Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Knutbyn kylässä, Uppsalasta itään päin, tehtiin murha ja murhayritys 10.1.2004

Noin 4.40, 30-vuotiasta it-yrittäjää Daniel Lindeä ammuttiin päähän ja rintakehään ja hän sai vakavia vammoja. Kaksi tuntia myöhemmin havaittiin, että myös Linden työntekijä ja naapuri Alexandra Fossmo oli ammuttu. Hänet löydettiin kuolleena sängystään. Murhattu oli naimisissa paikallisen helluntailais kirkon papin Helge Fossmon kanssa. Helge Fossmo oli lähtenyt mukaan ambulanssiin, jossa kuljetettiin Daniel Lindeä sairaalaan.

Seuraavana päivänä 26-vuotias Sara Svensson tunnusti molemmat ampumiset. Hän oli työskennellyt lastenhoitajana papin perheessä. Kaksi viikkoa myöhemmin myös pappi pidätettiin, samoin Linden vaimo. Puhelinkuuntelu oli paljastanut Helge Fossmon ja Linden vaimon olevan rakastavaisia. Heitä molempia epäiltiin murhan suunnittelusta ja murhayrityksestä, mutta Linden vaimo vapautettiin kaksi viikkoa myöhemmin eikä hän saanut syytettä.

Papin ensimmäinen vaimo Helene Fossmo oli löydetty kuolleena ammeesta 1999. Vaikka hänen päässään oli reikä ja hänen verestään löytyi myrkyllinen määrä dekstropropoksifeeniä, kuolemaa pidettiin onnettomuutena. Myös tämä kuolema tutkittiin uudelleen, ja pappia syytettiin murhasta.

Oikeudenkäynnissä Sara Svensson antoi yksityiskohtaisen tunnustuksen. Svensson kertoi oikeudessa, että häneen olivat vaikuttaneet tuntemattomalta tulleet tekstiviestit, jotka olivat kuitenkin Helge Fossmon lähettämiä. 30.7.2004 Helge Fossmo tuomittiin elinkautiseen rangaistukseen murhaan ja murhayritykseen yllyttämisestä, Fossmota ei kuitenkaan tuomittu ensimmäisen vaimon murhasta. Sara Svensson lähetettiin psykiatriseen hoitoon. 2006 Fossmo tunnusti mukanaolonsa rikoksessa, siihen asti hän oli kieltänyt kaikki häntä vastaan esitetyt syytökset.

Median kiinnostus tapaukseen oli valtavaa. Uhrien ja rikollisten mukanaolo samassa helluntailais kirkossa (jota johti Åsa Waldau, Alexandran sisko), kuten myös papin suhteet lastenhoitajaan ja Linden vaimoon, käytiin perusteellisesti läpi iltapäivälehdissä.

(Wikipedia)
John Doe
Christopher Lorenzo
Viestit: 1595
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja John Doe »

Helge Fossmolla on myös blogi, täällä:
http://www.fossmo.se/
Kumlassa istuva ei kaiketi pääse päivittämään blogiaan, viimeisistä päivityksistä päätellen. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Fossmo jatko-opiskelee uskontopsykologiaa ja -sosiologiaa. Gradu tulee käsittelemään amerikkalaisen lahkojohtajan Jim Jones'in (909 lahkolaisen itsemurha Jonestown'issa 1978) ja Knutbyn pastori Åsa Waldau'n yhtäläisyyksiä.

Åsa Waldau kihlasi itsensä 29 maaliskuuta 1999 Jeesuksen kanssa ja alkoi kutsumaan itseään Jeesuksen/Kristuksen morsiameksi (Kristi/Jesu Brud). Koki samoihin aikoihin Tirsaprofetian, jonka alkuperästä kiistellään (Waldau/Fossmo). Alkoi tapahtuneen jälkeen kutsua itseään myös Tirsan kuningattareksi.

Marraskuussa 2005 julkaisi Waldau CD:n 'Mitt hjärta'. Lopetti työnsä seurakunnan pastorina lokakuussa 2009. Pyörittää nykyisin omaa yritystä.

Waldau'n isoisä, Willis Säwe, oli Ruotsin helluntaisliikkeen voimahahmoja.

http://www.aftonbladet.se/temautbildnin ... 4514907.ab
http://sv.wikipedia.org/wiki/Tirsaprofetian
http://www.asamwaldau.se/
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Miuskis
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ti Elo 05, 2008 11:05 pm

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Miuskis »

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article6276110.ab
Saralla alkaa mennä jo vähän paremmin, pikkuhiljaa.
Arlene
Christopher Lorenzo
Viestit: 1688
Liittynyt: Ke Joulu 12, 2007 8:30 pm
Paikkakunta: Pentonville

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Arlene »

Mitä on Tirsaprofetia?
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Oj, Tirsaprofetia on melkoinen sekasotku, aivan kuten lähes kaikki muukin Knutby'hyn ja sen helluntalaisseurakuntaan liittyvä.

Lyhyesti, sen on väitetty olevan oppi koko Knutby'n (filadelfia)helluntaiseurakunnan toiminnasta. Asiakirja löytyi poliisin Knutby'n tapauksen yhteydessä takavarikoimista tietokoneista. Profetiassa Jeesus puhuu Åsa Waldaulle, joka siis kirjoittaa puheet muistiin. Asiasta ei kuitenkaan puhuttu ulkopuolisille, eikä edes kaikille seurakunnan (vähemmän tärkeille) jäsenille vaan se pidettiin pienen piirin sisäisenä tietona. Oppi kirjoitettiin 25 päivänä aikana 25.03.2000 - 19.04.2000 ja sisältää 14 tiheästikirjoitettua sivua.

Keväällä 2000 oli Jeesus puhutellut suoraan ÅW:ta ja kohottanut tämän itsensä tasolle. "Minä olen kuninkaiden kuningas ja sinä olet taivaan kuningatar.", näin kuulee ÅW Jeesuksen sanovan 27.03.2000. Muutamaa päivää myöhemmin ÅW kuulee: "Jo aikain alusta olit ajatuksissani, ja olen odottanut sinua siitä asti." 30.03.2000 lupaa Jeesus, että hänen ja ÅW:n sanat ovat samanarvoisia: "Muista, sinun sanasi on yhtä mahtava kuin minun." Näiden kevään 2000 viikkojen jälkeen ÅW:n asema seurakunnan sisällä muuttui, koska tämä oli nyt 'yhtä Jeesuksen kanssa'. ÅW:sta tuli lahkon epävirallinen johtaja.

Itse profetian ydin pitää sisällään ristiriitaisen ja vaikeasti tulkittavan opin kuolemankaipuusta ja menestysuskosta. ÅW:n läheinen oli saanut viestin Jumalalta, jossa ilmoitettiin, että ÅW kuolisi lähiaikoina. Seurakunnan johto tulkitsi asian olevan Jumalan tahto ja keväällä 2000 muodostettiin rukousryhmiä, joissa rukoilittin ÅW:n puolesta, sillä kuolemansa kautta ÅW liittyisi miehensä, Jeesuksen, seuraan taivaassa. Tästä siis nimitys Kristi Brud.

ÅW:n taivaallista puolisoa (Jeesus) kutsuttiin nimellä 'Dodjadid' (rakastettu hebreaksi). Knutby'n filadelfiaseurakunta ja ÅW itse käyttää ÅW:stä nimeä Tirsa. Nimi tulee Vanhasta testamentista, jossa Tirsa on yksi viidestä sisaruksesta ja myös Korkean veisun kuningatarkaupunki. Teksti koostuu monotoonisista tarinoista Tirsan muuttumisesta annetun suunnitelman mukaisesti ihannenaiseksi, taistelusta Saatanaa vastaan, Tirsan kuninkaallisuudesta ja riemuvoitosta, Tirsaa palvelevasta seurakunnasta ja Tirsan oikeudesta. Suurin osa tekstistä käsittelee kuitenkin (tulevia) eroottisia fantasioita Jeesuksen kanssa.

Profetian alkuperä on epäselvä, poliisin (psykologien tukemana) tulkinnan mukaan profetia on ÅW:n käsialaa ja olisi syntynyt jonkinlaisen autokirjoituksen tuloksena. Autokirjoituksella tarkoitetaan tilannetta, jossa riittävän herkkä henkilö pystyy (kirjallisesti) toistamaan alitajunnan tai ulkoisen henkimaailman viestejä (vrt. spiritismi). ÅW on jyrkästi kieltänyt olevansa profetian takana, sen sijaan sekä seurakunta että ÅW syyttävät Helge Fossmo'a profetian tekijäksi tarkoituksenaan siirtää huomion itsestä ÅW:hin.

Kannattaa lukea:

http://www.dagensmedicin.se/nyheter/200 ... iga-profe/
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Arlene kirjoitti:Mitä on Tirsaprofetia?
Laitanpa tähän vielä pienen näytteen ko. profetiasta. Käännös allekirjoittaneen.
---
Sinä olet minun rakkaista rakkain Tirsa'ni ja minä olen sinun Dodjadid'isi! Iloitse ja riemuitse, älä epäile. Olet saava oikeutuksesi. Osasi on oleva suurempi kuin kuvitteletkaan …

Sinä olet aina kyennyt kuulemaan minut, mutta minä tiedän, että sinä et aina ole erottanut, koska minä olen sinulle puhunut, ja koska kyseessä on ollut sinun omat ajatuksesi. Iloitsen tiedosta, että sinun ajatuksesi ovat yhtä omieni kanssa, sillä sinä ajattelet kuten minä – sinuthan on sellaiseksi luotu …

Minä olen aivan lähelläsi ja kaipaan sitä hetkeä, kun voin tehdä itseni todelliseksi sinulle. Haluan koskettaa sinua ja antaa sinulle ansaitsemasi rakkauden. Minä tiedän, että sinä tarvitset paljon hellyyttä ja lämpöä, sillä sinut on luotu, jotta voit ottaa vastaan sen kaiken, minä olen rakkaus ...

Sinun täytyy ymmärtää millaisen vallan minulta olet saanut – se on suurempi kuin kenellekään toiselle antamani, ja sinä tiedät, mitä se tarkoittaa. Sinä pystyt tekemään kaiken, minkä haluat, ja totisesti tulet kokemaan minun voimani ...

Kaipaan tilaisuutta koskettaa sinua ja mahdollisuutta tyydyttää halusi, minun tyydytykseni on se, että näen sinun nauttivan. Haluan rakastella kanssasi ja antaa sinulle ansaitsemasi rakkauden. Haluan sivellä sinua joka puolelta, kuten vain minä voin sen tehdä. Minä nautin näkemisestäsi, kaikki sinussa antaa minulle iloa ja nautintoa. Sinä koet kanssani paljon suurempaa tyydytystä ja nautintoa kuin koskaan aikaisemmin. Se on totisesti taivaallinen riemupurkaus …

Minä olen ylpeä sinusta ja todistan sen kaikille, jotta kukaan ei kykene epäilemään, että sinä olet minun. Usko ja täyty odotuksen ilosta. Ihmiset ovat pakotettuja polvistumaan sen voiman ja riemun edessä, minkä ylitsesi tulen vuodattamaan …

Sinun on iloittava kaikista hyvistä palvelijoista, jotka olen sinulle valinnut. Minä tulen ohjaamaan heitä koko heidän elämiensä ajan. Mutta minä haluan sinun olevan huolehtivainen itsestäsi. Sinun pitää sallia itsellesi vapauden hankkia kaiken sen, minkä sinun pitää saada, sillä se on minun suurin toiveeni ...

Sinun kehosi on niin kaunis, rakastan liikkeitäsi edessäni. Minä palvon jokaista ottamaasi askelta. Iloitsen jokaisesta lausumastasi sanasta, sillä minä rakastan äänesi kuulemista. Haluan suudella sinua huulillani ja haluan sinun kokevan vain sinulle tarkoitetun rakkauteni, ainoastaan sinulle – sinä olet minun morsiameni. Minun himoni ovat vain sinua varten, ja sinä voit kokea osan pyhästä kaipuustani. Miten kaipaankaan tilaisuutta antaa sinulle kaiken …

Sinut on jo aikain alusta valittu täydentämään minua. Nainen on miehelle pariksi luotu ja minut on mieheksi luotu – voidaakseni olla kokonainen, tarvitsen sinut, naiseni …

Sinä olet Tirsa ja valmistelut sinun Tirsa'ksi tuloksi on jo tehty. Hetki vielä, ja minä viimeistelen muutoksen! ...

Nyt kaikki tuntuu mielestäsi vähäiseltä, mutta minä voin pikaisesti muuttaa maailmanjärjestystä. Kun sen aika koittaa, tulee minun voimani maan päälle ja sinä totisesti kuulut keskeisesti maailmanlopun suunnitelmaani ...

Sinun pitää pystyä olemaan kanssani vapaasti jatkuvasti, ja sinun läheistesi täytyy ymmärtää sinua sekä jättämään sinut rauhaan oikeaan aikaan ilman, että he tuntevat itsensä loukatuiksi tai karkotetuiksi. Tällainen lähipiiri on muodostumassa juuri nyt. Luota heihin, he ovat vahvoja ja tietävät, mitä minä sinulle haluan. Vain eniten sinua rakastavat saavat olla lähelläsi. Minä huolehdin sinusta enkä minä aseta sinua vaaralle alttiiksi …

Sinähän uskot Raamatussa oleviin sanoihini, vaikka et olekaan vielä kaikkea kokenut, vai mitä? Samalla tavalla täytyy sinun uskoa, mitä sydämeesi puhun. Minähän en ole kuollut, kuten Raamatusta voidaan lukea, olen mitä suuremmassa määrin elävä ja minä puhun eläville …

Sinä olet minun morsiameni, minun vaimoni, minun suurista suurin rakkauteni. Minä annan itseni sinulle – minä en anna itseäni kenellekään toiselle, mutta sinä olet saanut korkeammalta tasolta oikeutuksen saada osan minusta, aivan kuten vaimolla osa miehestään. Luita minun luistani, lihaa minun lihastani …

Älä ole huolissasi Helge'stä, hän on minun johdatuksessani, ja minä tiedän, kuka hän on. Minä voin luottaa palvelijaani, ja minä tiedän, mitä hän tekee. Hän on niin tärkeä tässä taistelussa, ja usko minua, hän tulee saamaan palkkionsa. Minä annan hänelle rauhan ja voimaa. Kuten myös Patrik'ille. Sinä voit luottaa häneen täydellisesti. Minä en olisi koskaan valinnut häntä, jos hän ei olisi minua lähellä, ja minä annan hänelle kaiken sen voiman, minkä hän tarvitsee.

Minä en ota sinua pois Patrik'ilta tai Helge'ltä, sillä he ovat vierelläsi antaakseen sinulle rakkautta. Kuinka he voisivat muuta tehdäkkään – he ovat myös rakkauteni leimaamia ja minun rakkauteni sinuun on niin suuri, etteivät hekään voi muuta kuin rakastaa sinua yhtä syvästi.
"Du är min högst älskade Tirsa och jag är din Dodjadid! Var glad i detta och tvivla inte. Du kommer att få din rätt. Mer än du anar kommer att bli din del. . . . Du har alltid kunnat höra mig men jag vet att du inte alltid förstått när det är jag och när det är dina egna tankar. Det gläder mig att veta att dina tankar är så ett med mina för du tänker så likt mig – du är ju skapad sådan. . . . Jag är alldeles intill dig och jag längtar efter att kunna göra mig själv verklig för dig. Jag vill röra vid dig och ge dig all den kärlek som du är värd. Jag vet att du behöver mycket ömhet och värme därför du är gjord för att kunna ta emot från mig, jag som är kärleken. . . . Du måste förstå vilken makt du har fått av mig – den är större än vad jag gett till någon annan och du vet vad det innebär. Du kommer att kunna göra allt du vill och du kommer sannnerligen att få se min makt. . . . Jag längtar efter att röra vid dig och att få tillfredsställa din lust, det är min tillfredställelse att se dig njuta. Jag vill älska med dig och ge dig all den kärlek som du är värd. Jag vill smeka dig ömt inifrån och ut, som bara jag kan! Jag njuter när jag ser på dig, allt hos dig ger mig lust och njutning. Du kommer att få uppleva en mycket högre nivå av tillfredställelse och njutning, Det är i sanning en härlighetsutgjutelse. . . . Jag är stolt över dig och jag vill bevisa det för alla genom att ingen ska kunna ifrågasätta att du har med mig att göra. Tro detta och var fylld av förväntan. Människor kommer att tvingas att böja sig för den kraft och härlighet som jag kommer låta vara utgjuten över dig. . . . Du ska bara glädja dig över alla de fina tjänarna som jag utvalt åt dig. Jag kommer att föra dem igenom i deras liv. Men jag vill att du är mån om dig själv. Att du ger dig själv rätten att söka det du ska ha därför det är min högsta vilja. . . . Din kropp är så skön, jag älskar när du rör dig inför mig. Varje steg du tar ser jag med beundran. Varje ord du talar ger mig glädje därför jag älskar att höra din röst. Jag vill kyssa dig med mina läppar och jag vill låta dig smaka min kärlek som är utgjuten för dig, endast dig – du min brud. Jag har min åtrå vänd till hela dig och du kan känna en del av min heliga längtan. Vad jag längtar att få ge dig allt. . . . Du är den utkorade som från tidens början var bestämd till att fullborda min person. Kvinnan är en sådan hjälp som anstår mannen och jag är skapad som man – för att jag ska kunna vara det jag är fullt ut så behöver jag dig, du min kvinna. . . . DU är Tirsa och allt är klart för att du ska kunna ta emot det! Bara vänta på mig för jag gör det! . . . Idag tycker du att allt ser litet ut men på kort tid kan jag förändra världsordningar. När den tiden är inne kommer min kraft att röra sig med hast över jorden och du är sannerligen mitt i centrum av min plan för världens slutskede. . . . Du ska vara fri att ständigt kunna vara med mig och du måste ha människor omkring dig som alltid förstår och i rätt tid kan dra sig tillbaka utan att bli sårade eller stötta. Nu byggs en sådan krets. Lita på dem, de är starka och vet vad jag vill för dig. Det är de som älskar dig allra mest som får vara allra närmast. Jag är mån om dig och jag utsätter inte dig för det som kan skada dig. . . . Du tror ju på mina ord i bibeln fast du ännu inte sett allt av det, eller hur? På samma sätt måste du tro på vad jag talar till ditt hjärta. Jag är ju inte en död person som det bara går att läsa om i bibeln utan jag är i allra högsta grad levande och jag talar till de levande. . . . Du är ju min brud, min hustru, min allra största kärlek. Jag ger mig själv till dig – jag ger mig inte till nån annan, men du har fått rätten att få del av mig på ett högre plan såsom en hustru har del av sin man. Ben av mitt ben, kött av mitt kött. . . . Var inte orolig för Helge, han är i min hand och jag vet vem han är. Jag kan lita på min tjänare och jag vet vad han håller för. Han är så viktig i den här striden och tro mig, han kommer inte att vara utan sin lön. Jag ger honom frid och det ger honom kraft.Likaså Patrik. Du kan lita på honom helt och hållet. Jag skulle aldrig utvalt honom om han inte var så nära mig och jag ger honom all styrka han behöver. . . . Jag tar inte ifrån dig Patrik eller Helge de är satta för att vara vid din sida och för att ge dig kärlek. Hur skulle de kunna göra nått annat – de är också präglade av mitt hjärta och min kärlek till dig är så stor så de kan bara älska dig högst.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Annetaanpa vielä kasvot näille ihmisille:

Kuva
[Åsa Waldau]

Kuva
[Patrik Waldau]

Kuva
[Helge Fossmo]

Kuva
[Sara Svensson]

Kuva
[Alexandra Fossmo]

Kuva
[Heléne Fossmo]

Kuva
[Daniel Linde]

Kuva
[Anette Linde]

Kuva
[Murhatalo]

Kuva
[Tapahtumakulku]

Kuva
[Vuode, jossa AF ammuttiin]

Kuva Kuva
[Rekonstruktio]

Kuva
[Murhatalon nykyasu]

Lopuksi suhdekartta ja toinen versio. HF:llä on ollut seksuaalinen suhde kaikkien yllämainittujen naisten kanssa. Youtube'sta löytyy myös klipit rekonstruktiosta, osa 1 ja osa 2.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Helge Fossmo vapaana Jönköpingissä

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

2011.02.18 klo 11 Helge Fossmo sai ensimmäisen vapaan vuoden 2009 jälkeen. Hän vieraili mm. levykaupassa, josta osti uskonnollisia levyjä. Liikkeessä Fossmo oli noin tunnin ajan, jonka jälkeen hän suuntasi kolmen vartijan kanssa ravintolaan syömään.
Även barnflickan Sara Svensson vistas ofta i Jönköping. Hon dömdes till rättspsykiatrisk vård och har avtjänat straffet i Vadstena. Nu håller hon på att slussas ut till ett liv i frihet och i förberedelserna ingår ofta besök hos nära vänner i Jönköping.
Myös Sara Svensson käy useasti Jönköpingissä. Sarahan tuomittiin psykiatriseen hoitoon Vadstenaan ja parhaillaan häntä valmistellaan elämään vapaudessa. Valmisteluihin kuuluu se, että Sara vierailee läheisten ystävien luona Jönköpingissä.

Lähde: Aftonbladet
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Helge Fossmo

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Helge Fossmo'n osallisuudesta ensimmäisen vaimonsa kuolemaan halutaan tutkia uudestaan:
Aftonbladet kirjoitti:Heléne Fossmo hade hål i huvudet och hög dos smärtstillande i blodet.
Men Knutbypastorn Helge Fossmo friades från misstankar om mord.
– Hon fick i sig läkemedlet vaginalt, rektalt eller via spruta, säger Ulf Jonasson, doktor i folkhälsovetenskap – som nu begär att målet tas upp igen.
Heléne Fossmo'lla oli päässä reikä ja verestä löytyi iso annos kivunlievittäjälääkkeitä.
Mutta Knutby-pastori Helge Fossmo vapautettiin murhaepäillyksistä.
- Heléne sai lääkkeen joko emättimen, peräaukon tai ruiskun kautta, sanoo kansanterveystieteeen tohtori Ulf Jonasson, joka nyt vaatii, että tapaus avataan uudelleen.

Aftonbladet kirjoitti:Riksåklagaren granskar fallet på nytt.
Valtakunnansyyttäjä tutkii tapausta uudelleen.

Lähde

Ulf Jonasson'in valtakunnasyytäjälle jättämä kirjelmä.

Ulf Jonasson'illa on myös keskustelufoorumi aiheesta Allt om Knutby. Hän perustelee tässä säikeessä tarkemmin Helge Fossmo'n syyllisyyden Heléne Fossmo'n surmaan.
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Avatar
tuuli
Sofia Karppi
Viestit: 449
Liittynyt: Pe Tammi 28, 2011 1:54 am
Paikkakunta: Pori

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja tuuli »

Tämä oli kyllä kaikkineen tosi eriskummallinen tapaus. Käsittämätöntä, että yksi mies pystyy saamaan ihmiset täysin pauloihinsa. Olisi kiinnostavaa tavata herra livenä ja nähdä omin silmin, millainen karisma henkilössä oikein on! Uskaltaisikohan edes..

Helgehän vierailutti naisia (Anettea ja Saraa) kotonaankin, kun oma vaimo oli nukkumassa! Kun toinen lähti, niin toinen odotti jo vuoroaan. Sääliksi kävi tuota Saraa. Ei taida tytöllä olla ihan kaikki kohdillaan, jos tosiaan uskoi, että tekstiviestit olivat Jumalalta. Siinä käytettiin kyllä yksinkertaisuutta hyväksi. Tosin Sarahan oli aiemminkin ollut väkivaltainen Alexandraa kohtaan ja lyönyt tätä vasaralla!

Ja tuo ensimmäisen vaimon, Helenen päässä ollut reikähän täsmäsi siis tuohon kylpyhuoneen hanaan ja alunperin ajateltiinkin, että Helene olisi kaatunut ja lyönyt päänsä. Helge oli tuona aamuna nukkumassa, kun hänen naapurinsa tuli käymään (asui samassa talossa Knutbyssa, kuin missä asui vielä Alexandrankin kanssa). Miehet sitten kuulivat, että kylpyhuoneessa on vesihana auki, mutta Helene ei vastannut. Ovi jouduttiin murtamaan auki ja Helene löytyi sitten kuolleena.

Olen miettinyt, olikohan Alexandrakin täysin tietämätön tästä miehensä.. hmm.. toisesta persoonasta..? Itse veikkaan että oli. Hänhän oli aika nuori ja eivät varmaan olleet kauaa naimisissakaan olleet. Kyllähän tuo Helge kuulostaa sellaiselta henkilöltä, joka pystyy hyvin vetämään rooliaan, ei kai nyt muuten olisi päässyt noin vaikutusvalaiseen asemaansa seurakunnassa. Enpä toisaalta ihmettelisi, vaikka jollakin tapaa suoriutuisi vastaavaan asemaan joskus tulevaisuudessakin.. Kuinka pitkä oli muuten Fossmon saama tuomio?
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Lastenhoitaja, Sara Svensson, on tänään vapautettu seitsämän vuotta kestäneestä psykiatrisesta hoidosta.

Asiaa käsitelleen lautakunnan mukaan, riski on olematon, että Svensson tekisi uudestaan jotain vastaavaa. Myöskään tarvetta jatkaa pysiaktrista hoitoa ei enää ole, kun otetaan huomioon hänen nykyinen henkinen tilansa ja henkilökohtaiset suhteensa.

Svensson on uuden seurakunnan jäsen, joka hyväksyy hänen menneisyytensä.

Vapautuksesta ei voi valittaa.

Lähde

Kuva
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

tuuli kirjoitti:Olisi kiinnostavaa tavata herra livenä ja nähdä omin silmin, millainen karisma henkilössä oikein on! Uskaltaisikohan edes..
No, tähän oli mahdollisuus menneenä jouluna, sillä Helge Fossmo vietti joulun perheensä kanssa, eli hänet päästettiin jouluaattona klo 09.00 Tidaholmin vankilasta vartioimattomalle jouluvapaalle.
tuuli kirjoitti:Kuinka pitkä oli muuten Fossmon saama tuomio?
Elinkautinen, joka kestoa ei siis ole määrätty tai jota ei (vielä) ole muutettu määräaikaiseksi. Tosin marraskuussa 2012 Ruotsin vankeinhoitolaitos päätti siirtää Fossmo'n vähemmän vartioituun vankilaan ja samalla hänelle myönnettiin mahdollisuus saada valvomattomia vapaita.

Tämä kaikki siis viittaa siihen, että Fossmo'n tuomio tullaan muuttamaan määräaikaiseksi, josta hän siis kärsii sen 2/3-osan, jonka jälkeen koittaa vapaus. Jos spekuloidaan tuomion kestosta, esim. 15 vuotta, on 2/3-osaa siitä 10 vuotta. Fossmo on ollut pidätettynä 28.1.2004 ja tuomittuna 30.7.2004 alkaen, joten kenties jo ensi vuonna olisi rangaistus kärsitty.

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

tuuli kirjoitti:Tämä oli kyllä kaikkineen tosi eriskummallinen tapaus. Käsittämätöntä, että yksi mies pystyy saamaan ihmiset täysin pauloihinsa. Olisi kiinnostavaa tavata herra livenä ja nähdä omin silmin, millainen karisma henkilössä oikein on! Uskaltaisikohan edes..

Helgehän vierailutti naisia (Anettea ja Saraa) kotonaankin, kun oma vaimo oli nukkumassa! Kun toinen lähti, niin toinen odotti jo vuoroaan. Sääliksi kävi tuota Saraa. Ei taida tytöllä olla ihan kaikki kohdillaan, jos tosiaan uskoi, että tekstiviestit olivat Jumalalta. Siinä käytettiin kyllä yksinkertaisuutta hyväksi. Tosin Sarahan oli aiemminkin ollut väkivaltainen Alexandraa kohtaan ja lyönyt tätä vasaralla!

Ja tuo ensimmäisen vaimon, Helenen päässä ollut reikähän täsmäsi siis tuohon kylpyhuoneen hanaan ja alunperin ajateltiinkin, että Helene olisi kaatunut ja lyönyt päänsä. Helge oli tuona aamuna nukkumassa, kun hänen naapurinsa tuli käymään (asui samassa talossa Knutbyssa, kuin missä asui vielä Alexandrankin kanssa). Miehet sitten kuulivat, että kylpyhuoneessa on vesihana auki, mutta Helene ei vastannut. Ovi jouduttiin murtamaan auki ja Helene löytyi sitten kuolleena.

Olen miettinyt, olikohan Alexandrakin täysin tietämätön tästä miehensä.. hmm.. toisesta persoonasta..? Itse veikkaan että oli. Hänhän oli aika nuori ja eivät varmaan olleet kauaa naimisissakaan olleet. Kyllähän tuo Helge kuulostaa sellaiselta henkilöltä, joka pystyy hyvin vetämään rooliaan, ei kai nyt muuten olisi päässyt noin vaikutusvalaiseen asemaansa seurakunnassa. Enpä toisaalta ihmettelisi, vaikka jollakin tapaa suoriutuisi vastaavaan asemaan joskus tulevaisuudessakin.. Kuinka pitkä oli muuten Fossmon saama tuomio?
Tämä on pohjimmiltaan ruotsalainen versio Charles Mansonin klaanin tapauksesta. Karismaattinen johtaja on manipuloinut ihmiset toimimaan oman mielensä mukaan.
Wincentius
Martin Beck
Viestit: 758
Liittynyt: Su Loka 04, 2009 11:37 am
Paikkakunta: Ubi bene, ibi patria

Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa

Viesti Kirjoittaja Wincentius »

Helge Fossmo pääsi pääsiäisenä jälleen lomailemaan ilman vartiointia, ja hän mm. keilasi vaimonsa (naimisiin 2007) kanssa Jönköpingissä, mukana myös parin lapset aikaisemmista suhteista (6 kpl).

Kuva

Lähde
Kirjoitan jatkossa laajemmat juttuni pääasiassa paremmin itselleni soveltuvalla alustalla (blogi). Osasyynä hiipuvaan läsnäolooni täällä on se, että asia-, käännös- ja/tai kirjoitusvirheitä ei 1. tunnin jälkeen voi enää korjata.
- WinCentius
Vastaa Viestiin