USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Republikaanien nouseva tähti Ron DeSantis sai Trumpin kateelliseksi – näistä asetelmista huippusuosittu kuvernööri lähtisi presidenttikisaan

Tiistain välivaaleissa hyvin menestynyt Floridan kuvernööri Ron DeSantis saattaa olla republikaanien presidenttiehdokas vuonna 2024.

Ron DeSantisin odotetaan pyrkivän presidentiksi vuonna 2024, mutta hän ei ole vielä asettunut ehdolle.

16:45 • Päivitetty 16:46

Yhdysvaltain republikaanit pärjäsivät kongressin välivaaleissa odotettua huonommin. Floridan kuvernööri Ron DeSantis voitti kuitenkin murskalukemin ja nousi heti presidenttispekulaatioiden kärkeen.

Nämä neljä asiaa kertovat, mistä asetelmista DeSantis voisi lähteä tavoittelemaan presidentin virkaa vuoden 2024 vaaleissa.

1. Trump vaistoaa vaaran DeSantisissa

Entinen presidentti Donald Trump on alkanut mollata DeSantisia, joka uhkaa tämän presidenttihaaveita.

Ron DeSantis on republikaanien parissa toiseksi suosituin mahdollinen presidenttiehdokas Donald Trumpin jälkeen.

Jos esivaalit pidettäisiin nyt, DeSantisia äänestäisi joka kolmas tai joka neljäs republikaani, kun taas Trumpia äänestäisi noin puolet, mielipidemittauksia koostava Fivethirtyeight-sivusto kertoo.

Trump vihjaili tiistaina uhkaavasti, että hän tietää DeSantisista asioita, joita ei tiedä kukaan ehkä vaimoa lukuun ottamatta. Aiemmin hän on nimitellyt DeSantisia pilkkanimellä DeSanctimonius eli tekopyhä.

Kumpikaan poliitikko ei ole vielä ilmoittautunut kisaan. Mediatietojen mukaan Trump aikoo kertoa ehdokkuudestaan ensi viikolla.

Esivaalit järjestetään vuoden 2024 alkupuolella ja presidentinvaalit marraskuussa 2024.

2. DeSantis on äärilaidan republikaani

DeSantis esiintyy Trumpia hillitymmin, mutta heidän politiikassaan on paljon samaa.

DeSantis vastustaa kiihkeästi demokraattien tiedostavaa vasenta laitaa, jota hän nimittää woke-porukaksi.

Florida on DeSantisin johdolla kieltänyt opettajia kertomasta homoseksuaalisuudesta kouluissa ja estänyt transsukupuolisten lasten hormonihoidot.

DeSantis järjestää mielellään tempauksia, jotka tuovat mediahuomiota, BBC kertoo. Syksyllä hän lennätti joukon venezuelalaisia turvapaikanhakijoita Floridasta Martha’s Vineyardiin, joka on demokraattien suosima eliittialue Massachusettsissa.

DeSantis ei ole suoraan kiistänyt vuoden 2020 vaalitulosta Trumpin tapaan, mutta on määrännyt viranomaiset tutkimaan väitettyä vilppiä.

Pandemian aikana DeSantis tuli tunnetuksi koronatoimien vastustajana. Hän purki koronarajoituksia Floridassa jo keväällä 2020, koska piti niitä kansalaisvapauksien vastaisina.

3. Eliittikoulujen kasvatti on noussut nopeasti politiikassa

DeSantisin poliittinen ura alkoi vasta kymmenen vuotta sitten.

44-vuotias Ron DeSantis on syntynyt Floridan Jacksonvillessä. Hän opiskeli historiaa Yalen yliopistossa ja oikeustiedettä Harvardissa. Ennen poliittista uraansa hän työskenteli merivoimien juristina.

Hänet valittiin vuonna 2012 edustajainhuoneen jäseneksi Floridasta. Vuonna 2018 hän nousi Floridan kuvernööriksi. Esivaaleissa hän voitti maltillisemman republikaanin Donald Trumpin tuella.

Ron DeSantisin puoliso on 42-vuotias entinen uutistoimittaja ja televisiojuontaja Casey DeSantis. Parilla on kolme lasta.

4. Suursuosio voi tuoda paljon rahaa ja tukijoita

DeSantis voitti Floridan kuvernöörinvaalit maanvyöryllä, mikä tuo nostetta.

Vaalit ovat Floridassa yleensä hyvin tiukkoja, sillä demokraatit ja republikaanit ovat suunnilleen yhtä suosittuja.

DeSantis voitti kuitenkin kuvernöörinvaalit lähes 20 prosenttiyksikön erolla demokraattivastustajaansa.

Sen sijaan monet Trumpin kannattamista ehdokkaista pärjäsivät huonosti.

Republikaanipuolueessa alkoikin heti keskustelu siitä, olisiko DeSantis Trumpia parempi ehdokas presidentinvaaleissa. Jos DeSantis lähtee ehdolle, hän voi hyvinkin saada taakseen rahakkaita ja nimekkäitä tukijoita.

On silti yhä auki, haluaako DeSantis haastaa entisen suojelijansa.

Trump on voittanut käytännössä kaikki republikaanihaastajansa vuosien varrella. Monen ura on loppunut Trumpin höykytyksessä.
https://yle.fi/a/74-20004269

Tämähän vaikuttaa oikealta poliitikolta ja hyvältä vaihtoehdolta, jos joku välttämättä haluaa Trumpin tyylisen pressan USA:an.

Entinen merivoimien juristi ei taida olla Putlerin kavereita? Eurooppalaisten kannalta kiinnostavinta olisi tietää, miten DeSantis suhtautuu ryssiin, Natoon ja Ukrainan hyökkäyssotaan.

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja acp »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Ke Marras 09, 2022 10:34 pm
Ok: Laskenta on kesken, Walkoisen Talon musta tiedottaja ilmoittaa että lopulliseen tulokseen menee päiviä :D
Amerikassa "covid-19 death tracker" päivittyy reaaliajassa parin minuutin välein, mutta nyt jostain kumman syystä ääntenlaskenta ei onnistu :lol:.

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

acp kirjoitti:
Pe Marras 11, 2022 4:13 am
Marokon Kauhu kirjoitti:
Ke Marras 09, 2022 10:34 pm
Ok: Laskenta on kesken, Walkoisen Talon musta tiedottaja ilmoittaa että lopulliseen tulokseen menee päiviä :D
Amerikassa "covid-19 death tracker" päivittyy reaaliajassa parin minuutin välein, mutta nyt jostain kumman syystä ääntenlaskenta ei onnistu :lol:.
Lisäksi jotenkin punikkilogiikalla "demokratia on uhattuna" jos ei äänestetä niin kuin käsketään.





Äänestyksen tulos ei ole demokratiaa, vaan se itse äänestys on.

Jos Ron DeSantis saa 20% enemmän ääniä kuin demonkräppien vastaehdokas, niin se on demokratiaa.
Vaikka se kuinka vituttaisi YLE:n toimittajia.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tämähän on paljon parempi vaihtoehto kuin Trump ja niin nuori, että voisi suosioon päästyään pysyä pitkään vallassa. Loistoehdokas republikaaneille.
Matkalla Valkoiseen taloon?

Floridan kuvernööri Ron DeSantis nousi kertaheitolla presidenttipelin ytimeen.

2:00 | Päivitetty 6:31

PAPERILLA hän on täydellinen.

Yalen ja Harvardin kasvatti, yliopiston baseball-joukkueen kapteeni, ura asevoimien lakimiehenä. Kaunis vaimo ja kolme kuvauksellista lasta.

Nyt listan jatkoksi pystyy lisäämään vaalivoiton, joka voi siivittää hänet vielä Yhdysvaltojen ylimmälle huipulle: Valkoiseen taloon.

Tiistaina Floridan kuvernööri Ron DeSantis, 44, nousi kertaheitolla kaikkien huulille. Hän tuli valituksi jatkokaudelle huikaisevalla äänivyöryllä ja johdatti republikaanit osavaltiossaan helppoon voittoon. Hän saavutti Floridassa sen, mistä puolue oli valtakunnallisesti haaveillut.

Vaikka näissä vaaleissa vastustajia olivat demokraatit, keskeisin voitto tuli ehkä omasta puoluetoverista: entisestä presidentistä Donald Trumpista. Kontrasti luuseriksi leimatun Trumpin ja sankariksi suitsutetun DeSantisin välillä ei olisi voinut olla suurempi.

Mutta kuka tämä mies oikein on?

VAIN viisi vuotta sitten DeSantis oli vähän tunnettu edustajainhuoneen rivijäsen. Hän oli kertaalleen yrittänyt senaattiin mutta vetäytynyt kilvasta.

Kaikki muuttui, kun silloinen presidentti Trump kiinnitti huomionsa DeSantisiin. Hän piti näkemästään: Ivy League -yliopistoissa koulutettu veteraani puhumassa kauniisti uudesta presidentistä.

Pian Trump ilmoitti olevansa valmis tukemaan häntä Floridan kuvernööriksi. Presidentin avulla altavastaajana pidetty DeSantis selviytyi täpärään voittoon.

Miehet alkoivat pitää yhteyttä. Trump kutsui DeSantisia ystäväkseen ja ylisti tätä ”kovaksi” ja nerokkaaksi.

Yhteinen sävel löytyi helposti, ovathan miehet poliittisesti varsin lähellä toisiaan, oikeistopopulisteja kumpikin.

DeSantis näytti imevän myös esiintymiseensä vaikutteita Trumpista: retoriikassa ja elekielessä alkoi esiintyä enenevissä määrin samoja piirteitä. Trump oli ehkä imarreltu, mutta sittemmin hän on ainakin puolivakavissaan syyttänyt DeSantisia tyylinsä varastamisesta.

Välit ovat viilenneet muutenkin. Se alkoi koronaviruksesta, joka siivitti DeSantisin uran nousukiitoon.

DESANTIS päätti pelata koronaviruksen kanssa uhkapeliä.

Hän vastusti rajoituksia, sulkuja ja pakkoja silloinkin, kun kuolemien ja sairaalapotilaiden määrä oli huipussaan. Trump kehotti – vaikkakin vastahakoisesti – etätöihin ja eristäytymään.

Kuvernöörinä DeSantisilla oli myös valtaa. Kun muualla Yhdysvalloissa elettiin vielä poikkeusaikaa, Floridassa elämä palasi nopeasti lähes normaaliksi. Rannat, ravintolat ja yökerhot olivat täynnä ihmisiä, koulut pitivät ovensa auki, maskeja ei tarvinnut käyttää.

Sillä oli hintansa: kymmenettuhannet kuolivat. Floridassa virus teki huomattavasti pahempaa jälkeä kuin osavaltioissa, joissa rajoitukset olivat tiukat ja rokotuskattavuus korkea. Kriitikot antoivat kuvernöörille lempinimen ”DeathSantis”.

Poliittisen uran näkökulmasta uhkapeli kuitenkin kannatti.

DeSantis nousi konservatiivien sankariksi puolustaessaan kansalaisten oikeutta jatkaa elämäänsä haluamallaan tavalla. Osavaltion talous kesti hyvin, koska yritykset pystyivät jatkamaan toimintaansa lähes normaalisti.

”Vapaus on täällä jäädäkseen!” DeSantis paalutti vaali-illan voittopuheessaankin.

Hänen linjansa vetosi amerikkalaisiin laajemminkin: Floridasta tuli suuri ”covid-muuttoliikkeen” kohde.

TRUMPIN makuun DeSantisista on alkanut tulla liiankin valovoimainen.

”Hän on kiittämätön”, Trumpin kerrotaan valittaneen lähipiirilleen. ”En ymmärrä, miksi hän ei arvosta minua enemmän.”

”Minä loin hänet.”

Trump tuntuu ajattelevan, että DeSantis on hänelle uransa velkaa. Hän on sittemmin korostanut auttaneensa tätä ensimmäisessä kuvernööri­kilvassaan ”tavalla, jota ei ole ennen nähty”.

Trump on myös arvioinut – ehkä ihan oikein – ettei DeSantisilla olisi ollut ”mitään mahdollisuuksia” voittoon ilman hänen apuaan.

Nyt kaksikon välit ovat ruvella, ja se on tullut myös näkyväksi.

Viime vuoden lopussa DeSantisilta kysyttiin haastattelussa, onko hän saanut tehosterokotuksen koronavirusta vastaan. Hän vaihtoi aihetta eikä vastannut kysymykseen.

Kiertelyn vuoksi Trump leimasi DeSantisin nössöksi, joka ei uskalla kertoa totuutta. DeSantis vastasi haukkumalla Trumpin koronavirus­politiikan ja kehotukset pysyä kotona. ”Minun olisi pitänyt vastustaa sitä paljon äänekkäämmin”, hän sanoi.

Ehkä vieläkin enemmän Trumpia hiertää se, ettei DeSantis ole missään vaiheessa ryhtynyt hänen vaalivilppi­valheidensa innokkaaksi levittäjäksi tai ilmaissut tukeaan hänen paluulleen presidentiksi.

Tiettävästi miehet eivät ole puhuneet kesän jälkeen.

DESANTIS muistuttaa Trumpia monessa suhteessa.

Hän on yksilönvapauksien intohimoinen puolustaja. Hän on arvokonservatiivi ja populisti, jolle woke on kirosana. Hän pilkkaa vasemmistoa, lehdistöä ja eliittiä. Hän puhuu laittomista maahantulijoista vihamielisesti.

Esiintyjänä DeSantis kuitenkin kalpenee oppi-isälleen. Hän on vahakasvoinen ja vakava, joskus kömpelökin, eikä innosta yleisöä samaan tapaan. Vaali-illan voitonpuhe oli häneltä poikkeuksellisen sulava suoritus.

Parrasvalojen ulkopuolella DeSantisin kerrotaan olevan sosiaalisilta taidoiltaan kyvytön tai varsin piittaamaton. Hänen sanotaan pitävän usein korvakuulokkeita vältelläkseen keskustelua.

”Ron on parhaimmillaan paperilla. Kun hänet tapaa – voi luoja”, nimettömänä pysytellyt floridalaispoliitikko kuvaili The New Yorker -lehdelle.

Samaa viestiä kertoo toinenkin kollega. ”Kun hän tulee tapaamiseen, hän ei ota muita huomioon. Ei katsekontaktia, ei mitään tai vain vähän vuorovaikutusta.”

Suomalaisittain se ei kuulosta yhtä pahalta, mutta Yhdysvalloissa tämän tason poliitikolta on tapana odottaa ihan muuta.

DeSantisilla kuitenkin on jotain, mitä Trumpilla ei: kurinalaisuutta ja malttia.

Trump on arvaamaton ja avustajakuntansa mukaan haluton kuuntelemaan neuvoja, ja juuri se hiertää republikaani­puolueen sisäpiiriä.

Heidän näkökulmastaan ongelma ei ole valehtelu, rasismi tai piittaamattomuus demokratiasta. Ongelma on poliittisen johdon­mukaisuuden puute ja kyvyttömyys keskittyä.

Ehkä DeSantis voisi hyödyntää Trumpin herättämän oikeistopopulistisen energian uudella, sivistyneemmällä tavalla?

Varsinaista uuden aikakauden johtajaa republikaanit eivät DeSantisista saisi. Hän on kyllä trumpisti, mutta laskelmoiva sellainen. Hän ei pyrkisi lopettamaan kansan kahtiajakoa, ehkä jopa korostaisi sitä entisestään.

KUVERNÖÖRINÄ DeSantis on onnistunut jättämään jälkensä Floridaan, piti siitä tai ei. Osavaltio näyttäytyy dynaamisena ja omapäisenä, vähän kapinallisenakin. Ilmapiiri houkuttelee monia.

”Ennen tänne muutettiin sään ja rantojen takia. Nyt tänne muutetaan vapauden takia”, republikaanistrategi kuvaili muutosta.

Florida on useiden kulttuurisotien polttopiste. Vähemmistöjen oikeudet, seksuaalikasvatus ja oppikirjojen sisältö ovat toistuvasti julkisen riitelyn kohteena.

Tunnetuin esimerkki DeSantisin edistämästä lainsäädännöstä on don’t say gay -lisänimen saanut laki, jonka mukaan lapsille ei saa opettaa seksuaalivähemmistöistä ennen neljättä luokkaa tai ”ikään tai kehitysvaiheeseen sopimattomalla tavalla”.

”Emme tule koskaan antamaan periksi woke-laumalle. Tänne woke tulee kuolemaan!” DeSantis julisti voitonpuheessaan.

Siinä missä Trump saattoi vain leikitellä kulttuurisodan aihepiireillä, DeSantis on ryhtynyt toimeen. Hän on todella valjastanut osavaltionsa ajamaan oikeistolaista agendaa.

DeSantisin entinen apulaiskanslia­päällikkö David Clark kuvailee hänen hallintonsa peruspilareiksi perustuslakia, käytännöllisyyttä ja laskutaitoa.

”Hän on datanörtti, joka ymmärtää yksityiskohtia”, Clark sanoi The Financial Timesille. Kahden sivun tiivistelmän sijaan DeSantis valitsisi aina mieluummin täyspitkän version.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009192007.html
Mikä tahansa limanuljaska olisi parempi kuin Trump mutta DeSantis on sentään fiksu ja johdonmukainen.

Aatami
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Ma Heinä 19, 2021 8:46 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Aatami »

...jolle woke on kirosana. Hän pilkkaa vasemmistoa, lehdistöä ja eliittiä. Hän puhuu laittomista maahantulijoista vihamielisesti...
...”Emme tule koskaan antamaan periksi woke-laumalle. Tänne woke tulee kuolemaan!” DeSantis julisti voitonpuheessaan...
...lapsille ei saa opettaa seksuaalivähemmistöistä ennen neljättä luokkaa tai ”ikään tai kehitysvaiheeseen sopimattomalla tavalla”...
Eipä sillä ole ole väliä tuleeko se olemaan Trumppi tai DeathSantis. Tärkeintä on, oli se kuka tahansa, että agenda viedään maaliin saakka käytännössä. Nollatoleranssi kulttuurimarxismille!

Rauhaa&Rakkautta
Neuvoja-Jack
Viestit: 566
Liittynyt: Ke Syys 29, 2021 12:38 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Rauhaa&Rakkautta »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Pe Marras 11, 2022 7:11 pm

Lisäksi jotenkin punikkilogiikalla "demokratia on uhattuna" jos ei äänestetä niin kuin käsketään.
Olen aina luullut, että sosialistit ovat punikkeja, mutta näemmä sosialistikin voi olla republikaani. Voi vittu mitä touhua. :mrgreen:

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Aatami kirjoitti:
La Marras 12, 2022 5:37 pm
...jolle woke on kirosana. Hän pilkkaa vasemmistoa, lehdistöä ja eliittiä. Hän puhuu laittomista maahantulijoista vihamielisesti...
...”Emme tule koskaan antamaan periksi woke-laumalle. Tänne woke tulee kuolemaan!” DeSantis julisti voitonpuheessaan...
...lapsille ei saa opettaa seksuaalivähemmistöistä ennen neljättä luokkaa tai ”ikään tai kehitysvaiheeseen sopimattomalla tavalla”...
Eipä sillä ole ole väliä tuleeko se olemaan Trumppi tai DeathSantis. Tärkeintä on, oli se kuka tahansa, että agenda viedään maaliin saakka käytännössä. Nollatoleranssi kulttuurimarxismille!
Ilman muuta näin.
Ongelma on se, että "Demokraattista Sosialismia" ajavat demonkräpit - käytännössä siis marxistit, tekevät kaikkensa saadakseen vaalit käännettyä itselleen vaikka sitten huijaamalla.



Arizonan vaalitulos on sittemmin "ratkennut" - ylläri demokraateille.

Mutta pakko kysyä:

- Miksi posti- ja ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta kun vaalipäivän äänet on annettu. Vähintäänkin epäilyttävää, eikä lisää luottamusta vaaleihin
- Miten helvetissä siinä ääntenlaskussa voi aina kestää niin kauan? Huijausta vai tehottomuutta? Kysymys on kuitenkin modernista maasta, jossa on nykyaikainen teknologia käytössä.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Aatami
Nikke Knakkertton
Viestit: 153
Liittynyt: Ma Heinä 19, 2021 8:46 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Aatami »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Su Marras 13, 2022 3:06 pm
- Miksi posti- ja ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta kun vaalipäivän äänet on annettu. Vähintäänkin epäilyttävää, eikä lisää luottamusta vaaleihin
- Miten helvetissä siinä ääntenlaskussa voi aina kestää niin kauan? Huijausta vai tehottomuutta? Kysymys on kuitenkin modernista maasta, jossa on nykyaikainen teknologia käytössä.
Ei se sattumaa ole ettei nykyaikaista teknologiaa käytetä. Kyllä nuo vaalijärjestelyt tuolla ovat ihan tarkoituksellisesti kuin kehitysmaassa.

Vasemmiston asiantuntijoiden mielestä jo ilmaiseksi äänestämistä varten saatavan henkilökortinkin esittäminen äänestäessä on rakenteellista rasismia:

https://youtu.be/GGp08YB4mao

Avatar
acp
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1492
Liittynyt: Ma Syys 02, 2019 9:48 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja acp »

Kuva

damfin
James Bond (David Niven)
Viestit: 10561
Liittynyt: Ke Elo 10, 2011 1:04 am

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja damfin »

Aatami kirjoitti:
Su Marras 13, 2022 6:00 pm
Marokon Kauhu kirjoitti:
Su Marras 13, 2022 3:06 pm
- Miksi posti- ja ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta kun vaalipäivän äänet on annettu. Vähintäänkin epäilyttävää, eikä lisää luottamusta vaaleihin
- Miten helvetissä siinä ääntenlaskussa voi aina kestää niin kauan? Huijausta vai tehottomuutta? Kysymys on kuitenkin modernista maasta, jossa on nykyaikainen teknologia käytössä.
Ei se sattumaa ole ettei nykyaikaista teknologiaa käytetä. Kyllä nuo vaalijärjestelyt tuolla ovat ihan tarkoituksellisesti kuin kehitysmaassa.
No, viime vaaleissahan lähes kaikki trumpin ja trumpin kannattajien vaalivilppisyytökset perustui siihen että niillä nykyaikaisilla äänestyskoneilla eli sillä teknologialla huijattiin, nyt sitten valitetaan sitä että jokin huijaus on käynnissä kun äänten laskuun kuluu noin pitkä aika, että miksi ei käytetä nykyaikaista teknologiaa.

Jos ne posti- ja ennakkoäänet alettaisiin laskemaan etukäteen, niin olisi taas se riski että niiden tuloksia vuodettaisiin mediaan ja sillä keinolla vaikutettaisiin varsinaisen äänestyspäivän äänestäjiin, eli ihan oikea käytäntö on juuri tuo että ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta sitten kun äänestys on lakannut.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja URSA »

Trumpetin "poliittinen" aikakausi on päättymässä.
Kirjeenvaihtajan kommentti: Trumpin presidentti­kisan avauksesta on tulossa pannu­kakku ja ongelma republikaaneille

Republikaanisen puolueen on päätettävä, sitoutuuko se vielä Donald Trumpiin huonosti menneiden kongressivaalien jälkeen, kirjoittaa Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Kirsi Jääskeläinen.

6:55

DONALD TRUMP oli kongressivaalien suurin häviäjä, julistivat useat amerikkalaismediat, myös oikealle kallellaan olevat Wall Street Journal ja New York Post.

Trump ei toki varsinaisesti ollut ehdolla vaaleissa, mutta hän kävi vaalikamppailun aikana peiteltyä presidentinvaalikampanjaa. Trump kiersi useissa osavaltioissa pitämässä kannatustilaisuuksia tukemilleen ehdokkaille, mutta keskiössä niissä olivat Trumpin vihjailut paluusta Valkoiseen taloon.

Virallinen ilmoitus presidenttiehdokkaaksi lähtemisestä on luvassa tiistaina, jolloin Trump on kutsunut Floridan Mar-a-Lagon kartanoonsa mediaa ”suurta ilmoitusta” varten.

Trumpin suunnitelmana oli varmasti päästä julistautumaan ehdokkaaksi tilanteessa, jossa republikaanit olisivat hänen ansiostaan ottaneet murskavoiton. Trump olisi paistatellut puolueensa messiaana.

Toisin kävi. Trumpin suuresta ilmoituksesta uhkaa tulla pannukakku hänelle itselleen ja ongelma republikaaniselle puolueelle.

Kongressivaalien olisi pitänyt olla republikaaneille helppo nakki.

REPUBLIKAANIT eivät ottaneet kongressivaaleissa odotettua ”punaista vyöryä”.

Torjuntavoitto meni demokraateille, jotka säilyttävät niukasti senaatin hallinnan. Edustajainhuoneen ääntenlaskenta on vielä kesken. Republikaanit ovat todennäköisesti voittamassa edustajainhuoneen hallinnan, mutta paljon pienemmällä enemmistöllä kuin odotettiin.

Historiallisesti niin sanotuissa välivaaleissa vallassa oleva puolue, eli tässä tapauksessa demokraatit, kärsivät ja menettävät paikkoja. Lisäksi Yhdysvaltoja riivaava inflaatio ja kohonneet elinkustannukset sekä kasvanut rikollisuus ovat painaneet presidentti Joe Bidenin kannatusluvut alas.

Kaikki nämä tekijät antoivat olettaa, että republikaanit nappaavat hallintaansa reippaalla enemmistöllä edustajainhuoneen sekä saavat niukasti enemmistön senaatissa.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Ja syypäänä nähdään Trump ja tämän tukemat ehdokkaat.

TRUMP tuki republikaanien esivaaliessa ehdokkaita sen perusteella, kuka oli halukas tukemaan Trumpin valheellista väittämää varastetuista presidentinvaaleista 2020.

Jo tuolloin republikaanisen puolueen piirissä oltiin huolestuneita siitä, ovatko nämä Trumpin tukemat maga-ehdokkaat (lyhennys sanoista Make America Great Again) liian radikaaleja vedotakseen maltillisiin republikaaneihin ja liikkuviin äänestäjiin, ja pystyvätkö he päihittämään demokraattiehdokkaat.

Vastaus saatiin kongressivaaleissa, joissa maga-ehdokkaat menestyivät huonosti. Näitä ehdokkaita meni läpi, mutta ei kuitenkaan niin sanotuissa vaa’ankieliosavaltioissa, jotka ratkaisevat niin kongressi- kuin presidentinvaalit.

REPUBLIKAANIT ovat nyt Trumpin johdolla hävinneet kolmet vaalit peräkkäin: vuoden 2018 kongressivaalit, 2020 presidentinvaalit ja häviönä voi pitää myös 2022 kongressivaaleja.

Puolueessa käydään nyt kiivasta pohdintaa siitä, vieläkö puolueen on järkevää sitoutua Trumpiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009198961.html

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

damfin kirjoitti:
Ma Marras 14, 2022 8:31 am

No, viime vaaleissahan lähes kaikki trumpin ja trumpin kannattajien vaalivilppisyytökset perustui siihen että niillä nykyaikaisilla äänestyskoneilla eli sillä teknologialla huijattiin, nyt sitten valitetaan sitä että jokin huijaus on käynnissä kun äänten laskuun kuluu noin pitkä aika, että miksi ei käytetä nykyaikaista teknologiaa.

Jos ne posti- ja ennakkoäänet alettaisiin laskemaan etukäteen, niin olisi taas se riski että niiden tuloksia vuodettaisiin mediaan ja sillä keinolla vaikutettaisiin varsinaisen äänestyspäivän äänestäjiin, eli ihan oikea käytäntö on juuri tuo että ennakkoääniä aletaan laskemaan vasta sitten kun äänestys on lakannut.
Se Dominion systeemi oli täynnä reikiä, eikä edes estänyt vaalihuijausta.
Nyt vedetään parhaaseen banaanivaltiotapaan käsin, niin kauan kunnes punikit "voittavat".

Kyllä vaan Suomessa onnistuu ääntenlasku ilman kiemuroita: Ennakkoäänet lasketaan ensin systeemiin, eikä tiedot vuoda minnekään.
Marxismin pilaamissa valtioissa ei onnistu.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Avatar
nipsunapsu
Vic Mackey
Viestit: 1965
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

URSA kirjoitti:
La Loka 22, 2022 12:43 pm
*Blaablablaa..blaabla...

Keiden kanssa Trump on tehnyt diilejä Kiinan ja Iranin tiedustelutiedoilla?
WP paljastaa: Trump pimitti huippusalaisia Iraniin ja Kiinaan liittyviä dokumentteja Mar-a-Lagossa

Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain tiedustelupalveluita avustava ihmiset voivat olla vaarassa ja keräysmenetelmät vaarantua, jos kyseiset dokumentit pääsisivät ulkopuolisten käsiin.
...

Entinen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on aiemmin kieltänyt kaiken asiakirjojen väärinkäytöksestä Mar-a-Lagossa. Washington Post ei tavoittanut Trumpin avustajaa kommentoimaan viimeisintä tietoa.

FBI teki koti-etsinnän Trumpin taloon elokuun 8.päivä. Oikeudenpapereiden mukaan Trumpin kodista takavarikoitiin 13 000 asiakirjaa, joista 18 oli luokiteltu huippusalaisiksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1a6 ... ebf723edda

Tuollainen tiedon kerääminen on tärkeää koska ilman vastaavaa toimintaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi ollut koko maailmalle todellinen yllätyshyökkäys.
Noh, nyt kun välivaaliturneet on jotakuinkin ohi, niin voidaan taas todeta samaisen WaPon toimesta;

"lälläällälääällää pistettiin taas paskaa ilmoille häähäähäähää....ei se nyt niin oikeesti mennytkään...hööhööhööhööhö..."
Federal agents and prosecutors have come to believe former president Donald Trump’s motive for allegedly taking and keeping classified documents was largely his ego and a desire to hold on to the materials as trophies or mementos, according to people familiar with the matter.

As part of the investigation, federal authorities reviewed the classified documents that were recovered from Trump’s Mar-a-Lago home and private club, looking to see if the types of information contained in them pointed to any kind of pattern or similarities, according to these people, who spoke on the condition of anonymity to discuss an ongoing investigation.

That review has not found any apparent business advantage to the types of classified information in Trump’s possession, these people said. FBI interviews with witnesses so far, they said, also do not point to any nefarious effort by Trump to leverage, sell or use the government secrets. Instead, the former president seemed motivated by a more basic desire not to give up what he believed was his property, these people said.
https://www.washingtonpost.com/national ... documents/


Mitä tästä paskaruljanssista taas opittiin? Ei vittu yhtään mitään, ei ne odotuksetkaan ole korkealla, mutta kunnes taas...seuraaviin otsikoihin! :lol:
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐

Avatar
nipsunapsu
Vic Mackey
Viestit: 1965
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

nipsunapsu kirjoitti:
Ke Elo 12, 2020 7:41 pm
Ennustan että Kamala "BLM" Harris voittaa USAn presidenttivaalit :lol: Tai siis, Biden saa kyllä äänet (ellei saa, kepulikonstein hän voittoon), mutta kuolla kupsahtaa alta aikayksikön / jättäytyy virastaan "terveydellisistä syistä" ja Kamala "BLM" Harris nousee kalifiksi.
Vasemmistoblogi The Hill räkäisi kahden vuoden jälkeen aatteensa El Jefe Bidenista ja Kamala Harriksen toilailuista tähän malliin, että Harris korvattaisiin Gavin Newsomilla ja sen jälkeen Biden eroaa. No ok.

Here’s a game plan: Biden replaces Harris with Newsom and then resigns
https://thehill.com/opinion/white-house ... n-resigns/

Pistän paremmaksi ja sanon, että jos näin on edes mahdollista, niin se on Hillary Clinton kenellä se Hyeena Harris korvataan ja sen jälkeen Hillary vain yksinkertaisesti kruunataan naiskuninkaaksi Bidenin erottua / maaduttua. Kuten aiemmin oli jo yhdessä sovittu...
nipsunapsu kirjoitti:
Ma Loka 03, 2022 8:35 am
...
Yllämainitusta syystä ei myöskään noita vaaleja tulla näkemään, vaan Hillary yksinkertaisesti kruunataan DEMOKRAATTISESTI naiskuninkaaksi.
Uskokaa tai älkää, mutta kun tarpeeksi kauan asiaa pyörittelette, niin tämäkin tulee olemaan venäläisten vika.
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐

Avatar
nipsunapsu
Vic Mackey
Viestit: 1965
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: USA:n presidentinvaalit, politiikka, Donald Trump

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐

Vastaa Viestiin