Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012101 ... 9_uu.shtml
Saksassa tapahtuneesta nuoren naisen murhasta epäilty on Suomen kansalainen.

Perhe seisoo sankkana joukkona Saksassa tapahtuneesta nuoren naisen murhasta epäillyn miehen tukena.

51-vuotiaalla syyrialaistaustaisella Suomen kansalaisella on kuusi lasta ja kahdeksan lastenlasta. Lapsista useimmat olivat puolisoineen tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Perheen tuki jäi symboliseksi, sillä käräjäoikeus katsoi, että 51-vuotias voidaan luovuttaa Saksaan murhaoikeudenkäyntiin.

Päätöksessään käräjäoikeus kuitenkin vaatii, että mikäli epäilty tuomitaan murhasta Saksassa, mies tulee viipymättä palauttaa Suomeen, täkäläisen vankeinhoitolaitoksen huostaan.

51-vuotias kiistää rikoksen ja katsoo, että oikeudenkäynti pitää järjestää Suomessa. Epäillyn mukaan hänen lähiomaisensa ja ystävänsä asuvat täällä. Edelleen hän kärsii terveysongelmista, jotka estävät hänen luovuttamisensa.

Oikeus katsoi kuitenkin, että kaikki epäillyn lapset ovat täysi-ikäisiä. Samoin oikeus piti miehen puolustuksen esille tuomia selkä- ja jalkavaivoja suhteellisen tavanomaisina terveysvaivoina.

Estettä epäillyn luovuttamiseen ei siis ole.

Teosta epäiltiin ensin serkkua

51-vuotiaan puolustus aikoo valittaa käräjäoikeuden luovutuspäätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus antanee asiassa kirjallisen päätöksen muutaman viikon sisällä.

Mikäli KO:n päätöskin on Saksan pyyntöön myönteinen, siirretään säilöönotettu 51-vuotias Saksan viranomaisten huostaan.

Jutussa on kyse Pohjois-Saksassa elokuussa 2008 sattuneesta henkirikoksesta. 20-vuotias nainen löydettiin surmattuna moottoritien lepopaikalta.

Länsimaalaistunut nainen oli ennen kuolemaansa pelännyt henkensä edestä, ja asunut myös turvakodissa. Surma-iltana nainen oli kuitenkin vieraillut sukulaistensa luona.

Poliisi otti kiinni naisen 21-vuotiaan serkun.

Serkun mukaan varsinainen tappaja on setä, 51-vuotias Suomen kansalainen, joka matkusti väitteen mukaan Saksaan vain tätä kunniamurhaa varten.

Saksan viranomaiset pyysivät Suomea luovuttamaan epäillyn tappajan.

51-vuotias oli vuosia Syyriassa, eikä häntä saatu kiinni. Äskettäin hän kuitenkin palasi Suomeen ja omiensa sanojensa mukaan vapaaehtoisesti antautui viranomaisille.
Aiheen tultua mediassa taas ajankohtaiseksi siitä aloitettiin kaksi uutta ketjua jo olemassa olevan lisäksi. Tarkkuutta näihin ketjujen aloituksiin. Kyse on kuitenkin sellaisesta tapauksesta mistä aikoinaan uutisoitiin ja sen perusteella voi olettaa, että on myös aloitettu ketju. Se, onko ketjua olemassa on helppo tarkistaa erilaisilla hakutoiminnoilla. Tämänkin aiheen alkuperäinen, vuonna 2012 aloitettu ketju löytyi muutaman sekunnin hakemisen jälkeen.
Ketjut yhdistetty, otsikko päivitetty.
-NILS-
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Re: Suomen kansalainen epäiltynä kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja otus »

AI VITTU MIKÄ LIMASIKA! JA PASKAHOUSU LUIKERTELI KARKUUN KOTIMAASTAAN SODAN KESKELTÄ, KUN RUPES PELKÄÄMÄÄN, ETTÄ SAA SAMAN KOHTALON KUIN TYTTÄRENSÄ, ELI NIRRI POIS!

ONHAN SE MUKAVA JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ LÄNSIMAINEN VANKILA LUSIA! TURVAPAIKKA! , LÄMPÖÄ PIISAA JA RUOKA TARJOILLAAN JOKAPÄIVÄ, KUIN MANULLE ILLALLINEN JA SE VIELÄPÄ KUSTANNETAAN VÄÄRÄUSKOISTEN VERORAHOILLA MEIDÄN SUOMALAISTEN MAKSAMANA!!

VITTU ETTÄ VITUTTAA!!, ÄIJÄ VETÄÄ MEITÄ IHAN KUUS NOLLA!

KUN LUSIMINEN ON LUSITTU, NIIN VOI PALATA KOTIMAAHAN HENGISSÄ, KUN SOTA ON JO VARMASTIKIN OHI!

JA HALVAKSI TULI TAAS SUOMALAISILLE... NOH EIPÄHÄN OLE EPÄILYSTÄ, ETTÄ TULEEKO SE JYTKY!, VAI EI.
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Suomen kansalainen epäiltynä kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

^ Siinähän se taitaa tämän kupletin juoni olla. Ilmeikkäästi kiteytettynä.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Helsingin hovioikeus ei laske ”kunniamurhaajaa” ehdonalaiseen – ampui nuoren sukulaisnaisen moottoritien levähdysalueella Saksassa

Tänään klo 12:05

Helsingin hovioikeus on hylännyt suomalais-libanonilaisen elinkautisvangin pääsyn ehdonalaiseen vapauteen.

perhe suojautuu.jpg
perhe suojautuu.jpg (62.26 KiB) Katsottu 2082 kertaa
Perhekunta suojautui valokuvaajilta takein ja kansioin. Vieressä puolustusasianajajat. Kuva on otettu Hagenin maaoikeudessa maalikuussa 2013. AOP

Hovioikeus ei perustele päätöstään, mutta on ilmeistä, että nykyään noin 60-vuotias mies on suorittanut elinkautista vankeusrangaistustaan vielä aivan liian vähän aikaa.

Mies sai tuomionsa kevättalvella 2013 neljä ja puoli vuotta aiemmin tehdystä murhasta. Tuomion langetti Landgericht Hagen eli Hagenin kaupugnin maaoikeus Nordrhein-Westfalenissa läntisessä Saksassa.

Kuusikymppinen mies asui rikosaikaan Suomessa ja on niin ikään Suomen kansalainen. Hän toimi autokauppiaana.

Murha tapahtui kuitenkin Saksassa, jossa autokauppiaalla oli sukulaisia. Nuorta naista ammuttiin päähän moottoritie A45:n levähdysalueella 31. elokuuta 2008.

Setä ja serkku yhdessä
Kyse oli mitä ilmeisemmin kunniamurhasta. Teko oli suunniteltu.

Suomalainen autokauppias oli 20-vuotiaan Saksassa syntyneen mutta libanonilaistaustaisen naisen setä. Yhdessä naisen 21-vuotiaan miespuolisen serkun kanssa hän ampui naisen, joka oli sitä ennen muilutettu paikalle auton takakontissa.

Serkku sai 14 vuoden vankeusrangaistuksen.

Saksassa huomiota herättäneessä oikeudenkäynnissä syytettynä olivat niin ikään uhrin äiti, toinenkin setä sekä alaikäinen veli. Perhekunta olisi yhdessä päättänyt tappaa nuoren naisen, joka vietti heidän mielestään säädytöntä elämää pukeutuen väärin ja oli elänyt avoliitossa miehen kanssa.

Uhri aavisti pahaa. Pelkojensa vuoksi hän oli ollut naistentalossa, mutta saksalaisten lehtitietojen mukaan hänet houkuteltiin ansaan pikkuveljen avulla.

Naisen teini-ikäinen pikkuveli sai nuorisorangaistuksen.

”Vankina Syyriassa”
Suomalainen autokauppias pakoili pitkään oikeutta. Hän sai tuomionsa kaksi vuotta sukulaistensa jälkeen.

Suomalaismiehen pojan mukaan isä ei ollut pakoillut viranomaisia vaan oli ollut yli kolme vuotta Syyriassa vankina ja päässyt lopulta Venäjän kautta Suomeen, jossa ilmoittautui viranomaisille.

KRP ei aikanaan vahvistanut Iltalehdelle sitä, ilmoittautuiko mies vapaaehtoisesti vaiko ei. KRP:n mukaan hänellä oli ollut kansainvälinen etsintäkuulutus perässään.

Suomen poliisi osallistui osaltaan saksalaisen murhan tutkimuksiin. Autokauppiaan pojan mukaan hänen ja muiden Suomen sukulaisten kotiin tehtiin pian murhan jälkeen kotietsinnät.

Lehtitietojen mukaan murhapaikalta löytyneen hiuksen DNA-löydös naulitsi suomalais-libanonilaisen autokauppiaan murhaajaksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3550 ... 4b4cfde1a1

Lisätty uutisen yhteydessä oleva kuva
-NILS-
Hefti
Nikke Knakkertton
Viestit: 175
Liittynyt: Ti Marras 10, 2020 6:56 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Hefti »

Kurdityttö eli liian länsimaisesti – mies matkusti Suomesta Saksaan tappamaan klaanin kunniaa loukanneen nuoren

Iptehal Al-Zein oli kurditaustainen nuori nainen. Hän oli syntynyt Bochumissa Saksassa. Iptehal oli laatinut suunnitelmia tulevaisuutensa varalle – hänestä piti tulla lastentarhan opettaja.

Perhe ei katsonut hyvällä 20-vuotiaan tytön länsimaisia elkeitä ja syytti tätä liian vapaamielisestä pukeutumisesta, vieraiden miesten tapailusta ja julkisesta tupakoinnista.

Lähi-idän kunniakulttuureissa tällaista käytöstä pidetään epäonnistumisena koko perheelle, jonka tulee tehdä kaikki vaadittava kunnian palauttamiseksi. Tietyissä olosuhteissa tämä tarkoittaa naisen tappamista.

Tyttö tiesi, että hänen länsimainen elämäntapansa ei vastannut perheen patriarkaalisia arvoja ja että hän oli vakavasti vahingoittanut perheen kunniaa, joten hän haki suojaa Iserlohnin turvakodista.

Tytön pakeneminen turvakotiin oli viimeinen niitti, ja perheneuvosto päätti palauttaa klaanin kunnian tappamalla tytön.

Iptehalin ruumis löytyi elokuussa 2008 levähdyspaikalta A45-moottoritien varrelta Ruhrin alueella. Poliisi suoritti pian pidätyksiä.

Oikeudessa kävi ilmi, että tytön äiti oli houkutellut turvakodissa majailleen lapsensa ansaan pyytämällä tätä palaamaan kotiin. Kun tyttö suostui, äiti ilmoitti viritetystä ansasta klaanille. Nyt perheen kunnian voisi palauttaa tytön tappamalla.

Tyttö vietiin auton takakontissa Sterbecker Siepen -levähdyspaikalle, missä serkku piti tyttöä kiinni kun eno, Suomen kansalainen 48-vuotias Hussain Kenjo ampui tyttöä lähietäisyydeltä päähän.

Teon jälkeen vangittu tytön serkku tuomittiin tammikuussa 2010 14 vuodeksi vankeuteen. Murhamies Hussain Kenjo pysyi kuitenkin karkuteillä.

Kun murhaan osallisena olleen serkun tuomio oli julistettu, perhe aloitti oikeussalissa mellakan – ei suinkaan tytön kunniamurhan vaan serkun ehdottoman vankeustuomion vuoksi.

Murhamies Hussain Kenjo vangittiin vasta syksyllä 2012 Suomessa, minkä jälkeen hänet passitettiin Saksaan oikeudenkäyntiä varten.

Hussain Kenjo tuomittiin kesällä 2013 Hagenin alueoikeudessa elinkautiseen vankeuteen tytön murhasta. Samassa oikeudenkäynnissä tytön 16-vuotias veli tuomittiin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Tytön äiti tuomittiin 1500 euron sakkoihin valehtelusta oikeudessa – hän oli kiistänyt sanoneensa lastaan huoraksi ja lutkaksi.

Myös tällä kertaa oikeussalissa mellakoitiin, mutta nyt syynä oli klaanin eri haarojen väliset kiistat.

Hussain Kenjo palautettiin Suomeen kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta, mutta tänä vuonna mies haki Helsingin hovioikeudesta vapauttamista ehdonalaiseen.

Helsingin hovioikeus hylkäsi hakemuksen.

Lähteet Helsingin hovioikeuden tuomio, Landgericht Hagen, Ehrenmord.de, Westfälischer Anzeiger, Zwangsheirat.de, NRZ, Bild, WR.

https://www.kansalainen.fi/kurditytto-e ... en-nuoren/


Varmaankin yksittaistapaus vaan...
Meri-Mari
Nikke Knakkertton
Viestit: 187
Liittynyt: Ke Elo 14, 2019 11:44 am

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Meri-Mari »

Hirvittäviä ihmisiä. Ja vielä äiti houkutteli ansaan. Kyllä nyt sitten kai nauttivat perheen ja suvun kunniasta, kun murhaan osallistuneet joutuvat vankilaan.

Käsittämättömän pimeä ja paha kulttuuri tuollainen. Ei kai kukaan voi olla eri mieltä. Siis meistä sivistysmaiden asukkaista.
Avatar
TavanTallaaja
Martin Beck
Viestit: 768
Liittynyt: Su Heinä 29, 2018 3:12 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja TavanTallaaja »

Äitiä soisi ruoskittavan alastomana jossain torilla. Ohikulkijoiden toimesta.
Tiinas
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1449
Liittynyt: Su Helmi 11, 2018 11:00 am

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Tiinas »

Silakalla menee niin tunteisiin, että pakko viedä keskustelu persuihin ja natseihin. Yksi, kaksi, kolme.....

Esarin voi ottaa myös keskusteluun ( koska oma mutiainen ei osaa pestä munaansa) ja Trumpin ja lumihiutaleet.

Naisten oikeudet unohdetaan kokonaan, vaikka silakka on femakko. Mutta vain silloin kun valkea mies on vastustajana.

Menkäämme vatkaamaan lattea. Aamen
Tackleberry kirjoitti: ↑
Eli tänä vuonna poliisi on ampunut 42 valkoista ja 31 mustaa.
Valkoisia maassa on sellaiset 234 miljoonaa ja mustia 40 miljoonaa, mutta ongelma tässä on se, että "valkoisia tapetaan enemmän, saatana!"
Ei helvetti
RL11/6
Axel Foley
Viestit: 2166
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Paskakurdit tulevat tänne Eurooppaan sosiaaliturvapaikanhakijoina. Tämä on hyvä esimerkki millaisesta jätekansasta on kysymys. Uutisessa ei ollut mainintaa muusta kuin serkun kiinnipitämisestä ennen enon suorittamaa lopetuslaukausta. Eivät siis nainneet häntä? Itse ainakin osaan epäillä moista kun kurdeista on kuitenkin kysymys.
stefuaxu

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja stefuaxu »

Tiinas kirjoitti: Ma Marras 16, 2020 10:05 pm Silakalla menee niin tunteisiin, että pakko viedä keskustelu persuihin ja natseihin. Yksi, kaksi, kolme.....

Esarin voi ottaa myös keskusteluun ( koska oma mutiainen ei osaa pestä munaansa) ja Trumpin ja lumihiutaleet.

Naisten oikeudet unohdetaan kokonaan, vaikka silakka on femakko. Mutta vain silloin kun valkea mies on vastustajana.

Menkäämme vatkaamaan lattea. Aamen
Onhan toi islaminuskonto ihan saatanasta!
En voi ymmärtää Suomalaisia naisia ,jotka tuota puolustavat ja luulevat sen olevan jotenkin hienoa ja humaania...
Juuri TE naiset olette ensimmäisenä tulilinjalla ja teitä verrataan koiraan tuossa uskonnossa ja kohdellaan vielä huonommin..

Avatkaa silmänne ,kuten Tiinaskin yrittää teille kertoa.
Kummisetä
Jessica Fletcher
Viestit: 3249
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 4:52 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Kummisetä »

Karkoitettava EU:n ulkopuolelle joka ikinen.
qurqo kirjoitti: To Loka 26, 2023 9:01 pm Ei renkaat mustaa piirrä, kuin lukkiutuneena.
:mrgreen:
Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1308
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

Helevetti miten hullua porukkaa.
Insattsgruppen
Martin Beck
Viestit: 802
Liittynyt: Ti Loka 04, 2016 1:42 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Insattsgruppen »

Elukoita. Ja niitä pitää tänne tuoda suvakkihuorien ja suvakkicuckien lemmikeiksi.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Kuva

http://www.cileli.de/2013/06/wir-wollen ... -heiraten/
"We don't want to marry Christians"

Linkistä löytyy juttua oikeudenkäynnistä Saksaksi, kääntyy translatorilla.
Lartonki
Scooby-Doo
Viestit: 21
Liittynyt: Ke Syys 09, 2020 10:34 pm

Re: Suomen kansalaisuuden saanut libanonilaismies tuomittiin kunniamurhasta Saksassa

Viesti Kirjoittaja Lartonki »

Mitenkäs tuo on jo saanut hakea mahdollisuutta ehdonalaiseen kun on saanut tuomion 2013 ja ehdonalaiseen vapautuminen on mahdollista 12-vuoden istumisen jälkeen?
Vastaa Viestiin