USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

John Kimble
Hercule Poirot
Viestit: 2073
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja John Kimble » Ma Joulu 23, 2019 11:19 pm

Harvardin yliopiston perustuslakiprofessori ja demokraattien asiantuntijatodistaja virkarikossyytetutkinnassa, Noah Feldman kirjoittaa Bloombergissa ettei Trump ole "impeached" eli virkarikossyyte ei olekaan vielä virallinen, koska Pelosi ei toimittanut sitä senaattiin. Tästä ei tietenkään Suomen valtavirtamedioista ole mitään (ullatus!). Kongressi jäi jo joulutauolle joten ensi vuonna sitten nähdään tuleeko tästäkään demokraattien räpellyksestä mitään. Jos Pelosi ei toimita asiakirjaa senaattiin on demokraattien äänestys mitätön ja tällöin myös USA:n korkein oikeus voisi puuttua asiaan ja demokraattien kannalta pahimmassa tapauksessa mitätöidä koko virkarikossyytteen. Voi, voi. :mrgreen:

Sinänsä harmillista, että näitä oikeita juttuja aiheesta pitää etsiä ulkomaisista lähteistä koska Suomen valtavirtamedia on niin puolueellinen ja asenteellinen ja kaikki "uutiset" aiheesta ovat käytännössä tasoa "Orange man bad!", "Trump syötti kaloja väärin Japanissa" sekä "Trump otti kolme skooppia jäätelöä kun muut ottivat vain yhden".
Trump Isn’t Impeached Until the House Tells the Senate

According to the Constitution, impeachment is a process, not a vote.

By Noah Feldman
19. joulukuuta 2019 klo 23.35 UTC+2

Kuva
Don’t delay. Photographer: Saul Loeb/AFP/Getty Images

Noah Feldman is a Bloomberg Opinion columnist. He is a professor of law at Harvard University and was a clerk to U.S. Supreme Court Justice David Souter. His books include “The Three Lives of James Madison: Genius, Partisan, President.”

Follow @NoahRFeldman on Twitter

Now that the House of Representatives has voted to impeach President Donald Trump, what is the constitutional status of the two articles of impeachment? Must they be transmitted to the Senate to trigger a trial, or could they be held back by the House until the Senate decides what the trial will look like, as Speaker Nancy Pelosi has hinted?

The Constitution doesn’t say how fast the articles must go to the Senate. Some modest delay is not inconsistent with the Constitution, or how both chambers usually work.

But an indefinite delay would pose a serious problem. Impeachment as contemplated by the Constitution does not consist merely of the vote by the House, but of the process of sending the articles to the Senate for trial. Both parts are necessary to make an impeachment under the Constitution: The House must actually send the articles and send managers to the Senate to prosecute the impeachment. And the Senate must actually hold a trial.

If the House does not communicate its impeachment to the Senate, it hasn’t actually impeached the president. If the articles are not transmitted, Trump could legitimately say that he wasn’t truly impeached at all.

That’s because “impeachment” under the Constitution means the House sending its approved articles of to the Senate, with House managers standing up in the Senate and saying the president is impeached.

As for the headlines we saw after the House vote saying, “TRUMP IMPEACHED,” those are a media shorthand, not a technically correct legal statement. So far, the House has voted to impeach (future tense) Trump. He isn’t impeached (past tense) until the articles go to the Senate and the House members deliver the message.

Once the articles are sent, the Senate has a constitutional duty to hold a trial on the impeachment charges presented. Failure for the Senate to hold a trial after impeachment would deviate from the Constitution’s clear expectation.

For the House to vote “to impeach” without ever sending the articles of impeachment to the Senate for trial would also deviate from the constitutional protocol. It would mean that the president had not genuinely been impeached under the Constitution; and it would also deny the president the chance to defend himself in the Senate that the Constitution provides.

The relevant constitutional provisions are brief. Article I gives the House “the sole power of impeachment.” And it gives the Senate “the sole power to try all impeachments.” Article II says that the president “shall be removed from office on impeachment for, and conviction of, treason, bribery, or other high Crimes and Misdemeanors.”

Putting these three different provisions together yields the conclusion that the only way to remove the president while he is in office is if the House impeaches him and the Senate tries and convicts him.

The provisions say nothing about timing. Taken literally, they don’t directly say that articles of impeachment passed by the House must be sent to the Senate. But the framers’ definition of impeachment assumed that impeachment was a process, not just a House vote.

The framers drafted the constitutional provisions against the backdrop of impeachment as it had been practiced in England, where the House of Commons impeached and the House of Lords tried the impeachments. The whole point of impeachment by the Commons was for the charges of impeachment to be brought against the accused in the House of Lords.

Strictly speaking, “impeachment” occurred – and occurs -- when the articles of impeachment are presented to the Senate for trial. And at that point, the Senate is obliged by the Constitution to hold a trial.

What would make that trial fair is a separate question, one that deserves its own discussion. But we can say with some confidence that only the Senate is empowered to judge the fairness of its own trial – that’s what the “sole power to try all impeachments” means.

If the House votes to “impeach” but doesn’t send the articles to the Senate or send impeachment managers there to carry its message, it hasn’t directly violated the text of the Constitution. But the House would be acting against the implicit logic of the Constitution’s description of impeachment.

A president who has been genuinely impeached must constitutionally have the opportunity to defend himself before the Senate. That’s built into the constitutional logic of impeachment, which demands a trial before removal.

To be sure, if the House just never sends its articles of impeachment to the Senate, there can be no trial there. That’s what the “sole power to impeach” means.

But if the House never sends the articles, then Trump could say with strong justification that he was never actually impeached. And that’s probably not the message Congressional Democrats are hoping to send.
https://www.bloomberg.com/opinion/artic ... -democrats

Jos verrataan tätä Clintonin virkarikossyytteeseen, Clintonin tapauksessa asiakirjat toimitettiin senaattiin kahden tunnin sisällä äänestyksestä.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti."
Sinikka kirjoitti:
Ke Loka 14, 2020 12:25 am
Olisi seisonut olla maallaan, mitäs tuli toiseen osavaltioon.

damfin
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4172
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin » Ma Joulu 23, 2019 11:37 pm

John Kimble kirjoitti:
Ma Joulu 23, 2019 10:54 pm
Kuten sanottua se ei toimi kuten luulet USA:ssa. Jos pelkällä äänimäärällä voittaisi, voisivat pari väkiluvultaan suurinta osavaltiota ja/tai metropolia määrätä mitä koko maassa eli lopuissa 48:ssa osavaltioissa tapahtuu ja keitä valitaan edustajiksi ja presidentiksi. Myöskään Suomessa ei kansanedustajia valita pelkän äänimäärän perusteella, eikä kaikkia voi edes äänestää. Suomen presidentinvaaleihin ei USA:n vaaleja voi verrata koska USA:n presidenttiä vastaa Suomessa käytännössä pääministeri.

Vastasin takun viestiin siksi koska hän viljelee tuota samaa low-info argumenttia täällä vähän väliä. Samaa argumettia käyttäen olisi Halla-ahosta pitänyt tulla Suomen pääministeri koska hän sai ylivoimaisesti eniten ääniä kansalta. :mrgreen:
Ei tuossa nyt ollut kyse siitä mitä minä tai sinä luulee, tai mitä sinä luulet minun luulevan, vaan siitä että kardemumma luuli Trumpin saaneen kansalta enemmän ääniä kuin Hillary ja yritti vielä väittää että ei voi pitää paikkaansa kun hänelle yritettiin kertoa että tosiasiassa Hillary sai enemmän ääniä kuin Trump.
Eli tuosta päätellen minä luulen että kardemumma ei tiennyt kuinka presidentin valinta USA:ssa toimii.
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

John Kimble
Hercule Poirot
Viestit: 2073
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja John Kimble » Ti Joulu 24, 2019 12:11 am

damfin kirjoitti:
Ma Joulu 23, 2019 11:37 pm
Ei tuossa nyt ollut kyse siitä mitä minä tai sinä luulee, tai mitä sinä luulet minun luulevan, vaan siitä että kardemumma luuli Trumpin saaneen kansalta enemmän ääniä kuin Hillary ja yritti vielä väittää että ei voi pitää paikkaansa kun hänelle yritettiin kertoa että tosiasiassa Hillary sai enemmän ääniä kuin Trump.
Eli tuosta päätellen minä luulen että kardemumma ei tiennyt kuinka presidentin valinta USA:ssa toimii.
Kyse on siitä, että takkulaiset luulevat virheellisesti Hillaryn voittaneen vaikka totuus on ihan muuta. Trump sai enemmän ääniä electoral collegeilta, kuten aiemmin itsekin totesit ja täten voitti vaalit USA:n lakien mukaisesti. Takkulaiset eivät ymmärrä, että USA ei ole vain yksi valtio vaan USA koostuu 50:stä yhdistyneestä osavaltiosta ja kaikilla osavaltioilla on perustuslain mukaan yhtäläinen äänioikeus.

Asiaa hyvin havainnollistava kuva piirikunnittain osavaltiorajat valkoisella, punainen: Trump, sininen Clinton:
Kuva

Tästä voi nähdä, että Clinton voitti vain muutamassa osavaltiossa 50:stä.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti."
Sinikka kirjoitti:
Ke Loka 14, 2020 12:25 am
Olisi seisonut olla maallaan, mitäs tuli toiseen osavaltioon.

Avatar
sikakoira
James Bond
Viestit: 7096
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Ti Joulu 24, 2019 12:24 am

Hahaa kaikkein hauskin osuus tässä nyt on se että Noah Feldman demokraattien SE todistaja joka todisti kaiken on nyt erimieltä todisteiden kanssa hahahahahahaaaaa...... Vittu on kyllä yksinkertaisille tarjottu lautasella paskaa jos näin voi sanoa demokraatteja myötäillen.
Kyse on siitä, että takkulaiset luulevat virheellisesti Hillaryn voittaneen vaikka totuus on ihan muuta. Trump sai enemmän ääniä electoral collegeilta, kuten aiemmin itsekin totesit ja täten voitti vaalit USA:n lakien mukaisesti. Takkulaiset eivät ymmärrä, että USA ei ole vain yksi valtio vaan USA koostuu 50:stä yhdistyneestä osavaltiosta ja kaikilla osavaltioilla on perustuslain mukaan yhtäläinen äänioikeus.

Asiaa hyvin havainnollistava kuva piirikunnittain osavaltiorajat valkoisella, punainen: Trump, sininen Clinton:
Hyvä Kimble olen aivan samaa mieltä
damfin sanoi:
Ei tuossa nyt ollut kyse siitä mitä minä tai sinä luulee, tai mitä sinä luulet minun luulevan, vaan siitä että kardemumma luuli Trumpin saaneen kansalta enemmän ääniä kuin Hillary ja yritti vielä väittää että ei voi pitää paikkaansa kun hänelle yritettiin kertoa että tosiasiassa Hillary sai enemmän ääniä kuin Trump.
Eli tuosta päätellen minä luulen että kardemumma ei tiennyt kuinka presidentin valinta USA:ssa toimii.
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...
Okey viitsitkö hitaammin selittää jotta tyhmemmätkin ymmärtää koska perus asiat ovat ihan jaossa

Itselleni sinänsä aivan sama koska lopputulos on selvä.Dorkat nöyrtyy ja Trump juna jyrää. :lol:Kirotun suomalaisen naljailu osuu omaan nilkkaan
“Without the ‘Corona-test’, we would not have had any crisis”
— Dr. Wolfgang Wodarg
Koronaongelman ratkaisu on se, että paniikinlietsojat eristetään (Wolfgang Wodarg)

damfin
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4172
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin » Ti Joulu 24, 2019 12:47 am

^ Kukaan ei ole väittänyt että Hillary olisi voittanut, ei edes takkulaiset, vaan on kerrottu se fakta että Hillary sai kansalta enemmän ääniä kuin Trump, vaikka se teitä niin kovasti vituttaakin että sitä totuutta pitää kierrellä ja väännellä :mrgreen:

Menkää nyt jo auttamaan äitiänne ottamaan se kinkku pois uunista ja sitten nukkumaan, huomiselle sitten Hyvää Joulua kaikille jotka sitä oikeaan aikaan viettävät :)
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

John Kimble
Hercule Poirot
Viestit: 2073
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja John Kimble » Ti Joulu 24, 2019 12:58 am

damfin kirjoitti:
Ti Joulu 24, 2019 12:47 am
^ Kukaan ei ole väittänyt että Hillary olisi voittanut, ei edes takkulaiset, vaan on kerrottu se fakta että Hillary sai kansalta enemmän ääniä kuin Trump, vaikka se teitä niin kovasti vituttaakin että sitä totuutta pitää kierrellä ja väännellä :mrgreen:

Menkää nyt jo auttamaan äitiänne ottamaan se kinkku pois uunista ja sitten nukkumaan, huomiselle sitten Hyvää Joulua kaikille jotka sitä oikeaan aikaan viettävät :)
Hillary sai itse asiassa vähemmän ääniä electoral collegeilta. Kylläpäs se nyt jotakin harmittaa vieläkin Trumpin voitto. :mrgreen:

Muistetaan nyt, että myös Halla-aho sai ylivoimaisesti eniten ääniä kansalta viime vaaleissa, yli kaksinkertaisen määrän kuin Rinne ja 1,5x sen mitä nykyinen pääministeri Marin. :mrgreen:
Viimeksi muokannut John Kimble, Ti Joulu 24, 2019 1:01 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti."
Sinikka kirjoitti:
Ke Loka 14, 2020 12:25 am
Olisi seisonut olla maallaan, mitäs tuli toiseen osavaltioon.

Avatar
sikakoira
James Bond
Viestit: 7096
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira » Ti Joulu 24, 2019 12:59 am

^
Voi sinua Damfin .Rakaalle tyhmälle täytyy sanoa hyvät joulut ja viisaantuneet uudenvuodet

Kai nyt ymmärrät että törkeä vähättelysi ovat puutaheinää
“Without the ‘Corona-test’, we would not have had any crisis”
— Dr. Wolfgang Wodarg
Koronaongelman ratkaisu on se, että paniikinlietsojat eristetään (Wolfgang Wodarg)

URSA
Sherlock John Holmes
Viestit: 5202
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA » Ti Joulu 24, 2019 1:29 pm

Uskovaiset amerikkalaiset ovat alkaneet kyseenalaistaa Trumpin kannattamisen mielekkyyden. Tuo kehitys voi ratkaista 2020 presidentinvaalit.
https://yle.fi/uutiset/3-11134155
USA:n evankelikaalien keskinäinen kiista Trumpin tukemisesta kiihtyy – "Trump ei ole sairaus, hän on sairauden oire"

Kristillinen Christianity Today -lehti perustelee kantaansa, miksi sen mielestä presidentti toimii kristillistä maailmaan vastaan ja tulisi siksi panna viralta.

Donald Trump24.12.2019 klo 11.07

Yhdysvalloissa evankelikaalisten kristittyjen kiistely presidentti Donald Trumpille annettavasta tuesta on kiihtynyt sen jälkeen, kun vaikutusvaltainen Christianity Today -lehti julkaisi perjantaina pääkirjoituksen, jossa se totesi, että presidentti olisi erotettava.

Sunnuntaina 200 evankelikaalien johtajaa julkaisi yhteisen kirjoituksen, jossa tuomittiin lehden kirjoitus. Johtajien mukaan lehti "kyseenalaisti kymmenien miljoonien uskovaisten hengellisen tinkimättömyyden ja kristillisen uskon".

Yksi kirjoituksen allekirjoittajista oli Christianity Today -lehden perustajan, saarnaaja Billy Grahamin poika Franklin Graham. Billy Graham kuoli viime vuonna 99-vuotiaana.

– Isäni olisi hyvin pettynyt, eikä hyväksyisi tätä ollenkaan. Isäni uskoi Donald Trumpiin, tuki Donald Trumpia ja myös äänesti häntä ja jos hän olisi täällä tänään, hän kertoisi teille samat asiat, Franklin Graham sanoi Fox News -uutiskanavan haastattelussa.

Myös presidentti Trump otti tuoreeltaan kantaa lehden pääkirjoitukseen. Hän sanoi lehden muuttuneen "äärivasemmistolaiseksi", eikä aikonut enää lukea sitä.

"Amerikan kirkon sairaus"

Christianity Today vastaa syytöksiin uudella pääkirjoituksella, jonka on laatinut lehtiyhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Timothy Dalrymple.

Hän kertoo aluksi lehden saaneen paljon palautetta. Dalrymplen mukaan pääkirjoitus on ollut monelle lukijalle hyvin tärkeä, koska he ovat viimein huomanneet, että muutkin ajattelevat samoin, kuin mitä he itse ovat vaieten pohdiskelleet.

Lehti on menettänyt tilauksia, mutta saanut samaan aikaan tilalle uusia ja jopa enemmän kuin menetyksiä on ollut.

Dalrymple kiistää, että lehti olisi vasemmistolainen. Hänen mukaansa Christianity Today edustaa kristillistä konservatismia. Se kannattaa perhearvoja ja vastustaa aborttia. Dalrymple toistaa, että presidentti Trump on edistänyt eräitä kristillisille tärkeitä tavoitteita.

Ongelma on kuitenkin, että Trumpin evankelikaalisilta tukijoilta tunnutaan edellytettävän, että tuki olisi olisi kaikenkattavaa, ja että tukijat sulkisivat silmänsä Trumpin väärinkäytöksiltä.

– Meidät evankelikaalit liitetään presidentti Trumpin hillittömään moraalittomuuteen, ahneuteen ja korruptioon, hänen tyyliinsä aiheuttaa vastakkainasettelua ja roturistiriitoja, hänen julmuuteensa ja vihamielisyyteensä maahanmuuttajia ja pakolaisia kohtaan, Dalrymple kirjoittaa.

– On yksi asia kehua hänen saavutuksiaan ja toinen antaa anteeksi ja kiistää hänen ilmiselvät vallan väärinkäytöksensä.

Dalrymplen mielestä presidentti Trump ei itsessään ole sairaus, vaan Amerikan kirkkoa riivaava sairaus alkoi jo ennen häntä. Se sairaus on Dalrymplen mukaan äärimmilleen viety politisoituminen.

Dalrymple esittää kysymyksen, ovatko kirkon jäsenet nyt antaneet "keisarille" sen, mikä kuuluu ainoastaan Jumalalle; ehdottoman kuuliaisuuden.

Amerikkalaisen kristityn ongelma

Timothy Dalrymple korostaa, ettei hän halua syyllistää Trumpin äänestäjiä tai ilmoittautua demokraattien kannattajaksi.

Hänen mukaansa evankelikaalisilla äänestäjillä oli viime vaaleissa vastassaan mahdoton ongelma. Joko heidän piti äänestää aborttia kannattavaa ehdokasta [Hillary Clinton], mikä siis soti täysin heidän arvojaan vastaan, tai vastavuoroisesti törkeän moraalitonta ehdokasta [Trump].

Tällä hetkellä läheinen liittoutuminen presidentin kanssa aiheuttaa kristilliselle uskontokunnalle suurta haittaa, Dalrymple kirjoittaa.

– Se on vieraannuttanut meidät lapsistamme ja lapsenlapsistamme. Se haittaa afrikkalais-, hispano- ja aasialaistaustaisia veljiämme ja sisariamme. Se on myös tehnyt tyhjäksi lukemattomien lähetyssaarnaajiemme työtä, Dalrymple kirjoittaa.

Hän esittää kiistan ratkaisuksi keskustelemista yhteisen pöydän ääressä. Vain sillä tavoin voidaan päästä eroon poliittisesta pattitilanteesta, jota hallitsevat vastakkainasettelu, vihamielisyys ja väärinymmärrys.

Evankelikaalisia kristittyjä on noin neljännes Yhdysvaltain väestöstä. Tammikuussa tehdyn kyselyn mukaan heistä 69 prosenttia hyväksyi presidentti Trumpin toiminnan.

Avatar
PiikkiSika
Charlien Enkeli
Viestit: 1887
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika » Ke Joulu 25, 2019 7:33 pm

Ei voi ku nauraa - amerikan junttilassa käydään vaaleja, vaikka ainoa tiedetty ehdokas on istuva pressa - tulee mieleen P.Korea tästä touhuilusta :D
It is better to live ten years as a lion than one day as a lamb

takka
Neuvoja-Jack
Viestit: 266
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja takka » To Joulu 26, 2019 6:56 pm

John Kimble kirjoitti:
Ma Joulu 23, 2019 11:19 pm
Harvardin yliopiston perustuslakiprofessori ja demokraattien asiantuntijatodistaja virkarikossyytetutkinnassa, Noah Feldman kirjoittaa Bloombergissa ettei Trump ole "impeached" eli virkarikossyyte ei olekaan vielä virallinen, koska Pelosi ei toimittanut sitä senaattiin. Tästä ei tietenkään Suomen valtavirtamedioista ole mitään (ullatus!). Kongressi jäi jo joulutauolle joten ensi vuonna sitten nähdään tuleeko tästäkään demokraattien räpellyksestä mitään. Jos Pelosi ei toimita asiakirjaa senaattiin on demokraattien äänestys mitätön ja tällöin myös USA:n korkein oikeus voisi puuttua asiaan ja demokraattien kannalta pahimmassa tapauksessa mitätöidä koko virkarikossyytteen. Voi, voi. :mrgreen:

Sinänsä harmillista, että näitä oikeita juttuja aiheesta pitää etsiä ulkomaisista lähteistä koska Suomen valtavirtamedia on niin puolueellinen ja asenteellinen ja kaikki "uutiset" aiheesta ovat käytännössä tasoa "Orange man bad!", "Trump syötti kaloja väärin Japanissa" sekä "Trump otti kolme skooppia jäätelöä kun muut ottivat vain yhden".
Heh, ei kai tuollaisesta itsestäänselvyydestä ole syytä kovin isoin otsikoin kirjoittaa, jos ylipäätään. Tyhmempikin tajuaa, että jos joku nostaa oikeusjutun toista vastaan ja ilmoittaa sen jälkeen, että ei ajakaan juttua, niin eipä jutun nostamisella, esimerkiksi syytteellä, ole mitään merkitystä. Jos demut ilmoittavat, että he eivät vie juttua senaattiin, niin turha juhlia impeachmentilla. Heidät voi julistaa häviäjiksi.

John Kimble
Hercule Poirot
Viestit: 2073
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja John Kimble » To Joulu 26, 2019 10:23 pm

Luinpas semmoistakin tuolta jenkkilän suunnasta, että USA:ssa olisi jo korkeimman oikeuden ennakkotapaus jossa se on todennut ettei senaatin tarvitse itse asiassa edes odottaa asiakirjojen toimittamista vaan he voisivat hylätä ne ilman käsittelyä. Siis siinäkin tapauksessa vaikka demokraatit toimittaisivat asiakirjat senaattiin. Tähän tarvittaisiin vain yksinkertainen enemmistön äänimäärä joka republikaaneilla on senaatissa. Sen sijaan virkarikosyytteen tapauksessa tarvitaan 2/3 enemmistön äänet presidentin poistamiseen virasta.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti."
Sinikka kirjoitti:
Ke Loka 14, 2020 12:25 am
Olisi seisonut olla maallaan, mitäs tuli toiseen osavaltioon.

Avatar
Tackleberry
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2523
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » Pe Joulu 27, 2019 10:06 am

John Kimble kirjoitti:
Ti Joulu 24, 2019 12:11 am
Asiaa hyvin havainnollistava kuva piirikunnittain osavaltiorajat valkoisella, punainen: Trump, sininen Clinton:
Kuva

Tästä voi nähdä, että Clinton voitti vain muutamassa osavaltiossa 50:stä.
Voi vitun puupää. Kuvitteletko sä, että maapohja äänestää, eikä ihmiset? "Kattokaa kuinka paljon punaista!" :lol: :lol:
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

Avatar
Tackleberry
C.S.I. -tasolla
Viestit: 2523
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Tackleberry » Pe Joulu 27, 2019 12:39 pm

Tässä vielä havainnollistava kuva kaikille apinoille, jotka eivät ymmärrä, että multa ja pellot eivät äänestä, vaan ihmiset. :lol:

Kuva
persut kirjoitti:Raiskauksista vaahtoaminen on tekopyhää ja moralistista
Kardemumma kirjoitti:Et kai tosissasi usko sen mielisairaan rouvan saaneen enemmän ääniä kuin Trumpin joka pääsi valtaan?

John Kimble
Hercule Poirot
Viestit: 2073
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja John Kimble » La Joulu 28, 2019 11:59 pm

Eräät täällä ei ilmiselvästi ymmärrä miten vaalijärjestelmä toimii. Mutta eiväthän he sille mitään voi jos ei ymmärrys riitä.
"Journalistiliitto vaatii, että ihmisiä kohdellaan lain edessä tasapuolisesti."
Sinikka kirjoitti:
Ke Loka 14, 2020 12:25 am
Olisi seisonut olla maallaan, mitäs tuli toiseen osavaltioon.

damfin
6 miljoonan dollarin mies
Viestit: 4172
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin » Su Joulu 29, 2019 12:14 am

John Kimble kirjoitti:
La Joulu 28, 2019 11:59 pm
Eräät täällä ei ilmiselvästi ymmärrä miten vaalijärjestelmä toimii. Mutta eiväthän he sille mitään voi jos ei ymmärrys riitä.
No johan se on todettu moneen kertaan että kardemumma ei tuota ymmärtänyt, vaan luuli trumpin voittaneen siksi että olisi saanut kansalta enemmän ääniä, vaikka amerikassahan vaalijärjestelmä ei toimi niin yksinkertaisesti.
Yritin tähän allekirjoitusta, mutta kuulakärkikynä naarmutti näytön, ja tussilla tehty jäi tuohon näytölle eikä näy viesteissä...

Vastaa Viestiin