Jeffrey Dahmer

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Haisenberg
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ke Syys 11, 2019 1:39 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Haisenberg »

Just katoin dplaylta dokkarin ja oli kyl hiton outo hyypiö. En ymmärrä mite on voinu seota noin "ilman syytä".

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

ABC kirjoitti:
Su Elo 26, 2007 10:36 pm
Jeffrey Dahmer, yksi kaikkien aikojen karmeimpia sarjamurhaajia, syntyi vuonna 21.5.1960 Milwaukeessa. Hän oli vanhempiensa vanhin lapsi; toinen poika syntyi myöhemmin. Isä opiskeli aikuisena kemian tohtoriksi, ja sen jälkeen perhe muutti Ohioon isän uuden työn perässä. Äidillä alkoi jossain vaiheessa olla psyykkisiä ongelmia, ahdistuneisuutta, ja vanhempien välit tulehtuivat päättyen lopulta avioeroon. Mutta silloin Jeffrey oli jo aikuinen.

Jo 4-vuotiaana Jeffrey osoitti kiinnostusta kuolleita eläimiä kohtaan, mitä hänen isänsä sanoi jälkikäteen pitävänsä ennusmerkkinä tulevasta. Kouluikäinen Jeffrey oli yksinäinen, ja huvitteli keräämällä yliajettuja eläimiä teiden varsilta ja tekemällä niille ruumiinavauksia läheisessä metsässä. Hän ei kuitenkaan koskaan vahingoittanut eläviä eläimiä, vaan rakasti niitä. Lapsena hänellä oli koira, ja myös myöhemmin aikuisena hän piti eläimistä, mm. eräällä kotivideolla hän hellii isänsä uuden perheen kissaa.

Jossain vaiheessa Jeffrey tajusi olevansa homoseksuaali. Samalla hän kuitenkin tuli yhä kiinnostuneemmaksi kuolemasta, ja leikkelyinnostus muuttu yhä selkeämmin nekrofiliaksi. Hän alkoi fantasioida seksistä kuolleiden miesten kanssa, mutta tajusi itsekin olevansa menossa pelottavaan suuntaan, ja alkoi juoda ahdistukseensa. Hän joi jopa koulussa, ja jotkut koulutoveritkin huomasivat sen. Hänellä saattoi olla alkoholia pullossa mukanaan, ja hän sanoi kavereilleen aineen olevan "lääkettään". Muuten hän ei kuitenkaan ollut luuseri koulussa: hän oli pidetty koska veisteli vitsejä, ja oli sosiaalinen ja älykäs.

Vuonna 1978 Jeffrey valmistui high schoolista. Mutta vain muutamia päiviä juhlan jälkeen isä lähti työmatkalle - ja äiti otti nuoremman pojan ja muutti toiseen kaupunkiin. Jeffrey oli yksin talossa, eikä mikään estänyt häntä tuomasta kotiin liftaripoikaa, jonka oli ottanut kyytiin. Pojat joivat yhdessä, mutta lopulta vieras alkoi tehdä lähtöä. Jeffrey ei kuitenkaan halunnut jäädä yksin, vaan iski poikaa käsipainolla. Sitten hän paloitteli ruumiin ja aikoi viedä sen jätesäkeissä kaatopaikalle. Matkalla hän ajautui keskiviivan yli ja hänet pysäytti poliisi, joka kysyi, mitä säkeissä oli. Hän kertoi olevansa menossa kaatopaikalle, vaikka oli yö, koska ei voinut nukkua vanhempien eron takia. Hän sai sakot, ja palasi kotiinsa, jossa dumppasi ruumiin palaset kahdeksi viikoksi talon alle. Lopulta hän nuiji luut kappaleiksi ja sirotteli ne talon lähelle metsään. Sitten hänen isänsä palasi matkalta ja sai tietää vaimonsa lähteneen.

Koulun jälkeen Jeffreyn oli vaikea löytää kiinnostuksen kohteita, ja hän alkoi nopeasti vajota yhä enemmän ajatuksiinsa ja juomiseen. Hänen vanhempansa huolestuivat hänestä yhä enemmän, varsinkin kun orastava ura collegessa päättyi erottamiseen juopottelun takia. Jaksot AA:ssa eivät auttaneet lainkaan, ja isä päätyi lähettämään poikansa armeijaan. Armeijassa Jeffrey menestyi jonkun aikaa hyvin, opiskellen lääkintämieheksi. Mutta kun hänet lähetettiin palvelukseen Saksaan, juopottelu alkoi uudelleen. Hän sai potkut myös armeijasta.

Saksasta hän meni suoraan Miamiin, kenellekään ilmoittamatta, ja oli jonkun aikaa töissä kahvilassa. Mutta vuokrarahat menivät viinaan, ja hän joutui nukkumaan rannalla rottien seassa. Kun hän pyysi rahaa kotoaan, vanhemmat käskivät hänen tulla kotiin. Hän ilmaantuikin kotikaupugin kentälle umpikännissä. Isä lähetti hänet äidin luo asumaan, ja hän alkoi käydä kirkossa isoäitinsä kanssa. Kolmen vuoden ajan hänellä meni paremmin, ja hän oli ensin töissä veripalvelussa ja sitten suklaatehtaassa. Mutta, kuten hän itse asian ilmaisi, uskonnollinen ja kunnollinen ("right-going") elämäntyyli, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin syntinä jota vastaan tuli taistella, ei sopinut hänelle.

Sen jälkeen, kun eräs mies teki hänelle ehdotuksen kirjastossa, hän varasti miesmallinuken kaupasta, ja kun jäi siitä kiinni, hän alkoi liikkua Milwaukeen gaypaikoissa. Hän otti tavakseen huumata kumppaninsa ja raiskata näitä, koska halusi nimenomaan alistuvan partnerin. Hän kuitenkin lopetti joksikin aikaa, koska eräs uhri melkein kuoli yliannostukseen. Mutta pian Jeffrey palasi vanhoihin tapoihinsa, ja eräänä aamuna hän heräsi kuoliaaksihakatun uhrinsa vierestä, oman kertomansa mukaan ilman mitään muistikuvaa tapahtuneesta. Hän kuljetti ruumiin isoäitinsä taloon, jossa asui, ja paloitteli sen kellarissa. Tämän teon jälkeen hän sanoo päättäneensä, ettei enää yrittäisi hillitä nekrofiilisiä fantasioitaan vaan päinvastoin toteuttaa niitä.

Melkein saman tien hän murhasikin 14-vuotiaan pojan, jolle oli maksanut suuseksistä. Kun isoäiti nukkui samassa talossa, Jeffrey huumasi ja kuristi uhrinsa ja piilotti ruumiin kellariin, jossa harrasti ruumiin kanssa seksiä viikon ajan. Kun ruumis alkoi hajota, Dahmer paloitteli sen tavalliseen tapaansa. Pian hän tappoi taas uuden uhrin, muttei tällä kertaa uskaltanut säilyttää sitä yhtä kauan.

Kesällä 1988 isoäiti potkaisi Dahmerin ulos talostaan. Heti omaan asuntoon muutettuaan Dahmer ahdisteli asunnossaan 13-vuotiasta poikaa, ja hänet tuomittiin vuodeksi avolaitokseen. Ennen tuomiotaan hän ehti kuitenkin vielä murhata yhden teini-ikäisen pojan, jonka muumioitua päätä ja sukupuolielimiä hän piti lokerossaan suklaatehtaassa(!).

Tuomion jälkeen hän muutti lähelle gay-baareja, joista metsästi uusia uhreja. Yhden vuoden aikana ennen kiinnijäämistään hän tappoi melkein kymmenen miestä, joista useimmat olivat mustia.

Jeffrey Dahmer ei ollut tyypillinen sarjamurhaaja siinä mielessä, että tappo itsessään ei ollut hänelle seksuaalinen kohokohta, vaan murhaaminen oli vain keino saada käyttöön ruumiita. Hän oli siis nekrofiili. Vaientaakseen syyllisyydentunnot hän joi yhä enemmän, ja teki aina tekonsa tukevasti umpitunnelissa. Juomisen takia yksi hänen uhreistaan, 14-vuotias aasialainen poika melkein pelastui, sillä Dahmerin ollessa ostamassa lisää alkoholia, hakattu ja alaston poika heräsi ja pakeni kadulle. Huolestuneet ihmiset soittivat poliisin paikalle, mutta Dahmer sai poliisit uskomaan, että poika oli hänen huumehöyryissä oleva rakastajansa. Poliisit saattoivat pojan takaisin Dahmerin asuntoon.

Dahmerin murhaaminen alkoi aiheuttaa hänelle ongelmia, ja hän mm. alkoi hävittää ruumiita hapolla ja uunissa polttamalla. Hän otti kuvia paloittelusta ja säilytti uhriensa osia. Huoneistosta 273 tuleva lemu alkoi ihmetyttää naapureita, mutta Dahmer itse kertoo, että "tarvittiin aina vain enemmän ja oudompia juttuja tyydytyksen aikaansaamiseksi". Hän jopa alkoi ruiskuttaa happoa vielä elävien uhriensa aivoihin, seuraten kauanko nämä elivät sen jälkeen, ja alkoi harrastaa kannibalismia. Omien sanojensa mukaan kannibalismi sai hänet tuntemaan, että uhreista tuli pysyvä osa häntä (samaa perustelua ovat käyttäneet myös muut kannibaalimurhaajat). Hän suunnitteli tekevänsä jonkinlaisen "alttarin" uhreistaan kotiinsa, mutta ei ehtinyt toteuttaa sitä.

Eräänä yönä homokorttelissa partioiva poliisiauto tapasi järkyttyneen ja sekavan nuoren miehen kadulta. Miehen ranteessa roikkuivat käsiraudat, ja hän pystyi kertomaan paenneensa Dahmerin asunnosta. Poliisit menivät melkein sattumalta asunnolle, sillä he pitivät asiaa vain homojen keskinäisinä suhdeongelmina, ja toinen heistä meni tarkistamaan makuuhuoneen, koska käsirautojen avaimen piti olla siellä. Mutta siellä oli myös 83 polaroid-kuvaa ruumiiden osista. Poliisit ottivat kiinni Dahmerin, joka nyt yritti paeta. Sitten he tutkivat asuntoa lisää, ja löysivät päitä jääkaapista sekä muita ruumiinosia säilöttyinä ja pääkalloja. Kotietsinnän karmeat tulokset järkyttivät myös poliiseja: poliisi, joka avasi jääkaapin, kuuli kauhunhuudon ja tajusi vasta jälkikäteen huutajan olleen hän itse.

Dahmer tuomittiin vankilaan 957 vuodeksi. Hän oli mallivanki, ja kertoi tulleensa uskoon. Mutta erään työvuoron aikana hänet laitettiin kahden muun vangin pariksi, joista toinen oli murhannut vaimonsa, mutta yrittänyt lavastaa syylliseksi erään mustan miehen, sekä skitsofreenisen mustan murhamiehen, joka kuvitteli olevansa Jumalan poika. Kuten arvata saattaa, löydettiin sekä Dahmer että vaimontappaja pian lattialta hakattuina kuoliaiksi. Jeffrey Dahmer julistettiin kuolleeksi klo 9:11 28.11.1994.

Lähteet: http://www.crimelibrary.com/serial_kill ... index.html
Youtube: Jeffreyn Dahmerin elämäkerta: A&E Biography - Jeffrey Dahmer
Tätä tarinaa on varmasti väritetty hyvin paljon. "hakattu ja alaston poika" kadulla, ja poliisit muka antavat sellaisen olla? Samoin millä ruiskutat aivoihin happoa? Aika ruisku saa olla että menee kallon läpi ja uhri vielä elossa. Samoin että tekee kaikki teot umpitunnelissa? Tuskin, silloin olisi jäänyt kiinni aikaisemmin. Mutta muuten äärimmäisen sairas tyyppi.

Avatar
Ricciardi
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Ti Loka 17, 2017 7:09 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Ricciardi »

Valitettavasti se, että yksi uhreista (14-vuotias Konerak Sinthasomphone) pääsi pakenemaan ja poliisit antoivat Dahmerin viedä hänet takaisin asuntoonsa pitää paikkansa.

Ja kyllä sitä happoa aivoihin saa, jos poraa ensin pääkalloon reiän. Kuten Dahmer tekikin. Itse asiassa hän oli tehnyt niin myös Sinthasomphonelle ja lähtenyt sitten baariin ja kauppaan. Kun Dahmer palasi takaisin, uhri istui sekavana ulkona jalkakäytävällä vierellään kolme naista, jotka olivat soittaneet poliisille. Dahmer selitti poliiseille, että kyseessä oli pelkkä riita hänen ja 19-vuotiaan poikaystävän välillä. Poliisit käskivät huolestuneiden naisten häipyä ja pitää turpansa kiinni, ja auttoivat Dahmeria viemään Sinthasomphonen takaisin asuntoon. Poliisit huomasivat siellä kummallisen hajun, ja toinen heistä kurkisti pikaisesti makuuhuoneeseen. Olisi ehkä kannattanut katsoa hiukan tarkemmin, sillä makuuhuoneessa oli aiemman uhrin mätänevä ruumis. Poliisien poistuttua Dahmer ruiskutti Sinthasomphonen aivoihin lisää happoa, joka johti kuolemaan.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Ricciardi kirjoitti:
Ma Heinä 27, 2020 5:23 pm
Valitettavasti se, että yksi uhreista (14-vuotias Konerak Sinthasomphone) pääsi pakenemaan ja poliisit antoivat Dahmerin viedä hänet takaisin asuntoonsa pitää paikkansa.
Ja Konerakin veljen ahdistelusta Konerakin kuolemaa aiemmin oli Dahmer tuomittu ehdonalaiseen. Konerak ei tunnistanut Dahmeria, koska ei ollut nähnyt kuvaa hänestä.

Dahmer porasi uhriensa päihin reikiä, ja ruiskutti happoa aivoihin, koska yritti tehdä uhreista itselleen seksizombieita.

Hyllystäni löytyy Jeffrey Dahmerin high schoolin aikaisen koulukaverin kirjoittama sarjakuvakirja Jeffreystä niiltä ajoilta. Hän kertoo, ettei Jeffrey kuitenkaan kuulunut tiiviisti kaveriporukkaan, oli siinä mukana vähän ulkopuolisena. High schoolin päätyttyä kukaan ei ollut hänen kanssaan tekemisissä.

Avatar
Ricciardi
Armas Tammelin
Viestit: 71
Liittynyt: Ti Loka 17, 2017 7:09 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Ricciardi »

^ Näin on. Tuo Sinthasomphoneiden tapaus on kyllä makaaberi yhteensattuma.

Milwaukeen kaupunki joutui sittemmin maksamaan poikien perheelle 850 000 dollarin korvaukset, koska mainitut poliisit eli John Balcerzak ja Joseph Garish eivät vaivautuneet tarkistamaan Dahmerin taustoja eivätkä edes henkilöllisyyttä (jolloin rikoshistoria olisi paljastunut), Sinthasomphonen henkilöllisyydestä puhumattakaan.

Balcerzak ja Garish saivat potkut, mutta myöhemmin tuomari määräsi päätöksen kumottavaksi. Balcerzakista tuli sittemmin Milwaukee Police Association -liiton puheenjohtaja, mutta eipä sekään homma mennyt kuin elokuvissa tai Strömsössä.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Ricciardi kirjoitti:
Ma Heinä 27, 2020 5:23 pm
Valitettavasti se, että yksi uhreista (14-vuotias Konerak Sinthasomphone) pääsi pakenemaan ja poliisit antoivat Dahmerin viedä hänet takaisin asuntoonsa pitää paikkansa.

Ja kyllä sitä happoa aivoihin saa, jos poraa ensin pääkalloon reiän. Kuten Dahmer tekikin. Itse asiassa hän oli tehnyt niin myös Sinthasomphonelle ja lähtenyt sitten baariin ja kauppaan. Kun Dahmer palasi takaisin, uhri istui sekavana ulkona jalkakäytävällä vierellään kolme naista, jotka olivat soittaneet poliisille. Dahmer selitti poliiseille, että kyseessä oli pelkkä riita hänen ja 19-vuotiaan poikaystävän välillä. Poliisit käskivät huolestuneiden naisten häipyä ja pitää turpansa kiinni, ja auttoivat Dahmeria viemään Sinthasomphonen takaisin asuntoon. Poliisit huomasivat siellä kummallisen hajun, ja toinen heistä kurkisti pikaisesti makuuhuoneeseen. Olisi ehkä kannattanut katsoa hiukan tarkemmin, sillä makuuhuoneessa oli aiemman uhrin mätänevä ruumis. Poliisien poistuttua Dahmer ruiskutti Sinthasomphonen aivoihin lisää happoa, joka johti kuolemaan.
Jokainen poliisi tunnistaa kalmon tuoksun. Itsekin sellaisen joutunut kokemaan ja kuten poliisit ja palomiehet sanoo siitä hajusta ei voi erehtyä eikä unohtaa. Siksi tuokin tuntuu oudolta että huoneistossa mätänevä ruumis ja poliisit eivät olisi sitä merkille panneet. Mutta jenkeissä poliisit on mitä on että saattaa olla jotenkin mahdollistakin. :shock:

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Katselin Avalta kaksiosaisen dokumentin toissapäivänä.
Oli kyllä ihmeellinen tapaus tämä mies. Hän ei vihannut uhrejaan eikä halunnut näiden erityisesti kärsivän, ei sinänsä pitänyt tappamisesta. Hän vain halusi näiden ruumiit eikä pystynyt näkemään toisia ihmisiä ihmisinä, vaan uhrit olivat hänelle pelkkiä esineitä, vartaloita.

Hän ei silponut ruumiita vihan vallassa ja kuolleita häpäistäkseen, vaan koska kiihottui kiiltävistä sisäelimistä. Hän halusi partnerin, joka olisi täysin passiivinen, ei pitänyt kertomansa mukaan yhdynnästä, vaan halusi lähinnä halailla uhrejaan (eli heidän ruumiitaan) ja ihailla heidän sisäelimiään...

Dahmerhan nukutti ensin lähes kaikki uhrinsa ja sitten kuristi heidät, eli uhrin kannalta kivutonta. Nämä pään poraukset ja happokokeet olivat vain yrityksiä saada uhri pysymään hengissä kauemmin, ja tämä vain siksi, että he eivät mätänisi pilalle=) Koska asia, joka etenkin viimeisten kuukausien aikana korostui, oli se, että kuolleita tuli niin paljon, että niistä eroon pääseminen oli suuri ongelma. Kämppä oli sitten täynnä eriasteisesti mädäntyneitä vainajia ja heidän osiaan.
Jeff olisi saattanut tyytyä yhteen kuolleeseen, kunhan se vaan olisi säilynyt... No, toisaalta, jos ruumiin leikkely kiihottaa, niin sitähän ei voi monta kertaa samalle uhrille tehdä.

Dahmer olisi varmasti jäänyt kiinni paljon nopeammin, mutta uhrit olivat pääosin köyhiä mustia homoseksuaaleja, joiden katoamisia ei yksinkertaisesti tutkittu. Hän ihaili mustien miesten vartaloita, ja murha oli hänen mielestään oikeastaan kunnianosoitus tälle uhrille. Hän vain tahtoi tämän vartalon omakseen. Miehen irtileikattu pää jääkaapissa oli vain kaunis ja kiihottava esine hänelle, ja uhrin paistetun hauiksen syönti hänen kuvaansa katsellen suuri onnenhetki... syömällä uhrin lihaa, hän kuvitteli, että nämä olisivat osa häntä aina.

Jotenkin semmoinen traaginen hahmo ja jotain sysimustaa huumoria koko järjettömyydessä. Aivan järkevän ja kiltinkin oloinen ihminen ja totaalisen sekaisin ja sairaiden fantasioiden viemä. Minusta tuntui, että häneltä puuttui kokonaan kyky nähdä toiset ihmiset ihmisinä. Hän tunsi katumusta teoistaan, mutta lähinnä sen vuoksi, että tunsi olevansa sairas ja pervo ja joutui valehtelemaan ja esittämään muuta. Käsittääkseni hän ei varsinaisesti silti mitenkään surrut uhrejaan, eikä oikeudessa ilmekään värähtänyt kun uhrien omaiset hänelle huusivat ja kun kaikkia hänen tekojaan käsiteltiin.

Dahmerin isää haastateltiin pitkään. Hän on kyllä saanut kestää kovia henkisiä kärsimyksiä, sen saattoi naamasta nähdä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
Scarlett
Sofia Karppi
Viestit: 419
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 10:42 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Scarlett »

Dahmer karmeudestaan huolimatta on jotenkin säälittävä enemmän kuin vihattava. Hän oli ilmiselvästi pahasti mielisairas. Kaikki sarjamurhaajat on tavallaan sairaita, mutta Dahmerista ei teoista huolimatta tule niin psykopaattinen vaikutelma vaan enemmänkin juuri pahasti sairaan ihmisen.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja poikani »

Olisikohan Jeffrey kyennyt pitämään pakkomielteensä edes jollakin lailla kurissa jonkinlaisella äärimmäisen aidon oloisella ihmisnukella? Kenties jos sen voisi vielä avata katsellakseen sisäelimiä.
????? ?? ??????.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

poikani kirjoitti:
To Loka 15, 2020 3:43 pm
Olisikohan Jeffrey kyennyt pitämään pakkomielteensä edes jollakin lailla kurissa jonkinlaisella äärimmäisen aidon oloisella ihmisnukella? Kenties jos sen voisi vielä avata katsellakseen sisäelimiä.
Sehän varasti jostakin mallinuken seksi"kumppanikseen", vaikka eihän ne varsin aidon oloisia ole oikein mistään kohtaa. Nukkea kun oli tottunut käyttämään, hän halusi seksiin kumppanin, joka ei liiku (menee muistinvaraisesti, eli en tiedä aiheuttiko se nukkejuttu sen, ettei halunnut aktiivista kumppania, mutta nukkejuttu on kerrotusti tapahtunut kuitenkin. Myöhemmin tosiaan huumasi ja/tai tappoi uhrinsa, ennenkun harrasti seksiä heidän kanssaan). Muun hoidon lisäksi Jeffrey olisi tarvinnut apua alkoholismiinsa.

Totta tuo, että vaikka onkin yksi kauheimmista amerikkalaisista sarjamurhaajista, niin uhrejaan ei tiettävästi tappanut pelkästä tappamisen ilosta, vaikka teot hirveitä olivatkin.

Neo7
Christopher Lorenzo
Viestit: 1508
Liittynyt: La Kesä 27, 2020 8:28 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Neo7 »

Netflixissä on uusi sarja Jeffrey Dahmerista. En ole nähnyt vielä itse, mutta jotkut ovat kehuneet.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Loisto sarja huippu näyttelijöillä :wink:
Erikoinen tapaus oli herra Dahmer
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Sikkis
Remington Steele
Viestit: 244
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 2:53 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Sikkis »

Eritoten kiinnostaa tapauksen poliisi tutkinta. Syyttävä sormi osoittaa virkavallan suuntaan, joten olisi hienoa tietää tapauksien tutkintalinjoista enemmän. Dahmerillahan oli jo rekisteri hänet oli ahdistelusta tuomittu aikaisemmin -88vuonna.
Ilmeisesti vähemmistön tässä tapauksessa gay piirien katoamiset ei järin korkealle noussut kiireellisyys asteella.

Knobster
Theo Kojak
Viestit: 1113
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Sikkis kirjoitti:
Ma Loka 03, 2022 8:41 pm
Eritoten kiinnostaa tapauksen poliisi tutkinta. Syyttävä sormi osoittaa virkavallan suuntaan, joten olisi hienoa tietää tapauksien tutkintalinjoista enemmän. Dahmerillahan oli jo rekisteri hänet oli ahdistelusta tuomittu aikaisemmin -88vuonna.
Ilmeisesti vähemmistön tässä tapauksessa gay piirien katoamiset ei järin korkealle noussut kiireellisyys asteella.
Tämä niin ihana murha.infostakin tuttu rasismi "ulkomaalaisia" ja homoja kohtaan oli suurena syynä miksi asiat jätettiin tutkimatta.

Lilyshee
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Ti Tammi 18, 2022 7:39 pm

Re: Jeffrey Dahmer

Viesti Kirjoittaja Lilyshee »

Tuossa uudessa Netflix sarjassa on tuotu Dahmerin äidistä esiin karumpi, epävakaa puoli Tiedä sitten miten totta on.
Dahmer jäi kiinni tuosta mallinukesta mummolleen. Tuskin se olisi pitkälle riittänyt. Käsitin, että hän halusi tahdottoman seuralaisen, joka ei hylkää mutta voi sille tehdä mitä vaan. Eli osa kuolemista ainakin oli vahinkoja ..ehkä. Toki sairasta tuo ruumiiden kanssa pelaaminen monin tavoin.
Ja enempää tai vähempää ei pysty kasvoista päättelemään onko psykopaatti tai murhaaja. Ihmiset vaan haluaa ajatella näin, että maailma olisi vähemmän pelottava.
No ääritapauksissa tietysti voi, mutta yleensä ei, tietysti Dahmer oli juoppo mutta silloin homous oli niin hys juttuja, että se ehkä ymmärrettiin liian pitkälle. Hän huumasi homobaarin saunassa jopa, mutta poliisi ei puuttunut siihenkään!
Miksi kristityt kantavat kaulassaan Jeesuksen julmaa murhavälinettä, jos minäkään en kanna puukkoa?
Ehkä pitäis.

Vastaa Viestiin