Englanti 1993: James Bulger - 10-vuotiaiden murhaajien uhri

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Jon Venablesin vankeusaika on ollut (odotetusti) aika helvettiä. Viime kuussa toinen vanki tunnisti Bulgerin murhaajan ja heitti tämän päälle kiehuvaa vettä. Venables tietysti valittaa, että vartijat "eivät tehneet mitään ensin" eivätkä kuulemma "suojelleet häntä tarpeeksi". Pahamaineinen Venables istuu vankilassa erityisessä yksikössä, mutta sielläkään häntä ei suvaita muiden asukkien keskuudessa. Venablesia on parhaimmillaan suojellut kuusi vartijaa.

Venables seurusteli lapsipornopidätyksen aikoihin. Nyt medioissa on raportoitu, että nainen on ollut tietoinen Venablesin menneisyydestä, mutta haluaa silti pysyä tämän rinnalla. Uudesta vankeustuomiosta huolimatta pariskunta suunnittelee häitä ja lapsentekoa.

Hiljattain uutisoitiin, että Venables siirrettiin uuteen vankilaan ja hänelle annettiin jälleen uusi henkilöllisyys. Saa nähdä, miten kauan henkilöllisyys pysyy tälläkään kertaa salassa. Venablesin aikuiskuvia kun on jaettu kiivaaseen tahtiin eri some-kanavilla ja myös vankien keskuudessa.

Uutislähteitä: Metro 19.2.2018, Daily Mail 24.2.2018, Mirror 27.2.2018 ja Metro 4.3.2018
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Venablesista netissä levinneet aikuiskuvat ovat ilmeisesti aitoja. Nyt mm. Mirrorin ja Daily Mailin mukaan Venables pelkää turvallisuutensa puolesta niin paljon, että vaatii itsellensä kasvoleikkausta veronmaksajien piikkiin.
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Venables on ollut näistä kahdesta murhaajasta enemmän esillä mediassa (uusien rikostensa takia), ja Thompson elää hiljaista elämää miespuolisen kumppaninsa kanssa ilman uusiin rikoksiin syyllistymistä, tai kiinnijäämistä...

Nyt 70-vuotias eläkkeellä oleva poliisi Phil Roberts, joka otti kiinni Robert Thompsonin, on vakuuttunut että molemmat tekijät ovat juuriaan myöten pahoja. Hän uskoo että juuri Thompson, näistä kahdesta fiksumpi, oli aloitteellinen rikoksessa. Hän on kohdannut Thompsonin useamman kerran ja sanoo nähneensä pojan silmissä puhtaan pahuuden. Hän kuvaa parivaljakkoa helvetilliseksi, epäluonnolliseksi, ja on vakuuttunut siitä, että pojat lähtivät tapahtumapäivänä liikkeelle nimenomaan tappaakseen. Jos eivät olisi jääneet kiinni, olisivat voineet iskeä uudelleen samaan tapaan.

Poliisi Roberts on lausunut brittilehdille, että hänen mielestään tekijät olisi pitänyt toimittaa istumaan tavalliseen aikuisvankilaan eikä mihinkään ”erikoiskohteluun”nuorisolaitokseen. Hänen mielestään tekijät myös vapautettiin liian aikaisin.

Aftonbladet
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Eikös robert oo diagnosoitu psykopaatiks? Omast puolest ois saaneet istua lopu elämä. Oon lukenu ihan saatanan ällöttävistä murhista mutta tätä lukeassa ällötti
Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja Made man »

Aizerbaidzan kirjoitti:Jon Venablesin vankeusaika on ollut (odotetusti) aika helvettiä. Viime kuussa toinen vanki tunnisti Bulgerin murhaajan ja heitti tämän päälle kiehuvaa vettä. Venables tietysti valittaa, että vartijat "eivät tehneet mitään ensin" eivätkä kuulemma "suojelleet häntä tarpeeksi". Pahamaineinen Venables istuu vankilassa erityisessä yksikössä, mutta sielläkään häntä ei suvaita muiden asukkien keskuudessa. Venablesia on parhaimmillaan suojellut kuusi vartijaa.

Venables seurusteli lapsipornopidätyksen aikoihin. Nyt medioissa on raportoitu, että nainen on ollut tietoinen Venablesin menneisyydestä, mutta haluaa silti pysyä tämän rinnalla. Uudesta vankeustuomiosta huolimatta pariskunta suunnittelee häitä ja lapsentekoa.

Hiljattain uutisoitiin, että Venables siirrettiin uuteen vankilaan ja hänelle annettiin jälleen uusi henkilöllisyys. Saa nähdä, miten kauan henkilöllisyys pysyy tälläkään kertaa salassa. Venablesin aikuiskuvia kun on jaettu kiivaaseen tahtiin eri some-kanavilla ja myös vankien keskuudessa.

Uutislähteitä: Metro 19.2.2018, Daily Mail 24.2.2018, Mirror 27.2.2018 ja Metro 4.3.2018
Tietääkö kukaan tämän Jon Venablesin laajaa rikoshistoriaa? Miksi hän on niin vihattu vankiloissa kuin on? Miten laajasti hänen taustansa tunnetaankaan?
J.Maybrick
Axel Foley
Viestit: 2438
Liittynyt: Ma Tammi 21, 2013 1:09 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja J.Maybrick »

Huumeiden hallussapito- ja käyttörikoksia, pientä näpistelyä. Syy miksi on niin vihattu vankien keskuudessa, on juuri tämä 2-vuotiaan kidutusmurha ja vapautumisen jälkeiset toistuvat kiinnijäämiset väkivaltaisista lapsiporrakuvista koneella.

Vaikka jo neljäs henkilöllisyys menossa, asia on aina tihkunut vankien tietoon ja naama tuttu. Myös itse kehuskellut 2-vuotiaan murhalla, vaikka on ollut uudella henkilöllisyydellä liikkeellä.
Mikä piilee lumessa, tulee julki suvessa, ja sama toisella kotimaisella Vad som göms i snö kommer upp i tö
originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Totta vitussa tota venablesin munapäätä vihataan, oli sen verra raaka teko tuo jamien murha, mahtas thompsoniki saa aika palio linnassa turpaan, se että nuita 2 pieksetään ei kyllä haittaa ketään
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Kymmenvuotiaat pojat tappoivat pienen James-taaperon julmasti – 25 vuoden takainen murha ei unohdu äidin mielestä: "Kuvittelen, kuinka hän huusi minua ja minä en tullut"

Kymmenvuotiaat pojat tappoivat James-taaperon julmasti 25 vuotta sitten

Kaksikymmentäviisi vuotta sitten Britanniaa järkytti kaksivuotiaan James Bulgerin murha. Raa’an murhan tekijät olivat vain kymmenvuotiaita poikia. Nykyään pojilla on uudet henkilöllisyydet, mikä on Jamesin vanhempien mukaan väärin. Tänä vuonna toisen tekijän anonymiteetti kuitenkin saatetaan murtaa.

Se oli ensimmäinen kerta, kun pikku-Jamesin äiti jätti rattaat kotiin ja lähti kauppakeskukseen käsi kädessä taaperonsa kanssa.

Äiti piti lastaan kädestä kiinni koko ajan - paitsi sen pienen hetken, kun hän kaivoi lihakaupassa lompakkoaan maksaakseen porsaankyljykset.

Siinä samassa hetkessä James oli kadonnut.

James Bulgerin ruumis löydettiin syrjässä olevalta rautatieltä.

"Minä en tappanut Jamesia. Ne pojat tappoivat"

Äiti, Denise Fergus, ampaisi kaupan ovelle ja mietti, lähteekö oikealle vai vasemmalle. Lähti vasemmalle ja miettii yhä tänäkin päivänä, olisiko oikealle kääntyminen pelastanut kaiken.

Olisiko hän nähnyt kahden kymmenvuotiaan pojan taluttavan hänen Jamesiaan ulos kauppakeskuksesta? Olisiko hän voinut estää kaiken ja sanoa vastaantulijoille, että ei, se ei ole kymmenvuotiaiden pikkuveli, kuten he olivat ohikulkijoille valehdelleet.

Se oli hänen James, jonka pojat olivat houkutelleet mukaansa, vieneet lopulta rautatiekiskoille, heitelleet kivillä, paiskoneet rautatangolla ja jättäneet lopulta raiteille kuolemaan.

Toinen pienen James Bulgerin murhaajista, 10-vuotias Robert Thompson.
Toinen pienen James Bulgerin murhaajista, 10-vuotias Robert Thompson.
Robert_Thompson.jpg (53.44 KiB) Katsottu 10573 kertaa
– Näen yhä painajaisia ja minut murtaa se ajatus, että lapseni on viime hetkillään huutanut minua. Ja minä en tullut. Monen vuoden ajan sain paniikkikohtauksia kun mietin hänen viimeisiä hetkiään.

I let him go. Näin Fergus nimesi alkuvuonna julkaistun kirjansa, jonka kirjoitti Jamesin muistolle. Kirjan nimi on kouriintuntuvan realistinen: se kuvaa juuri sitä hetkeä, kun äiti päästi irti vajaa kolmevuotiaan poikansa kädestä, ja mahdottomalta tuntunut henkirikos tapahtui.

– Olen syyttänyt itseäni kauan, mutta ymmärsin lopulta, että minä en tappanut Jamesia. Ne pojat tappoivat.

Toinen pienen James Bulgerin murhaajista, 10-vuotias Jon Venables.
Toinen pienen James Bulgerin murhaajista, 10-vuotias Jon Venables.
Jon_Venables.jpg (57.35 KiB) Katsottu 10573 kertaa
Kuva, joka järkytti maailmaa

James löydettiin kiskoilta vasta kahden päivän kuluttua katoamisesta. Kun syyllisiä etsittiin, julkaistiin valvontakamerakuva kauppakeskuksesta: siinä vaaleahiuksinen James kävelee käsi kädessä nuoren pojan kanssa ulospäin. Näyttää viattomalta, minkä takia kukaan ei ehkä kiinnittänytkään kolmikkoon sen enempää huomiota.

Poliisi pääsi tekijöiden jäljille, kun valvontakameran kuvista tunnistettiin Jon Venables. Toinen pojista oli Robert Thompson. Tekijät olivat vasta kymmenvuotiaita, mikä järkytti koko Britanniaa.

Bulgeria_talutetaan_kuolemaan.jpg
Bulgeria_talutetaan_kuolemaan.jpg (47.51 KiB) Katsottu 10573 kertaa
Tämä kuva järkytti koko maailmaa. James Bulger houkuteltiin pois kauppakeskuksesta ja murhattiin julmasti sen jälkeen.

Fergus kertoo kirjassaan oikeudenkäynnistä, jossa hän kohtasi tekijät.
– Poikien vanhemmat eivät osoittaneet mitään myötätuntoa. Päinvastoin, he hymyilivät ja nauroivat.

Fergus oli viimeisillään raskaana tapauksen aikaan, minkä takia hän ei osallistunut istuntoihin, jossa käsiteltiin hänen poikansa viimeisiä hetkiä.

Lääkäri myös kehotti häntä olemaan lukematta uutisia, jotta raskaus ei vaarantuisi. Hän sanookin, että moni muu varmasti tietää enemmän Jamesin kuolemasta kuin hän itse.

Hän lopetti syömisen ja läheiset huoleistuivat: tapat itsesi. Fergus ei välittänyt, sillä niin hän halusikin, päästä sinne, missä James oli. Hautajaisissa hän tuijotti pientä arkkua ja olisi halunnut käpertyä sinne Jamesin kanssa.

"Minun oli tultava vielä äidiksi"

Jamesin isä, Ralph, syytti pitkään Fergusia tapahtuneesta, mutta on myöhemmin katunut sitä. Pariskunnalle tuli kuitenkin ero kahden vuoden kuluttua tapahtuneesta. Kummatkin ovat tahoillaan naimisissa ja saaneet uusia lapsia.
– Minulle tuli olo, että minun on tultava vielä äidiksi. James on yhä mukana elämässämme: kolme poikaani puhuvat hänestä isoveljenään ja Jamesin suuri kuva roikkuu olohuoneemme seinällä.

Fergusin nykyinen aviomies Stuart suree sitä, että hänen vaimonsa tunnetaan vain ”kuolleen James-pojan äitinä”. Aviomiehen mukaan Fergus on mitä huumorintajuisin ja ihanin nainen.
– Hän on yksi hauskimmista ihmisistä, joita ikinä voi tavata. Kun hän on rento ja mukavassa paikassa, hän saa kaikki nauramaan, Stuart kertoo.

Paljastetaanko Venablesin henkilöllisyys?

James Bulgerin isä ja eno ovat vedonneet oikeuteen, että Jon Venablesin henkilöllisyys paljastettaisiin hänen jäätyään kahdesti kiinni lapsipornon hallussapidosta.

Tapaus menee oikeuden käsittelyyn tämän vuoden joulukuussa.


Elinikäinen anonymiteetti

Venables ja Thompson tuomittiin nuorina tekijöinä vankeuteen 8 vuodeksi. Myöhemmin rangaistusta korotettiin 15 vuoteen, mutta heidät kuitenkin vapautettiin lopulta kahdeksan vuoden jälkeen.

He vapautuivat täytettyään 18 vuotta vuonna 2001 ehdonalaiseen vankeuteen. Kummallekin annettiin eliniäksi uudet henkilöllisyydet.

Britanniassa on heidän lisäkseen vain kuusi ihmistä, jotka ovat saaneet elinikäisen anonymiteetin.

Fergus on jatkanut taisteluaan Jamesin muiston puolesta. Sen lisäksi, että hän on perustanut muistosäätiön, hän on kritisoinut heidän oikeuttaan anonymiteettiin sekä sitä rahamäärää, mikä uusiin henkilöllisyyksiin on tarvittu.

Venables on tuomittu myöhemminkin rikoksista. Vuonna 2010 hänet tuomittiin lapsipornon hallussapidosta sekä huumausainerikoksista. Myös vuonna 2017 hänet on uudelleen tuomittu epäiltynä lapsipornon hallussapidosta.

"Muisto hymystä saa minut hymyilemään"

Kerran Fergus jahtasi Venablesia tämän vapautumisen jälkeen; vaikka henkilöllisyys on vaihdettu, kasvoja ei, hän sanoo. Hän näki Venablesin kadulla ja meinasi mennä puhumaan.

Kirjan avulla äiti haluaa, että maailma muistaisi Jamesin muutenkin kuin pienenä poikana, joka koki julman kohtalon. James oli kupliva, iloinen lapsi, joka rakasti tanssia Michael Jacksonia ja juoksi paikasta toiseen hymy huulillaan.
– Muisto hänen hymystään saa minut hymyilemään.


Lähteet: The Guardian, The Mirror, James Bulger – A Mothers Story

mtv.fi
13.08.2018 06:47
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Hyi saasta millainen tuo poliisi joka väittää kymmenvuotiasta pikkulasta syntyjään pahaksi. Siinä on taas ammattiosaaminen ja empatiakyky huipussaan.
Ymmärrän hyvin että uhrin perhe haluaa muistella uhria, valkopestä itseään ja heittää lokaa, mutta se saa liian helposti unohtamaan että myös tekijät olivat pikkulapsia. Olen yhä sitä mieltä että he ovat tämän jutun kaksi muuta uhria.
originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Täysi Purenta kirjoitti:Hyi saasta millainen tuo poliisi joka väittää kymmenvuotiasta pikkulasta syntyjään pahaksi. Siinä on taas ammattiosaaminen ja empatiakyky huipussaan.
Ymmärrän hyvin että uhrin perhe haluaa muistella uhria, valkopestä itseään ja heittää lokaa, mutta se saa liian helposti unohtamaan että myös tekijät olivat pikkulapsia. Olen yhä sitä mieltä että he ovat tämän jutun kaksi muuta uhria.
Siis mitä vittua? Miten nää 2 pikku äpärää on uhrei? Nää pikku paskiaset kidutti ja murhas 2 vuotiaan pojan, mun mielest se osottaa jo aika palion sitä että on iha täysin paha, vaikka onki vaan 10 vuotias, omast mielest nuide ei ois ikin pitäny päästä linnasta poisa. Kyllä täsä jutussa saastoja on nuo pojat, oon ihan 100 varma että molemmat ihan täysiä psykopaatteja
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Jamie Bulger

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

originalnightstalker kirjoitti:Kyllä täsä jutussa saastoja on nuo pojat, oon ihan 100 varma että molemmat ihan täysiä psykopaatteja
Minusta tässä tapauksessa on enemmän sellainen Harris-Klebold -asetelma (Columbinen kouluampujat), eli ilman toista ei olisi tapahtunut koko hommaa. Tässä tapauksessa Venables on se joka todennäköisesti on ollut rikki jo lähtötilanteessa (muistikuvieni mukaan täällä koidettiin ruotia jossain vaiheessa Venablesin menneisyyttä ja asioita mitkä saattaisivat selittää käytöksen, sillä ei kymmenvuotiaan käytökseen normaalisti ). En muista oliko siellä Venablesin historiassa jotain (hyväksikäyttöä, väkivaltaa, alkoholismia tms.) joka on osaltaan rikkonut sellaisessa kuvioissa kasvaneen lapsen ja saanut toimimaan ei-toivotulla tavalla. Venables on omalla käytöksellään saanut sitten vedettyä toisen tekijän mukaansa tähän touhuun ja vakuuttanut tämän siitä, että noin on mahdollista, mutta ennen kaikkea myös oikein tehdä. Voi korjata jos muistan väärin, mutta käsittääkseni tämä toinen tekijä ei ollut ihmeemmin mitään rikollista enää tämän tapauksen jälkeen tehnyt, mikä myöskin viittaisi tuohon asetelmaan.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Englanti 1993: James Bulger - 10-vuotiaiden murhaajien u

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Juuri näin. Toisaalta, juuri tämä "näkymätön yhtiömies" Thompson on tuon juttua tutkineen poliisin mielestä se joka kaksikosta on porukan aivot ja jonka ideaa koko juttu oli. Silti hän juuri on se, joka on onnistunut elämään niin, ettei mikään häntä enää sormella ole osoittanut.

Jutun villakoiranydinhän on siinä, mitä kymmenvuotiaan voi olettaa tietävän, osaavan ja tuntevan. Toki sen ikäinen voi tappaa, jopa suunnitelmallisesti, mutta tavassa jolla nämä kaksi toimivat ei näy lapsen vaan aikuisen kädenjälki. Jonkun muun tekemisiä siinä vaan toistettiin ja tämä joku on minusta jutussa todellinen syyllinen.

Tämä juttu on monelta kohdaltaan vielä täysi mysteeri emmekä tiedä siitä läheskään tarpeeksi. Aikanaan kaikki olivat niin kiihdyksissään ja järkyttyneitä että objektiivisuus unohtui. Ruotsin vastaava tapaus (Kevin Hjalmarsson) tulee etsimättä mieleen, samoin se miten sen tapauksen tutkinnan noloja kömmähdyksiä ja järkyttävää syyttömien "syyllisten" kuulustelun yksityiskohtia on nykyään ruodittu. Silloinkin järkytys ohitti poliiseillakin terveen järjen. Jos sellaisesta voidaan Ruotsin poliisin kohdalla puhua...
Avatar
AutumnForever
Martin Beck
Viestit: 755
Liittynyt: Su Touko 09, 2010 5:14 pm
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Re: Englanti 1993: James Bulger - 10-vuotiaiden murhaajien u

Viesti Kirjoittaja AutumnForever »

Tässä dokumentti James Bulger: A Mother's Story.

https://youtu.be/J1-iWAAm-SU

Just ite löysin tämän ja ajattelin katsoa.
On päiviä, joina ei huomaa, että
vuoret ovat yhä pystyssä.
On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien
rantojen roskaa.
Hetkiä joina ei tunne ketään.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Englanti 1993: James Bulger - 10-vuotiaiden murhaajien u

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Kaksi 10-vuotiasta brittipoikaa murhasi 2-vuotiaan James Bulgerin 26 vuotta sitten, nyt tapauksesta tehty elokuva on Oscar-ehdokkaana - Murhatun äiti: ”Olen järkyttynyt”

Tänään klo 10:47
James Bulgerin äiti vaatii elokuvan Oscar-ehdokkuuden perumista.

Kymmenvuotiaat Robert Thompson ja Jon Venables sieppasivat kaksivuotiaan James Bulgerin helmikuussa 1993 Liverpoolissa supermarketista.

Poika oli ruokaostoksilla äitinsä Denise Fergusin kanssa. Kassalla äiti päästi poikansa käden hetkeksi irti. Tämän jälkeen hän ei enää nähnyt poikaansa elossa.

Supermarketin rakeinen ja huonolaatuinen valvontakamerakuva johti lopulta kahden kymmenvuotiaan pojan jäljille. Kuvassa näkyy, miten pojat taluttavat pois kaupasta poikaa, jonka he pian kiduttaisivat julmasti kuoliaaksi.

Irlantilainen Vincent Lamb on tehnyt James Bulgerin murhasta lyhytelokuvan, ja tiistaina se nimitettiin Oscar-ehdokkaaksi huolimatta James Bulgerin perheen vastustuksesta.

Venables ja Thompson kävelyttivät itkevää pientä poikaa ristiin rastiin Liverpoolissa ja keksivät kaikenlaisia selityksiä asiaa ihmetteleville ohikulkijoille. Kukaan ei kuitenkaan pysäyttänyt heitä.

Lopulta joukko saapui rautatiekiskoille, jossa ei ollut ketään. Siellä he kiduttivat julmasti pienen uhrinsa kuoliaaksi ja jättivät ruumiin kiskoille.

Vanhemmilta ei edes kysytty
James Bulgerin äiti ei ole koskaan halunnut tietää yksityiskohtia lapsensa murhasta. Hän ei osallistunut Venablesin ja Thompsonin kymmenen viikkoa kestäneeseen oikeudenkäyntiinkään Lontoossa.

Hän vältteli uutisia aiheesta, mutta rakeinen valvontakameravideo pulpahti aina silloin tällöin esiin jossain, ja nyt viimeksi Lambin lyhytelokuvassa Detainment.

Puolen tunnin mittainen lyhytelokuva keskittyy Venablesin ja Thompsonin kuulusteluihin ja haastattelunauhoihin. Siinä on kuvattu tapahtumat ennen ja jälkeen sieppauksen.

James Bulgerin äiti Denise Fergus ja isä Ralph Bulger ovat järkyttyneitä elokuvasta. Tekijä ei keskustellut tai edes varoittanut Bulgerin vanhempia ennen elokuvansa julkaisemista.

”Minua inhottaa”
Fergus vaatii nyt, että elokuvan Oscar-ehdokkuus peruttaisiin eikä sitä esitettäisi elokuvateattereissa. Keskiviikkoon mennessä jo liki 100 000 ihmistä oli allekirjoittanut vetoomuksen elokuvan kieltämisestä ja Oscar-ehdokkuuden perumisesta.

– Minua inhottaa, ja olen järkyttynyt siitä, että tämä elokuva on ylipäänsä tehty ja nimitetty Oscar-ehdokkaaksi, Denise Fergus sanoi.

Fergusin mukaan perhe joutuu elämään kaiken uudestaan. Ohjaaja on pahoitellut, ettei ollut keskustellut omaisten kanssa.

– Tämä elokuva on tehty siksi, että yrittäisimme ymmärtää miksi nämä kaksi kymmenvuotiasta poikaa pystyivät tekemään niin hirvittävän rikoksen. Pelkään, että jotain samanlaista tapahtuu myöhemmin, jos emme ymmärrä poikien teon syytä, Lamb on selittänyt.

Thompson ja Venables vapautuivat vankilasta 2001 ja saivat uudet henkilöllisyydet. Venables on pidätetty kahdesti 2010 ja 2017 lapsipornon hallussa pitämisestä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/833 ... 51214c5940
Mäkkäri
Susikoski
Viestit: 45
Liittynyt: Ma Kesä 21, 2021 9:57 pm

Re: Englanti 1993: James Bulger - 10-vuotiaiden murhaajien uhri

Viesti Kirjoittaja Mäkkäri »

Netflixin dokumentissa poikien kasvuoloja kuvattiin huonoiksi, alkoholismia, väkivaltaa yms vanhempien osalta. Toinen asui kadulla viikkoja putkeen kunnes palasi kotiin. Ja lähti taas hatkaan. Koulunkäynti oli nitä oli. Päivät vietettiin varkaissa kaupoissa ja häiriköitiin yleisesti. Venables oli mm kuristanut koulukaveriaan, pahoinpidellyt ynnä muuta mukavaa uhrina useat henkilöt. Thompson esitettiin lähinnä häirikkönä, mutta ei väkivaltaisena.

Kummankaan osalta ei näyttöä hyväksikäytöstä.

Venables oli se joka vei Jamesin ostoskeskuksesta. James kuulemma oli täysin samannäköinen ja ikäinen kuin Venablesin pikkuveli, jota Venables vihasi koska vei kaiken huomion itseensä ja Venables eli heitteillä. Mietittiin koston mahdollisuutta, jolloin Venables olisi kuvitellut Jamesin pikkuveljekseen. Toisaalta hänellä on useampi lapsiporno tuomio tullut myöhemmin, tämäkin saattaisi olla motiivi.

Thompsonia haastatellessa hän puhui todella järkeviä ja häntä pidettiin psykiatrien mukaan kuntoutuneena ja erittäin katuvana aitona ihmisenä.

Vaikea saada todellista kuvaa näistä koska molemmat saattaa puhua ihan mitä vaan että saa paremman vastaanoton yleisöltä.
Vastaa Viestiin