Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Venäläisen rikollispomon tyttäret tappoivat isänsä
5.8.2018 9

Venäjällä tunnettu rikollispomo Mikhail Khachaturyan (57) on kuollut. Hänet surmasivat hänen kolme omaa tytärtään, jotka kutsuvat miehen kuolemaa helpotukseksi. He myöntävät tekonsa ja kertovat tapahtuneen johtuvan tunnemyrskystä, jonka laukaisi vuosia kestänyt henkinen, fyysinen ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Kristina (19), Angelina (18) ja Maria Khachaturyan (17) kertovat, että vaikka heidän isänsä yritti näytellä kunnollista ja uskovaista kansalaista, oli hän ihmisiä hyväksi käyttävä mafiapomo.

Kuva
– Vihasimme häntä ja halusimme vain yhtä asiaa – sitä, että hän katoaisi ja ettemme olisi koskaan tunteneet häntä, kertoi Kristina Khachaturyan poliisille.

Tytärten väitteitä isänsä käytöksestä vahvistavat heidän naapurinsa mutta myös perheen tuttavat. He kuvailevat Khachaturyania tyrannina, jolla oli ongelmia heroiinin käytön kanssa. He myös kertovat Khachaturyanin suhteista alamaailmaan. Hänen huono käytöksensä oli jo entuudestaan saanut hänen vaimonsa ja 20-vuotiaan poikansa muuttamaan kotoaan.

Kuva

Khachaturyan oli asentanut asuntoonsa kameravalvonnan, jonka avulla hän piti tyttäriään silmällä. Hän kielsi heitä usein menemästä kouluun ja hakkasi heitä, jos he eivät totelleet häntä, kertoo yksi perheen tuttu.

– Hän hakkasi heitä aina. Kerran hän vei heidät metsään ja uhkasi tappaa heidät. Äiti pääsi karkuun häneltä ja hän kielsi tyttäriä olemasta yhteyksissä äitiinsä, kertoo toinen perhetuttava.

Eräs perheen tuntenut kertoo, että Khachaturyan hakkasi tyttäriään kuin eläin. Hän kertoo myös, että tämä vältteli näkyvien mustelmien jättämistä tyttäriinsä, jotta kukaan ei saisi tietää, kuinka hän kohtelee omia lapsiaan. Tuttava sanoo myös, että Khachaturyanin rangaistukset tyttärilleen olivat sadistisia ja ”luovia”.



Venäläisen lehdistön saamien tietojen mukaan Khachaturyan myös raiskasi tyttäriään. Yksi tyttäristä yritti tämän takia itsemurhaa. Khachaturyan oli myös erittäin mustasukkainen omista tyttäristään. Kun eräs heidän veljensä miespuolinen tuttava oli ollut kylässä, oli Khachaturyan vakuuttunut siitä, että hänen tyttärensä oli harrastanut vieraan kanssa seksiä. Tämä oli johtanut siihen, että Khachaturyan uhkasi tyttäriään.

– Ai te kaikki kolme teitte sen hänen kanssaan? Olette kaikki huoria ja tulette kuolemaan kuin huorat, kerrotaan Khachaturyanin sanoneen tyttärilleen.

Tarkkoja tietoja siitä, miten Mikhail Khachaturyan kuoli, ei vielä ole. Venäläisen median mukaan hän kuoli useaan puukon iskuun. Nykyisten tietojen mukaan Maria Khachaturyan iski isäänsä 35 kertaa puukolla kehoon ja kaulan alueeseen. Angelina Khachaturyan löi isäänsä päähän vasaralla, ja Kristina Khachaturyan tyhjensi kokonaisen pippurisumutteen miehen naamalle ennen kuin hän painoi puukon tämän sydämen lävitse.

Lähde: RT
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11387
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja URSA »

In Russia your daughters aborts you.
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja tötterö »

"sitä saa mitä tilaa, ehkä opin sen sä nyt..."
Nämä on päivän parhaita uutisia.
Karma elää!
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Tytöille voi tulla 25:n vuoden vankila tuomio. 200 naapuria ja tuttavaa ovat kyllä jo allekirjoittaneet lausunnon jonka mukaan tytöt, poika ja heidän äitinsä ovat eläneet perheväkivallan uhreina. Lausunto luovutetaan lähiaikoina tytärten puolustuksen asianajajille.

https://lenta.ru/articles/2018/08/13/sisters/
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Koska on tehty vain yksi ruumis ja tekijöitä on ollut kolme, jotka jos lasketaan yhteisvastuullisesti ovat jokainen myötävaikuttaneet tappoon saman suuruisesti niin jaettakoon tuomio, mikä se sitten onkin, kolmeen osaan. Eli, jos kolme vuotta niin yksi vuosi per tytär.
Näin se menisi loogisesti ajatellen oikein.
Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Joskohan vaan aletaan tyttäriä ymmärtämään maassa,jossa vaimon pahoinpitelykin on laillista.Tulee pian lisää ruumiita,kun usiampi tytär uskaltaa hakia oikeuttaan.Tiedä vaikka joitain miliisejä ynnä muita tärkeitä valtion virkamiehiä muutenkin mustamaalattaisi "kostonhimossa".
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Puolustus: Venäjän pääsyyttäjä ei haluakaan syyttää väkivaltaisen isänsä puukottaneita siskoksia murhasta

Siskosten mielestä heitä vuosia pahoinpidelleen ja hyväksikäyttäneen isän puukottaminen oli itsepuolustusta. Nyt venäläismedian mukaan myös syyttäjä on samaa mieltä.

VENÄJÄLLÄ kotiväkivalta nousi perjantaina taas keskusteluun, kun syyttäjien kerrottiin luopuvan murhasyytteistä maan näkyvimmässä kotiväkivaltaan liittyvässä oikeudenkäynnissä.

Kyse on kolmesta nuoresta siskosta, jotka surmasivat heitä vuosia säännöllisesti pahoinpidelleen ja hyväksikäyttäneen isänsä kesällä 2018. Siskosten mukaan he surmasivat isänsä itsepuolustukseksi.

Venäjällä vakaviin rikoksiin keskittyvä tutkintakomitea ilmoitti joulukuussa, että kahta vanhinta siskoa vastaan pitää nostaa syyte murhasta. Nyt pääsyyttäjänvirasto pitää tekoa kuitenkin itsepuolustuksena, muun muassa uutistoimistot Tass ja RBK kertoivat myöhään torstaina.

Tähän mennessä asiasta ovat kertoneet vain puolustusasianajajat. Viranomaiset eivät ole vielä kommentoineet asiaa.

KOTI- JA lähisuhdeväkivalta on puhuttanut Venäjällä viime aikoina paljon, koska julkisuudessa on ollut esillä useita raakoja tapauksia.

Viranomaisetkin ovat arvioineet kotiväkivallan lisääntyneen sen jälkeen, kun laki vuonna 2017 muuttui. Nyt ensimmäinen pahoinpitely on vain hallinnollinen rike.

HS julkaisi marraskuussa laajan artikkelin Venäjän kotiväkivallasta ja vapaaehtoistyötä tekevistä tatuoijista, jotka piilottavat väkivallan merkkkejä vapaaehtoistyönä. Sen voi lukea täältä.

Aktivistit ovat myös vaatineet pitkään erillistä kotiväkivaltaa koskevaa lakia. Sen valmistelu on ollut tahmeaa. Konservatiivit, muun muassa ortodoksinen kirkko, vastustavat lakia julkisesti ja voimakkaasti.

ENITEN huomiota on siis saanut Hatšaturjanin siskosten tapaus, joka nyt on venäläisviestimien mukaan saamassa uuden käänteen.

Tekohetkellä teini-ikäiset siskokset Kristina, 19, Angelina, 18, ja Maria, 17, Hatšaturjan puukottivat isänsä kotonaan moskovalaisessa lähiössä tämän nukkuessa.

Väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö saivat jatkua vuosia, sillä isällä oli hyvät suhteet asuinalueensa poliisiin. Hänestä tehdyt ilmoitukset ja kantelut eivät siksi johtaneet mihinkään.

Tapaus on herättänyt laajaa huomiota Venäjällä.
Helsingin Sanomat
31.1. 16:00
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Paikalla
Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6680
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ryssämies se osaa sadismissa kaikki rajat ylittää.
Teinitytöt siis puukottivat yksissä tuumin isänsä kuoliaaksi 2018.
Sittemmin uusia todisteita löytynyt.

https://en.wikipedia.org/wiki/Khachaturyan_sisters_case

Alla BBC:n juttu.

https://www.youtube.com/watch?v=rBnavrHWxmI

Tyttöjen uskotaan murhan aikana kärsineen postraumaattisesta stressistä.
Isä oli muiden muassa raiskannut ja kiduttanut sisaruksia sekä pakottanut nämä seksivideoihin.
Ampunut näitä kumiluodeilla.
Vienyt tyttärensä metsään jossa pakottanut nämä kaivamaan omat hautansa.

Pedovanja_MK_raiskasi_lapsiaan .jpg
Pedovanja_MK_raiskasi_lapsiaan .jpg (92.72 KiB) Katsottu 2038 kertaa
https://www.thesun.co.uk/news/18728893/ ... rce=pushly

END THEIR HELL Three sisters stabbed their paedo dad to death after he ‘raped them for sick films and forced them to dig own graves’

THREE teenage sisters who stabbed their father to death were sexually abused to make pornography and forced to “dig their own graves,” according to new evidence.

Alleged new proof of the “evil sex abuser” provided to the Russian Court, could decide whether Krestina, Angelina and Maria Khachaturyan are cleared of their dad’s 2018 murder.

“He drove them out to dig graves for themselves in the woods.

“They absolutely believed that this [threat to kill them] was real.”

The new evidence also indicated that the father made and sent pornographic videos involving his daughters in the lead to his death.

It came as post-mortem analysis submitted as court evidence found the father was a child sex attacker with “a tendency to aggression” who had "special sexual preferences aimed at his own daughters”.

Davtyan, lawyer of Angelina, said: “The examinations confirmed the father's violence against his daughters.

“The experts found that each of the girls since 2014 suffered from abuse syndrome and post-traumatic stress disorder - all of these conditions have a direct causal relationship to Khachaturian's actions.”

The report found the abusive father manipulated his daughters with threats, violence, humiliation, as well as used “beatings, mocking them, and physical and sexual abuse”.
Viimeksi muokannut Tarkastaja Levisi, Ma Touko 30, 2022 6:45 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
palokirves
Axel Foley
Viestit: 2033
Liittynyt: Pe Elo 02, 2019 11:01 pm

Re: Tyttäret tappoivat mafiooso isänsä

Viesti Kirjoittaja palokirves »

*poistettu turha muutaman sanan öyhö*t:mode
Even Steven kirjoitti: Ke Maalis 01, 2023 10:54 pm Olen ollut pakkohoidossa viimeiset 10 vuotta.
Vastaa Viestiin