Ruotsi, Kalix: Mies surmattiin ja paloiteltiin

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
humma
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2011 12:22 am

Ruotsi, Kalix: Mies surmattiin ja paloiteltiin

Viesti Kirjoittaja humma »

Nyt on mielenkiintoista. Mulla ei toinen kotimainen kovin hyvin suju, olisko kellään lisätietoja?
Ruotsin tiedotusvälineiden mukaan Kalixin keskustan tuntumassa keskiviikkona nähty isompi poliisioperaatio johtui joesta aamupäivällä löydetystä ruumiista tai ruumiin osista.

Ruotsin poliisi vahvisti keskiviikkona illansuussa pitämässä tiedotustilaisuudessa, että Kalixjoen vesistöstä oli löytynyt ihmisen jäänteitä.

SVT Nyheter Norrbotten ja NSD kertoivat jo päivällä, että useita poliisiyksikköjä on paikalla. Samoin pelastuslaitos vahvisti Ruotsin televisiolle, että heilä on pyydetty joelle avuksi veneen kanssa.

– Suoritamme paikalla rikostutkintaa, josta emme kerro tässä vaiheessa enempää, totesi Richard Nordström iltapäivällä toimittajille.

Norrbottenin poliisin rikoskomisario Lars Öberg ei kertonut tarkemmin yksityiskohtia rikoksesta.

– Tutkimme murhaa. Nämä ovat epämiellyttäviä asioita. Joesta löytyneet ruumiin osat ovat ihmisen osia, mutta muita yksityiskohtia emme kerro, sanoi Öberg poliisin tiedotustilaisuudessa.

Poliisi kertoi jo aiemmin päivällä, että tiedotustilaisuuden aiheena on epäily vakavasta rikoksesta.

Ruumiin osien löytymispaikka on Kalixin Campingin ja Tullars backen välillä itäpuolella.

Poliisin mukaan alueella ei ole kadoksissa ketään löytöön yhdistettävissä olevaa ihmistä.
https://www.lapinkansa.fi/lappi/kalixjo ... sa-2294372

Otsikkoa muutettu tapahtumien selkiinnyttyä
-NILS-
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Expressenin uutisklipin mukaan löytyneet ruumiinosat ovat nuoren miehen pää, käsivarret ja jalka/jalat. Torsoa ei ole löytynyt. Tapausta tutkitaan murhana. Expressenin tietojen mukaan uhri ei olisi paikallisia, ts. kalixlaisia. Uhrin identiteetti ei ole tiedossa.

https://www.expressen.se/tv/nyheter/bro ... nker-mord/
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Aftonbladetin "sisäpiirilähteen" mukaan paloittelumurhan uhri olisikin vanhempi mies, toisin kuin esim. NSD kirjoittaa (NSD:n uutinen on maksumuurin takana, mutta Aftonbladet kertoo sen sisällöstä).

Poliisin teoria on, että miehen ruumiinosat on dumpattu (jokeen?) yön aikana (ilmeisesti ti-ke-välisen yön aikana). Tutkintaa jatketaan täydellä voimalla (!) sekä maalla että sukeltajan avulla vedessä.

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/21 ... -aldre-man
NSD uppger med hänvisning till en poliskälla att kroppsdelarna tillhör en yngre mansperson. Tidningen skriver vidare att polisen arbetar efter teorin att kroppsdelarna har dumpats någon gång under natten till i går.

Uppgifterna kring offrets ålder går däremot stick i stäv med uppgifter från Aftonbladets källor med insyn.

Snarare verkar det ska vara en äldre män, uppger Aftonbladets källa.

Enligt Aftonbladets uppgiftslämnare arbetar polisen fortfarande med att fastställa id på kroppen.

Polisen uppger att sökandet under dagen kommer att fortsätta med full kraft, både på land och med dykare i vattnet.

– Vi fortsätter i dag undersöka fyndplatsen genomföra utredningsåtgärder. Avspärrningen är kvar och jag kan inte över tid säga hur länge den kommer att kvarstå, säger Lars Öberg till Aftonbladet på torsdagen.
lihamestari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Pe Elo 02, 2013 10:49 pm
Paikkakunta: Syrjäisillä kujilla

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja lihamestari »

No ei mennyt ihan putkeen se kropsun piilotus. Paloitella piti, mutta sitten ne klassiset painot unohtui. Toivottavasti tekijä/ tekijät saadaan pian kiinni.
Avatar
humma
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2011 12:22 am

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja humma »

Kiitos sine qua non!

Periaatteessahan tuo uhri ja/tai tekijät vois olla jopa suomalaisia, Kalix on kuitenkin rajalta alle tunnin matkan päässä. Kummallinen tapaus kyllä.
Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

lihamestari kirjoitti:No ei mennyt ihan putkeen se kropsun piilotus. Paloitella piti, mutta sitten ne klassiset painot unohtui. Toivottavasti tekijä/ tekijät saadaan pian kiinni.
Ja lihamestarin ominaisuudessa olisit varmaan osannut arvostella myös itse paloittelua.

No leikki sikseen,mitä tähän juttuun tulee niin aika erikoista paloitella ja sitten dumpata jokeen.Vaikuttaisi erityisen huonolta idealta hävittää tosiaan ruumis jos vertaa esim.perinteiseen hautaamiseen jonnekkin random paikkaan.Toki jos on polla sekaisin jostain aineista vaikka niin arvostelukyky saattaa hieman heikentyä.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

humma kirjoitti:Kiitos sine qua non!
Eipä mitään, kiinnostava tapaus, ja nyt on ollut aikaa surffata netissä.
humma kirjoitti:Periaatteessahan tuo uhri ja/tai tekijät vois olla jopa suomalaisia, Kalix on kuitenkin rajalta alle tunnin matkan päässä. Kummallinen tapaus kyllä.
Näinpä. Expressen kirjoittaa, että poliisin mukaan on mahdollista, että uhri voi olla jopa ulkomailta - ainakaan ei siis olisi paikallisia. Lehden saamien tietojen mukaan uhrin tunnistaakseen poliisi kierrättää sisäisesti kuvia löydetyistä ruumiinosalöydöstä, mm. uhrissa olevista tatuoinneista.
Nu arbetar polisen intensivt med att försöka identifiera den styckade mannen.

Bilder på fyndet cirkulerar internt inom polisen – det är bland annat den döde mannens tatueringar som polisen hoppas ska leda till identifiering, enligt Expressens uppgifter.

(...)

Polisen jobbar efter teorin att mannen inte är från trakten, och letar även utomlands, enligt Expressens uppgifter.
Tatuoinneista nyt ei nykyään välttämättä pysty päättelemään henkilöstä kovin paljon, kun joka toisella perheenäiskälläkin on edes joku perhonen hakattu niskaan. Mutta jos pitää paikkansa Aftonbladetin tieto, että uhri onkin vanhempi (ja Expressenin mukaan tatuoitu) mies, niin silloin on ehkä suurempi todennäköisyys, että hän on ns. alan miehiä (itsekin). Miksi ei tietysti nuorikin mies voi olla "alan mies".
NorthernDarkness kirjoitti:No leikki sikseen,mitä tähän juttuun tulee niin aika erikoista paloitella ja sitten dumpata jokeen.Vaikuttaisi erityisen huonolta idealta hävittää tosiaan ruumis jos vertaa esim.perinteiseen hautaamiseen jonnekkin random paikkaan.Toki jos on polla sekaisin jostain aineista vaikka niin arvostelukyky saattaa hieman heikentyä.
Kummallista on, joo. Kova kiire ollut ehkä? Huono paikallistuntemus? Kai on mahdollista myös, että jos tämä on joku rikollisten keskinäinen homma, niin palaset on tarkoituksella jätetty löydettäväksi.

Medioissa on ollut vähän eriäviä tietoja siitä, mistä ruumiinosat ovat tarkalleen löytyneet - ilmeisesti poliisi ei ole ihan tarkkaan kertonut, ovatko osat löytyneet vedestä vai maalta. Expressenin viimeisimmässä jutussa sanotaan, että yksityishenkilö (ts. ei virkavallan edustaja) oli löytänyt kaikki osaset (pään, kädet, jalat) samasta paikasta veden ääreltä.
Det var en privatperson som hittade ben, armar och ett huvud – samtliga kroppsdelar hittades på samma plats i vattenbrynet, enligt Expressens uppgifter
Lainaukset tästä Expressenin jutusta: https://www.expressen.se/nyheter/brotts ... nker-mord/

(Ruotsalaisilla lehdillä näkyy olevan tapana päivittää juttujensa sisältöä sen paremmin mainitsematta asiasta, joten tuokin juttu varmaan muuttuu vielä tämän hetkisestä monta kertaa.)
Rocket
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: To Syys 23, 2010 3:15 pm

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja Rocket »

sine qua non kirjoitti:
Tatuoinneista nyt ei nykyään välttämättä pysty päättelemään henkilöstä kovin paljon
Eihän tuossa ymmärtääkseni mitään päättelyä haetukaan vaan tunnistusta. Tismalleen samanlaisia tatuointeja, joista joku läheinen voi tunnistaa ei nyt kovin monella sadalla liene vaikka olisi miten tavanomainen.

Mistä tiedetään ettei ole paikallisia jos identiteetti ei ole tiedossa?
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Rocket kirjoitti:
sine qua non kirjoitti:
Tatuoinneista nyt ei nykyään välttämättä pysty päättelemään henkilöstä kovin paljon
Eihän tuossa ymmärtääkseni mitään päättelyä haetukaan vaan tunnistusta. Tismalleen samanlaisia tatuointeja, joista joku läheinen voi tunnistaa ei nyt kovin monella sadalla liene vaikka olisi miten tavanomainen.

Mistä tiedetään ettei ole paikallisia jos identiteetti ei ole tiedossa?
Joo, toki poliisi tunnistusta haki tatuoinneista. Oli enempi omaa funtsimistani tuo tatuoinneista päättely (notta tatuoitu vanhempi, ja miksei nuorempikin, mies voisi olla kriminaali). Ja jos poliisi yrittää kalmoa tatuoinneista tunnistaa, niin lähinnä tulee mieleen, että ensin poliisi selaa omaa rekisteriään "vanhojen tuttujensa" eli rikollisten tatuoinneista, ja jos ei tärppää, niin sitten julkaistaan kuvia yleisölle.

Sen tarkempaan ei uutisissa selitetty, miksi poliisi aika nopeasti oletti, ettei mies ollut paikallisia. Mahdollisesti yhdistelmä siitä, että Kalix on pieni paikka, jonka asukkaat ja kateissa olevat tiedetään + miehen mahdollisesti skandinaavista poikkeava ulkonäkö?

Anyway, uhri on nyt tunnistettu. Hän on itäeurooppalainen mies, joka oli hiljattain otettu kiinni Ruotsin länsirannikolla (Västkusten) pienehköstä rikoksesta epäiltynä, jossa yhteydessä häneltä otettiin sormenjäljet. Interpolin kautta sormenjäljille löytyi tuolloin osuma Venäjältä, eli Västkustenia aiempaakin rikoshistoriaa uhrilla täytyy olla.

(Mahdollistahan on, että poliisi on jo eilen tiennyt uhrin identiteetin ja siksi on osattu olla niin varmoja, ettei hän ole paikallinen. Kuinka kauan nyt sormenjälkien tsekkaamiseen on voinut mennä, kun niiden on nyt jo täytynyt olla Ruotsin poliisilla omassa rekisterissään.)
Mannen som hittades död och misstänkt styckmördad i Kalix har identifierats av polis – det bekräftade Lars Öberg, polisens biträdande kommenderingschef vid en presskonferens.

Nu kan Expressen berätta att det handlar om en man från Östeuropa.

Det makabra fyndet vid Kalixälven bestod av ett huvud, armar och ben. Polisen kunde använda den döda mannens fingeravtryck för att få en träff i ett register, enligt Expressens uppgifter.

Mannen hamnade i polisens register efter att nyligen ha gripits på Västkusten misstänkt för ett mindre brott.

Efter gripandet fastställdes mannens identitet efter att hans fingeravtryck skickats till utländsk polis via Interpol. Fingeravtrycken gav då träff i Ryssland, enligt Expressens uppgifter.

Efter onsdagens fynd gav samma fingeravtryck återigen träff i registret.
https://www.expressen.se/nyheter/brotts ... nker-mord/ (Edelleen sama Expressenin uutinen kuin aiemminkin, päivitettynä siis.)

Kovin todennäköiseltä näyttää, notta tämä tapaus liittyy rikollisten keskinäiseen välienselvittelyyn. Expressenin jutussa sanotaan, että mies on itäeurooppalainen, joten poliisi ei varmaankaan ole kertonut hänen kansalaisuuttaan. Mutta koska miehellä on Venäjällä rikosrekisteri, niin varmaan hän todennäköisemmin venäläinen on kuin jostakin muusta Itä-Euroopan maasta.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17099
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

sine qua non kirjoitti:Expressenin jutussa sanotaan, että mies on itäeurooppalainen, joten poliisi ei varmaankaan ole kertonut hänen kansalaisuuttaan. Mutta koska miehellä on Venäjällä rikosrekisteri, niin varmaan hän todennäköisemmin venäläinen on kuin jostakin muusta Itä-Euroopan maasta.
Helpotuksen huokaisu! Onneksi uhri ei ollut se parempi maahanmuuttaja lähi-itäisiltä mailta tai Afrikasta. Olisi sikäläisillä rasmus-ryhmillä ja demaripoliitikoilla ollut taas asiaa kansalle, että mikä ihmeen viha meihin on mennyt, ja että mitä Ruotsista ajatellaan maailmalla tämän jälkeen.
- Nyt voivat taas unelmoida kaikessa rauhassa.

Tapaus selviää... mahdollisesti... joskin poliisi ei taida olla ihan kybällä näiden huonompien maahanmuuttajien murhien selvittämiseen. On sekin aika pois vihapuheiden tutkinnasta.

Se, että Ruotsiin(kin) saa nykyään mennä ja sieltä tulla kuka vaan, ketään tutkimatta - passejahan ei enää tarvitse muut kuin suomalaiset lomailijat - niin uhrin tulo- ja menoarvioita voi olla hankala selvittää - tosin jotain on jo selvinnytkin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
humma
Poliisikoira Rex
Viestit: 270
Liittynyt: Ke Kesä 29, 2011 12:22 am

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja humma »

^Voitasko pitää yksi keskustelu muslimivapaana, oisko mitenkään mahdollista? Alkaa jo tympiä tuon saman levyn toistaminen, varsinkin kun ne nyt ei tähän aiheeseen liity mitenkään.

Tuli tuosta itäeurooppalaisesta mieleen, että voisi olla mahdollista sekin, että uhri ja tekijät on näitä mitkä tulee ryöstelemään esim. mökkejä, ja vievät saaliit sitten kotimaahan. Josko porukan kesken olis tullu jotain kränää ja yksi pääsi hengestään? Tämä siis aivan puhdasta spekulointia.
Avatar
Rorschach
Hetty Wainthropp
Viestit: 496
Liittynyt: Ma Syys 08, 2008 9:29 am

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja Rorschach »

sine qua non kirjoitti:
Rocket kirjoitti:
sine qua non kirjoitti:
Tatuoinneista nyt ei nykyään välttämättä pysty päättelemään henkilöstä kovin paljon
Eihän tuossa ymmärtääkseni mitään päättelyä haetukaan vaan tunnistusta. Tismalleen samanlaisia tatuointeja, joista joku läheinen voi tunnistaa ei nyt kovin monella sadalla liene vaikka olisi miten tavanomainen.

Mistä tiedetään ettei ole paikallisia jos identiteetti ei ole tiedossa?
Joo, toki poliisi tunnistusta haki tatuoinneista. Oli enempi omaa funtsimistani tuo tatuoinneista päättely (notta tatuoitu vanhempi, ja miksei nuorempikin, mies voisi olla kriminaali). Ja jos poliisi yrittää kalmoa tatuoinneista tunnistaa, niin lähinnä tulee mieleen, että ensin poliisi selaa omaa rekisteriään "vanhojen tuttujensa" eli rikollisten tatuoinneista, ja jos ei tärppää, niin sitten julkaistaan kuvia yleisölle.

Sen tarkempaan ei uutisissa selitetty, miksi poliisi aika nopeasti oletti, ettei mies ollut paikallisia. Mahdollisesti yhdistelmä siitä, että Kalix on pieni paikka, jonka asukkaat ja kateissa olevat tiedetään + miehen mahdollisesti skandinaavista poikkeava ulkonäkö?
Itselleni tuli mieleen tuosta tunnistamisesta ei-paikalliseksi niinkin yksinkertainen selitys kuin tatuoinnit. Jos tatuoinneissa on pelkästään kyrillisiä kirjaimia ja lisäksi Itä-Eurooppaan viittaavaa symboliikkaa, ensimmäiseksi tulee varmaankin mieleen, että kyseessä ei ole kantakalixilainen henkilö.
"Eikä liene rangaistus / jos käymme hetken yhtä matkaa / kun hirviöiksi paljastumme / onko hyvät päivät valhetta sittenkään" A.W. Yrjänä / CMX
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii:Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

^Hyvinkin varmaan voi olla noin.

Poliisi on kertonut tänään, että uhri kuului varasliigaan. Maksumuurin takaisessa jutussa kirjoitetaan myös, että poliisin on ollut vaikea määrittää uhrin ikää hänen ulkonäkönsä perusteella. Kasvot ovat kovaa elämää viettäneen ihmisen, ja mm. uhrin hammaskalusto oli surkeassa kunnossa: hänellä oli vain yksi hammas jäljellä.
Poliskällor om offret: Tillhörde stöldliga

Polisen som tog reda på kvarlevorna hade svårt att åldersbestämma mannen utifrån hans utseende.

Ansiktet visade på en man som har levt ett mycket hårt liv, bland annat hade han mannen en skral tandstatus med endast en tand kvar.
https://login.ntm.eu/pren/default.aspx? ... lback.aspx

En tiedä, mitä muuta lehtijutussa kerrotaan. Uhrin ulkonäöstä kertova lainaus on Flashbackin kautta, joku on sinne kopsannut tuon verran jutusta.

Linkki Flashbackin keskusteluketjuun Kalixin paloittelumurhasta: https://www.flashback.org/t2987529
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii: Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Aftonbladet kirjoittaa, että yksi mies on eilen illalla otettu kiinni ja pidätetty murhasta epäiltynä. Myös epäilty on itäeurooppalainen. Mies otettiin kiinni Kalixissa sijaitsevaan asuntoon tehdyssä kotietsinnässä.

Poliisi ei sulje pois, että rikokseen on osallistunut muitakin henkilöitä eikä sen vuoksi kommentoi vielä esimerkiksi sitä, tunsivatko uhri ja epäilty entuudestaan toisensa.
Polisen gjorde under fredagen en husrannsakan i en lägenhet i Kalix och grep sedan den misstänkte.

En man frihetsberövades under fredagen misstänkt för inblandning i det så kallade styckmordet i Kalix. Mannen greps och anhölls på fredag kväll på sannolika skäl misstänkt för mord.

Under en pressträff, som SVT sände live, säger polisen Lars Öberg att polisinsatsen fortfarande pågår. De har under fredagen gjort en husrannsakan i en lägenhet och gripit en man.

Den misstänkte mannen är, liksom offret, från Östeuropa.

Polisen utesluter inte att fler personer är inblandade i brottet och vill därför inte gå in på detaljer om offret och gärningsmannen känner varandra eller hur gärningsmannen ställer sig till anklagelserna. Polisen har hittat flera fynd på såväl brottsplatsen som i lägenheten.

– Vi kommer behålla vissa platser avspärrade och utredningsarbetet fortlöper. På platsen för gripandet pågår fortsatta utredningsåtgärder, säger Lars Öberg.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/Kv ... srannsakan

NSD kertoo maksumuurin takaisessa uutisessaan, että kyseessä olisi mustasukkaisuusdraama. Sen mukaan tutkinnasta hyvin perillä oleva lähde sanoo, että murhasta epäillyllä olisi suhde naiseen, jolla on aiemmin ollut suhde murhattuun mieheen.
Ett relationsdrama är upprinnelsen till det misstänkta styckmordet. Det uppger en källa med god insyn i utredningen, efter att polisen gripit en misstänkt.

Enligt en källa har den man som nu misstänks för mordet en relation med en kvinna som tidigare har haft en relation med den styckade mannen.
https://login.ntm.eu/pren/default.aspx? ... lback.aspx
sine qua non

Re: Ruotsin poliisi tutkii: Kalixjoesta löytyi ruumiinosia

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Murhasta epältynä vangittavaksi esitetään vuonna -69 syntynyttä miestä nimeltä Andrei Manko. Vangitsemisoikeudenkäynti on tänään Haaparannassa.

Vangitsemisvaatimus: https://forumfiles.com/mb30cfkbb3/H_ktn ... t_llan_pdf

Aftonbladetin saamien tietojen mukaan uhri on murhattu kolmella kirveeniskulla takaraivoon. Syyttäjä ei halua kommentoida Aftonbladetin tietoja.
Källor uppger för Aftonbladet att mannen mördades av tre yxhugg i bakhuvudet, uppgifter åklagaren inte vill kommentera.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/Kv ... bakhuvudet
Vastaa Viestiin