Venäjän media: Viipurin ”hallitsijaa” ammuttiin – ex-formulakuski Vitali Petrovin isän kerrotaan kuolleen

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Venäjän media: Viipurin ”hallitsijaa” ammuttiin – ex-formulakuski Vitali Petrovin isän kerrotaan kuolleen

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Tapauksen yksityiskohtia selvitetään yhä, mutta useat venäläismediat kertovat, että liikemies Aleksandr Petrov on menehtynyt vammoihinsa.

Kuva
Liikemies Aleksandr Petrov on löytynyt Venäjän median mukaan surmattuna Viipurin edustan huvilaltaan.­Kuva: Juha Metso

Viipurin vaikutusvaltaisimpana liikemiehenä ja jopa kaupungin tosiasiallisena ”hallitsijana” pidetty Aleksandr Petrov on löydetty kuolleena huvilaltaan, kertoo Venäjän media.

Asiasta oli lauantai-iltana aluksi liikkeellä ristiriitaisia tietoja, sillä Petrovin kerrottiin joko joutuneen ampumisen kohteeksi tai menehtyneen. Reilu tunti tapahtuneen jälkeen esimerkiksi TV5 ja 47News kertoivat vahvistaneensa omista lähteistään, että Petrov on kuollut.

Tapahtunut havaittiin lauantaina alkuillasta, joten tietoja asiasta on vasta vähän. Surma olisi tapahtunut arvioiden mukaan noin kello 18 lauantaina.

Telegram-kanava 112 kertoo, että Petrov on saattanut joutua tarkka-ampujan uhriksi. Baza-kanavan mukaan Petrovin ruumiin löysi vartija, joka hälytti paikalle apua. Myös uutistoimisto Ria Novosti kertoo vahvistaneensa kuoleman omista lähteistään.

Petrov löydettiin kuolleena hänen omalta huvilaltaan Viipurin lähistöltä. Huvilan kerrotaan sijaitsevan Velikojen kylässä, joka kuului Suomen aikana Säkkijärven kuntaan ja sen suomalainen nimi on Tapiola.

47Newsin mukaan ampuja on tuntematon eikä häntä tai heitä ole tavoitettu. Parhaillaan paikalle on matkalla suuri määrä rikostutkijoita myös Pietarista.

Aleksandr Petrovin poika Vitali Petrov tunnetaan maailmallakin urastaan Formula 1 -kuljettajana.

Tuoreiden uutisten mukaan Vitali Petrov on viikonloppuna ajettavan Portugalin grand prixin tuomaristossa. ”Viipurin rakettina” tunnettu Petrov ajoi F1-sarjassa vuosina 2010–2012. Hän osallistui 58 kilpailuun. Venäläisen paras sijoitus oli kolmostila Australian gp:ssä vuonna 2011.

Aleksandr Petrov on taustaltaan nyrkkeilijä ja hän toimi esimerkiksi urheilukeskus Favoritin johtajana.

Aleksandr Petrovin tiedetään omistaneen esimerkiksi osan Viipurin telakasta eli venäläisittäin laivanrakennustehtaasta. Hän on valtapuolue Yhtenäisen Venäjän jäsen, Viipurin kaupunginvaltuuston jäsen ja niin vaikutusvaltainen henkilö, että väitteiden mukaan hän toimi Viipurin tosiasiallisena hallitsijana.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006698779.html

Palkkamurhaa epäillään: F1-tuomariksi valitun Vitali Petrovin isä tuli joelle saunasta ja tarkka-ampuja iski Säkkijärvellä

Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan vaikuttaa siltä, että murhaaja tunsi ”Viipurin hallitsijan” Aleksandr Petrovin tavan käydä joessa kastautumassa saunan lomassa.

Viipurin tosiasialliseksi hallitsijaksi kutsuttu liikemies ja kaupunginvaltuutettu Aleksandr Petrov, 61, löydettiin lauantaina alkuillasta kuolleena huvilaltaan.

Venäjän median mukaan Petrov oli ammuttu huvilalleen, joka sijaitsee entisessä Suomen Säkkijärven kunnassa.

Tapauksen yksityiskohdat ovat vielä epäselviä, mutta uutissivustot 47News ja Fontanka ovat kertoneet omiin lähteisiinsä perustuen joitakin tiedonmurusia.

Rikostutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että murhaaja tunsi hyvin Petrovin tavat ja oli varustautunut surmaamaan tämän etäältä.

Alustavien tietojen mukaan murhaaja iski, kun Petrov oli tullut saunasta ja meni huvilansa edustalla olevalle joelle kastautuakseen viileään veteen.

47Newsin mukaan Petrov oli mennyt lauantaina Tapiolan kylässä (ven. Velikoje) sijaitsevalle huvilalleen ja ilmoittanut etukäteen palvelushenkilökunnalleen, että hän haluaa saunoa.

Kun murha tapahtui, paikalla oli saunanlämmittäjä ja vartija, jonka kerrotaan löytäneen Petrovin ruumiin.

Petrov ehti ilmeisesti käydä jo uimassa joessa saunomisen lomassa eli ampuja ei iskenyt välittömästi, vaan odotti sopivaa hetkeä. Noin puoli kuudelta illalla Petrov meni jälleen kerran joen rantaan, jolloin tarkka-ampujaksi epäilty murhaaja iski ilmeisesti joen vastarannalta.

Tätä versiota tukee myös se, että Petrovin palvelushenkilökunnan mukaan huvilalla ei ollut ketään vieraita eivätkä he havainneet kenenkään ulkopuolisen tunkeutuvan huvilan alueelle.

Ei ole tarkkaan tietoa siitä, kuinka Petrovin huvila on rakennettu, mutta hyvin usein venäläisten varakkaiden henkilöiden huviloita ympäröi jopa metrien korkuinen aita. Mikäli tiedot hänen tavastaan uida joessa kuitenkin pitävät paikkaansa, niin oletettavasti hän ei ole voinut aidata joenrantaa, vaan hänen on silloin täytynyt tulla ulos huvilansa alueelta ja mahdollisen tappajan ulottuville.

47Newsin mukaan Petrovia oli ammuttu yhden kerran ja surmaaja oli osunut häntä rintakehään. Hänen ruumiinsa löydettiin veden ääreltä.

Petrovia pidetään yhtenä Viipurin vaikutusvaltaisimpana ja rikkaimpana liikemiehenä, joka tunnetaan myös presidentti Vladimir Putinin tukipuolueen Yhtenäisen Venäjän edustajana.

Uutissivuston Fontanka mukaan tieto hänen surmastaan johti välittömästi siihen, että Leningradin alueelta lähti ”kokonainen divisioona” rikostutkijoita paikan päälle selvittämään tapahtunutta.

Aleksandr Petrov tunnetaan maailmalla lähinnä siitä, että hän on ensimmäisenä venäläisenä kuljettajana F1-uraa tehneen Vitali Petrovin isä.

Vitali Petrovin ajat formulakuljettajana ovat jo ohi, mutta hänen oli määrä toimia tänä viikonloppuna Portugalin GP:n tuomaristossa. Petrovin kerrotaan nyt luopuneen F1-tuomaroinnista suru-uutisen vuoksi. Hänet korvaa Bruno Correia.

Aleksandr Petrov tunnetaan puolestaan kotikaupungissaan Viipurissa siitä, että hän oli mukana lukemattomilla eri liiketoiminnan aloilla ja samaan aikaan politiikassa. Moni kuvailikin, että hän on todellinen Viipurin hallitsija tai omistaja.

Viime aikoina Petrov oli luopumassa Viipurin laivanrakennustehtaan eli telakan omistuksista ja huoltoasemabisneksistä, mutta sen sijaan hän oli yhä aktiivisesti mukana esimerkiksi hotelli Druzhban toiminnassa, kiinteistösijoituksissa, jätehuoltobisneksessä, kauppakeskusten pyörittämisessä, mainosalalla, tietyö- ja rakennusfirmoissa sekä kiinteistöhuollossa ja vartiointibisneksissä. Hänellä oli omistuksia myös Murmanskin satamatoiminnassa ja hän pyöritti metsästysklubia sekä urheilukeskus Favoritia.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006698857.html
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Venäjän media: Viipurin ”hallitsijaa” ammuttiin – ex-formulakuski Vitali Petrovin isän kerrotaan kuolleen

Viesti Kirjoittaja poikani »

No eipä ollut iso menetys.
????? ?? ??????.
sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Venäjän media: Viipurin ”hallitsijaa” ammuttiin – ex-formulakuski Vitali Petrovin isän kerrotaan kuolleen

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Pjutinin etsivät luultavasti tutkivat ja toteavat hirvimiesten harhaluodiksi.
Vastaa Viestiin