USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Kuten yleensä niin kuuluisat Salaliittoteoriat paljastuvat faktoiksi myöhemmin.
Tällä kertaa kyse on siitä miten FBI oli soluttautunut kuukausien ajan useamman henkilön toimesta Capitolin valtaajien toimintoihin.



Mikä on merkillepantavaa, niin FBI tuli jo aiemmin tunnetuksi demokraattikuvernöörin aseellisesta kaappaussuunnitelmasta, julkisesti syy tietenkin vieritettiin "äärioikeiston" syyksi äärivasemmistolaisen Antifan lipuista huolimatta.
viewtopic.php?f=31&t=30823&start=105

Capitolin kohdalla tiedetään miten jotkut syytteistä vapautetut henkilöt olivat lietsomassa mellakoita äärimmilleen. Varsinkin yhden entisen sotilaan video sai paljon huomiota, kun hän yllytti kaikin tavoin mielenosoittajien menemään ja tuhoamaan paikkoja. Paikalla olijat alkoivat kovaan ääneen huutaa "Fed!" eli kyseinen henkilö arvattiin olevan FBIn tai muun poliisin tahon agentti, jonka tehtävä oli lietsoa mielenosoitusta äärimmäisyyteen asti.
Tapaus sai huomiota, koska ensin henkilö etsintäkuulutettiin näyttävästi ja myöhemmin hänet vapautettiin kaikista syytteistä.
Muutama kuvaaja kävi tapaamassa miestä vapaalla ja yritti kysellä asioista saamatta vastauksia.

FBI oli soluttautunut myös varsinkin Proud Boysiin.
Mikä tekee tästäkin mielenkiintoista, niin Usan presidentti Joe Biden puhui vaaliväittelyssä Proud Boysiin olevan merkittävä uhka. Samaan aikaan sen johtaja ja järjestö ylipäätään oli täysin FBIn tiedonantajia ja selkeitä FBIn kontrollissa.
Ei ole kovin vaikeaa nähdä miten FBI on halunnut tietoisesti lietsoa mielenosoittajien toimintaa, vaikka tuo ei onnistunutkaan toivotulla tavalla.
Fed
Fed
957080b842619f55cc972349a49063016288ece1bffb818499f7c7976b7a00ba_1.jpg (139.1 KiB) Katsottu 983 kertaa

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

nipsunapsu kirjoitti:
Pe Marras 18, 2022 8:31 am
Tämä on aika hölmö video, koska Usalla on pelissä Ukrainassa moninverroin isommat asiat. Sama tilanne on koskenut myös Lähi-idän sotia, mutta Ukrainan kohdalla kyse on koko Usan suurimman liittolaisen Euroopan tukemisesta.

Mitä tulee näihin kotimaan ongelmiin, niin vastaavia ongelmia on kaikkialla. Toki tuolla on on noussut inflaation kasvu merkittäväksi ongelmaksi.

Sotiminen noin ylipäätään on äärimmäisen kallista, mutta sillä pidetään yllä valta-asemaa.

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

He is back!!!!!!!!!!!!!



Se on palautettu!
Se on palautettu!
he is back.jpeg (160.78 KiB) Katsottu 917 kertaa

Trumpin tili on avattu :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Muistutus
Muistutus
muistutus.jpeg (140.42 KiB) Katsottu 887 kertaa
Laitetaan tämä vielä muistutukseksi siitä miten asiat taas oikeasti meni.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

holmesin haamu kirjoitti:
La Marras 19, 2022 7:49 am
nipsunapsu kirjoitti:
Pe Marras 18, 2022 8:31 am
Tämä on aika hölmö video, koska Usalla on pelissä Ukrainassa moninverroin isommat asiat. Sama tilanne on koskenut myös Lähi-idän sotia, mutta Ukrainan kohdalla kyse on koko Usan suurimman liittolaisen Euroopan tukemisesta.

Mitä tulee näihin kotimaan ongelmiin, niin vastaavia ongelmia on kaikkialla. Toki tuolla on on noussut inflaation kasvu merkittäväksi ongelmaksi.

Sotiminen noin ylipäätään on äärimmäisen kallista, mutta sillä pidetään yllä valta-asemaa.
Nyt täytyy kyllä hieman oikoa massiivisesti poskelleen mennyttä määritelmää tapahtumista ja ihmetellä kuinka tällainen käsitys on päässyt syntymään.

Tosiasiahan on kuten Kim tässä toteaa



Ensin USA tuhosi EU:n kriittisen infran jonka jälkeen se kaappasi teollisuuden tai ainakin se pyrkii tähän omalla inflaation torjunta ohjelmallaan. Merkit ovat jo näkyvissä kun teollisuus pakenee EU:sta USA:han ja Aasiaan koska ilman energiaa se ei kykene toimimaan.

Kuva
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.politico.eu/article/eu-hits ... -industry/
EU plans subsidy war chest as industry faces ‘existential’ threat from US

Aika heikko liittolainen tuo USA joka ajaa EU:n kurimukseen eikä raukat EU:ssa tahdo nyt oikein uskoa että näin tapahtuu :lol:

Eihän tämä sinänsä mitään uutta ole USA:n osalta vaan liittolaiset toinen toisensa jälkeen on hylätty siinä vaiheessa kun se USA:ta on hyödyttänyt. :wink:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja jhou »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Su Marras 13, 2022 3:06 pm
Mutta pakko kysyä:

- Miksi posti- ja ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta kun vaalipäivän äänet on annettu. Vähintäänkin epäilyttävää, eikä lisää luottamusta vaaleihin
- Miten helvetissä siinä ääntenlaskussa voi aina kestää niin kauan? Huijausta vai tehottomuutta? Kysymys on kuitenkin modernista maasta, jossa on nykyaikainen teknologia käytössä.
Tämä. Näistähän puhuttiin jo edellisvaalien yhteydessä tässä ketjussa, siellä on paljon muutakin ihmeteltävää vaalijärjestelyissä. Pelkästään tuo ennakkoon annettujen äänien laskeminen valmiiksi vähentäisi parranpärinää varsinaisen ääntenlaskun aikana. Mutta eniten kyllä ihmettelen järjestelmää, joka johtaa kansalaiset valitsemaan Trumpin ja Bidenin kaltaisten tyyppien välillä. Siinäkö on Yhdysvaltain terävin kärki ja pätevimmät johtajat? Oikeasti?
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

jhou
Perry Mason
Viestit: 3816
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2015 3:09 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja jhou »

On ollut viime aikoina vähän hiljaista niiden Isojen Oikeudenkäyntejen rintamalla. Joissa oikeudenkäynneissä siis ihan kohta lyödään pöytään aukottomat todisteet vaalivilpistä ja käännetään edellisten vaalien tulokset. Mutta muuten oikeudenkäynnit edistyvät, yksi Trumpin silloisista kampanjalupauksista on taas askelen verran lähempänä toteutumistaan. Trumpin vastustuksesta huolimatta. :lol:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009219865.html
Korkein oikeus salli Trumpin verotietojen luovuttamisen selvitystä varten

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump oli vaatinut korkeinta oikeutta estämään verotietojensa luovuttamisen edustajainhuoneen verotusvaliokunnalle.

Yhdysvaltain korkein oikeus hyväksyi tiistaina maan entisen presidentin Donald Trumpin verotietojen luovuttamisen edustajainhuoneen verotusvaliokunnalle, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kyseessä on tappio Trumpille, joka oli pyytänyt kieltämään verotietojensa luovuttamisen demokraattijohtoiselle valiokunnalle väittäen näiden tarkoitusperiä poliittisiksi. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi hänen pyyntönsä, vaikka hän on itse nimittänyt kolme yhdeksästä tuomarista.
Hyvin suunniteltu on edelleenkin tekemättä.

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2413
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Donald Trump haastettu oikeuteen raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

"Kirjailija Elisabeth Jean Carrollin mukaan raiskaus tapahtui 1990-luvulla New Yorkin osavaltiossa. Hän on kertonut, että raiskaus tapahtui New Yorkin Manhattanissa erään luksustavaratalon sovituskopissa 27 vuotta sitten."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eda ... fed6addba2

Taustalla uusi Adul Survivor Act-laki, joka ulottaa lainkouran myös vanhoihin raiskareihin.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Ja kuinka ollakkaan FBI olikin mukana tammikuun kuudes falseflagissa :lol:

Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

luzer
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2022 8:35 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja luzer »


Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Donald Trump haastettu oikeuteen raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Nice shirt kirjoitti:
Pe Marras 25, 2022 8:51 pm
Hän on kertonut, että raiskaus tapahtui New Yorkin Manhattanissa erään luksustavaratalon sovituskopissa 27 vuotta sitten."
Luksustavaratalon sovituskopissa tapahtunut teko, eikä tuolloin asiasta saatu tutkintaa aikaan? Miten sitten nyt 27 vuotta myöhemmin asia voidaan todistaa pitävästi?

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2413
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Donald Trump haastettu oikeuteen raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Aizerbaidzan kirjoitti:
La Marras 26, 2022 1:29 pm
Nice shirt kirjoitti:
Pe Marras 25, 2022 8:51 pm
Hän on kertonut, että raiskaus tapahtui New Yorkin Manhattanissa erään luksustavaratalon sovituskopissa 27 vuotta sitten."
Luksustavaratalon sovituskopissa tapahtunut teko, eikä tuolloin asiasta saatu tutkintaa aikaan? Miten sitten nyt 27 vuotta myöhemmin asia voidaan todistaa pitävästi?
Kertomalla esimerkiksi miltä Trump haisee, millainen on hänen penis ja sen mitta jne.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Donald Trump haastettu oikeuteen raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Nice shirt kirjoitti:
La Marras 26, 2022 6:10 pm
Aizerbaidzan kirjoitti:
La Marras 26, 2022 1:29 pm
Nice shirt kirjoitti:
Pe Marras 25, 2022 8:51 pm
Hän on kertonut, että raiskaus tapahtui New Yorkin Manhattanissa erään luksustavaratalon sovituskopissa 27 vuotta sitten."
Luksustavaratalon sovituskopissa tapahtunut teko, eikä tuolloin asiasta saatu tutkintaa aikaan? Miten sitten nyt 27 vuotta myöhemmin asia voidaan todistaa pitävästi?
Kertomalla esimerkiksi miltä Trump haisee, millainen on hänen penis ja sen mitta jne.
Minäkin raiskaisin vaalejen alla :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

luzer
Remington Steele
Viestit: 207
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2022 8:35 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja luzer »

harhauduin itsekkin noihin "top secret" kansioihin, kyse on fbi omista kuorista kuvissa, siis täyttä teatteria tuo fbin julkaisema kuva

https://www.thegatewaypundit.com/2022/1 ... ingbuttons

Kuva

The cover sheets in the above photo that were red, yellow, and brown were inserted by the FBI. They are the FBI’s cover sheets. We know this for various reasons. The Trump White House did not need these cover sheets in the documents they held because they had their own cover sheets.

The red, yellow, and brown cover sheets were inserted. If you look closely at the yellow cover sheets, they are paper clipped to the documents. The documents would have been stapled. They are paperclipped because they were inserted by the FBI.

Also, the front cover sheet in brown, showing SCI, with the following wording:

Handling, storage, reproduction, and distribution of the attached document must be in accordance with the applicable executive orders statutes and agency implementing regulations.


ja vielä:

In a recent court filing [Document Here] President Trump through his legal counsel has requested Judge Cannon to unredact and unseal the search warrant affidavit used as the predicate for the FBI raid on Mar-a-Lago. Apparently, the DOJ have yet to provide President Trump with the constitutionally required predicate documents to support their search.

Additionally, the DOJ previously leaked to media about “empty folders with classified banners” as part of the evidence cache they collected. According to the filing the DOJ has since presented three different versions of their evidence collection list, with the most recent list dropping any claims of “two empty folders with classified banners.”

Vastaa Viestiin