Scott Peterson

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

En haulla löytänyt tälle ketjua niin pistän itse…

Scott Peterson (lokakuun 24, 1972) on yhdysvaltalainen mies joka tuomittiin vuonna 2005 kuolemanrangaistukseen vaimonsa, Laci Petersonin ja syntymättömän poikansa Connerin murhasta.

Tällä hetkellä Scott Peterson on kuolemaantuomittujen osastolla San Quentinin vankilassa ja hän on valittanut tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen.

Hän edeleen väittää olevansa syytön.

Scott Peterson ja Laci Rocha menivät naimisiin Elokuussa 1997.


Katoaminen:

Jouluaaton aamuna vuonna 2002, Scott oli lähtenyt kalaan ja hänen kahdeksannella kuulla raskaana oleva vaimonsa Laci oli jäänyt kotiin katselemaan televisiota. Lacin laskettu aika oli Helmikuun 10, 2003.
Kun Scott myöhemmin päivällä palasi kotiin, Laci ei ollutkaan siellä.
Laci oli kuitenkin jättänyt jälkeensä kaikki henkilökohtaiset tavaransa kuten Luis Vuittonin laukkunsa joka sisälsi hänen lompakkonsa, avaimensa ja kännykkänsä. Myös hänen autonsa, 1996 vuoden Land Rover Discovery oli edelleen pihassa.

Tehtyään ensin kaikki normaalit arkiaskareensa kuten: pestyään pyykkinsä, syötyään, siivottuaan keittiön ja käytyään suihkussa, Scott soitti Lacin äidille Sharon Rochalle kysyäkseen oliko tämä nähnyt Lacia. Sharon ei ollut kuullut Lacista mitään ja niinpä Lacin vanhemmat tekivät Lacista katoamisilmoituksen samana iltana.

25.000 dollarin löytöpalkkio luvattiin vihjeestä jonka avulla Laci löydettäisiin. Myöhemmin tämä nousi 250.000 dollariin ja aina 500.000 dollariin.

Saman tien kerättiin kokoon etsintäpartio joka koostui poliisin miehistä, perheenjäsenistä, ystävistä ja naapureista. Etsintäjoukoissa käytettiin koiria, autoja, veneitä, hevosia ja helikoptereita.
Lacia ei kuitenkaan löytynyt ja poliisi alkoi epäilemään rikoksen mahdollisuutta.
Scottia ei heti pidetty pääepäiltynä koska avioliittoa pidettiin onnellisena ja Lacin perhe uskoi että Scott ei olisi voinut vahingoittaa vaimoaan.

Ajan mittaan poliisi alkoi kuitenkin epäillä Scottin osuutta katomiseen koska hänen kertomuksensa illan tapahtumista olivat ristiriitaisia. (Esim. Scott muutti kertomustaan että Laci olikin kihartamassa hiuksiaan kun hän lähti kalaan.) Selvisi myös että Scottilla oli ollut useita suhteita muihin naisiin avioliiton aikana. Tuorein näistä oli hieroja nimeltä Amber Frey.
Amber Frey pyysi poliisin apua tultuaan epäluuloiseksi koska Scott ei ollut kertonut hänelle että oli naimisissa kadonneeksi ilmoitetun naisen kanssa.
Scott oli kertonut Amberille että hän oli ”menettänyt” vaimonsa (antanut ymmärtää olevansa leski) ja että tuleva joulu olisi hänen ensimmäinen yksin. Tämän hän oli kertonut Amberille 15 päivää ennen kuin Laci katosi!! Tämän kuultuaan Lacin perhe oli varma että Scott oli murhannut Lacin.

Huhtikuun puolivälissä 2003, koiraansa ulkoiluttamassa ollut pariskunta löysi jo osittain mädäntyneen mutta suht hyvin säilyneen sikiön ruumiin San Franciscon poukamasta.
Seuraavana päivänä hiljattain raskaana olleen naisen mädäntynyt ruumis ajautui rantaan noin kilometrin päässä siitä mistä sikiö oli päivää aikaisemin löydetty.
Naisen kuolinsyytä oli mahdotonta määritellä. Ruumilta puuttui pää, molemmat kädet kyynärpäästä alaspäin, toinen jalka ja toinen jalka polvesta alaspäin.
Myöhemmin myös selvisi että ainakin kaksi kylkiluuta oli murtunut.
DNA testit totesivat että kyseessä olivat Lacin ja Connorin ruumiit.

Ruumiit löydetiin paikasta missä Scott yleensä kävi kalastamassa…

Scott Peterson pidätettiin Huhtikuun 18, 2003 golf-kentän parkkipaikalla.
Scottilla oli pidätyshetkellä mukanaan 15.000 dollaria käteistä, neljä matkapuhelinta, leirintä varusteet, ase, kartta Amber Freyn työpaikalle, Viagraa ja veljensä ajokortti. Hän oli värjännyt hiuksensa ja leukapartansa vaaleaksi. Poliisi epäili tästä että Scott Peterson oli aikeissa karata.

Myöhemmin oikeudessa kuultiin esim. Scottin ja Amber Freyn välisiä nauhoitettuja puheluita.
Yhdessä näistä Scott väitti olleensa Pariisissa viettämässä Uutta vuotta Eiffel-tornilla ystäviensä kanssa. Oikeasti Scott oli osallistumassa Lacin Uuden vuoden aaton kynttilä-vigiliaan. (Ortodoksisen kirkon juhlapalvelus)
Scott oli myös pitänyt muutenkin säännöllisesti yhteyttä Amber Freyhin Lacin katoamisen jälkeen.

Kiire oli Scottilla ollut myydä Lacin omistama auto ja halusi tämä myydä heidän yhteisen asuntonsakin.

Valamiehistöä häiritsi suuresti se että Scott Peterson ei millään tavalla näyttänyt tunteitaan oikeudessa. Scott oli hyvin rauhallinen ja jopa flirttaili valamiheistön naisten kanssa.
Scott ei edes silloin osoittanut tunteitaan kun oikeudelle näytettiin kuvia Lacin ja Connorin maatuneista ruumiista.
Valamiehistö on itse kirjoittanut kirjan: We the jury: Deciding the Scott Peterson Case.
(Itse olen juuri aloittanut lukemaan tätä kirjaa.)

Tämä tapaus herätti suurta mediakuohua Yhdysvalloissa kun tapausta käsiteltiin. Itse en kyllä muista että tästä olisi ollut suomen tiedotusvälineissä mitään…
Kuulin tapauksesta kun katsoin Dr. Philin jakson jossa oli haastateltavina nämä valamiehistön jäsenet.
Suurin syy kuulemma syylliseksi tuomitsemiseen oli se että ruumiit löytyivät niiltä main missä Scott Peterson oli yleensä kalassa.

Täytyy sanoa että ei niistä hulluista kyllä päällepäin näe… Scott kun ainakin minun mielestäni on varsin komea mies… :roll:

Tässä muutama linkki lähteisiini:

http://en.wikipedia.org/wiki/Scott_Peterson
http://en.wikipedia.org/wiki/Laci_Peterson

Tässä myös Scottin Blogi:

http://www.ccadp.org/scottpeterson.htm

Tässä Lacin sivut:

http://www.lacipeterson.com/


Tässä muutama kuva:

Lacin ja Scottin hääkuva
Kuva

Laci ja Scott
Kuva

Laci
Kuva


Scott

Kuva

Amber Frey
Kuva
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Tästä tapauksestahan on tehty elokuvakin. Nimi ei tule nyt mieleen tähän hätään, mutta kadonnut-ilmoituksen kuvat taisivat siinä elokuvassa olla aivan ihka aidosta Lacista. :o
Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

Tiina kirjoitti:Tästä tapauksestahan on tehty elokuvakin. Nimi ei tule nyt mieleen tähän hätään, mutta kadonnut-ilmoituksen kuvat taisivat siinä elokuvassa olla aivan ihka aidosta Lacista. :o
Tästä en ole kuullutkaan...mutta jos leffan nimi tulee mieleesi niin kerroppa myös minulle... Olisi mielenkiintoista nähdä se. :P
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Tiina »

PinkCatz kirjoitti:Tästä en ole kuullutkaan...mutta jos leffan nimi tulee mieleesi niin kerroppa myös minulle... Olisi mielenkiintoista nähdä se. :P

Tässä tämä...löytyi googlettamalla Laci Petersonia.
Täydellinen aviomies taisi olla suomalainen nimi elokuvalle.

http://www.imdb.com/media/rm3115097344/tt0385940
Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

Tiina kirjoitti:
PinkCatz kirjoitti:Tästä en ole kuullutkaan...mutta jos leffan nimi tulee mieleesi niin kerroppa myös minulle... Olisi mielenkiintoista nähdä se. :P

Tässä tämä...löytyi googlettamalla Laci Petersonia.
Täydellinen aviomies taisi olla suomalainen nimi elokuvalle.

http://www.imdb.com/media/rm3115097344/tt0385940
Kiitos paljon... :wink:
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-
Turri
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 2:10 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Turri »

Yllättävän paljon muistuttaa leffan kannessa oleva näyttelijä Scottia. :shock:
Runoilijanarsissi

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Runoilijanarsissi »

Turri kirjoitti:Yllättävän paljon muistuttaa leffan kannessa oleva näyttelijä Scottia. :shock:
Sehän on perkele itse Teräsmies! :shock: Eli siis Dean Cain joka juonsi/juontaa (tuleeko enää?) Ripleysin usko tai älä-ohjelmaa.
Turri
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: To Huhti 17, 2008 2:10 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Turri »

No niinpäs onkin. 8)
Clyde
Axel Foley
Viestit: 2478
Liittynyt: Su Syys 14, 2008 9:12 pm

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Clyde »

Eipä olisi kukaan muu sopinutkaan tuohon 8)
Taas tuli yksi uusi elokuva katsottavien listalle. Mielenkiintoinen tapaus sinänsä. Tuosta miehestä olisi kiva tietää hieman enemmän, muutakuin tuosta sen mahdollisesta lähtemisestä ja siitä miten käyttäytyi oikeudessa.
Nanika ga tooku matteiru to
Avatar
PinkCatz
Harjunpää
Viestit: 338
Liittynyt: To Maalis 27, 2008 9:58 pm
Paikkakunta: Desperation

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja PinkCatz »

^ Luen tällä hetkellä kirjaa WE, THE JURY: Deciding the Scott Peterson Case.
http://www.bookreporter.com/reviews2/1597775363.asp

Ihan mielenkiintoinen kirja ja keskittyy juuri tuohon oikeudenkäyntiin... Mutta kiinnostavampaa vielä olisi jos Scott tunnustaisi syyllisyytensä ja kertoisi vähän ajatuksiaan, että mitä silloin päässä liikkui kun päätti vaimoltaan ja syntymättömältä lapseltaan hengen riistää. No tätä tulee tuskin tapahtumaan... :roll:

Edit: Ja tuli näämmä mainittua sitten kahteen kertaan että luen kyseistä kirjaa... :lol:
"Tits are for fucking, not for breastfeeding" -Rose West-
Knuckleduster
Alibin satunnaislukija
Viestit: 64
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 2:22 pm

Re: Scott Peterson

Viesti Kirjoittaja Knuckleduster »

Tulipa kuunneltua Kylmiä väreitä - podcastin jaksot Laci Petersonista. Oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Löytyy Spotifysta ainakin.

Elokuvakin muuten löytyy nykyään Youtubesta ilmaisena.
8)
Vastaa Viestiin