Amityville ja vuosi 1975

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Violet57
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 5:58 pm
Paikkakunta: Helsinki

Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja Violet57 »

"Vuonna 1975 Amityvillen pikkukaupunki koki järkytyksen, kun DeFeon perheen vanhin poika Ronald surmasi koko muun perheensä. Yöllinen ammuskelu vaati kuusi uhria. Ainoa selitys, jonka murhaaja tarjosi poliiseille, oli sangen mielikuvituksellinen: Ronald DeFeo väitti tehneensä murhat äänien kehottamana. " :shock:

Näin dokkarin tuosta tekijästä eli murhaajasta, jota myös haastateltiin. Nyt väitti mm., että siskonsa oli myös osallisena murhiin. Oli niin tai näin, kukaan ei ole enää totuutta kertomassa siitä perheestä. Isähän oli kanssa oikea hirmuvaltias, ja siinä varmaankin oli suurin syy tekoon.
8)

*Harmi, että melkein kaikki kirjat tuostakin tapauksesta on englanniksi tai en ainakaan minä ole löytänyt suomen kielistä. Elokuvan muistan kyllä, mutta nehän ovat aina dramatisoituja. :!:
Agathon
Harjunpää
Viestit: 312
Liittynyt: Pe Huhti 20, 2007 2:10 am

Viesti Kirjoittaja Agathon »

Muistatko minkä niminen dokkari on kyseessä?
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

muistaakseni tapauksesta on tehty leffakin, joka oli aika karmiva...se oli vissiin kanssa nimeltään vaan amityville tai jotain...
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
Violet57
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2007 5:58 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Violet57 »

Tuli Jim-kanavalta tällä viikolla.
Angaroth
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 1:40 pm

Viesti Kirjoittaja Angaroth »

eiks siitä ole tehty kaksi leffaa?

vanhempi versio ja muutama vuosi sitten tehty uusi versio
Angaroth
Susikoski
Viestit: 44
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 1:40 pm

Viesti Kirjoittaja Angaroth »

IMDB:stä katsoin onko siitä kaksi versiota, ja niitähän on vähän
useampikin. En tiedä moniko näistä on aivan aiheeseen liittyvä ja
kuinka monessa vain nimi ainut yhteinen tekijä.

Popular Titles
1.The Amityville Horror (2005)

Titles
1.The Amityville Horror (1979)
2.Amityville II: The Possession (1982)
3.Amityville 3-D (1983)
aka "Amityville: The Demon"
aka "Amityville III: The Demon"
4.Amityville: Dollhouse (1996) (V)
aka "Amityville Dollhouse: Evil Never Dies" - USA
5.Amityville 1992: It's About Time (1992) (V)
6.Amityville: A New Generation (1993) (V)
aka "Amityville 1993: The Image of Evil" - USA (working title)
7.Amityville: The Evil Escapes (1989) (TV)
aka "Amityville IV: The Evil Escapes"
aka "The Amityville Horror: The Evil Escapes, Part 4"
8.The Amityville Curse (1990) (V)
9.History's Mysteries: Amityville - Horror or Hoax (2000) (TV)
10.History's Mysteries: Amityville - The Haunting (2000) (TV)
11.On Location: The Amityville Horror (2005) (V)
12.The Real Amityville Horror (2005) (TV)
CHG
Nikke Knakkertton
Viestit: 150
Liittynyt: Ma Touko 14, 2007 4:04 pm

Viesti Kirjoittaja CHG »

Joo nuo elokuvat ovat paljon kuuluisampia kuin alkuperäinen tapaus, koska ne perustuvat ns. ""tositapahtumaan"", jossa tuo DeFeo oli alkanut kummittelemaan myöhemmin taloon muuttaneelle perhelle tms...

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Amityville_Horror

[Uskokoon ken haluaa...]
Merope
Hetty Wainthropp
Viestit: 491
Liittynyt: Pe Touko 25, 2007 12:04 pm

Viesti Kirjoittaja Merope »

Juu, olinkin juuri tulossa sanomaan, että varsinaiseen murhaan ei suurin osa noista leffoista keskity millään tavalla, vaan juuri siihen oletettuun kummitteluun. Paskapuhetta, sanon minä, siitä taisi myöhemmin tulla ihan todisteita, että myöhemmin taloon muuttanut perhe halusi vain päästä isoihin rahoihin käsiksi talon väkivaltaista menneisyttä hyödyntäen.
So I took the shotgun off the wall and I fired two warning shots...
into his head.
Viol-
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 9:05 pm

Viesti Kirjoittaja Viol- »

Tuo The Amityville Curse ei ainakaan liity tapaukseen. Ja on muutenkin niin jumalattoman huono elokuva että hohhoi. Maksoin siitä kolme euroa ja siinäkin on 4 euroa liikaa. :x
(Tosin ihan hyvät naurut siitä olen saanut)
Miina
Martin Riggs
Viestit: 622
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 8:32 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja Miina »

Violet57 kirjoitti:Näin dokkarin tuosta tekijästä eli murhaajasta, jota myös haastateltiin. Nyt väitti mm., että siskonsa oli myös osallisena murhiin. Oli niin tai näin, kukaan ei ole enää totuutta kertomassa siitä perheestä. Isähän oli kanssa oikea hirmuvaltias, ja siinä varmaankin oli suurin syy tekoon.
8)
Näin myös tämän Jim-kanavan dokkarin. Eikös tuolla murhaajalla ollut murhan aikoihin tapana laittaa pää sekaisin alkoholilla ja huumeilla?

Niin, ja se isä oli hirmuvaltias, jota tämä murhaaja pelkäsi henkensä kaupalla... ainakin niin kertoi.
"Pohjimmiltaan hän oli lempeä, miellyttävä ja jopa älykäs. Taitavasti sen kätki hän kaikilta meiltä..." (Miksei täällä humppa soi? Eläkeläiset)
Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Katsoin tuon dokkarin koska vaikka olen nähnyt kaikki Amityville-leffat, niin se tarinan alkuperä on jäänyt vähän hämärään.
Dokumentin tiedoissa mainittiin, että murhaaja oli tehnyt tekonsa 'äänien käskemänä'.
Ainakaan minä en tiukasta tapituksesta huolimatta huomannut dokkarissa ainuttakaan mainintaa noihin ääniin. Murhaaja itse keskittyi tarinoimaan sisarensa osallisuudesta ja karmeasta lapsuudestaan. Niistä äänistä ei kyllä sanallakaan mainittu missään vaiheessa.
Vai menikö taas multa jotenkin ohi???

Jostain kirjasta luin joskus, että Amityville-elokuvien aiheet syntyi tuohon murhataloon myöhemmin muuttaneen perheen vanhemmilta kun joku toimittaja oli tullut heitä haastattelemaan.
Olivat siinä muutaman viinipullollisen jälkeen alkaneet hieman värittää talon historiaa.
Ja kannattihan se. Ainakin rahallisesti. :lol:
http://www.amityvillemurders.com/
mordfabrik
Armas Tammelin
Viestit: 78
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 2:17 pm

Re: Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja mordfabrik »

Parhaiten tositarinaa sivuaa Amityville 2:possession,toki tarinaa on väritetty tunnusomaiseksi kasari kauhuksi kaikkine muodonmuutoksineen mutta pääosin kutenkin mukailee oikeita tapahtumia.Leffana tuon on mielestäni varsin katsomisen arvoinen tapaus.
Pazzie
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 102
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 12:21 am
Paikkakunta: Valley of Death

Re: Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja Pazzie »

Youtubessa on ainakin yksi dokumentti aiheesta nimeltään The Real Amityville horror
If we could start again, would that have changed the end?
Lupu
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 100
Liittynyt: To Kesä 05, 2008 1:11 pm

Re: Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja Lupu »

Amityvillen murhayöstä on varsin kattava kuvaus Crimelibraryssa. Olisi todella mukava jos joku jaksaisi kääntää tuon jutun tänne, itse en valitettavasti millään ehdi. http://www.crimelibrary.com/notorious_m ... lle/1.html

Kauhuelokuva The Conjuring vuodelta 2013 kertoo Amityvilleen mutkan kautta liittyvän tarinan. Siinäkin perhe muuttaa taloon, jossa kummittelee. He pyytävät apua demonologeilta Ed ja Lorraine Warrenilta, jotka olivat aiemmin tutkineet myös Amityvillen tapausta.

Ed ja Lorraine Warren ovat oikeasti olemassa olleita henkilöitä, ja he olivat myös oikeasti mukana tutkimassa Amityvillen tapausta. He väittivät, että talossa todellakin kummitteli. Myös Conjuringin tapauksen väitetään olevan tosi, ja netistä löytyy mm. kyseisen perheen aikuisiksi kasvaneiden lasten haastatteluja.
Tumma Timo
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Joulu 09, 2014 4:29 am

Re: Amityville ja vuosi 1975

Viesti Kirjoittaja Tumma Timo »

Tämä on kyllä outo tapaus kaikella tapaa. Ronald DeFeo ampui kuusi perheen jäsentään ja yksikään uhreista ei näyttänyt yrittäneen paeta eikä kukaan naapureista herännyt laukauksiin vaikka murha aseena käytetty Marlin kivääri on todella äänekäs ja poliisit ovat sanoneet, että ei ole merkkejä siitä, että olisi käytetty äänenvaimenninta.

Tästä tuli vuonna 2012 dokumentti nimeltä My Amityville Horror joka keskittyy nyt jo päälle nelikymppiseen Daniel Lutziin joka oli Lutzin perheen muuttaessa tuohon "kauhujen" taloon 10 vuotias. George Lutz oli siis Danielin isäpuoli ja dokumentissa käy ilmi Danielin aito viha Georgea kohtaan. Dokumetissa myös Daniel väittää isäpuolensa harrastaneen okultismia. Kirjahyllystä löytyi kirjoja demoneista sekä noituudesta. George jopa pystyi saamaan tavaroita levitoimaan Danielin mukaan.

Lorraine Warren väittää, että tuo kyseinen talo on mukamas yksi eniten kummituksia vilisevistä taloista USA:ssa, kuitenkin Lutzien jälkeen talossa on asunut viisi eri perhettä ja heidän mukaansa siellä ei ole esiintynyt mitään yliluonnollista. Eräässä dokumentissä paikallinen remontti mies oli ollut talossa yksinään remontti hommissa ja sanoi, että mitään outoa ei tapahtunut koskaan. Myöskin se yhtäkkiä auki pamahtava ikkuna selittyi rakennus virheellä. Kyseisessä huoneessa kun astui tiettyyn kohtaan ikkuna ponnahti aina auki. Itse olen sitä mieltä, että väitetyt yliluonnolliset tapahtumat talossa ovat humpuukia.
Vastaa Viestiin