Mies puukotti ja poltti raskaana olevan tyttöystävänsä elävältä Ranskassa, sai 18 vuotta

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7198
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Mies puukotti ja poltti raskaana olevan tyttöystävänsä elävältä Ranskassa, sai 18 vuotta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

TUOMIOISTUIN Ranskassa antoi perjantaina 18 vuoden vankeustuomion miehelle, joka puukotti ja poltti elävältä 15-vuotiaan tyttöystävänsä, kertoo uutistoimisto AFP.
Vuonna 2019 tapahtunut murha herätti Ranskassa raivoa.
Tuomioistuimelle kerrottiin, että syytetty, tuolloin 17-vuotias lukiolainen, oli houkutellut uhrin vajaan Creilin kaupungissa Pariisin pohjoispuolella. Tarkoituksena oli tappaa uhri ja polttaa hänen ruumiinsa.
Uhrin ruumiinavaus paljasti ”lukuisia haavoja” jotka on tehty veitsellä, mutta myös sen, että uhri hengitti yhä palon syttyessä.
Yleisen syyttäjän Loic Abrialin mukaan rikos oli ”harkittu jokaisessa teon vaiheessa”.
Abrialin on vaatinut kovempaa tuomiota ja 20–30 vuoden vankeutta, mutta tuomioistuin huomioi rangaistuksessa syytetyn nuoren iän.

UHRI oli tutkijoiden mukaan murhansa aikana raskauden alkuvaiheessa. Päivää ennen kuolemaansa uhri oli lähtenyt ulos perheillallisen jälkeen. Sukulaiset olivat löytäneet positiivisen raskaustestin hänen käsilaukustaan.
Syyttäjän mukaan syytetty oli ”valmis tuhoamaan kaiken pelastaakseen maineensa” ja välttääkseen vanhempiensa paheksunnan.

TAPAUS herätti laajaa keskustelua Ranskassa, jossa tilastojen mukaan nainen tulee puolisonsa tai entisen puolisonsa murhaamaksi joka kolmas päivä.
Nyt oikeudessa käsitelty murha oli erityisen järkyttävä, ei ainoastaan hänen nuoren ikänsä takia, vaan myös siksi, että hän oli kaksi vuotta aiemmin joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi. Neljä nuorta tuomittiin tapauksen vuoksi ehdolliseen vankeuteen.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009647129.html