Miten tähänkin raporttiin pitäisi suhtautua? Läheisten kokemuksista tiedän olevan totta, että vanhusten asioiden hoitamisessa byrokratia on kaiken a ja o, ihminen tulee viimeisenä. Ammattilaiset hoitavat virkojaan ja systeemiään. Hyvässä lykyssä omainen hoitaa vanhusta. Muutama hoitoalalla työskentelevät tuttava on kertonut, että työvoimaa on, mutta johto ei tiedä, miten sitä käyttäisi.
Onko meitä harhautettu tässäkin asiassa, koska päättäjät haluavat omia hallintohimmeleitään ja lisää helppoja hyväpalkkaisia virkoja sote-puolelle?
TALOUSSANOMAT
Suomen vanhustenhoidon tilasta raju raportti: ”Tämä järjestelmä tekee itselleen nämä potilaat, joita se tarvitsee”
Vanhustenhoidon järjestelmä on rikki, varoittavat laajan sote-tutkimusraportin tekijät.
Suomen vanhustenhoidon järjestelmä on rikki ja tarvitsee perusteellisen remontin, ei niinkään lisää työvoimaa, uuden raportin kirjoittajat sanovat.
Tuore raportti lataa rajua tutkimustietoa ja huomioita vanhustenhoidon nykytilasta Suomessa. Se myös romuttaa yleisiä oletuksia.
Väitettyä hoitajapulaa ei olekaan – sen sijaan väärinmitoitettua hoitoa, todetaan laajassa Kunnallisalan kehittämissäätiön ikääntymisen ja sote-uudistuksen tutkimusraportissa.
”Suomen sosiaali- ja terveydenhuolto on nyt rikki.”
Aalto-yliopiston professori emeritus Erkki Vauramo sanoo, että ”Suomessa ei ole edes tajuttu, kuinka suuri miehitys” työvoimalla mitattuna täällä jo on. OECD:n maaraportin mukaan Suomessa on sairaanhoitajia kolmanneksi eniten. Edellä ovat vain Norja ja Islanti.
– Sitten on ilmennyt, että tämä raportti on esitelty eduskunnalle. Tulee kysyneeksi, ymmärtävätkö poliittiset päättäjät mistä tässä on kyse, Vauramo, yksi raportin kirjoittajista sanoo.
–Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriö ei ole asettanut mitään tavoitteita, joita seurattaisiin. Sekin tavoite, että yli 75-vuotiaista 92 prosenttia asuisi kotona, poistettiin. Puuttuu selkeä johto, Erkki Vauramo moittii.
– On mielenkiintoista, että nyt on tämä 0,7 hoitajamitoitus. Se on hassu tilanteessa, jossa ei ole mitään tavoitetasoa, jolla iäkkäiden hoito pitäisi olla, toinen kirjoittajista, Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Olli-Pekka Ryynänen sanoo.
Vauramon sormi osoittaa ministeriöön. Hänen mukaansa siellä ”hoidetaan virkoja, ei uudisteta järjestelmää”.
– Tämä järjestelmä tekee itselleen nämä potilaat, joita se tarvitsee, Vauramo sanoo.
1. Hoitajapulaa ei olekaan?
Hoitajapula on politiikan kestopuheenaiheita, mutta kiire ja puuttuvat kädet eivät näytäkään johtuvan alan työvoiman koosta.
Terveydenhuollon työntekijöiden osuus kokonaistyövoimasta Suomessa on OECD-maista neljänneksi suurin kokonaistyövoimasta. Sairaanhoitajia on kolmanneksi eniten.
Osuus on kasvanut vuoden 2000 jälkeen.
Raportti toteaa, että vanhusten paikkatarpeen kasvu vuoteen 2040 mennessä on paikallinen, ja keskittyy noin 30 kasvukeskukseen, joissa kunnat eivät vielä ole rakentaneet riittäviä vanhuspalveluja.
”Näiden lukujen valossa Suomessa on runsaasti liikaa sairaanhoitajia. Jos tarve on reaalinen, on kyseessä organisointiongelma.”
Koulutetun hoitohenkilökunnan lisätarve on raportin mukaan noin 6 000 henkilöä, mikä voitaisiin paikata haja-asutusalueiden ylikapasiteetin purkamisesta kasvukeskuksiin.
”Sen sijaan voidaan kysyä, ovatko organisaatio ja palkkaus tilanteen tasalla, silloin kun hoitajien palkkaus on vertailuryhmän neljänneksi pienin asianomaisen maan keskipalkkaan verrattuna.”
2. Vanhukset makuulla
Suomi on EU-maista viimeinen, jossa vuodeosaston hoitoaikaa ei ole rajoitettu korkeintaan kuukauteen. Se käyttää myös ainoana maana pitkäaikaista vuodelepoa muistisairauksien hoitoon.
Systemaattinen kuntoutus puuttuu hoitoprosessista. Muualla Euroopassa kriisihoito sairaalassa on rajoitettu kuukauteen jo 70-luvulta alkaen. Monissa muissa maissa laitoshoitoa myös puretaan Suomea nopeammin.
– Terveyskeskuksissa ei ole aktiivista kuntoutusta vaan ihminen saattaa jäädä sinne kuukausiksi, esimerkiksi 1970-1980-luvuilla vanhukset kuntoutuivat kotiinsa.
”Taistelu käydään vuoteeseen hoitamisen kulttuurin ja kuntoutuskulttuurin välillä. Jos taso olisi Eksoten nykytaso, jossa 5 % yli 75-vuotiaista olisi ympärivuorokautisessa palvelussa, lähentelisi kustannussäästö noin miljardia euroa.”
Raportin mukaan 88 prosenttia yli 75-vuotiaiden hoitopäivistä on tuotettu ympärivuorokautisissa palveluissa, kun muualla osuus on yleisesti alle puolet elämän loppuvaiheessa.
Usein syy on se, että paikkakunnalla on yksi raskaimman hoidon vanhainkoti, jonne kaikki ikääntyneet joutuvat. Osa vanhuksista tarvitsi vain kevyttä hoitoa.
3. Tai kopeissa
Suomessa rakennetaan vanhuksille ”oleellisesti huonompaa laatua kuin muissa vertailuksi sopivissa maissa”, raportti jatkaa madonluvuilla.
Ahtaus on yleistä 2000-luvun alkupuolella rakennetuissa vanhusten palvelurakennuksissa. Sillä on seurauksensa.
Meiltä puuttuu ajatus siitä, että vanha ihminen voi asua normaalikokoisessa huoneessa tai asunnossa, Vauramo sanoo.
– Jos ihminen ei ahtaassa tilassa pääse liikkumaan kunnolla, kyllähän hänestä nopeasti tulee vuodepotilas.
Useissa maissa on tilanormit, jotka edellyttävät ikääntyneillä olevan oikeus normaalikokoisiin asuntoihin. Tilan lisäksi vanhukset tarvitsevat kotipalveluja ja asunnon yhteydessä muita palveluja kuten ravintola, kuntosali ja oleskelutilaa.
Asuntojen laatu, esimerkiksi koon perusteella, on muissa Pohjoismaissa parempi.
4. Maakunnittain isoja eroja
Raportissa vertailtiin myös OECD-maiden bruttokansantuotteen osuuksia ja työntekijämääriä siihen, miten niitä on suhteessa Suomen eri maakuntien työntekijämääriin.
Suomi on BKT-osuudessa sijaluvulla 18, mutta henkilökunnan mukaan vertaillen sijalla 6. Suomen maakuntien erot olivat selviä (katso taulukko).
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Laitoshoidon kuluista tulee isoja kuntaeroja. On kuntia, joissa laitoshoidon vanhuksia on alle viisi prosenttia 75-vuotta täyttäneistä, ja sellaisia joissa osuus on kolminkertainen.
– Jos ero on näin suuri, on selvää, että ei se johdu ikärakenteesta tai sairastavuudesta. Se on järjestelmäongelma, Ryynänen sanoo.
Jos yhden paikan vuosikustannus on keskimäärin 55 000 euroa, ’turhista’ vuodepaikoista syntyy 489 miljoonan euron ylimääräinen kustannus – ja säästömahdollisuus.
5. Ei hoivapommia?
Palvelutarvetta arvioidaan yleensä tietyllä prosentilla ikääntyneiden määrästä. Tapa ei ota huomioon eliniän odotteen kasvua eikä ja väestön terveydentilan paranemista.
Raportissa on sen sijaan tarkasteltu palvelutarvetta suhteutettuna kuolemien määrään. Suurten ikäluokkien vaikutus hoidon tarpeeseen on huippukohdassaan matalampi mutta pitkäkestoisempi kuin on aiemmin arvioitu.
– Loogista on sitoa palvelutarve elämän päättymisen aikaan, eikä siihen määrään mikä 75-vuotiaita nykyisin hyväkuntoisia ihmisiä juoksee tuolla kaduilla, Vauramo huomauttaa.
Edellisen mallin tavan pohjalta palvelutarpeen kasvun kustannukset kasvavat tämän vuoden 2,2 miljardista 3,7 miljardiin vuonna 2040. Toisella tavalla laskien lisäys on vain 324 miljoonaa euroa.
Millä poluilla ulos kaaoksesta?
Raportissa esitetään polkuja rakenteellisiin uudistuksiin. Vanhushoidon nykyinen ylikapasiteetti pitäisi purkaa. Asumisessa pitäisi suosia palvelukortteleita, joita jo suunnitellaankin.
Suomeen tarvitaan kattava maakunnallinen kuntoutusyksiköiden verkko. Sinne saataisi työvoimaa ja tiloja terveyskeskusten vuodeosastoista.
Nykyisen pirstaleisen järjestelmän tilalle luotaisiin uusi palveluorganisaatio, jossa on seuraavat tasot: Erityisvastuualue ja yliopistosairaalataso, maakunnan tason palveluverkko, joka sisältää erikoissairaanhoitoa (täyden päivystyskapasiteetin keskussairaalassa tai päivystävässä maakuntasairaalassa) ja lähipalvelut tuottava sosiaali- ja perusterveydenhuollon perustaso.
Lapsia ja nuoria otettiin huostaan ihan turhan päiten, minkä jälkeen monet sijoitettiin perhekoteihin ja laitoksiin. Nämä ovat yksityisiä yrityksiä, joista kasvava osa on ulkomaisten sijoittajien omistuksessa. Suomalaiset veronmaksajat maksavat kulut. Samalla lapsia ja nuoria vieraannutetaan perheestään usein täysin tarpeettomasti. Liian monen laitoksen osalta on löydetty rikollisuutta lasten huonosta kohtelusta talousrikosten kautta huumerikollisuuteen.