USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

sikakoira kirjoitti:Jännästi se mieli muuttui Syyrian suhteen parissa päivässä mutta katsotaan riittääkö pokka lähteä vuosittaiselle rankaisuretkelle loppupeleissä.Trump oli silminnähden järkyttynyt WhiteHelmetsien tarjoamasta materiaalista aivan niinkuin viime vuonnakin melkein tismalleen samaan aikaan. :lol:
Riitti!
Tuolle valkokypärien matskulle voi antaa painoarvoa tai ei, mutta niin on Venäjä päästänyt vaan Usan ohjukset läpi ja Syyria saanut yövalaistuksen äänitehosteiden kera. Pahoin pelkään, että valaistus on maksanut myös infratuhoja ja ihmishenkiä.

Iskun kolme maalia annettu: Kemiallisten&biologisten aseiden tutkimuskeskus, kemiallisten aseiden varasto sekä Syyrian armeijan komentokeskus. Myös Venäjän ilmavoimat ovat olleet aktiivisina ja liikkeellä, mutta ei ole tiedossa lensivätkö vain kahdeksikkoa tukikohtansa ympärillä, kun eivät Putinin uhosta huolimatta estäneet liittouman iskua.

Paikalta on saatu ensimmäiset video- ja kuvamateriaalit, tässä kuva Damascuksen yöstä:
Kuva
Damascuksen yöpommitus 14.4.2018.
käyttäjältä https://twitter.com/arturaskerelis/stat ... 32800?s=19
Lähteitä lisäkuviin&-tietoihin:
Video iskun perusteluista Sec. Mattis@Pentagon:
- https://www.pscp.tv/w/baFeo3R3LTc4NjA0M ... wCj6jw3A==
- https://twitter.com/therealcornett/stat ... 11328?s=19
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Don Salamanca
Nikke Knakkertton
Viestit: 165
Liittynyt: Pe Tammi 12, 2018 12:17 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Don Salamanca »

Onko Trump paras presidentti koskaan yhdysvalloissa?

Mielestäni kyllä. Hän ei yritykkään poliittisesti mielistellä ketään, kun ei koskaan ollutkaan poliitikko eikä pelaa minkään puolueen mukaisia poliittisia pelejä ja toimii rehellisesti ja suoraan!

Hän on kansan presidentti, ei poliittisen järjestelmän!

Monet poliitikot on todella kieroja ja ovat ajaneet omaa etuaan paljon ajamalla yrityksille etuja ja saamalla rahaa, mutta Trump ei ole tälläiseen koskaan alentunut, joten lähtökohtaisestikin on erinomainen mies johtamaan maailman mahtavinta maata!
Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1406
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Don Salamanca kirjoitti:Onko Trump paras presidentti koskaan yhdysvalloissa?

Olet asettunut USA:ssa asuvan housuihin ja se on oikea tapa arvioida maan päämiehen tekemisiä. Yleensä Trumpin edesottamuksia arvioidaan meidän maamme tai - ehkä vielä paremmin - EU:n kannalta. Mikäli meillä olisi yhtä isänmaallinen presidentti, olisivat asiat maassamme toisin.

Oletko valmis arvioimaan Putinin päätöksiä oman maansa kannalta samalla tavalla? Venäläiset vasta isänmaallista väkeä ovatkin.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Somelööpeissä spekuloidaan Trumpin hallinnon valmistelevan Kim Jong-unia ja etelä-korean johtoa rauhansopimukseen... tätähän on odotettu jokunen hetki - mutta jos trump tämän saa aikaiseksi (jota en usko tapahtuvan anti-trump vaikuttajien tahdosta) niin henk.koht olen lähes sanaton...

ps. suhteellisen pitkällä on myös joukkojen vetäminen ulos afganistanista - siis se asia jonka se edellinen OB-pressa valheelllisena lupauksenaan antoi äänestäjille joskus sillon viime vuosikymmenellä.

vastaoperaatiot em. tapahtumien estämiseksi ja trumpin lokaamiseksi ovat massiiviset, sillä toteutuessaan ne vesittäisivät koko anti-trump kampanjan. Yhdessä jo toteutuneiden faktojen - us. työllisyyden nopean parantumisen ja us. talouden lähes yli-positiivisen kehityksen ohella, nostaisi koreoiden rauhansopimus trumpin tuloksellisesti ylivoimaisesti parhaaksi jenkkipressaksi sataan vuoteen, jonka seurauksena trumpin rauhan nobel olisi vain yksi historiallisista itsestäänselvyyksistä.
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Afganistaniin ollaan kylläkin lähinnä lisäämässä joukkoja ja poislähtö paikasta lieneekin turhaa kuvittelua.Sen verran strateginen ja luonnonrikas paikka kyseessä.Moni on alueen halunnut valloittaa ja USA siellä tulee jatkossakin hääräämään.Loppua ei ole näkyvissä.
Muistetaan että suunnitelmat Afgoihin lähtemiseen olivat tapetilla jo aikoja ennen 9/11 joka antoi sitten sen "oikeutuksen"
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3717
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Jahas.
Trumpin "diili tai you are fired"polittiikka sai sitten Pohjois-Korean lopettamaan ydinkokeet.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että Nobelin Rauhanpalkintoa ei ole luvassa.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1406
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Marokon Kauhu kirjoitti:Jahas.
Trumpin "diili tai you are fired"polittiikka sai sitten Pohjois-Korean lopettamaan ydinkokeet.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että Nobelin Rauhanpalkintoa ei ole luvassa.
Kovasti ällistelen että Kim olisi taipunut ulkopuoliseen tahtoon. Ainakin sellaisen kuvan on valtamedia miehestä antanut. Ellei sitten ole valehdellut...

Olisiko pienintäkään mahdollisuutta, että Kim olisi itse saanut jonkin lujan idean?
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Don Salamanca kirjoitti:Onko Trump paras presidentti koskaan yhdysvalloissa?

Mielestäni kyllä. Hän ei yritykkään poliittisesti mielistellä ketään, kun ei koskaan ollutkaan poliitikko eikä pelaa minkään puolueen mukaisia poliittisia pelejä ja toimii rehellisesti ja suoraan!

Hän on kansan presidentti, ei poliittisen järjestelmän!

Monet poliitikot on todella kieroja ja ovat ajaneet omaa etuaan paljon ajamalla yrityksille etuja ja saamalla rahaa, mutta Trump ei ole tälläiseen koskaan alentunut, joten lähtökohtaisestikin on erinomainen mies johtamaan maailman mahtavinta maata!
Eihän tuo läski tee muuta kuin golffaa ja valita Twitterissä noitavainosta. Melkoinen kansan sankari! :mrgreen:

Kuva
Chikatilo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1517
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2011 12:06 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Chikatilo »

Forget that I always have to say something to keep the Jews and the Democrats calm awhile...
Kaikki sanomassa esitetty on mielikuvituksen tuotetta eikä sillä ole yhteyttä todellisiin tapahtumiin tai henkilöihin. Mahdolliset samankaltaisuudet ovat pelkkää sattumaa. Kirjoittaja on poliittisesti täysin korrekti.
Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Marokon Kauhu kirjoitti:Jahas.
Trumpin "diili tai you are fired"polittiikka sai sitten Pohjois-Korean lopettamaan ydinkokeet.

Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että Nobelin Rauhanpalkintoa ei ole luvassa.
Pelottavaa, miten jopa Pohjois-Korean propaganda uppoaa joihinkin Trump-kiimaisiin täällä. Tutustu nyt ensin diileihin mitä P-K:n kanssa on tehty vuosien varrella. Yksikään ei ole pitänyt ja P-K:n ydinlaitosten ”tuhoaminen” oli silkkaa teatteria.

Minusta tuntuu kanssa ettei Trump ole saamassa Nobelia tai mitään muutakaan neljän vuotensa aikana.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”
Avatar
Alokas Kallokusi
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Pe Maalis 13, 2015 8:49 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Alokas Kallokusi »

Chefile kirjoitti:Minusta tuntuu kanssa ettei Trump ole saamassa Nobelia tai mitään muutakaan neljän vuotensa aikana.
Minustakin tuntuu että ei tule saamaan tunnustusta niiden kahdeksan vuotensa aikana globalisteilta, vai mitä kylddyyrimarxilaisia ne nyt oli 8)

Japanin Abe ja Trumppahdus on molemmat fanaattisia "oma maa ensin" ukkoja.
Ei tästä jääne kenellekään epäselväksi, missä kohtaan pöytää rajalinja kulkee.
Liitteet
G7-Japani ja USA.jpg
G7-Japani ja USA.jpg (153.61 KiB) Katsottu 4434 kertaa
"People think holocaust be like it is, but it's not."

-Black Sieg Hail Man
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja putsari »

Mitä mahtaa kuulua Yhdysvaltain velkakellolle? Marokon Kauhu täällä lupaili, että Trump lopettaa USA:n velkaantumisen. Siellä se tikittää yhä, puhkaissut 21:n rajan jo: http://www.usdebtclock.org
Pääkirjoitus: Trump luo yhä pahempaa kaaosta

Yhdysvaltain presidentin käytös muuttuu aina vain hämmentävämmäksi.

Julkaistu: 10.6. 21:00 , Päivitetty: 10.6. 21:06

JaaTwiittaaSähköposti
Teollisuusmaiden G7-ryhmän kokous päättyi sekavissa tunnelmissa Kanadassa lauantaina.
ISÄNTÄMAAN pääministeri Justin Trudeau ehti ilmoittaa lehdistötilaisuudessa, että kaikki maat allekirjoittivat yhteisen lausuman. Kunnes paikalta jo poistunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat ei hyväksy yhteislausuntoa. Tämän Trump teki twiittaamalla lentokoneesta. Ilmeisesti hän loukkaantui Trudeaun tiedotustilaisuudessa käyttämistä sanamuodoista.

Tämä kuvaa hyvin koko G7-kokouksen henkeä. Asetelma on jo pitkään ollut sellainen, että Trump on yksin muita G7-johtajia vastaan. Nykytilanteessa olisi aidointa puhua G6+1-kokouksesta.

KOKOUSPAIKALTA tihkuneiden tietojen mukaan Trump rähjäsi pitkään jo perjantain istunnossa. Kyse oli siitä, että muiden maiden edustajat haastoivat Trumpin tämän päätöksestä asettaa tuontitulleja useista liittolaismaista Yhdysvaltoihin tuotaville tuotteille. Trump itse valitti kokouksessa, että Yhdysvallat on kuin säästöpossu, josta kaikki varastavat.

Nykykehityksellä täysi kauppasota on aina vain lähempänä.

Yhdysvaltojen lisäksi G7-ryhmään kuuluvat Kanada, Saksa, Japani, Ranska, Britannia ja Italia. Kaikkien muiden näkemyserojen lisäksi Trump ehdotti, että Venäjä voitaisiin ottaa takaisin G7-maiden joukkoon. Venäjä erotettiin siinä vaiheessa G8-nimellä kulkeneesta ryhmästä Krimin valtauksen jälkeen. Vastaus tuli nopeasti. Saksan ja Ranskan edustajat sanoivat, että eurooppalaisosapuolet ovat yksimielisiä, että Venäjää ei oteta takaisin ennen kuin Ukrainan tilanteessa tapahtuu huomattavaa kehitystä.

TRUMPIN arvaamattomuuteen on ehditty tottua, mutta hänen käytöksensä muuttuu aina vain hämmentävämmäksi. Nykykehityksellä täysi kauppasota on aina vain lähempänä. Tosin siitäkin Trump on jo ehtinyt sanoa näkemyksensä. Hän ilmoitti yhdessä G7-kokouksen yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että muut maat häviäisivät kauppasodan tuhatkertaisesti.

NYT nähty käytös sekoittaa muiden länsimaiden johtajien toimet varsin perusteellisesti. Miten neuvotella ihmisen kanssa, joka peruu hyväksymänsä yhteislausunnon twiitillä loukkaannuttuaan? Joka vertaa Yhdysvaltoja säästöpossuun, josta muut varastavat? Joka puhuu yhtä ja tekee toista. Ja jonka neuvottelutaktiikkana on muiden uhkailu.

Nyt näyttää siltä, että muut maat vastaavat Trumpin asettamiin tulleihin. Täysi kauppasota on aina vain todennäköisempi vaihtoehto. Se ei tiedä hyvää talouskasvulle maailmassa eikä Suomessa. Voi vain toivoa, että republikaanit saavat presidenttinsä kuriin. Kongressissa esitellään jo lakiuudistusta, joka rajoittaisi presidentin valtaa asettaa tuontitulleja. :roll: :lol:
IS https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005714486.html
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3717
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

putsari kirjoitti:Mitä mahtaa kuulua Yhdysvaltain velkakellolle? Marokon Kauhu täällä lupaili, että Trump lopettaa USA:n velkaantumisen. Siellä se tikittää yhä, puhkaissut 21:n rajan jo: http://www.usdebtclock.org
Pääkirjoitus: Trump luo yhä pahempaa kaaosta

Vai kaaosta.
Teet tuossa nyt sellaisen alkuolettaman, että IS (siis hesari...) jotenkin uutisoisi puolueettomasti asiasta.

USA:lla on sekä kauppavaje, että paljon velkaa.
Tarttiiskohan tehdä jotain?
Tuo Kallokusen kuva kertoo kaiken oleellisen, ja enemmän kuin pitkät jupinat.

Saattaahan tuossa vierähtää sinne kahdeksanvuotiskauden lopulle, kun kaikki deepstatelais-demokraatti-multikulturalisti-reptiliaanit sabotoi koko ajan.

Mutta kyllä se siitä.

Talk about man spread: Trump verää sen kyllä tuossa ihan uudelle tasolle.
Meinaako se ratsastaa kotiin tuolla jakkaralla....
man-spread-new-level.png
man-spread-new-level.png (185.06 KiB) Katsottu 4268 kertaa
Eipä silti. Korea on pelkkä sivujuonne, mutta olen iloinen jos Pohjois-Korean kansa pääsee vihdoin nauttimaan edes vähän normaalimmista oloista.
winning.jpg
winning.jpg (160.23 KiB) Katsottu 4268 kertaa
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja putsari »

Alkaa mennä tragikomiikan puolelle nuo Marokon Kauhun jutut. On ainakin yksi fanaattinen Trump-uskovainen maailmassa.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Dortmunder
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ma Tammi 25, 2016 12:15 pm
Paikkakunta: New York

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Dortmunder »

Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi mielipiteeni herra Trumpista:
https://www.youtube.com/watch?v=1zNr8Pf1QkY
'JOHN DORTMUNDER, a free man, not even on parole, walked into the O.J. Bar & Grill on Amsterdam Avenue that Friday night.'
Vastaa Viestiin