Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Kukkakaali
Lauri Hanhivaara
Viestit: 126
Liittynyt: Ma Syys 01, 2008 1:31 pm

Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja Kukkakaali »

Tässä tänne vähän vanhempaa ceissiä, yrittäkää jaksaa lukea vaikka pitkä onkin. Kyseessä on (lähes) suora suomennos 48/Mystery nimisen tv-sarjan sivuilta, joten epäjohdonmukaisuudet tektissä eivät ole omiani.

Osa 1: Missä on Molly?

Kuva
Molly Bish

Kesäkuun 27. päivän aamuna, Magi Bish oli autossa 16-vuotiaan tyttärensä Mollyn kanssa matkalla Cominsin lammelle, paikalliselle uimarannalle (swimming hole?), missä Molly oli aloittanut työnsä uimavalvojana vain viikkoja aiemmin. He olivat perillä hieman ennen aamukymmentä. Paikka oli tyhjä, lukuun ottamatta kuorma-autoa, joka toi alueelle hiekkaa.
”Sitten hän sanoi minulle, rakastan sinua äiti, ja se oli viimeinen kerta kun näin hänet” sanoo Magi, joka katseli tyttärensä kävelyä rannalle, odottaen rekan poistumista, ennen kuin ajoi pois.

N. 20 minuuttia myöhemmin Sandra Woodworth saapui rannalle lastensa kanssa. ”Ensiapupakkaus oli auki, reppu oli penkillä, hänen pyyhkeensä oli tuolin selkänojalla, sandaalit olivat edessä, samoin Poland Springs vesipullo.” Sandra sanoo ”Mutta Mollya ei näkynyt”. Toinen tunti kului, Mollyn pomo, puiston edustaja Ed Felt, saapui paikalle joka huomatessaan Molly puuttumisen, avoimen ensiapulaukun ja sandaalit, soitti poliisille. Warrenin poliisit saapuivat ja kun Mollyn katoamisesta oli kulunut yli kolme tuntia, soittivat he Mollyn äidille.

Aluksi poliisit ajattelivat Mollyn hylänneen työasemansa pitääkseen hauskaa ystäviensä kanssa, mutta heille jotka Mollyn tunsivat, tuo vaihtoehto tuntui mahdottomalta. ”Me tiesimme että hän ei ikinä vain lähtisi pois töistä, me tiesimme sen. Ja minä tiesin että jotain on pahasti vialla.” Magi kertoi. Molly oli Johnin ja Magin kolmas ja samalla nuorin lapsi. Hän oli juuri päättänyt toisen (junior?) vuoden High schoolissa. Joukkueurheilija Molly oli juuri ollut päättäjäistansseissa poikaystävänsä Steve Lucasin kanssa, ja kuten sisaruksensakin, Molly oli tottunut tekemään töitä.
”Hän oli tyttö, joka luopui vapaista lauantaistaan 16-vuotiaanan tullakseen hengenpelastajaksi. Hän otti työnsä hyvin vakavasti” kertoi hänen sisarensa Heather. ”Hän ei koskaan olisi vaarantanut sitä”
Myöhemmin iltapäivällä, kun poliiseille oli selvinnyt ettei Molly ole kavereidensa tai poikaystävänsä kanssa, siirtyivät he seuraavaan loogiseen vaihtoehtoon, hukkumiseen. ”He sanoivat että hän hukkui, ja se ei todellakaan ollut mahdollista” sanoi hänen veljensä John.

Myöhään iltapäivällä tapauksen tutkinta siirtyi Massachusettsin osavaltionpoliisille. Seuraavien päivien aikana he lanseerasivat massiivisen etsinnän yhdessä Worchesterin yleisen syyttäjän John Conten kanssa. Myös pataljoona vapaaehtoisia lähialueelta auttoi etsinnöissä. Samaan aikaan Bostonin media kuhisi tapauksen ympärillä ja Bishin perhe eli keskellä surua, epätietoisuutta ja shokkia. ”Sinä hengität, mutta et ole hengissä” Magi sanoi ” Menet eteenpäin, mutta et ymmärrä maailmaa johon luotit vielä eilen.” Massachusettsin historian isoimman ja kalleimman etsinnän jälkeenkään Bigsin perheellä ei vieläkään ollut vastauksia. ”Minä näin sen heidän silmistään, he halusivat niin kovasti tuoda Mollyn kotiin, mutta he eivät voineet” Magi kertoi. ”Voit hukata avaimesi ja lasisi mutta miten ihmeessä voit hukata lapsesi Amerikassa?”

Sammal kun tutkijat keskittyivät lähistön asukkaisiin, Magilla ja Johnilla oli oma teoriansa. ”En usko että lähialueen ihmisillä on mitään tekemistä asian kanssa. Tämä on ammattilaisen työtä, jonkun joka tiesi mitä oli tekemässä” John sanoi. Eikä se ollut pelkkä teoria, tasan 24 tuntia aikaisemmin, Magi uskoi nähneensä miehen, joka sieppasi Mollyn.


Osa 2: Mysteeri mies

Vuosia katoamisensa jälkeen, Molly Bish on yhä elossa perheelleen. ”Sanoisi että elämme helvetin ja toivon välissä” sanoi hänen äitinsä. Magi Bish. Ennen pitkää hänen perheensä päättivät ryhtyä aktivisteiksi, ja tehdä kaikkensa pitääkseen yllä toivoa että he löytävät tyttärensä. He tapasivat jopa Elisabeth Smartin (toisen kadoksissa olevan blonditytön) vanhemmat eräässä tapahtumassa, ja alkoivat seurata heidän esimerkkiään. Smartien tavoin, Bishitkään eivät voineet vain istua ja odottaa poliisien tekevän työnsä. John Bish tekee säännöllisesti ”pyhiinvaellusmatkoja” lammelle, ja hänellä on oma teoriansa siitä mitä tapahtui. Se juontaa juurensa aamuun ennekuin Molly katosi, jolloin Magi Bish näki parkkipaikalla yksinäisen miehen istumassa valkoisessa autossa. Magi seurasi miestä hermostuneesti 20 minuuttia ennekuin mies ajoi pois. Sitten hän unohti koko asian. Seuraavaan aamuun asti. ”miehellä oli tummat hiukset, tavallaan, harmahtavat. Hän oli iältään… jotain 45–55 väliltä.” Magi muistelee. Poliisi on julkaissut miehestä kaksi piirrosta. Poliisille selvisi myös, ettei Magi ollut ainoa joka oli nähnyt miehen lähiseudulla. Muut silminnäkijät näkivät miehen valkoisessa autossa ensin autopesulan läheisyydessä ja myöhemmin Cominsin lammen tien alaosassa. Ja myöhemmin, polun lopulla joka vie rannalta läheiselle hautausmaalle.

Kuva
Poliisin piirros epäillystä

John Bishin mielestä katoamispaikka itsessään antaa jo paljon vihjeitä siitä mitä seuraavaksi tapahtui, aloittaen avatusta ensiapupakkauksesta. ”Uskon että paikalle tuli joku, joka sanoi Mollylle ”Tarvitsen laastaria, loukkasin itseni. Onko sinulla jotakin?” Sitten kun Molly käänsi selkänsä avatakseen pakkauksen, John uskoo että kidnappaaja iski, ja pakotti Mollyn hautausmaalle vievälle polulle, koska hänen kenkänsä jäivät rannalle. Hän on varma, ettei Molly olisi koskaan lähtenyt polulle vapaaehtoisesti paljain jaloin.

Syyttäjä John Conte otti teorian valkoisesta autosta vakavasti, ja hänen tiiminsä suoritti pintapuolisen, 125 autoa sisällään pitävän etsinnän. (välihuomio: ottaa vakavasti ja pintapuolinen eivät oikein mielestäni sovi yhteen, mutta…) Hänen tutkijansa uskoivat edelleen vahvasti, että kidnappaajan täytyy asua lähistöllä. He alkoivat kuulustella paikallisia seksirikollisia. Ainakin yksi kuulustelluista, ”lapsiraiskaaja” nimeltään Oscar Baillargeon, osoitti selvää yhdennäköisyyttä poliisin piirroksen kanssa. Hän myös myönsi tavanneensa Mollyn eräissä juhlissa. Mutta Magi oli vielä epäileväinen ”ilmiselvästi heissä on yhdennäköisyyttä, mutta hiukset eivät täsmää...” Piirroksesta on tullut yksi tunnetuimmista Massachusettseista, mutta siltikään poliisi ei ole vieläkään tunnistanut ”miestä valkoisessa autossa”.
”meillä on yli 4000 johtolankaan tietokannassamme” Conte sanoo, ”mutta me olemme etsineet todisteita. Meillä ei ole niitä.”

Kolme vuotta katoamisen jälkeen, tutkimukset syttyivät uudelleen. Palanen Mollyn vaatteista löytyi
metsäiseltä rinteeltä, viisi mailia rannasta jolta hän katosi. Tämä oli ensimmäinen todellinen johtolanka tapauksessa. Mutta suurin läpilyönti tuli paikalliselta ex-poliisilta, nimeltään Tim McGuigan, jolla pakkomielle vastaavaan tapaukseen - toisen nuoren tytön sieppaukseen samalta alueelta.

Elokuussa vuonna 1993, 10-vuotias Holly Piirainen (suomalaissyntyperäinen ehkä… nimen perusteella ainakin), lähti kävelyllä maalaistielle, lähellä isoäitinsä taloa ja yksinkertaisesti vain katosi. Etsijät löysivät vain hänen pienen kenkänsä. Seuraavien viikkojen aikana, Hollyn vanhemmat Richard ja Tina sekä isoäiti Maureen, kävivät läpi saman koettelemuksen, jonka Bishin perhe kokisi seitsemän vuotta myöhemmin. 10 viikkoa Hollyn katoamisen jälkeen, paikalliset metsästäjät löysivät Hollyn jäänteet metsästä lähistöltä. ”Pahinta minulle oli ajatella, kuka teki tämän tyttärelleni” Tina mietti myöhemmin.

Tutkijat eivät koskaan saaneet selville kuka tappoi Hollyn. Mutta useita vuosia myöhemmin, Tim McGuigan ei saanut ratkaisematonta murhaa mielestään, ”ajattelin tämän lapsen viattomuutta ja hänen elämäänsä, jonka saalistaja otti häneltä pois. Se sai minut tajuamaan, että jossain tuolla ulkona on todellista pahuutta. Tuolla on todellista pahuutta. ja halusin tehdä kaikkeni auttaakseni häntä.” Tim aloitti omat tutkimuksensa, mutta hänen esimiehensä eivät olleet asiasta mielissään.
”Mikä voisi olla tärkeämpää, kuin saada tämä saalistaja pois kaduilta, ennen kuin hän nappaa jonkun toisen” ihmetteli McGuigan, joka tosin myönsi että juttu alkoi jo vallata hänen elämäänsä. Hän alkoi juoda raskaasti, hänen avioliittonsa kariutui ja vuonna 20020, hän luopui virastaan ja alkoi ajelehtia työpaikasta toiseen. kirjoittaessaan todellista kuvausta Hollyn murhasta, Tim kiinnostui yhä enemmän ja enemmän samankaltaisuuksista, joita Hollyn ja Mollyn tapauksissa oli. He olivat molemmat nuoria, vaaleita tyttöjä, jotka katosivat maalaismaisemasta vain muutaman mailin päästä toisistaan. McGuigan lähti tapaamaan Mollyn perhettä, kysyäkseen lupaa tutkia myös hänen tapaustaan.

Kuva
Holly Piirainen

Kaksi viikkoa myöhemmin, poliisit julkaisivat merkittävän tiedotteensa. He olivat löytäneet palasia säiden riipomasta uimapuvusta, joka muistutti paljon Mollyn uima-asua, joka hänellä oli kadotessaan päällään. McGuigan kuuli löydöksestä, ja hän kertoi että paikallinen metsästäjä Ricky Beaudreau, johdatti hänet löytöpaikalle. Metsästäjä kertoi, että hän oli nähnyt sinisen asun jo kuukausia aiemmin, mutta unohti koko asian ennekuin törmäsi Tim McGuiganiin. Puku lähetettiin tutkittavaksi ja uusi etsintä Mollyn löytämiseksi aloitettiin. ”Me haluamme ratkaista tämän tapauksen, löytää Mollyn ja viedä hänet takaisin perheensä pariin”, Conte kertoi.


Osa 3: Vastauksia odotellessa

Vielä yhden tuskallisen viikon jälkeen, John ja Magi kuulivat uutiset, joita olivat kauhulla odottaneet: tutkijat olivat löytäneet olkavarren luun, joka kuului 14–20-vuotiaalle henkilölle. Seuraavien viikkojen varrella lisää löydöksiä tehtiin, mm. kylkiluita ja palasia selkärankaa. Lopulta, kesäkuun 9. päivä, tutkijat kertoivat että luut olivat Mollyn. ”Tiedän että Molly on nyt taivaassa, eikä hänen tarvi enää kärsiä”, Magi kertoi. Mollyn etsintä oli nyt ohi, mutta hänen perheelleen etsintä hänen murhaajansa löytämiseksi tuntui tärkeämmältä kuin koskaan. ”Mollyn löytäminen ei päättänyt mitään, ainoastaan tutkimusten linja muuttui. Meidän täytyy löytää tämä henkilö, ennen kuin hän satuttaa taas jotakin”, John sanoi.

Tukijat kaksinkertaistivat panoksensa. Mutta samaan aikaan kun viralliset tutkijat tutkivat rinnettä, josta Mollyn jäänteet löydettiin, aloitti McGuigan oman, epävirallisen etsintänsä muutama maili kauempana, rannalta josta Molly siepattiin. Hänen mukanaan oli profiloija John Kelly, joka oli luonut murhaajalle profiilin. ”Me ajattelimme, että murhaajan on pakko olla paikallinen, johtuen siitä miten Cominsin lammen sijainnista. Hän tiesi mitä tietä pitkin mennä. Rikoshan oli lähes täydellinen, kunnes ruumis löytyi.” Kelly uskoi myös ettei murhaaja ollut ensikertalainen: ”Hän ei olisi ollut yhtä hyvä. Tämä oli täydellinen rikos kolme vuotta. Hän selvisi murhasta ilman seurauksia.” Mollyn ruumiin löytyminen vahvisti yhtä Kellyn ennustuksista – murhaaja etsi korkeaa paikkaa teolleen. ”Tämä johtuu siitä, että kun olet korkealla tekemässä, mitä ikinä uhreillesi teetkään, sinä näet ja kuulet paremmin jos ihmisiä on tulossa. kohti. Se antaa sinulle aikaa piiloutua tai poistua paikalta.”

Kelly ja McGuigan vierailivat yhdessä myös murhapaikalla, ja tämä vahvisti heidän käsityksiään entisestään tyttöjen tapausten yhtäläisyyksistä. ”Kyseessä on selvästi henkilö, joka tunsi alueen erittäin hyvin” sanoi Kelly, joka uskoo 50 %:sti että tapauksilla on yhteys. ”Tämä on selvää. Murhaaja tiesi selkeästi ettei häntä tultaisi keskeyttämään.”

Yksi epäillyistä, joihin McGuigan on huomannut palaavansa kerta toisensa jälkeen, on Robert Armes, työläinen joka on sittemmin muuttanut naapuriosavaltioon. ”Luulen, että hän liittyy Hollyn tapaukseen, Mollysta en ole aivan varma” John sanoo. Johnin mielestä Armes käyttäytyi epäilyttävästi Hollyn katoamisen jälkeen, hän osti uudet kengät Hollyn katoamispäivän ja hylkäsi auton jota oli ajanut. ”Hän tiesi todisteista, jotka oli löydetty. Hän hankkiutui niistä eroon” McGuigan kertoi. Mutta ehkä kaikista silmiinpistävintä oli se, mitä Armes teki heti Hollyn katoamisen jälkeen. Hän Lähestyi Piiroisten perhettä ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi etsinnöissä ja oli mukana keräämässä rahaa. Toisena outoutena Armes otti yhteyttä lehdistöön, ja vannoi syyttömyyttään. Hän kertoi omatuntuntonsa olevan puhdas, eikä aikoisi tunnustaa mitään mitä ei ole tehnyt. Poliisi ei ole pystynyt vahvistamaan Armesin alibia kidnappauksen aikaan ja he väittävät että hän epäonnistui valheenpaljastustestissä.

Poliisi on ollut kiitollinen McGuiganin panostuksesta tapauksiin, mutta tähän mennessä poliisilla ei ole ollut tarpeeksi näyttö pidätykseen. 48 minuuttia (tv-sarja) jäljitti Armesin New Hampshireen. Siellä asuessaan, hänet on pidätetty useasti, mm. oman tyttärensä ahdistelusta. Kun häneltä kysyttiin Holly Piiraisesta, hän ei suostunut vastaamaan. McGuigan ei voi poistaa häntä epäiltyjen listalta, ennen kuin hän on valmis vastaamaan Hollya koskeviin kysymyksiin. Mollyn tapauksessa, hänen epäilynsä on häilyvämpi.

Useita vuosia myöhemmin, poliisit tutkivat (ainakin vuonna 2004 tutkivat) juttua edelleen ahkerasti. He jakavat yhä tietonsa Hollyn murhatutkijoiden kanssa, eivätkä ole poissulkeneet ajatusta yhteydestä murhien välillä.

Elokuun 2. päivä vuonna 2003, Molly laskettiin haudan lepoon. Päivä olisi ollut hänen 20.
syntymäpäivänsä.

Kuva
Mollyn vanhemmat hautajaisissa

Kuva
Heather, Mollyn sisko, hymyilee hautajaisissa kun yksi perhosista, joita hautajisissa lähetettiin lentoon useita satoja, istahti hänen olkapäälleen.

Tästä jutusta on tullut hieman päivityksiäkin, mut nyt ei jaksa...
emiliap
Alokas
Viestit: 8
Liittynyt: Pe Loka 16, 2009 2:55 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja emiliap »

Tämä Mollyn selvittämätön murha on pitkään kiinnostanut minua. Tässä on National Center for Missing Adults:n sivuilla oleva avunpyyntö murhan selvittämiseen.
http://www.theyaremissed.org/ncma/galle ... 200300669W
Kukkakaali
Lauri Hanhivaara
Viestit: 126
Liittynyt: Ma Syys 01, 2008 1:31 pm

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja Kukkakaali »

Sori muuten typot, näköjään ei pääse enää korjaamaan...
HarrietM
Roger Murtaugh
Viestit: 850
Liittynyt: Ke Syys 30, 2009 4:31 pm

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja HarrietM »

kiitos avauksesta
USAsta tämänkaltaisa tapauksia löytyy paljon,
tässä vielä lyhyt pätkä ko 48 hours mystery ohjelmasta

http://www.cbsnews.com/video/watch/?id=586485n

Kummallista että Hollyn katoamisen jälkeen Molly oli kirjoittanut hänen perheelleen kirjeen:
''My name is Molly Bish. I am 10-years-old. Some day I would like to come see you. I am very sorry. I wish I could make it up to you. Holly is a very pretty girl. She is almost as tall as me. I wish I knew Holly. I hope they found her.'' http://www.mollybish.org/holly_p.htm
Tutkinta on ollut laaja ja perusteellista, mutta tekijä on teillä tietämättömillä.

Piirainen on varmaan syntynyt Yhdysvalloissa mutta hänen suku on varmaan kotoisin Suomesta.
Poliisi epäilee että tekijä on sama molemmassa tapauksessa,
tämäkin tapaus pimeänä kohta 20 vuotta :?

Vielä pari muuta tapausta on yhdistetty samaan sarjaan 9 vuotias Sarah Pryor ja 16 vuotias Catherine Malcomson.
Poliisilla on ollut muutamia epäiltyä, seksirikollisia, mutta ketään ei ole pidätettu tapauksien johdosta
http://www.unsolvedmysteries.com/usm433 ... l?t=Crimes
That's a crock!
lifeisgood
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 1:44 am

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja lifeisgood »

http://www.boston.com/Boston/metrodesk/ ... index.html

By Kim Ring, Telegram & Gazette Staff

She was tough as nails, never flinching as she described how the man she married hit her, asked her to download child pornography for him and forced her to put on children’s underwear.

But when she looked at a picture of Gerald B. Battistoni placed next to a sketch of a man wanted for questioning in the murder of Molly Anne Bish of Warren, the woman, his second wife, covered her face, shook her head slightly and the tears came.

The second wife asked that she not be identified. It is the policy of the Telegram & Gazette not to identify victims of sexual abuse.

Battistoni, 49, is behind bars, serving 10 to 12 years in state prison for raping the daughter of a woman he dated, but never married, around 1991. He was convicted in Springfield last August. That charge came last year after licensed private investigator and former Vermont State Trooper Daniel E. Malley, working on a child custody case involving Battistoni, tracked down information that Battistoni had raped a young girl years earlier.

When he found the victim and asked her about the allegations, she admitted she’d been raped by Battistoni, possibly 100 times or more when she was between 13 and 16 years old, and except for one of her childhood friends, had never told a soul.

The teen’s mother said Battistoni plied her daughter with cigarettes, soda and other things she wasn’t always allowed to have. The mother said he seemed to want to protect her daughter, who had been raped before by another man.

But Malley discovered Battistoni was certainly not “protecting” the teenager at all.

The victim described in her statement how Battistoni would perform oral sex on her and eventually began “having sexual intercourse with her whenever her mother was not at home,” according to Trooper Brendan M. O’Toole’s report.

He took her underwear, and raped her in her father’s home, watching out the window in case he returned.

When she was 13, she moved to a Sturbridge apartment with her mother, who had a restraining order against Battistoni. He would sometimes drive by the apartment looking for her. Once, in front of a Sturbridge police officer investigating whether he was violating the restraining order, he told the girl he loved her. The officer included that statement in his report. In an interview with the mother, she has alleged Battistoni had been violent with her.

During the course of the child custody investigation, Malley learned Battistoni could be linked to the area where 10-year-old Holly Kristin Piirainen disappeared in August 1993.

His rape victim’s mother, a real estate agent, had listed a home for rent with her name and photo on the sign in the yard near a home owned by Holly’s grandmother, Maureen Lemieux. Holly had been staying there when she vanished after walking to a neighbor’s with her younger brother to look at some puppies. A little checking revealed that the girl Battistoni raped in the early 1990s was, in 2000, grown and living close to Comins Pond in Warren when Molly worked as a lifeguard. Malley learned that Battistoni had been to Comins Pond in the past. He’d lived in Warren and was familiar with the area.

One of his wives said that when they lived in Ware, Battistoni often cut over Whiskey Hill to buy drugs from a dealer in Warren. Three years after she disappeared, Molly’s remains were found in a wooded area of Whiskey Hill.

When Malley compared a sketch of the man seen at Comins Pond the day before Molly’s disappearance, it bore a striking resemblance to Battistoni.

“I didn’t set out to get involved in these cases,” said Malley, the owner of Allegiant Investigations of Worcester.

“I was working a child custody case. But there were things here I could not ignore,” he said.

A review of records by the Telegram & Gazette in Palmer, Springfield, Westfield, Belchertown and Dudley courts reveals that many of Battistoni’s relationships ended with restraining orders and women swearing under oath that they were terrified of him.

At every turn, Malley became more concerned. He worked to get Battistoni prosecuted for the rapes, and with that done, started taking a closer look at possible connections to the Bish and Piirainen cases — with the blessing of the families. No one is paying him.

“It doesn’t matter,” he said. “It’s the right thing to do. Whether he did it or not, he deserves to be looked at, and if he’s not the one, then we need to figure that out, too.”

Women who’d been involved with Battistoni described him as initially charming with underlying violent tendencies.

In an interview with the second wife, she said she called him a “hero” because he had fixed her car — a white Chevrolet. On the day Molly disappeared, he told her he had been working on the car and had taken the car out for a spin in the Warren area.

“I remember thinking that was weird for him to say,” she said, adding that Battistoni did not have a license at that time. Molly Bish’s mother, Magi, remembered seeing a man sitting in a white car smoking when she dropped off Molly for work the day before she disappeared.

When she worked with a sketch artist to produce a drawing of the man, Mrs. Bish talked about the distinctive way the man held his cigarette and glared at her.

Battistoni’s second wife said she used to get very annoyed with the way he “effeminately” held his cigarettes.

“It used to be one of those things that drove me crazy,” she said, holding her hand to her face, her fingers splayed.

She also recalled how, in the days after Molly disappeared, Battistoni took to the couch, rarely moving. He shaved his moustache and went out very little.

From the outside, Battistoni seemed to be on the right side of the law, working as a confidential informant with a drug task force; something police confirmed, and serving as a bouncer, complete with a shirt labeled “Security,” at the seedy Wolf’s Den bar in Palmer, before it closed.

But behind closed doors, he changed. In interviews, his wife and girlfriend said he used drugs, was so paranoid he once climbed into the crawl space of a ceiling in an apartment he shared with the girlfriend and barricaded himself inside his home because he was convinced the FBI was coming for him.

He rarely worked a regular job and passed the time watching “The Simpsons” and Court TV, seeing the same crime shows over and over, never tiring of them. He suffered from various mental health issues and sometimes he cut out stories about violent crimes from the newspaper leaving them where whatever woman he was with at the time would see them.

Three of the women he’d been involved with said he told them he’d killed a man in Ludlow hiding the body, which had never been found, according to court records and interviews. He threatened to do the same to them. He fancied himself to be “smarter than the cops,” his second wife said, and when they discussed the Bish case, he refused to talk about it, though he once told her, “Sometimes there’s just no evidence.”

He has a lengthy criminal record that dates to 1980, according to documents obtained by the Telegram & Gazette.

His second wife said he’d lecture her and often presented himself as an authority figure.

Twice, according to court documents, he’d been accused of impersonating a police officer. On one occasion, he carried handcuffs on a police-style belt and a Mag-Lite flashlight, a Springfield officer wrote in a 2001 report after a bartender called to report Battistoni was causing a disturbance.

Police have theorized that Molly might have been convinced by someone to leave her post at the beach. Her family said someone who seemed to be a police officer might have lured her that way.

While much of what Malley has uncovered is interesting, none of it means that Battistoni did anything more than what he’s been convicted of.

Detective Capt. Peter Higgins from Hampden District Attorney Mark G. Mastroianni’s office said prosecutors have looked at Battistoni and vigorously prosecuted him for the rapes.

He said the new district attorney’s staff has familiarized themselves with the case and met with Holly’s family.

“We are following up on leads,” he said. “We did prosecute this case (the rape case) because the evidence was there.”

The captain declined comment on any possible connection between the Piirainen case and Battistoni.

Timothy J. Connolly, a spokesman for Worcester District Attorney Joseph D. Early Jr., said detectives there, “continue to investigate the Bish case and look at any information we get.” He declined to say whether detectives believe Battistoni could be a suspect in Molly’s abduction and murder.

While both families have ridden a roller coaster of emotions with possible suspects popping up from time to time and eventually being discounted, neither Holly nor Molly’s families have given up.

Heather Bish said each time her family hears of a new suspect or a possible break in the case they’re cautiously hopeful and even if a lead is unfounded, it brings new attention to her sister’s case and might, someday, prompt someone with information to come forward.

Holly’s mother, Tina Harrington, said she also holds out hope and wonders whether Battistoni might be the one.

“If he is the guy, it’d feel really good because he’s already in jail,” she said. “It seems like a possibility, and I think they should be looking at him.”

Malley has been quiet about the case but now, he believes, is a good time to talk about it. He’s talked with investigators in the Worcester and Hampden District Attorneys’ offices and told them what he’s found.

He’s hoping that, with Battistoni securely behind bars in Walpole state prison, people with information might feel safer coming forward.

“Whether they have information about the Bish case or the Piirainen case, I want to talk to them,” he said. “And if they have an alibi for Jerry (Battistoni), I want to hear that, too. We need to know what happened.”

Battistoni’s first wife, who also had restraining orders against him, declined to comment for this story.
Tummennukset minun. Kovasti veikkaisin siis häntä.
lifeisgood
Susikoski
Viestit: 42
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 1:44 am

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja lifeisgood »

Kuva

Keskellä olevassa kuvassa Gerald Battistoni, ja oikealla reunassa olevassa kuvassa luonnos Mollyn äidin näkemästä miehestä.

Hollyn keissiin liittyen on:
On January 3, 2012, Hampden County Attorney Mark Mastroianni announced that forensic evidence found near Holly's body had been linked to David Pouliot, a suspect who died in 2003.[1] Investigators have not disclosed the nature of the forensic evidence, nor the type of testing that linked Pouliot to the evidence. Investigators said that, although Pouliot is a person of interest in the crime, as of January 2012 he has not yet formally been named a suspect.
http://en.wikipedia.org/wiki/Holly_Piirainen

Kuva

Kuvassa David Pouliot, joka muistuttaa myös hieman Mollyn äidin piirrosta.
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2207
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

Edellisestä viestistä käy ilmi, että David Pouliot on todennäköinen Holly Piiraisen murhaaja. Hän ei ole enää maan päällä vastaamassa teoistaan.

Näyttää myös siltä, että Molly Bishin murha on ratkeamassa. Todennäköinen syyllinen on Rodney Stanger, joka istuu Floridassa vankeudessa naisystävänsä taposta. Mollyn ja Hollyn murhat eivät siis näytäkään liittyvän toisiinsa. Stanger on mainittu jo Wikipediassakin mahdollisena murhaajana.

Dark Minds on tehnyt murhista dokkarin, jossa Hollyn ja Mollyn lisäksi muidenkin tyttöjen karmea kohtalo pyritään kytkemään toisiinsa.

Rodney Stanger:
Kuva

http://en.wikipedia.org/wiki/Death_of_Molly_Bish

http://www.myfoxboston.com/story/196699 ... shs-murder

http://www.youtube.com/watch?v=BL_E4sMshdE
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Tää Mollyn tapaushan haisee kilometrien päähän.
Saadakseen niin pitkän etumatkan, ettei äiti enää 20 minuutin päästä tavoita, on tytön täytynyt mennä sen huoltotehtävissä liikuneen tai jonkun muun auton kyydissä. Se hiekkaauton kuski olisi helposti jäljitettävissä (eiköhän niissäkin lienee jotkin rekisterikilvet ole) ja auto tutkittavissa sen selvittämiseksi onko tyttö ollut siellä joko elävänä, kuolleena tai sekä että. Onko sitä edes yritetty selvittää, mitä äiti muistaa huoltoautosta.
Se, ettei asiasta mitään ilmeisesti ole kuulunut on outoa. Ketjun aloitustarinan kertomuksen mukaan äidin olisi käytännössä pakosti siis jopa pitänyt nähdä, jos tyttö olisi edes yrittänyt nousta siihen kuormuriin. Juurikin se, että äiti ei ilmeisesti ole kuullut mitään muuta autoa, on epäilyttävää. Samoiten sen huoltoauton (tai mikä lie hiekka auto) kuljettajan ulkonäöstä pitäisi olla laadittavissa piirros, jos äidin muisti sen suhteen on yhtä hyvä kuin monissa muissa havainnoissa.

Kovin epäuskottavalta vaikuttaa sekin että "sieppaaja" olisi kävelyttänyt Mollyn, vastoin tahtoaan paljain jaloin polkua pitkin, pois paikalta ilman että äiti olisi huomannut mitään. Väkisin vientiä ulkopuolisen toimesta, ilman paikalla olleen äidin havaintoja, vastaan on myös tiedot Mollyn kyvystä ja halusta pitää itsestään huolta.

Se, että suhtaudutaan vakavasti mutta suoritetaan "vain" pintapuolinen tarkastus, saatttaa johtua esimerkiksi siitä mitä laki sanoo sen astisen näytön riittävyyden vaikutuksesta sihen mitä saa tehdä. Poliisin ja syyttäjien korkeaan kynnykseen ryhtyä pakkokeinoihin saatta myös vaikuttaa käytänössä konkurssikypsän liittovaltion halu maksaa korvauksia aiheettomasta vangitsemisesta tai muista aiheettomista pakkokeinoista. Pitää olla jotain mihin tukea pakkokeinovaatimukset.
sitruunapinna
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: La Touko 05, 2012 9:01 pm

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja sitruunapinna »

Nyt en ihan jarmo.janis pysynyt kärryillä ajatuksiesi kanssa? Miten niin äiti ei enää 20 min päästä tavoittanut? Mollyn äiti toi tyttärensä työmaalleen (uimaranta) mikä oli tyhjillään lukuunottamatta hiekka-autoa. Äiti katsoi Mollyn kävelevän pois ja odotti itse hiekka-auton lähtevän paikalta,tämän jälkeen ajoi pois. Noin 20 minuuttia äidin lähdön jälkeen on rannalle saapunut nainen lapsiensa kanssa ja huomasi uimavahdin tavarat,auki olevan ensiapupakkauksen jne. Toisekseen,vieressä oli metsää minne kadota lyhyessäkin ajassa katseilta piiloon ja kaksikymmentä minuuttia on varmasti tekijälle riittänyt jos kertan on paikalla ollut odottamassa.( Tämä kuvauksen mies jonka äiti näki) Ihan hyvin tyttö on ainakin minun mielestäni voinut polkua pitkin pakotettuna kävellä pois tekijän kanssa, jos esim.aseella uhattu. En osaa ajatella että Mollyä olisi autolla viety mihinkään.
Hei hei mutsi.Mä en oo syöny mun lääkkeitä.
jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

sitruunapinna kirjoitti:Nyt en ihan jarmo.janis pysynyt kärryillä ajatuksiesi kanssa? Miten niin äiti ei enää 20 min päästä tavoittanut? Mollyn äiti toi tyttärensä työmaalleen (uimaranta) mikä oli tyhjillään lukuunottamatta hiekka-autoa. Äiti katsoi Mollyn kävelevän pois ja odotti itse hiekka-auton lähtevän paikalta,tämän jälkeen ajoi pois. Noin 20 minuuttia äidin lähdön jälkeen on rannalle saapunut nainen lapsiensa kanssa ja huomasi uimavahdin tavarat,auki olevan ensiapupakkauksen jne. Toisekseen,vieressä oli metsää minne kadota lyhyessäkin ajassa katseilta piiloon ja kaksikymmentä minuuttia on varmasti tekijälle riittänyt jos kertan on paikalla ollut odottamassa.( Tämä kuvauksen mies jonka äiti näki) Ihan hyvin tyttö on ainakin minun mielestäni voinut polkua pitkin pakotettuna kävellä pois tekijän kanssa, jos esim.aseella uhattu. En osaa ajatella että Mollyä olisi autolla viety mihinkään.
Okei nyt käsitin. Se hiekka-auton kuski olisi jossain äidiltä näkymättömissä voinut ottaa tytön kyytiin. Mutta muusta mitä sanoin pidän kiinni piiruakaan väistämättä. Juurikin siitä syystä että tuota hiekka-autoa ei ilmeisesti koskaan tutkittu sen perusteella mitä kolmesti läpi lukemastani aloituksesta ymmärsin. Sen hiekka auton tutkinnan tekemättä jättäminen on outoa. Jonkun olisi pitänyt pystyä kertomaan kuka siellä on kuormurilla ollut, jos kyseessä olisi ollut paikan ylläpitäjän kanssa sovittu juttu. Se autolinja täsä tutkinassa oltaisiin voitu kuitata pelkästään sillä että äiti olisi muistanut rekkarin. Jotenkin on jäänyt vaikutelma "sopivien" asioiden muistamisesta.
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja dazu »

Kävin tuossa tätä keissiä läpi ja tulin siihen tulokseen, että David Pouliot tappoi sekä Piiraisen, että Bishin, sekä kaksi muuta blondia, seitsemänvuotiaan Janice Pockettin 1973 ja 13-vuotiaan Lisa Whiten 1974. Tämä teoria näiden neljän tapauksen yhteydestä toisiinsa esitettiin Dark Mindsin jasossa "Blonde blue eyed and gone".

Lisäksi löysin yhteyksiä muiden alueella tapahtuneiden vastaavanlaisten murhien välillä ja huomasin, että alueella toimi 1970-luvulla yhteensä viisi erillistä kiinnijäämätöntä teinityttöjä tappavaa sarjamurhaajaa.

Yksi sarjamurhaaja tappoi Debbie Spicklerin(1968), Susan Larosan(1975) ja Patricia Lucen(1978). Kaikki kolme katosivat Vernon -nimisestä kaupungista. Kaikki myöhäisessä teini-iässä ja kaikki brunetteja.

Toinen sarjamurhaaja tappoi Stephanie Oliskyn(1975) ja Dawn Petersonin(1976). Molempien kimppuun hyökätty puistossa/metsikössä blitz-tyyliin ja pää nuijittu paskaksi.

Kolmas sarjamurhaaja tappoi Janette Reynoldsin elokuussa 1978 ja Theresa Corleyn joulukuussa 1978. Molemmat tytöt liftasivat ja löytyivät kuristettuina.

Neljäs keissi oli elokuussa 1975 sidottuna löytynyt tunnistamaton vainaja, joka oli tukehdutettu. Tuosta epäillään erästä muista teoista kiinnijäänyttä transvestiittia sarjamurhaajaa signaturen perusteella.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4667
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Molly Bish ( ja Holly Piirainen)

Viesti Kirjoittaja dazu »

^Tsekkailin tuota juttua vielä uudelleen ja nuo menevät kyllä maantieteellisesti ja uhriprofiilin puolesta niin vahvasti yhteen, että saattaakin olla, että sama henkilö on tappanut seuraavanlaisen sarjan:

(1968) Deborah "Debbie" Spickler 13-vuotta, katosi Vernonista

(1973) Janice Pockett 7-vuotta, katosi Tollandista, noin 5-10km päästä siitä, mistä Spickler

(1974) Lisa White 13-vuotta, katosi Vernonista, jälleen 10km sisältä kahdesta edellisestä uhrista

(1975) Susan Larosa 20-vuotta, katosi Vernonista

(1975) Stephanie Olisky 15-vuotta, surmattiin East Windsorissa tylpällä esineellä alle 10km päässä Vernonista, kolme viikkoa Susan Larosan katoamisen jälkeen

(1976) Dawn Peterson 13-vuotta, surmattiin North Windhamissa tylpällä esineellä. Paikka sijaitsee 20km Vernonista itään.

(1978) Patricia Luce 18-vuotta, katosi Vernonista

(1993) Holly Piirainen 10-vuotta, katosi Graftonista, joka sijaitsee noin 70km Vernonista koilliseen, ruumis löytyi Brimfieldistä, joka sijaitsee 35-40km katoamispaikasta länteen

(2000) Molly Bish 16-vuotta, katosi Warrenista, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Piiraisen ruumiin löytöpaikasta. Bishin ruumis löydettiin myöhemmin lähistöltä.

Sanoisin, että varmaa on jokatapauksessa, että Piiraisen ja Bishin tapaukset liittyvät yhteen ja, että Oliskyn ja Petersonin tapaukset liittyvät yhteen ja, että Spicklerin, Pockettin, Whiten, Larosan ja Lucen tapaukset liittyvät yhteen.

Jos Pouliot tappoi kaikki yhdeksän, niin hänen on täytynyt aloittaa tappaminen jo 14-vuotiaana. Kokaiininkäyttäjä Pouliot kuoli sopivasti sydänkohtaukseen 6 viikkoa Bishin ruumiin löytymisen jälkeen.
Mielestäni hän kyllä on Piiraisen ja Bishin tapausten tekijä, mutta ei se ehkä mahdotonta olisi, että hän olisi jo 14-vuotiaana tappanut 13-vuotiaan Spicklerin.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden
Vastaa Viestiin