Stuttgartin kouluammuskelu

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
StillGoingStrong
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: La Joulu 29, 2007 1:26 pm

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja StillGoingStrong »

Mielestäni syynä on aikuisten kontrolli lapsia kohtaan. Lasten kasvatus on muuttunut hallinnoimiseksi. Sitä toteutetaan tarkkojen asetusten mukaan, joka määrää mitä lapselle kuuluu ja mitkä ovat sen tarpeet.

Inhimillisyyttä, tunteikasta ja EMPATIAKYKYISTÄ kiireetöntä aikuisen läsnäoloa ja rakkautta tarvii lapsi, sen jälkeen pieni hallinnointikin tarpeen tullen voi onnistua.

Intiaanit lahjottiin kiiltävillä lasihelmillä ja muulla rihkamalla, intiaaneja pidettiin lapsellisina. Mielestäni pääoman haltijat ovat nykypäivän lahjottuja intiaaneja, he ovat vaihtaneet hyvinvoinnin ja kiireettömyyden tehostukseksi ja valvonnaksi, sillä saa löysät pois ja saa paljon rahaa. Paljon rahaa, tosi lapsellista ja säälittävää.

En sinällään ole EU:ta vastaan ainakaan kaikissa asioissa, mutta ysärin puolivälissä ajattelin, että mitenköhän käy, kun jokaisen jäsenmaan julkisen talouden koko on rajoitettu, rajan määrää bruttokansantuote, kun se laskee, pitää julkista supistaa ja kutistaa. Poliitikot eivät uskalla edes ääneen sanoa, että emme voi elvyttää yli EU:n rajan. EU sakottaa massiivisilla sakoilla maata, joka nämä rajat rikkoo. Saksa juuri on taistellut sakkoja vastaan, sen julkinen talous on ollut vaikeuksissa ja se on ylittänyt rajat ja saanut EU:lta ainakin kerran sakot anteeksikin.

Eli kaikki raha on puristettu liikkelle, sillä raha kiihdyttää taloutta ja taloustutkijoita. EU:lla ei edes ole mitään sosiaaliministeriön kaltaista elintä, sitä kiinnostaa siis etupäässä talous, ihan sama miten ihmisten käy, tietty heitä tarvitaan myös, mutta ei kovin inhimillinen ajatus.

Ollaan aika korkealla tuosta yksittäistapauksesta myönnetään. Kun "tuhlattaisiin" enemmän hyvinvointiin, olisi väkivaltaa varmasti vähemmän, en tiedä poistaisiko se jokaista kouluampujaa. Se vaan tarvitsee jonkin verran rahaa ja helvetisti aikuista jämäkkää tahtoa toteuttamaan nämä unelmat, sortumatta vain kasvattamaan oman kaveriporukkansa läskejä. Tässä onkin suurin gappi, useat päättäjät ovat lapsen kaltaisia ja hyvin helposti vieteltävissä, suurimmalla osalla on heikko tahto, eivätkä ole oikein kypsiä persoonia vaikuttamaan ja vetämään linjaa.
!One Love!
REB
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: Pe Marras 16, 2007 8:42 pm

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja REB »

Saksan koulusurmat nostivat väkivaltapelit tapetille
Päivitetty 21.3.2009 18:10

Saksassa kymmeniätuhansia ihmisiä kokoontui iltapäivällä seuraamaan verisen kouluampumisen uhrien muistoksi järjestettyä jumalanpalvelusta.

Tilaisuudessa puhunut Saksan liittopresidentti Horst Köhler vaatii tiukempia määräyksiä väkivaltaisille tietokonepeleille. Köhler kehotti itse kutakin miettimään, minkä esimerkin omilla tv:n katselu- ja pelivalinnoillaan antaa lapsilleen.

Köhler antoi tukensa uhrien omaisten pyynnölle erittäin väkivaltaisten tietokonepelien kieltämisestä. Perheet olivat pyytäneet kieltoa Saksan valtiojohdolle osoittamassaan kirjeessä.

Omaiset myös pyysivät, että televisiossa näytettäisiin nykyistä vähemmän väkivaltaa. Vanhempien pyyntöön sisältyi myös aselakien tiukentaminen niin, etteivät nuoret saisi aseita käsiinsä.

Winnendenin ampumatragediassa sai viime viikolla surmansa 16 ihmistä. Ampujaksi epäilty 17-vuotias poika surmasi lyhyen pakomatkan jälkeen myös itsensä.

Lähde: Nelosen uutiset
Tällaista sitten taas tällä kertaa. Videopelien ja elokuvien syytä.
"The case is solved - Tapaus on hutkittu..."
Antoine

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Antoine »

REB kirjoitti:Tällaista sitten taas tällä kertaa. Videopelien ja elokuvien syytä.
Voi miten huvittavaa. Aikuiset ihmiset luulevat noilla parilla hassulla kiellolla pääsevänsä johonkin parempaan lopputulokseen. No totuus kuitenkin on jo moneen kertaan sanottuna se, ettei se aseiden kieltäminen hillitse yhtään nuorten pahaa oloa.

Ja miksi "ampujaksi epäilty 17-vuotias poika"?
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Antoine kirjoitti:
REB kirjoitti:Tällaista sitten taas tällä kertaa. Videopelien ja elokuvien syytä.
Voi miten huvittavaa. Aikuiset ihmiset luulevat noilla parilla hassulla kiellolla pääsevänsä johonkin parempaan lopputulokseen. No totuus kuitenkin on jo moneen kertaan sanottuna se, ettei se aseiden kieltäminen hillitse yhtään nuorten pahaa oloa.

Ja miksi "ampujaksi epäilty 17-vuotias poika"?
Syytön kunnes toisin todistetaan. Tutkimus ei ole vielä valmis, joten Timiä ei voida heittää syylliseksi automaattisesti vielä, vaikka kaikki tietävät hänet teon tekijäksi.

Ja tuo väkivaltakohu kyllä laantuu pian. Ihmisillä on vain juuri nyt paha olla ja heidän täytyy saada purkaa sitä mm. tällä keinolla. Kunhan pahin hullunmylly on siellä ohi, unohtuvat nämäkin vaateet nopeasti.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Laitoin tämän tuonne pelitopicciinkin, mutta tänne se varmaan kuulunee myös. Uusimmasta Pelaaja-lehdestä löytyi.
Pelaaja kirjoitti:Saksan kouluampuja Tim Kretschemer yhdistettiin videopeleihin lähes välittömästi ammuskelun jälkeen. Ensin esille tuotiin vanha suosikki Counter Strike. Sen jälkeen syntipukiksi löydettiin Far Cry 2. Times-lehti löysi "merkittäviä yhteneväisyyksiä" pelin ja Kretschemerin tekojen välillä; pelihahmolla ja Kretschemerillä oli mustat vaatteet (!), ja pelissä voi kaapata autoja, Kretschemer teki. Timesin mukaan pelottavin yhteys on se, että Far Cry 2:ssa ammutaan Kretschemerin käyttämällä Beretta 92:lla. Kyseistä asetta ei pelissä oikeasti ole, mutta valtavirran media ei antanut faktojen hämätä pelipaniikin lietsomista.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Howler »

Tänään tuli Valitut palat ja yllätyin suuresti, kun siinä oli juttua tästä kouluammuskelusta. Jos joku haluaa, että naputtelen jutun jossain välissä tänne, hihkaiskoon.
Antoine

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Antoine »

Howler kirjoitti:Jos joku haluaa, että naputtelen jutun jossain välissä tänne, hihkaiskoon.
Kyllä kiitos 8)
Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Howler »

Antoine kirjoitti:Kyllä kiitos 8)
Ollos siis hyvä, juttu on täysin samanlainen kuin lehdessä, mitä nyt tietysti kuvat puuttuu ja sisennykset ja sellaiset, mutta tekstiin itseensä en puuttunut millään lailla.


Kyynelten jälkeen (Valitut palat, Elokuu 2009)

Viisi Winnendenin koulusurmien ravistelemaa ihmistä puhuu veriteosta ja elämästä sen varjossa.

TAPPAJA EI SAA VOITTAA
Astrid Hahn, Albertvillen yläkoulun rehtori, jonka koulussa entinen oppilas ampui yhdeksän oppilasta ja kolme opettajaa. Hahn on itse kahden lapsen äiti.

”Kun ammuskelun jälkeen ilmoitettiin, että voimme tyhjentää koulurakennuksen, ryntäsin luokkaan katsomaan lapsia, jotka oli teljetty sinne. Näin monet kuolonuhrit. En pysty kuvailemaan, mitä mielessäni liikkui sillä hetkellä. Siitä riittäisi aineksia kahteenkymmeneen painajaiseen.
En ole vielä saanut käsiteltyä sitä, mitä jouduin kokemaan, ja minun on hyvin vaikea puhua siitä. Menen koulurakennukseen joka päivä niin kuin ennenkin, mutta vain kansliatiloihin. Rikos tehtiin kolmannessa kerroksessa.
Muistan monet koulumme oppilaat, mutta en raivopäisenä riehunutta tappajaa. Olen antanut pojalle päästötodistuksen ja puristanut hänen kättään, mutta en itse opettanut häntä.
Minulla ei ole nyt pojasta mitään mielikuvaa, mikä saattaa johtua myös syvästä järkytyksestäni. Meidän ei kuitenkaan pidä ikinä unohtaa hänen tekojaan. Se on uhrien omaistenkin kannalta tärkeää. Rikollinen ei saa voittaa. Meidän täytyy selviytyä voittajina.
Lähimmäisenrakkautta, suvaitsevaisuutta ja vastuuntuntoa – niitä minä odotan jokaiselta ihmiseltä ja myös instituutioilta, medialta ja politiikalta. Jokaisen täytyy omalta osaltaan varmistaa, että nämä arvot saavat sijansa elämässämme.”

KUKIN SUREE TAVALLAAN
Annette Kuli, Saksan Punaisen Ristin kriisipalvelujen koordinaattori

”Winnendenin ensimmäisten päivien kokemukset painuivat lähtemättömästi mieleeni. Toimin nyt yhdettätoista vuotta kriisiavussa ja olin jo aiemmin hoitanut näitä tehtäviä lukuisten kuolemantapausten yhteydessä.
Olimme tapahtumapaikalla yhdessä parinsadan vapaaehtoisen kanssa. Jokainen avuntarvitsija käyttäytyi eri tavalla. Jotkut itkivät ja tarvitsivat hiljaista lohdutusta. Toiset halusivat puhua tapahtuneesta.
Myös järkyttyneet opettajat tarvitsivat joukkomurhan jälkeen tukea voidakseen selviytyä ja jatkaa elämäänsä. Vanhemmathan olivat uskoneet lapsensa heidän hoiviinsa.
Ensimmäisinä surmatyön jälkeisinä päivinä olin itse töissä koko ajan. Vahva uskoni ja toisten tuki auttoivat minua hoitamaan tehtäväni. Toivomme, että mieleemme syöpyneet Winnendenin kauhukuvat lopulta hämärtyvät ja haalistuvat. Ne eivät kuitenkaan ikinä katoa mielestämme.”

TOIPUMINEN ON YHTEINEN ASIA
Nadine K. (nimi muutettu), Albertvillen yläkoulun seitsemäsluokkalaisen oppilaan äiti

”Lähdin puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä ajamaan autolla ulos kaupungista ja yllätyin, kun kaikki kadut oli suljettu liikenteeltä.
Näin poikani luokkatoverin äidin seisovan jalkakäytävän reunassa. Naisen järkyttyneestä ilmeestä arvasin heti, että oli tapahtunut jotakin kauheaa. Häneltä sain ensimmäiset tiedot ammuskelusta.
Ensimmäistä kauhun hetkeä seurasi ajatus: ”Se ei voi olla totta!” Sitten aloin itkeä. Kyyneleet valuivat virtoina poskiani pitkin, ja minua pelotti hirveästi. Halusin ajaa saman tien koululle, mutta jouduin heti pysähtymään katusulun eteen. Tajusin, että siellä oli helikoptereita ja paljon poliiseja. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, oliko ampuja edelleen koulurakennuksessa eikä siitä, miten omalle lapselleni oli käynyt.
Jossakin vaiheessa jätin auton kentän laitaan ja jatkoin matkaa jalkaisin. Lapset vietiin koululta Wunnebadin kylpylään, ja siellä sain sulkea vahingoittumattomana selviytyneen lapsen syliini.
Poikani vapisi pelosta ja kiihtymyksestä, sillä hän oli ollut veriteon ajan viereisessä luokkahuoneessa.
Halusin tietysti alkaa suojella poikaani kaikin tavoin ja pitää hänet lähellä, mutta seuraavina päivinä hän pystyi käsittelemään asiaa parhaiden ystäviensä kanssa. Pojat hakeutuivat toistensa seuraan voidakseen puhua asioista avoimesti.
Ensimmäisinä päivinä tunsin olevani kuin halvaantunut, ihan kuin olisin saanut jonkin ruumiinvamman. Aika pysähtyi, halusin ymmärtää mutta en pystynyt.
Syytösten, surun ja tuskan keskellä virisi myötätunto surmatöiden tekijän omaisia kohtaan. Hekin olivat menettäneet lapsen, ja heidän täytyi selviytyä syyllisyysajatuksista.
Olen päättänyt vastedes katsoa tarkemmin, millaisia tietokonepelejä poikani pelaa. Täytyy aina aloittaa omasta itsestä ennen kuin rupeaa tuomitsemaan muita.”

VAIN LAPSET OVAT TÄRKEITÄ
Hardy Schober menetti tyttärensä Winnendenin joukkomurhassa. ZDF-televisiokanavan lähettämässä haastattelussa hän sanoi toimittaja Maybritt Illnerille vaativansa muun muassa tiukempia ampuma-aselakeja.

”Tyttäreni Jana murhattiin takaraivoon ammutulla laukauksella, samoin kaksi hänen ystäväänsä. Tämä näky silmissäni olen valmis taistelemaan.
Toivon, että rikosten mielettömyys saa aikaan muutoksen.
Meillä saksassa on aika hyvät lait, mutta meidän pitää esimerkiksi kiinnittää huomiota väkivaltaisten pelien ikärajoihin. Vanhempien on ymmärrettävä pitää silmällä lapsiaan ja kysyä näiltä, minkälaisia pelejä he tietokoneellaan pelaavat.
Elämäni on mullistunut eikä enää ikinä palaa ennalleen. Siksi astun julkisuuteen. Se on minun keinoni käsitellä suruani. Haluan sanoa isille ja äideille: ”Lapset ovat elämämme ainoa todella tärkeä asia.” Toivon hartaasti, ettei mitään tällaista enää tapahdu. Ei koskaan enää.”

TRAUMA VAATII HOITOA
Dieter Glatzer, Stuttgartin alueen kriisiaputyöryhmän johtaja, joka ohjasi eri puolilta Saksaa Winnendeniin tulleiden 64 psykologin työskentelyä.

”Joukkomurhan aiheuttaman lamauttavan iskun jälkeen oppilaat täytyi opastaa varovasti takaisin koulun arkeen. Aluksi annoimme opastusta juhlasalien ja urheiluhallien avoimissa tiloissa, missä lapset saattoivat lukea, leikkiä tai uhreilla ryhmissä opettajien ja psykologien valvonnassa.
Jotkut koulun oppilaat pystyivät jopa nauramaan muutama päivä kauhean tapauksen jälkeen. Sellaiset tunteenpurkaukset eivät kuitenkaan merkitse, että he olisivat todella pystyneet jättämään rankan kokemuksen taakseen.
Arvioin, että noin neljännes tapahtuman vaikutuspiiriin joutuneista oppilaista tarvitsee keskusteluapua useiden kuukausien ajan. Joukossa on varmasti myös nuoria, jotka eivät selviydy ilman useita vuosia kestävää psykoterapiaa. Tämä koskee etenkin niitä oppilaita, jotka joutuivat kokemaan joukkomurhan pahimmat tapahtumat.
Haluamme välittää selvän viestin myös kärsimään joutuneiden oppilaiden omaisille: Lapsia pitää kuunnella mutta ei painostaa puhumaan, olla turvallisesti läsnä mutta myös antaa heille vapaus olla omissa oloissaan. Työ Winnendenissä on tietenkin henkisesti hyvin raskasta. Ilman ystävällisen koulupsykologin varauksetonta apua en olisi pystynyt ylittämään kaikkia esteitä.”

TAPAHTUMIEN KULKU
Maaliskuun 11. päivän aamuna 17-vuotias Tim K. otti isänsä asekokoelmaan kuuluvan puoliautomaattisen Beretta-pistoolin ja paljon patruunoita ja lähti kotoaan läheisessä Winnendenin kaupungissa, parinkymmenen kilometrin päässä Stuttgartista sijaitsevaan Albertvillen yläkouluun. Tim K. oli saanut peruskoulun päästötodistuksen tästä oppilaitoksesta vuonna 2008. Hänen isänsä on ampumaseuran jäsen ja omistaa 15 tuliasetta. Sinä päivänä aseista 14 oli perheen omakotitalon lukitussa asekammiossa. Vain Beretta oli jätetty makuuhuoneeseen.
Noin puoli kymmenen aikoihin mustiin pukeutunut Tim K. meni koulurakennukseen. Hän käveli suoraa päätä kahteen luokkahuoneeseen ja kemian laboratorioon, veti aseen esiin ja tappoi kuusi tyttöä, yhden pojan ja naisopettajan.
Poliisit saapuivat paikalle kolmen minuutin kuluttua ja pystyvät hetkeksi keskeyttämään joukkomurhan.
Paetessaan rakennuksesta Tim K. tappoi aulassa kaksi naisopettajaa. Kaksi pahasti haavoittunutta tyttöoppilasta kuoli matkalla sairaalaan. Lisäksi yhdeksän lasta ja yksi naisopettaja vietiin vakavia vammoja saaneina sairaalaan. Yhdelle poliisille hälytystehtävästä tuli henkilökohtainen murhenäytelmä. Hän löysi uhrien joukosta vaimonsa, 26-vuotiaan opettajan.
Kello 9.40 Tim K. ampui 56-vuotiaan miehen läheisen psykiatrian klinikan pihalla. Noin neljännestä vaille kymmenen tappaja pakotti Volkswagen Sharan –tila-autoa kuljettaneen 41-vuotiaan miehen ajamaan Winnendenistä Stuttgartin suuntaan ja sitten kohti Nürtingeniä.
Moottoritie A8:n liittymistiellä Wendlingenin lähellä panttivanki ajoi auton ruohikkoiselle pientareelle, hyppäsi ulos ja juoksi karkuun.
Tappaja pakeni jalkaisin läheiseen teollisuuskylään.
Kello 12.05 hän ryntäsi autoliikkeeseen, uhkasi myyjää aseella ja vaati auton avaimia. Myyjä pääsi livahtamaan turvaan. Tim K. ampui heti sen jälkeen toisen myyjän ja hänen asiakkaansa.
Autoliikkeestä lähtiessään Tim K. näki joutuneensa poliisien piirittämäksi ja avasi tulen. Hän piiloutui pysäköintialueelle ja alkoi ampua takaa-ajavia poliiseja, jotka vastasivat tuleen. Kaksi siviilipukuista poliisia haavoittui pahasti.
Puoli yhden aikaan päivällä poliisit löysivät Tim K:n seinän ja pysäköidyn auton välistä. Hän lojui kuolleena selällään. Poliisin antaman lausunnon mukaan hän oli ampunut itsensä.
Mielipuolisen purkauksen aikana 17-vuotias poika ehti ampua 112 laukausta ja tappaa 15 ihmistä.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Kiitos Howler.

Tämän jutun pohjalta otin yhteyttä saksalaiseen kontaktiini ja kyselin tuosta pelijutusta, koska iso osa haastatelluista tuntui syyttävän pelejä tästä tapauksesta. Keskustelussamme kävi ilmi, että saksalaiset todellakin syyttävät pelejä tästä(kin) tapauksesta. Sama on käynyt jo kuulema Bastian Bossen ja Robert Steinhäuserin aikana.

Kuinka realistista tuo pelien syyttäminen nyt ihan oikeasti on? Eräs tällä foorumilla kerran sanoi, että ihmiset ajattelevat koko homman nurinkurisesti; eivät ne elokuvat ja pelit ihmistä muuta, vaan ihminen joka on jo valmiiksi kiinnostunut vastaavista aiheista, valitsee sieltä juuri ne pelit ja elokuvat, joissa sitä väkivaltaa ja tappamista on. Isoin osa näiden pelien pelaajista ja elokuvien katsojista kun ei kuitenkaan tule tekemään mitään ylinopeussakkoja vakavempaa rikettä koko elämänsä aikana.

Jotenkin alan pikkuhiljaa yhä enemmän uskomaan siihen sota-ideaan, minkä joku heitti joskus ilmoille. Suomi, Saksa ja Yhdysvallat ovat näitä eniten kouluammuskeluista kärsineitä maita ja ylläri pylläri, myös samoilla mailla on melko rankkoja kokemuksia sodasta samoihin aikoihin.

Ai niin, tässä vaiheessa on pakko mainita se "itsemurhavideo", missä näkyy kun Tim kaatuu maahan. Yllä olevasta jutusta ei käy ilmi, että poliisi olisi haavoittanut Timiä missään vaiheessa. Kuten jo aiemmin jossain viestissä sanoin, minusta Tim käy varsin rauhallisesti maahan makaamaan, eri tavalla kuin mitä jos hän olisi saanut luodin jalkaansa/vatsaansa/tms. Maassa maatessaan näkyy selvästi kuinka Tim nostaa kätensä päänsä korkeudelle - ja samassa video katkeaa. Eiköhän tuo ole melko selvää, että tätä seurasi se itsemurhalaukaus, joka oli vain suurelta yleisöltä sensuroitu pois. Miksi silti poliisin piti yrittää ottaa kunniaa tästäKIN itselleen? Johtuiko se siitä, että he olivat tunaroineet melko lahjakkaasti jo aiemmin, kun eivät onnistuneet pitämään Timiä edes koulun sisällä, vaan poika pääsi melko vapaasti karkaamaan paikalta. Piti yrittää edes jossain muka toimia oikein, vaikka se sitten olisi lapsentappo. Onneksi tuo totuus kuitenkin selvisi ja Tim sai itse päättää omasta lähdöstään loppujen lopuksi, eikä joutunut poliisien luodin uhriksi. Kyllä, tässä on hemmetinmoinen ristiriita teidän ajatuksienne kanssa, mutta arvatkaa kuinka paljon minä siitä välitän? Ehkä " " noin paljon. ;) Lisäuhrit toki eivät olisi ollut suotavia, mutta kyllä minä sallin itsemurhan tekemisen kenelle tahansa mieluummin kuin joutua toisten ampumaksi - myös niiden tässä tapauksessa menehtyneille oppilaille ja opettajille olisin toivonut tuota mahdollisuutta mieluummin, jos hengenlähtö oli välttämätön kerran. Tasan ei kuitenkaan käy aina hopealuodit, joku jää aina ilman.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Howler
Axel Foley
Viestit: 2291
Liittynyt: Ti Syys 04, 2007 10:42 am

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Howler »

VoDKa kirjoitti:Kuinka realistista tuo pelien syyttäminen nyt ihan oikeasti on?
Ihan pakko kommentoida kun itsekin pyörittelin tuota kysymystä mielessäni jo aiemmin, tai itseasiassa oma pohdintani oli: Voiko pelit, elokuvat, musiikki tai pukeutuminen tehdä ihmisestä murhaajan?

Jotenkin on nurinkurista ajatella, että nuo edellä mainitut tekijät olisivat se suurin syy yhtään mihinkään, kun miettii moniko tämän maailman ihmisistä pelaa/katsoo elokuvia/kuuntelee musiikkia/pukeutuu tietyllä tapaa. Tietysti on olemassa ihmisiä, joiden todellisuuden tajua on voinut/ voi hämärtyä ajanvietteen takia, mutta eikös sellaiset ole todella harvassa?
Perry
Nikke Knakkertton
Viestit: 179
Liittynyt: Ma Tammi 12, 2009 1:26 pm

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Perry »

VoDKa kirjoitti:Jotenkin alan pikkuhiljaa yhä enemmän uskomaan siihen sota-ideaan, minkä joku heitti joskus ilmoille. Suomi, Saksa ja Yhdysvallat ovat näitä eniten kouluammuskeluista kärsineitä maita ja ylläri pylläri, myös samoilla mailla on melko rankkoja kokemuksia sodasta samoihin aikoihin.
Paitsi että Yhdysvallat ei kyllä millään tapaa kuulu tuohon listalle. Se kun pääsi sodasta suhteellisen vähällä: Ensinnäkin voittivat ja väestöstäkin kuoli sodassa vain n. 0,32% (vrt. Suomi 2,62% ja Saksa n. 8-9%) Lähde: Wikipedia http://en.wikipedia.org/wiki/World_War_ ... by_country

Yksi syy voisi olla asekulttuuri: Suomalaisilla on paljon aseita ja niiden omistaminen on ollut "hyväksyttävää", sama meininki ollut USAssa. Aseiden omistaminen, käsittely ja käyttö on ollut "verissä". Saksan asekulttuurista taas en tiedä mitään...
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Perry kirjoitti:Saksan asekulttuurista taas en tiedä mitään...
Käsittääkseni tiukka ja vaikea, joten en tiedä sitten. Tosin tuo aseiden saamisen vaikeutuminen taisi tulla vasta näiden ensimmäisten siellä tapahtuneiden ammuskelujen jälkeen, joten...

Sinällänsä Suomessa minusta taas aseita ei edes ole paljoa. Esimerkiksi kaikista tuntemistani ihmisistä koko elämäni ajalta tiedän vain kolme, jotka omistavat aseita. Jossain vaiheessahan uutisoitiin erheellisesti, että suomalaisilla on järjettömiä määriä aseita, kun mukaan oli laskettu vahingossa myös armeijassa käytössä olevat aseet.

Ja! Bowling for Columbine-dokumenttiin perustuvan tiedon mukaanhan Kanadassa esimerkiksi on huomattavasti enemmän suhteessa aseita kuin Yhdysvalloissa, mutta silti henkirikoksia, joihin olisi käytetty asetta, tapahtuu paljon vähemmän kuin Yhdysvalloissa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Damien
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5197
Liittynyt: Ti Marras 11, 2008 1:26 pm
Paikkakunta: Karvatunturi aka käpykumpu
Viesti:

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Damien »

VoDKa kirjoitti:Ja! Bowling for Columbine-dokumenttiin perustuvan tiedon mukaanhan Kanadassa esimerkiksi on huomattavasti enemmän suhteessa aseita kuin Yhdysvalloissa, mutta silti henkirikoksia, joihin olisi käytetty asetta, tapahtuu paljon vähemmän kuin Yhdysvalloissa.
Johtunee siitä että Känädän elintaso on yksi maailman parhaita.Ei se ase vielä murhaajaa tee.. 8)
"Aika kulkee, kellot laukkaa. Monta raukkaa, hauta haukkaa.
Ennen iltaa, siis kulje siltaa mut varo murhamiesten kiltaa.
Varo liittymästä heihin jotka usko eivät enää mihinkään."
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Damien kirjoitti:
VoDKa kirjoitti:Ja! Bowling for Columbine-dokumenttiin perustuvan tiedon mukaanhan Kanadassa esimerkiksi on huomattavasti enemmän suhteessa aseita kuin Yhdysvalloissa, mutta silti henkirikoksia, joihin olisi käytetty asetta, tapahtuu paljon vähemmän kuin Yhdysvalloissa.
Johtunee siitä että Känädän elintaso on yksi maailman parhaita.Ei se ase vielä murhaajaa tee.. 8)
Enpä tiedä voiko tuonkaan perusteella sanoa noin. Kuitenkin näitä kouluammuskelu on sattunut sellaisissakin maissa joissa ei asioiden _pitäisi_ olla huonosti, mutta jossain selkeästi sitä mätää on. Suomi yhtenä hyvänä esimerkkinä.

Kanadassakin tapahtui 80-luvulla kouluammuskelu, joten ihan kaikkea ei se maan hyvinvointikaan takaa, vaikka kuinka joku sellaista väittäisi.

Ja hämärä mielikuva jostain uudemmastakin ammuskellusta. Lisäksi eräs paikallinen tuttavani kertoi siellä muutamia kuukausia sitten olleen jonkinlaisen yrityksen ainakin, joka ei tainnut päätyä lehtiin hirveästi.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Katsa

Re: Stuttgartin kouluammuskelu

Viesti Kirjoittaja Katsa »

Kimveer Gill, Dawson College, Montreal, 2006. 1 + 19 muistaakseni.
Vastaa Viestiin