Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Pika Juoksija
Neuvoja-Jack
Viestit: 532
Liittynyt: La Maalis 07, 2015 7:25 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Pika Juoksija »

Pika Juoksija kirjoitti:
SYLWAR kirjoitti:Maahantulijoiden tulva Ruotsiin kuormittaa poliisia niin paljon, että poliisit joutuvat paikoitellen tekemään jo mahdottomia määriä ylitöitä liian pienellä palkkauksella.
Mistä tämä tieto?
Liian pieni palkkaus? Eikö Ruotsin valtio maksa heille sopimuksen mukaan?
Sylwesterin tapa "informoida" on todettu jo aikaisemmin hieman kyseenalaiseksi. Yllä hän vääristää uutisen, liittäen sen tarkoituksenhakuisesti maahanmuuttoon. Onko tämäkin jotain, jonka joku sukulainen Tukholmassa kertoi?

Totuus on, että poliisin organisaatiomuutokset yhdeksi viranomaiseksi, yhdessä muiden muutoksien kanssa on johtanut siihen, että moni poliisi on vaihtanut ammattia. Päivittäinen toiminta on hieman sekaista. Näin sanovat poliisit itse, joita EKO kävi haastattelemassa.

Viimeisen 10 vuoden aikana poliiseja on lopettanut tuplaten niin paljon kuin tavallista.
On myös hyvä ottaa huomioon, että poliisien lukumäärä on noussut samalla ajanjaksolla 17 %.
Joten poliisit eivät ainoastaan lopeta - poliisin ammattiin myös hakeudutaan.

Poliisin ammattia koskevat myös samat realiteetit, kuin muitakin ammattiryhmiä tänä päivänä - suuret ryhmät eläköityvät Ruotsissa. Yllä mainitut syyt eivät siis selitä kokonaan poliisien lopettamista.


http://www.svt.se/nyheter/inrikes/allt- ... er-upp-sig

Tässä koko haastattelu kielitaitoiselle:

http://sverigesradio.se/sida/artikel.as ... el=6221963
Puunsärkijä,Paskakasa.Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä.Katkera,koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen.Kukkulan kuningas

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://yle.fi/uutiset/ruotsi_ottaa_kayt ... =leiki-uup
Ulkomaat 11.11.2015 klo 20:42 | päivitetty 11.11.2015 klo 22:23

Ruotsi ottaa käyttöön rajatarkastukset – Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä voi vähentyä

Tarkastuksia tehdään kymmenen päivän ajan. Ellei maahan tuleva hae turvapaikkaa Ruotsista, voidaan hänen maahanpääsynsä estää.

Ruotsi ottaa käyttöön väliaikaiset rajatarkastukset. Tarkastusten on määrä alkaa huomenna torstaina keskipäivällä maan etelärajalla ja jatkua kymmenen päivän ajan. Virallisen päätöksen tarkastusten aloittamisesta hallitus tekee torstaina.

Tarkastuksia tehdään esimerkiksi Tanskan ja Ruotsin yhdistävällä Juutinrauman sillalla sekä Saksasta ja Tanskasta Ruotsiin tulevilla lautoilla.

Sisäministeri Anders Ygemanin mukaan tarkastukset otetaan käyttöön Maahanmuuttoviraston taakan helpottamiseksi ja poliisin suosituksesta, sillä Schengen-sopimuksen vaatimukset rajatarkastusten aloittamisesta täyttyvät maahanmuuton Ruotsin sisäiselle turvallisuudelle ja järjestykselle aiheuttaman uhkan vuoksi.

Maahanmuuttoviraston mukaan tarkastusten avulla voidaan erotella hakijoista turvaa eniten tarvitsevat. Ellei maahan tuleva hae turvapaikkaa Ruotsista, voidaan hänen maahanpääsynsä estää. Näin myös Suomeen ja Norjaan suuntautuva ihmisvirta vähenisi.

Ruotsiin saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut tämän vuoden aikana valtavasti aiempaan verrattuna.
http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijo ... ti/8449159
Ulkomaat 12.11.2015 klo 5:52 | päivitetty 12.11.2015 klo 9:32

Turvapaikanhakijoiden vaihtoehdot Ruotsin rajalla: Hakea turvapaikkaa, kääntyä takaisin tai etsiä toinen reitti

Ruotsin poliisi kertoo, miten se aikoo käytännössä hoitaa rajatarkastukset kello 12 Ruotsin aikaa.

Ruotsin ottaa käyttöön tilapäiset rajatarkastukset todennäköisesti Juutinrauman sillalla. Sen ylittää päivittäin noin 16 000 työmatkaajaa.

Ruotsin rajatarkastukset merkitsevät turvapaikanhakijoille käytännössä kolmea vaihtoehtoa: he voivat hakea turvapaikkaa Ruotsista, palata siihen maahan, josta he tulevat, tai jatkaa matkaa esimerkiksi Suomeen tai Norjaan toista kautta.

Henkilöt, joilla ei ole henkilöllisyystodistuksia, ja jotka eivät halua hakea turvapaikkaa Ruotsista, käännytetään rajalta. Ruotsin mediassa ei ole esitetty arvioita siitä, kuinka moni turvapaikanhakija on aiemmin saapunut maahan ilman henkilöllisyystodistusta.

Rajatarkastuksia aletaan todennäköisesti tehdä Malmössä, Trelleborgissa ja Juutinrauman sillalla sekä Saksasta ja Tanskasta tulevilla lautoilla.

– Käytännössä se tarkoittaa, että turvapaikanhakijat rekisteröidään entistä tiukemmin Ruotsissa. Ruotsi on pyrkinyt siihen tähänkin asti, sanoo Ylen kirjeenvaihtaja Hannele Muilu Tukholmasta.

– Voi jopa käydä niin, että Ruotsiin tulee lisää turvapaikahakjoita, koska he eivät voi [papereitta] jatkaa matkaa Suomeen tai Norjaan, vaan jäävät tänne. Tulijoiden määrä Suomeen selkeästi vähenee, koska yhä useampi hakee turvapaikkaa Ruotsista, arvioi Muilu.

Hän huomauttaa, että rajatarkastusten käyttöönotto on signaalipolitiikkaa, jolla halutaan viestiä turvapaikanhakijoille, että politiikka on tiukentunut. Samalla omille kansalaisille viestitään, että hallitus toimii pakolaiskriisin ratkaisemiseksi.

Periaatteessa kaikkien Ruotsiin saapuvien pitää pystyä todistamaan henkilöllisyytensä. Ruotsin poliisi kertoo, miten se käytännössä aikoo hoitaa rajatarkastukset kello 12 Ruotsin aikaa.

Tilapäisiä rajatarkastuksia tehdään 10 päivän ajan, mutta Schengen-sopimuksen mukaan aikaa voidaan pidentää 20 päivällä. Sen jälkeen päätös voidaan uusia 30 päivää kerrallaan, mikäli maan yleinen järjestys ja sisäinen turvallisuus ovat vaarassa.
Että semmoinen signaali turvapaikanhakijoille. Kaksi uutista, eikä kummassakaan puhuta mitään resurssien loppumisesta.

Pika Juoksija
Neuvoja-Jack
Viestit: 532
Liittynyt: La Maalis 07, 2015 7:25 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Pika Juoksija »

URSA kirjoitti:
Että semmoinen signaali turvapaikanhakijoille. Kaksi uutista, eikä kummassakaan puhuta mitään resurssien loppumisesta.
Muutama asia hämmentää hieman.

Tämähän koskee myös ruotsalaisia. Esim he jotka ylittävät Öresundin sillan ja käyvät Tanskassa ostoksilla, joutuvat nyt hankkimaan passin tai id-kortin, jos heillä ei ole sellaista ennestään. Ruotsalaiset käyvät myös paljon töissä Tanskassa ja Norjassa.
Hämmennys on varmasti nyt suuri myös heillä, jotka ovat työmatkalla esim. pelkän ajokortin kera Euroopassa.

Rajatarkastuksilla ei aiota rikkoa kansainvälisiä sopimuksia, joihin Ruotsi on sitoutunut. Jos siis turvapaikkaa anovalla on siihen syy, hän on tervetullut anomaan sitä samalla tavalla kuin ennenkin. Erona nyt vain se, että hänet rekisteröidään heti. Näin kaikki Suomeen ja Norjaan matkaavat voidaan palauttaa Dublinin sopimuksen mukaisesti takaisin Ruotsiin.
Puunsärkijä,Paskakasa.Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä.Katkera,koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen.Kukkulan kuningas

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Turvapaikanhakija Aftonbladetille: ”Sulkekaa raja, meitä on ihan liikaa”
Malmössa odottavat turvapaikanhakijat kertovat Aftonbladetille, että rajatarkastusten aloittaminen on heistä hyvä päätös. Maahanmuuttovirasto kiistää, että tilanne olisi kaoottinen.
Ruotsin hallitus päätti keskiviikkona aloittaa tilapäiset rajatarkastukset maan eteläosissa. Aftonbladet-lehti vieraili torstaiyönä Malmön Jägersrossa sijaitsevassa turvapaikanhakijoiden transit-keskuksessa.

Monet asukkaista sanoivat lehdelle, että päätös rajatarkastusten aloittamisesta oli oikea.

– Meitä on täällä liikaa. Lattialla nukkuu lapsia ilman tyynyjä ja vilttejä. Voin huonosti, kun näen sen, 21-vuotias pakolainen Hanni Abdei Fattah kommentoi lehdelle.

– Sulkekaa raja. Meitä on tullut ihan liikaa. He eivät pysty huolehtimaan meistä kaikista, hän jatkaa.

Samoilla linjoilla on myös 37-vuotias syyrialainen Amer Anaout.

– Olen hämmästynyt siitä, millaista täällä Ruotsissa on. Jos he eivät pysty huolehtimaan meistä kunnolla, heidän ei pidä ottaa sisään niin paljon ihmisiä, hän kertoo Aftonbladetille.

Ruotsin maahanmuuttovirastossa kiistetään väitteet siitä, että tilanne olisi jo kaoottinen. Vastaanottoyksikön päällikkö Patricio Mora sanoo, että turvapaikanhakijoita on viime päivinä tullut selvästi vähemmän kuin aiempien viikkojen aikana.

– Ne ihmiset, jotka istuvat nyt lattialla, odottavat turvapaikkaharkinnan aloittamista. Sitä paitsi kaikki saavat tullessaan viltin, hän kommentoi Aftonbladetille.

Rajatarkastukset alkavat iltapäivällä

Aftonbladet uutisoi aiemmin, että väliaikaisia rajatarkastuksia tehdään Ruotsin ja Tanskan rajalla ainakin kymmenen päivän ajan. Ne alkavat torstaina kello 13.00 Suomen aikaa.

Päätöstä rajatarkastusten käyttöönotosta sovelletaan Juutinrauman sillan liikenteeseen ja alueen lauttaliikenteeseen. Lautat saapuvat Ruotsiin Tanskasta ja Saksasta. Varustamoilta vaaditaan tarkat listat Ruotsiin saapuvista matkustajista.

– Jos maahan saapuvalla ei ole oikeutta tulla Ruotsiin tai hän ei hae turvapaikkaa (Ruotsista), niin hänet tullaan käännyttämään rajalta, kertoi Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman Aftonbladetille päätöksen käytännön vaikutuksista.

Suomen sisäministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi keskiviikkoiltana, että Ruotsin päätös vähentänee myös Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrää.

– Lähtöoletus on, että määrä tulee laskemaan, koska vapaa liikkuminen Ruotsin halki ei enää onnistu, Orpo sanoi keskiviikkoiltana STT:lle.


Samaa on sanoneet muutamat tuntemani Syyrialaiset sekä myös Eritrealaiset jne.. Liika on liikaa. Eräs Syyrialaislähtöinen ystäväni, joka on maassa toista vuotta pakolaisena arveli, että tästä tulee muodostumaan kaikista eniten haittaa maassa jo oleville pakolaisille ja turvapaikanhakijoille.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja URSA »

Ruotsalaiset poliittiset puolueet ovat hyvin samoilla linjoilla keskenään pakolaiskriisistä.

http://yle.fi/uutiset/ruotsin_oppositio ... an/8449178
Ulkomaat 12.11.2015 klo 6:44 | päivitetty 12.11.2015 klo 11:57

Ruotsin oppositio rajatarkastuksista: Liian vähän, liian myöhään

Ruotsin porvarilliset oppositiopuolueet haluaisivat järeämpiä keinoja turvapaikanhakijoiden määrän vähentämiseksi.

Ruotsin oppositiopuolueet suhtautuvat tilapäisten rajatarkastusten käyttöönottoon pääsääntöisesti myönteisesti, mutta pitävät niitä riittämättöminä.

Ruotsin hallituspuolueet sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue tekevät virallisen päätökset tilapäisten rajatarkastusten käyttöönotosta tänään torstaina. Ne alkavat kello 12 Ruotsin aikaa.

Keskusta: Ehdotus on huono

Oppositiopuolueista vain keskustapuolue suhtautuu rajatarkastuksiin kielteisesti, sillä se katsoo, että Ruotsin tilanne voi pahentua tarkastuksista.

– Meidän mielestämme ehdotus on huono. Se on monella tapaa käsittämätön. Tarkoituksena on kai vähentää turvapaikanhakijoiden määrää, mutta jos aikoo hakea turvapaikkaa, siihen on kuitenkin oikeus. Paradoksaalista kyllä, vaikutus voi olla päinvastainen, sanoo keskustapuolueen oikeuspoliittinen edustaja Johan Hedin sanomalehti Svenska Dagbladetille.

– Jos tilanne on se, että turvapaikanhakija on matkalla Ruotsista Suomeen tai Norjaan, niin heidän pitää nyt hakea turvapaikkaa Ruotsista. Paine kasvaa.

Maltillinen kokoomus: Riittämätön toimenpide

Maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsidemokraatit ovat sitä mieltä, että tilapäisten rajatarkastusten käyttöönotto ei riitä ratkaisemaan pakolaistilannetta Ruotsissa.

– En usko, että rajatarkastukset riittävät, sanoo maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Anna Kinberg Batra yleisradioyhtiö SVT:lle.

Hän peräänkuuluttaa parempia ja tehokkaampi keinoja käännyttää ihmiset, joilla ei ole perusteita turvapaikan saamiselle Ruotsista.

Kristilliset: Pitää tehdä enemmän

Kristillisdemokraatit on vaatinut rajatarkastusten käyttöönottoa. Puolueen mielestä on välttämätöntä tietää, keitä maahan saapuvat turvapaikanhakijat ovat.

– Mutta meidän pitää tehdä enemmän. Olemme ehdottaneet turvapaikanhakualueita [transit-alueita], jotta voisimme lisätä kykyämme hoitaa turvapaikanhakemukset, mutta myös, jotta voisimme panna toimeen niiden käännyttämiset, jotka eivät saa turvapaikkaa, sanoo kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch Thor SvD:lle.

Ruotsidemokraatit: Liian vähän, liian myöhään

Maahanmuuttovastainen ruotsidemokraatit pitää hallituksen päätöstä rajatarkastusten käyttöönotosta liian vähäisenä ja liian myöhäisenä päätöksenä.

– On hyvä, että hallitus on ymmärtänyt, että meillä on tarve tietää, keitä maahan saapuvat ihmiset ovat. Mutta tämän hetken suuri ongelma on maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden suuri määrä ja sen käsittely. Se nujertaa taloutemme. Siinä mielessä ehdotus ei merkitse mitään, koska turvapaikkahakemuslakia ei kiristetä, sanoo puolueen valtiopäiväryhmän johtaja Mattias Karlsson SvD:lle.

Ruotsidemokraatit uskoo, että turvapaikanhakijoiden määrä voi lisääntyä rajatarkastusten myötä.

Kansanpuolue: Tuemme päätöstä

Kansanpuolue tukee hallituksen päätöstä tilapäisistä rajatarkastuksista. Se pitää Ruotsin pakolaistilannetta poikkeuksellisena.

– Tietysti tämä aiheuttaa seuraamuksia yleiselle turvallisuudelle Ruotsissa, koska pakolaisia ja muita tulijoita on niin paljon, eikä meillä ole ollut mahdollisuutta tarkastaa, keitä he todellisuudessa ovat, sanoo oikeuspoliittinen edustaja Roger Haddad uutistoimisto TT:lle.

Vasemmisto: Ei saa estää turvapaikkahakemuksen jättämistä

Vasemmistopuolue on lähinnä huolissaan siitä, että rajatarkastuksilla yritettäisiin estää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa Ruotsista. Puolue kannattaa rajatarkastuksia, jos tarkoituksena on järjestyksen palauttaminen.

– Aiomme valvoa hyvin tarkasti, että rajatarkastuksia ei käytetä siten, että ihmiset eivät voi hakea turvapaikkaa, sanoo vasemmistopuolueen puheenjohtaja Jonas Sjösted SvD:lle.

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Mutar Muthanna Majid on sen 25 vuotiaan jihadistin nimi, joka on Ruotsin suojelupoliisilta Säpolta hukassa.
Kunnollista naamakuvaa ei ole vielä julkaistu...kai sekin putkahtaa jostain esiin.
Tämä hemmo voi olla myös vaikka Suomessa turvapaikanhakijana ilman papereita, kuka tietää, kun rajan yli pääsee liian helposti. Tai Syyriasta/Irakista kuskatuilla väärillä papereilla. Tai ei ne oikeastaan vääriä ole, niitä vaan saa ostaa vapaavalintaiselle nimelle jos on käteistä, tai hyvin kaiffareita Isiskalifaatissa johtopaikoilla. Niitä Saddam husseinin entisiä tiedustelu-upseereja, jotka nykii naruja taustalla. Arabiaa ilmeisesti puhuvana menee partalasten seassa kummasti, kunhan muistaa olla avautumatta ruotsiksi.

Kuva
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

http://magneettimedia.com/pariisin-isku ... tuomioita/

"Pariisin iskujen ja länsinaapurin oman terroristijahdin jälkeen pääministeri Stefan Löfven totesi, että ”Ruotsi on ollut hieman naiivi” politiikassaan. Löfven ei ”tietenkään” tarkoittanut Ruotsin pahamaineista maahanmuuttopolitiikkaa vaan poliittisten toisinajattelijoiden vainoa.
Löfvenin mukaan hallitus on kohdellut mielipiderikollisia liian lempeästi. Hänen mielestään Ruotsin on säädettävä uusia terrorismilakeja, jotka antavat viranomaisille oikeuden asentaa viruksia kansalaisten tietokoneille ja vakoilla mielivaltaisesti kaikkia väärinajattelijoita.
Agendalla on myös valvontakameroiden määrän lisääminen entisestään ja erilaiset biometriset tunnisteet, joiden avulla ”isoveli” voisi seurata kansalaisten jokaista liikettä. Koska maahanmuutostahan Ruotsin terrorismiongelma ei johdu.
Mielipiderikollisten jahti on käynyt kuumana myös Saksassa, jossa on Pariisin iskujen jälkeen tehty ratsioita maahanmuuttoa vastustavien Internet-kirjoittajien koteihin. Ranskassa on puolestaan julistettu poikkeustila, minkä turvin kansalaisten oikeusturvaa ja yksityisyydensuojaa on rajoitettu. Koko Euroopasta on tehty maahanmuuttajarikollisten sijaiskärsijöitä."

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Yle päätti säästää suomentamisen vaivan. No kuitenkin, kuten jo aikaisemmin sanoin Ruotsalaisilla on mitta täynnä. Ei tarvitse olla kovinkaan nero tajutakseen, miksi poliisiasema on eristetty, kun siellä on terroriepäilty pidätettyna.... :roll:
Ruotsin televisio SVT kertoo verkkosivuillaan, että poliisiasema pohjois-Ruotsin Skellefteåssa on eristetty. Raskaasti aseistetut poliisit vartioivat aluetta ja sisäänkäynnit on teipattu umpeen.

Västerbottenin maakunnan poliisin tiedottaja vahvisti SVT:lle, että poliisiaseman eristäminen liittyy eilen pidätettyyn terroristi-epäiltyyn. Mies otettiin kiinni Bolidenissa Skellefteån lähellä. Ruotsalaismedioiden mukaan epäillyn jäljelle päästiin yleisövihjeiden perusteella ja pidätys tapahtui turvapaikanhakijoiden majoitustiloissa.

Tiedottaja ei kerro, johtuuko poliisiaseman eristäminen poliisille esitetystä uhkauksesta. Ruotsalainen Norran-lehti kertoo, että paikalla ollut poliisi olisi kertonut ohikulkijalle, että "kansalaisille kaikki on kuten tavallisestikin".
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

http://magneettimedia.com/ruotsidemokra ... a-vastaan/

"Ruotsidemokraatteja johtaa tällä hetkellä Israelia avoimesti tukeva sionistiblokki, joka on erottanut mielivaltaisesti kaikki jäsenet, jotka ovat esittäneet merkittäviä tiukennuksia hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan.

Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Mman »

Ruotsidemokraattien kannatus kasvaa kohisten

Ruotsidemokraattien kannatus on noussut 20 prosenttiin, kertoo Ruotsin tilastokeskuksen mittaus.

Toukokuussa tehdyssä edellisessä kyselyssä puoleen kannatus oli vielä alle 15 prosenttia.

Eroa toiseksi suurimpaan puolueeseen kokoomukseen on enää vajaat neljä prosenttiyksikköä. Suurin puolue on sosiaalidemokraatit vajaan 28 prosentin kannatuksella.


http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... en/5586694

Pika Juoksija
Neuvoja-Jack
Viestit: 532
Liittynyt: La Maalis 07, 2015 7:25 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Pika Juoksija »

SYLWAR kirjoitti:Yle päätti säästää suomentamisen vaivan. No kuitenkin, kuten jo aikaisemmin sanoin Ruotsalaisilla on mitta täynnä. Ei tarvitse olla kovinkaan nero tajutakseen, miksi poliisiasema on eristetty, kun siellä on terroriepäilty pidätettyna.... :roll:
Ruotsin televisio SVT kertoo verkkosivuillaan, että poliisiasema pohjois-Ruotsin Skellefteåssa on eristetty. Raskaasti aseistetut poliisit vartioivat aluetta ja sisäänkäynnit on teipattu umpeen.

Västerbottenin maakunnan poliisin tiedottaja vahvisti SVT:lle, että poliisiaseman eristäminen liittyy eilen pidätettyyn terroristi-epäiltyyn. Mies otettiin kiinni Bolidenissa Skellefteån lähellä. Ruotsalaismedioiden mukaan epäillyn jäljelle päästiin yleisövihjeiden perusteella ja pidätys tapahtui turvapaikanhakijoiden majoitustiloissa.

Tiedottaja ei kerro, johtuuko poliisiaseman eristäminen poliisille esitetystä uhkauksesta. Ruotsalainen Norran-lehti kertoo, että paikalla ollut poliisi olisi kertonut ohikulkijalle, että "kansalaisille kaikki on kuten tavallisestikin".
Mitta täynnä?

Ruotsi tehosti valvontaantaansa Pariisin iskujen seurauksena koko maassa, samalla tavalla kuin moni muukin maa. Käytännössä tämä näkyi rautatieasemilla, lentokentillä, ostokeskuksissa jne. Poliiseja näkyi normaalia enemmän, koulutetut järeämmin asein varustettuna.

Pidätetty terroristi luokiteltiin häntä haettaessa vaaralliseksi, silloin on tietenkin luonnollista, että poliisi tehostaa kyseisen poliisiaseman vartiointia. Tilanne on nyt rauhoittunut. Nytkö ruotsalaisten mitta ei ole enää täynnä?

Erikoinen tapa etsiä "vaarallista" terroristia. Hän on rekisteröity, hänen nimensä on vastaanottokeskuksen huoneen ovessa ja hän pelasi rauhassa biljardia kavereidensa kanssa koko maan etsiessä häntä. Joku nainen tunnisti hänet linja-autossa.

Mies vapautettiin kaikista syytöksistä.

Ruotsin suojelupoliisi saa varmasti paljon lisärahoitusta ensi vuoden budjettiin, kiitos Pariisin ja tämän "vaarallisen" terroristin :D :D :D
Puunsärkijä,Paskakasa.Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä.Katkera,koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen.Kukkulan kuningas

Avatar
SYLWAR
Adrian Monk
Viestit: 2784
Liittynyt: La Elo 20, 2011 1:24 am
Paikkakunta: Västernorrland SWE

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja SYLWAR »

Itseasiassa taisin sanoa jo ennen pariisin tapahtumia, että ruotsalaisilla on mittari täynnä.
Mitä rahoituksen tulee, niin kyllä, poliisi saa lisää väkeä töihin, tosin sitä on vaikea näyttää taas toteen johtuuko se kasvaneesta turvapaikanhakijamäärästä vai terroriuhka-arvion uudelleen miettimisestä. Jopa useat ruotsalaiset ministerit alkaa hiljalleen myöntelemään, että ei ole toimittu ylipäätäänkään fiksusti avaamalla ovet sepposen selälleen.
Parsan imeskely on portti kohti kovempien huumeiden käyttöä.
Parsakaalia kannabiksena myyneelle kaksikolle ja sitä ostaneelle miehelle tuomiot huumausainerikoksesta Jyväskylässä

Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

http://mvlehti.net/2015/12/09/kaikki-vi ... -tuomiota/

Skandaalioikeus on saapunut jao ajat sitten Pohjoismaihin. Kun on mamuja, niin ryhmän jäseniä ei koskaan tuomita tai edes syytetä, jos selviää, että kaverit puhuvat vain muutaman vastuulliseksi. Suomessahan myös vapautetaan aina rikollisen toveri tai toverit ja yksi vain saa syytteen.

Saksassa on erittäin vakava pahoinpitely kahden miehen osalta jätetty ilman tuomiota, kun ei saatu selvää, kumpi antoi ratkaisevan potkun vai potkiko toinen yhtään. Kun syyllistä ei saatu selville, molemmat vapautettiin. Vaikka uhri oli potkittu tiedottomaksi ja vakavat vammat jäivät.

Juuri Suomessa vapautettiin kaksi matua, kun ei ollut näyttöä mistään pakottamisesta. Naisen sana tai lapsen ei painakaan mitään, kun on kyseessä mamu.

Kantaväestö saa eri tuomioita ja eri perustein kuin mamut. Myös syytteitä ja tutkintoja. Kantaväestöä siis karkeasti syrjitään. Myös Suomessa.

Pika Juoksija
Neuvoja-Jack
Viestit: 532
Liittynyt: La Maalis 07, 2015 7:25 pm

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Pika Juoksija »

Riukiu kirjoitti:http://mvlehti.net/2015/12/09/kaikki-vi ... -tuomiota/

Skandaalioikeus on saapunut jao ajat sitten Pohjoismaihin. Kun on mamuja, niin ryhmän jäseniä ei koskaan tuomita tai edes syytetä, jos selviää, että kaverit puhuvat vain muutaman vastuulliseksi. Suomessahan myös vapautetaan aina rikollisen toveri tai toverit ja yksi vain saa syytteen.

Saksassa on erittäin vakava pahoinpitely kahden miehen osalta jätetty ilman tuomiota, kun ei saatu selvää, kumpi antoi ratkaisevan potkun vai potkiko toinen yhtään. Kun syyllistä ei saatu selville, molemmat vapautettiin. Vaikka uhri oli potkittu tiedottomaksi ja vakavat vammat jäivät.

Juuri Suomessa vapautettiin kaksi matua, kun ei ollut näyttöä mistään pakottamisesta. Naisen sana tai lapsen ei painakaan mitään, kun on kyseessä mamu.

Kantaväestö saa eri tuomioita ja eri perustein kuin mamut. Myös syytteitä ja tutkintoja. Kantaväestöä siis karkeasti syrjitään. Myös Suomessa.
En lue periaatteesta lehtiä, jotka on suunnattu kansan hölmömpään osaan, mutta voin kommentoida kirjoittamaasi heti eräällä tapauksella, jossa kaksi kantaruotsalaista vapautettiin.

Kaksi nuorta miestä meni eläkeläismiehen luo "kylään". Vierailun lopuksi he pahoinpitelivät miehen. Toinen heistä lopetti sen lyömällä miestä paistinpannulla päähän. Se isku johti kuolemaan. Pojat syyttivät toisiaan, oikeus vapautti heidät. He saivat vain sakot pahoinpitelystä.
Tämä on käytäntö tällaisissa tapauksissa. Minusta ihan ok.

Eikös muuten yksi saanut 3 vuoden vankeustuomion tuosta Amorellan tapauksesta?
Heitähän piti olla ensin 8. Sitten pidätettiin 5 ja lopuksi sitten yksi tuomittiin. Menikö jotain väärin?
Puunsärkijä,Paskakasa.Tyypillinen kaksikielisen perheen tytär. Katkeroitunut "lund",suomalaisen naisen kanssa sängyssä epäonnistunut hyväksyjä ja kaiken pahan pienentäjä.Katkera,koneella päivät istuva pahansuopainen nilviäinen.Kukkulan kuningas

Riukiu
Jack Bauer
Viestit: 938
Liittynyt: Ke Touko 27, 2015 6:55 am

Re: Ruotsi heräämässä?

Viesti Kirjoittaja Riukiu »

Tuon mukaan kaikki olisi vapautettu lopulta korkeammassa oikeusasteessa.

Laittanet tietenkin linkin tuohon "kantaruotrsalaisten" saamaan skandaalipäätökseen. Haluaisin vielä tietää, olivatko geneettisesti ruotsalaisia, jos jutussasi on perää. Vaiko 70-luvun mamuja tai heidän jälkeläisiään tai myöhemmin ruotsalaistuneita. Hehän ovat myös kaikki parempaa väkeä ja kunniakansalaisia. Aidot kantaruotsalaiset ovat rupuisakkia, joiden kuuluu ylistää mamuja, kommunismia tai homoja tai olla hiljaa

Vastaa Viestiin