Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11300
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Alku pitkästä uutisesta. Maahanmuuton esimerkkinä pidetään raportissa Närpiön ahkeria aasialaisia. :roll:
Kouluttamattomien ja kielitaidottomien työntekijöiden maahanmuuttoon kaivataan pelisääntöjä, esittää tuore raportti

Riskien tunnistaminen ja ennakointi ovat tärkeitä matalan koulutustason työperäisessä maahanmuutossa. Korkeakoulutetulle työvoimalle on strategioita, jotka osalta ulkomaista työvoimaa puuttuvat.

6:29

Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöepäilyt ovat nostaneet työperäisen maahanmuuton ongelmat julkisuuteen.

Esimerkiksi Närpiön seudulla kasvihuoneyrittäjää epäillään ihmiskaupasta ja törkeästä kiskonnasta.

Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Mika Raunio sanoo, että Närpiön seudun kokemuksista pitää ottaa oppia valtakunnallisestikin.

– Jos meillä edistetään työperäistä maahanmuuttoa, on oltava myös mahdollisuudet varmistaa, ettei se aiheuta ongelmia tänne tuleville ihmisille eikä myöskään yhteiskunnalle, Raunio sanoo.

Lisää: Etla: Maahanmuuton tulisi kolminkertaistua, jotta työikäisten määrä saadaan vakautumaan

”Mitä odotetaan ja tavoitellaan”


Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi Rauniolta ja tämän kollegoilta raportin Närpiön seudun työperäiseen maahanmuuttoon liittyen. Sen kehitysehdotukset ovat osaltaan pohjana Suomessa parhaillaan käytävälle keskustelulle työperäisen maahanmuuton ongelmien ehkäisemisestä.

Närpiössä, Kaskisissa ja Korsnäsissä Pohjanmaalla on kymmeniä kasvihuoneita ja niissä satoja ulkomaalaislähtöisiä työntekijöitä.

Närpiön seudulle tulevat ulkomaalaiset oppivat kotoutuessaan ruotsin kielen. Suomen kielen taitamattomuus voi osaltaan vaikuttaa työvoiman mahdollisuuksiiin siirtyä muualle maahan.

Työperäinen maahanmuutto on ollut alueella elinvoimatekijä kauan ja muun muassa helpottanut teollisuuden työvoimapulaa.

– Ulkomaisen työvoiman rekrytointiin perustuvan teollisuuden ylläpitäminen ja jopa väestön vähenemisen estäminen on kohtuullisen realistinen mahdollisuus, Raunio toteaakin Närpiön seudun kokemusten perusteella.

Mutta:

– Samalla pitää kehittää kykyä tunnistaa ja reagoida maahanmuuton mukana tuleviin haasteisiin. Vaikka ongelmat eivät olisi kaikilta osin kovin laajoja, ne koskettavat tänne tulleita ihmisiä ja heidän perheitään, ja ne voidaan siksi nähdä kriittisinä.

Närpiön seudun kasvihuoneisiin töihin tulleet ovat pääosin matalan koulutus- ja osaamistason suorittavissa tehtävissä ilman vahvaa suomen, ruotsin tai esimerkiksi englannin kielen taitoa sekä muuta koulutuspohjaa.

Rekrytoinnissa aktiivisia ovat olleet erityisesti alueen työnantajat.

Korkeakoulutetuille maahanmuuttajille on erilaisia sopeutumisohjelmia, mutta kouluttamattomien ja kielitaidottomien työntekijöiden osalta visiot puuttuvat, Raunio muistuttaa.

– Joitain työkaluja on luotu, mutta ehkä strategisempikin kulma olisi hyvä: mitä odotetaan ja tavoitellaan, ja millaista polkua näille ihmisille halutaan Suomessa rakentaa.

Suuri kieliryhmä on oma yhteisönsä

Närpiön seudulla ulkomaisen työvoiman määrän kasvu on ollut nopeaa ja alueelle on samalla syntynyt suurehko vähemmistökieliryhmä.
https://yle.fi/a/74-20015441


Kotoutunut muslimi. :shock: Tai siis entinen muslimi.
Islamin jättänyt Nadiifo, 22, meni armeijaan ja jakaa nyt kokemuksensa – ”Niin kauan kuin tämä velvoite on olemassa, sen tulisi koskea kaikkia"

– Jokaisella on omat motiivinsa lähteä palvelukseen, mutta en olisi armeijassa, ellen näkisi Suomen puolustamista arvokkaana asiana, sanoo Nadiifo Omer.

Nadiifo Omer twiittaa ahkerasti Santahaminasta.

Tänään 7:05

Nadiifo Omeria, 22, on vaikeaa saada kiinni. Sitten tulee viesti: Viikonloppuna sopii. Silloin on tiedossa lyhyt vapaa.

Omerin kiireet johtuvat tammikuussa alkaneesta varusmieskoulutuksesta Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa.

– Pääosin on ollut mukavaa, välillä uuvuttavaa. Koko ajan on siisteystarkastuksia ja oppitunteja. Ei ole omaa aikaa eikä yksityisyyttä, Omer kertaa alokasajan ensiajatuksiaan.

Huumorilla kuulemma selviää.

– Se on ehkä parhain juttu. Ja joukkuehenki.

– Välillä havahdun itsekin, että voin vain olla. Enää ei tarvitse ajatella, että joku rankaisee tai siitä seuraa jotakin, sanoo Nadiifo Omer.

Omer on syntyjään helsinkiläinen, suomalais-somalialainen, ex-muslimi ja uskonnottomuuden sekä tasa-arvon puolesta puhuva aktivisti.

Se tuntui tosi vapauttavalta.

Ajatus armeijasta virisi jo lapsena. Aikuisiän kynnyksellä päällimmäinen ajatus Omerilla oli maanpuolustuksen lisäksi tasa-arvo. Velvoitteen armeijasta tulisi koskea kaikkia.

– Halusin mennä armeijaan, koska ei ole hyväksyttävää, että valtio määrittää ihmisryhmille velvoitteita sen perusteella mitä sukupuolta, ihonväriä tai kansallisuutta on.

– Ketään ei pitäisi pakottaa armeijaan, mutta niin kauan kuin tämä velvoite on olemassa, sen tulisi koskea kaikkia. Myös minua.

Armeija oli konservatiivisessa yhteisössä kasvaneelle Omerille myös periaatteellinen juttu. 

Nadiifo Omer, 22, aloitti tammikuussa Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. – Ihan ekoina viikkoina piti toistaa itselleen, että jaksaa. Se on toiminut. Sitten jaksaa.

Omer on vaikuttaja ja sosiaalisen median käyttäjä, joka on tehnyt somepostauksia myös armeijasta aktiivisesti Twitteriin. Päivien tunnelmat vaihtelevat.

– Tänään oli kyllä HELVETIN rankka päivä. Otan osaa kaikkien miesten puolesta, jotka pakotetaan tänne. Ensimmäinen hajoaminen oli lähellä, Omer twiittasi ensimmäisellä viikolla.

– Alokasjakson ekasta tentistä täydet pisteet, hän tiedotti myöhemmin.

Puolustusvoimien sosiaalisen median ohjeiden mukaan armeija-ajasta saa kertoa tunnelmia, mutta sijainti- tai muita paikkatietoja ei operaatioturvallisuuden vuoksi saa julkaista.

 – Nautin siitä, että saan tehdä normaaleja asioita ilman että käytän huivia tai luen Koraania, Omer sanoo.

Omer käy Twitterissä paljon keskustelua myös naisten oikeuksista, uskonnonvapaudesta ja rasismista. 22-vuotiaan oma tie ei aina ole ollut helppo. Muslimitaustainen Omer julkaisi ensimmäisen kuvan itsestään ilman huivia lomamatkallaan kaksoissiskonsa kanssa Lontoossa vuonna 2019.

– Se tuntui tosi vapauttavalta. Ajattelin, että tässä mä nyt olen ja tämä on ihan normaalia. Jos joku loukkaantuu kuvasta, se on hänen omassa mielessään. Enemmistöä ei kiinnosta, mitä pääni päällä on.

Julkisesti Omer ajattelee jättäneensä islamin vuonna 2020.

– Se oli todella rankka prosessi. Aloin aiemmin pikkuhiljaa ymmärtää, että tämä ei ole ok, mutta islam tulee aina olemaan osa minua.

Alokasaikana on Omerille virinnyt myös ajatus aliupseerikoulutuksesta.
https://www.lansivayla.fi/paikalliset/5700615

Tämä todistaa islaminuskossa olevan paljon sellaista, joka estää kotoutumisen ja sopeutumisen Eurooppaan.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11300
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Pilapiirtäjä Ranta osui vahingossa asian ytimeen:
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/c ... 4be5870217

Miksi tänne otetaan väestöä, jolle ei kelpaa asuttavaksi noin 99 prosenttia Suomen pinta-alasta? Tätä menoa kaupungeista tulee roadmanien asuttamia slummeja ja rikkaat asuvat aidatuissa kartanoissa maaseudulla.

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Kyllä jokainen olento tavoittelee eteenpäin elämässä. Nämä apinan tasolla olevat alkuihmiset ovat huomanneet, että kun vaan saavuttavat Suomen, niin silloin loppuelämä on turvattu ja voi halutessaan keskittyä loikoiluun. Silloin pääsee kiinni veronmaksajien maksamaan asuntoon ja lääkkeet ovat myös tällöin täysin ilmaisia, kuten tietysti lääkärikulut yms. Terapiakulut. Ja lisäksi tulee 500 e diskorahaa ilman mitään työtä. Vaikka jumalauta ei tekisi koko elin aikana yhtään mitään.
Kyllä tässä on jumalauta Suomessa vika kun tällainen voi olla mahdollista. Joku kun vielä uskaltaa tästä jotain sanoa, niin huudetaan rasismia. Keitä helvettiä me ollaan oikein äänestetty näin päättämään.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11300
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kaikki paitsi persut haluaa lisätä ihmiskauppaa.
Elina Valtonen ja Pekka Haavisto runttasivat Jussi Halla-ahon maahan­muutto­puheet – tukea tuli yllättäen Sdp:stä

Kokoomuksen Elina Valtonen syytti perussuomalaisia elitismistä.

10:12

PERUSSUOMALAISTEN kansanedustaja Jussi Halla-aho pitää mielenkiintoisena sitä, että perussuomalaisten esittämä, osaajiin painottuva maahanmuutto-ohjelma ”ei yhtäkkiä käykään”.

– Tämä tuo esille, mitä oikeasti tarkoitetaan, kun puhutaan ulkomaalaisista osaajista. Keskustelu pyörii saatavuusharkinnan ympärillä, joka koskee kaikkein vähiten koulutettuja ihmisiä, joita me kutsumme halpatyöläisiksi, Halla-aho sanoi rauhan vaalitentissä, jonka IS järjesti yhteistyössä konfliktinratkaisujärjestö CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin kanssa perjantaina.

Perussuomalaisten mielestä Suomen ei tule sallia EU:n ulkopuolelta työperäistä maahanmuuttoa, ellei kyse ole koulutetuista henkilöistä korkean lisäarvon työpaikkoihin. Lisäksi työstä olisi maksettava mediaanipalkka, noin 3 300 euroa.

Kun Ruotsi vapautti kokonaan työperäisen maahanmuuton, työvoimaa tuli Halla-ahon mukaan lähinnä sellaisille aloille, joilla oli jo ylitarjontaa työvoimasta, kuten siivoojiksi ja pizzakuskeiksi. Halla-ahon mielestä näihin ammatteihin voitaisiin palkata jo maassa olevia ihmisiä.

Halla-aho ihmetteli, miksi Suomeen ei yritetä rekrytoida työvoimaa Euroopan unionin alueelta.

– Miksi niin sanotut osaajat pitää tuoda Nigeriasta tai Bangladeshista?

Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi työvoimaa ei rekrytoida Suomeen EU:n alueelta.

KOKOOMUKSEN kansanedustaja Elina Valtonen vastasi, että läntisestä Euroopasta ei ole jonoksi asti Suomeen tulijoita. Hänen mielestään perussuomalaisten asento on ”elitistinen”, kun puolue puhuu halpatyövoimasta ja kiinnittää sen mediaanipalkkaan, joka olisi ”raja, jonka jälkeen ollaan osaajia”.

– Sanotteko te tosiaan suomalaiselle lähihoitajalle, suomalaiselle bussikuskille, suomalaiselle pizzanpaistajalle, että hänen työnsä on halpatyötä tai että hän ei ole osaaja, Valtonen kysyi Halla-aholta.

Valtosen mukaan pääkaupunkiseudulla ja ympäri maata on huutava työvoimapula ja jos Suomessa ei olisi muualta tulleita, moni vanhusten hoivakotipaikka ja ravintola olisi kiinni.

– Meillä ei olisi teidän haluamianne huippuosaajia kukaan viemässä bussilla aamulla töihin, Valtonen jatkoi.

ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr) kertoi käyneensä katsomassa, kuinka pääkaupunkiseudun busseja pestään yöllä.

– Työvuorot näillä kavereilla on neljän tunnin. Duuni alkaa puoliltaöin, loppuu neljältä aamulla. Samat kaverit lähtevät jakamaan Hesaria sen jälkeen. Ja siellä on vaikka mistä maista ihmisiä. Meillä jäisi bussit pesemättä ja Hesarit jakamatta tällä perussuomalaisten konseptilla, Haavisto totesi.

Haaviston mukaan samasta kielii myös yritysten voimakas reaktio perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaan.

– Jos ulkomaalaista työvoimaa ei tänne oteta, niin meidän talous sakkaa, Haavisto sanoi.

Pekka Haaviston mukaan bussit jäisivät pesemättä ja Hesarit jatkamatta perussuomalaisten konseptilla.

KESKUSTAN kansanedustaja Jouni Ovaska kysyi, pitäisikö perussuomalaisten tehdä lista, mitkä ammatit ovat ok.

– Kun eduskunnassa kuuntelee salissa, tuntuu, että kukaan ei ole tervetullut, vaikka elinkeinoelämä ja yritykset sanovat, että me tarvitsemme työvoimaa.

Ovaskan mielestä on ongelmallista, että esimerkiksi tarjoilijaksi Suomeen tulleet eivät pääse etenemään urallansa, koska esimiehistä tai ravintolapäälliköistä ei ole pulaa.

– Kyllä saatavuusharkinnasta on päästävä eroon, Ovaska linjasi.

VASEMMISTOLIITON kansanedustajan Anna Kontulan mielestä oikeus liikkumiseen on tärkeä ja jos se rajataan vain hyvätuloisille, kyse on luokkapolitiikasta.

– Perussuomalaiset eivät ole ajatuksensa kanssa yksin, vaan meillä on jo nyt viety lainsäädäntöön useita sellaisia nopeita kaistoja parempituloisille ihmisille, kuten esimerkiksi sinisen kortin mahdollisuus tulla Suomeen helpompaa liukuhihnaa pitkin, Kontula sanoi.

Hän piti valitettavana sitä, että hänen omakin puolueensa on joskus kannattanut tällaisia uudistuksia.

– Oikeus liikkumiseen on meillä sidottu tulotasoon jo tällä hetkellä, ja paheksun sitä suuresti.

Tarja Filatovin mielestä täytyy huolehtia siitä, että ihmiset tulevat palkallaan toimeen.

SDP:N kansanedustajan Tarja Filatovin mielestä Suomessa tarvitaan väestönkasvua sekä kotimaisin keinoin että maahanmuuttoa lisäämällä, jotta hyvinvointivaltio pystytään rahoittamaan.

– Siinä Halla-aho on oikeassa, että meidän pitäisi katsoa, mitä se työ on, mihin ihmiset tulevat, Filatov sanoi.

Hänen mielestään pitäisi huolehtia siitä, että ihmiset tulevat palkallansa toimeen, jotta Suomeen ei synny harmaita markkinoita.

– Emme me voi ajatella, että me saamme ensimmäisen luokan osaajia, A-luokan kansalaisia, jos me kohtelemme heitä kuin B-luokan kansalaisia.

HALLA-AHO puolusti näkemyksiään sanomalla, että Ruotsi ainoana OECD-maana poisti 15 vuotta sitten ”halpatyövoiman” saatavuusharkinnan ja yksityisti käytännössä maahanmuuttopolitiikan yritysten hoidettavaksi.

– Se johti katastrofiin. Kaikki puolueet Ruotsissa tänä päivänä ymmärtävät, että se oli virhe.

Halla-ahon mukaan Ruotsin nykyisen kokoomusjohtoisen hallituksen ohjelmassa on 3 200 euron vähimmäistulorajan asettaminen työperäiselle maahanmuutolle.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009386299.html

Vai on elitismiä kun halutaan että maahan töihin tulevat saavat kunnon palkkaa ja täyttävät asiantuntijoiden työvoimapulaa? Yksi kehuu miten maahanmuuttajat ajavat ja pesevät busseja ja toinen väittää, että bussikuskeja leimataan halpatyövoimaksi. Haavisto käy yhdellä työpaikalla katselemassa mamujen työskentelyä ja uskoo aivan kaikkien mamujen ahkeroivan yötä myöten.

On se vaan kumma, että Hesarit jaettiin silloinkin, kun maahanmuuttajia oli vasta vähän koko maassa?

Tämän päivän uutisissa on jälleen uusi uutinen uudesta ihmiskauppaepäilystä. Itäisessä Suomessa on orjuutettu ruokalähettejä. Tätä haluaa lisää kaikki paitsi persut.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11300
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Keitä nämä pelkääjät ovat, jos kukaan ei kehtaa kannattaa persuja ja kaikki haluavat lisää ihmiskauppaa Suomeen?
Tutkimuksen mukaan eniten pelätään kyberhyökkäysten ja tietomurtojen sekä pakolaisongelmien pahenemista. Näitä pelkää noin neljä viidesosaa vastaajista.

Reilusti yli puolet vastaajista pelkää myös kansainvälisen rikollisuuden, ihmis- ja elinkaupan, liikakansoituksen, ympäristöongelmien, ilmastonmuutoksen ja luontokadon pahenemista.
https://ilkkapohjalainen.fi/kotimaa/suo ... ahenemista

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Suomalaisperheelle syntyi Somalimaassa lapsi – Siitä alkoi byrokraattinen painajainen, joka ei ota loppuakseen

Mustafe Hassan oli ylpeä suomalaisuudestaan siihen asti, kunnes törmäsi suomalaiseen byrokratiaan.

MUSTAFE HASSAN ei ole tavannut tytärtään Aishaa, 3, puoleentoista vuoteen.

Isä ja tytär ovat puhuneet Whatsapp-puheluita harva se päivä, mutta puolitoista vuotta on pitkä aika, kun isä ei voi ottaa lastaan syliin, halata tai peitellä iltaisin nukkumaan.

”Aisha ihmettelee, miksi isommat sisarukset voivat lähteä isää tapaamaan, mutta hän ei. Miksei isä tee hänen kanssaan mitään”, Mustafe Hassan kertoo.

Työ pitää Hassanin Suomessa, mutta hänen perheensä – vaimo ja viisi lasta – asuu Hargeisassa Somalimaassa.

Koko perhe on pienintä Aishaa lukuun ottamatta Suomen kansalaisia. He voivat matkustaa vapaasti ja tulla Suomeen milloin haluavat.

Aisha ei kuitenkaan voi.

Somalimaassa syntyneellä Aishalla ei ole Suomen kansalaisuutta, vaikka kaiken järjen mukaan niin pitäisi olla.

Kun suomalainen äiti saa lapsen ulkomailla, lapsen pitäisi saada automaattisesti Suomen kansalaisuus riippumatta siitä, missä massa hän syntyy.

Hassanin mukaan he ovat kuitenkin joutuneet byrokratialimboon, jossa viranomaiset ovat jo itsekin nostaneet kädet pystyyn.

Yksinkertaisesti sanottuna tilanne on se, että kahden Suomen kansalaisen lapsi ei saa Suomen kansalaisuutta vaan on ollut jumissa Somalimaassa lähes neljä vuotta.

”Meitä on palloteltu viranomaiselta toiselle, mutta kaikki vain sanovat, että asia ei kuulu heille, eikä kukaan halua ottaa tosissaan asiaa hoitaakseen”, Hassan sanoo.

MUSTAFE Hassan saapui Suomeen 11-vuotiaana vuonna 1994, kun hänen perheensä pakeni sisällissotaa Somalimaasta.

Hassan on asunut Suomessa lähes koko ikänsä, käynyt täällä koulunsa ja armeijan. Vaimonsa Najahin hän tapasi lomaillessaan Hargeisassa. Vuonna 2006 pari meni naimisiin, ja Najah muutti Mustafen mukana Vantaan Kaivokselaan.

Najah on saanut sittemmin Suomen kansalaisuuden, ja perheen lapsista kaikki Aishaa lukuun ottamatta ovat syntyneet Suomessa.

Joitakin vuosia sitten Hassanin suvun maat Somalimaassa paljastuivat arvokkaiksi: alueelta löytyi kultaa ja muita jalometalleja.

Kiinalaiset olivat kiinnostuneita ostamaan maat ja perustamaan alueelle kaivoksen, mutta Hassanin mielestä kiinalaiset tarjosivat liian pientä summaa. Vuonna 2018 perhe lähti Somalimaahan perustamaan itse kultakaivosta.

Hassanin perhe voikin olla monille tuttu Kultainen maa -dokumenttielokuvasta, joka sai ensi-iltansa Suomessa vuosi sitten.

Inka Achtén ohjaamassa elokuvassa seurataan perheen paluumuuttoa Somalimaahan. Hassan yrittää saada kaivostoimintaa käytiin. Vaimo Najah puolestaan perustaa Hargeisaan suomalaistyyppisen päiväkodin. Suomalaistuneen perheen tavat herättävät paikallisissa sukulaisissa hämmennystä.

Elokuvaa kuvattiin Suomessa ja Somalimaassa vuosina 2018–2020. Aisha syntyi kesken kuvausten helmikuussa 2019.

Aishalle haettiin Suomen kansalaisuutta ja passia pian hänen syntymänsä jälkeen.

Hassan oletti passiasian olevan läpihuutojuttu.

”Normaalisti, kun äiti on Suomen kansalainen, kansalaisuuden hakeminen ulkomailla syntyneelle lapselle hoituu paperihakemuksella”, hän sanoo.

KUN SUOMALAINEN saa lapsen ulkomailla ja lapselle halutaan Suomen kansalaisuus, vanhemman pitää pyytää Digi- ja väestötietovirastoa (DVV) rekisteröimään lapsi väestötietojärjestelmään.

Näin Hassanit toimivat.

Rekisteröinti edellyttää kuitenkin laillistetun syntymätodistuksen esittämistä.

Aishan kohdalla ongelmaksi muodostui se, ettei DVV pitänyt hänen Somalimaan syntymätodistustaan luotettavana asiakirjana.

Mikäli syntymätodistusta ei voida laillistaa, viranomaiset voivat varmistaa vanhemman ja lapsen sukulaisuuden esimerkiksi dna-testillä.

DVV ohjasi Hassanit hoitamaan asiaa Maahanmuuttoviraston (Migri) kanssa. Lapselle tulisi hakea kansallisuuden määrittämistä, ja Suomen kansalaisuuden saamisesta päättää Migri.

”Ensiksi Migristä vastattiin, ettei asia kuulu heille, sillä lapsenhan pitäisi saada kansalaisuus automaattisesti äidiltään”, Hassan kertoo.

Tässä vaiheessa Hassan otti avukseen suomalaisen ystävänsä. Ystävä lähestyi Migriä sähköpostilla kesäkuussa 2019. Mukana oli Aishan kansallisuushakemus tarvittavine liitteineen.

Vastaus tuli yhdeksän kuukautta myöhemmin maaliskuussa 2020.

Asiaa selvitellyt virkailija lupa- ja kansalaisuusyksiköstä vastasi, että ”tapaus on Suomen viranomaisten näkökulmasta monimutkainen ja harvinainen”.

HS on nähnyt asiasta käydyn sähköpostikirjeenvaihdon.

Ongelma oli jälleen sama: Aishan syntymätodistus ei kelvannut Migrillekään.

Virkailija ehdotti, että asia voitaisiin ratkaista niin, että vanhemmat hakisivat Aishalle oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskelulupahakemuksen voisi jättää lähimpään Suomen edustustoon, jossa äidistä ja lapsesta voitaisiin ottaa dna-testi ”saman tien”.

Hassanin mukaan oleskeluluvissa käsittelyaika voi kuitenkin olla jopa kaksi vuotta.

Toinen ongelma oli se, että Suomella ei ole edustustoa Somalimaassa.

Lähin Suomen edustusto sijaitsee Addis Abebassa Etiopiassa, mutta koronapandemia oli juuri alkanut, eikä edustusto ottanut vastaan oleskelulupahakemuksia.

Seuraavaksi lähin edustusto olisi ollut Keniassa Nairobissa.

”Sinne olisi pitänyt lentää, eikä Aishalla ollut mitään matkustamiseen oikeuttavia asiakirjoja. Etiopiaankin Aisha olisi pitänyt salakuljettaa, mutta sinne pääsee sentään autolla”, Hassan kertoo.

Perhe jäi pattitilanteeseen.

Pandemia jäädytti asian edistämisen: kukaan ei matkustanut hetkeen mihinkään. Pandemia vaikutti myös Suomen edustustojen palveluihin.

TÄMÄN VUODEN alussa Najah otti riskin ja lähti Aishan kanssa hoitamaan asiaa Etiopian edustustoon.

Hargeisasta Addis Abebaan on teitä pitkin melkein 800 kilometriä. Autolla matkan taittaa noin 13 tunnissa.

Najah oli varannut heille ajan edustustoon. Toiveikkaina he ajattelivat, että nyt heistä otetaan dna-testi ja asiat lähtevät viimein rullaamaan.

”No, ei otettu. Heille vain sanottiin, että teillä on väärä ajanvaraus, pitää varata uusi”, Hassan kertoo.

Selvisi, että Najah oli varannut edustustosta ajan passin hankkimista varten. Sitä ei kuitenkaan voinut myöntää, ennen kuin lapsen kansallisuus on määritetty.
...

AISHA TÄYTTÄÄ pian neljä vuotta. Perhe ei tiedä, mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä.

Hassanista on nurinkurista, että Aishan oikea syntymätodistus ei kelpaa Suomen viranomaisille, mutta hän tietää, että olisi voinut hankkia rahalla myös väärennetyn todistuksen, sellaisen, joka olisi viranomaisille kelvannut.

”Silloin Aishalla olisi jo passi. Mutta en ole halunnut tehdä sellaista, olen halunnut tehdä asiat oikein”, Hassan sanoo.

”Nyt kuitenkin Suomi vaatii meidät tekemään laittomuuksia eli kuljettamaan lapsen salaa ilman passia ja viisumia naapurimaahan”, hän jatkaa.

Aishan kansalaisuusasia pitäisi saada kuntoon, sillä on mahdollista, että perhe haluaisi palata Suomeen.

”Afrikan sarvessa on ollut levotonta, ja Ukrainan sodan vaikutus näkyy: hinnat ovat nousseet ja monista asioista kuten esimerkiksi viljasta ja lääkkeistä on ollut pulaa. Huolestuttaa tilanne, että jos perhe pitäisi saada nopeasti turvaan, se ei välttämättä onnistukaan”, Hassan sanoo.

Hassan kertoo perheen kaivoksen olevan ”jollakin tasolla” toiminnassa, mutta hanke on kohdannut monia ongelmia.

Hassania itseään pidättelevät Suomessa jo uudet projektit, joista hän on harvasanainen.

”Osa niistä liittyy kuitenkin elokuviin”, hän sanoo.

Lisäksi perheen isommat lapset alkavat olla siinä iässä, että heidän pitää alkaa miettiä jatko-opintoja.

”On selvä, että Suomessa on niihin paremmat mahdollisuudet.”

Hassanin on vaikea peittää pettymystään. Hän on tähän asti luottanut Suomeen ja suomalaisiin viranomaisiin, ollut ylpeä suomalaisuudestaan.

”Olen miettinyt, onko tämä rasismia. Saisiko syntyperäinen, valkoihoinen suomalainen tällaista kohtelua vai olisiko asia kuitenkin hoitunut paperiasiana?”
Enemmän täällä: Helsingin Sanomat
14.2.2023 7:00, päivitetty 8:10
Mustafe Hassan oli ylpeä suomalaisuudestaan
Miten hän voi olla ylpeä sellaisesta mitä hän ei ole. Hän on edelleen somali. Tai siis, jos hän tekisi rikoksen, niin median silmissä hän olisi suomalaismies ja jos hän menestysi urheilussa, kirjoittaisi 7 laudaturia, suorittaisi lukion oppimäärän kahdessa kuukaudessa niin median silmissä hän olisi tyypillinen somalimies.
...perheensä pakeni sisällissotaa Somalimaasta.
...
Vaimonsa Najahin hän tapasi lomaillessaan Hargeisassa.
Ensin "paetaan", sitten lähdetään samaan paikkaan lomalle. Mitä se kertoo turvapaikan myöntämisen perusteista?
- Että mitäs vittua tämä tällääne peli oikein on?
”Afrikan sarvessa on ollut levotonta, ja Ukrainan sodan vaikutus näkyy: hinnat ovat nousseet ja monista asioista kuten esimerkiksi viljasta ja lääkkeistä on ollut pulaa.
Mitä! Eikö siellä ole omaa tuotantoa? Mistä se johtuu? Kyvyttömyydestä, haluttomuudesta, osaamattomuudesta? Vai kaikista näistä mainituista syistä? Sieltähän piti tulla Suomeen ns. huippuosaajia.
Lisäksi perheen isommat lapset alkavat olla siinä iässä, että heidän pitää alkaa miettiä jatko-opintoja.
”On selvä, että Suomessa on niihin paremmat mahdollisuudet.”
Niih, mistähän kummasta se voi johtua? Luulisi, että hyvien ihmisten maassa Somaliassa on vain hyviä mahdollisuuksia jatko-opintoihin. Ehkä se että ei ole, johtuu rasismista. Jos kuulut väärään sukuun tai klaaniin, niin et pääse jatko-opinnoille. Jos opinnoille olleskaan.
Hassania itseään pidättelevät Suomessa jo uudet projektit, joista hän on harvasanainen.
No ei kait kukaan kerro miten Kelagoldilla ja ihonvärillä sekä uskonnolla aiotaan taas rahastaa veronmaksajia.
Olen miettinyt, onko tämä rasismia.
Totta kai se on. Kaikkihan valkoihoisethan ovat rasisteja. Maailma on jakautunut pahoihin valkoisiin ja hyviin mustiin. Niin Suomikin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Blackened
Sofia Karppi
Viestit: 407
Liittynyt: Su Tammi 19, 2020 4:48 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Blackened »

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009384246.html Varoitus! Artikkelin lukeminen aiheuttaa pahaa mieltä ja hyvin masentavan kuvan nyky-Suomesta. Kauhulla ajattelen miten asiat ovat 10-20 vuoden päästä.

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Miksei tämä sheikki Ali Hassan jää mielihyvin sinne Afrikkaan. Ai niin. Täällä elää lapsilisillä ja tuilla. Siellä pitää tehdä töitä. Eiköhän me pärjätä täällä Suomessa ilman ainuttakaan somalia. Kaikille one way ticket ja monon kuva mustaan laihaan perseeseen.

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Artikkelissa puhutaan kuudesluokkalaisista, jotka eivät opi lukemaan ja kirjoittamaan. Millä vitulla sellaiset pölöt voi integroida Suomeen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

URSA kirjoitti:
Pe Helmi 10, 2023 5:00 pm
Pilapiirtäjä Ranta osui vahingossa asian ytimeen:
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/c ... 4be5870217
Mies kysyy milloin...
Mies kysyy milloin...
Väestönvaihtopila.jpg (116.58 KiB) Katsottu 1109 kertaa
...ja vastaus on, että sieltä sitä tullaan. Näitä halutaan, näitä saadaan. Ei ne lopu.
...ja vastaus on, että sieltä sitä tullaan. Näitä halutaan, näitä saadaan. Ei ne lopu.
väestönvaihtotodellisuus.jpg (195.96 KiB) Katsottu 1109 kertaa
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Yggdrasil
Jane Marple
Viestit: 1005
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 10:31 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Yggdrasil »

Carelin kirjoitti:
Ti Helmi 14, 2023 6:37 pm
Artikkelissa puhutaan kuudesluokkalaisista, jotka eivät opi lukemaan ja kirjoittamaan. Millä vitulla sellaiset pölöt voi integroida Suomeen.
ysimillinen toimii hyvin tai finnairin lento jossa ovi auki kilometrin korkeudessa.
---

Chili
Jane Marple
Viestit: 1002
Liittynyt: To Elo 04, 2011 9:31 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Chili »

Nyt ollaan laatimassa asetusta, jonka mukaan Afganistanista pääsee Suomeen naiset ja lapset melko lailla vapaasti. Ei liity tieten tähän enää, koska miehiähän ei sieltä tule. Munat voi kyllä olla jokaisella...

Harmittaa jo ennalta, kun vanhatkin maahantulleet ovat vieläkin kotouttamatta.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Paperittomia asuu keskuudessamme yhä enemmän – Irakista Kotkaan saapunut Ahmed on yksi heistä: “Suomessa en ole henkilö”

Paperiton henkilö asuu maassa ilman oleskeluoikeutta. Hän saattaa tehdä töitä ja maksaa veroja, mutta muut eivät yleensä tiedä hänen tilanteestaan.

...
Irakista Kotkaan saapuneen Ahmedin tilanne on erilainen. Hän on paperiton.
– Kukaan ei tiedä kuka olen, jos sattuisi vaikka kolari.
...

Isä ja poika hakivat turvaa
Ahmed, 31, on kotoisin Irakista. Hän saapui Suomeen ja Kotkaan vuonna 2015 isänsä kanssa.

Jutussa ei julkaista haastatellun henkilön koko nimeä turvallisuussyistä. Henkilöllisyys, asuinpaikka ja muita henkilöön liittyviä varmistettuja tietoja on toimituksen tiedossa. Jutussa hänestä käytetään kutsumanimeä Ahmed.

Ahmedin isä työskenteli Irakissa tulkkina. Hän teki töitä amerikkalaisille ja tästä muslimit eivät pitäneet. Ahmed kuvailee tilanteen olleen hänen isälleen vaikea. Myös Ahmed koki elämän muuttuneen turvattomaksi. Isä ja poika päättivät lähteä pois kotimaastaan.

Suomeen he tulivat, koska olivat kuulleet maan olevan rauhallinen ja turvallinen.
– Tulin 23-vuotiaana Kotkaan. Ensin Laajakoskelle vastaanottokeskukseen, sitten Kouvolaan, Ahmed kertoo.

Vuonna 2015 Ahmed haki isänsä kanssa oleskelulupaa Suomeen. Sitä ei myönnetty.
...

"Haluan tehdä töitä"
Koko Suomessa oloaikanaan Ahmed ei ole päässyt opiskelemaan. Hän olisi halunnut opiskella suomen kieltä, mutta ilman oleskelulupaa se ei onnistu. Kahdeksassa vuodessa Ahmed on kuitenkin oppinut kielen niin hyvin, että haastattelukin onnistuu suomeksi.
– Opettelin kielen itse. Suomi on hyvin vaikea kieli, en osaa vielä hyvin, Ahmed naurahtaa.

Ahmed on ammatiltaan kokki. Hän on tehnyt töitä eri ravintoloissa niin Irakissa kuin Suomessa ennen työpaikan saamista kouvolalaisesta ravintolasta.
– Kun olin töissä, pystyin maksamaan kaiken itse. Nyt kahteen vuoteen en ole saanut tehdä töitä, minulla ei ole työnteko-oikeutta enää.

Ahmed haki työperusteista oleskelulupaa vuonna 2021. Marraskuussa 2022 hän sai kielteisen päätöksen Maahanmuuttovirastosta. Hänen mukaansa TE-keskus puolsi luvan saamista, koska ravintolan katsottiin tarvitsevan työntekijää ja Ahmedin olevan työhön sopiva.
– Mutta Migri (Maahanmuuttovirasto) haluaa mieluummin, että Kela maksaa minulle rahaa. En tiedä miksi.

Ahmed ei haluaisi elää yhteiskunnan tuilla. Hän saa Kelasta noin 260 euroa kuukaudessa. Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalitoimi maksaa asunnon vuokran.
– Haluan itse ansaita ja maksaa veroja. Osaan tehdä töitä, ja minulla olisi hyvä paikka ja sopimus.
...

Maahanmuuttovirasto on Ahmedin mukaan todennut, että hän voi palata Irakiin. Ahmedin näkemys on se, että hän on hengenvaarassa, koska on kääntynyt Suomessa muslimista kristityksi.

Aikaansa Ahmed kuluttaa pääasiassa kotona. Hänellä on suomalaisia ja irakilaisia ystäviä, mutta suurin osa muslimeista ei halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
– He eivät edes katso kasvoihini.

Eräältä irakilaiselta hän kertoo saaneensa tappouhkauksen.
...

Miltä paperittomuus tuntuu?
– Suomessa en ole henkilö.

Entä oletko suomalainen vai irakilainen?
– Suomalainen.
...

Ei palautussopimusta
Maahanmuuttovirasto ei saa palauttaa ketään vainon vaaraan. Siksi turvapaikkaa hakeneiden tilanne kotimaassa arvioidaan tarkasti ennen päätöksentekoa.

Jos esimerkiksi irakilainen henkilö ei saa oleskelulupaa, mitä vaihtoehtoja hänellä on?
– Jos lähtömaan tilanteessa tai henkilön suojelun tarpeessa on tapahtunut muutoksia, hänen täytyisi hakea turvapaikkaa uudestaan, Lehtinen kertoo.
– Jos oleskelulupaperusteisiin on tullut muutoksia, kuten työpaikka, pitäisi oleskelulupaa hakea tällä perusteella.

Irakilla ja Suomella ei ole keskinäistä palautussopimusta. Irak ottaa vastaan vain vapaaehtoisesti maahan palaavia kansalaisiaan.

Jos henkilölle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa, pääsääntöisesti samalla päätetään myös maastapoistamisesta. Maastapoistamisten täytäntöönpano kuuluu poliisille, mutta esimerkiksi rikoksiin syyllistyneiden palauttaminen onnistuu Irakiin.

Jos henkilöllä ei ole oleskelulupaperusteita, mitä hän voi tehdä?
– Lähtökohta on silloin palata vapaaehtoisesti kotimaahansa, Lehtinen sanoo.

Voiko ihmisen uskoa arvioida?
Kääntyminen muslimista kristityksi Suomessa ei Lehtisen mukaan ole harvinaista. Turvapaikkahakemuksia käsitellessään Maahanmuuttoviraston tehtävä on arvioida henkilön tilannetta, jos tämä palaisi kotimaahansa. Se, onko henkilön syy hakea turvapaikkaa Suomesta muuttunut Suomeen tulon jälkeen, ei muuta arviointia.

Henkilön tilanteeseen kotimaassaan voivat vaikuttaa esimerkiksi alkuperä, kansallisuus, uskonto tai jokin muu yhteiskunnallinen ryhmä tai poliittinen mielipide.

Kääntyminen kristinuskoon ei ole automaattisesti peruste turvapaikalle. Jokaisen tilanne arvioidaan yksilöllisesti.

Miten kääntymisen aitoutta voidaan arvioida?
– Kyse ei ole siitä, että arvioidaan kuka on oikeanlainen kristitty vaan siitä, mikä on henkilön suojelun tarve, Lehtinen toteaa.

Lehtisen mukaan henkilön pitää esimerkiksi kuvata, mitä kristinusko hänelle merkitsee ja miten se näkyy hänen arjessaan. Oikeuskäytännön mukaan esimerkiksi pelkkä kastetodistus ei ole ratkaiseva.
– Henkilö pitää kuulla. Ne ovat pitkiä puhutteluja, ei ole helppo tehtävä selvittää kääntymistä. Kristityksi kääntyminen on melko yleinen peruste, siksi meillä on uskontoasiantuntija tukena käytettävissä arvioinnissa, Lehtinen kertoo.

Yli tuhat päätöstä irakilaisille
Vuonna 2015 Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista monelta on käsitelty jo useita turvapaikkahakemuksia. Joukossa on myös runsaasti irakilaisia.

Vuonna 2022 irakilaisille tehtiin Maahanmuuttovirastossa 1 048 päätöstä. Päätöksistä 391 oli myönteisiä eli henkilölle myönnettiin esimerkiksi turvapaikka tai muu oleskelulupa.

358 hakemusta jätettiin tutkimatta. Näistä 270 oli uusintahakemuksia, joissa ei ollut uusia perusteita oleskelulupaan. Lopuissa ratkaisu oli jokin muu, kuten vastuun kuuluminen toiselle EU-maalle.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut paperittomien määrän Suomessa lisääntyvän kielteisten turvapaikkapäätösten vuoksi.
...

Suomessa monenlaisia paperittomia
Keitä he ovat?
* Muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullut henkilö, jonka oleskelulupa on umpeutunut, maahan tulo tai maassa oleskelu ei ole laillista.
* Muualta kuin EU- tai Eta-valtiosta tai Sveitsistä tullut henkilö, jonka oleskeluluvan tai viisumin edellytyksenä on ollut yksityinen sairasvakuutus, mutta vakuutusturva on päättynyt tai se ei ole kattava.
* Ulkomaiset opiskelijat, joiden sairasvakuutus on päättynyt tai ei ole kattava.
* Henkilö, jolla on viisumi maahan saapuessaan, muttei kattavaa sairasvakuutusta.
* EU-kansalaiset, jotka eivät kotimaassaan kuulu sosiaaliturvan piiriin, esimerkiksi Itä-Euroopan romanit, joilla ei ole vakuutusturvaa kotimaassaan.
* Turvapaikanhakija, joka jää maahan kielteisen oleskelulupapäätöksen saatuaan.


Paperittoman oikeus sote-palveluihin
* Mitä on kiireellinen hoito? Mihin muuhun paperittomalla on oikeus?
* Äkillisen sairastumisen tai vamman edellyttämä välitön arvio ja hoito.
* Pitkäaikaissairauden vaikeutumista tai toimintakyvyn alenemista siten, että hoidon aloittamista ei voi pitkittää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista.
* Kiireellinen suun terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito tai psykososiaalinen tuki.
* Paperittomalla henkilöllä on mahdollisuus kiireettömäänkin hoitoon. Silloin terveydenhuollon ammattilainen arvioi hoidon välttämättömäksi henkilön terveydentilan ja oleskelun keston vuoksi.

Kiireettömiä palveluita ovat
* Raskauteen ja synnytykseen liittyvät palvelut.
* Pitkäaikaissairauksien ja muiden sairauksien välttämättömään hoitoon liittyvät palvelut.
* Tarpeelliset tartuntatautilain mukaiset terveystarkastukset ja rokotukset yhteiskunnan suojelemiseksi.
* Lisäksi paperittomilla lapsilla on oikeus samoin perustein terveydenhuollon palveluihin kuin niillä alaikäisillä, joilla on kotikunta Suomessa
.
Enemmän muurin takana: Kymen Sanomat
26.2.2023 11:00
Entä oletko suomalainen vai irakilainen?
– Suomalainen.
Ei, vaan hän on laittomasti Suomessa asuva irakilainen, jonka eläminen ja avustamiset menevät veronmaksajain piikkiin.
...henkilön pitää esimerkiksi kuvata, mitä kristinusko hänelle merkitsee ja miten se näkyy hänen arjessaan
Porissa suomalaisnaiselta pään irti repineen irakilaisen kohdalla se näkyi mm. siinä, että Teljän seurakunnan tilaisuuksissa tämä henkilö kaateli kahvia ja jakoi virsikirjoja kirkon ovella, sekä oli srkvaalien ehdokkaana.

Niih, että kun siellä terveyskeskuksissa jonotatte ja manaatte, niin ei se ainakaan helpota tilannetta kun siellä on myös näitä ns. paperittomia viemässä resursseja.
- Ettei menisi ihan heidän syyttelyksi, niin on siellä myös kehonsa päihteillä sairastuttaneita ja skuuttionnettomuuksissa itsensä rikkoneita viemässä vähäisiä resursseja oikeilta sairailta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11300
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja URSA »

Eihän nuo tuet vastaa kuin muutaman kuukauden kelatukia, joten kannattaisiko niitä maksaa jopa enemmän, koska pitkällä aikavälillä se tulisi paljon halvemmaksi, kunhan tuensaajat myös jäävät lähtömaihinsa.
Ruotsin hallitus haluaa huonosti integroituneiden maahan­muuttajien muuttavan lähtö­maihinsa

Jo aiemmin pois lähteville oleskeluluvan saaneille on maksettu avustusta, mutta nyt sitä maksetaan enemmän.

20:02

Ruotsin hallitus haluaa maahan huonosti integroituneiden maahanmuuttajien muuttavan takaisin lähtömaihinsa.

Hallitus on kasvattanut Maahan­muutto­viraston budjettia vapaaehtoisesti maasta lähtevien tukemiseen.

Ruotsalaislehti Dagens Nyheterin mukaan hallitus haluaa niiden maahan­muuttajien lähtevän, jotka eivät puhu tarpeeksi hyvin ruotsia, ovat ilman riittävää toimeentuloa tai elävät muuten ”yhteiskunnan ulkopuolella”
.

Maltillisen kokoomuksen maahan­muutto­ministeri Maria Malmer Stenergard kertoi lehdelle, että tuki on suunnattu ”suurille ihmisryhmille, jotka ovat saapuneet viime vuosikymmeninä, mutta eivät ole integroituneet”.

Ruotsin Maahan­muutto­viraston mukaan vapaa­ehtoisesti lähtevillä tarkoitetaan oleskeluluvan tai suojeluaseman saaneita ihmisiä, jotka muuttavat vapaaehtoisesti takaisin lähtömaahansa. He voivat saada enimmillään 40 000 kruunun (noin 3 500 euron) tuen perhettä kohden, jos heidän oleskelu­lupansa kumotaan.

Nyt hallitus kertoo tukevansa vapaa­ehtoisesti lähtijöitä myös paluumaassa. Niihin maihin palaaville, joissa elämän aloittaminen on hankalaa, maksetaan lisätukea enimmillään 75 000 kruunua (noin 6 700 euroa) perhettä kohden.

Tällaisia maita on listattu viisitoista: esimerkiksi Afganistan, Irak, Pakistan, Sudan ja Palestiina. Esimerkiksi Afganistanissa turvallisuus­tilanne on erittäin heikko Talebanin noustua valtaan.

Tuki ei koske Ruotsin kansalaisuuden saaneita.

Hallitusta tukevalle Ruotsidemokraateille maahan­muutto­politiikan kiristäminen on keskeinen päämäärä. Ruotsidemokraattien maahan­muutto­asioista vastaava edustaja Ludvig Aspling kertoo DN:lle, että paluumaassa tuella voidaan tukea esimerkiksi koulutusta.

Vapaaehtoisen lähdön tuki on ollut Ruotsissa käytössä aiemminkin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana sen on saanut 46 ihmistä.

Ruotsin hallitus on ottanut mallia Tanskasta, jossa vapaaehtoisesti lähtevien tuet ovat olleet suuremmat. Tanskasta on viimeisen kymmenen vuoden aikana lähtenyt Dagens Nyheterin mukaan noin 300–500 ihmistä, jotka ovat saaneet tuen.

Myös Suomi maksaa vapaaehtoisen paluun tukea. Maahan­muutto­viraston mukaan käteistuki on maasta riippuen 200–1 500 euroa ja hyödyketuki 3 000–5 000 euroa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009426918.html

Rapsuttaja
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: La Maalis 26, 2022 1:24 pm

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Viesti Kirjoittaja Rapsuttaja »

Helsingin Sanomat kirjoitti: Äiti valitsi asuinpaikan koulun vieraskielisten määrän mukaan – Tutkija: Ilmiöön puututtava

Turkulaisperhe valitsi asuinpaikan sillä perusteella, miten paljon alueella on vieraskielisiä oppilaita. Asiantuntijan mukaan juuri tällainen luuloihin ja pelkoihin perustuva ”koulushoppailu” pahentaa alueiden eriytymistä.
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009410352.html (maksumuurin takana)

(en kommentoi Hesarin juttua, vaan yleisesti)

Lyhyesti: maahanmuuttaja valitsee vapaasti asuinpaikkansa - ei johda alueiden eriytymiseen. Kantasuomalainen valitsee vapaasti asuinpaikkansa - syypää alueiden eriytymiseen.

Maahanmuuttajat haluavat valita asuinpaikkansa sillä perusteella, että alueella on paljon muitakin maahanmuuttajia. Koska maahanmuuttajia ei voi erillisenä ryhmänä velvoittaa mihinkään, asiassa ei voi olla mitään ongelmaa, eikä segregaatiota synny vielä tässä vaiheessa. Asuinpaikan valinta on kieltämättä kaikkien oikeus. Paitsi tietysti työttömien, joita velvoitetaan muuttamaan työn perässä toiselle paikkakunnalle.

Kun kantasuomalaiset valitsevat asuinpaikkansa sillä perusteella, että alueella on paljon muitakin kantasuomalaisia, kyse on rasismista ja ennakkoluuloista. Haitallista alueiden eriytymistä syntyy vain silloin, kun kantasuomalaiset saavat valita asuinpaikkansa vapaasti. Alueiden eriarvoistumisesta pitää siis syyttää etuoikeutettuja kantasuomalaisia.

Tässä on selvästi nähtävissä tärähtänyt vasemmistolainen ajattelu: jos asiat eivät ole kaikilla hyvin, niin ei saa olla kenelläkään.
Syntymässä komeaksi ja älykkääksi määritelty vastoin parempaa tietoa.

Vastaa Viestiin