Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Jazzermasser
Rico Tubbs
Viestit: 1280
Liittynyt: Ti Heinä 06, 2021 8:10 am

Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Jazzermasser »

Suomi alkoi isännöidä uutta YK-toimistoa suurella innolla. Samaan aikaan Suomelta oli salattu käynnissä oleva sisäinen tutkinta toimiston hankkeista.

Suomi on osallisena erikoisessa kansainvälisessä väärinkäytösskandaalissa.

Kyse on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) hankkeesta, jossa Helsingissä sijaitsevan ohjelmatoimiston projekteihin sijoitettiin kymmeniä miljoonia dollareita. Nyt YK yrittää periä projekteihin sijoitettuja rahoja takaisin lakiteitse.

Suomi ehti rahoittaa uuden Helsingissä olevan S3i-nimisen ohjelmatoimiston toimintaa 10 miljoonalla eurolla ennen kuin väärinkäytösepäilyt paljastuivat.

Ulkoministeriön mukaan tapaukseen liittynyt sisäinen tutkinta salattiin Suomen valtiolta lähes kahden vuoden ajan.

YK-järjestö myöntää Ylelle, ettei Suomelle annettu kaikkia tietoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa Suomen rahoituspäätökseen. Järjestön virkaa toimittava pääjohtaja on pyytänyt asiaa anteeksi Suomelta.

Ulkoministeriö harkitsee parhaillaan ryhtyykö se perimään miljoonien eurojen rahoitusta takaisin, mikäli käy ilmi, että tietoja salattiin Suomelta tarkoituksella.

Tässä jutussa kerrotaan, miten kyseinen ohjelmatoimisto päätyi Helsinkiin ja miten väärinkäytösepäilyt liittyvät toimiston isäntämaana toimineeseen Suomeen.

https://yle.fi/uutiset/3-12463340
Paikalla
Oikeus ennen kaikkea
Hercule Poirot
Viestit: 7511
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Ministeri Skinnari väläyttää Suomen omia oikeustoimia YK-skandaalissa: "Suomelta salattiin täysin poikkeuksellisella tavalla tietoja"
Kehitysyhteistyöministeri Ville Skinnari pitää Helsingin toimistoon kohdistunutta väärinkäytösepäilyä täysin poikkeuksellisena YK:n historiassa. Skinnarin mukaan Suomi luotti sille annettuun tietoon.

Suomi saattaa ryhtyä oikeustoimiin laajassa YK-skandaalissa, kommentoi kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) Ylelle.
– Suomelta ja muiltakin rahoittajilta on salattu täysin poikkeuksellisella tavalla tietoja, jotka olisivat vaikuttaneet rahoituspäätöksiimme jo aiemmin, hän toteaa.
Yle kertoi laajassa artikkelissaan sunnuntaina, kuinka Suomi on joutunut keskelle kansainvälistä YK-skandaalia.
Suomi sai Helsinkiin uuden YK-ohjelmatoimiston, jonka oli tarkoitus muun muassa rakentaa edullisia asuntoja kehitysmaihin. Samaan aikaan Suomelta salattiin YK:n sisäinen tutkinta toimiston hankkeista.
Yhtään asuntoa ei ole vielä rakennettu. Nyt YK yrittää periä lakiteitse takaisin rahoja, jotka sijoitettiin toimiston projekteihin.
– Tämä on kova kolaus luottamukselle. Suomi on rakentanut ja rakentamassa YK:n kanssa laajojakin hankekokonaisuuksia. Luottamus pitää palauttaa, ja siinäkin mielessä otamme asian erittäin vakavasti, Skinnari toteaa.
Helsinkiin sijoittui S3i-ohjelmatoimisto, joka toimii YK:n projektipalvelutoimiston UNOPSin alaisuudessa ja keskittyy vaikuttavuussijoittamiseen.
Skinnarin mukaan YK:n johto on jo ryhtynyt järeisiin toimenpiteisiin väärinkäytösepäilyjen suhteen.
Hänen mukaansa useat henkilöt ovat laiminlyöneet täysin valvontatehtävänsä.
– Tämä on erittäin poikkeuksellista YK:ssa ja sen koko historiassa. Väärin toimineet on saatettava vastuuseen. Kaikki toimenpiteet ja vaihtoehdot ovat meillä harkinnassa, Skinnari sanoo.

Keskustelut asiasta jatkuvat tällä viikolla New Yorkissa. Paikalla on Suomen virkamiesten lisäksi YK:n edustajia, muiden maiden suurlähettiläitä ja UNOPSin väliaikainen pääjohtaja.
YK:n sisäisen tutkinnan raporttia tai lopputuloksia väärinkäytösepäilyistä ei ole julkistettu. Jatkotoimenpiteistä päättää YK:n pääsihteeri.
Suomi on toistuvasti vaatinut nähtäväkseen sisäisen tutkinnan tuloksia, mutta ei ole saanut niitä.

Suomen ulkoministeriö ehti rahoittaa ohjelmatoimistoa 10 miljoonalla eurolla ennen väärinkäytösepäilyn paljastumista. Nyt ministeriö miettii, ryhtyykö se perimään rahoja takaisin.
Suomen rahojen ei epäillä joutuneen väärinkäytöksen kohteeksi, sillä niitä käytettiin vain ohjelmatoimiston pyörittämiseen, ei nyt tutkinnassa olleeseen sijoitustoimintaan.

https://yle.fi/uutiset/3-12478598
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Olen aina kummastellut Suomen - siis poliitikoiden, virkamiesten, järjestöjen sun muiden - intoilua olla mukana kaikenkarvaisissa kehitysyhteistyöhankkeissa, YK-projekteissa, pakolaisapuorganisaattoreissa.
- Näihin lähes sataprosenttisesti typeriin ja turhiin hankkeisiin on palanut rahaa useita miljardeja.

Silti yhä ja edelleen kun joku YK ehdottaa jotain uutta ja kivaa hanketta, niin ensimmäisenä nousee Suomen käsi; "Me olemme valmiit auttamaan ja annamme toki pesämunan ja siitä eteenpäin maksamme vuosikulut. Sehän on vähintä mitä me voimme tehdä".

Minkä helvetin takia? Sinisilmäisenä rahaa jakavaa kusetetaan aina - niin kävi taas. Saatiin muutaman tuhannen suomalaisen koko eläkertymän verran haaskattua rahaa, että voitaisiin taas leikkiä hyvää ja kivaa ihmistä. Olla jotain muiden silmissä. Tälläkin kertaa saatiin olla hölmö.

Uusin juttu on tämä mistä jassermasser aloitti ketjun:
Skandaalin keskiöön joutunut Suomi pysäytti noin 70 miljoonan euron tuet YK-järjestöille – vaatii jokaisen järjestön tarkastusta ennen tuen jatkamista

Suomi on toistaiseksi keskeyttänyt maksatukset lukuisille YK-järjestöille Helsingin ohjelmatoimiston johtoa koskevan väärinkäytösepäilyn vuoksi. Ulkoministeriön arvion mukaan kyse on noin 60–70 miljoonan euron rahoituksesta loppuvuodelle.

Kansainvälisen YK-skandaalin keskiöön joutunut Suomi on pysäyttänyt kymmenien miljoonien eurojen yleisavustukset lukuisille YK:n kehitysjärjestöille. Kyse on valtaosasta Suomen koko YK-kehitysrahoituksesta.

Syynä on laaja väärinkäytösepäily, joka koskee Helsinkiin sijoitetun YK-ohjelmatoimiston johtoa. Toimiston piti rakentaa muun muassa edullisia asuntoja kehitysmaihin, mutta sen epäillään vaarantaneen kymmenien miljoonien sijoitukset. Toimistoa koskeva sisäinen tutkinta salattiin pitkään Suomelta. Yle uutisoi aiheesta laajassa artikkelissa aiemmin kesäkuussa.

YK tutkii nyt muun muassa sitä, miten toimiston valvonta pääsi pettämään. Tämä ei riitä Suomelle, vaan se vaatii, että kaikki Suomen tukemat YK:n kehitysjärjestöt antavat selvityksen siitä, miten ne hallitsevat riskejä. Näin Suomi haluaa välttää sen, ettei vastaavaa pääse enää tapahtumaan.

Suomi tasa-arvojärjestön suurin rahoittaja
Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Titta Maja kertoo Ylelle, että maksatukset keskeytettiin viime viikolla YK:n väestörahasto UNFPA:lle, tasa-arvojärjestö UN Womenille, kehitysohjelma UNDP:lle ja lastenjärjestö UNICEFille sekä muutamalle pienemmälle järjestölle.

Maja arvioi, että tältä vuodelta kyseisille järjestöille on maksamatta noin 60–70 miljoonaa euroa yleistukea.

Näitä rahoja ei makseta ennen kuin järjestöjen riskienhallintamenetelmät on arvioitu. Suomi aikoo tilata selvitykset aiheesta ulkopuoliselta toimijalta.

Selvityksissä tarkastellaan muun muassa sitä, onko kullakin kehitysjärjestöllä riippumaton tarkastusjärjestelmä sekä onko työntekijöillä aito mahdollisuus ilmiantaa väärinkäytöksiä järjestön sisällä.

Kyse on merkittävästä päätöksestä, sillä suurin osa Suomen kehitysrahoituksesta YK:lle on suoraan järjestöjen toimintaan menevää yleistukea. Suomi on esimerkiksi UN Womenin suurin ja väestörahasto UNFPA:n viidenneksi suurin yleisrahoittaja.
– Sekä UNFPA ja UN Women prosessoidaan nopeasti, koska halutaan, että järjestöt pystyvät jatkamaan tarpeellista ja hyvää työtä, Maja kertoo.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että Suomi on toistaiseksi ainoa maa, joka on ryhtynyt näin mittaviin toimenpiteisiin. Syynä on Majan mukaan nimenomaan se, että Suomi on ollut Helsingin ohjelmatoimiston johtoa koskevan skandaalin keskiössä.
– Ennen kuin tehdään lisäpäätöksiä, niin on pakko varmistaa, ettei systeemitason ongelmia paljastu muista rahoittamistamme YK:n kehitysjärjestöistä. Me emme voi enää joutua samankaltaiseen tilanteeseen rahoittajana, Maja sanoo.

Majan mukaan järjestöt ovat suhtautuneet Suomen päätökseen “yhteistyön hengessä”. Päätökset rahoitusten jatkamisesta tehdään seuraavien kuukausien aikana.
– Ainahan tämä on bisnestä, missä voi tapahtua mitä tahansa, kun toimitaan hauraiden valtioiden kanssa, mutta tällaista systeemistä korruptiota ei voi enää millään tavoin mikään näistä järjestöistä ottaa kontolleen. Se vie uskottavuuden koko YK:n kehitysjärjestelmältä, Maja toteaa.

Jäsenmaat odottavat ripeitä toimia
Väärinkäytösskandaalia puitiin viime viikolla UNOPSin johtokunnan kokoontumisessa YK:n päämajassa New Yorkissa. Suomi kuuluu johtokunnan jäsenmaihin.

Johtokunta vaati päätöksessään ulkopuolista selvitystä S3i-ohjelman sijoitusten valvomisesta sekä UNOPSin sisäisistä valvontajärjestelmistä ja hallintorakenteesta. UNOPSin pitää esittää heinäkuun puoliväliin mennessä, miten se aikoo toteuttaa vaaditut toimenpiteet.

Titta Maja kertoo, että kaikki maat tukivat päätöslauselmaa ja neuvottelut päättyivät nopeasti.
– Harvoin olen nähnyt missään noin suurta yksimielisyyttä, mikä osoittaa sen, että tilanne on vakava ja poikkeuksellinen myös YK-järjestön näkökulmasta. Venäjän aggression vuoksi näissä kansainvälisissä järjestöissä ei ole hetkeen ollut kauhean rakentava ilmapiiri.

Kehitysyhteistyöministeri Ville Skinnari (sd.) väläytti Ylelle viime viikolla myös Suomen omia oikeustoimia väärinkäytösepäilyssä. Suomi pohtii, pyrkiikö se perimään takaisin S3i-ohjelmatoimistolle lahjoittamansa 10 miljoonaa euroa, sillä Suomelta salattiin asiaan liittyvä sisäinen tutkinta kahden vuoden ajan.

UNOPS on myöntänyt, ettei Suomea informoitu kaikista asioista, jotka olisivat voineet vaikuttaa Suomen tukeen ohjelmatoimistolle.

Ulkoministeriön Maja kertoo, että Suomi odottaa ensin YK:n oikeudellisen yksikön toimenpiteitä asiassa. Myös YK on ilmoittanut perivänsä takaisin kymmenien miljoonien dollarien lainat, jotka myönnettiin yksittäiselle holding-yhtiölle.
– Meille tärkeintä olisi, että varat saataisiin perittyä takaisin sikäli mikäli näitä prosesseja käynnistetään ja että ne, jotka ovat varoja väärinkäyttäneet, joutuisivat rikossyytteiden kohteeksi ja tuomiolle. Tietenkin kaikista tärkeintä tämän jälkeen on se, että luottamus YK:hon saadaan palautettua, Maja toteaa.
YLE
16.6.2022 8:30
Suomi tasa-arvojärjestön suurin rahoittaja
Miksi? Kuka sen päättää, että Suomen on maksettava sinne eniten? Vuodesta toiseen!
...väestörahasto UNFPA:n viidenneksi suurin yleisrahoittaja
Miksi?
Toimistoa koskeva sisäinen tutkinta salattiin pitkään Suomelta
No eikö Suomi osannut kysyä missä mennään? Vai oltiinko taas niin auttamiskiimaisia, että ei nähty mitään vääryyksiä tai edes epäilyjä mistään.
Suomi pohtii, pyrkiikö se perimään takaisin S3i-ohjelmatoimistolle lahjoittamansa 10 miljoonaa euroa, sillä Suomelta salattiin asiaan liittyvä sisäinen tutkinta kahden vuoden ajan.
Suomelta anastettiin rahaa 10 miljoonaa €, ja Suomi vielä pohtii periikö se rahat takaisin!!
- Vaan auta armias kun kansalaisen veroja on rästissä 150 €, niin verottaja ei pohdi periikö se rahat. Se perii ne ilman pohtimista.

Kummaa saatanan vätystelyä. Eikö yksikään suomalainen poliitikko osaa sanoa tästäkään asiasta yhtään mitään? Ketä tässä pelätään?

YK eri järjestöineen on valtava himmeli, joka nielee loputtomiin rahaa ja antaa kivat työpaikat hyville ihmisille.
- Heille, joiden toiminta edesauttaa koko maailman tuhoa.
Suomi halusi lyödä sopimuksen lukkoon vauhdilla. Vain kuukautta myöhemmin, tammikuussa 2019 Virolainen toivotti kirjeessä UNOPSin edustuston lämpimästi tervetulleeksi Espooseen.
YLE
5.6.2022

Tämä Virolainen ei ole virolainen, vaan silloinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen (kok). Hänelle tuli saatanallinen kiire olla mukana kivaprojektissa - sen paremmin taustoja tutkimatta. Pääasia näytti olevan se, että Suomi pääsee taas jakamaan rahaa ympäri maailman.
- Sehän ei missään tapauksessa riitä, että annamme rahaa saavikaupalla kehitysapuun, otamme vastaan käpykaartilaisia Afrikasta ja Lähi-idästä, otamme vastaan "humanitääristä" syistä islamisteja mm. Somaliasta. Pitää jatkuvasti keskiä uusia rahareikiä, jotta voimme auttaa!

Ja eikä siinä vielä kaikki. Jostain syystä pitää vastaanottaa niin ISIS-akat äpärineen ja ISIS-riveistä karkuun loikkineet sotarikolliset, asuttaa joku sierraleonelainen jonkun helvetin sopimuksen perusteella - kiitos Halonen ja Tuomioja - asumaan Suomeen.

Miksi? Ollanko me nyt sitten niiku hyviä? Ei, vaan joidenkin vatipäiden mm. Alexander Stubb (kok) ja Jari Tervo mielestä suomalaiset ovat maailman rasisitisin, tai ainakin umpirasistisin kansa.
- Ei auta vaikka kuinka haaskaamme rahaa joka vuosi useita miljardeja auttaaksemme. Silti ollaan ihan paskoja.

miljardien himmeli. Suomi tietysti innolla mukana.
miljardien himmeli. Suomi tietysti innolla mukana.
YKpaskaa.jpg (80.26 KiB) Katsottu 3290 kertaa
EDIT: Lisään tähän lopuksi kuvan, joka liittyy samansuuntaiseen rahan holtittomaan jakamiseen. Poliitikon ilme kertoo miltä näyttää vastikkeetta rahaa jakava typerä ihminen. Argh!

stubbi.jpg
stubbi.jpg (32.52 KiB) Katsottu 3278 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja putsari »

Suomi lakkautti 70 miljoonan YK-hyväntekeväisyystuet: "Olemme korruptiotapauksen keskiössä" – vaikutusta koko YK:n toimintaan

Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Titta Maja kertoi tapauksesta MTV Uutiset Livessä.

JULKAISTU 16.06.2022 20:35
Suomi on keskeyttänyt maksatukset lukuisille YK-järjestöille. Kyseessä on noin 70 miljoonan euron tuet.

Syynä on Helsinkiin sijoitetun YK-ohjelmatoimiston johtoa koskeva väärinkäytösepäily. Kyseessä on YK:n projektipalveluiden Unopsin vaikuttavuussijoittamista ja innovaatiotyötä tekevä S3i-toimisto, joka sijaitsee Helsingissä.

– Kyse on aika isosta vyyhdistä, toteaa Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Titta Maja.

”Olemme korruptiotapauksen keskiössä”
Majan mukaan Unopsin, YK:n projektiorganisaation, toiminnassa on ilmennyt vakavia puutteita.

Väärinkäytösepäilyllä on Majan mukaan vaikutusta koko YK:n toimintaan.

Unops tekee muun muassa vaikuttamissijoittamista.

Unops on YK:n projektipalveluiden toimisto, mutta toimii alaisuudestaan huolimatta itsenäisesti tarjoten tukipalveluita YK:lle, YK:n jäsenvaltioille ja muille tahoille. Se toimii yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa ja rahoittaa itse toimintansa.

Ensin Majan mukaan epäily kohdistui vain S3i-ohjelmatoimiston johtajaan, mutta taustalla ilmenikin laajempi vyyhti.

Piti rakentaa yli miljoona asuntoa kehitysmaihin – yhtäkään ei rakennettu
– Unopsilla on muun muassa vaikuttamissijoittamista tekevä toimisto, jonka tarkoituksena oli rakentaa 1.3 miljoonaa asuntoa kehitysmaihin. Yhtäkään näistä asunnoista ei rakennettu.

Rahat ovat Majan mukaan menneet väärään taskuihin.

Majan mukaan Suomi sai tietää väärinkäytöstä aivan liian myöhään ja ripotellen. Väärinkäytösten laajuus ilmeni vasta myöhemmin.

Unopsin johtajana toimi norjalainen poliitikko Grete Faremo, mutta hän erosi tehtävästään toukokuussa 2022. Syynä oli jossa kerrottiin Unopsin toimintaan liittyvistä väärinkäytösepäilyistä.

Ei tiedottanut asiasta mitenkään
Isoissa laina-ja rakennushankkeissa riskianalyysit ovat tärkeitä.

– Suomen tulisi voida luottaa YK:n riskianalyyseihin, ja tässä kohtaa ne pettivät todella pahasti, kertoo Maja.

Ulkoministeriö tiedottaa, että Unops kertoo aloittaneensa sisäisen tutkinnan asiasta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suo ... an/8452930
Joulukuussa 2021 Helsinkiin vasta perustetun ohjelmatoimiston johtaja, ukrainalainen Vitaly Vanshelboim pantiin kaikessa hiljaisuudessa syrjään, epäiltynä sisäisessä tarkastuksessa taloudellisista väärinkäytöksistä. Asia tihkui julkisuuteen maaliskuussa 2022 Manchesterin yliopiston emeritusprofessorin Mukesh Kapilan blogikirjoituksissa. Kapila pitää paljastuneita väärinkäytöksiä YK:n suurimpiin kuuluvina. Huhtikuussa Unops myönsi, että S3i-ohjelmatoimiston hankkeisiin sijoitetut rahat, yhteensä noin 63 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ovat vaarassa. Varoilla piti muun muassa rakentaa kehitysmaihin 1,3 miljoonaa edullista asuntoa, mutta mitään ei ole tapahtunut ja varat ovat kadoksissa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Unops
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Yle: Ulkoministeriö teki tutkinta­pyynnön YK-järjestöstä

YK:n projektipalvelutoimiston alla toiminutta ohjelmatoimiston epäillään käyttäneen väärin YK:n rahoja. Ylen haastatteleman ulkoministeriön edustajan mukaan Suomen varojen väärinkäyttöäkään ei voida poissulkea.

ULKOMINISTERIÖ on tehnyt keskusrikospoliisille (KRP) tutkintapyynnön Helsingissä toimineen YK-järjestön toimintaan liittyen, kertoo Yle.

Tutkintapyyntö liittyy Helsinkiin vuonna 2020 perustettuun S3i-ohjelmatoimistoon. Toimisto toimi YK:n projektipalvelutoimiston alla ja keskittyi vaikuttavuussijoittamiseen. Sen tavoitteena oli muun muassa rakentaa edullisia asuntoja kehitysmaihin.

Viime vuonna paljastui, että toimiston johtoa epäillään laajoista väärinkäytöksistä. Vaikka sen hankkeisiin sijoitettiin YK:lta lähes 60 miljoonaa euroa, kehitysmaihin ei rakennettu yhtään asuntoa.

Ylen mukaan Suomi rahoitti ohjelmatoimistoa 10 miljoonalla eurolla ennen väärinkäytösepäilyjen paljastumista. Rahoja ei kuitenkaan käytetty sijoitustoimintaan, vaan toimiston ylläpitokuluihin.

Ulkoministeriö vahvisti Ylelle, että tutkintapyyntö liittyy Helsingissä toimineeseen ohjelmatoimistoon.

Myös krp vahvisti Ylelle, että asiasta on kirjattu tutkintailmoitus. Tapaus on yhä esiselvityksessä.
Helsingin Sanomat
20.1.2023 15:45

YLE:n sivuilla pidempi tarina tästä pellehermannikerhosta, jonka viulut maksoi suomalainen veronmaksaja - kukas muukaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sinne meni taas muutama miljoona. Ja vain siksi, että oltiin ensimmäisenä käsi pystyssä kun kysyttiin rahaa pohjattoman kaivon täyttämiseen.
Valtion 10 miljoonalla tukema YK:n projekti­toimisto lopettaa Helsingissä korruptio­tapauksen seurauksena

Keskusrikospoliisi tutkii tapausta. Ulkoministeriön mukaan Unops palauttaa valtiolle ainakin yli viisi miljoonaa euroa saamistaan varoista.

YK:N projektitoimisto Unops sulkee Helsingin-toimistonsa tämän vuoden loppuun mennessä, kertoo ulkoministeriö tiedotteessaan.

Vuonna 2019 Helsingissä avatun toimiston vaikuttavuussijoitusohjelma lakkautettiin jo helmikuussa siihen liittyneen laajan korruptiotapauksen takia.

Ulkoministeriön mukaan ohjelman tavoitteena oli houkutella yksityisiä sijoittajia mukaan kestävän kehityksen hankkeisiin kehittyvissä maissa.

TOIMISTO on osa laajempaa Unops-toimistojen verkostoa. Sen päämaja on Kööpenhaminassa.

YK-liiton mukaan Unops on toimeenpaneva organisaatio, joka on keskittynyt toteuttamaan projekteja YK:lle, kansainvälisille rahoituslaitoksille, hallituksille ja yksityiselle sektorille ympäri maailmaa.

YLE uutisoi tammikuussa, että Helsingin-toimiston hankkeisiin sijoitettiin lähes 60 miljoonaa dollaria YK:n rahaa, mutta kehitysmaihin ei rakennettu yhtään asuntoa. Sen sijaan rahat sijoitettiin yrityksiin, joiden taustalla oli brittiläinen liikemies.

Suomi ehti antaa yhteensä 10 miljoonaa euroa Unopsin Helsingin-toimiston perustamiseen ennen väärinkäytösepäilyjen paljastumista.

Ulkoministeriön mukaan valtio ei rahoittanut sijoitustoimintaa, ja rahoitus lopetettiin heti väärinkäytösepäilyjen tultua ilmi joulukuussa 2021.

UNOPS palauttaa valtiolle jo maksetut käyttämättömät varat. Ulkoministeriö kertoo palautettavan summan olevan yli viisi miljoonaa euroa.

Ulkoministeriön mukaan jo käytettyjä varoja voidaan periä takaisin vasta meneillään olevan keskusrikospoliisin (krp) rikostutkinnan jälkeen.

SUOMI on ulkoministeriön mukaan vaatinut YK:lta korruptiotapauksen selvittämistä ja tekijöiden saattamista vastuuseen. Suomen ja muiden jäsenmaiden toiminnan tuloksena Unopsissa on meneillään laaja uudistusohjelma, jonka tarkoituksena on taata, ettei vastaavaa kävisi uudelleen.

Tapauksen yhteydessä ulkoministeriö teetti riskiarviot kaikista muista tukemistaan YK-järjestöistä. Ulkoministeriön mukaan niissä ei löytynyt vastaavanlaisia sisäisen tarkastuksen ja riskienhallinnan puutteita.
Helsingin Sanomat
8.9.2023 11:53
Suomen ja muiden jäsenmaiden toiminnan tuloksena Unopsissa on meneillään laaja uudistusohjelma, jonka tarkoituksena on taata, ettei vastaavaa kävisi uudelleen.
What the fuck! Meinaako ne ihan oikeasti yrittää uudelleen! Tai että... miksei jo aikaisemmin katsottu, ettei tälläistä pääsisi tapahtumaan?

Mut hei! Sehän oli vaan niiku viis miltsii kun ei saada takas. Pikkurahoja, eikä ne ollu niiku keltään - ainakaan minulta - pois. Mitä nyt muutaman kymmenen tuhannen pienituloisen ihmisen eläkekertymien varoja tuli hassattua. Olisi niil niiku ollu joo vaikka nuorten mielenterveystyöhön, mut me niiku katottii et tää on kuitenkin niiku Suomen brändille ihan niiku superjuttu.

Helvetti, mikä päättäjiä vaivaa kun aina - AINA - ollaan mukana mitä typerimmissä projekteissa, että päästään patsastelemaan;
"kyllä, me Suomessa olemme valmiit auttamaan"
"kyllä, me otamme tämän huipputärkeän asian hoidettavaksemme"
"katsokaa sellaiset kivat tilat Helsingin ytimestä ja lähettäkää lasku meille "
"aivan, tämä on sellainen päänavaus, että nyt Suomen brändi lähtee huikeaan nousukiitoon"
"kun YK kysyy, niin me autamme kustannuksista riippumatta"
"tämä on mitä parhain tilaisuus näyttää suomalaista osaamista ja auttamishalua maailmalle".

Jaa kuinkas sitten kävikään? Taas. Turha, typerä, kallis, tuottamaton...

Kuka ja ketkä olivat ne virkamiehet kun antoivat tälle(kin) hankkeelle luvan. Ketkä sen mahdollistivat? Miten noin niikus meni omasta mielestä?
Virkavastuu?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1408
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Näin Suomi joutui YK-skandaalin keskelle

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

Ketkä? Niin, ketkä? Tässä tulee hyvin esiin demokratian eräs puoli. Minun mielestäni huono, ehkäpä Stubbin mielestä se paras puoli. Pieni porukka päättää asiasta ja perseelleen mennessä ei "vastaavaa johtajaa" olekaan! Tätä tarkoitti itävaltalaissyntyinen taidemaalari kirjoittaessaan teoksessaan paremmasta hallintomallista. Siinä päätöksen tekijä vastaa tekemästään päätöksestä - vaikkapa sitten hengellään.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?
Vastaa Viestiin