Kannattaa muistaa, että Yhdysvalloissa on ihan laajasti tuiki tavallisen kansan keskuudessa kova huoli siitä, miten oma varallisuus pitäisi turvata ns. katastrofin/superlaman/sodan/jonkin-muun-mullistuksen varalta. Tämä asia on ollut kestoaiheena keskusteluissa pidempään kuin kymmenen vuoden ajan. Yhdysvalloissahan ei ole kovinkaan paljon samanlaisia lakisääteisiä turvajärjestelmiä kuten esimerkiksi suomalaisten pankkien
talletussuoja.
Itse asiassa, kun olen jutellut useamman yhdysvaltalaisen kanssa heidän ongelmistaan, en yhtään ihmettele miksi sikäläiset ihmiset ovat niin huolissaan ja kiukkuisia. Jenkkilässä jokainen on pitkälti oman onnensa seppä ja perheen/yhteisön ajatellaan huolehtivan omistaan. Maassa on kuitenkin vaikka kuinka paljon kodittomia ja esimerkiksi autoissaan asuvia ihmisiä, jotka elävät erilaisten avustusjärjestöjen tuen varassa. Myös asunnottomia lapsiperheitä on vaikka kuinka paljon. Lisäksi Yhdysvalloissa on paljon
Trailer park:eja eli asuntoautojen sekä minitalojen alueita, joissa asuu pääosin vähävaraisia. Osa kyseisistä alueista on laittomia, eikä niissä ole silloin myöskään elämistä helpottavaa infrastruktuuria kuten vesi- ja jätehuoltoa. Sähkökin saatetaan varastaa laittomilla ja vaarallisilla virityksillä. Yhdysvalloissa tavallinen kansalainen näkee kodittomia käytännössä päivittäin. He ovat myös kuulleet satoja ja taas satoja kertomuksia ihan tavallisten ihmisten köyhtymis- ja syrjäytymisprosesseista. Ei siis ihme, että ajatus omaisuuden menettämisestä ahdistaa ja moni miettii, kuinka voisi turvata oman sekä perheensä tulevaisuuden. Tästä aihepiiristä on aika paljon ollut juttuja mediassakin - jopa täällä Euroopassa. Yhdysvaltojen rapistuvaa taloustilannetta on käsitelty myös tv- ja elokuvatuotannoissa.
Barbarian (2020) ei ole pelkästään yksi vuoden pelottavimmista kauhufilmeistä. Se on piinaava kommentti Yhdysvaltain yhä kurjistuvasta taloudesta ja köyhyyden ruokkimasta pimeydestä.
Nomadland (2020) kertoo Yhdysvaltoja matka-autolla kiertävistä pätkätyöläisistä ja heidän arjestaan. Se on surumielinen elokuva vapauden tunteesta, johon kiertyy yhä aikaa myös kuristavia piirteitä: yhden taivas on toisen helvetti. Hillitty draama hengittää käytännössä Frances McDormandin näyttelemän Fernin arjen tahtiin: uurteisilla kasvoilla varustettu nainen elättää itsensä pätkätöillä ja kuljettaa koko vähäistä omaisuuttaan mukanaan pakettiautossa. Elokuva näyttää palan piilossa olevaa Amerikkaa: nämä ovat niitä näkymättömiä ihmisiä, jotka työskentelevät Amazon-verkkokaupan jättivarastolla, keräävät sokerijuurikkaita, toimivat luonnonpuistojen leirintäalueiden oppaina. Kaikille nomadius ei ole Fernin tapaan oma valinta, vaan seurausta Yhdysvaltain kehnosta sosiaali- ja työttömyysturvasta, sairastumisesta tai asunnon menettämisestä.
Ne jenkit, joiden kanssa minä olen jutellut, ovat olleet kovin kiinnostuneita myös eurooppalaisista ratkaisuista. Esimerkiksi suomalaispankkien talletussuoja on kiinnostanut kovasti. Olen kannustanut heitä ajamaan lakimuutosta oman maansa pankkitoimintaan, koska monet eurooppalaiset pankit eivät tarjoa pankkipalveluita ETA-alueen ulkopuolella asuville tai tarjoavat vain rajoitettuja palveluita. Esimerkiksi suomalaisen pankkitilin avaaminen ETA-maiden ulkopuolella asuvalle henkilölle voi olla hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.
On myös monia arkisia ongelmia. Yhdysvaltalaiset ovat yleensä tehneet työuransa Yhdysvalloissa, joten he saavat myös eläkettään sieltä. Eläke maksetaan nyt, ja varmaan tulevaisuudessakin, Yhdysvaltojen dollareissa. Jos kyseisen valuutan arvo heikkenee, on eläkeläisten toimeentulo entistä epävarmempaa edes Yhdysvalloissa kalliimmista Euroopan maista nyt puhumattakaan. Useimmat Euroopan maat vaativat oleskeluluvan myöntämiseksi säännöllisiä tuloja sekä jonkinlaista taloudellista turvaa (esim. hankittua varallisuutta). Toisaalta moni amerikkalainen on tottunut aika korkeaankin elintasoon ja tietyllä tavalla helppoon elämään. Elämä Euroopassa on vähän erilaista ja sopeutuminen saattaisi olla hankalaa varsinkin sen vuoksi, että moni amerikkalainen ei osaa mitään vieraita kieliä. Pelkästään englannin kielen varassa elävinä he joutuisivat usein käyttämään niitä palveluita (esim. lääkäri, fysioterapeutti, kampaaja), joita sattuvat englanniksi löytämään. Se taas helposti johtaa joko hyvin kalliisiin tai hyvin heikkoihin palveluihin (tai sekä-että
).
Useimmat amerikkalaiset eivät muuten ole yhtään kiinnostuneita vieraiden kielten opiskelusta. Minusta kiinnostus vieraiden kielten opiskelua kohtaan on kuitenkin jonkin verran kasvanut. Amerikkalaisten näkökulmasta katsottuna on hyvin vaikea päättää, mitä kieltä sitä edes opiskelisi. Opiskeltavan kielen valinta nähdään eräänlaisena sijoitusvalintana - investointina - mikä se tietysti onkin. Tavallisille amerikkalaisille vieraan kielen opiskelu ei tällä hetkellä ole minkäänlainen yleissivistyksellinen päämäärä tai koulun sanelema pakko, vaan siihen liittyy toive oman tulevaisuuden turvaamisesta. Yhtälö on kieltämättä haasteellinen, sillä tällä hetkellä ei voi tietää, miten eri maat mahdollisesti muuttavat lakejaan esimerkiksi maahanmuuttoa koskien. Moni amerikkalainen haluaa ottaa varman päälle, eikä heille tulisi mieleenkään opiskella pikkukieliä kuten islantia, viroa, suomea, ruotsia tai bulgariaa. Ehkä hieman yllättävästi portugalin kielen suosio on nousussa Yhdysvalloissa. Syynä lienee se, että
portugali on kymmenen maan virallinen kieli ja lähes 300 miljoonan ihmisen arkikieli. Lisäksi portugalia käytetään myös monissa muissa maissa vähemmistökielenä.
Tietysti myös mm. espanjaa, saksaa, ranskaa, kiinaa, venäjää ja arabiaa opiskellaan enenevässä määrin. Jotkut ovat valinneet harvinaisemman kielen, mutta silloin siihen on yleensä jokin henkilökohtaiseen elämään liittyvä syy. Esimerkiksi omien sukujuurten vuoksi jotkut amerikkalaiset ovat valinneet opiskeltavaksi kieleksi puolan, heprean, italian, swahilin tai unkarin. Kaikkiaan vieraiden kielten opiskelu on Yhdysvalloissa edelleen pikemminkin poikkeus kuin tavallinen asia.
Yhdysvaltalaisten enemmistö ei ole koskaan käynyt ulkomailla, eivätkä useimmat edes omista passia. Pääosa yhdysvaltalaisista tuntee vain amerikkalaisen elämäntavan, eivätkä he edes haluaisi yrittää sopeutua erilaiseen elämäntyyliin ja yhteiskuntaan. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämän vuoksi, Yhdysvalloissa on jonkinlaisena muoti-ilmiönä "tirkistellä" eri tavoin oman maan ulkopuolelle. Omien sukujuurten tutkiminen mm. dna-testin avulla on suosittua. Muun muassa afrikkalaistaustaiset amerikkalaiset ovat innostuneet dna-testien tuomista mahdollisuuksista selvittää oman suvun historiaa. Samalla monet ovat innostuneet opiskelemaan kyseisen alueen kulttuuria mm. ruoanlaiton, musiikin ja tanssin kautta. Myös muunlainen oman maan rajojen yli "tirkistely" on nyt pinnalla, mikä näkyy mm. lehtijuttuina sekä
Emily in Paris -tyyppisten tv-sarjojen suosiona. En kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että tuokaan sarja innostaisi kovin monia amerikkalaisia muuttamaan ulkomaille. Uskoakseni valtaosa jenkeistä on valmis ottamaan vastaan sen, mitä edessä on. Minusta vaikuttaa, että maassa eletään jonkinlaista uuteen sopeutumisen aikakautta ja se olisikin järkevä juttu.
Superrikkaat ja muutenkin tarpeeksi rikkaat amerikkalaiset ostelivat jokunen aika sitten kiinteistöjä, maata ja muutakin omaisuutta Uudesta-Seelannista. Useimmilla oli tavoitteena saada samalla Uuden-Seelannin kansalaisuus, mikä onkin ollut saatavilla helpommin kuin monen muun maan kansalaisuus. Englanninkielinen Uusi-Seelanti sijaitsee niin sanotusti keskellä ei mitään, mutta se on kuitenkin englanninkielinen valtio ja kulttuurikin on amerikkalaisille tutumpaa kuin vaikkapa Suomessa tai Ranskassa. Alle linkitetyssä uutisjutussa paljastetaan, miksi Uusi-Seelanti on kiinnostanut niin monia yhdysvaltalaisia ja kerrotaan, että:
"Rahakkaat ovat myös kyselleet konsulteilta, miten he pystyisivät suojaamaan etuoikeutetun asemansa mahdollisen mullistuksen tapahtuessa." Alleviivattu kohta tarkoittanee käytännössä omaisuuden arvon turvaamista esimerkiksi talousromahduksen aikana.
Niin että kaverin puolesta nyt kyselen, että miksi tällaiset huolet, murheet ja varautumisyritykset ovat yleistyneet Yhdysvalloissa, jos kerran mitään todellista huolta Yhdysvaltojen taloudesta tai dollarin arvosta ei ole olemassa...???
Haluatko sinä jatkaa samaa rataa? Vai voisitko kuvitella, että joku toinenkin vaihtoehto on olemassa?