Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
McCall
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja McCall »

Onkohan näistä aiemmista löydöistä jo ketjua?
Helsingin Sanomat 26.7.2022 / https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008968407.html

Ilmastonmuutoksen kuivattamasta jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Veden pinta Yhdysvaltain suurimmassa tekojärvessä on painunut kuivuuden vuoksi historiallisen matalalle. Nevadan osavaltiossa sijaitsevan Mead-järven kuivuminen on paljastanut tähän mennessä kolmen ihmisen jäänteet.

Nevadassa lähellä Las Vegasia sijaitseva Coloradojoen Mead-tekojärvi on kärsinyt Yhdysvaltain länsiosia piinaavasta kuivuudesta.

Vesipulaa alueella on pahentanut lisäksi se, että Kalliovuorten länsipuolelle on 2000-luvulla satanut paljon aiempaa vähemmän lunta.

Noin 90 prosenttia Las Vegasin alueella käytettävistä vesivaroista on peräisin Mead-järvestä. Myös suuri osa eteläisen Kalifornian maatalouden kasteluvedestä on peräisin tekojärvestä.

Yhdysvaltain suurimman tekojärven kuivumisesta on raportoitu vuosien aikana usein. Järven pinta on laskenut koko 2000-luvun ajan, mutta tutkijoiden mukaan kuivuus ja ilmastonmuutos ovat pahentaneet tilannetta.

Veden pinnan laskettua järvestä on paljastunut viranomaisten mukaan tänä vuonna jo kolmen ihmisruumiin jäänteet. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja Washington Post.

Kaikissa tapauksissa jäännökset ovat todennäköisesti olleet järven pohjassa pitkään, jopa kymmeniä vuosia.

Ensimmäinen löytö tehtiin toukokuun alussa. Silloin löydetyt jäännökset olivat tynnyrissä. Viranomaiset ajoittivat vainajalla yllään olleet vaatteet 1970-luvun lopulle tai 1980-luvun alkuvuosiin.

Poliisin mukaan vainaja oli todennäköisesti henkirikoksen uhri, sillä jäänteistä löydettiin viitteitä pään ampumahaavasta. Asiantuntijat ovat arvioineet, että sekä surma- että hautaamistapa viittaavat alueella 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttaneeseen mafiaan. Myös vainajan arvioidaan kuuluneen mafiaan.

Paikalliset poliisiviranomaiset kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että ensimmäisenä löydetyn vainajan kuolinsyyn tutkinta on yhä kesken.

Toisen vainajan jäänteet löytyivät toukokuun 7. päivä. Kolmas ruumislöytö tehtiin maanantaina.

Las Vegasin poliisin mukaan on todennäköistä, että löytöjä tulee ajan mittaan vielä lisää.

Vedenpinnan laskemisen myötä on paljastunut myös useita Mead-järveen vuosikymmenten aikana uponneita veneitä, joista vanhimpien arvioidaan olevan toisen maailmansodan ajalta.

Mead-tekojärvi ei ole ollut täynnä sitten vuoden 1983 jälkeen. Silloin järven pinta nousi ennätyksellisen korkealle, noin 373 metriin merenpinnasta mitattuna.

Viime vuosina massiivisessa vesivarastossa on ollut enää vettä vain kolmannes sen täydestä kapasiteetista.

Tämän vuoden huhtikuussa järven pinta oli laskenut historiallisen alas. Tutkijat ovat arvioineet, että Mead-järvi palautuu vähitellen autiomaaksi.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Eiköhän Mead tekojärvi kuivu ihan sen takia että siitä pumpataan niin paljon vettä. Mm. osavaltiot Arizona, Kalifornia ja Nevada ottavat siitä vetensä, sekä osa Meksikosta; vettä pumpataan lähes 20 miljoonalle ihmiselle ja suurille, käytännössä autiomaassa sijaitseville viljelysmaille.

Ei varmaan kenellekkään tullut yllätyksenä että HS/Sanoma ymppäsi ilmastonmuutos-narratiivin mukaan ihan muusta asiasta kertovaan juttuun. Se on nykyään median vakio aina kun jokin kuivuu tai lämpenee.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
McCall
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Ma Kesä 25, 2007 9:35 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja McCall »

John Kimble kirjoitti:
Ti Heinä 26, 2022 10:34 pm
Eiköhän Mead tekojärvi kuivu ihan sen takia että siitä pumpataan niin paljon vettä. Mm. osavaltiot Arizona, Kalifornia ja Nevada ottavat siitä vetensä, sekä osa Meksikosta; vettä pumpataan lähes 20 miljoonalle ihmiselle ja suurille, käytännössä autiomaassa sijaitseville viljelysmaille.

Ei varmaan kenellekkään tullut yllätyksenä että HS/Sanoma ymppäsi ilmastonmuutos-narratiivin mukaan ihan muusta asiasta kertovaan juttuun. Se on nykyään median vakio aina kun jokin kuivuu tai lämpenee.
Joo. Olen jo niin täynnä tuota Hesarin agendaa, että suodatan sen pois automaattisesti ja koitan etsiä itseäni kiinnostavat asiat eli tässä tapauksessa nuo kolmet jäännökset.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

John Kimble kirjoitti:
Ti Heinä 26, 2022 10:34 pm
Eiköhän Mead tekojärvi kuivu ihan sen takia että siitä pumpataan niin paljon vettä. Mm. osavaltiot Arizona, Kalifornia ja Nevada ottavat siitä vetensä, sekä osa Meksikosta; vettä pumpataan lähes 20 miljoonalle ihmiselle ja suurille, käytännössä autiomaassa sijaitseville viljelysmaille.

Ei varmaan kenellekkään tullut yllätyksenä että HS/Sanoma ymppäsi ilmastonmuutos-narratiivin mukaan ihan muusta asiasta kertovaan juttuun. Se on nykyään median vakio aina kun jokin kuivuu tai lämpenee.
Las Vegas muuten kierrättää käytännössä kaiken veden, joka päätyy viemäristöön. Esimerkiksi kasteluvesiä kaupunki ei tietenkään voi kierrättää. Sormeni kääntyy siis Kaliforniaan. Jutussa olisi voinut avata sitä, kuinka paljon Kalifornian, erityisesti osavaltion maatalouden, vedenkulutus on muuttunut vuosikymmenten mittaan. Ainakin väkiluku on kasvanut pirun kovaa tahtia.

Vuosi Asukkaita Muutos edellisestä
1940 6,907,387 21.7%
1950 10,586,223 53.3%
1960 15,717,204 48.5%
1970 19,953,134 27.0%
1980 23,667,902 18.6%
1990 29,760,021 25.7%
2000 33,871,648 13.8%
2010 37,253,956 10.0%
2020 39,538,223 6.1%

Täytyy siis luottaa siihen, että tämä on HS:n laskelmissa huomioitu ja syypää on yksinkertaisesti ilmastonmuutos (johon väestönkasvu ei tietenkään vaikuta, koska sellaisen väittäminen olisi rasismia).

Itse rikoksiin: mafiahan se tosiaan taitaa olla noiden kalmojen takana. Kuinkakohan monta ruumista - tai elävää ihmistä - on haudattu Vegasia ympäröivälle aavikolle? Muistelen Casino-elokuvaa...
????? ?? ??????.

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1990
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Vähän kummastelen että tuota järveä ei yritetä tutkia, jos kuitenkin epäillään siellä ruumiita olevan
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Murheli kirjoitti:
Ke Heinä 27, 2022 2:26 pm
Vähän kummastelen että tuota järveä ei yritetä tutkia, jos kuitenkin epäillään siellä ruumiita olevan
Järveen syöksyi vuonna 1948 suurikokoinen B-29 Superfortress -pommikone. Se löytyi vuonna 2001. Ei sieltä yksittäistä ruumista kovin helpolla löydy. Nytkin yksi vainajista oli tynnyrissä, eli järveä haravoidessa pitäisi siis nostaa kaikki sinne upotetut rojut, joita riittää varmasti lähes loputtomiin.

Järven pinta-ala on 640 neliökilometriä, eli neliömetreinä havainnollistettuna 640 000 000. Jos yhden neliömetrin skannaamiseen käyttäisi vain sekunnin, ympäri vuorokauden, etsintä kestäisi yli 20 vuotta. Järvi on myöskin enimmillään reilusti yli sata metriä syvä. Vertailun vuoksi: Suomen syvin järvi on Päijänne, joka ei yllä edes sataan metriin.

Tamperelainen Karoliina Kesti murhat-- tai siis hukuttautui tahallaan pieneen lammikkoon. Silti häntä ei löydetty vedestä etsinnöistä huolimatta, vaan ruumis löytyi lopulta noustessaan itsestään pintaan.
????? ?? ??????.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

CNN kirjoitti:More human remains discovered in Lake Mead's receding waters

By Nouran Salahieh and Elizabeth Wolfe, CNN

Updated 1221 GMT (2021 HKT) August 7, 2022

(CNN)More human remains have been found in the receding waters of Lake Mead, authorities announced Saturday.

This is the fourth time human remains have been found at Lake Mead National Recreation Area since May.
https://edition.cnn.com/2022/08/07/us/m ... index.html

LLT.

Lake Meadista on siis löytynyt jo neljäs raato toukokuun jälkeen. Tämä yksilö oli jo muuttunut luurangoksi tai ainakin luurankomaiseksi. Kuolinsyytä yritetään selvittää.
????? ?? ??????.

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1990
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Murheli »

On kyllä aikamoinen järvi
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Solttuetsivä
Axel Foley
Viestit: 2406
Liittynyt: La Maalis 19, 2016 1:22 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Solttuetsivä »

Mafia hävitti ruumiita ja paljon kultaisina vuosinaan.
Tekojärvii ja -altaisiin, mutta varmaan vielä enemmän on haudattu erämään hiekkaan.

Enemmän löytyisi varmaankin pohjoisemmasta, Renon läheltä.
Jokin arvio oli että Mafia olisi upottanut vähintää 200 ruumista Lake Tahoe.

Alueella on myös paljon yuntemattomina kuolleita kiinalaisia 1800-luvun lopulla ja 1900 luvun alussa.
Rautateita rakentaneet kiinalaiset, joita ei kukaan koskaan kaivannut.
Osa kuollut sairauksiin ja tapaturmissa, mutta paljon tapettiin myös ettei tarvitsisi maksaa palkkaa.
Kiinalaisia rautatien rakentajia ei kyllä taida löytyä Lake Mead kun siihen on vesi laskettu 1935

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja poikani »

Vaikuttaa siltä, että nyt löydetyistä ruumiista ne murhatut yksilöt on hävitetty vähän huolimattomasti, liian lähelle rantaa. Jos ruumis olisi upotettu keskemmälle syvää ja laajaa järveä, veden tason laskeminen ei olisi vielä pitkään aikaan paljastanut vainajaa.
????? ?? ??????.

Murheli
Vic Mackey
Viestit: 1990
Liittynyt: Pe Maalis 11, 2016 12:34 pm

Re: Jättimäisestä teko­järvestä paljastui jo kolmas ruumis tänä vuonna Yhdysvalloissa

Viesti Kirjoittaja Murheli »

Olisiko heitetty ihan joltain laitureilta veteen? Mafia on kuitenkin tuolloin lahjonut virkavaltaa, tai hoitanut vaikeat poliisit hengiltä, että ei ole varmaan kauheasti tarvinnut nähdä vaivaa ruumiin piilotukseen tutkintatoimien olemattomuuden vuoksi
Voi voi, kun päättyi elämän koi

Vastaa Viestiin