Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Tästä taitaa tulla pitkä juttu, joten laitan muutamassa osassa niin on mukavampi lukea. Ajankohtainen tämän jutun takia ja mielenkiintoinen myös omillaan.

---

Kuva

Peter William Sutcliffe syntyi 2. kesäkuuta 1946 ja oli vanhempiensa Johnin ja Kathleenin ensimmäinen poika. Pojan odotettiin kasvavan isänsä kaltaiseksi, rotevaksi mieheksi joka piti urheilusta ja ryyppäämisestä. Peteristä tuli kuitenkin ujo, hiljainen poika joka viihtyi mieluummin sisätiloissa äitinsä kanssa kuin ulkona leikkimässä sisarustensa kanssa. Nuorta poikaa pelotti suuresti isän agressiivinen maskuliinisuus.

Koulussa, jota hän vihasi, Peter ei edes yrittänyt seurustella muiden lasten kanssa. Hän vietti välitunnit hiljaisessa nurkassa, kaukana rajuista leikeistä, koska oli pienikokoinen ja heikko. Hänen isänsä huolestui tästä ja otti tavakseen vierailla koululla joka iltapäivä rohkaistakseen poikaansa liittymään muiden seuraan, mutta se ei auttanut. Yläaste ei tuonut muutosta, vaan Peteriä kiusattiin rajusti, mistä syystä hän lintsasi koulusta kaksi viikkoa ennen kuin hänen vanhempansa saivat tietää asiasta. Nuo kaksi viikkoa Peter oli viettänyt ullakolla (koulun? toim. huom.) lukien kirjoja ja sarjakuvia. Vaikka kiusaaminen loppui koulun puututtua asiaan, Peteriä pidettiin outona ja ulkopuolisena.

Viimeisinä yläastevuosinaan Peter yritti muuttaa asemaansa muiden keskuudessa, hän alkoi harrastaa bodausta ja liittyi luokkatovereidensa seuraan. Pian, isänsä suureksi iloksi, Peter voittikin jo molemmat veljensä kädenväännössä. Hän ei vieläkään osoittanut mitään mielenkiintoa tyttöjä kohtaan. Sopiakseen paremmin porukkaan Peter alkoi harrastaa urheilua, mutta pelkäsi vetää huomiota itseensä eikä loistanut missään lajissa. Hän lopetti koulun 15-vuotiaana ilman tulevaisuudensuunnitelmia. Parin seuraavan vuoden aikana hänellä oli useita eri työpaikkoja. Hän aloitti työt samalla myllyllä (alk. mill, saattaa olla myös saha tai muu tehdas, toim. huom.) jossa hänen isänsä työskenteli, mutta muutaman viikon jälkeen hän lopetti ja aloitti työt insinööriharjoittelijana. Yhdeksän kuukauden jälkeen hän lopetti myös tämän pestin ja sai töitä tehtaalta. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin hän lopetti työn ja aloitti uuden uran haudankaivajana.

Läpi teinivuosiensa, Peter oli aina hyvin omistautunut äidilleen, toimitti mielellään tämän juoksevia asioita ja vietti aikaa hänen kanssaan. Suhde isään ei ollut niinkään hyvä; Peterin mielestä John vietti liikaa aikaa urheilun ja kaveriensa kanssa. 18-vuotiaaksi tullessaan Peter ei ollut perinyt isänsä urheiluhulluutta, mutta harrasti kehonrakennusta ja muuta miehistä, kuten moottoripyörillä ajelua ja niiden korjausta. Ainoa huoli oli että Peter ei vieläkään ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, eikä hänellä ollut koskaan ollut tyttöystävää.

19-vuotiaana hengaillessaan kavereidensa kanssa Royal Standardissa, paikallisessa hotellissa, Peter ensi kerran lähestyi tyttöä. Tämä oli Sonia Szurma, tsekkoslovakialaisten maahanmuuttajien tytär. Sonian isä, liikunnanopettaja ja yliopistoluennoija, ei alunperin juurikaan ihastunut tyttärensä mielitiettyyn mutta huomasi lopulta että Peter oli työtätekevä ja säästeliäs mies joka piti hyvää huolta hänen tyttärestään. Tavatessaan Peterin Sonia aikoi opettajaksi. Vaikka pari ei menisi naimisiin vielä kahdeksaan vuoteen, sitä hiljaa odotettiin heiltä itsestäänselvyytenä.

Kuva
Hääpäivänä.

Vanhempiensa silmissä Peteristä oli tullut täydellinen poika. Vain työhistoriassa oli tahra, siitä kun selvisi muuan muassa se että poika oli usein myöhässä töistä ja oli sen takia menettänyt paikkansa hautausmaalla, minkä jälkeen oli työskennellyt useissa eri hommissa. Huhtikuussa 1973 tämä ongelma näytti selvinneen, kun Peter aloitti ensimmäisessä vakituisessa työpaikassaan, yövuorossa Britannia Worksissa (en saanut selvyyttä tähän firmaan, toim. huom.). Vuonna 1974 perhe sai vihdoin painostettua Peterin avioliittoon, vaikka hänellä ja Sonialla ei ollut varaa taloon eikä Sonia ollut saanut opettajan tutkintoa. Pari sai kuitenkin asua Sonian vanhempien luona ja meni naimisiin 10. elokuuta, Sonian 24-vuotissyntymäpäivänä.

Peter tunnettiin julkisesti esimerkillisenä miehenä, joka paiski töitä ja oli hiljainen mutta rakastava aviomies. Mitään merkkejä tulevasta väkivallasta ei ollut näkyvissä, vain harva näki Peterin toisen puolen. Gary Jackson, työtoveri hautausmaalta, kertoi että Peter tykkäsi pilailla luurankojen kanssa ja varastella koruja vainajilta. Robin Holland, Peterin lanko, kävi usein tämän kanssa ryyppäämässä paikallisella punaisten lyhtyjen alueella, jolloin Peter intoutui kertoilemaan seikkailuistaan prostituoitujen kanssa. Lopulta Peterin kaksinaamaisuus riitti Robinille, joka kieltäytyi enää lähtemästä ulos Peterin kanssa. Trevor Birdsall oli tutustunut Peteriin samoihin aikoihin kun tämä Soniaan, ja tulisi myöhemmin ilmoittamaan poliisille epäilyksensä Peteristä.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Puoli vuotta häiden jälkeen Peterille tarjottiin 400 punnan lopputiliä. Hän suostui tarjoukseen ja käytti rahat kuorma-autokorttiin. Kesäkuun 4. 1975 hän läpäisi inssiajon ja osti mustakattoisen Ford Corsairin, pitäen kuitenkin myös ensimmäisen autonsa, limenvihreän Ford Capri GT:n. Seuraavien kuukausien aikana Peter kertoi perheelle ja ystäville Sonian useista keskenmenoista. Viimeisimmän jälkeen pariskunnalle kerrottiin että Sonia ei koskaan pystyisi saamaan kovasti toivottuja lapsia.

Kuva
Anna Rogulskyj.

Ei mennyt kauaakaan kun Peter teki ensimmäisen raportoidun hyökkäyksensä. Anna Patricia Rogulskyj, nätti blondi, asui Keighlyssa ja oli eronnut ukrainalaisesta miehestään kaksi vuotta aiemmin. Heinäkuun 4. 1975 Anna oli tapellut poikaystävänsä kanssa, joten lähti baariin ystäviensä kanssa. Yhdeltä aamuyöstä ystävät heittivät Annan kotiin, jossa tämä uskoi poikaystävän odottelevan. Näin ei kuitenkaan ollut, ja edelleen vihaisena Anna päätti kävellä kaupungin toiselle puolelle miehen luo ja selvittää asiat. Annan hakatessa vihaisena miehensä ovea, Peter Sutcliffe seisoi varjoissa katselemassa. Turhautuneena, Anna vihdoin otti toisen kenkänsä pois ja rikkoi ikkunan. Kun hän kumartui laittamaan kenkää takaisin, Peter hyökkäsi ja iski häntä rajusti päähän. Anna meni tajuttomaksi eikä tuntenut kahta seuraavaa vasaraniskua. Peter pysähtyi vetämään henkeä, sitten nosti Annan hameen ja veti hänen alushousunsa alas. Hän laittoi vasaran taskuunsa ja veti ulos veitsen, jolla raivoissaan viilteli naisen vatsaa.

Naapuri oli kuitenkin huomannut metelin ja huolestunut, ja huuteli nyt Peterille. Mies otti itseään niskasta kiinni ja selitti rauhallisesti naapurille että kaikki oli hyvin. Naapuri uskoi tämän ja vetäytyi kotiinsa. Peter suoristi Annan vaatteet ja häipyi paikalta.

Peter palasi kotiin nukkuvan vaimonsa viereen, samalla kun Anna löydettiin ja kiidätettiin sairaalaan. Hänelle tehtiin 12 tunnin leikkaus, ja yhdessä vaiheessa suoritettiin jopa viimeinen voitelu. Anna selvisi kuin ihmeen kaupalla, mutta hänen elämänsä muuttui radikaalisti. Hän elää viiden kissansa kanssa useiden turvallisuusjärjestelyjen takana eikä juurikaan poistu kotoaan.

Seuraavan kuukauden aikana Peter etsi autokuskintöitä ja Sonia päätti vihdoin suorittaa opettajan tutkinnon Margaret McMillan -collegessa Bradfordissa. Perjantaina, elokuun 15., Peter ja Trevor ajoivat Halifaxiin jossa he juopottelivat useissa eri pubeissa. Jokin näistä pubeista oli juuri se jossa Peter ensi kertaa näki rouva Olive Smeltin.

46-vuotiaan Oliven perjantai-ilta sujui kuten normaalisti; hän tapasi ystäviään alkoholin merkeissä kun hänen miehensä pysyi kotona parin 15- ja 9-vuotiaiden lasten kanssa. Olive sai tutuilta kyydin kävelymatkan päähän kotoaan. Samoihin aikoihin, Peter jätti Trevorin yksin autoon. 23:45 Olive oikaisi kujan kautta, kun Peter hiipi takaapäin hänen kimppuunsa ja löi häntä päähän. Kun Olive kaatui maahan, mies löi häntä uudelleen, sitten alkoi viillellä hänen selkäänsä. Peter kuitenkin kuuli auton lähestyvän, joten jätti uhrinsa ja kiiruhti takaisin autoon Trevorin luo.

Olive ei muistanut hyökkäyksestä mitään. Naapurit veivät hänet kotiinsa ja soittivat sekä ambulanssin että Oliven aviomiehelle. Olive oli sairaalassa 10 päivää. Senkin jälkeen, hänen elämänsä oli sirpaleina. Hän sairastui vakavaan masennukseen ja pelkäsi ennen kaikkea miehiä, joskus myös aviomiestään.

Yhtäläisyyksistä huolimatta poliisit eivät yhdistäneet hyökkäyksiä Oliven ja Annan tapauksissa vielä kolmeen vuoteen.

Syyskuun 29. vuonna 1975 Peter aloitti työt rengasfirman kuskina. Tasan kuukautta myöhemmin hänen onnistui tappaa ensimmäinen uhrinsa.Wilomena McCann, kavereille Wilma, oli 28-vuotias temperamenttinen neljän lapsen äiti. Hänen ruumiinsa löydettiin lokakuun 30., makaamassa kasvot alaspäin, vain sadan metrin päässä kotoaan.

Kuva
Wilma McCann.

Wilma ei ollut koskaan tyytynyt kotiäidin elämään vaan viihtyi Leedsin yöelämässä. Kuolinyönään hän oli jättänyt lapsensa vanhimman, 9-vuotiaan Sonjen, huomaan ja lähtenyt ryyppäämään. 22.30 baari meni kiinni ja Wilma suuntasi kotiin. Rekkakuski tarjosi hänelle kyytiä mutta jätti hänet tienposkeen koska naisen puhe oli epäselvää ja ilkeätä. Puoli kahdelta aamuyöstä Wilma sai kyydin. Kuski oli viimeinen joka näki hänet elossa. Kello viideltä naapuri löysi Wilman kaksi vanhinta tytärtä kylmissään bussipysäkiltä. He olivat huolissaan äidistään joka ei ollut tullut kotiin, ja odottivat hänen saapuvan bussilla.

Ruumiinavauksesta selvisi että Wilmaa oli lyöty kahdesti takaraivoon ja puukotettu kaulaan, rintaan ja vatsaan yhteensä 15 kertaa. Wilman housuista ja alushousuista löytyi spermaa. Kun selvisi että kyseessä oli murha, tapauksen kimpussa oli 150 poliisia jotka keräsivät lausuntoja sadoilta ihmisiltä.

(En ottanut tähän väliin mainintaa Joan Harrisonista koska tämä ei ollut Peter Sutcliffen uhri.)

Kuva
Emily Jackson.

42-vuotias Emily Monica Jackson asui miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Churchwellissa lähellä Leedsiä. Jacksoneilla oli viime aikoina ollut taloudellisia vaikeuksia, joten Emily oli alkanut ottaa rahaa vastineeksi seksuaalisista palveluksista. Pariskunta ajoi yhdessä Leedsiin missä Emily meni baariin tienaamaan rahaa ja aviomies Sydney odotti autossa. 20. tammikuuta 1976 he joivat drinkit yhdessä minkä jälkeen Emily lähti etsimään asiakkaita. Sydneyn oli määrä odottaa baarin sulkemisaikaan asti, jolloin Emily palaisi. Kun vaimoa ei kuitenkaan kuulunut, Sydney meni taksilla kotiin, olettaen Emilyn tulevan parin autolla hetken päästä.

Seuraavana aamuna kahdeksan aikaan Emilyn viillelty ruumis löytyi noin 800 metrin päässä baarista jossa Jacksonit olivat olleet edellisenä iltana. Hänet oli jätetty makaamaan selälleen, jalat levällään. Housut ja alushousut olivat jalassa, mutta rintaliivit oli vedetty ylös. Kuten aiemminkin, Peter oli lyönyt uhriaan kahdesti päähän vasaralla ja viillellyt häntä sitten yhteensä 51 kertaa ruuvimeisselillä. Toteuttaessaan raivoaan jo kuolleen uhrinsa ruumiiseen Peter teki kuitenkin virheen ja astui Emilyn reiden päälle, jättäen selvän kengänjäljen.

Maaliskuun 5. Peter sai potkut rengasfirmasta. Vaikka olikin ollut hyvä työntekijä, Peter oli jatkuvasti myöhässä töistä. Yölliset retket punaisten lyhtyjen alueelle alkoivat kostautua aamu-unisuutena. Kesti useita kuukausia ennen kuin hän löysi uuden paikan autonkuljettajana.

Kuva
Marcella Claxton.

Aamuyöstä toukokuun 9., 20-vuotias prostituoitu Marcella Claxton oli kävelemässä kotiin kaveriensa bileistä, kun suuri valkoinen auto ajoi hänen luokseen. Marcella ei ollut töissä tuona iltana, mutta pyysi kuljettajalta kyytiä kotiin. Kuski ajoi hänet kuitenkin niityn reunaan ja tarjosi naiselle 5 puntaa seksistä, mistä Marcella kieltäytyi. He molemmat nousivat autosta ja Marcella kuuli pienen tömäyksen kun Peter pudotti jotain maahan. Mies väitti että se oli ollut hänen lompakkonsa. Marcella lähti puun taakse asioilleen. Peter seurasi ja löi häntä vasaralla päähän kaksi kertaa. Marcella makasi ruoholla ja tiedosti että mies seisoi lähellä ja masturboi katsellessaan veristä naista. Sitten Peter meni takaisin autolle, putsasi itsensä nenäliinoilla, heitti ne maahan ja laittoi Marcellan käteen viiden punnan setelin, varoittaen ilmoittamasta poliisille.

Marcellan onnistui puoliksi kävellä, puoliksi ryömiä lähimmälle puhelinkopille josta hän soitti ambulanssin. Istuessaan kopin lattialla odottamassa, hän näki Peterin ajavan ohi useita kertoja, ehkä etsien häntä.

Haava Marcellan takaraivossa vaati 52 tikkiä. Vielä kuukausia hyökkäyksen jälkeen hän pystyi tuskin olemaan samassa huoneessa miesten kanssa. Vuosienkin jälkeen häntä piinasi masennus ja huimauskohtaukset eikä hän saanut koskaan vakituista työpaikkaa.

Yorkshiren viiltäjän tapaus oli nyt Leedsin alueen ehdoton pääpuheenaihe. Koska murhista oli annettu julkisuuteen hyvin vähän faktoja, tarinat alkoivat saada kansan suussa mitä kammottavimpia yksityiskohtia, jotka yleensä muistuttivat suuresti Viiltäjä-Jackin töitä viime vuosisadalta. Prostituoidut yrittivät suojella itseään liikkumalla ryhmissä ja tekemällä asiakkaille selväksi että heitä tarkkailtiin ja autojen rekisterinumerot otettiin talteen. Koska Anna Rogulskyjin ja Olive Smeltin tapauksia ei ollut vielä yhdistetty samaan tekijään, oletettiin että tappaja jahtasi vain prostituoituja.

---

jatkuu...
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Tästä tulee hirmuisen pitkä juttu, olisi pitänyt tiivistää... :lol:

---

Lokakuussa 1976 Peter kiiruhti kotiin kertomaan vaimolleen että oli vihdoin saanut töitä firmasta T&WH Clark.
Kuva
Työn touhussa.

Kuva
Irene Richardson.

Kello 23.30 helmikuun 5. päivä, 28-vuotias Irene Richardson lähti halvasta vuokrakämpästään mennäkseen klubille. Tuolloin Irene vielä luuli ettei elämä voisi pahemmaksi mennä: molemmat hänen lapsistaan olivat sijaisperheissä, hänellä ei ollut varaa kunnolliseen asuntoon ja joutui työskentelemään prostituoituna elättääkseen edes itsensä.

Tapettuaan Irenen Peter oli jättänyt hänet kasvot maahanpäin ja peittänyt hänen ruumiinsa takilla. Ireneä oli lyöty vasaralla takaraivoon kolme kertaa ja sen lisäksi viillelty rajusti ympäri kehoa. Ruumiinavauksessa hänestä löytyi spemaa, mutta ei voitu osoittaa oliko se murhan ajalta vai aikaisemmin hankittua. Ruumiin läheltä löytyi renkaanjälkiä, jotka melkein johtivat läpimurtoon, mutta lopulta selvisi että tuntomerkkeihin täsmääviä autoja oli 100,000.

Kuva
Patricia Atkinson.

Patricia Atkinson oli hiljattain eronnut aasialaisesta miehestään Raysta, jonka kanssa hänellä oli kolme tytärtä. Ray oli huomannut ettei länsimaalaisen naisen elämäntyyli sopinut hänen kuvioihinsa, ja Patricialle tämä sopi hyvin, koska nyt hän oli jälleen vapaa lähtemään ulos juomaan ja tanssimaan. Hän toimi maksullisena naisena pienessä asunnossa Bradfordissa, jossa kuvitteli olevansa turvassa Yorkshiren viiltäjältä, joka puolestaan työskenteli ulkosalla.

Huhtikuun 23. Patrician kotitalon talkkari näki hänet suuntaamassa punaisen lyhtyjen pubeihin, joissa hänet tunnettiin melkoisena juomarina. Patricia nähtiin monissa pubeissa tuona iltana ja yhdentoista aikaan illalla muut alan naiset näkivät hänet kävelemässä Church Streetiä kohti. Melko pian tämän jälkeen tarinamme sankari kohtasi juopuneen Patrician. He kävelivät yhdessä Peterin autolle ja ajoivat naisen asunnolle. Kun he astuivat ovesta sisään, Peter löi häntä lempivasarallaan neljä kertaa peräkkäin. Peter kantoi tajuttoman ja vertavuotavan naisen makuuhuoneeseen, missä hän alkoi riisua tätä. Hän otti taskustaan taltan jolla löi Patriciaa sekä mahaan että selkään. Sitten hän veti naisen farkut takaisin jalkaan ja lähti, huomaamatta että oli jättänyt kengänjäljen lakanaan.

Samoihin aikoihin Peterin vaimo Sonia oli hyvää vauhtia lähestymässä opettajankoulutuksensa loppumista ja uskoi saavansa tutkinnon ennen kesää. Toiveikkaina tästä tulojensa noususta, pariskunta alkoi metsästää unelmakotiaan. Ei mennyt aikaakaan kun Sonia löysi sellaisen, osoitteesta 6 Garden Lane, Bradford. Peter ei ollut varma sijoituksesta, koska hinta oli 15,000 puntaa eikä ollut ollenkaan varmaa että Sonia saisi heti töitä. Mutta hän suostui kuitenkin lähtemään katsomaan taloa lauantaina kesäkuun 25. 1977.

Kuva
Jayne MacDonald.

Samana iltana Peter meni käymään Chapeltownissa ryypyllä. Samana iltana, myös Jayne MacDonald lähti ulos. Hän oli 16-vuotias ja oli juuri aloittanut ensimmäisen työnsä paikallisen marketin kenkäosastolla. Hän oli lähdössä tanssimaan ja oli hyvällä tuulella. Tanssien jälkeen Jayne kavereineen lähti keskustaan ostamaan naposteltavaa, ja kavereiden kanssa jutellessaan hän missasi illan viimeisen bussin.

23.50 Jayne lähti kävelemään kotiin juuri tapaamansa Mark Jonesin kanssa. Markin piti järjestää hänelle kyyti siskonsa kautta, mutta heidän saavuttua pojan kotiin, sisko ei ollut paikalla. Jayne ja Mark jatkoivat kävelemistä, pysähtyen matkalla halailemaan ja suutelemaan. Kello puoli kahdelta he erosivat. Varttia myöhemmin Jayne yritti soittaa itselleen taksin, mutta kukaan ei vastannut. Hän jatkoi kotimatkaansa oikaisemalla leikkikentän poikki.

9.45 seuraavana aamuna, kaksi lasta oli leikkikentällä kun he löysivät Jaynen ruumiin. Hän makasi kasvot alaspäin, hame epäjärjestyksessä ja toppi vedettynä ylös. Peter oli lyönyt häntä takaraivoon kolme kertaa ja puukottanut useita kertoja rintaan.

Seuraavan päivän lehdissä luki "viaton tyttö murhattu", joka kertoi kansan suhtautumisesta murhaajaan: uhrit olivat prostituoituja jotka ansaitsivat kohtalonsa. Poliisilta alkoi vihdoin tulvia faktaa yleisölle. Ihmiset, jotka olivat tunteneet etäisyyttä (tai moraalista ylemmyyttä) koko murhasarjaan, tarjosivat auliisti apuaan nyt kun viaton oli joutunut uhriksi.

Kun poliisit vielä keräsivät tietoja Jaynen tapauksesta, Peter valmistatui uuteen murhaan. 9. heinäkuuta Peter jätti Sonian tämän vanhempien seuraan ja lähti jälleen kerran Bradfordin punaisten lyhtyjen alueella.

Kuva
Maureen Long.

Maureen Long valmistautui myös iltaan. Hän aloitteli useissa eri baareissa ja tapasi muun muassa etääntyneen aviomiehensä, jonka luokse sopi menevänsä yöksi. Ilta jatkui Tiffany's -nimisessä diskossa jossa Maureen joi ja tanssi kahteen asti. Taksijonossa odottaessaan Maureen huomasi valkoisen auton, jonka kuski tarjosi hänelle kyytiä. Peter ajoi hänet syrjäiselle kujalle jossa löi häntä päähän, ja sen jälkeen puukotti vatsaan ja selkään. Lähistöltä kuuluva koiran haukunta pelästytti Peterin, joka pakeni paikalta.

Seuraavana aamuna Maureen löydettiin, kuin ihmeen kaupalla hengissä, ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Poliisit suostuttelivat lääkärit suostumaan lyhyeen kuulusteluun ennen tärkeää leikkausta. Maureen muisti lähteneensä diskosta, häntä kyydinneen auton ja että mies oli isokokoinen, valkoihoinen, noin 35-vuotias.

Poliisit ryhtyivät jälleen töihin. 304 poliisia kirjasi ylös 12,500 lausuntoa ja tarkasti 10,000 kulkuneuvoa. Yövartijan kuvaus tappajan autosta sopi tuhansiin paikallisiin takseihin. Epäilyksen kohdistuminen taksikuskeihin ei ollut uutta ja nyt tähän mahdollisuuteen paneuduttiin uudestaan. Useimmat vapautettiin nopeasti epäilyksistä, mutta ei Terry Hawkshawta. Poliisit eivät täysin uskoneet hänen kertomuksiaan. Hän asui äitinsä kanssa lähellä murhapaikkoja. Hän oli 36-vuotias ja sopi kuvauksiin tappajasta.

Terry Hawkshaw laitettiin ympärivuorokautisen valvonnan alaiseksi. Poliisit seurasivat kun hän ajoi taksia ja joi paikallisissa pubeissa. Etsintäluvan kanssa poliisit tunkeutuivat Terryn kotiin ja tutkivat sen ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle. He veivät Terryn vaatteet, ottivat näytteitä hänen hiuksistaan ja verestään, ja veivät jopa matot hänen autostaan. Terryä kuulusteltiin useaan otteeseen. Kerran häntä pidettiin kuulusteltavana kello kahdeksasta illalla kello kahdeksaan aamulla. Samaan aikaan oikea tappaja jatkoi elämäänsä normaalisti.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Kuva
Sutcliffien talo.

Elämä sen sijaan hymyili Peter ja Sonia Sutcliffelle. 18. elokuuta 1977 he allekirjoittivat uuden talonsa paperit ja kaksi viikkoa myöhemmin Sonia aloitti uudessa opettajan työssään. He muuttivat uuteen kotiinsa ja Peter osti itselleen uuden Ford Corsairin, tällä kertaa punaisen, korvaamaan vanhan jonka hän oli myynyt. Lauantaina 1. lokakuuta, Peter oli viettänyt päivän autoaan korjaillen ja päätti viedä sen koeajelulle.

Jean Bernadette Jordan oli syntyjään Skotlannista, mutta oli muuttanut Manchesteriin 16-vuotiaana karattuaan kotoa. Samana päivänä hän tapasi Alan Roylen ja pian pari muutti yhteen. Kahden vuoden päästä he saivat ensimmäisen lapsensa, Alanin (Jr.) ja kahden vuoden päästä siitä syntyi toinen poika, James. Vaikka pari asui vielä yhdessä Jeanin murhan aikaan, he olivat yhteisesti päättäneet elää omia elämiään. Aikaisemmin sinä lauantai-iltana Jean oli kaatanut Alanille lemonadia ja kertonut menevänsä myöhemmin ulos. Alan jätti Jeanin katsomaan televisiota mutta palatessaan ei löytänyt tätä, olettaen että Jean oli lähtenyt jo ulos tyttöystäviensä kanssa.

Puoli kymmenen aikaan Jean nousi Peter Sutcliffen autoon. He ajoivat tyhjälle tontille hautausmaan naapuriin, missä Jean oli sopinut harrastavansa seksiä Peterin kanssa viiden punnan hinnasta. Jean laittoi setelin käsilaukkunsa piilotaskuun, ennen kuin astui ulos autosta jolloin Peter löi häntä vasaralla päähän yhteensä 13 kertaa. Sitten Peter kätki ruumiin aluskasvillisuuteen aidan viereen tontin laidalla.

Sen jälkeen Peter ajoi rauhallisena kotiinsa Sonian luokse. Suunnitellessaan seuraavan viikon tupareita, Peter alkoi huolestua Jeanille antamastaan setelistä, se kun oli ollut aivan uusi ja saattoi olla jäljitettävissä. Seuraavaan sunnuntaihin mennessä uutisissa ei ollut mainittu halaistua sanaa Jeanin ruumiista. Jos Peteriä huolestutti viime viikon tapahtuma, se ei näkynyt päällepäin. Kello kävi jo melkein puoltayötä kun Peter tarjoutui kyyditsemään sukulaisia kotiin, kun Sonia taas meni nukkumaan.

Kun vieraat oli palautettu koteihinsa, Peter ei ajanutkaan suoraan kotiin vaan viimeviikkoiselle murhapaikalle. Hän löysi Jeanin ruumiin juuri niin kuin oli sen jättänyt, mutta käsilaukusta ei näkynyt merkkiäkään. Turhautumisen kasvaessa huippuunsa, Peter raahasi jo mätänevän ruumiin pois piilopaikastaan, repi naisen vaatteet ja puukotti tätä toistuvasti. 18 puukoniskua rintoihin, rintaan, vatsaan ja vaginaan, osa jopa 20 cm syviä. Yksi viilto ulottui vasemmasta olkapäästä oikeaan polveen. Sitten Peter yritti leikata irti Jeanin pään hämäykseksi. Kun tehtävä osoittautui mahdottomaksi mukana olevilla työkaluilla, Peter antoi periksi ja lähti kotiin.

Alanille ei ollut tullut mieleenkään ilmoittaa Jeania kadonneeksi. Naisella oli ollut tapana lähteä ilmoittamatta Skotlantiin sukulaisia tapaamaan, joten Alan oletti että Jean palaisi ajallaan takaisin kotiin. Mutta lukiessaan iltauutisia 10. lokakuuta hän alkoi huolestua. Lehdessä kerrottiin Jeanin tuntomerkkeihin sopivasta ruumislöydöstä. Alan vei poliisiasemalle tuoreen kuvan Jeanista, mutta poliisipäällikön oli mahdotonta sanoa oliko kyseessä sama nainen joka oli murhattu. Ruumiin karmaisevasta kunnosta johtuen hän ei halunnut pyytää Alania tunnistamaan sitä henkilökohtaisesti, vaan kysyi olisiko heidän kotonaan jotain missä olisi Jeanin sormenjäljet. Alan muisti heti lemonadipullon josta Jean oli kaatanut hänelle viikko sitten. Pullosta saatiin sormenjäljet jotka sopivat täydellisesti ruumiista otettuihin. Jeanin ystävä Anna Holt marssi myös poliisiasemalle. Hän vaati saada nähdä ruumiin ja tunnisti sen ehdottomasti Jeaniksi. Hän kertoi myös että Jean oli aikonut lopettaa maksulliset hommat ja keskittyä normaaliin perhe-elämään.

Alania tragedia järkytti niin että hänen oli pakko lopettaa työnsä kokkina. Heidän ensimmäinen poikansa Alan Jr, jota oli pidetty melko fiksuna ennen äitinsä kuolemaa, alkoi taantua trauman takia ja osasi viisivuotiaana puhua vain muutamia yksitavuisia sanoja.

15. lokakuuta Jeanin käsilaukku löydettiin sadan metrin päässä ruumiin jättöpaikasta. Poliisit tutkivat laukun tarkoin ja salalokerosta löytyi uutuuttaan kiiltelevä viiden punnan seteli (seteli ei ehkä oikeasti kiiltänyt, toim. huom.), joka oli laitettu kiertoon vain kaksi päivää ennen Jeanin murhaa. Englannin pankki kertoi että se oli laskettu maailmaan juuri Yorkshiren viiltäjän toimialueella. Tutkimuksissa selvisi että kyseinen seteli oli ollut osa 17,000 punnan erää joista oli maksettu palkka lähes 8,000 miehelle Bradfordin ja Shipleyn alueella. Kolmen kuukauden aikana poliisi kuulusteli 5,000 noista miehistä, näiden joukossa Peter Sutcliffe. Kukaan heistä ei vaikuttanut epäilyttävältä. Myös Peterin vaimoa Soniaa oli kuultu, ja tämän kertomus täsmäsi Peterin vastaavan kanssa murhaillalta.

Kuulustelujenkin aikana Yorkshiren viiltäjä iski, tällä kertaa kuitenkin jättäen hyvät tuntomerkit itsestään ja autostaan. Joulukuun 14. Marilyn Moore lähti kävelemään kotiinsa ystävänsä luota, kun huomasi tumman auton lähestyvän hitaasti. Arvellen tässä olevan uusi asiakas, Marilyn suuntasi Leopold Streetille jonne oletti auton seuraavaksi ilmestyvän. Näin tapahtuikin ja Marilyn näki kuskin nojailevan autonsa oveen. Mies oli kolmekymppinen, rotevahko, noin 170-senttinen, tummatukkainen ja parrakas. Hänellä oli päällään keltainen paita, laivastonsininen tai musta anorakki ja siniset farkut, ja näytti vilkuttavan jollekulle lähitaloissa.

Kuva
Marilyn Moore.

Mies kysyi Marilynilta oliko tämä alan naisia ja he sopivat hinnasta ennen kuin nainen astui autoon. He ajoivat tyhjälle tontille Scott Hall Streetille, ja matkalla mies kertoi olevansa Dave ja vilkuttaneensa äsken tyttöystävälleen. Kun he saapuivat perille, "Dave" ehdotti seksiä takapenkillä, mutta kun Marilyn astui ulos autosta, hän huomasi takaoven olevan lukittu. "Dave" ilmestyi hänen taakseen avatakseen oven, mutta samassa Marilyn tunsi voimakkaan iskun takaraivossaan. Hän kirkui ja yritti suojella päätään käsillään. Hän kaatui maahan yrittäen takertua samalla hyökkääjänsä housuihin ja tunsi vielä lisää iskuja ennen kuin vaipui tajuttomaksi.

Marilynin kirkaisuihin vastasi haukunnallaan koira jota "Dave" pelästyi ja jätti hommansa kesken paeten paikalta. Marilyn muisti kuulleensa miehen kävelevän takaisin autolleen ja lyövän oven kiinni ennen kuin kaasutti paikalta. Hitaasti Marilyn nousi jaloilleen ja lähti hoipertelemaan kohti lähintä puhelinta. Sitä ennen eräs pariskunta kuitenkin näki hänet ja huomattuaan veren soittivat ambulanssin. Marilyn vietiin Leedsin keskussairaalaan ja leikkaukseen. Hän oli sairaalassa uuteenvuoteen asti mutta ei vielä pitkään aikaan uskaltanut palata Leedsiin. Tehtyään vihdoin niin hän jatkoi töitä prostituoituna, mutta kärsi masennuksesta, sekä kolosta takaraivossaan ja useista arvista päänahassa.

Poliisit eivät epäilleet hetkeäkään etteikö kyseessä olisi Yorkshiren viiltäjän uusin uhri. Tapahtumapaikalta saatiin renkaanjäljet jotka sopivat aikaisempaan tapaukseen. Tämä ei kuitenkaan johtanut läpimurtoon.

Helen ja Rita Rytka olivat italialaisen naisen ja jamaicalaisen miehen kaksostyttäret. 18-vuotiaina he asuivat yhdessä surkeassa pikku huoneessa moottoritien sillan kupeessa. Vaikka he molemmat työskentelivät prostituoituina, he jaksoivat uneksia paremmasta elämästä. Taatakseen turvallisuutensa, he liikkuivat Huddersfieldin punaisten lyhtyjen alueella kahdestaan ja olivat sopineet ottavansa aina ylös asiakkaan rekisterinumeron, sekä tapaavansa aina samalla paikalla 20 minuuttia asiakkaan ottamisen jälkeen.

Kuva
Helen Rytka.

Tammikuun 31. 1978 Helen ehti tapaamispaikalle viisi minuuttia ennen Ritaa. Mahdollisuus ansaita viisi puntaa oli liian hyvä ohitettavaksi, joten Helen nousi Peterin autoon ja he ajoivat Garrardin sahalle jonne prostituoidut usein veivät miehiä. Peter suostutteli Helenin takapenkille. Naisen sinne kiivetessä Peter yritti lyödä häntä vasaralla päähän, mutta löi ohi ja osui sen sijaan auton oveen. Helen huolestui ja yritti huutaa mutta Peter ehti lyödä häntä uudestaan, tällä kertaa osuen. Helenin kaatuessa maahan Peter tajusi että lähistöllä seiskoskeli kaksi taksikuskia juttelemassa ja että nämä näkivät heidät selvästi. Peter tarttui Heleniä hiuksista ja raahasi hänet pihan perälle.

Peter meni makaamaan Helenin päälle, peitti tämän suun kädellään ja harrasti sitten seksiä vertavuotavan naisen kanssa. Kun taksikuskit vihdoin lähtivät, hän lähti etsimään vasaraansa jonka oli pudottanut matkalla. Tällä välin Helen yritti pakoa. Peter sai hänet kuitenkin kiinni ja iski vielä muutaman kerran vasaralla päähän. Sen jälkeen hän raahasi naisen takaisin autolle, missä hän puukotti tätä keittiöveitsellä sydämeen ja keuhkoihin. Ruumis löytyi poliisikoiran avulla 3. helmikuuta.

Maaliskuun 10. päivä apulaisylikonstaapeli (oma suomennos, toim. huom.) George Oldfield sai toisen kirjeen (ensimmäinen tuli maaliskuussa 1976) jonka kirjoittaja väitti olevansa Yorkshiren viiltäjä. Kirjeessä mainittiin Joan Harrisonin murha ja seuraavan uhrin luvattiin olevan vanha. Kirjettä epäiltiin varsinkin koska siinä ei mainittu Yvonne Pearsonia, jonka ruumis oli löydettiin 26. maaliskuuta, kaksi kuukautta itse murhan jälkeen. Tämän olisi tiennyt vain murhaaja, paitsi jos Yvonnen murhaaja ei ollut oikea Yorkshiren viiltäjä.

Yvonne Pearson oli jättänyt kaksi nuorta tytärtään lapsenvahdin huomaan ja lähtenyt ansaitsemaan rahaa 21. tammikuuta. Puoli kymmeneltä hänen nähtiin lähtevän pubista, minkä jälkeen Peter Sutcliffe oli kutsunut hänet autoonsa "bisneksien" takia. Murhapaikalla (jälleen hylätyllä tontilla) Peter löi häntä toistuvasti päähän tylpällä esineellä. Peter piilotti ruumiin sohvan alle ja hyppi sen päällä, aiheuttaen Yvonnen kylkiluiden murtumisen. Pelätessään paljastumista Peterillä ei ollut ollut aikaa viiltää Yvonnea. Ruumiin alta löytyi sanomalehti jonka päivämäärä oli kuukausi murhan jälkeen, viitaten siihen että murhaaja oli käynyt rikospaikalla myöhemmin.

Vera Millward, espanjalaissyntyinen seitsemän lapsen äiti (41-vuotias, eli kirjeen lupaama "vanha" nainen) asui jamaikalaisen poikaystävänsä Cy Burkettin kanssa. Vera oli viime aikoina ollut hyvin sairas leikkauksensa jälkeen, joka oli kolmas kolmen vuoden sisällä. Toukokuun 16. hän lähti kotoa ostaakseen tupakkaa ja särkylääkkeitä. Jokin aika näiden ostosten jälkeen hän tapasi Peter Sutcliffen. Manchester Royal Infirmary -sairaalan tontilla, hyvin valaistulla alueella, Peter löi Veraa päähän kolme kertaa, sitten riisui hänet ja viilteli häntä niin että sisuskalut valuivat ulos. Peter puukotti naista myös selkään ja oikeaan silmään. Veran huudot kyllä kuultiin ja jätettiin huomiotta. Tällä alueella oli totuttu yöllisiin tapauksiin.

Saatuaan työnsä valmiiksi Peter raahasi Veran ruumiin rautalanka-aidan viereen roskakasaan parkkipaikan laidalle. Kahdeksan aikaan seuraavana aamuna ruumis löydettiin, oikealla kyljellään, käsivarret ruumiin alta ja jalat suorina. Peter oli jättänyt Veran kengät siististi ruumiin viereen. Läheltä löydettiin renkaanjälkiä jotka sopivat kahteen aiempaan tapaukseen.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Loppuukohan tämä ikinä...? :lol:

---

Murhista ja poliisien varoituksista huolimatta Yorkshiren alueella ei ollut havaittavissa prostituoitujen vähenemistä. Vaikka heistä monet olivat peloissaan ja olivat suunnitelleet jättävänsä alan, rahan tarve ja väkivaltaiset uhkaukset sutenööreiltä ajoivat heidät takaisin kaduille. Yleisön yhteistyö poliisin kanssa oli minimaalista. Ne jotka jotain tiesivät eivät halunneet sotkeutua juttuun. Viimeisestä murhasta oli kulunut jo 11 kuukautta. Poliisipsykologin mukaan oli hyvin mahdollista että tappaja oli vain lopettanut eikä hänestä kuultaisi enää koskaan.

11 kuukauden tauon aikana Peter Sutcliffen äiti oli kuollut. Kathleen Sutcliffe, joka oli kärsinyt angiinasta (kurkkutauti, saattaa viitata myös rintakipuihin ja hengitysvaikeuksiin) jo neljä vuotta, kuoli sydäntautiin 59-vuotiaana. Vanhin poika Peter oli surun murtama ja syytti isäänsä äidin kuolemasta. Hänen mielestään isä-Johnin monet avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat aiheuttaneet Kathleenin sairastumisen.

Peter ja Sonia olivat tähän mennessä asuneet uudessa talossaan vuoden päivät. Naapurit pitivät heitä hieman outona pariskuntana joka pitäytyi omassa rauhassaan. Sonia vietti paljon aikaa puutarhanhoidon parissa, kun taas Peter viihtyi korjaillessaan autojaan. Hän oli vaihtanut punaisen Corsairin metallinharmaaseen Sunbeam Rapieriin.

Työelämässään Peter oli Clarkin tunnollisin kuski, joka piti virheettömiä ajopäiväkirjoja, mutta työkaverien mielestä hän oli yksinäinen susi joka pysytteli omissa oloissaan eikä koskaan kiroillut tai puhunut rivosti naisista tai seksistä. Poliisin kuulustellessa häntä toiseen kertaan siitä miten hänen rekisterinumeronsa oli otettu ylös punaisten lyhtyjen alueilla, Peter ei näyttänyt huolestuneelta. Hän selitti että työajot veivät hänet usein niille alueille.

Maaliskuun 23. 1979 Oldfield sai kolmannen kirjeen kirjoittajalta joka väitti olevansa Yorkshiren viiltäjä. Vaikka kahden aiemman kirjeen aitoutta oli epäilty, uusimmassa mainittiin yksityiskohta Vera Millwardin murhasta joka sai poliisit miettimään kantaansa uudelleen. Kirjoittaja lupasi seuraavan uhrin olevan "vanha lutka" joko Bradfordissa tai Liverpoolissa.

Tämä ei kuitenkaan käynyt toteen. Huhtikuun 4. Josephine Whitaker käveli lyhyen matkan isovanhempiensa luo näyttämään uutta kelloaan. Isoäiti ei ollut tuolloin kotona, joten Josephine katseli isoisänsä kanssa televisiota yhteentoista illalla, kunnes isoäiti palasi. Kun Jo päätti lähteä kotiin, isovanhemmat yrittivät saada häntä jäämään yöksi, mutta Jo halusi mennä, olihan matka vain 10 minuuttia tutulla alueella.

Oli melkein keskiyö kun hän saapui Savile Parkiin, avoimelle ruohikkoalueelle jota reunustavat valaistut tiet. Josephinen ylittäessä puistoa Peter pysäytti hänet kysyäkseen kelloa. Jo kääntyi katsomaan kaupungin kellotornia, jolloin Peter otti taskustaan vasaran ja iski naista päähän. Hän löi vielä uudestaan ja raahasi sitten Josephinen 10 metrin päähän pimeämmälle alueelle. Hän repi naisen vaatteita ja puukotti tätä sitten 25 kertaa. Seuraavana aamuna puoli seitsemältä bussia odottava nainen näki ruumiin ja soitti poliisit.

Patologin raportista selvisi että Josephinen haavoista oli löytynyt mineraaliöljyä, jota käytettiin autokorjaamoilla. Pian varmistui että poliisien saamista kirjeistä löytyi samanlaisia partikkeleita. Huhtikuun 16. päivä George Oldfield julisti että joka päivä kello puoli neljältä pidettäisiin lehdistökonferenssi. Toimittajat odottivat kynät tanassa että suuresta läpimurrosta kerrottaisiin. Neljä etsivää oli jo lähetetty Sunderlandiin, joka oli kirjeiden postituspaikka. Firmoilta pyydettiin tietoja työntekijöistä jotka oli lähetetty Sunderlandiin maaliskuiden 1978-1979 välisenä aikana. Erityisesti etsittiin "Geordieta" (termi viittaa ihmisiin jotka ovat kotoisin tietyltä koillis-Englannin alueelta, tai näin ymmärsin, toim. huom.). Kaksi kuukautta myöhemmin Oldfield sai kirjeiden kirjoittajalta kasettinauhan. Kun poliisit vielä kinastelivat siitä pitäisikö nauha julkistaa, tieto siitä vuoti lehdistölle ja nauha soitettiin lehdistökonferenssissa kesäkuun 26.

Tämän jälkeen poliisi sai yleisöltä 50,000 puhelinsoittoa, aiheuttaen lisää paineita alimiehitetylle poliisipiirille. Sunderlandin poliisitutkintaan osallistui yli 100 poliisia. Jokainen johtolanka tarkistettiin ja kiirettä piti vielä elokuussa, kun Stanley Ellis, Leedsin yliopiston ääniekspertti, julisti että nauhalla kuuluva ääni kuului castletownilaiselle. Ryhmä poliiseja lähetettiin Castletowniin ja jokaista kuulusteltiin. Miehillä, joiden ääni sopi nauhalla olevaan, oli kaikilla alibi murhapäiville. Näin pääteltiin että henkilö joka oli lähettänyt kirjeet ja nauhan ei ollut Yorkshiren viiltäjä. George Oldfield stressaantui niin että sai kolme sydänkohtausta ja joutui jutusta sivuun toistaiseksi.

Elokuun loppuun mennessä monet viranomaiset olivat alkaneet kyseenalaistaa Geordie-teorian. Jos kirjeiden kirjoittaja tosiaan oli murhaaja, hänet olisi jo löydetty. Kirjeiden yksityiskohdissa oli myös epäilyksen sijaa eikä kukaan hyökkäyksistä selvinnyt tunnistanut ääntä nauhalla hyökkääjäkseen. Yhä usemmat poliisit lakkasivat uskomasta kirjeiden ja nauhan aitouteen.

Syyskuun 1. Barbara Janine Leach lähti baariin viiden ystävänsä kanssa. Barbara oli oppilaana Bradfordin yliopistossa ja asui muutaman muun opiskelijan kanssa koulua vastapäätä. Samaan baariin sattui myös Peter Sutcliffe, joka oli huomannut Barbaran ja katsellut tätä huoneen toiselta puolelta. Kun baari meni kiinni yhdeltätoista, Peter lähti ja odotti ulkopuolella autossaan. Barbara ja ystävät olivat auttaneet omistaja Roy Evansia siivoamisessa ja juoneet vielä yhdet drinkit. Kun joukko vihdoin lähti varttia vaille yksi, Peter katseli kun he lähestyivät oppilaiden taloa. Barbara päätti mennä vielä kävelylle ja pyysi ystäväänsä Paul Smithiä mukaan. Poika ei kuitenkaan suostunut, joten Barbara pyysi tätä odottamaan koska hänellä ei ollut avainta mukanaan.

Kuva
Barbara Leach.

Katsellessaan Barbaran kävelevän yksin, Peter käynnisti auton ja ajoi hieman edemmäksi. Hän parkkeerasi ja nousi autosta, kiiruhtaen varjoiselle kujalle jonka ohi tiesi Barbaran kohta kävelevän. Kun tyttö oli kohdalla, Peter hyökkäsi ja iski vasaran hänen takaraivoonsa. Barbara kuoli yhdestä iskusta. Sitten hän raahasi ruumiin varjoihin, repi tämän vaatteet ja puukotti tätä kahdeksan kertaa. Sitten Peter raahasi ruumiin läheisten roskapönttöjen luokse ja peitti sen vanhalla matolla.

Paul Smith odotti Barbaraa yli tunnin ja päätteli sitten että tyttö oli eksynyt joihinkin lähiön monista bileistä ja meni nukkumaan. Kun Barbaraa ei näkynyt seuraavana aamunakaan, Paul soitti tytön vanhemmille ja sitten poliisille. Ruumis löydettiin samana iltapäivänä. Patologi oli sitä mieltä että veitsi oli ollut sama kuin Josephine Whitakerin murhassa.

Yleisö alkoi janota poliisilta toimintaa. Puolen vuoden aikana oli kuollut jo kaksi tyttöä jotka eivät olleet prostituoituja. Mikseivät poliisit tehneet mitään tappajalle joka hyökkäsi kunnollisten kansalaisten kimppuun?

Syyskuun 13. poliisi julkaisi sisäisesti supersalaisen 18-sivun raportin. Siihen kuului lista varmoista viiltäjä-tapauksista ja viiden kohdan lista jolla eliminoitiin epäiltyjä:

1. Mies oli 20-55 -vuotias.

2. Mies ei ollut värillinen.

3. Miehen kengänkoko oli 43 tai alle.

4. Miehen veriryhmä oli B.

5. Miehen aksentti oli Geordie (koillis-englantilainen).

Hyökkäysten kolme yleisintä elementtiä mainittiin myös:

1. Kahden aseen käyttö: teräase ja vasara.

2. Seksuaalisen väkivallan puute.

3. Vaatteita oli poistettu tai siirretty niin että rinnat ja häpy olivat näkyvissä.

Uuden tietokoneohjelman avulla epäilyksistä vapautettiin 200,000 kulkuneuvoa. Rekisterinumerohavaintojen pohjalta ohjelma loi reitit autoille. Vaikka ohjelma säästi paljon aikaa ja työtunteja, se toi myös paljon uutta tietoa ja vuoden 1980 alkuun mennessä poliisit olivat hukkumassa tarkistettavien tietojen määrään.

Edellisestä tammikuusta lähtien, kun poliisit olivat kuulustelleet ihmisiä Jean Jordanin käsilaukusta löytyneen viiden punnan setelin tiimoilta, he olivat usein palanneet samoihin firmoihin, kuten Clarkiin, jossa Peter Sutcliffe työskenteli. Peteriä kuulusteltiin useaan otteeseen ja työkaverit jopa alkoivat kutsua häntä Viiltäjäksi, koska poliisit olivat niin kiinnostuneita hänestä. Edes vuonna 1980 Peteriä ei pidetty vahvana ehdokkaana, vaikka hänen autonsa oli nähty usein rikosalueiden läheisyydessä, hänen veriryhmänsä oli B, hänen kengänkokonsa sopi etsittyyn ja hänen nimensä esiintyi 300 nimen listalla ihmisistä joille em. viiden punnan seteli oli ehkä annettu.

Jostain selittämättömästä syystä, kuulusteltujen miehien veriryhmiä ei testattu eikä heidän kengänkokoaan kysytty. Peteriä ei voitu edes yhdeksän kuulustelun jälkeen pitää epäiltynä koska hänen vaimonsa todisti aina alibin ja koska hänellä ei ollut Geordie-aksenttia.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Scilla
Martin Riggs
Viestit: 627
Liittynyt: Pe Huhti 24, 2009 12:22 pm

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Scilla »

Odottelen mielenkiinnolla mielenkiintoiseen juttuun jatkoa.
Tuli vain mieleen kovasti tästä tämä, voisko olla yhteyttä:
(U)Tuntemattoman naisen ruumis Manchesterissa
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=20&t=8667

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Itsekin seuraan jatkiksen omaisesti tätä Sajakin juttua, kovin koukuttavaa materiaalia! =)
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

Nooruska kirjoitti:Itsekin seuraan jatkiksen omaisesti tätä Sajakin juttua, kovin koukuttavaa materiaalia! =)

Komppaus tälle. Yleisö vaatii lisää ja heti! Ei mitään kiirettä, ettei tule paineita... :)


.
.

kaukana poissa


.

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Yleisön pyynnöstä! :mrgreen:

---

Huhtikuussa 1979 Peter Sutcliffe tunnusti työkavereilleen että hänellä oli suhde nuoren tytön kanssa. Kaikki olivat ällistyneitä, pidettiinhän Peteriä kunnollisen aviomiehen perikuvana. Hän oli puhunut avioliitostaan vain hyvää eikä koskaan viitannut naisiin seksuaalisella tavalla. Peter oli tavannut Theresa Douglasin baarissa lähellä Glasgowta ollessaan työtehtävissä lähistöllä. Hän vieraili tytön luona usein ja hurmasi tämän perheenkin. He tunsivat tämän Peter "Loganin" mukavana miehenä joka asui yksin avioeronsa jälkeen. Hän ja Theresa juttelivat tuntikausia, Peterin myös myöntäessä että hänellä oli potenssiongelmia eikä voisi koskaan saada lapsia. Hän kirjoitti myös rakkauskirjeitä ja antoi isänsä osoitteen jotta Sonia ei näkisi Theresan vastauksia. Theresan perhe piti Peteriä niin kunnollisena miehenä että he nauroivat kun mies väitti olevansa Yorkshiren viiltäjä.

Huhtikuussa 1980, Peteriä uhkasi ajolupansa ja työnsä menettäminen. Hän ei enää voisi vierailla Theresan luona eikä partioida saaliin toivossa prostituoitujen alueilla. Peter oli ollut ulkona ryyppäämässä ja kotimatkalla päätti ajaa Manninghamin kautta. Poliisit huomasivat oudon ajotyylin ja pysäyttivät hänet. Hänet puhallutettiin ja sitten pidätettiin. Edessä oli oikeudenkäynti ja luultavasti ajokortin menettäminen. Peteriä huolestutti muutenkin: entä jos poliisit saisivat selville että häntä oli toistuvasti kuulusteltu viiltäjä-tapauksen tiimoilta? Miehellä oli kuitenkin onni myötä eivätkä poliisit tarkistaneet taustoja sen kummemmin.

Oikeudenkäyntiä odotellessa Peter kertoi töissä että hän ja Sonia olivat suunnitelleet muuttavansa maasta ja aloittavansa keramiikkayrityksen. He myisivät talonsa ja käyttäisivät rahat bisneksen aloittamiseen, ja Sonia oli niin taitava keramiikantekijä että he odottivat menestyvänsä alalla.

Kuva
Marguerite Walls.

Oikeudenkäynnin häämöttäessä vuoden 1981 tammikuussa, Peter hyökkäsi neljän naisen kimppuun, joista tappoi kaksi. Ensimmäinen tapaus sattui Leedsin hienostolähiössä. 47-vuotias Marguerite Walls oli opetusviraston virkamies, joka oli myöhään töissä 20. elokuuta. Hän lähti toimistorakennuksesta puoli yhdentoista aikaan illalla, kävellen kotiin pidempää mutta turvallisempaa reittiä. Matkalla kuitenkin Peter Sutcliffe yllätti naisen hyökkäämällä esiin varjoista ja löi häntä päähän vasaralla. Marguerite ei kaatunutkaan maahan, vaan alkoi kirkua, eikä toinenkaan isku tainnuttanut häntä. Tukahduttaakseen kirkumisen Peter tarttui naista kurkusta ja alkoi kuristaa häntä, raahaten häntä samalla pusikkoon. Kun Peter oli saavuttanut pihan perällä sijaitsevan autotallin, Marguerite oli jo kuollut. Peter repi naisen vaatteet ja sirotteli ne ympäri pihaa. Peter ei ollut muistanut ottaa veistä mukaan, joten hän purki raivonsa vasaralla. Sitten hän peitteli ruumiin läheisen lehtikasan lehdillä ja lähti kotiin. Kun Marguerite löydettiin seuraavana aamuna, vasaranlyönneistä huolimatta kuristaminen oli kuolinsyy, joten häntä ei pidetty Yorkshiren viiltäjän uhrina.

Kuva
Upadhya Bandara.

Headingleyssa on yksi maailman parhaista krikettikentistä, jossa MM-tason krikettiä pelataan. Alueella ei ole punaisten lyhtyjen aluetta. Mutta se ei estänyt Peter Sutcliffea.Syyskuun 24. tohtori Upadhya Bandara oli käymässä Leedsissä, ja kävelemässä kotiin ystäviensä luota. Kentucky Fried Chicken -ravintolan ohi kävellessään hän huomasi ravintolan sisällä miehen joka tuijotti häntä. Bandara jatkoi kävelyään, mutta muutaman kadunvälin jälkeen hänet kaadettiin maahan. Peter oli lyönyt häntä vasaralla päähän. Sitten mies piti häntä kurkusta estääksen pakenemisen. Peter otti Bandaran kengät ja käsilaukun ja vei ne muutaman metrin päähän. Ennen kuin hän ehti jatkaa hyökkäystään, Peter kuuli askelia ja pakeni paikalta. Askeleet kuuluivat läheiselle asukkaalle joka oli kuullut ääniä ja tullut tutkimaan asiaa. Poliisit eivät uskoneet että tri Bandaran kimppuun hyökännyt mies oli Yorkshiren viiltäjä, vaikka tuntomerkit sopivat. Bandara palasi kotimaahansa toipumaan.

Marraskuun 5. Theresa Sykes, 16-vuotias joka asui poikaystävänsä ja heidän 3-kuukautisen vauvansa kanssa, oli kävelemässä kotiin kun Peter löi häntä kolmasti päähän vasaralla. Hän oli seurannut tyttöä baarista jossa tämä oli käynyt katsomassa isäänsä, baarin omistajaa. Iskujen jälkeen Theresa alkoi kirkua ja hänen poikaystävänsä katsoi kauhuissaan heidän asuntonsa ikkunasta. Hän ryntäsi Theresan luo, ja hänet nähdessään Peter pakeni varjoihin. Theresa toipui hyökkäyksestä fyysisesti, mutta ei koskaan henkisesti. Vietettyään viikkoja sairaalassa hän palasi kotiin mutta jätti poikaystävänsä pian sen jälkeen. Hän pelkäsi miehiä.

17. marraskuuta Peter soitti vaimolleen ja kertoi että hän oli Gloucesterissa työkeikalla ja tulisi kotiin vasta myöhään. Mies oli kuitenkin kirjannut itsensä töistä jo seitsemältä illalla ja oli taas matkalla Headignleyhin. Hän meni jälleen syömään KFC:n ravintolaan ja katseli ikkunasta yhdeksän jälkeen kun Jacqueline Hill hyppäsi bussista. Peter lähti seuraamaan Jacquelinea. Tytön äiti oli ollut huolissaan hänen yksin asumisestaan Yorkshiren viiltäjän takia, joten Jacqueline oli muuttanut tyttöjen asuntolaan. Hän oli vain 100 metrin päässä kotiovestaan kun Peter hyökkäsi. Peter raahasi tajuttoman tytön viereiselle autiolle tontille ja puukotti häntä useasti. Mies puukotti jopa Jacquelinen elotonta silmää joka oli "tuijottanut häntä syyttävästi". Sen jälkeen Peter lähti kotiin, unohtaen että tytön käsilaukku ja silmälasit olivat jääneet tielle.

Vain hetki hyökkäyksen jälkeen, iranilainen oppilas Amir Hussain löysi laukun ja vei sen asuntolaansa. Heitä ihmetytti että laukusta ei ilmeisesti ollut viety mitään ja soittivat poliisille. Poliisien paikalletulossa kesti jonkun aikaa, eivätkä he lopultakaan löytäneet mitään epäilyttävää lähistöltä. Vasta kymmeneltä seuraavana aamuna läheisen liikkeen työntekijä löysi ruumiin. Alunperin poliisit kielsivät että kyseessä olisi Yorkshiren viiltäjän uhri. Hyökkäyksestä uutisoitiin julkisesti ja yleisön vinkkejä pyydettiin. Erityisesti haluttiin tietoja tummasta, laatikkomaisesta autosta joka oli nähty alueella.

Viimeisimmän murhan myötä Britannian keskiluokka tajusi vihdoinkin olevansa vaarassa. Yorkshiren viiltäjä ei tappanut vain alemman luokan prostituoituja, "viattomatkin" ihmiset saattoivat joutua uhriksi.

Poliisille satoi vihjeitä. He saivat 8000 kirjettä, joista 7000 oli nimettömiä. Useissa mainittiin epäiltyjä. Yksi nimettömistä kirjeistä oli Trevor Birdsallilta, ja mainitsi Peter Sutcliffen. Kun Peteriä ei kuulusteltu edes kahta viikkoa myöhemmin, Trevor meni Bradfordin poliisiasemalle ja toisti syytteensä. Lausunto merkittiin rutiininomaisesti järjestelmään ja Peter jatkoi normaalia elämää.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

miinushka
Olivia Benson
Viestit: 700
Liittynyt: La Elo 23, 2008 1:13 am
Paikkakunta: valtatie 12. varrella

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja miinushka »

Loistavaa työtä Sajaki! Kiitos ja kumarrus!

Aloitin tämän ketjun lukemisen pari päivää sitten, nyt oli pakko tulla taas katsomaan onko tullut lisää. Suorastaan ahmittavan mielenkiintoinen juttu! :mrgreen:
Quis custodiet ipsos custodes?

Antsah
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 99
Liittynyt: Ti Syys 22, 2009 8:33 am

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Antsah »

Erittäin mielenkiintoinen tapaus. Muistankohan väärin, että tästä olisi tullut JIM:ltä tai MTV3 Faktalta dokkari aika vastikään? Ei kyllä mielestäni ollut näin tarkasti kerrottu kuin Sajaki on ansiokkaasti tehnyt.

Dokkarissa oli minusta aika reilusti hypitty näitä murhia yli eikä niistä kerrottu kovinkaan yksityiskohtaisemmin. Joitakin noista selvinneistä uhreista siinä haastateltiin. Tuo setelin jäljittäminen jäi erityisesti mieleen. Dokkarissa kuvattiin paljon myös sitä kuinka hukassa poliisit olivat tässä tapauksessa, median ja yleisön paineen vain kasvaessa.

Youtubestahan tuo dokkari näkyykin löytyvän.

Jatkoa juttuun odotellessa 8)

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Nyt loppuu tämän herran taru! (Toistaiseksi...) Mukava kuulla että yleisöä löytyy.

---

Työryhmä joka oli vastuussa Yorkshiren viiltäjästä ei ollut koskaan saanut Trevor Birdsallin lausuntoa, heillä oli ollut tarpeeksi työtä aikaisemmissa vihjeissä. Jutun johtaja oli nyt Jim Hobson, joka joulukuussa 1980 antoi ilmoituksen että vaikka viiltäjällä luultavasti oli Geordie-aksentti, ei epäiltyjä tullut hylätä sen puuttumisen takia.

Joulukuun puolivälissä Peter Sutcliffe ajoi työn merkeissä Sheffieldiin, jossa joutui jouluruuhkan takia viettämään suurimman osan päivästä. Asiakas pisti Peterin merkille koska, toisin kuin muut kuorma-auton kuljettajat, tämä oli hyvätapainen eikä kiroillut viivästyksien takia. Peter myös huomasi kuinka hiljaista Sheffieldissä oli.

2. tammikuuta Peter palasi Sheffieldiin, mutta ei työasioissa. Hän lähti kotoaan viimeisen kerran neljältä iltapäivällä.

24-vuotias Olivia Reivers jätti kotiin kaksi lastaan (toivottavasti lapsenvahdin kanssa, toim. huom.) tavatakseen ystävänsä Denise Hallin kanssa ansaitakseen rahaa paikallisella punaisten lyhtyjen alueella. Yhdeksän aikaan Denise tapasi mahdollisen asiakkaan, mutta jokin tässä häiritsi häntä niin että hän torjui kymmenen punnan tarjouksen. Tunnin päästä sama auto ajoi takaisin alueelle. Olivia ei pelästynyt kuskia, vaan hyväksyi tarjouksen ja nousi autoon. He ajoivat lyhyen matkan tehtaan pihalle, mihin Olivia toi usein asiakkaansa, koska paikka oli hiljainen ja syrjässä.

Peter ei onnistunut kiihottumaan Olivian yrityksistä huolimatta, joten he istuivat autossa ja juttelivat, lähinnä Peteristä. Miehen taskussa oli hänen vasaransa, köyttä ja veitsi. Hän odotti tilaisuutta houkutella nainen ulos autosta. Tällä välin pari partioivaa poliisia pani auton merkille. He ajoivat auton viereen ja kuulustelivat pariskuntaa. Mies sanoi nimekseen Peter Williams ja nainen sanoi olevansa tämän tyttöystävä. Toinen poliiseista kuitenkin muisti Olivian olevan prostituoitu ja pyysi heitä nousemaan autosta. Peter sanoi että hänen täytyi heittää vettä ja lähti kävelemään pihatietä pitkin. Lähellä rakennuksen ovea oli öljysäiliö, jonka viereen Peter pudotti vasaransa ja veitsensä.

Sillä välin poliisit soittivat asemalle tarkistaakseen Peterin auton rekisterinumeron. Operaattori kertoi että kyseinen rekisterinumero kuului eräälle Skodalle, vaikka poliisien silmien edessä oli Rover. Poliisit nousivat autostaan tutkimaan Roveria ja huomasivat että rekisterikilvet olivat kiinni mustalla teipillä. Peter myönsi vaihtaneensa kilvet ja että hänen nimensä oli oikeasti Peter William Sutcliffe. Hän sanoi valehdelleensa koska ei halunnut vaimonsa tietävän että hän oli prostituoidun kanssa.

Peter ja Olivia vietiin poliisiasemalle ja laitettiin erillisiin kuulusteluhuoneisiin. Peter kertoi että oli varastanut rekisterikilvet eräästä romuautosta Cooper Bridgessä. Se taas tarkoitti että Peter täytyi siirtää toiseen poliisipiiriin. Kyseisen piirin virkailijan luvattiin saapuvan kuudelta aamulla, joten Peter joutui viettämään yön sellissä. Sonialle soitettiin ja ilmoitettiin että hänen miehensä ei tulisi kotiin yöksi. Ennen nukkumaanmenoa Peter pyysi päästä vessaan. Siellä hän piilotti vesisäiliöön toisen veitsen.

Yhdeksältä aamulla Peter saapui Dewsburyn poliisiasemalle länsi-Yorkshiressa ja vietiin kuulusteltavaksi. Hänen vaimolleen ilmoitettiin että miestä haastateltiin rekisterikilpien varastamisesta. Kuulusteluhuoneessa Peter jutteli poliisien kanssa työstään kuorma-auton kuljettajana ja rakkaudestaan autoihin. Poliisit pistivät merkille että Peterillä oli tumma sotkuinen tukka, parta ja rako hampaiden välissä. Kuulusteluissa selvisi että Peteriä oli kuulusteltu useasti viiltäjä-tapauksen tiimoilta. Hänen kengännumeronsa sopi epäiltyyn, ja myöhemmin selvisi että hänen veriryhmänsä oli B.

Toinen pidätyksen tehneistä poliiseista, Ring, muisti että tehtaan pihalla Peter oli kävellyt kauemmas ja Ring oli kuullut vaimean kilahduksen. Nyt hän päätti palata paikalle ja tutki rakennuksen seinää taskulampun kanssa. Ring löysi Peterin vasaran ja veitsen.

Tammikuun 4. päivä puoli kymmeneltä aamulla neljä poliisia saapui osoitteeseen Garden Lane 6 ja Sonia Sutcliffe antoi heille luvan tutkia talon. Puolen tunnin päästä poliisit olivat valmiita ja veivät mukanaan useita työkaluja, mukaanlukien vasaroita, sekä Sonian. Poliisiasemalla Soniaa kuulusteltiin 13 tuntia. Samaan aikaan toisaalla, Peteriä kuulusteltiin myös, välttäen turhan suoria viittauksia Yorkshiren viiltäjään. Kulisseissa poliisit keräsivät tietoa Peterin elämästä viimeisen viiden vuoden ajalta.

Sunnuntai-iltapäivänä Peter alkoi vihdoin menettää uskomattoman tyyneytensä. Poliisit olivat nyt varmoja että heillä oli oikea mies. Kun Peteriltä kysyttiin Theresa Sykesin hyökkäysillasta, hän väitti että oli saapunut kotiin kahdeksalta, vaikka Sonia oli varma että kello oli ollut jo kymmenen. Kello 14.20 Peterille kerrotiin että tehtaalta oli löytynyt hänen vasaransa ja veitsensä. Silloin Peter istui takaisin tuoliinsa ja ilmoitti rauhallisesti olevansa Yorkshiren viiltäjä. Seuraavien 26 tunnin aikana Peter kertoi poliiseille teoistaan tunteettomasti.

Tunnustuksensa jälkeen Peterillä oli yksi toive: hän halusi itse kertoa vaimolleen. Sonia tuotiin Bradfordista Dewsburyyn, missä hänet vietiin suoraan kuulusteluhuoneeseen miehensä luokse. Peter istui pienen pöydän toisella puolella ja kertoi rauhallisesti Sonialle mitä oli tehnyt. Kävellessään ulos huoneesta Sonia ei näyttänyt tunteitaan.

Virallisen tunnustuksen saatuaan poliisit kutsuivat lehdistökonferenssin ja kertoivat hymyillen että olivat saaneet Yorkshiren viiltäjän kiinni. Seuraavana päivänä kaikki saivat tietää viiltäjän henkilöllisyyden. Epäselväksi jäi vain se, miksi Peter Sutcliffe oli tappanut 13 naista ja jättänyt 7 muuta kuolemaan.

Peter kertoi poliiseille että oli vuonna 1967, 20-vuotiaana, kuullut jumalan äänen puhuvan hänelle kun hän oli töissä Bingleyn hautausmaalla. Hän väitti kuulleensa äänen ollessaan kaivamassa hautaa ja että ääni johdatti hänet hautakiven luo jossa luki puolankieliset sanat JEGO, WEHBY ja ECHO. Sama ääni oli käskenyt Peterin tappaa prostituoituja. Tämä riitti vakuuttamaan poliiseille että mies oli mieleltään sairas ja kärsi paranoidisesta skitsofreniasta. Hänet pitäisi siis sulkea vankimielisairaalaan.

Herra Justice Boreham ei kuitenkaan ollut aivan samaa mieltä poliisien, psykiatrien, syyttäjänviraston ja Sutcliffen puolustuksen kanssa. He kun olivat tehneet johtopäätöksensä vain sen perusteella mitä Peter oli kertonut heille. Peterin oli kuultu sanovan vaimolleen että hän voisi selvitä 10 vuoden tuomiolla jos saisi kaikki uskomaan että hän oli hullu. Boreham sanoi oikeusministeri Sir Michael Haversille olevansa sitä mieltä että Peter Sutcliffe tulisi tuomita valamiehistön edessä.

Oikeudenkäynti kesti 14 päivää ja 12 hengen (6 miestä ja 6 naista) valamiehistö teki päätöksensä 6 tunnissa. Kysymyksenä ei ollut se oliko Peter Sutcliffe syyllinen murhiin, vaan miehen mielenterveyden todellinen tila. Syyttäjä oli maininnut että Peter oli väittänyt toimineensa jumalan äänen käskemänä. Puolustus yritti monien psykiatrien avulla todistaa tämän todeksi (ja mitenköhän? toim. huom.).

Perjantaina toukokuun 22. 1981 Peter Sutcliffe seisoi valamiehistön edessä ja kuuli tuomionsa: syyllinen 13 murhaan. Kymmenen kahdestatoista valamiehestä oli sitä mieltä että Peter ei ollut mielenvikainen, vaan paha ja sadistinen murhaaja. Viiden vuoden piina oli päättynyt ja Peter Sutcliffe talutettiin pois oikeussalista aloittamaan elinkautisen vankeustuomionsa.

Vaikka olikin saanut oikeudenkäynnissä terveen paperit, Peterillä todettiin pian skitsofrenia. Sairaalaan hän ei kuitenkaan päässyt helpolla. Vankilassa hänen kimppuunsa hyökättiin ensimmäisen kerran. Tekijänä oli väkivaltarikollinen James Costello, joka löi Peteriä kasvoihin rikkinäisellä kahvipannulla, aiheuttaen neljä erillistä haavaa jotka vaativat yhteensä 30 tikkiä. Maaliskuussa 1984 Peter pääsi vihdoin Broadmoorin psykiatriseen sairaalaan.

Sonia otti avioeron vuonna 1994. Vuonna 1996 Peteriä kohtaan tehtiin jälleen hyökkäys. Paul Wilson, ryöstöstä tuomittu, pyysi mieheltä lainaan videokasettia ennen kuin yritti kuristaa tämän kuulokkeiden johdolla. Kaksi muuta vankia kuuli avunhuudot ja riensivät avuksi.

Vuoden päästä vanki Ian Kay hyökkäsi Peterin kimppuun välineenään kynä, ja tapauksen johdosta Peter sokeutui vasemmasta silmästään ja oikea vahingoittui vakavasti. Huhujen mukaan Peter olisi saanut tästä korvauksena lähes 200,000 puntaa, mutta virallisten lausuntojen mukaan kenellekään ei maksettu mitään. Vuonna 2003 raportoitiin että Peterillä oli todettu diabetes.

Vaikka saikin alunperin elinkautisen tuomion, Peter Sutcliffe voi periaatteessa vapautua vankilasta vuonna 2011, koska hänen minimituomionsa on 30 vuotta. Euroopan ihmisoikeusjärjestöjen mukaan elinkautinen tuomio rikkoo ihmisoikeuksia.

Vuonna 2006 julkaistiin 35 nimen lista englantilaisista ja walesilaisista murhaajista joita ei tuomareiden ja poliitikkojen mukaan saa koskaan päästää vapaaksi. Peter Sutcliffen nimi ei ollut tällä listalla.

Joulukuussa 2007 tapahtui uusi hyökkäys. Vanki Patrick Sureda yritti lyödä Peteriä ruokailuveitsellä, mutta Peterin onnistui väistää ja sai vain haavan oikeaan poskeensa.

Helmikuussa 2009 raportoitiin että Sutcliffe oli kunnossa lähteäkseen Broadmoorista. Maaliskuussa 2010 kuitenkin vakuutettiin ettei näin tule käymään. Peterin ehdonalaiskuulustelu pidetään 16. heinäkuuta 2010.

---

Lähteet: Crime Library ja Wikipedia.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Mahtava alku sai mahtavan lopun. Kiitos todella paljon Sajaki tästä vaivannäöstä!!!!! :)
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Eipä mitään. Ja nyt jos sopii, teen tästä lähtien hieman maltillisempia avauksia... :mrgreen:

Jännittää kyllä että mitä ensi kuussa selviää, jos mitään, tästä ehdonalaisesta.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Nooruska
Michael Knight
Viestit: 4108
Liittynyt: La Maalis 13, 2010 2:57 pm

Re: Peter Sutcliffe - Yorkshiren viiltäjä

Viesti Kirjoittaja Nooruska »

Totta. :D

Ehkä tässä avauksessa parasta oli se, että tapaus oli suht tuore ja itselleni ainakin ihan tuntematon (ennen tätä) :)
Jumalauta kakarat me ollaan televisiossa!

Vastaa Viestiin