Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Pmäki37
Remington Steele
Viestit: 221
Liittynyt: Ti Heinä 07, 2020 12:03 pm

Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Viesti Kirjoittaja Pmäki37 »

Los Angeles Times kertoo, että Yhdysvalloissa on tapahtunut keskiviikkona joukkoammuskelu.

Yhdysvaltain Kalifornian Orangen piirikunnassa on tapahtunut toimistorakennuksessa joukkoammuskelu, jossa on kuollut neljä ihmistä. Kuolonuhrien joukossa on yksi lapsi. Piirikunnan poliisi sai ilmoituksen laukauksista noin 17.30 keskiviikkoiltana paikallista aikaa.

Asiasta uutisoi Los Angeles Times.

Ammuskelussa on lisäksi loukkaantunut yksi ihminen, mutta hänen tilastaan ei ole tarkempaa tietoa.

Ampujasta tai hänen motiivistaan ei ole vielä tarkempaa tietoa. Hän kävi tulitaistelua poliisin kanssa. Ampuja vietiin sairaalaan, mutta hänen tilastaan ei ole tietoa.

Ammuskelu on tapahtunut hienostoalueella Anaheimin jäähallin ja Disneylandin lähettyvillä.

Poliisin mukaan tilanne ei aiheuta enää vaaraa sivullisille.

Kyseessä on kolmas joukkoammuskelu Yhdysvalloissa kahden viikon sisään. Georgian osavaltion Atlantassa kuoli kahdeksan ihmistä, joiden joukossa kuusi aasialaisnaista. Coloradon Boulderin supermarketin ammuskelussa kuoli kymmenen ihmistä.

Miksi tuo pitää mainita että 6 naista oli aasialaisa...
Those who don't know history are destined to repeat it.

Avatar
NorthernDarkness
Jane Marple
Viestit: 1089
Liittynyt: To Maalis 17, 2011 4:48 pm
Paikkakunta: Holo-Kaustisen Kansanmusiikkifestivaalit.

Re: Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Viesti Kirjoittaja NorthernDarkness »

Koska siihen koitetaan väkisin vetää se rasistinen motiivi. Hesariki sanoi ihan julkisesti että jenkkien aasialaisvihasta saatiin viimeksi makua sen "hieromalaitos" ammuskelun johdosta, vaikka henkilö on ilmeisimmin ammuskellut siellä seksiaddiktionsa takia ja siksi että nämä porttolat tarjosivat seksipalveluja.
Muistappa poika että kun nuorena varastat niin vanhana omistat.

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Jos tuo ammuskelu olisi tapahtunut jossain trailer parkissa tms, olisin 100%:n varma ampujan olevan musta, mutta nää hienommat alueet on aika 50/50. Tuossa lähellä on Disneyland, olisiko pyrkinyt sinne?
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Googlailin nopeasti lisätietoja, mutta suhtautukaa varauksella, koska en lukenut useammasta eri mediasta enkä tarkastanut väitteitä:

# Poliisi on tunnistanut epäillyn, joka on sairaalahoidossa. Ampujan nimeksi on kerrottu Aminadab Gaxiola Gonzalez (44v.) ja hänen tilansa on kriittinen mutta vakaa.

# Kuolleiden uhrien joukossa on mies, kaksi naista ja 9-vuotias poika. Viides uhri on sairaalahoitoon viety nainen, joka löytyi samasta paikasta kuin kuollut poika. Naisen tila on kriittinen, mutta vakaa. (Kaikki uhrit olivat samassa toimistokompleksissa, mutta muutama löytyi vissiin sisäpihalta tms.)

# Poliisin mukaan kyseessä ei ollut satunnainen ammuskelu, vaan tekijä tunsi/tiesi uhrit. Ilmeisesti kuollut poika oli jonkun uhrin lapsi. Ainakin yhden uhrin on kerrottu työskennelleen toimistokompleksissa, missä teko tapahtui.


Ps. Gaxiola on meksikolainen sukunimi. Ainahan sukunimien esiintyminen ei mene valtioiden rajojen mukaan, mutta ilmeisesti tuo sukunimi on nimenomaan meksikolainen eikä niinkään muissa lattarimaissa tavallinen.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Joukkoammuskelu Kaliforniassa Yhdysvalloissa – 4 kuollut, uhrien joukossa lapsi

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

H.Moilanen kirjoitti:
To Huhti 01, 2021 11:00 pm
Googlailin nopeasti lisätietoja, mutta suhtautukaa varauksella, koska en lukenut useammasta eri mediasta enkä tarkastanut väitteitä:

# Poliisi on tunnistanut epäillyn, joka on sairaalahoidossa. Ampujan nimeksi on kerrottu Aminadab Gaxiola Gonzalez (44v.) ja hänen tilansa on kriittinen mutta vakaa.
Lattarit on aika lutusia, aina siihen asti kunnes eivät ole.
Sitten onkin leikki kaukana.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

Vastaa Viestiin