Suomi sai sen uskon mitä tilasi
Kristinusko luterilaisessa muodossaan on paras tähän maahan, ilmanalaan ja sielunmaisemaan. Käytännössä meidän elämämme tässä suomalaisessa ja kristillisessä yhteiskunnassa ei näytä kovin viheliäiseltä, sanoo Teemu Keskisarja.
Vaaleissa valitaan pian kansalle edustajia. Mitä poliitikkojen ja kansan kannattaisi muistaa kristinuskon vaikutuksesta Suomeen – ihan tulevaisuutemmekin kannalta, historioitsija Teemu Keskisarja?
Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja, 47, on noussut maamme johtavien historian popularisoijien joukkoon.
Kaunokirjallisen rikasta ja rehevää ilmaisua tietokirjoissaan ja mediassa viljelevä tutkija on saanut arvostelijoitakin väliin kärjekkäästä kielestään ja vahvoista tulkinnoistaan.
Suorapuheinen mies ei jätä kylmäksi myöskään potkiessaan kristinuskoon liittyviä päähänpinttymiä.
– Suomessa kirkko ei ole syyllistynyt hirmutöihin. Uskonto ei ole ollut maamme historiassa kehityksen pato vaan koski ja muutosvoiman lähde, Keskisarja kiteyttää.
Filosofian tohtori verestää muistiamme listaamalla, miten monessa suomalaisen yhteiskunnan elintärkeässä toiminnassa kirkko on ollut keskeisenä vaikuttajana ja alullepanijana.
Kansanopetus. Terveydenhoito. Hallinto ennen 1860-luvun kuntauudistusta. Puhumattakaan ydintehtäviin kuuluvista hengellisistä velvoitteista ja sielunhoidosta huolehtimisesta.
– Kirkolla oli kansansivistyksenkin kehittymisen kannalta ratkaiseva merkitys. Kiertokouluissa ei aivopesty lapsia, vaan opetettiin tärkeitä perusvalmiuksia.
Mainettaan paremmat papit
Suomalaisten elokuvien rasittava klisee on ollut esittää pappi edistyksen jarruttajana ja vanhoillisena jääränä. Historiallisesti se antaa aivan väärän käsityksen, Teemu Keskisarja kritisoi.
– Pappi oli 1800-luvun maalaiskylässä se heppu, joka ensimmäisenä opetti perunanviljelyä, tilasi sanomalehtiä, perusti kansakoulua ja palokuntaa ja järjesti rokotuksia.
– Suomessa on ollut aina keskimäärin täysijärkinen papisto, toisin kuin monissa maissa, jotka ovat jääneet henkisiksi ja aineellisiksi kehitysmaiksi.
Papisto oli aikanaan äärimmäisen valveutunutta kulttuurisesti.
– Mikään lapsuudenmiljöö ei ole kasvattanut yhtä paljon eri alojen suurmiehiä kuin pappila. Ties kuinka monta presidenttiä, kenraalia, taidemaalaria ja kirjailijaa on ponnistanut siitä taustasta.
– Pappila ei ollut ahdas elämänpiiri. Hengenmiehet olivat virkeitä monialaihmisiä ja modernin airuita, Teemu Keskisarja tähdentää.
Kansankirkko toimi maltillisena kansan vakauttajana.
– Tietenkin uskonnolla on ollut roolinsa monissa sodissa, mutta suomalaiset eivät ole tavanneet kiihottua väkivaltaisesti pelkistä uskonasioista.
Punasynninpäästö vuodesta 1918
Sisällissodassa papit olivat paljolti ”kiivaasti valkoisia”.
– Papit eivät yleensä juosseet teloitusmontulle väliin, vaikka he olisivat ehkä voineet pelastaa monia viattomia. Lehdissä ei juuri kuultu armonsaarnoja, kun tuhansia punaisia kuoli nälkään ja tauteihin vankileireillä.
Keskisarjan mielestä onkin ihmeellistä, ettei liki puolet kansasta eronnut kirkosta heti kun se tuli mahdolliseksi vuonna 1923.
– Silloinen kirkonvastainen sosialismi ei hävittänyt rivipunaisten uskoa Jumalaan, vaikka he saattoivat inhota kirkkoa tai paikallista pappia. Papit olivat kuitenkin tehneet aiempina vuosisatoina Suomessa niin paljon hyvää.
Talvi- ja jatkosodassa papiston ”suoritus oli suurenmoinen”.
– Punaisille se oli korjaava kokemus, ja he antoivat papeille synninpäästön vuodesta 1918. Papit auttoivat rintamalla ja kotirintamalla pieniä ihmisiä suunnattoman suurissa ahdistuksissa.
– Sotapappi, joka painostaa nuoria miehiä tarpeettomaan uhrikuolemaan tai havittelee Suur-Suomea, on todella typerä klisee.
Hedelmistään uskonto tunnetaan
Historioitsija on havahtunut huomaamaan omituisen aatteellisen asian ystävä- ja tuttavapiirissään.
– Moni ihminen, joka kannattaa naisten ja homoseksuaalien oikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja sananvapautta, suhtautuu hyvin myötämielisesti sellaisiin uskontoihin, jotka polkevat kaikki nämä arvot jalkoihinsa.
– Samaan aikaan he kitisevät joka ainoasta asiasta Suomen luterilaiselle kirkolle, vaikka luterilaisissa maissa ihmisoikeudet on hoidettu maailman parhaalla tavalla!
Keskisarjan mielestä historia ei todista kaikkia uskontoja likimainkaan samanarvoisiksi.
– Ei se voi johtua vain huonosta tuurista, että tiettyjen uskontojen tai uskonnottomuuden hallitsemissa maissa mikään ei tunnu toimivan kunnolla. Uskonto muovaa aina ympäröivää yhteiskuntaa, kulttuuria ja talouttakin.
– Yhteiskunnallisista hedelmistään puu tunnetaan, ja Suomi on luterilaisuuden hedelmä paljossa. Myös ateistit, muiden uskontojen edustajat ja maahanmuuttajat saavat olla äärettömän kiitollisia siitä, että tämä on kristitty maa.
Ravitsevan veden tulo vaarassa
Kansainvälisissä vertailuissa Suomi ja muut Pohjoismaat ovat maailman kärjessä kaikissa yhteiskunnallista hyvinvointia ja onnellisuutta mittaavissa tutkimuksissa. Eivät ihan sattumalta?
– Luterilaisuus on rakentanut tänne järjestäytyneen ihmiselämän muodon ja hyvinvoinnista huolehtimisen kulttuurin. Se vaikuttaa yhä käsityksiimme oikeasta ja väärästä sekä jokapäiväisiin hyviin tapoihimme ja ahkeruuteemme.
– Luotettavuus ja rehellisyys kuuluvat luterilaiseen etiikkaan. Ilman muuta etiikalla ja uskonnolla on paljonkin tekemistä toistensa kanssa, Keskisarja kommentoi.
Kristillisen eetoksen elävöittämä vuosisatojen kehityspolku johti rauhallisempaan ja reilumpaan pohjolaan.
– Suomi tänään ei tietenkään ole vain kirkon hedelmä, mutta luterilaisuus on vetenä tai lannoitusaineena ravinnut runsaasti suomalaisuutta. Hyvät teot heijastelevat vuosisatojen päähän.
– Luterilaisuuden painama jälki suomalaisuuteen säilyy pitkään, mutta mikään ei ole ikuista. Kristinusko näyttää nyt häviävän totalitaarisemmille ideologioille, kuten ateismille ja islamille, Keskisarja varoittaa.
Epä-älyllisen hömppäajan lapset
Kirkon kriitikot – nuoret vihaiset ja vanhat valistuneet – olivat vielä muutamia sukupolvia sitten monesti rohkeita ajattelijoita ja usein oikealla asialla.
Mutta kun radikalismi voitti, kritiikin yty katosi, ja aikansa radikaalien ajatukset muuttuivatkin huomaamatta konservatiivisiksi, Keskisarja näkee.
– Nyt kristillisyyden hylkiminen on muoti-ilmiö. Uskontokielteiset ihmiset huutavat yhdessä kuorossa ja juoksevat samaan suuntaan.
– Uskonnonvastaisuus ei totisesti ole enää kapinaa vaan valtavirtaa, josta nuorten vihaisten miesten ja naisten luulisi uivan loitolle, Keskisarja haastaa.
Epäasiallisessa ja vääristyneessä kirkkokritiikissä on Keskisarjan mukaan kyse myös tiedon puutteesta.
– Moni tavallinen kaduntallaaja sen enempää kuin valistunut ja korkeasti koulutettu tyyppikään ei tiedä tuon taivaallista kirkkohistoriasta. Raamattuun saati vaativampaan teologiaan ei jakseta tutustua.
– Tämä on epä-älyllistä, valjua ja aatteetonta hömppäaikaa. Monimutkaisia syy-yhteyksiä yksinkertaistavat, helpot ja nopeat internet-hokemat muuttuvat totuudeksi. Ihmiset eivät vaivaudu ajattelemaan myöskään ikuisia kysymyksiä.
Olkiukko on liian helppo maali
Toisaalta kirkon olisi löydettävä itsetuntonsa. Liekö omanarvontunto unohtunut luterilaisilta 1900-luvulta lähtien, Teemu Keskisarja ihmettelee.
– Kirkosta on tullut liian helppo vastustaja, maalitaulu ja olkiukko, joka ei potki takaisin. Se ottaa iskut vastaan puolustuskyvyttömänä ja sietää täysin käsittämättömiä ja kohtuuttomia syytöksiä.
– Tämä siitä huolimatta, että kirkko tekee tänään äärettömästi enemmän hyvää kuin pahaa. Kirkollisverosta menee valtaosa yleishyödyllisiin tarkoituksiin, jotka hyödyttävät yhtä lailla ei-uskovia kuin koko yhteiskuntaa.
Keskisarja mainitsee esimerkkeinä vanhus- ja lapsityön sekä diakonian, joka ei pidä melua itsestään, mutta tekee valtavasti arvokasta työtä.
Usein arvosteltua lähetystyötäkin historiantutkija pitää kelpo kansainvälistymisenä.
– Suomalaisten lähetyssaarnaajien työstä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Kivikautiset, primitiiviset silpomisrituaalit ja muut vastaavat kulttuurin erityispiirteet ovat tosin usein tuhoutuneet.
– Ja lukutaitoa opettamalla lähetystyö on pilannut vuosituhansia vanhaa kertomaperinnettä, kun ihmisten ei tarvitse enää lauleskella ulkomuistista.
Aito radikaali ui vastavirtaan
Ajan saatossa Suomessa on toiminut myös vastenmielisiä luterilaisia vaikuttajia ja lahkoja, mutta kristinuskon ja kirkon valtavirran vaikutus kokonaisuudessaan on ollut Keskisarjan mukaan hyvin myönteinen.
– Verihuuruisia uskonnollisia hullutuksia meillä ei ole ollut. Paljosta pahasta olemme siis säästyneet. Uskonnon uhrejakin Suomessa toki on, selvä se. Mutta ehkä meidän pitäisi tutkia myös uskonnottomuuden uhreja.
– Mielenterveysongelmat lisääntyvät, vaikka psykiatreja ja lääkkeitä on enemmän kuin ikinä. Voimmeko väittää isossa kuvassa, että maallistuminen olisi parantanut henkisiä kipuja? Jumalattomuus on armoton ideologia. Siinä ei ole armon käsitettä.
Teemu Keskisarja arvostaa kirkkoa, ja sanoo haluavansa kulkea tässä asiassa vastavirtaan.
– On minulla tunnustuksellinen puolikin suhteessa kristinuskoon, muttei rahkeita sydäntään avaavaksi julkkikseksi.
– Minulle riittää normaali suomalainen 2010-luvun kristillisyys, mitä se nyt onkaan, ja ehkä vielä vanhanaikaisempikin versio kelpaa, tutkija tyytyy toteamaan omasta uskostaan.
Puhdistuikohan taviksen usko
Kirkolla Suomessa on Teemu Keskisarjan mukaan verrattomasti vähemmän anteeksipyydeltävää kuin yleisesti uskotaan – ja uskotellaan.
Uskonnonvapauskaan ei ole täysin uutta täällä Pohjantähden alla.
– Oppikirjat jauhavat ristiretkistä, mutta todellisuudessa kristinusko ei voittanut Suomessa miekalla. Mahdottomien kulkuyhteyksien maassa, havumetsän huminassa ja savupirtin hämärässä ihmiset uskoivat siihen, mihin heitä huvitti uskoa.
– Suomalaiset halusivat keskiajalla ristin ja saivat sen, mitä tilasivat. Itse he jättivät uhrilehtonsa lahoamaan ja rakensivat tilalle kirkon, historioitsija huomauttaa.
Lähetystyöntekijöistä kirjoituksiin tallentui vain löyhä legenda. Keskisarja arvelee pakanoiden huomanneen pitkälti omin päin, että uusi uskonto toimii vanhoja paremmin. Kristinuskoon kääntyneillä oli reilummat suhteet toisiinsa perheessä, suvussa ja heimossa.
Uskonpuhdistus merkitsi vielä rajumpaa muutosta kuin kristinuskon tulo.
– Uskonpuhdistus oli suuri siunaus Suomen historian muutoin niin viheliäisillä vuosisadoilla. Sitä tosin on vaikea sanoa, miten keskivertoihmisen usko puhdistui. Jopa ”puhdasoppisella” 1600-luvulla jokaisessa pitäjässä ja kylässä rehotti monenmoista hengellisyyttä.
– Oli uskonnonvastaisia loitsijoita ja noitia. Oli pelastuksen shoppailijoita, jotka uskoivat varmuuden vuoksi sekä Kristukseen että metsänjumaliin. Toki oli myös niitä, joille Sana oli tärkein elämänsisältö.
https://www.sana.fi/sana/arkisto/2019/s ... oF.twitter