehkä Perparim Hetemaj pudottaa sinut ensimmäisellä, kun noin kamalaa kieltä käytät... :D

t. mosse
Ihan se on mediasta poimittua tietoa että Halla-Aho harmittelee aikoinaan haukkuneensa Toivolaa homoneekeriksi.
Mooses
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: To Kesä 10, 2010 7:16 pm
Paikkakunta: Neljäs valtakunta / Invisible empire

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Mooses »

Noooooo. Nuoren maajoukkuetason urheilijan kunto tulisi olla sellaisella tasolla että ykkösellä putoaa pari median edustajaakin, niin rankaistavaa kuin tuo n-sanan käyttö kaikissa yhteyksissä onkin.

Mutta oliko kommentti / uutisointi myös erikseen homoja tai n**kereitä halventava? Voidaanko tulkita niin, että kommentti rinnastaa n**kerit homoiksi ja homot n**kereiksi?

Jos ( Halla-Ahon tai lehdistön ) tarkoitus oli tämä, niin kuka "edustava" julkihomo lupautuu suorittamaan uhkailuja ja mahdollisia pahoinpitelyjä? :lol:

t. mosse
"Terroristi-Risto huutaa ei saa lyödä naista!, kun Ryydman iskee vanhan tuolin Riston rumaan naamaan. Batman huutaa iske Ryydman vielä toisen kerran, se vie vain meiltä pienen hetken verran!"
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

Eiks se ole Halla-aho, eikä Halla-Aho? Hämänny pitemmän aikaa (turhaan, mutta kuitennii), kun en ole varma.
Valdovas
Axel Foley
Viestit: 2433
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 12:25 pm
Paikkakunta: Paikallinen ryhmä, Orionin haara 4 B 13

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja Valdovas »

INES 7 kirjoitti:Eiks se ole Halla-aho, eikä Halla-Aho? Hämänny pitemmän aikaa (turhaan, mutta kuitennii), kun en ole varma.
Juu, kyllä se on Halla-aho eikä Aho os. Halla... 8)

Mistä jostain tuleekin mieleen Karjalaisten laulu ja erityisesti tämä kohta:

Sit ei pane idän halla
Eikä pohjan pakkaset,
Se ei sorru sortamalla,
Sitä ei lyö rakehet.
:mrgreen:

- http://www.youtube.com/watch?v=VvNRONl-sTw
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Vaalitulos!

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Waja kirjoitti:
Mooses kirjoitti:Hyi hyi, kielletty n-sana. Waja, ehkä Perparim Hetemaj pudottaa sinut ensimmäisellä, kun noin kamalaa kieltä käytät... :D

t. mosse
Ihan se on mediasta poimittua tietoa että Halla-Aho harmittelee aikoinaan haukkuneensa Toivolaa homoneekeriksi.
Mediassahan tunnetusti kerrotaan kaikki niin kuin se on... :? Halla-aho ei ole koskaan haukkunut Toivolaa homoneekeriksi. Kyse on ilmeisesti jo verkosta poistuneesta Suomen Sisun keskustelupalstasta, jossa muut keskustelijat olivat kutsuneet Toivolaa "homo neekeriksi" tjvst. ja Halla-aho oli sitten käyttänyt samaa ilmausta sarkastisesti jossain yhteydessä. Tietääkseni Halla-aho ei vastusta erityisesti homoja, eikä mustia; sen sijaan hän vastustaa islamilaista kulttuuri-imperialismia ja maahanmuuttoa ns. sosiaalisin perustein eli turvapaikkaturismia. Hänestä esitetyt rasismisyytökset perustuvat käsitykseni mukaan etupäässä siihen, että suurin hänen kritisoimansa maahanmuuttajaryhmä ovat somalit, jotka sattuvat olemaan mustia, sekä siihen, että hän kritisoi voimakkaasti islamia, jonka kritisoiminen jostain syystä ymmärretään vahvasti etnisyyden kritisoimiseksi, toisin kuin muiden aatteiden ja uskontojen.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Vastaa Viestiin