Eksyneet lampaat
Kirkon ympärillä kuohuu. Nationalistit ratsastavat kristillisillä arvoilla ja kirkon kulisseissa vanhoillinen siipi ja tasa-arvon kannattajat käyvät valtataistelua. ”Peri-inhimillinen halu olla oikeassa saa eri yhteyksissä eri muodon”, sanoo arkkipiispa.
”SAATANAN PAPITAR”, ”saatanan lähettiläs”, ”luopio, joka antoi irstauden demonin valloittaa ruumiinsa” ja ”sä tuhoot mun uskontoo”.
Viime viikolla 28 suomalaista tuomittiin pappi
Marjaana Toiviaisen kunnianloukkauksesta. Puolet tuomituista käytti solvauksissaan uskonnollisia viittauksia.
Luen muutaman näistä solvaavista kommenteista arkkipiispa
Tapio Luomalle Arkkipiispantalossa Turussa. Hänen ilmeensä on vakava.
”Tuomio oli tärkeä päätös. Ei sen takia, että Toiviainen on kirkon työntekijä vaan ylipäätään siksi, että häntä kohtaan käytettiin kieltä, jollaista kenenkään ei tulisi toisesta ihmisestä käyttää”, Luoma toteaa.
Pappiin kohdistettu viha ei ole ainoa kohu, jonka keskiöön evankelisluterilainen kirkko on joutunut. Kirkkoon kohdistetut puheet ja asenteet ovat koventuneet ja kirkon omaa toimintaa on kritisoitu esimerkiksi naisten syrjimisestä.
Lisäksi on käynyt selväksi, että kirkon kulisseissa käydään valtapeliä, jossa konservatiiviset arvot törmäävät vuoden 2019 sosiaaliseen todellisuuteen.
Kaikesta tästä arkkipiispa Tapio Luoma puhuu nyt suoraan.
YKSI arkkipiispan suurista huolista on vihapuheen lisääntyminen yhteiskunnassa ja sen leviäminen hengellisen elämän alueelle. Luoma korostaa, että hengellinen elämä on ihmisille tärkeä asia, mutta vähintään yhtä tärkeää on se, miten ihmiset antavat sen ilmetä omassa käyttäytymisessään, sanoissaan ja puheissaan.
”Hengellinen vihapuhe on vastoin sitä, mitä meidän Herramme on opettanut ja sitä, mitä vaikkapa
Martti Luther sanoi selityksessään kahdeksannesta käskystä. ’Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi’ tarkoittaa myös sitä, että pahan puhumisen sijaan meidän pitäisi tehdä kaikkemme, että lähimmäinen saisi säilyttää hyvän maineensa.”
HS kertoi toukokuussa, että kansallismieliset populistit ja jotkin vanhoilliset, uskonnolliset piirit ovat lähentymässä toisiaan. Toiviaisen maahanmuuttoon liittyvän toiminnan arvostelemisen voi nähdä kytkeytyvän ilmiöön.
Arkkipiispa tunnistaa ilmiön.
”Tätä ilmiötä varmasti on, ja se tulee vastaan kysymyksessä kansallismielisyydestä. Osa kristillisistä piireistä voi löytää muiden arvokonservatiivien piireistä tukea ja apua.”
Arkkipiispan mukaan siinä ei ole mitään kristillistä, että vastustetaan hädänalaisten ihmisten auttamista. Toiviainen joutui kunnianloukkausten kohteeksi muun muassa turvapaikanhakijoille antamansa tuen vuoksi.
”Eurooppalaiset kirkot ovat sanoneet, että kun hädänalainen ihminen tulee tänne, häntä pitää auttaa. En keksi mitään kristillistä perustetta, jonka mukaan auttamisen voisi asettaa kyseenalaiseksi.”
”Voimakas puhe kristillisistä arvoista saa minut kysymään, mitä ne oikein ovat?”
Kristillinen usko ja kirkko eivät ole lähtökohtaisesti nationalistisia.
”Sellainen nationalismi ei ole kristillinen, jossa suljetaan muut pois tietoisuudesta ja keskitytään omaan hyvinvointiin. Kirkko on aina ollut globaali ja rajat ylittävä.”
ARKKIPIISPAN mielestä arvokeskustelu on yhteiskunnassa tärkeää, mutta kristillisten arvojen korostaminen särähtää hänen korvaansa. Osa poliitikoista vetoaa kristillisten arvojen turvaamiseen ja osa on halunnut vetäytyä niistä.
”Voimakas puhe kristillisistä arvoista saa minut kysymään, mitä ne oikein ovat? Ei kristittyjä ole viime kädessä kutsuttu puolustamaan arvoja vaan elämään todeksi Jeesuksen ylösnousemusta ja rakkautta.”
Yksinkertaistaen on vain yksi kristillinen arvo, joka on Jeesuksen opetus: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Kristillisiin arvoihin vetoaminen ei saa mennä siihen, että vedetään Jumala omien näkemysten takuuhahmoksi.
”Peri-inhimillinen halu olla oikeassa saa eri yhteyksissä eri muodon. Jokin suuri auktoriteetti antaa oikeutuksen mitätöidä muiden ihmisten toiminta”, Luoma sanoo.
”Hengellisen ja uskonnollisen elämänalueen piirissä auktoriteettina on Jumala, joka otetaan omien näkemysten takuuhahmoksi.”
MYÖS kirkon kulisseissa näyttää kuohuvan, ja julkisessa keskustelussa on päästy kurkistamaan myös kirkon sisäisiin asioihin. Esimerkiksi pari viikkoa sitten nousi julkinen kohu kirkkohallituksen korkean viran täyttöprosessista, kun osa kirkkohallituksen jäsenistä epäili tapauksessa sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää.
Viime viikolla HS kertoi, miten kirkon sisällä on ristivetoa suhtautumisessa esimerkiksi tasa-arvoiseen avioliittoon ja miten naispapit kokevat edelleen syrjintää työssään.
Kirkossa pelataan kovaa valtapeliä, jonka kuluessa ratkaistaan suhtautuminen homoihin ja naisiin.
Kysymys tasa-arvosta on esillä kirkossa samaan tapaan kuin muualla yhteiskunnassa, Luoma sanoo. Kirkossa kysymys henkilöityy naispappeuteen, vaikka naispappeus hyväksyttiin yli 30 vuotta sitten. Ajattelussa heijastuu edelleen pitkä ajanjakso, jolloin ajatus naisesta pappina ei ole ollut mahdollista.
Nykytilanteessa ei ole mitään epäselvää, Luoma painottaa. Vuonna 1986 tehty naispappeuspäätös sitoo kirkon työntekijöitä.
”Jumala käyttää työssään ja kirkko käyttää työssään ketä tahansa siihen tehtävään kutsuttua riippumatta hänen sukupuolestaan. Painokkaasti haluan todeta, että sen mukaan meidän kirkossamme edelleen pitää edetä.”
MIKSI naispapit sitten joutuvat edelleen kokemaan työssään vastustusta ja syrjintää?
”Paikallistasolla elää monenlaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Sitä kautta seurakuntaelämän todellisuus tulee joissain paikoissa voimakkaasti vastaan”, arkkipiispa muotoilee.
Hän korostaa, että piispat ovat ottaneet monin tavoin kantaa sen puolesta, ettei syrjintää ei saa tapahtua.
”Asiassa on vielä paljon tehtävää. Seurakunnissa on muistettava, että kun pappi rekrytoidaan, hänen pitää olla yhteistyökykyinen kaikkien työtovereidensa kanssa sukupuoleen katsomatta.”
NAISPAPPEUSKYSYMYS on vieläkin herkkä. Seurakunnilla ja Kirkkohallituksella on tasa-arvolain mukainen tasa-arvosuunnitelma, mutta tasa-arvolaki ei sido kirkon uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa.
Tasa-arvosuunnitelmaan osittain vertautuva asiakirja voisi olla vuonna 2015 suomennettu Luterilaisen maailmanliiton Linjaus sukupuolten välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Miksi linjausta ei ole kuitenkaan otettu käytäntöön seurakunnissa?
”Minusta Luterilaisen maailmanliiton linjaus on erinomainen. Siitä on käyty keskustelua kirkossa heti sen ilmestymisen jälkeen ja sen tavoitteita kohden kirkossa pyritään. Toki linjausta soisi luettavan ja tunnettavan nykyistä paremmin.”
Kuitenkin kaikilla kirkon jäsenillä, myös naispappeuden vastustajilla, on oikeus kirkossa omiin näkemyksiinsä ja mielipiteisiinsä.
”Kirkolla ei ole mahdollisuutta siihen, että jollain tavalla putsattaisiin pois sellaista jäsenistöä, joka ei ota vastaan sitä, mitä kirkon johto sanoo”, Luoma sanoo.
”Oikeus mielipiteeseen ei tietenkään tarkoita oikeutta syrjintään.”
Teologiaa opiskelevista nuorista miehistä iso osa suhtautuu torjuvasti naisiin pappeina. Luoma myöntää, että asia hämmästyttää häntä.
”Kirkolla ei ole kuitenkaan mitään sanaa sanottavana siihen, ketkä teologiseen tiedekuntaan tulevat hyväksytyiksi. Kirkon linja on selkeä: se vihkii papeiksi henkilöitä, jotka ovat sitoutuneet yhteistyöhön kaikkien kollegoiden kanssa heidän sukupuolestaan riippumatta.”
MONI naispappi kokee silti, että kirkko ei anna riittävästi tukea johtajuuteen. Vaikka 48 prosenttia papeista on naisia, kirkkoherroista naisia on 21 prosenttia.
Kirkollisen ammattiliitto AKI:n viimevuotisessa kyselyssä noin puolet miespapeista oli sitä mieltä, että naisia tulisi olla kirkkoherroina nykyistä enemmän. Lähes viidennes oli väitettä vastaan.
Kohu Kirkkohallituksen virantäytöstä liittyy osaltaan naisten turhautumiseen. Luoma ei ota suoraa kantaa kyseiseen virantäyttöön, mutta korostaa, että henkilövalinta-asiat ovat monimutkaisia ja perustuvat yleensä usean ihmisen äänestyspäätöksiin.
Suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittoon on kirkon polttavin avohaava.
Luoma myöntää, että kirkko ei ole tarpeeksi tukenut naisjohtajuutta.
”Tukea olisi tarvittu enemmänkin. Naisten kannustamista pätevöitymään johtaviin virkoihin tarvittaisiin enemmän.”
SUHTAUTUMINEN tasa-arvoiseen avioliittoon on kirkon polttavin avohaava, jossa jakolinja on lähes sama kuin naispappeuteen suhtautumisessa. Tuoreessa Taantuvan tasa-arvon kirkko -kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa papit ovat puhuneet loukkaavasti seksuaalivähemmistöistä.
Luoma korostaa, että räikeimpiin tapauksiin on pyritty puuttumaan, kun niitä on tullut ilmi. Porvoon piispa kävi esimerkiksi keskusteluja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla toimineen papin kanssa sen jälkeen, kun tämä oli käyttänyt julkisesti kovaa kieltä homoseksuaaleista.
Kirkossa on kuitenkin noin 400 seurakuntaa, joissa eletään varsin erilaisissa todellisuuksissa myös suhteessa seksuaalisiin vähemmistöihin.
”Suurissa kaupungeissa seksuaalivähemmistöjen elämänpiirteiden ymmärrettäväksi tekeminen on paljon pidemmällä kuin siellä, missä homoseksuaalisuutta ei kenties samalla tavalla ole julkisessa tilassa esillä.”
Seurakuntalaisten asenteista riippumatta pappien on toimittava kirkon linjausten mukaisesti.
”Jokaisen papin tulee olla valmis esimerkiksi siunaamaan homoseksuaalisen pariskunnan koti ja kastamaan heidän lapsensa.”
KIRKOLLISKOKOUS torjui viime vuonna aloitteen avioliiton laajentamisesta koskemaan kaikkia pareja. Silloin kokous antoi piispoille tehtäväksi selvittää vaihtoehtoja avioliittokäsitykseen liittyvän erimielisyyden ratkaisemiseksi. Piispat käyvät asiasta jatkuvaa vuoropuhelua.
Luoma toivoo, että asia voitaisiin antaa kirkolliskokoukselle tiedoksi mahdollisimman pian.
Arkkipiispa haluaa varjella keskustelutilaa, sillä jos erimielisyyksistä ei pystytä keskustelemaan, kirkko on ongelmissa.
”Keskustelu on joskus turhauttavaa, ja siinä edetään monien mielestä kovin hitaasti. Se vaiva pitää kuitenkin nähdä, jos haluamme kestävän ratkaisun, johon mahdollisimman moni voi yhtyä.”
NYKYPÄIVÄN keskustelukulttuuri ei ole aina hedelmällistä, kun rakentavan keskustelun sijaan käydään kiinni mielipiteen esittäjän henkilöön. Arkkipiispa joutuu lukemaan keskustelupalstoilta kriittisiä kommentteja myös itsestään.
Niihin hän suhtautuu rauhallisesti.
”Minä hoidan virkaani, ja sitä hoitaessani puhun sillä tavalla, että koen olevani sinut sanomisieni kanssa.”