Sivu 1/1

Wonderlandin murhat

Lähetetty: Su Elo 21, 2011 6:33 pm
Kirjoittaja tiikeritär85
Wonderlandin murhat tapahtuivat vuoden 1981 kesällä Los Angelesissä, jossa Laurel Canyonin Wonderland Avenuella murhattiin neljä ihmistä. Murhat vaikuttivat ensin tavallisilta huumemurhilta, kunnes selvisi, että tapaukseen oli sekaantunut myös pornonäyttelijä John Holmes. Murhien tapahtuessa Holmes oli jo vajonnut pornoteollisuuden isoimman ja kuuluisimman tähden asemasta taloudelliseen rappiotilaan ja huumehelvettiin.
Tapahtumista tehtiin 2003 Val Kilmerin tähdittämä Wonderland-niminen elokuva.

Uhrit:
Ronald " Ron" Launius
Susan Launius ( Ron Lauriuksen vaimo mutta selvisi ainoana hyökkäyksestä
Barbara Lee Richardson
Joy Audrey Miller
William " Billy" Ray DeVerell


Eli Susan Launius oli ainoa joka selviytyi 1 kesäkuuta 1981 Los Angelesissa sattuneesta verilöylystä, mutta Susan ei ole pystynyt vielä tänä päivänäkään tunnistamaan hyökkääjiä tai edes muistamaan tämän yön tapahtumia, Susan sai pahan aivovamman hyökkäyksestä.

John Holmesin huhuttiin olleen osallisena tapauksessa ja Eddie Nashin hyökkäyksen toimeenpanijana. Nash taisi selvitä rahalla rikosepäilyistä .

Saatiinko koskaan selville oliko Holmes todella mukana vai ei?

Re: Wonderlandin murhat

Lähetetty: Su Elo 21, 2011 7:38 pm
Kirjoittaja devil_doll
Holmes oli talossa murhien tapahtuessa, mutta epäselväksi jäi, osallistuiko hän itse tekoihin. Sinänsä se on aivan mahdollista, sillä vaikka Holmes tunnettiin suht rauhallisena, hän oli kuitenkin pahasti huumekoukussa ja todennäköisesti tripillä murhienkin aikana.

Tapahtumista on erinomainen kuvaus suomeksikin ilmestyneessä kirjassa Pornon historia. Voin referoida lisää, kunhan ehdin.

Re: Wonderlandin murhat

Lähetetty: Pe Kesä 19, 2020 6:48 pm
Kirjoittaja acp

Re: Wonderlandin murhat

Lähetetty: Pe Kesä 26, 2020 11:09 am
Kirjoittaja Zara
Olipas video! En muuten muista, että olisi juurikaan mediassa muita vastaavia rikospaikkavideoita kuin pätkiä sieltä täältä, mutta että noin kokonaan.