USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Ymmärtänet sen, että tällä viimeistään demokraattinen varmistivat Trumpin uusintavalinnan 2020? Trump itse julkaisi puhelun sisällön, eikä siinä ollut mitään vaatimuksia Ukrainalle.

Kuulopuheisiin perustuva ilmianto ja Pelosi sun muut Kahelit kehtaavat syyttää jopa melkein 40v palvellutta (ex-navy seal) tiedustelujohtajaa McGuirea rikoksista!

Demarit paiskasivat Joe ja Hunter parat bussin alle ja Joen pressapyrkimykset päättyivät tähän hetkeen. Onnea E. Warrenille, kun on pian dem. ykkösehdokas! Voi Hunterin Kiinastakin saadut rahat vähän kiinnostaa, armeijasta huumeiden takia fudut saanut poju yhtäkkiä suuri energiaguru, kun isukki oli VP Biden - ai jaijai, että ois kakkaa olla Bidee tänään!

Jonkun verran taitaa olla kammattavaa myös tiedustelupiireissä, kun asia pääsi vuotamaan "vastuulliselle" medialle eli niin puolueettomalle CNN:lle? Tuskinpa tämä ilmianto kovin suurella porukalla oli tiedossa. Tulevaisuuden pressat eivät varmaan enää paljoa soittele, paitsi Trump tietysti, koska on päällikkö!?

Lisätään vielä sen verran, että eka Venäjää melkein 3v (fake newsiä siis, ei mitään rikollista, vaikka aina piti olla jotain todellista skandaalia), nyt Ukraina tovi, mutta mikä seuraavaksi, joku Latvia varmaankin?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja damfin »

Tässä on hieman mielenkiintoisesti ilmaistu kohta keskustelussa, itse asiassa tämä on juuri se kohta jossa keskustelu kääntyy siihen mitä zelenskyy voisi tehdä trumpin hyväksi:
Zelenskyy: I’m very grateful to you for that because the United States is doing quite a lot for Ukraine. Much more than the European Union especially when we are talking about sanctions against the Russian Federation. I would also like to thank you for your great support in the area of defense. We are ready to continue to cooperate for the next steps. specifically we are almost ready to buy more Javelins from the United States for defense purposes.

(S/NF) Trump: I would like you to do us a favor though because our country has been through a lot and Ukraine knows a lot about it. I would like you to find out what happened with this whole situation with Ukraine, they say Crowdstrike...
Tuolla "though" sanalla on mielestäni suuri merkitys kyseisessä lauseessa, eli "haluaisin kuitenkin teidän tekevän meille palveluksen"
Eli eihän siinä toki mitään painosteta, Zelenskyy kiittää yhdysvaltoja suuresta tuesta (ollen takuulla tietoinen siitä että sitä parhaillaan odotetaan lisää) ja kertoo olevansa valmis seuraavaan askeleeseen yhteistyössä puolustusasioiden suhteen, ja olevansa valmis ostamaan lisää javelin-ohjuksia yhdysvalloita… johon trump vastaa haluavansa kuitenkin Zelenskyyn tekevän heille palveluksen.... Eihän Trump toki millään lailla painosta, hän vain huomauttaa että avun jatkumiseksi hän haluaisi kuitenkin pientä vastapalvelusta :lol:
Tainnut Trump katsoa kummisetä-elokuvat :mrgreen:
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

On Anoi Kaa kirjoitti: To Syys 26, 2019 8:33 pm ^ Ymmärtänet sen, että tällä viimeistään demokraattinen varmistivat Trumpin uusintavalinnan 2020? Trump itse julkaisi puhelun sisällön, eikä siinä ollut mitään vaatimuksia Ukrainalle.

...
Hohhohhoh. No niin, saatiinhan me yks harhainen Trumpalumpa tänne toistelemaan jotain alt right -sivustoilta kuultuja höpöhöpöjuttuja. :lol:
Venäläisvahvistuksia saamme vieläkin odotella...

Trump pyysi Zelenskyä auttamaan tulevassa vaalitaistelussa Bidenin kanssa ja koska hänen avustajansa tajusivat tämän olevan iso ongelma, he yrittivät salata koko asian. Harmi vaan, että whistleblower otti roolia tuossa vaiheessa.

Ja mitä Maguire teki saatuaan tämän valituksen Valkoisen Talon toimista? Meni Valkoiseen Taloon juttelemaan, että mitä tässä pitäis tehdä, sen sijaan että olisi toimittanut valituksen kongressille, niin kuin olisi kuulunut. Paha moka, mutta onneksi homma ei siihen kaatunut. Paniikki kasvaa. :twisted:
takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja takka »

Olen sanonut jo pitkään, että Trump ei tule olemaan ehdokkaana ensi vuoden vaaleissa, ja nyt tämä näyttää yhä todennäköisemmältä. Äijällä on pää ja asiat niin sekaisin, että pikkuhiljaa GOP varmasti hankkiutuu hänestä eroon.

On siellä toki uskollisia siipiveikkoja, kuten Lindsey Graham, Devin Nunes ja Kevin McCarthy, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät näe mitä on tapahtumassa. Nämä ja moni muu tulevat menemään pohjaan Trumpin mukana. Fiksummat ottavat pikkuhiljaa eroa ja toteavat, kuten Trump monesta entisestä läheisestään: tuskin tunsin kyseistä henkilöä.

Demarit eivät tule kaatamaan Trumpia vaan sen tekevät republikaanit ihan itse. Eiköhän siellä jo think tankeissa mietitä, milloin äijä vihelletään ulos. Ja jotta itse ei näytettäisi täydellisiltä tolloilta, potkuille pitää keksiä joku fasadiperustelu. Terveyssyyt, todennäköisesti, mutta tarkemmin erittelemättä. Ja tottahan se onkin, vähä-älyinen tollo täyttää varmaan useammankin psykiatrisen diagnoosin kriteerit.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/new ... #gs.5s83r6
New York Times: Trump kertoi haluavansa tietää, kuka antoi tiedot Ukraina-puhelun ilmiantajalle – kutsui tietovuotajaa "lähes vakoojaksi"

JULKAISTU 6 MINUUTTIA SITTEN

Presidentti Donald Trump kertoi Yhdysvaltain YK-delegaation henkilökuntaan kuuluvalle joukolle haluavansa tietää, kuka antoi tiedot Ukraina-puhelun ilmiantajalle, kertoo New York Times. Lehden mukaan Trump oli sanonut, että kuka ikinä tiedot antoikaan, on "lähes vakooja".

Presidentin puheesta muistiinpanot ottanut henkilö kertoi lehdelle, että Trumpin kommentti järkytti paikalla olleita. Trump kommentoi asiaa yksityistilaisuudessa, jossa oli tarkoitus kunnioittaa YK-delegaatiota. Aluksi Trump kritisoi entisen varapresidentin, demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin roolia Ukrainassa, kun Bidenin poika oli mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä.

Lehden mukaan Trump palasi puheissaan useasti ilmiantajaan ja tuomitsi aiheesta uutisoivan median kieroksi. Trump myös sanoi, ettei ilmiantaja ollut itse kuullut puhelua.

– Haluan tietää, kuka on se henkilö, joka antoi ilmiantajalle tiedot, koska sellainen on lähellä vakoilua, Trump sanoi New York Timesin mukaan.

– Tiedättekö, mitä ennen teimme, kun olimme viisaita vakoojien ja maanpetosten suhteen? Hoidimme sen hieman eri tavalla kuin nykyään.
Mafiosotyyliset puheet jatkuvat, ja vieläpä YK-delegaatiolle.

Kiinnostava tuo Trumpin pakkomielle Bidenin pojasta, kun Trumpin omat aikuiset pojat johtavat tämän firmoja. Eikä Trump edelleenkään julkista verotietojaan, että selviäisi, millainen yhteys hänen toimillaan pressana on oman firman liiketoimien edistämiseen. Trump yrittää syyttää Bideneitä ilman mitään todisteita samansuuntaisesta toiminnasta johon itse todennäköisesti koko ajan syyllistyy.

Tässä ketjussa on yllättävän hiljaista, mutta Hesarin nettisivun tämän aiheen uutisten kommenteissa näkyi paljon trollaamista. Näköjään tärkeysjärjestys on nyt muuttunut.

Mitenköhän pitkälle tuo "mitään pahaa ei tapahtunut"-strategia kantaa, kun jokainen amerikkalainen voi puoluekannasta riippumatta itse lukea, kuinka pressa on heti Venäjä salaliitto-epäilyistä päästyään hieronut kauppoja Bideniä lokaavasta tiedosta ukrainalaisten kanssa? Vaikka Trumpin olisi pitänyt tuossa vaiheessa jo todellakin muistaa, että Yhdysvaltojen laki kieltää tuon.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

takka kirjoitti: To Syys 26, 2019 11:29 pmOn siellä toki uskollisia siipiveikkoja, kuten Lindsey Graham, Devin Nunes ja Kevin McCarthy, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät näe mitä on tapahtumassa. Nämä ja moni muu tulevat menemään pohjaan Trumpin mukana. Fiksummat ottavat pikkuhiljaa eroa ja toteavat, kuten Trump monesta entisestä läheisestään: tuskin tunsin kyseistä henkilöä.
Veikkaan, että ainakaan Grahamin kohdalla kyse ei ole tyhmyydestä, vaan siitä, että hän on itsekin korruptoitunut ja/tai Trumpilla/Putinilla on jotain ikävää tietoa, millä on saanut Lindsey-raukan ruotuun. Nunes taas on melko varmasti sekä helvetin tyhmä että korruptoitunut.

Palautellaan mieliin, mitä hän sanoi Trumpista ennen kuin hänestä tuli republikaanien presidenttiehdokas.
Kuva

Ja nykyään hän on yksi Trumpin aggressiivisimmista puolustajista. Haiskahtaa pahasti siltä, että Lindseyllekin on järkätty jonkinlaiset "pissabileet Moskovassa".
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Eli ihan ku
Tackleberry kirjoitti: To Syys 26, 2019 9:05 pmHohhohhoh. No niin, saatiinhan me yks harhainen Trumpalumpa tänne toistelemaan jotain alt right -sivustoilta kuultuja höpöhöpöjuttuja. :lol:
Venäläisvahvistuksia saamme vieläkin odotella...

Trump pyysi Zelenskyä auttamaan tulevassa vaalitaistelussa Bidenin kanssa ja koska hänen avustajansa tajusivat tämän olevan iso ongelma, he yrittivät salata koko asian. Harmi vaan, että whistleblower otti roolia tuossa vaiheessa
Pyysi tutkia, mutta ei vaatinut Usan tukea vastineeksi (kuten VP BIDEN teki) ja lisäksi tämä sankari kertoi julkisestI erottaneensa syyttäjän, joka sattumalta tutki ammattitaidottomuudesta tähtiin noussutta Hunter Bidenin. Syynä saattoi olla m yö korruptio, mua epäilys nousee silti.
Sitten on a Hillaryn epätoivoisen yritykseen saada Ukrainasta lokaa ja sotkeutu samalla vuoden -16 -vaaleihin.

Koko show tulee vqikuttaa siihen kuinka ulkomaiset johtajat uskaltavat keskustella presidentin kanssa. Impeachmenthän sieltä poliitiistaina syistä tulee, mutta senaatti kaataa ja taas demokraattinen ovat taas saaneet hussattua veronmaksajien rahoja, vaikka Trump sai viikolla hienoja asioita aikaiseksi, jotka jäivät tämän kuulopuheen perusteella tehdyn partisaanivasikoinnin takia.

Asialla tulee olemaan laajoja seurauksia Usan tapaan hoitaa ulkopolitiikkaa ja kahdevälisiä suhteita, a
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

On Anoi Kaa kirjoitti: Pe Syys 27, 2019 9:56 amPyysi tutkia, mutta ei vaatinut Usan tukea vastineeksi
1. Irrelevanttia. Ei tässä edellytetä mitään quid pro quota, vaikka alt right niin jaksaakin väittää.
2. Kontekstista käy selvästi ilmi, että hän itse asiassa pyysi tukea juurikin vastineeksi. Mutta kuten sanottu, irrelevanttia.
3. Bideniin kohdistuvan whataboutismin jätän omaan arvoonsa.

Kaiken kaikkiaan epätoivoista argumentointia. Pitäisi joku kriittisen ajattelun kurssi varmaan käydä, ettei menisi noin helposti halpaan aina.
takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja takka »

Tackleberry kirjoitti: Pe Syys 27, 2019 8:33 am
takka kirjoitti: To Syys 26, 2019 11:29 pmOn siellä toki uskollisia siipiveikkoja, kuten Lindsey Graham, Devin Nunes ja Kevin McCarthy, jotka ovat niin tyhmiä, etteivät näe mitä on tapahtumassa. Nämä ja moni muu tulevat menemään pohjaan Trumpin mukana. Fiksummat ottavat pikkuhiljaa eroa ja toteavat, kuten Trump monesta entisestä läheisestään: tuskin tunsin kyseistä henkilöä.
Veikkaan, että ainakaan Grahamin kohdalla kyse ei ole tyhmyydestä, vaan siitä, että hän on itsekin korruptoitunut ja/tai Trumpilla/Putinilla on jotain ikävää tietoa, millä on saanut Lindsey-raukan ruotuun. Nunes taas on melko varmasti sekä helvetin tyhmä että korruptoitunut.

Palautellaan mieliin, mitä hän sanoi Trumpista ennen kuin hänestä tuli republikaanien presidenttiehdokas.
Kuva

Ja nykyään hän on yksi Trumpin aggressiivisimmista puolustajista. Haiskahtaa pahasti siltä, että Lindseyllekin on järkätty jonkinlaiset "pissabileet Moskovassa".
On toki mahdollista, että ryssillä on kompromaattia Lindseystä; sen verran räikeä tuo roolin muutos on. Mies oli hetki sitten Trumpin äänekkäimpiä vastustajia, ja nyt kelkka on kääntynyt 180 astetta. Onko sitten pissajuttuja vai mitä, vaikea tietää, Lindseyhän on B-rapun miehiä.

Toki jonkinlainen henkinen vajavuus hänen käytökseensä myös liittyy; ei selity pelkästään mahdollisella kiristyksellä.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

URSA kirjoitti: Ke Syys 25, 2019 9:26 am Ei vaan valtionsyyttäjä oli osoittautunut itse pahasti korruptoituneeksi ja koko kansainvälinen yhteisö vaati syyttäjän vaihtamista uuteen ennen Ukrainan tukemista.
Miksi levität väärää tietoa? Joe Biden itse rehvasteli videolla painostaneensa Petro Poroshenkon erottamaan Viktor Shokinin joka tutki Ukrainalaisen energiafirman korruptiota jossa Bidenin poika Hunter Biden oli osallisena:
Two years after leaving office, Joe Biden couldn’t resist the temptation last year to brag to an audience of foreign policy specialists about the time as vice president that he strong-armed Ukraine into firing its top prosecutor.

In his own words, with video cameras rolling, Biden described how he threatened Ukrainian President Petro Poroshenko in March 2016 that the Obama administration would pull $1 billion in U.S. loan guarantees, sending the former Soviet republic toward insolvency, if it didn’t immediately fire Prosecutor General Viktor Shokin.

“I said, ‘You’re not getting the billion.’ I’m going to be leaving here in, I think it was about six hours. I looked at them and said: ‘I’m leaving in six hours. If the prosecutor is not fired, you’re not getting the money,’” Biden recalled telling Poroshenko.

“Well, son of a bitch, he got fired. And they put in place someone who was solid at the time,” Biden told the Council on Foreign Relations event, insisting that President Obama was in on the threat.
But Ukrainian officials tell me there was one crucial piece of information that Biden must have known but didn’t mention to his audience: The prosecutor he got fired was leading a wide-ranging corruption probe into the natural gas firm Burisma Holdings that employed Biden’s younger son, Hunter, as a board member.
https://thehill.com/opinion/white-house ... is-revived
https://thehill.com/opinion/campaign/46 ... aine-story
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja damfin »

John Kimble kirjoitti: La Syys 28, 2019 1:11 am

Miksi levität valheellista tietoa? Burisman korruptiota alettiin tutkia vuonna 2012 Viktor Shokinin edeltäjän toimesta, tämän jälkeen vuonna 2014 Hunter Biden liittyi Burisman johtokuntaan, vuonna 2015 Viktor Shokin tuli pääsyyttäjäksi ja jumitti korruptiotutkimuksia jotka eivät Shokinin johdolla edenneet lainkaan, tämän vuoksi Ukrainaa painostettiin erottamaan Shokin jotta korruptio saataisiin kitkettyä Burismasta. Toki väitteesi siitä että Joe Biden oli mukana painostamassa Ukrainaa erottamaan Viktor Shokinin, mutta syy ei ollut se että Shokin olisi tutkinut korruptiota, vaan se että Shokin oli itse korruptoitunut ja haittasi korruption kitkemistä.
Since 2012, the Ukrainian prosecutor general had been investigating oligarch Mykola Zlochevsky, owner of the oil and natural gas company Burisma Holdings, over allegations of money laundering, tax evasion, and corruption.[20] In 2014, then-U.S. Vice President Joe Biden's son, Hunter Biden, joined the board of directors of Burisma Holdings.[21] In 2015, Shokin became the prosecutor general, inheriting the investigation. The Obama administration and other governments and non-governmental organizations soon became concerned that Shokin was not adequately pursuing corruption in Ukraine, was protecting the political elite, and was regarded as "an obstacle to anti-corruption efforts".[22] Among other issues, he was slow-walking the investigation into Zlochevsky and Burisma – to the extent that Obama officials were considering launching their own criminal investigation into the company for possible money laundering.[20]

In March 2016, Joe Biden threatened Ukrainian President Petro Poroshenko that if he did not fire Shokin, that the US would hold back its $1 billion in loan guarantees. "I looked at them and said, 'I'm leaving in six hours. If the prosecutor is not fired, you're not getting the money.' [...] He got fired. And they put in place someone who was solid at the time."[23] Shokin was dismissed by Parliament later that month.

Shokin claimed in May 2019 that he had been investigating Burisma Holdings.[24][25][26][27] However, Vitaliy Kasko, who had been Shokin's deputy overseeing international cooperation before resigning in February 2016 citing corruption in the office, provided documents to Bloomberg News indicating that under Shokin, the investigation into Burisma had been dormant.[28] Hunter Biden's ties to Burisma Holdings was criticized as a conflict of interest in a New York Times editorial, though Amos Hochstein has claimed to have never seen coordination between Joe Biden and his son on the matter
https://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Shokin

Ei ihme että Trump haluaisi Shokinin takaisin pääsyyttäjän virkaan, taitaa Trumpin läheisillä olla bisneksiä Ukrainassa.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

damfin kirjoitti: La Syys 28, 2019 1:44 am Miksi levität valheellista tietoa?
Miksi vastaat Ursalle tarkoitettuun viestiin? Väitätkö ettei videolla puhuva henkilö ole Joe Biden ja yllä oleva sitaatti on väärin?

Mukavasti on kääntynyt kaikki päälaelleen Wikin tarinassa. Sen ovat sentään saaneet oikein, että Biden ja Obama olivat "huolissaan" Ukrainan korruptiotutkimuksesta. Miksi muuten Obaman administraatio olisi ollut huolissaan Ukrainan asioista ja näin ollen puuttunut itsenäisen valtion oikeuden toimintaan? Eikö Trumpia ole syytetty juuri tästä jo kolme vuotta? Demokraattien motto on "syytä muita siitä mihin olet itse syyllinen." :mrgreen:
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10654
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja damfin »

John Kimble kirjoitti: La Syys 28, 2019 2:19 am
damfin kirjoitti: La Syys 28, 2019 1:44 am Miksi levität valheellista tietoa?
Miksi vastaat Ursalle tarkoitettuun viestiin? Väitätkö ettei videolla puhuva henkilö ole Joe Biden ja yllä oleva sitaatti on väärin?

Mukavasti on kääntynyt kaikki päälaelleen Wikin tarinassa. Sen ovat sentään saaneet oikein, että Biden ja Obama olivat "huolissaan" Ukrainan korruptiotutkimuksesta. Miksi muuten Obaman administraatio olisi ollut huolissaan Ukrainan asioista ja näin ollen puuttunut itsenäisen valtion oikeuden toimintaan? Eikö Trumpia ole syytetty juuri tästä jo kolme vuotta? Demokraattien motto on "syytä muita siitä mihin olet itse syyllinen." :mrgreen:
Tekstistäni jäi virheellisesti pois pari sanaa, pahoitteluni siitä, eli siinä piti lukea "Toki väitteesi siitä että Joe Biden oli mukana painostamassa Ukrainaa erottamaan Viktor Shokinin pitää paikkansa, mutta syy ei ollut se että Shokin olisi tutkinut korruptiota, vaan se että Shokin oli itse korruptoitunut ja haittasi korruption kitkemistä."
Väittämässäsi valheellista oli se että Shokinin erottamiseen olisi painostettu siksi että hän tutki energiafirman (Burisman) korruptiota, vaan päinvastoin hänen erottamistaan vaadittiin koska hän antoi korruption jatkua.

Jos Joe Bidenin poika Hunter Biden oli mielestäsi mukana harjoittamassa korruptiota, niin miksi Joe Biden olisi ollut kovaan ääneen vaatimassa Viktor Shokinin erottamista kun oli tiedossa että korruptiotutkimukset eivät hänen johdollaan edenneet?
Vitaliy Kasko, who had been Shokin's deputy overseeing international cooperation before resigning in February 2016 citing corruption in the office, provided documents to Bloomberg News indicating that under Shokin, the investigation into Burisma had been dormant.
Ei ole näköjään Trumppikaan kuunnellut kovin tarkkaan tuota Bidenin "kerskumista" tai sitten hän ihan tietoisesti valehtelee puhelinkeskustelussaan Zelenskyyn kanssa sanoessaan sanatarkasti näin:
Trump kirjoitti:Biden went around bragging that he stopped the prosecution
Bidenhän ei kersku tutkinnan lopettamisella, vaan sillä millä sanoilla hän painosti Ukrainaa erottamaan Shokinin joka ei saanut tutkimusta etenemään.
Mutta siihenhän nyt ollaan jo totuttu että Trumpin puheet nyt eivät yleensäkkään ihan faktoihin perustu :mrgreen:
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11388
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://yle.fi/uutiset/3-10996498
Ukrainan entinen valtakunnansyyttäjä BBC:lle: Ei syytä tutkia Bideneita

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toiminnasta on aloitettu virkarikostutkinta. Trumpin kerrotaan pyytäneen Ukrainan presidentin apua Joe ja Hunter Bidenin toimien tutkimiseen.

Ulkomaat30.9.2019 klo 07.03

Ukrainan entisen valtakunnansyyttäjän Yuriy Lutšenkon mukaan Ukrainalla ei ole mitään syytä tutkia Joe Bidenia tai hänen poikaansa Hunter Bidenia, kertoo BBC.

Lutšenkon mukaan mahdollisten tutkimusten pitäisi alkaa Yhdysvalloista, sillä asia ei kuulu Ukrainan toimivaltaan.

– Ukrainan lain perusteella en tiedä mitään syytä tutkia Joe Bidenia tai Hunter Bidenia, Lutšenko sanoi BBC:lle.

Lutšenkon lausunto liittyy kohuun, joka nousi kun julkisuuteen tuli tietoja Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin 25. heinäkuuta käymästä puhelinkeskustelusta Ukrainan uuden presidentin Volodymyr Zelenskyn kanssa.

Puhelusta julkaistujen tietojen perusteella Trump pyysi Ukrainan presidenttiä kokoamaan tietoja, jotka voisivat vahingoittaa Trumpin mahdolliseksi vastaehdokkaaksi vuoden 2020 presidentinvaaleissa tulevaa demokraattien Joe Bideniä. Tietopyyntö koski Bidenin pojan Hunterin työtä ukrainalaisessa Burisma-kaasuyhtiössä ja hänen isänsä toimia yhtiötä koskevassa korruptiotutkinnassa.

Mahdollinen kavallus Burismassa tapahtui kaksi tai kolme vuotta ennen kuin Hunter Bidenista tuli yhtiön johtokunnan jäsen, Lutšenko sanoi BBC:lle.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi on ilmoittanut, että hän määrää aloittamaan virkarikostutkinnan Trumpin toiminnasta. Demokraatit haluavat selvittää, rikkoiko Trump lakia pyytäessään Zelenskyin apua Bideneiden toimien tutkimiseen.

New York Times puolestaan kertoo, että presidentti Trumpia varoitettiin toistuvasti, että hänen Ukrainaa koskevat salaliittoteoriansa eivät pidä paikkaansa. Trumpin teorian mukaan Venäjän sijaan Ukraina sekaantui vuoden 2016 vaaleihin ja se tapahtui demokraattien puolesta.

New York Timesille puhunut Trumpin kotimaan turvallisuuden neuvonantajana toiminut Thomas P. Bossert sanoo kertoneensa presidentille, ettei teorialla ole mitään pohjaa. Bossert kertoo olevansa syvästi järkyttynyt, että Trump yritti siitä huolimatta saada Ukrainan presidentin tuottamaan demokraatteja vahingoittavaa tietoa.
Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit 2016, Donald Trump ketju

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

URSA kirjoitti: Ma Syys 30, 2019 11:16 am Ukrainan entisen valtakunnansyyttäjän Yuriy Lutšenkon mukaan Ukrainalla ei ole mitään syytä tutkia Joe Bidenia tai hänen poikaansa Hunter Bidenia, kertoo BBC.

Lutšenkon mukaan mahdollisten tutkimusten pitäisi alkaa Yhdysvalloista, sillä asia ei kuulu Ukrainan toimivaltaan.

– Ukrainan lain perusteella en tiedä mitään syytä tutkia Joe Bidenia tai Hunter Bidenia, Lutšenko sanoi BBC:lle.
Tämä Ylen siteeraama sekä Obaman ja Bidenin sijoittama Lutsenko on tuomittu rikollinen ja linnakundi:
On 13 December 2010 Lutsenko was charged with abuse of office and forgery by Prosecutor General of Ukraine Viktor Pshonka.
Lutsenko has been jailed since 26 December 2010 in Kiev's Lukyanivka Prison. Lutsenko was arrested near his home on 26 December; on 27 December a court ordered his arrest on the grounds that he had been dodging questioning in violation of his written pledge not to leave Kiev. Three criminal cases opened against him where merged into one on 27 January 2011.
On 27 February 2012, after a pre-trial detention of 14 months, Lutsenko was sentenced to fours year in jail (with confiscation of his property) for embezzlement and abuse of office. The total damages caused by Lutsenko to Ukraine's budget had been estimated at $125,000.
On 17 August 2012 Lutsenko was sentenced to two years in prison for the extension of an investigative case concerning Valentyn Davydenko, the driver of former Security Service of Ukraine First Deputy Chief Volodymyr Satsiuk, as part of an investigation into the poisoning of then presidential candidate Viktor Yuschenko.
Lutsenko lost his appeal on 3 April 2013; this High Court ruling could be challenged in any other Ukrainian court.

The judges of the Higher Specialized Court on Civil and Criminal Cases will on 10 April 2013 announce a ruling on the appeal against the second conviction of Lutsenko regarding the poisoning of former Ukrainian President Viktor Yushchenko; this will not influence the term of Lutsenko's imprisonment.
Mitäs se entinen erotettu Ukrainan syyttäjä oli tehnyt joka tutki Ukrainan energiafirman korruptiota ja jossa Bidenin poika on töissä ja jonka paikan tämä linnakundi Lutsenko otti? URSA väitti hänen olleen "korruptoitunut." Hänet siis paikattiin tällä tuomitulla Lutsenko -rikollisella ja Bidenin pojan tutkinta loppui siihen paikkaan.
Radiopuhelin kirjoitti: Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.
Vastaa Viestiin