Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin

Viesti Kirjoittaja putsari »

Suomalaiset veronmaksajat siis maksavat järjestäytyneelle rikollisuudelle veroja. Halusipa tai ei. Hyvä diili sanoi Sanna Marin.
Europol-pomo MTV:n erikoishaastattelussa: Suuri määrä EU:n korona-rahoja uhkaa valua ammattirikollisten ja mafian käsiin

Suuri määrä EU:n korona-avustuksista saattaa valua rikollisten taskuihin. Europolissa johtotehtävissä työskentelevä Jari Liukku arvioi MTV Uutisille, että seuraavat vuodet tulevat olemaan niin Euroopan Unionin kuin järjestäytyneen rikollisuudenkin kannalta poikkeuksellisia.

Eurooppa-neuvosto päätti viime kuussa, että EU:n jäsenmaille jaetaan tulevina vuosina kaikkiaan 750 miljardin euron korona-avustukset kriisistä toipumiseen. Päätöksen myötä EU:n pitkän aikavälin, eli seuraavien seitsemän vuoden budjetti paisui lähes kaksinkertaiseksi edelliseen verrattuna.

"Mafia ei katso sivusta"
Italian mafian vastainen tutkimusvirasto DIA kommentoi päätöstä tuoreeltaan ja ilmaisi huolensa varojen päätymisestä rikollisten taskuihin.

– Miljardeja euroja virtaa Eurooppaan ja Italiaan, eikä mafia vain katso sivusta. Se tulee sukeltamaan rahamereen, DIA:n johtaja Giuseppe Governale arvioi.

Huoli ei ole tuulesta temmattu, sillä esimerkiksi viimeksi tammikuussa Italian poliisi kertoi paljastaneensa massiivisen huijauksen, jossa rikollisten epäillään vieneen melkein kymmenen miljoonaa euroa sisilialaisille maanviljelijöille tarkoitettuja tukirahoja vuoden 2013 jälkeen. Tapauksen tiimoilta otettiin kiinni lähes sata ihmistä.

Joukossa olivat muun muassa kahden mafiaperheen johtajat.

"Poikkeuksellisia mahdollisuuksia" rikollisille
EU-rahoihin kohdistuva uhka on pantu merkille myös Euroopan poliisivirastossa. Europolin järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden torjuntaosaston päällikön, Jari Liukun mukaan riski ei rajaudu ainoastaan Italiaan.

– Italian mafia on syyllistynyt muissakin EU-maissa tämän tyyppisiin rikoksiin, joissa kohteena ovat olleet EU:n erityyppiset avustukset, hän sanoo.

Liukku uskoo italialaistutkijoiden tavoin, että tuleville vuosille luvattu suuri koronatukipaketti tarjoilee järjestäytyneelle rikollisuudelle "poikkeuksellisia mahdollisuuksia".

– Tietysti riski on merkittävä, kun käytössä olevien varojen määrä kasvaa merkittävästi. Silloin rikoksentekoriskikin kasvaa.

– Kyllä seuraavat seitsemän vuotta antavat rikollisille poikkeukselliset mahdollisuudet hyödyntää näitä sinänsä tarpeellisiin tarkoituksiin suunniteltuja budjettivaroja.

Vuosille 2021–2027 sovittu EU-budjetti on koronatukiaisineen poikkeuksellisen massiivinen: kaikkiaan 1824 miljardia euroa. Summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 2013 sovittu edellinen pitkän aikavälin budjetti.

Vaikka rikollisille päätyvien rahojen osuus on pieni koko EU:n budjettiin suhteutettuna, konkreettiset rahasummat paisuvat silti valtaisiksi.

– EU-parlamentin teettämän tutkimuksen perusteella vuonna 2017 EU:n käyttämä budjetti oli 137 miljardia euroa, ja siitä noin 470 miljoonaa meni petoksiin. Eli noin 0,33 prosenttia, Liukku sanoo ja täsmentää, että kyse on vain tietoon tulleesta rikollisuudesta.

– Tämän tyyppisissä rikoksissa on hyvin suuri osa piiloon jäävää rikollisuutta, jota ei pystytä selvittämään, hän jatkaa.

Vain mielikuvitus on rajana"
Miten EU-avustukset sitten päätyvät vääriin käsiin?

Liukun mukaan "vain mielikuvitus on rajana", kun järjestäytynyt rikollisuus punoo juonia yksityishenkilöiden, yritysten ja viranomaisten kustannuksella. Tyypillisesti turvaudutaan petoksiin, kirjanpitorikoksiin ja korruptioon, mutta keinovalikoima elää tarpeen mukaan.

– Se riippuu pitkälti siitä, millaisia rahoitusvälineitä kehitetään EU:n tasolla ja kansallisella tasolla, että minkä tyyppisiin toimenpiteitä niitä varoja kohdennetaan. Sitä mukaa rikollisryhmät mukauttavat toimintaansa.

Esimerkkinä ryhmittymien mukautumiskyvystä Liukku mainitsee koronakriisin. Kun pandemia iski, järjestäytynyt rikollisuus löysi keinoja hyötyä tilanteesta lähes välittömästi.

– Hyvin nopeasti syntyi palveluita, jotka liittyivät erilaisten suojavälineiden, testaustarvikkeiden, lääkkeiden ja rokotteiden kauppaan. Siellä asianomistajina olivat yksityiset henkilöt, yritykset ja myös viranomaiset.

– Vain muutamassa päivässä tai viikossa rikollisryhmät mukauttivat toimintaansa uuteen tilanteeseen.

Ratkaisut haettava valtiotasolla
Liukulla ei ole kaikenkattavaa ratkaisua siihen, miten EU-rahojen valuminen vääriin taskuihin voitaisiin estää. Hänen mukaansa vastuu on jäsenmailla itsellään, sillä myös tukirahat kanavoidaan lähtökohtaisesti niiden kautta.

– Pääpaino on luonnollisesti kansallisilla viranomaisilla, niiden uhka- ja riskiarvioilla ja toimenpiteillä.

– Menetelmät, jotka jäsenvaltioilla on käytössä, kun arvioidaan rikollisen toiminnan riskejä ja siihen liittyviä torjuntatoimia, muodostuvat keskeisiksi.

Suomi on arvioinut saavansa tulevasta seitsenvuotisesta EU-budjetista 11,1 miljardia euroa ja maksavansa 16,7 miljardia euroa. EU:n koronaelpymispaketista Suomi on arvioinut saavansa 3,2 miljardia euroa vuosina 2021–2023 ja maksavansa paketista 6,6 miljardia vuosina 2021–2058.

Suomen tilanne historiallisen avustuspaketin suhteen on siis se, että Suomi maksaa siitä enemmän kuin se tulee saamaan
.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eur ... #gs.ca0e5t
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin.

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

No sehän nyt on ollut selvää alusta asti ettei näistä avustuspaketeista joista vasta sopuun päästiin riitä varoja mihinkään "pandemian" hoitamiseen. Toinen aalto luvatusti on jo ovella ja kohta rahaa tarvitaan huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Merkelin ja Macronin käsikirjoitus etenee juurikin näin ja vasallit seuraavat nyökytellen perässä.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6598
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin.

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Tämä Giuseppe Governale on kova jätkä. Onnetonta on, että tällaiset tärkeät uutiset saavuttavat näin internetin aikana Suomen hitaammin, kuin maaposti 1980-luvulla. AIheesta 'Italian mafia kärkkymässä koronatukia' oli juttua ulkomaalaisissa lehdissä jo kolme viikkoa sitten.

https://www.startribune.com/warning-ita ... 571802042/


Governale on myös vihjannut, että mafia ei ole saapasmaassa enää yksin italialaisten hallinnassa. Nigerian mafia on keskittynyt Italiassa jonnekin Rooman ja Napolin väliselle alueelle.

https://www.abc.net.au/news/2020-03-17/ ... 58114?nw=0

Giuseppe Governale rejects claims the Nigerian mafia is not in Italy.

Posted 16 Mar 2020, 8:47pm

Giuseppe Governale rejects claims there is no Nigerian mafia in Italy. He says the group's operation is much like the homegrown mafia networks.

Tämä pitempi artikkeli nigerialaismafiasta Italiassa - linkki alla - kannattaa ehdottomasti lukea. Tuolta Napolin löytyy artikkelin mukaan kokonaan tämän afrikkalaismafian 'laittomasti rakentama kaupunki'.



https://www.abc.net.au/news/2020-03-17/ ... y/12033684

The Economist Intelligence Unit said Thursday it expected Italy's GDP to contract by a colossal seven percent for the year. Italian experts say some 65 percent of Italian small and medium businesses are at risk of bankruptcy.

That is music to the ears of the country's mobs, who use extortion and usuary to feast on ailing businesses.

- 'On their terms' -

"Just look at the portfolio of the mafias, to see how much they can earn from this pandemic," Italian anti-mafia author Roberto Saviano said in an interview in the Repubblica daily this week.

"Where have they invested the last few decades? Multi-service companies (canteens, cleaning, disinfection), waste recycling, transportation, funeral homes, oil and food distribution. That's how they'll make money.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

JammuSetä

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin.

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

Tähän tyhmyyteen ei ole mitään muuta sanottavaa kuin:
”Hei, me tienataan tällä”

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin.

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

No eikö tuo muka ole koko EU:n tarkoitus?

Yksi iso migerialaiskirje koko unioni.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Pitäisikö kysyä asiaa hallitukselta, heillähän on kuitenkin paras tieto tästä asiasta. Sieltä - rakastetuilta päättäjiltämme, heiltä jotka vaaleilla olemme valinneet, tulee luotettavin informaatio.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

JammuSetä

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin

Viesti Kirjoittaja JammuSetä »

TuskaistaTietoa kirjoitti:
La Elo 08, 2020 12:44 pm
No eikö tuo muka ole koko EU:n tarkoitus?

Yksi iso migerialaiskirje koko unioni.
Kyllähän se pahasti siltä vaikuttaa. No Napoleon sitä uritti, sitten Wilhelm, sitten viiksi-Aatu. Lopulta se tehtiin paperilla.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Suuri määrä EU:n koronarahoja valuu rikollisten käsiin

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

EKP:n pääjohtaja: ”Väliaikaisesta elvytysrahastosta tehtävä pysyvä”
19.10.2020 19:07
Petri Saarela
Christine Lagarde. Kuva World Economic Forum / Wikimedia Commons / CC BY-SA 2.0
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde vaatii EU-johtajia pohtimaan, pitäisikö väliaikaiseksi tarkoitetusta elvytysrahastosta tehdä pysyvä mekanismi.

750 miljardin euron suuruinen elvytysrahastosta saattaisi muodostua pysyvä väline, mikäli EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde saisi päättää.

– Meidän tulisi keskustella mahdollisuudesta jättää se eurooppalaiseen työkalupakkiin, jotta sitä voitaisiin käyttää vastaavissa olosuhteissa, Lagarde kertoi maanantaina Euroopan keskuspankin internet-sivulla.

Lagarde haluaa myös keskustelua euroalueen yhteisestä budjetista ja sen ”rikastuttamisesta nykyisten kokemusten pohjalta”.

EKP:n pääjohtaja näyttää muuttaneen mielipidettään elvytysvälineen suhteen, sillä aiemmin hän on kertonut muun muassa EU-parlamentissa välineen olevan kertaluonteinen.

Kun vain kaksi viikkoa on aikaa Euroopan keskuspankin seuraavaan kokoukseen, euroalueen elpyminen vaikuttaa hidastuneen nopeasti. Lagarde kuitenkin korostaa, että EKP pitää talouden indikaattoreita tiukasti silmällä tulevan syksyn aikana.

Lähde Bloomberg.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Vastaa Viestiin