Ruotsin tilanne: maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Silli »

Borlänge on Taalainmaalla sijaitseva ruotsalaiskunta, jossa oli vuoden 2015 lopussa 50 988 asukasta. Ketjun aihepiirin huomioiden on syytä todeta, että tuolloin 8 265 (16,2%) kunnan asukkaista oli syntynyt ulkomailla. 2 646 (5,2%) oli syntynyt Ruotsissa, mutta kumpikin vanhempi oli ulkomaalaistaustaisia. Kunnan asukkaista 3 209 (6,3%) oli syntynyt Ruotsissa ja omasi yhden Ruotsissa syntyneen ja yhden ulkomailla syntyneen vanhemman. Suurin osa eli 36 868 (72,3%) kunnan asukkaista oli syntynyt Ruotsissa kuten molemmat vanhempansakin. Tilanne on toki voinut reilussa kolmessa vuodessa jonkin verran muuttua.

Jo huhtikuussa 2014 Expressen on julkaissut Borlängestä jutun otsikolla Mitä on tapahtunut kotikaupungissani Borlängessä? (ruots. Vad har hänt med min hemstad Borlänge?). Artikkeli käsittelee maahanmuuttajia, joita oli päätynyt Borlängeenkin enemmän kuin moni paikallinen asukas sieti. Ruotsidemokraattien kannatus oli kasvanut ja ns. vanharuotsalaiset (ruots. gammelsvenskar) olivat äänestäneet jaloillaan keskittäen lapsensa kouluihin, joissa ei ollut paljon maahanmuuttajia. Se tarkoitti, että toisiin kouluihin oli kerääntynyt vain maahanmuuttajia.

Toimittaja vieraili luokassa, jossa istui mm. oppilaat nimeltään Samsam, Amal, Sagal, Ilyas, Anas, Musaab ja Anna. Luokan opettajana työskenteli Anneli Palmberg (59v.), joka kertoi muistavansa uransa alkuvuosina opettaneensa luokkaa, jossa oli vain yksi oppilas, jonka äidinkieli ei ollut ruotsi. Nykyistä luokkaansa edeltäneellä luokalla ei sen sijaan ollut yhtään ruotsia äidinkielenään puhunutta lasta. Opettaja Palmberg lienee oikeassa, kun kertoi työnsä opettajana muuttuneen paljon. Nykyinen työ vaatii häneltä luovuutta! :roll: :shock: :|
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tuk ... ia/7475240

Tukholmalaisräppäri ammuttiin kuoliaaksi kotikadulleen – vanhemmat ovat kauhuissaan kaupungin karmeasta tilanteesta: "Eikö näiden poikien hengellä ole mitään väliä?"

Jo 11 ihmistä on ammuttu kuoliaaksi tänä vuonna Tukholmassa. Se on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Epidemia. Sellaiseksi voi kutsuta tilannetta Tukholmassa, jonka esikaupunkialueella ammuskellaan jatkuvasti. Nuori mies toisensa perään menettää henkensä luotien viuhuessa.

Yksi ampumisten uhreista on 23-vuotias rapartisti Rozh Shamal, jonka perhe kertoo surustaan Expressenin haastattelussa. Shamalin kappaleilla on yli miljoona kuuntelukertaa Spotifyssa ja Youtubessa.

Shamal kuoli kohtalokkaana iltana kesäkuun viimeisenä päivänä, jolloin Tukholmassa tapahtui kolme ammuskelua. Kahdessa niistä kuoli nuori mies.

Shamalin hengen vienyt ampuminen tapahtui Blackebergin kaupunginosassa läntisessä Tukholmassa.


Ammuttiin kotikadulleen
Räppäri oli ulkoiluttamassa koiraa kotikadullaan, kun ampuja iski. Silminnäkijä kertoi Expressenille, kuinka Shamal oli huutanut henkensä edestä ennen kuolemaan johtanutta ampumista.

Nuoren artistin isä ei voinut uskoa, että Shamal oli ammuttu.

– Hän sanoi, että tästä kesästä tulisi hänen kesänsä. Hän suunnitteli ajavansa ajokortin ja ostavansa auton, isä kertoo Expressenille.

Expressenin mukaan Shamal oli tuomittu pahoinpitelystä, ryöstöstä ja huumerikoksesta. Sukulaiset väittävät lehdelle, että Shamalin tuomio oli väärä. Heidän mukaansa nuori mies ei ollut rikollinen.

Lehden mukaan Shamalin isoveli ammuttiin kuoliaaksi tammikuussa 2018. Veljellä oli yhteyksiä rikollismaailmaan. Molemmat veljeksistä saivat huumetuomiot samasta tapauksesta vuonna 2014.

"Ei ole poikien vika"
Vanhemmat ihmettelevät lehden haastattelussa, mistä kaikki ammuskeluissa käytetyt aseet ovat ilmestyneet Tukholman kaduille. Vanhemmat sanovat, että Ruotsin nykyisessä ilmapiirissä voi tulla ammutuksi pelkästään sanomistensa vuoksi.

Shamalin vanhemmat toivovat, että Ruotsin hallitus alkaa hoitaa ongelmaa, jotta kuolemaan johtavat tapaukset saadaan loppumaan.

– Hallitus on voimaton, kun huumeet ja aseet saapuvat maahamme ja tappavat lapsemme. Miten voi olla, että näiden poikien hengellä ei ole mitään väliä?

– Tämä ei voi olla näiden poikien vika. 17-vuotias ei itse voi päättää, mitä tehdä aseen kanssa. Valtaa pitävät päättävät sen, Shamalin sukulainen sanoo.

Lähde: Expressen
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Filmi: Uusruotsalaiset rääkkäävät ruotsalaista ja työntävät pistoolin suuhun


Eilen maailmalle saatiin Itäkeskuksessa tapahtunut uussuomalaisten hyökkäys.
Tämän päivän filmi tulee jostain Ruotsista. Siinä kolmanista maista tulleet sotaa, vainoa ja kidutusta paenneet ovat ottaneet rääkkäyskohteeksi ruotsalaisen nuorukaisen. Nuoren suuhun tungetaan pistoolia ja käsketään kusemaan housuun. Lopuksi nuori pakotetaan tanssimaan potkujen säestyksellä.

Ei kannata katsoa filmiä jos ei halua pilata päivää. Filmi ei ole raaka, se vain kuvastaa Ruotsin tilaa mikä se tällä hetkellä on.
https://videos.files.wordpress.com/qt8D ... imr_hd.mp4

https://pt-media.org/2019/07/09/filmi-u ... in-suuhun/
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Tähän on tultu länsinaapurissa,hyvä varoittava esimerkki tuo Ruotsi kaikenkaikkiaan.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

sikakoira kirjoitti:^
Tähän on tultu länsinaapurissa,hyvä varoittava esimerkki tuo Ruotsi kaikenkaikkiaan.
Joo, mutta kuka ottaa opikseen, tuntuu, että Suomessa pitää kaikki kokeilla oman kantapään kautta, kun muuten ei uskota.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.kansalainen.fi/puoli-vuotta ... u-kivalta/
Puoli vuotta Ruotsissa oleillut maahanmuuttaja pääsee asuntojonon ohi uuteen asuntoon – ”Tuntuu kivalta”
11.7.2019 23:19

Ruotsalainen Kungsbacka joutuu majoittamaan kuntaan vuosittain saapuvat noin 300 maahanmuuttajaa. Kunnanvaltuuston päätöksen mukaan maahanmuuttajat pääsevät asuntojonon ohi 52:een vasta valmistuneeseen asuntoon, joihin ensimmäiset uusruotsalaiset ovat nyt asettuneet.
Göteborgin eteläpuolella sijaitseva Kungsbackan kunta on joutunut vuoden 2016 jälkeen ottamaan vuosittain noin 300 turvapaikan saanutta maahanmuuttajaa. SVT kertoi toukokuussa, että vuonna 2019 heitä saapuu kuntaan 200.

Kunta on rakentanut Annebergin alueelle 52 uudisasuntoa, ja nämä uudet asunnot menevät 300 maahanmuuttajalle. Kunnassa on pitkä asuntojono, mutta maahanmuuttajat menevät asuntojonon ohi. Näin päätti Kunsbergin valtuusto toukokuun lopussa.

”Kiitos kovasti Ruotsi ”
Ensimmäiset turvapaikan saaneet maahanmuuttajat ovat SVT:n mukaan nyt päässeet muuttamaan upouusiin asuntoihin, ja he ovat ikionnellisia.

Yksi kunnan uusiin asuntoihin muuttaneista on puoli vuotta maassa ollut syyrialainen Nihad Kassas. Asunnon saamisen lisäksi hän on onnistunut tuomaan perheensä Ruotsiin.

– Tuntuu kivalta. Olen onnellinen. Kiitos kovasti, Ruotsi – sanoo upouuden asunnon haltija. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä iloisia. Maahanmuuttajien tulo ja siihen liittyvä kunnan päätös päästää maahanmuuttajat asuntojonon ohi ovat herättäneet kritiikkiä. Nihadia kritiikki ei kuitenkaan vaivaa.

– Minä olen Syyriasta ja naapuri Tunisiasta. Mutta ei se ole vaarallista, me olemme kaikki samanlaisia, Nihad perustelee.

Viime syksynä Kungsbackan kunta pyysi asukkaita auttamaan asuntopulassa ja avaamaan ovensa Lähi-idästä ja Afrikasta tulleille pakolaisille. Asuntopula johtui osittain siitä, että kunta osti edellisenä talvena huvilavaunuja helpottaakseen pakolaisten asuntopulaa. Huvilavaunut kuitenkin myöhästyivät muun muassa rakennuslupabyrokratian vuoksi.
Ruotsalaiset saisivat olla vähän iloisia, ettei tarvitse muuttaa samaan taloon :P
Mutta paskaa tuo silti on, mamut menee sielläkin kantaväestön edelle.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

^
Tämmösellä käytännöllähän ne kantaväestön asenteet paranee maahanmuuttajia kohtaan.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
Kardemumma

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Ruotsista on tullut ghetto. Kerrostaloja räjäytellään ja ihmisiä ammutaan kaduille. Tukholma on nykyisin kaukana siitä, kun Svenssonit sitä hallitsivat. Näihin eksoottisempiin paikkohin, kuten Malmöhön ei ole ulkopuolisilla valkoihoisilla mitään asiaa. Ihan naurattaa minkälainen vitun kansankoti se on nykyisin. Naiset ja lapset joukkoraiskataan albaani- somalijengien toimesta ja bikerkulttuurin johtohahmot ovat afrikkalaisia. Onko kyseisessä maassa enää mitään normaalia? Kehtaavat vielä lässyttää sukellusvenehavainnoista, vaikka semmoisilla ei ole enää mitään merkitystä. En usko sekuntiakaan Venäjän haluavan miehittää tuollaista kaatopaikkaa. Tuskin edes rantautua sinne. Tuollaisen pikkukoneen räjähtäminen, jossakin Uumajassa ei pitäisi ylittää uutiskynnystä. Se on aivan normaalia arabimaissa ja lähi-idässä. Kohta koko maa on siinä jamassa, että metroasemilla raiskataan julkisesti ja kurdit kirjoittelevat poliisiasusteissa sakkoja, joissa on heidän oma tilinumeronsa. Ainoa miten ve voimme auttaa ruotsalaisia, on ampua heistä jokainen.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kardemumma täällä taas omalle tyylilleen uskollisena jutustelee :D Mutta onhan jutuissa paljon perääkin. Muutama vuosi sitten istuin kahvipöydässä ruotsalaisperheen omakotitalossa Tukholman seudulla. Läsnä oli kolme keski-ikäistä ruotsalaispariskuntaa. Yhdellä heistä oli juuria Suomessa, toisella Kroatiassa, mutta muut taisivat olla ns. vanharuotsalaisia. Kun puhuttiin maahanmuutosta, niin yhdessä vaiheessa minulta kysyttiin, voiko Suomessa keskustella maahanmuutosta kriittisesti. En heti tajunnut kysymystä. Minulle kerrottiin, että Ruotsissa maahanmuuttokriittiset mielipiteet voivat olla jopa irtisanomisperuste ja joka tapauksessa ihminen ainakin leimataan rasistiksi sekä muutenkin vinksahtaneeksi, sivistymättömäksi, aggressiiviseksi jne.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Silli kirjoitti:Kardemumma täällä taas omalle tyylilleen uskollisena jutustelee :D Mutta onhan jutuissa paljon perääkin. Muutama vuosi sitten istuin kahvipöydässä ruotsalaisperheen omakotitalossa Tukholman seudulla. Läsnä oli kolme keski-ikäistä ruotsalaispariskuntaa. Yhdellä heistä oli juuria Suomessa, toisella Kroatiassa, mutta muut taisivat olla ns. vanharuotsalaisia. Kun puhuttiin maahanmuutosta, niin yhdessä vaiheessa minulta kysyttiin, voiko Suomessa keskustella maahanmuutosta kriittisesti. En heti tajunnut kysymystä. Minulle kerrottiin, että Ruotsissa maahanmuuttokriittiset mielipiteet voivat olla jopa irtisanomisperuste ja joka tapauksessa ihminen ainakin leimataan rasistiksi sekä muutenkin vinksahtaneeksi, sivistymättömäksi, aggressiiviseksi jne.
Jotta maahanmuuttokriittisyys voisi olla aito irtisanomisen peruste, niin se tulisi olla lakiin kirjattuna. Kyllä suomessa on aikojen alusta riittänyt irtisanomiseen pelkästään se, että on mullku, ei siinä varsinaisedti mitään ihmeellistä ole. En sano, etteikö ruotsin tilanne olisi ongelmallinen, mutta oletetaan nyt, että menet täällä suomessa kolmen keski-ikäisen pariskunnan kanssa kahvittelemaan, niin heidän mielipiteensä voivat edustaa hyvinkin marginaalista ryhmää ja olla täysin päinvastainen, kuin kolmen muun sattumanvaraisesti valitun pariskunnan mielipide. Että sikäli.
Silli
Axel Foley
Viestit: 2178
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Terrori-isku Ruotsissa tiputti mahdollisesti lentokoneen

Viesti Kirjoittaja Silli »

TavanTallaaja kirjoitti:Jotta maahanmuuttokriittisyys voisi olla aito irtisanomisen peruste, niin se tulisi olla lakiin kirjattuna. Kyllä suomessa on aikojen alusta riittänyt irtisanomiseen pelkästään se, että on mullku, ei siinä varsinaisedti mitään ihmeellistä ole. En sano, etteikö ruotsin tilanne olisi ongelmallinen, mutta oletetaan nyt, että menet täällä suomessa kolmen keski-ikäisen pariskunnan kanssa kahvittelemaan, niin heidän mielipiteensä voivat edustaa hyvinkin marginaalista ryhmää ja olla täysin päinvastainen, kuin kolmen muun sattumanvaraisesti valitun pariskunnan mielipide. Että sikäli.
Näissäkin tyypeissä oli määräaikaisissa työsuhteissa ja esim. apurahaperusteisissa työsuhteissa työskenteleviä, joten en nyt menisi nysväämään mitään pilkkuja. Kaikki olivat korkeakoulutettuja, mikäli se vaikuttaa asiaan. Lisäksi haluaisin nostaa pöydälle sen tosiasian, että onpa asia niin tai näin, kyseinen toteamus varmastikin ainakin jollain tavalla heijastelee tavallisten ruotsalaisten työikäisten ajatuksia. Olipa irtisanomisen riski suuri tai mitätön, tuo toteamus uskoakseni kuvaa ainakin jollain tavalla sitä tilannetta, missä ruotsalaiset kokevat olevansa. Kyseisessä pöydässä kukaan ei kiistänyt kyseistä väitettä ja he halusivat tietää tarkemmin Suomen tilanteesta eli siitä, millä tavalla Suomessa keskustellaan maahanmuutosta. Todettakoon että he myös kyselivät esim. Suomen työmarkkinoista, kouluista ja opiskelumahdollisuuksista sekä siitä, millaista olisi elää Suomessa suomen kieltä osaamattomana ruotsinkielisenä (osaavat toki kaikki mm. englantia). Olen muutaman viime vuoden aikana törmännyt siihen, että ruotsalaisia nuoria on alkanut kiinnostaa opiskelumahdollisuudet Suomessa - lähinnä ruotsinkielisissä oppilaitoksissa tosin. Tuskin kuitenkaan kyse on mistään megaluokan kiinnostuksesta Suomea kohtaan, mutta minusta on kuitenkin nähtävissä ihan selkeä muutos entiseen verrattuna. Joskus 10 vuotta sitten ei olisi todellakaan voinut kuvitella, että ruotsalaisnuoret edes keskustelevat Suomen opiskelumahdollisuuksista ja että useampi keskustelijoista edes harkitsee Suomeen muuttoa missään määrin tai pitää sitä edes jonkinlaisena vaihtoehtona.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

"Aivan yksin tullut alaikäinen", "kansainvälisen suojelun tarpeessa oleva", "hädänalainen" yms on surmannut Ruattissa 15-vuotiaan pojan:
Teinipoika sai 7 vuoden tuomion koulukaverinsa murhasta Ruotsissa - ruumis löytyi metsästä

Vankeustuomion suoritettuaan poika karkotetaan Ruotsista.

Ruotsissa on tuomittu 16-vuotias poika 15-vuotiaan pojan murhasta seitsemän vuoden vankeuteen. Poika kuristi koulukaverinsa kuoliaaksi helmikuussa Märstassa, Tukholman läänissä, kertovat muun muassa Dagens Nyheter ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Tuomittu on tunnustanut kuristamisen, mutta kiistää, että tarkoitus olisi ollut koulukaverin murhaaminen.

Tekoa edelsi riita, joka oli alkanut poikien koulussa. Riidan päätteeksi pojat päättivät mennä selvittämään asiaa nyrkein koulun läheiseen metsään. Siellä riita jatkui fyysisenä, ja poika kuristi koulukaverinsa.

Kun koulukaveri oli kuollut, tekijä lähti metsästä.

Koulukaveri ehti olla kadoksissa yli viikon ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin. Tuomittu kertoi teosta lopulta vanhemmilleen, jotka ilmoittivat murhasta poliisille.

Tuomittu poika saa seitsemän vuoden vankeustuomion lisäksi tuomion huumausainerikoksesta. Tuomion jälkeen hänet karkotetaan Ruotsista. Ruotsalaislehdet eivät kerro, mihin maahan poika karkotetaan tai mistä maasta hän on kotoisin.

Aftonbladetin mukaan tekijä valehteli olevansa 16-vuotias, vaikka oikeusistuimen mukaan hän on vähintään 18-vuotias.
Iltalehti
17.7.2019 14:32
Aftonbladetin mukaan tekijä valehteli olevansa 16-vuotias, vaikka oikeusistuimen mukaan hän on vähintään 18-vuotias.
Attunda tingsrätt har under rättegången slagit fast att tonåringen, som uppgett att han är 16 år och född 2003, egentligen är minst 18 år gammal och straffet bestäms till sju års fängelse.
Hän on yksi kymmenistä tuhansista, jotka ovat näin sanoneet. Miten se nyt meneekään... vääräuskoisille saa valehdella.
- Onhan siinä tosin haittapuolensakin; kun muut ikäisensä pääsevät eläkkeelle, niin ählämisti sen kuin jatkaa työelämässä - jos on vaikkapa ollut 33 ja kertoi saapuessaan olevansa 17, niin eläke tulee vasta kun on oikeasti 82-vuotias. Luulis vituttavan.

Siinäpä kansankodille yksi pähkinä purtavaksi.
Tuomion jälkeen hänet karkotetaan Ruotsista
Heh. Ei kait sentään. Hän voi kotimaassaan joutua tapetuksi. Hirveää!
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vak ... ta/7483470

Väkivaltaisen ryöstön raaka seuraus: 18-vuotias nuori mies kuoli Ruotsissa – nuorisokolmikkoa syytetään murhasta

Katso video: Eri puolilla Ruotsia sytytettiin yhden vuorokauden aikana tuleen lähes sata autoa viime elokuussa

JULKAISTU 9 TUNTIA SITTEN
Viime yönä kaksi miestä joutui ryöstön kohteeksi Ruotsin Göteborgissa. Toinen heistä kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin sairaalassa.

Aiheesta kertoo muun muassa Aftonbladet.

Tilanteen yhteydessä ryöstön kohteeksi joutunut 18-vuotias nuori mies loukkaantui vakavasti, sillä häntä puukotettiin useita kertoja. Mies kuoli myöhemmin sairaalassa.

Toinen ryöstön uhriksi joutunut, 20-vuotias mies, selvisi tilanteesta vammoitta. Tapaukseen liittyen pidätettiin kaksi parikymppistä miestä sekä 18-vuotias nuori nainen.

Kaikkia kolmea kiinniotettua epäillään murhasta ja ryöstöstä. Tämänhetkisten tietojen mukaan ryöstäjien ja uhrien ei uskota tunteneen toisiaan entuudestaan.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Espanjan poliisi on pidättänyt kaksi vaarallista ruotsalaismiestä
19.7.2019 09:50Petri Saarela
Kuva
Kuvat Espanjan poliisi.

Espanjan poliisi pidätti Malagassa viime sunnuntaina kaksi vaarallisena pidettyä ruotsalaismiestä.
Espanjan poliisi on pidättänyt kaksi ruotsalaismiestä. Miehiä pidetään vaarallisina ja he ovat Euro Weeklyn mukaan Ruotsin etsityimmät rikolliset.

35- ja 37-vuotiaat veljekset pidätettiin Malagassa ostoskeskuksessa viime sunnuntaina. Ruotsalaismiehet oli etsintäkuulutettu Euroopan laajuisesti kidnappauksesta ja kidutuksesta. Etsintäkuulutuksen mukaan veljekset olivat kidnapanneet miehen kolmeksi päiväksi ja kiristäneet tilitietoja muun muassa poran avulla.

Pidättämiseen liittyi myös onnea ja tarkkaavainen poliisi. Virasta vapaalla oleva poliisi sattui tunnistamaan veljekset, joiden Ruotsin poliisi oli kertonut olevan Malagassa. Valvontakamerakuvasta tapahtuneen tunnistamisen jälkeen poliisi seurasi miehiä ja hälytti paikalle apuvoimia. Pidättäminen tapahtui lopulta rauhallisesti.

Miehet ovat göteborgilaisen moottoripyöräjengin jäseniä ja toinen heistä on olympiatason nyrkkeilijä.

https://www.kansalainen.fi/espanjan-pol ... aismiesta/
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Ruotsin maahanmuuttopolitiikka, rikollisuus ja jengit

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Ruotsin kuuden vuoden puukkohyökkäysten saldo on 267 kuollutta
19.7.2019 11:10Petri Saarela


Puukkohyökkäyksissä menehtyneiden ihmisten määrä kasvaa Ruotsissa jatkuvasti.
Puukotuksissa kuolee Ruotsissa nykyään ennätysmäärä ihmisiä. Vaikka Ruotsin ampumatapaukset ovat olleetkin viime aikoina otsikoissa, puukotuksissa kuolee vuosittain saman verran kuin ammuskeluissa.

Vuosien 2011 ja 2017 välisenä aikana kaikkiaan 267 ihmistä on menehtynyt puukotuksissa. Samaan aikaan ammuskeluissa menehtyneitä on 190.

– Vaikka kuolemaan johtaneiden ampumatapausten määrä onkin noussut jyrkästi, veitsi on edelleen yleisin väkivallanteoissa, SVT kertoo.

Kuolemaan johtaneet ammuskelut ovat kuitenkin lisääntyneet Ruotsissa nopeammin kuin puukotukset. Viime vuonna maassa menehtyi 43 ihmistä ammuskeluissa ja 42 puukotuksissa.

https://www.kansalainen.fi/ruotsin-kuud ... kuollutta/
Vastaa Viestiin