Lyle ja Erik Menendez

[Aizerbaidzan]

Joseph Lyle Menendez ja Erik Galen Menendez murhasivat haulikolla rikkaat vanhempansa lauantai-iltana 20. elokuuta 1989. Lyle oli tekoaikaan 21-vuotias ja Erik 18-vuotias.

Vanhemmat olivat kohtalokkaana iltana katselleet 007-rakastettuni -elokuvaa VHS-nauhalta ja torkahtaneet sohvalle. 44-vuotiasta isää, Jose Menendezia ammuttiin lähietäisyydeltä takaraivoon. 47-vuotias äiti, Kitty Menandez (o.s. Andersen) heräsi laukaukseen ja yritti pakoon onnistumatta. Häntä ammuttiin jalkaan ja sen jälkeen useita kertoja päähän, käsiin ja rintaan. Helposti Kittyn tappaminen ei käynyt. Veljeksiltä loppui kesken kaiken ammukset ja toinen heistä haki niitä lisää autosta.

Lyle ja Erik keräsivät haulikoiden hylsyt lattialta. Sen jälkeen he ajoivat autolla pois, piilottivat haulikot ja ostivat paikalliselta elokuvateatterilta liput Batman -elokuvan näytökseen (alibin saamiseksi). Myöhemmin he palasivat kotiin ja Lyle soitti hätäkeskukseen (pahoittelen mahdollisia/todennäkoisiä käännösvirheitä, saa korjata):

Häkepäivystäjä: Hätäkeskus.

Lyle: Kyllä, poliisi,...

Häkepäivystäjä: Mikä hätänä?

Lyle: Me olemme (nyyhkytystä)...

Häkepäivystäjä: Mikä hätänä? Mikä hätänä?

Lyle: (itkee) He ampuivat ja tappoivat vanhempani!

Häkepäivystäjä: Mitä?? Kuka? Ovatko he siellä vielä?

Lyle: Kyllä.

Häkepäivystäjä: He jotka...

Lyle: Ei, ei.

Häkepäivystäjä: Heidät ammuttiin?

Lyle: Erik, älä.

Häkepäivystäjä: (puhuu samalla kun taustalla kuuluu kirkumista ja Lylen huuto: "Erik, ole hiljaa!") Puhelimessa on hysteerinen henkilö. Onko henkilö vielä siellä?

Toinen häkepäivystäjä: Mitä tapahtui? Oletko pystynyt selvittämään mitä tapahtui?

Lyle: En tiedä.

Toinen häkepäivystäjä: Tulit kotiin ja näit kuka ampui?

Lyle: Minun isä ja äiti.

Häkepäivystäjä: Ovatko he vielä talossa, he jotka ampuivat?

Lyle: (huutaa) Erik! Mene pois heidän luota!

Toinen häkepäivystäjä: Kuka on ammuttu?

Lyle: Minun isä ja äiti!

Tapahtuman jälkeen veljekset elivät luksuselämää, minkä johdosta pitkälti poliisit alkoivat epäilemään heitä murhista. Erik ei pystynyt pitämään salaisuutta sisällään ja tunnusti psykiatrillensa Jerome Ozielille. Oziel keskeytti Erikin kertomuksen ja soitti Lylelle, joka lähti ajamaan tämän vastaanotolle. Lyleä odotellessa Erik jatkoi tarinan kertomista Ozielille.

Lyle oli raivoissaan Erikille tunnustuksesta ja uhkaili Ozielia hengenlähdöllä mikäli tämä käräyttäisi heidät. Uhkauksia tehtiin vielä tämän session jälkeenkin. Psykiatri teki muistiinpanoja ja nauhoitti heidän välisiä keskusteluja.

5. maaliskuuta 1990 tapahtui läpimurto poliisitutkimuksissa. Jerome Ozielin rakastaja, 37-vuotias Judalon Smyth kertoi poliisille, että oli Ozielin pyynnöstä salakuunnellut terapiasession missä Erik tunnusti ja kuullut samalla Lylen heittämän uhkauksen. Smyth kertoi poliisille myös Ozielin nauhoittaneen sessioita. Nauhoitukset sisältäisivät tunnustuksen ja syyt murhiin. 8. maaliskuuta poliisit hakivat nauhat ja muistiinpanot Ozielilta.

Lyle Menendez pidätettiin Beverly Hillsissä. Erik oli tennisturnauksessa Israelissa mutta palasi vapaaehtoisesti Yhdysvaltoihin keskusteltuaan puhelimessa setänsä Carlos Baraltin kanssa. Hänet pidätettiin Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä 11. maaliskuuta.

Veljesten pitkään kestänyt oikeudenkäynti oli yksi 1990-luvun seuratuimpia oikeusprosesseja Yhdysvaltaisissa tiedotusvälineissä. Oikeudessa veljekset hakivat teolleen lieventaviä asianhaaroja ja väittivät vanhempiensa käyttäneen heitä vuosikausia seksuaalisesti hyväksi. Tarinaa ei kuitenkaan uskottu ja veljeksille langetettiin elinkautiset vankeustuomiot 2. heinäkuuta 1996. Pari kuukautta myöhemmin heidät erotettiin toisistaan ja lähetettiin eri vankiloihin. Menendezit eivät tule koskaan vapautumaan vankilasta.

Veljesten rakkauselämä on kukoistanut vankilassa vaikka heidän vankiloissaan ei ole mahdollisuuksia varsinaisiin perhetapaamisiin. Lyle meni tammikuussa 1997 naimisiin pitkäaikaisen kirjeenvaihtokumppaninsa, ex-malli Anna Erikssonin kanssa. Liitto kesti vajaan vuoden, koska Eriksson sai tietää Lylen kirjoitelleen toiselle naiselle. Marraskuussa 2003 Lyle meni naimisiin toimittaja Rebecca Sneedin kanssa.

Erik meni kesäkuussa 1999 naimisiin itseään melkein kymmenen vuotta vanhemman Tammi Ruth Saccomanin kanssa. Tammi kertoi ABC:n haastattelussa lokakuussa 2005 suhteensa Erikiin olevan "jotain sellaista, mistä hän on pitkään unelmoinut". Samana vuonna rouva Menendez omakustansi kirjan "They Said We'd Never Make It - My Life With Erik Menendez".

Crime Library: The Menendez Brothers, notorious killers of their parents
ABC News 27.10.2005: Erik Menendez's Life Behind Bars

[johnny rebel]

Hyvä pätkä. Oon lukenu täst jostain. Tuttu tapaus kyl...hmmm.

[Valoviikate]

Käännöstä Crime librarystä. Tekstin alussa mainittu leffa kertoo toisesta tosielämän rikosjutusta, josta olen myös kääntämässä crimelibrarystä.

Alkusoitto

Päivettynyt, tummatukkainen nuori mies istuutui ja katseli tv:lle tehtyä minisarjaa. Tositapahtumiin perustuva minisarja joukosta beverly hillsiläisiä nuoria miehiä, jotka jotka suunnittelivat ja toteuttivat kaksi murhaa, joiden uhreista toinen oli yhden ryhmäläisen isän. Nuoren miehen katsellessa elokuvaa, hän kutsui mukaan vanhemman veljensä ja he katselivat yhdessä Billionaire Boys Club. Myöhemmin he alkoivat puhua isänsä tappamisesta. Kumpikin veli nurisi toiselle, kuinka määräilevä ja kontrolloiva isä oli, kuinka mahdotonta heidän oli isää miellyttää, kuinka tämä nyt suunnitteli jättävänsä heidät perinnöttömiksi ja kuinka surkeasti tämä kohteli äitiä. Veljet järkeilivät, että jos he tappaisivat isän, heidän tulisi päästää päiviltä myös äiti, koska tämä ei emotionaalisesti selviäisi ilman heidän isäänsä. Hän voisi olla myös elävä todistaja rikokselle, jonka he aikoivat tehdä. Vanhempi veli halusi suunnitella murhat, jotta ne olisivat "niin täydellisiä kuin ne voivat olla", mutta pikkuveikka ei malttanut odottaa ja vaati, että murhat hoidettaisiin pois päiväjärjestyksestä niin pian kuin mahdollista. Minisarjoja näytettiin kahtena iltana, 30. ja 31. heinäkuuta 1989 ja murhat tapahtuivat elokuun 20. iltana -89.

Murhat

Sunnuntai-iltana, 20. elokuuta 1989 oli lämmin Beverly Hillsissä. Kotiapulaisella oli vapaata ja valkoisessa, 4 miljoonan, 23-huoneisessa välimeren tyylisessä kartanossa vallitsi hiljaisuus. Talon omistajat, Jose ja Kitty Menendez torkkuivat perhehuoneessa, kun James Bond-trilleri, 007 - rakastettuni, pyöri videonauhalta. Pariskunnan pojat, Lyle, 21, ja Erik, 18, olivat menneet ulos illaksi.

Vaikka Kitty oli 47 ja hieman ylipainoinen, hän oli yhä kaunis. Hänellä oli vaaleat hiukset ja vihreät silmät. 44-vuotias Jose näytti paljon ikäistään nuoremmalta. Hänen hiuksensa eivät olleet ehtineet harventua lainkaan, vaan olivat tummat ja paksut, ja tennisharrastus oli pitänyt hänet hyvässä fyysisessä kunnossa.

Klo 22:00 teini-ikäinen tyttö oli ulkona kotoaan, alempana kadulla Menendezien ökytalosta, odottamassa poikaystäväänsä. Tyttö huomasi pienen auton ajavan ylös ja pysähtyvän Menendezien talon eteen. Autossa oli kaksi miestä. Miehet nousivat autosta. Toinen meni takakontille ja toinen käveli sisään taloon. Tyttö menetti kiinnostuksensa asiaan ja käänsi katseensa poispäin.

Menendezien kartano oli taaempana kadusta ja sitä varjosti sankka lehvästö ja suojasi tarkka turvallisuusjärjestelmä. Taloa oli aiemmin vuokrattu bisnes- ja viihdealan menestyjille, kuten Princelle ja Elton Johnille. Korkea rauta-aitta ympäröi kartanoa ja rauta-aidat estivät sisääntulon kaarevaan ajotiehen talon edessä. Tänä yönä ajotien edessä olevat portit olivat auki ja turvallisuusjärjestelmä pois päältä.

Miehet astuivat sisään ranskalaisista ovista työhuoneeseen. He kävelivät alas eteiseen kohti perhehuonetta, joka oli talon takaosassa. Miehet saapuivat perhehuoneeseen, jota valaisi vain televisioruudulta tuleva valo. Jose torkkui parkitussa nahkasohvassa, istuen eteiseen vievää ovea lähempänä olevassa päädyssä. Josen jalat törröttivät hänen edessään; hän lepuutti niitä kahvipöydällä, jossa oli kaksi astiaa, joissa oli jämät marja- ja jäätelövälipalasta. Kitty makasi peiton alla, pitkin pituuttaan sohvalla, pää Josen sylissä.

Toinen miehistä osoitti 12-kaliiperisella Mossberg-tuliaseella pariskunnalla ja veti liipasimesta. Kaksi osumaa ammuttiin Joseen; toinen pirstoi lasin ja hajotti puuta ranskalaisista ovista sen sohvan takana, jossa Jose oli istumassa. Yksi luoti iski Josea vasempaan kyynärpäähän; toinen iski häntä oikeaan käteen. Ammukset tekivät Josen liikuntakyvyttömäksi. Toinen tappajista käveli Josen taakse ja asetti tuliaseen hänen takaraivoonsa ja ampui. Luoti osui Josen takaraivoon. Josen eloton ruumis jäi makaamaan sohvalle, lysähtäen lievästi oikealle. Hänen kätensä lepäsivät hänen vatsallaan ja jalat lattialla.

Kun ensimmäiset laukaukset oli ammuttu Joseen, Kitty valpastui. Herätessään hän huomasi Josen veren roiskuneen hänen päälleen. Kitty nousi seisomaan ja alkoi kääntyä pois hyökkääjistään, ottaen askeleen tai kaksi ennen kuin häntä ammuttiin oikeaan jalkaan, lähelle pohjetta, sekä oikeaan käsivarteen. Kitty kaatui sohvan ja kahvipöydän väliin. Hän kamppaili noustakseen taas pystyyn ja päästäkseen taas tasapainoon, mutta liukastui astuessaan omaan vereensä. Hän seisoi tarpeeksi kauan, jotta veri virtasi pystysuorasti alas hänen jalkaansa. Hän yritti epätoivoisesti kävellä pois, mutta ammuttiin toinen laukaus, mikä sai hänet kaatumaan maahan. Nyt, kun hän oli lattialla, tappajat tulittivat umpimähkään, rei'ittäen hänen kehoaan luodeilla. Kittya iskettiin vasempaan reiteen niin läheiseltä etäisyydeltä, että luodin sisältävä hylsy sai hänen jalkansa katkeamaan. Häntä ammuttiin oikeaan käteen, sitten vasempaan rintaan, mikä rei'itti hänen vasemman keuhkonsa. Neljännesgallona verta virtasi rintakehään tulleesta kolosta. Kitty ei ollut kuollut. Hän jatkoi hengittämistä ja yritti kömpiä pois siitä, mihin oli kaatunut, muttei pystynyt.

Tappajilta oli ammukset loppu. He pysähtyivät, epävarmoina siitä, mitä tekisivät seuraavaksi. He luultavasti pohtivat, että Kitty voisi tunnistaa heidät ja kertoa poliisille, keitä he olivat ja mitä oli tapahtunut. He päättivät, etteivät he voisi ottaa riskiä, että näin tapahtuisi ja juoksivat autolle hakemaan lisää ammuksia. Tällä kertaa he latasivat tuliaseisiinsa hauleja, eivätkä kuulalaakerin kokoisia luoteja, joita olivat äsken käyttäneet.

Toinen surmaajista juoksi takaisin sisälle taloon ja perhehuoneeseen, jossa Kitty makasi kuolemassa. Tappaja nojasi kahvipöytään ja asetti tuliaseen Kittyn vasempaan poskeen ja ampui. Kittyn ruumista ammuttiin kymmenen kertaa. Hänen päätään oli isketty neljä kertaa. Hänen kallonsa oli murskattu.


Menendezien koti 722 Elm Drivessa, L.A

Tappaja ei ollut lopettanut. Hän ampui sekä Josea että Kittya lähelle vasenta polvea. Lopuksi surmaajat keräsivät huolellisesti hylsyt verilammikoista, jotka peittivät sohvaa, lattiaa ja mattoa kahvipöydän alla.

Tämä on skenaario, jonka poliisi ja lääketieteen tutkija kokosivat yhteen Jose ja Kitty Menendezin murhista. Vuosia myöhemmin tappajat kertoivat täysin toisenlaista tarinaa.

Jose

Jose syntyi vuonna 1944 yläkeskiluokkaiseen perheeseen Havanassa, Kuubassa. Hänen isänsä oli hyvin tunnettu jalkapallon pelaaja, joka omisti oman kirjanpitofirman. Hänen äitinsä oli uimari, joka valittiin Kuuban urheilun hall of fameen. Josella oli kaksi isosiskoa, Teresita, jota kutsuttiin "Terryksi", sekä Marta. Vaikka perhe ei ollut rikas, Josen vanhempien saavutukset urheilussa takasivat heille kunnioitetun paikan Kuuban yhteiskunnassa. Jose oli viisi vuotta nuorempi kuin Terry ja äitinsä hemmottelema ja ihailema.


Fidel Castro Batistan armeijan tukikohdassa 1959 (AP)

Vuosina 1959 ja 1960 Kuubassa käytiin vallankumousta. Fulgencio Batista kukistettiin ja Fidel Castro nousi valtaan ja teki radikaaleja muutoksia sekä maan talouteen että sosiaaliavustusjärjestelmään. Castron hallitus otti ylä- ja keskiluokan omaisuuden, muutti maatilat yhteisiksi ja purkasi kaikki vuokrasopimukset ja asuntolainat. Ylempi- ja keskiluokkaiset menettivät omaisuuden, alempiluokkaiset kärsivät nousseista hinnoista ja hallitus sorti Castron vastustajia yhä innokkaammin, vangiten ja teloittaen heitä.

Vuonna 1960 Jose Menendez oli 16-vuotias. Castron noustua valtaan, nuorukaisen vanhemmat näkivät elämänsä Kuubassa muuttuneen iäksi. Ensimmäinen askel, jonka he ottivat päätöksessään häipyä Kuubasta, oli lähettää poika Yhdysvaltoihin. Jose lensi Yhdysvaltoihin Terryn kihlatun kanssa ja asettui Hazletoniin, Pennsylvaniaan, Scrantonin ja Allentownin välissä. Jose oli pennitön, eikä puhunut tai ymmärtänyt englantia, mutta oli päättänyt menestyä uudessa kotimaassaan. Jose opiskeli ahkerasti lukiossa ja teki osa-aikatöitä rahaa saadakseen. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi Jose ei saanut toteuttaa unelmaansa: päästä Ivy League collegeen. Hän lupasi itselleen, että jonain päivänä, kun hänellä olisi lapsia, he saavuttaisivat hänen unelmansa ja valmistuisivat Ivy League collegesta. Jose voitti urheilustipendin eteläisen Illinoisin yliopistoon. Jose ei pitänyt siitä yliopistosta ja luokkatoverit muistavat hänet syrjäänvetäytyvänä ja jurona. Jose elätti itseään urheilijan apurahoilla, mutta lopulta jätti urheilun taaksen keskittyäkseen opintoihinsa. Oli yksi ihminen, joka sai Josen olon hyväksi. Hänen nimensä oli Kitty Andersen.

Kitty

Kitty syntyi 1941, nuorimpana Charles ja Mae Andersenin neljästä lapsesta. Hänen perheensä asui Oak Lawnissa, etelä-Chicagon lähiössä. Kittyn varhaislapsuuden ajan perhe oli keskiluokkaa. Hänen isänsä omisti lämmitys- ja ilmanvaihtoyrityksen, jolla pyöri hyvin ja äiti hoiti kotona Kittyä ja tämän kahta isoveljeä Miltiä ja Briania sekä isosiskoa Joania.

Vaikka Andersenin perhe vaikutti rakastavalta ja läheiseltä, isä löi äitiä, joskus lasten nähden. Isän väkivalta kohdistui myös lapsiin. Ennen kuin Kitty meni grammar school, isä jätti äidin toisen naisen takia. Kitty äiti meni United Airlinesille, Midwayn lentokentälle, Chicagon ulkopuolelle, tienaamaan elantoa perheelle. Kittyn vanhemmat lopulta erosivat ja tämä aiheutti hänelle elinikäiset henkiset arvet. Läpi lapsuutensa Kitty oli syrjäänvetäytynyt ja masentunut. Hänen oli vaikea saada ystäviä, eikä hänellä ollut niitä montaakaan peruskoulussa, eikä lukiossa. Kittyn isä meni uusiin naimisiin ja jatkoi eloaan Oak Lawnissa. Äidille eivät hääkellot enää koskaan soineet ja hän masentui ja katkeroitui erosta. Kitty kasvoi vakuuttuen, että ero on pahinta, mitä naisen elämässä voi tapahtua. Kitty vihasi isäänsä, eikä halunnut olla yhteydessä tähän moneen vuoteen vanhempiensa eron jälkeen.

Viimeisenä vuotenaan lukiossa Kitty haki ja pääsi eteläisen Illinoisin yliopistoon. Vuonna 1958, ensimmäisenä vuonaan siellä, Kitty alkoi työskennellä yliopiston yleisradiolähetysosastolla, jossa hän oppi tuottamaan draamoja radioon ja televisioon. Hän keräsi runsaasti itseluottamusta päästessään osallistumaan tällaiseen.
Seniorivuotenaan, -62 Kittyn itsevarmuus riitti osallistumaan VFW:n (Vieraiden sotien veteraanit) sponsoroimiin Miss Oak Lawn-missikisoihin - ja hän voitti ne.

Kitty haaveili valmistumisensa jälkeen luovansa uraa radiomainosten ja televisio-ohjelmien tuottajana ja ohjaajana New York Cityssa.

Kitty ja Jose tapasivat Kittyn seniorivuonna ja Josen ensimmäisenä vuonna. Pian he olivat erottamattomat. Josen silmissä Kitty ei ollut kaunis vain ulkoisesti, vaan siinä, mitä hän edusti. Kitty oli kaupanpitäjän tytär, Amerikan porvarisluokan jälkeläisiä. Valloittamalla Kittyn sydämen, Jose toteutti päätöstään pärjätä uudessa kotimaassaan. Samaten Jose täytti paikan Kittyn sydämessä. Hänestä Josessa oli syvällisyyttä, jota harvat ymmärsivät tai arvostivat. Hän näki jonkun, joka oli valmis työskentelemään kovasti ja päihittämään vaikeudet, ei jotakuta, joka halusi menestyä vain suhteilla tai rahalla, kuten hänen etuoikeutetut luokkatoverinsa. Jose kertoi Kittylle suurista suunnitelmistaan bisnesmaailmassa.

Kun Jose ja Kitty nähtiin yhdessä Eteläisen Illinoisin kampuksessa, ihmiset tuijottivat. Oli kuitenkin 60-luvun alku, he elivät pienessä, konservatiivisessa eteläisen Illinoisin kaupungin pahasessa, eivätkä eri etnisistä ryhmistä tulevat seurustelleet keskenään. Kansalaisoikeusliike Amerikassa oli keskittynyt Etelään ja Carbondale oli vielä saavuttamatta. Kitty oli kolme vuotta Josea vanhempi. Ikäero ja erilaiset taustat eivät haitaneet heitä; he olivat päättäneet elää elämänsä yhdessä.

Josen ja Kittyn suhde aiheutti ongelmia molempien perheille. Kittyn perhe olivat yllättynyt siitä, että tämä halusi elämänkumppanikseen kuubalaisen teinin. Josen perheen mielestä Kitty oli avioeroperheen lapsena heidän sosiaalisen asemansa alapuolella. Lisäksi Josen vanhempien mielestä 19-vuotias poika oli liian nuori menemään naimisiin. Niihin aikoihin, kun Kitty valmistui viestinnän kandidaatintutkinnostaan, Jose ja hän karkasivat ja menivät salaa naimisiin 1963.

Avioitumisen jälkeen Jose ja Kitty muuttivat New York Cityyn. Josen vanhemmat olivat lentäneet Kuuban, äiti 1961 ja isä pian perässä. He olivat asettuneet New York Cityyn. Jose luopui urheilustipendistään eteläisessä Illinoisissa ja siirtyi Queens Collegeen, New Yorkin kaupungin yliopistoon ja Kitty meni opettajaksi peruskouluun. Avioliiton varhaisina vuosina Kittyn haaveet tv- ja radioalalla työskentelystä alkoivat haihtua ja hän hylkäsi suunnitelmansa hankkia maisterintutkinto, tukeakseen Josea ja tämän uraa.


Kitty poikiensa Lylen ja Erikin kanssa

Avioelämä

Vuonna 1967, Jose valmistui Queens Collegesta ja meni töihin Coopers & Lybrandiin, kansainväliseen kirjanpitofirmaan. Kitty jatkoi lasten opettamista koulussa.

Vuonna 1969, Jose lähetettiin Chicagoon tarkastamaan Lyon Container, Coopers & Lybrandin asiakas. Jose teki niin hyvän vaikutuksen Lyon Containerin johtoon, että he pyysivät häntä tulemaan heille töihin kirjanpitopäälliköksi. Jose oli 25. Jose, Kitty ja heidän poikansa, Joseph Lyle, joka syntyi 10. tammikuuta -68, muuttivat Hinsdaleen, Illinoisiin. Kitty teki täysiä työpäiviä äitinä, kun taas Jose paiski töitä ja käänsi Lyon Containerin tuottavaksi yritykseksi.

Vuonna 1970 Jose nimitettiin Lyon Containerin puhemieheksi. Hän ei pysynyt asemassa kauan, koska päätyi tappelemaan hallituksen puheenjohtajan kanssa yrityksen suunnasta.

Vuonna 1971, Jose meni töihin Hertziin, autojen vuokrausosaston toimitusjohtajaksi ja Menendezin perhe muutti Illinoisista etelä-Coastiin ja asettui New Jerseyhyn. Josen toinen poika, Erik, syntyi 27. marraskuuta 1971. Vuonna 1973, Josesta tuli Hertzin johtava taloudellinen virkamies. Jose nousi Hertzin riveissä ja vuonna 1979, 35-vuotiaana, hänestä tuli yrityksen maailmanlaajuinen toimitusjohtaja. Hertzissä Jose keräsi mainetta alaisten kiusaajana. Tämä maine seurasi häntä lopun ikää. Hänen uransa Hertzissä loppui 1980. Toinen mies tuli puhemieheksi ja Jose meni töihin Hertzin omistavaan RCA Records-levy-yhtiöön, viihdeosastolle.

Vuonna 1981 Jose meni RCA:n levytysosastolle, joka oli kuormitettu ylipalkatuilla, ikääntyneillä levytystähdillä. Jose yritti kääntää osaston ympäri Eurythmics- ja Jefferson Starship-nimisten bändien avulla. RCA:ssa Josen kyseenalainen etiikka tuli ilmi. Hän esimerkki toimitti levykauppoihin valtavia eriä albumeita saadakseen liikevaihdon näyttämään suuremmalta kuin se oli. Pelkästään vuonna 1986 RCA:lle palautettiin albumeita 25 miljoonan dollarin arvosta. Vuoteen -85 mennessä, 41 vuoden iässä Jose oli noussut varapääjohtajaksi ja virkamies RCA Recordsin maailmanlaajuisissa operaatioissa. Niin kovasti kuin Jose yrittikin, hän ei kuitenkaan onnistunut kääntämään RCA Recordsia ympäri.

Avioliiton alusta saakka Kitty oli suonut Joselle vapauden, jonka tämä halusi. Niin paljon kuin Jose lupailikin heidän liittonsa olevan molemminpuolista kumppanuutta, tosiasiassa Jose teki päätöksiä heidän molempien puolesta, usein neuvottelematta Kittyn kanssa. Josella oli elämänsä aikana useita rakastajattaria. Josen pisin suhde alkoi vuonna 1978, Louise-nimisen tummatukkaisen, itsevarman liikenaisen kanssa. Louise ja Jose matkustelivat yhdessä ja viihtyivät pariskuntana Louisen kotikaupungiasa Manhattanilla. Jose välitti syvästi Louisesta, mutta ei hän koskaan ajatellut jättää Kittyäkään. Eikä hän liioin koskaan harkinnut lopettavansa suhdettaan Louiseen. Jose tunsi olonsa hyväksi Louisen kanssa. Hän voimisti tämän egoa. Jonkin aikaa Kitty oli autuaan tietämätön Josen hairahduksista. Jose onnistui hämäämään vaimoaan valheellisilla, mutta vakuuttavilla väitteillä uskollisuudesta, mutta ennen pitkää Kittyn epäilyt heräsivät.

Vuonna 1981, Kittylle paljastui yksi Josen suhteista ja hän käveli ulos talosta muutamaksi päiväksi. Jose onnistui taivuttelemaan hänet palaamaan kotiin, lankon kertoman mukaan, pikemmin lasten vuoksi kuin siksi, että Jose rakasti tätä.


Vasemmalta oikealle: Lyle, Kitty, Jose ja Erik

1986 niihin aikoihin, kun Josen ura RCA:ssa oli tulossa päätökseensä, Kitty sai tietää Louisesta. Jose kertoi Kittylle Louisesta ja muista suhteistaan. Tämä sai Kittyn masennuksen kierteeseen ja hän puhui itsemurhasta.

RCA:ssa luomiensa kontaktien avulla Josen onnistui päästä LIVE Entertainmentin puheenjohtajaksi Kaliforniassa. LIVE oli videoiden levitys- ja kopiointifirma, jonka omisti osittain Carolco, elokuvatuotantoyritys, joka tunnettiin parhaiten Rambopicturesin tuottajana. Jose hyppäsi innoissaan mahdollisuuteen päästä elokuvabisnekseen, eikä hänellä ollut vaikeuksia saada kiskottua perhettään mukaansa etelä-Coastista länsi-Coastiin. Siihen aikaan, kun Jose tuotiin johtamaan LIVEä, oli käynyt ilmi, että se oli kärsinyt 20 miljoonan dollarin tappiot 1985. Jose näki toisen mahdollisuuden kääntää kamppaileva yritys ympäri. Kitty ei ollut järin innostunut muutosta. Hän oli viettänyt viimeiset 16 vuotta rakentaen elämää avioliittonsa ulkopuolella. Kittylla oli ystäviä, joista hän välitti ja jotka välittivät hänestä. Pariskunta oli hiljattain hankkinut Princetonista, New Jerseysta kodin, jota Kitty piti unelmatalonaan. Joka tapauksessa Jose päätti, että olisi Kittyn ja Erikin parhaaksi muuttaa Kaliforniaan hänen kanssaan. He asettuivat Calabasasiin, yläkeskiluokkaiseen San Fernando Valleyn luoteisisaan. Lyle jäi Princetoniin käydäkseen collegea siellä.

Veljekset


Jose Erikin (vasemmalla) ja Lylen kanssa

Jose omistautui kasvattamaan upeita poikia, jotka toteuttaisivat hänen tulevaisuuden suunnitelmansa ja jatkaisivat hänen perintöään. Koska Jose oli taistellut tiensä asemaansa, hän ymmärsi, että oli helpompi ja kehittyneempi tapa saavuttaa huippu ja hänen poikiensa olisi saavutettava se. Kun pojat olivat nuoria, Josella oli säännöt kaikkeen: mitä he saivat syödä, keiden kanssa hengailla, mitä lukea, mitä ajatella. Jokaisen päivän jokaisesta tunnista he olivat tilivelvollisia. Jose ja Kitty eivät ottaneet huomioon, että nämä olivat vasta nuoria lapsia, eivätkä sitä, että heidän lapsensa voisivat tehdä virheitä, tai he itse.

Josen suurin heikkous oli hänen ilkeytensä, joka todennäköisesti kumpusi hänen epävarmuudestaan hänen etnisyydestään. Jose herkutteli nöyryyttämällä angloamerikkalaisia kollegojaan, jotka tekivät virheitä, joskin samalla hän kerjäsi heiltä hyväksyntää yrittämällä muuttaa itsensä yhdysvaltalaiseksi. Hän kehotti liikekollegoitaan kutsumaan häntä mieluummin "Joeksi" kuin Joseksi.

Lyle ja Erik saivat nuoresta asti tuntea nahoissaan paineet Josen vaatimuksista. Molemmat änkyttivät, heidän vatsaansa särki ja heillä oli tapana pureksia hampaita. Heille kehittyi myös häijy temperamentti.

Kasvessaan he vetivät toisiaan puoleensa kumppanuuden ja solidaarisuuden merkeissä kohdatakseen isänsä kontrollin.
Erik kasvoi palvoen Lylea. Erik kertoi usein ystävilleen, kuinka paljon ihaili veljeään. Erikin ystävät eivät tajunneet, miksi. Heistä Lyle oli suuri riesa. Erik palvoi Lylea luultavasti siksi, että Jose oli niin etäinen, ettei nuorempi poika kokenut voivansa lähestyä häntä. Lyle oli lähestyttävissä, kun Jose oli läsnäolollaan murskaava.

Veljesten ystävät kommentoivat Lylen ja Erikin olevan erittäin läheisiä, mutta persoonallisuuksiensa hyvin erilaisia. Lylea kuvailtiin varautuneeksi ja hauskaksi, Ericia herkäksi ja hiljaiseksi. Lylen myös kuvailtiin olevan voimakkaampi persoonallisuus.

Kun pojat aloittivat peruskoulun, Jose esitti heille kysymyksiä ajankohtaisista tapahtukista ruokapöydässä. Joskus Erik vastasi, mutta useimmat kysymykset jäivät Lylen vastattaviksi. Kun pojat kasvoivat, kysymykset tulivat yhä monimutkaisemmiksi.
Jose päätti, että kummankin veljen tulisi valita yksi urheilulaji, jossa loistaa. Jose kehotti poikia valitsemaan liikunnan lajin, joka ei vaatisi heitä olemaan joukkueen jäseniä. Hän pelkäsi, että tiimityö haastaisi hänen auktoriteettinsa ja kyseenalaistaisi tavan, jolla hän kasvatti poikiaan. Kun Lyle oli 12 ja Erik 9, he olivat valinneet tenniksen.

Vuonna 1979 perhe asui Penningtonissa, New Jerseyn Princetonin ulkopuolella. Lyle ja Erik kävivät yksityiskoulua nimeltä Princeton Day School. Molempien kouluarvosanat olivat keskitasoa. Lylelle kehittyi akateemisia ongelmia 6. luokalla. Opettajan mielestä hän ei ollut hyvin valmistautunut, eikä osannut keskittyä. Princeton Day Schoolin opettajista tuntui, että sekä Lylellä että Erikillä oli oppimisvaikeuksia, mutta Jose ei hyväksynyt, että hänen pojissaan olisi mitään vikaa. Opettajat huomasivat, että veljesten palauttamien kotitehtävien taso oli huomattavasti parempaa kuin luokassa tehdyn työn. Opettajat myös huomasivat poikien olevan ikätovereitaan lapsellisempia. Vielä 14-vuotiaana Lyle kasteli vuodettaan ja leikki pehmoeläimillä.


Lyle ja Erik Menendez

Oli muita merkkejä siitä, että Lyle ja Erik olivat pahoissa ongelmissa. Vuonna 1982 kun Erik ja Lyle olivat noin 12 ja 15, heidän serkkunsa Diane Vander Molen oli heidän perheessään viettämässä kesää. Yhtenä iltana kolme serkusta alkoivat leikkimielisesti painia. Äkkiä ja varoittamatta, Lyle ja Erik alkoivat riisua Dianea. Sanaakaan sanomatta veljekset sitoivat hänet ja repivät pois hänen paitansa. Diane kirkui ja veljet perääntyivät hyökkäyksestään. He olivat hyökänneet hänen kimppuunsa kuin lauma koiria, varoituksetta. Toisen kerran, kun tyttö ja Lyle olivat katsomassa televisiota, tämä kävi yllättäen hänen päälleensä ja alkoi hyväillä hänen rintojaan. Kuten aiemmallakaan kerralla, hän ei ollut vietellyt Lyleä ja hyökkäys loppui heti, kun hänen onnistui vapauttaa itsensä.

Lyle

Lylen koki ensimmäinen romanssinsa 15-vuotiaana. Suhde tyttöystävään, Stacey Feldmaniin, oli viaton ja siveä, kun aiemmat hyökkäykset Diane-serkkuun olivat olleet perverssejä ja seksuaalisia. Stacey hoiti miesten tenniksen edustusjoukkueen Princeton Day Schooliin ja Lyle oli ykköseksi rankattu pelaaja joukkueessa. Ensimmäisillä treffeillään nuori pariskunta meni katsomaan Kadonneen aarteen metsästäjät. Lyle oli suuri leffafani ja elokuvissa käynti oli luultavasti ainoa kokemus, josta Lyle sai nauttia ilman vanhempiensa suodatusta. Lyle näytti kasvaneen uskoen täysin todeksi kaiken, mitä näki elokuvaruudulla. Hän ei koskaan näyttänyt kykenevän erottamaan faktaa fiktiosta.


Lyle Menedez (AP)

Stacey ja Lyle rakastuivat. He kävelivät pitkin koulun käytäviä käsi kädessä. Se oli sääntöjen vastaista, mutta opettajat eivät viitsineet nipottaa. Heistä tuntui, että Stacey ja Lyle olivat kaksi kömpelöä lasta, jotka tarvitsivat toisiaan. Kouluvuoden lopuksi luokkatoverit äänestivät Staceyn ja Lylen "eniten naimisissa" oleviksi. Lyle ja Stacey puhuivat naimisiinmenosta ja lasten hankkimisesta. Lyle osti Staceylle koruja ja muita lahjoja rahaa säästelemättä. Kaikki loppuu aikanaan ja Staceykin päätti suhteen mennessään collegeen - hän ymmärsi haluavansa kokea enemmän elämää ja olevansa liian nuori menemään naimisiin. Lylen sydän koki kolhun ja hän yritti voittaa tytön takaisin lupaamalla ostaa tälle turkistakin. Staceya ei kiinnostanut ja Lyle jatkoi elämää.

Jose haaveili, että Lyle menisi Ivy League collegeen. Lyle, joka ei ollut hyvä oppilas, kertoi ystävilleen, että halusi jättää koko opiston välistä ja avata ravintolan isänsä taloudellisella tuella. Jose ei harkinnutkaan ajatusta mistään vähäpätöisemmästä koulutuksesta Lylelle kuin Ivy League.

Kun Lyle aluksi haki Princetoniin 1986, hänet hylättiin. Hän meni paikalliseen collegeen ja jätti toisen hakemuksen Princetoniin kouluvuodeksi -87. Kun Lyle odotti kuulevansa Princetonista, hän tapaisi Jaime Pisarcikin, tarjoilijan paikallisessa ravintolassa ja he alkoivat seurustella. Jaime oli myös tenniksen pelaaja ja viisi vuotta Lylea vanhempi. Kitty ja Jose katsoivat uutta heilaa nenän varttaan pitkin, koska he uskoivat Jaimen tapailevan Lylea vain, koska tämä oli rikkaiden vanhempien lapsi.

Lyle hyväksyttiin Princetoniin 1987, kiitos etnisen taustansa ja tenniksen peluutaitojensa, eikä tasokokeiden tulostensa ja kouluarvosanojensa, jotka eivät olleet keskitasoa paremmat. Kesällä 1987 Lyle ja Jaime julistivat kihlauksensa. Se laukaisi isäukossa suuttumusreaktion. Josen mielestä 19-vuotias Lyle oli liian nuori menemään naimisiin. Pian ennen kuin Lylen piti aloittaa Princeton, Jaime muutti Alabamaan opettamaan tennistä. Lyle seurasi perässä. Jose oli pettynyt ja salaa järjesti sponsorin Jaimelle Euroopan tenniskiertueelle. Jose luuli, että kun Jaime oli poissa kuvioista, Lyle voisi keskittyä Princetoniin ilman häiriötekijöitä. Jose oli väärässä. Lyle seurasi Jaimea Eurooppaan.

Jotta lopulta pääsee sisään Princetoniin, on allekirjoitettava kirje, jossa lupaa noudattaa kunniakoodia. Se on ollut käytössä Princetonissa vuodesta 1893. Lyle allekirjoitti sen luultavasti ajatellen, että mihin pulaan hän joutuisikin, hän pääsisi sieltä isän opettamilla keinoilla: valehtele, huijaa, varasta, mutta älä jää kiinni.

Ensimmäisenä lukukautenaan Princetonissa, Lylea syytettiin plagioinnista. Hänen piti tehdä loppuun laboratoriotehtävä luokassa Psychology 101. Lylen syytettiin kopioineen laboratoriotoverinsa tehtävät ja palauttaneen ne ominaan. Kun Lyle ymmärsi, kuinka pahassa liemessä hän oli, hän pyysi Brendan Scottia, pappia ja tohtoriopiskelijaa, auttamaan häntä hänen puolustuksessaan. Lyle kertoi Brendanille, että häneltä oli jäänyt tekemättä useita aiempia kouluhommia, joten hänellä ei ollut varaa jättää tätäkin tekemättä. Näihin aikoihin Lyle matkusti viikonlopuiksi Kaliforniaan tapamaan perhettään. Tätä psykologian laboratorion sählinkiä edeltävänä viikonloppuna Lyle oli matkustanut Kaliforniaan ja hukannut muistivihkonsa lentokentälle. Lyle pyysi labrakaveriltaan, että saisi vilkaista tämän läksyjä. Kotitehtävä, jonka Lyle palautti, muistutti niin paljon Lylen labrakaverin tehtävää, että opettaja kiinnitti siihen huomiota ja kertoi asiasta kampus viranomaisille.

Jose sai tietää plagiointisyytöksistä siskostaan Terrylta, jolle Lyle oli uskoutunut. Aluksi Jose ei uskonut, että Lylelle koituisi mitään vakavia seurauksia. Jose lähetti Lylelle luettavaksi lausunnon etiikasta kurinpitokomitean edessä. Lyle piiloutui Josen suojelevan viitan alla, kuten hän yleensäkin teki aina ongelmiin joutuessaan. Sekä Jose että Lyle aliarvioivat, kuinka pahassa pulassa Lyle oli. Neljätuntisen kuulemisen jälkeen kurinpitokomitea harkitsi tunnin ja totesi Lylen syylliseksi plagiointiin ja erotti vuodeksi. Saatuaan tietää asiasta, Jose lensi välittömästi Princetoniin tapaamaan sen puheenjohtajaa. Jose väitti, että rangaistus oli kohtuuttoman ankara, eikä sopinut rikokseen. Jose sanoi, että kyse oli vain kotitehtävästä, eikä isosta osasta Lylen arvosanaa luokassa. Puheenjohtaja ilmoitti Lylelle, että tämä saisi palata Princetoniin 1988.

Lyle vihasi koulua ja osallistui kampuksen aktiviteetteihin harvoin. Hän oli niin omistautunut voittamaan ja olemaan paras, että hänelle oli tuskallista olla vain yksi monista kamppailevista opiskelijoista, jotka kilpailivat Ivy Leaguessa. Vaikka Lyle oli nöyryytetty ja halusi siirtyä UCLAan, Pennsylvanian yliopistoon, Jose ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa.

Sinä vuotena, jona Lyle oli poissa koulusta, Jose piti hänet kiireisenä. Jose oli huolissaan siitä, että antoi pojilleen liikaa etuja ja oli luomassa rikkaita hemmoteltuja nulikoita. Jose laittoi Lylen töihin LIVEen. Poika oli vastuussa kuluraporttien läpikäymisestä ja hänen piti etsiä uusia tapoja parantaa tehokkuutta ja alentaa kuluja. Lyleä kohdeltiin kuin ketä tahansa työntekijää ja hänen piti varata aika, jos hän halusi tavata Josen.

Vaikka Lylen työjakso LIVEssä oli lyhyt, se jätti häneen syvän ja kestävän vaikutuksen. Lyle näki, kuinka ilmapiiri toimistossa kiristyi Josen ollessa paikalla ja kuinka Jose läksytti työntekijöitä toisen työntekijöiden edessä. Lyle kertoi ystävilleen, että häntä paheksuttiin LIVEssä, koska hän oli pomon poika. Oikeasti häntä paheksuttiin siksi, koska hän ei viitsinyt nähdä vaivaa. Työtoverit muistelivat hänen ilmestyneen paikalle myöhään ja anteeksipyytelemättömästi, ei noudattanut määräyksiä ja lämpiminä päivinä jäi kokonaan pois pelatakseen tennistä. "Ilkeä, ylimielinen ja itsekeskeinen", kuvailivat jotkut työtoverit Lyleä. Lopulta yksi Josen kollegoista meni nurisemaan hänestä Joselle. Jose kysyi kollegalta, mitä tämä tekisi, jos Lyle ei olisi pomon poika ja tämä vastasi, että erottaisin, joten Lyle erotettiin.

Jatkuu

[Valoviikate]

Kun Lyle palasi Princetoniin syksyllä 1988, hän jatkoi suhdettaan Jaime Pisarcikiin. Lylen paluu opintielle alkoi huonosti, kun hän sai tietää, että hänellä oli huonetoveri. Lyle halusi yhden hengen huoneen! Asuntolan oppilasneuvojan mukaan, nähdessään huoneessa toisen opiskelijan tavarat, hän viskasi ne käytävälle. Oppilasneuvojan mukaan Lylellä oli "minä teen, mitä haluan, kun haluan"-asenne. Jose puolusti poikaansa. Hän kirjoitti opinahjolle kirjeen, jossa pyysi, että tämä saisi huoneen vain itselleen. Lyle annettiin yhden hengen huone ja kuten edellisenä vuonnakaan, hän ei osallistunut mihinkään kampuksen aktiviteetteihin. Ainoa, mihin Lyle näytti osoittavan mitään kiinnostusta, oli ystävystyä muiden urheilullisten nuorten kanssa.

Helmikuussa 1989, Jaime esitteli Lylen Donovan Goodreaulle. Donovan tuli Princetoniin vietettyään kaksi vuotta junior collegessa Pohjois-Kaliforniassa. Hän oli aina halunnut matkustella ja vaellella ympäri ämpäri ja päätyi Princetoniin, josta oli kuullut paljon hyvää ja jossa tiesi tapaavansa paljon ikätovereita. Donovan yritti päättää, mitä halusi tehdä tulevaisuudessa. Lyle ja Donovan huomasivat, että heillä oli paljon yhteistä ja pian heistä tuli parhaat kaverukset. Kitty ja Jose olivat iloisia uudesta ystävästä, sillä nyt kun he asuivat Kaliforniassa, he eivät enää voineet tehdä Lylen kotitehtäviä loppuun hänen puolestaan. Donovan teki mielellään Lylen läksyt, jottei tämä saisi hylättyjä arvosanoja.
Keväällä -89 Lyle alkoi tapailla mallia nimeltä Christy. Christy oli 30, yhdeksän vuotta Lyleä vanhempi. Sekä Jose että Kitty olivat nyreissään tästä suhteesta. Eikä se ollut Josen ainoa pettymyksenaihe - Lyle nimittäin oli kyllästynyt Princetonin opinahjoon ja halusi vaihtaa UCLAan. Isä ei halunnut kuulla puhuttavankaan sellaisesta.

Kun Lyle oli palannut kevätlomalta, Donovanin syytettiin varastelleen opiskelijoilta Lylen asuntolasta. Sen sijaan, että olisi puolustanut Donovania, joka vannoi syyttömyyttään varkauksiin, Lyle uhmasi häntä kahden ystävänsä kanssa. Donovan pakotettiin lähtemään Princetonista. Kiireessään häipyä Lylen asuntolan huoneesta, Donovan unohti pakata lompakkonsa, jossa oli hänen ajokorttinsa, sosiaalietukorttinsa ja muut henkilöllisyyspaperit.

Erik

Erik kasvoi haluten olla samanlainen kuin isoveljensä ja välillä tämän varjossa, etenkin Princetonin peruskoulussa. Näytti siltä, ettei kumpikaan poika oikein sopeutunut kouluun. Heitä molempia pidettiin salaperäisinä yksinäisinä susina, jotka naureskelivat vain omille sisäpiirin vitseilleen. He eivät liittyneet muiden lasten seuraan, eivätkä leikkineet heidän kanssaan. Kuten veljensä, Erikin koulumenestys oli keskitasoa. Koko peruskoulun ja lukion, Kitty teki paljon Erikin läksyjä hänen puolestaan. Erik oppi varhain elämässä, että Jose valmisti Lyleä tulemaan tulevaisuudessa perheen johtajaksi. Hän kasvoi surullisena ja syrjäänvetäytyneenä.

Kun Jose, Kitty ja Erik muuttivat Kaliforniaan -86, Erik opiskeli toista vuotta lukiossa. Erik oli Calabasasin lukiossa. Kun hän oli erossa veljestään, johon häntä oli usein vertailtu peruskoulussa, hän löysi oman identiteettinsä. Erik ystävystyi samanhenkisten poikien kanssa - tärkeilevien, äänekkäiden ja kapinoivien.


Erik Menendez (AP)

Kitty oli ollut huolissaan Erikin seksuaalisesta suuntautumisesta jonkin aikaa. Kitty uskoi poikansa olevan homoseksuaali. Kun he muuttivat Calabasasiin, Kitty antoi Erikille käskyn löytää tyttöystävä puolen vuoden sisällä. Erik löysi vanhemman tytön lukiosta, mutta suhde oli lyhytaikainen. Juhlissa Erikille ja tytölle tuli riitaa ja Erik lukitsi tytön huoneeseen. Hän ei päästänyt tätä lähtemään. Lopulta Erik antoi tämän mennä. Tyttö oli saanut tarpeekseen Erikistä. Myöhemmin hän muisteli tämän olleen "yksi oudoimmista jätkistä, joita olen ikinä tavannut. Hän on hyvin ylimielinen, hyvin itsevarma, mutta syvällä sisimmissään hänellä on paljon ongelmia ja turvattomuutta."

Myöhemmin Erik löysi toisen tyttöystävän, Janicen, joka oli hänen vanhempiensa mieleen. Janice oli Kittyn mielestä hyvä tyttö, toisin kuin Lylen tyttöystävät. Erikin ehkäpä tärkein seurustelusuhde lukioaikoina oli Craig Cignarellin kanssa. Craig oli tennisjoukkueen kapteeni ja Erik oli joukkueen ensimmäiseksi rankattu pelaaja. Craigilla ja Erikillä oli ihanaa yhdessä ja he kirjoittivat yhdessä elokuvakäsikirjoituksen otsikolla Ystävät. Se oli 62-sivuinen trilleri rikkaan perheen pojasta, joka lukee vanhempiensa testamentin ja saa tietää perivänsä 157 miljoonaa vanhempiensa kuoltua. Poika murhaa kaikki päästäkseen käsiksi vanhempiensa omaisuuteen ennen kuin tulee tapetuksi.

Heinäkuussa -88 Erik ja Lyle alkoivat murtautua koteihin Calabasasissa. Veljet alkoivat ryöstellä vanhempiensa ystävien koteja ja yllättyivät siitä, kuinka paljon käteistä ja koruja onnistuivat varastamaan. Veljet löysivät helpon tavan saada rahaa, sen sijaan, että olisivat joutuneet pyytämään sitä Joselta tai kuuntelemaan Josen luentoja kovasta työnteosta.
Lylen ja Erikin arvioitiin rosvonneen rahoja ja koruja yli 100 000 dollarin arvosta, tarpeeksi, jotta se voitaisiin luokitella vakavaksi rikoksi, rikosnimikkeeltä suuri murtovarkaus. Los Angelesin piirikunnan sheriffin etsivä, joka tutki ryöstöjä, sai tauon, kun Erik pysäytettiin liikennerikkomuksesta Calabasasissa ja varastettua omaisuutta löytyi auton takakontista. Myöhemmin etsivä huomasi, että veljien yhdestä talosta varastama kassakaappi löytyi toisesta ryöstetystä talosta. Veljien omatunto oli alkanut kolkuttamaan jälkeenpäin ja he olivat palauttaneet kassakaapin, väärään taloon.

Jose oli raivoissaan ryöstöistä. Hän ei halunnut poikiensa astuvan jalallaankaan vankilaan ja palkkasi kunnioitetun puolustusasianajajan Gerald Chaleffin, edustamaan heitä. Chaleff onnistui vääntämään piirikunnan asianajajan toimiston kanssa sopimuksen, joka vapauttaisi Lylen kaikesta osallisuudesta ryöstöihin, jos Erik ottaisi ne kaikki niskoilleen. Erik oli alaikäinen, eikä hänellä ollut aiempaa rikostaustaa. Chaleff onnistui vakuuttamaan tuomarin tuomitsemaan Erikin yhdyskuntapalvelun kodittomien kanssa ja veljesten piti alkaa käydä psykologilla. Jose kirjoitti 11 000 dollarin shekin uhreille korvaukseksi. Veljet olivat jo hankkiutuneet jo eroon ryöstösaalistaan, eivätkä voineet enää palauttaa tavaroita.

Ryöstöistä tuli Calabasasin kiihkeä puheenaihe. Näytti siltä, että Menendezien naapureista oli epämukavaa olla tietoisia siitä, että Lyle ja Erik olivat vapaalla, eivätkä vähääkään katuvaisia. Jose syytti Erikin ystäviä ryöstöistä, eikä Erikiä, aivan kuten hän oli syyttänyt plagioinnista Princetonia, eikä Lyleä. Todennäköisesti Josen oli vaikea ymmärtää poikiensa käytöstä ja miksi pojat olivat aiheuttaneet vahinkoa ystävilleenkin, ihmisille, joita oletettavasti arvostivat.

Jose alkoi valittaa asumisesta Calabasasissa. Hän kertoi ihmisille LIVEssä, että perhe sai häiriköintipuheluja ja että hänen autonrenkaansa oli viillelty. Se kaikki on voinut olla vain puhetta ja Josen tapa säilyttää kasvonsa. Hän kertoi työtovereilleen uskovansa, että perheen olisi turvallisempi elää Beverly Hillsissä.

Nämä eivät olleet ainoat ryöstöt, joihin poliisin onnistui yhdistää Menendezin veljekset. Huhtikuussa -88 New Jerseyssä tapahtui kaksi ryöstöä, Sierra Clubin toimistossa ja Princeton Friends of Open Spacesin toimistossa.

Näissä ryöstöissä kähvellettiin noin 1100 dollarin arvosta toimistotarvikkeita. Toimisto oli samassa kiinteistössä, jonka Menendezin perhe omisti juuri ennen kuin he muuttivat Kaliforniaan ja talo, jossa Lyle oli asunut ennen Princetonia. Jose ja Kitty olivat myyneet talon marraskuussa -87. Poliisille ei jäänyt paljon vihjeitä syyllisestä. Molemmissa tapauksissa murtovaras oli tullut sisään toisen kerroksen kylpyhuoneesta.

Poliisit onnistuivat vihdoin yhdistämään Lylen murtovarkauksiin, kun luottamuksellinen poliisin tietolähde astui esiin. Tuo tietolähde kertoi poliisille, että yhtenä kesäpäivänä -88 hän oli ollut ajelemassa rannalle Menendezin veljesten kanssa, kun Lyle soitti kasettinauhaa. Nauhalla oli ihmisten puhetta ja taustaääniä. Lyle kerskaili tälle ilmiantajalle heidän kuuntelevan nauhaa, johon oli nauhoitettu ääniä ryöstöstä, jonka Lyle oli tehnyt vanhassa talossaan Princetonissa. Lyleä ei koskaan syytetty näistä ryöstöistä. Kun poliisit onnistuivat yhdistämään hänet näihin rikoksiin, hän oli jo vankilassa vakavammista syytteistä.

Kesä 1989


Jose Menedez

Josella meni hyvin LIVEssä. Hänen sopimuksensa oli hiljattain uudelleen neuvoteltu ja laajennettu joulukuun viimeiseen mennessä vuonna 1991. Josen tärkeydestä LIVElle kieli se, että yritys oli sijoittanut "avainmiehen" henkivakuutukseen, joka takasi, että jos Jose kuolisi, yritys voisi jatkaa toimintaansa joutumatta konkurssiin. Vakuutuskirja oli 15 miljoonan dollarin arvoinen. LIVE hankki myös "avainmiehen" henkilökohtaisen vakuutuksen Josen perheelle, joka oli arvoltaan 5 miljoonaa. Jose aikoisi nimetä edunsaajan heti kun olisi käynyt läpi rutiininomaiset fyysiset tarkastukset. Odotettiin, että Jose nimeäisi Kittyn edunsaajaksi, mikä oli tapana Kalifornian yhteisön omaisuuslakien alla.

Kun kevät vaihtui kesään, Lyle kohtasi elämässään paljon ongelmia. Lylen tyttöystävä Christy kertoi tälle olevansa raskaana. Jose sai tietää asiasta ja meni katsomaan tyttöä. Lylen mukaan Jose pelotteli tämän tekemään abortin. Kitty kertoi myöhemmin yhdelle heidän ystävistään, että Jose oli maksanut tytölle 100 000 dollaria. Maksettuaan Christylle, Jose ja Kitty vaativat poikaansa jättämään tyttöystävänsä lopullisesti.

Lylen kevätlukukauden aikainen koulumenestys Princetonissa oli hirveä. Arvosanat olivat surkeita ja niissä oli yksi hylätty. Lyle oli akateemisella koeajalla, vaikka Donovan auttoikin häntä paperien ja tehtävien kanssa. Josen langon, Carlos Baraltin mukaan Jose yritti sovittaa odotuksensa yhteen Lylen koulumenestyksen kanssa ja yritti olla kasaamatta tälle liikaa paineita; hän halusi vain tämän pääsevän luokalta.

Akateeminen koeaika ei ollut Lylen ainoa ongelma Princetonissa. Pian kotiin tultuaan Jose ja Kitty huomasivat kurjan kirjeen Princetonista: Lyle laitettiin kurinpidolliselle koeajalle, kun joitain biljardipöytiä asuntolassa oli hajonnut hänen pitämissään juhlissa. Lyle syytti ystäviään joutumisestaan kurinpidolliselle koeajalle. Tähän eivät Lylen murheet loppuneet. Hänen New Jerseyn ajokorttinsa jäädytettiin. Kiitos Lylen, jäädytettiin myös perheen edut heidän country clubissaan Princetonissa. Hän ja Donovan ajelivat öiseen aikaan golfkärryillä clubin viheriön poikki, mikä aiheutti suurta vahinkoa. Jose korvasi vahingon country clubille viimeistä lanttia myöten.

Jose ja Kitty eivät kyenneet ymmärtämään, mikä heidän pojissaan oli vikana. Lylen ja Erikin kanssa oli niin paljon ongelmia. Jose oli menettämässä kärsivällisyyttään ja oli yhä vähemmän ja vähemmän halukas vakuuttumaan Lylen järkeilyistä. Vanhemmat olivat niin epätoivoisia yrityksissään takoa poikien päähän järkeä, että he käyttivät ainoaa keinoa, jonka uskoivat toimivan: he uhkasivat uudelleen kirjoittaa testamenttinsa ja jättää nämä kokonaan perinnöttömiksi.

Josen ensimmäinen testamentti oli kirjoitettu 1980, ennen kuin hän oli koonnut rikkautensa. Testamentissa sanottiin, että jos Jose ja Kitty kuolisivat yhteisessä onnettomuudessa, Lyle ja Erik saisivat koko omaisuuden.

Valmistuttuaan Beverly Hillsin lukiosta Erik kilpaili lukuisissa tennisturnajaisissa pitkin kesää. Hän pelasi aluksi hyvin ja voitti ensimmäisen kierroksen ottelut; toisella kierroksella hän kuitenkin hävisi joka kerta.

Elokuussa Erik palasi Beverly Hillsiin ja odotti aloittavansa collegen UCLAssa. Erik oli hyväksytty UC Berkeleyhyn, mutta valitsi mieluummin UCLAn, koska siellä oli parempi tennisjoukkue.
Kannustaakseen Lyleä ponnistelemaan enemmän koulussa, Jose hankki hänelle huoneiston Princetonin ulkopuolelta. Siinä oli kaksi makuuhuonesviittiä. Se olisi täydellinen, kun Kitty ja Jose tulisivat vierailulle. He voisivat mennä toiseen makuuhuoneeseen olematta häiriöksi pojalle. Lyle pyysi Kittyä sisustamaan uuden kotinsa.

Kesän tullessa loppuun kireä ilmapiiri talossa tuntui yltyvän. Kitty alkoi lukita makuuhuoneensa oven öisin ja piti kahta 22. kivääriä vaatekaapissaan. Hän ei antanut pojille kotiavaimia. Kun pojat tulivat kotiin myöhään, Kitty heräsi vaikka kesken unien avaamaan heille oven. Oli selvää, että jokin pelotti häntä. Hänen pelkojaan todennäköisesti pahensi jokin, mitä poikien psykoterapeutti Jerome Oziel oli kertonut naiselle.


Tohtori Jerome Oziel (AP)

Kittyn psykiatri oli suositellut Jerome Ozielia, kun poikaset määrättiin juttusille psykologin kanssa Calabasasin ryöstöjen takia. Pian sen jälkeen, kun Erik oli aloittanut käynnit Ozielin luona, hän antoi tälle luvan keskustelussa Josen ja Kittyn kanssa sessioiden sisällöstä. Kittyn pelot ovat saattaneet lähteä jostain, mitä hän on kuullut Ozielilta. 19. heinäkuuta 1989 Kitty meni terapeutilleen ja kertoi pelkäävänsä, että pojat olivat sosiopaatteja - psykiatrinen termi, jolla kuvataan henkilöä, jolta puuttuu omatunto. Kittyn terapeutti teki muistiinpanoja sessiosta, jossa Kitty oli huolissaan siitä, että pojat olivat ”narsistisia, heiltä puuttui omatunto ja ilmaisivat merkkejä siitä, että olivat sosiopaatteja”.

19. elokuuta 1989 Menendezin perhe vuokrasi laivan Marina del Reysta ja meni haikalastamaan. Laivan miehistön mukaan he eivät näyttäneet paljoakaan perheeltä. Jose pysytteli laivan takaosassa ja kalasteli, Kitty meni alas ja pysyi laivan kabinetissa, koska oli merisairas. Pojat pysyttelivät omissa oloissaan laivan keulassa.

Rikos

Kello 23:47 elokuun 20., vuonna 1989, Beverly Hillsin poliisilaitos sai puhelun hätäkeskukselta. Poliisilaitos pyörittää nauhaa yhtä mittaa tallentaakseen jokaisen puhelun, jonka hätäkeskus saa.

Päivystäjä: Beverly Hillsin hätäkeskus.
Lyle Menendez: Kyllä, poliisi, ööh...
Päivystäjä: Mikä on ongelma?
Lyle: Me ollaan poikia (soittaja alkaa itkeä)…
Päivystäjä: Mikä on ongelma? Mikä on ongelma?
Lyle: (Itkee yhä) Ne ampuivat ja tappoivat vanhempani.
Päivystäjä: Mitä? Ketkä? Ovatko ne vielä siellä?
Lyle: Kyllä.
Päivystäjä: Ihmiset, jotka…
Lyle: Ei, ei…
Päivystäjä: Heidät ammuttiin?
Lyle: Erik, jätkä, älä.
Päivystäjä: (Taustalla kuuluu huutoa ja Lyle huutamassa ”Lyle, ole hiljaa!”) Minulla on hysteerinen henkilö puhelimessa. Onko henkilö vielä siellä?
Toinen päivystäjä: Mitä tapahtui? Onko sinulle selvinnyt, mitä tapahtui?
Lyle: En minä tiedä.
Toinen päivystäjä: Tulit kotiin ja ketkä löysit ammuttuina?
Lyle: Minun äitini ja isäni.
Ensimmäinen päivystäjä: Ovatko ne yhä talossa, ne ihmiset, jotka ampuivat?
Lyle: (Huutaen) Erik! Mene pois niiden luota!
Toinen päivystäjä: Kuka ammuttiin?
Lyle: Äitini ja isäni!

Puhelu kesti vain kaksi ja puoli minuuttia. Noin minuutti sen jälkeen Michael Butkus, Beverly Hillsin poliisi ja hänen toverinsa, John Czarnocki, saapuivat 722 Elm Driveen. Käveltyään kartanon ympärillä joitain minuutteja poliisit kuulivat huutoa ja katselivat kahden miehen juoksevan etuovesta, vieri vieren, melkein samoilla askelilla. He juoksivat poliisien ohi ja kaatuivat polvilleen nurmikolle jalkakäytävän ja kadun välille. Kerta toisensa jälkeen he huutelivat, ”voi hyvä jumala, en voi uskoa sitä!” Kaksi sinivuokkoa yrittivät puristaa irti tietoa miekkosista, mutta nuorempi oli irrationaalinen, juoksenteli ympäriinsä ja yritti hakata päätään puuhun. Vanhempi yritti pidätellä ja rauhoitella nuorempaa kundia.

Pian sen jälkeen, kun Butkus ja Czarnocki olivat löytäneet Jose ja Kitty Menendezin ruumiit, etsivä Les Zoeller sai puhelun kotiinsa Marvin Iannonelta, Beverly Hillsin poliisilaitoksen päälliköltä, joka kertoi, että hänet oli nimetty Menendezien murhajutun tutkinnan pääksi. Zoeller oli 38, mutta näytti nuoremmalta ja häntä pidettiin huippututkijana. Ennen Menendezien murhia Zoellerin kaikkein haastavin tapaus oli ollut "Billionaire Boys Club" (BBC)-tapaus. BBC oli Joe Huntin kyhäämä sijoitusveljeskunta ja sosiaalinen klubi, johon kuului nuoria miehiä vaikutusvaltaisista. BBC epäonnistui, mutta ei ennen kuin sille oli koitunut 900 000 dollarin menetykset ja se oli aiheuttanut ainakin kaksi murhaa. Joe Hunt tuomittiin murhasta elinkautiseen ilman mahdollisuutta koevapauteen. Toinen BBC:n jäsen, Reza Eslaminia, tuomittiin isänsä murhasta ja sai myös elinkautiset.

Saapuessaan Elm Driven kartanoon, Zoeller huomasi, että mitään ei ollut varastettu. Vaikka perhehuone, jossa murhat tapahtuivat, oli sekainen, näytti siltä, ettei sotku ollut seurausta huoneen ympärikääntämisestä ryöstön yhteydessä. Näytti siltä, että uhrit olivat tunteneet tappajansa, ja Zoeller huomasi, ettei taloon oltu tultu väkisin.

Lyle ja Erik vietiin poliisiasemalle kuultavaksi. Koppalakki ei pitänyt heitä epäiltyinä ja halusi nähdä, tiesivätkö poikaset mitään rikoksesta. Ylikonstaapeli Thomas Edmonds, poliisietsivävalvoja, kuulusteli veljiä. Kuulustelun aikana Erik oli suunniltaan. Hän alkoi itkeä, eikä pystynyt istumaan paikoillaan. Lyle pysyi kontrollissa ja vastaili kysymyksiin suunnitelmallisesti. 20 minuutin jälkeen kuulustelu lopetettiin, koska Erik murtui hallitsemattomasti.

Veljet kertoivat poliisille, millainen oli heidän päivänsä kulku 20. elokuuta 1989.
He kuvailivat, kuinka olivat pelailleet tennistä aamulla tenniskentällä talon takana, katselleet osan tennismatsista televisiosta ja viettäneet iltapäivän shoppaillen Beverly Centerissä, paikallisessa ostoskeskuksessa. Kello 17:00:n aikaan he suunnittelivat menevänsä yhdessä kaverinsa kanssa "Taste of LA:han”, paikalliselle ruokafestivaalille Santa Monicassa. Veljet sanoivat lähteneensä kotoa noin klo 20:00, mennäkseen Westwood Villageen katsomaan License to Killin, uuden James Bond-filmin, mutta jonot olivat liian pitkiä, joten he menivät Century City-ostoskeskukseen katsomaan Batmanin. Lepakkomiehen seikkailujen jälkeen veljespari ajoi Santa Monicaan, mutta eksyi matkalla, eikä löytänyt ystäväänsä. He kilauttivat kaverille, Perry Bermanille. kolikkopuhelimesta. Bermanille soitettuaan he ajoivat kotiin hakeakseen Erikin väärennetyt henkilöpaperit, jotta Erik voisi ostaa alkoholijuomia.
Velikullat kertoivat viranomaisille, että kotiin palattuaan he huomasivat savua sisällä, etenkin perhehuoneessa. Tämä tuntui Zoellerista oudolta, koska Butkusilla ja Czarnockilla ei ollut mitään havaintoa sellaisesta. Lyle kertoi Edmondsille äitinsä hermostuneesta mielentilasta ja ovien lukitsemisesta. Lyle kertoi äitinsä olevan itsemurhan suunnittelun partaalla ja että tämä oli ”todella ärtyisä ja itsetuhoinen muutamat viime vuodet”. Lyle ei kertonut Kittyllä olleen henkisiä ongelmia monia vuosia ja että tämä oli yrittänyt, ei aivan tosissaan, itsemurhaa, kaksi vuotta aiemmin, reseptilääkkeillä. Edmunds kysyi Lyleltä, kuka vihasi hänen vanhempiaan tarpeeksi halutakseen tappaa heidät. Lyle yllätti Edmundsin vastaamalla, ”ehkä mafia”.


Lyle ja Erkki Menendez (AP)

Koska velikaksikkoa ei epäilty vanhempiensa henkirikoksista, poliisi ei pitänyt laukauksen jäännöstestejä. Näillä testeillä voidaan määritellä, onko henkilö hiljattain ampunut aseella. Beverly Hillsissä etsivät oppivat Los Angelesin piirikunnan sheriffijaostolta tekemään nämä testit. Jää Beverly Hillsin tietyn tapauksen etsivän oman harkinnan varaan päättää, pidetäänkö testi vai ei.

Kolme päivää Menendezien pariskunnan murhien jälkeen, Los Angelesin kuolinsyytutkijain toimiston tohtori Irwin Golden teki heille ruumiinavaukset. Ensiksi oli Josen vuoro. Ensitöikseen Golden tutki ampumahaavan Josen päässä. Golden kuvaili sitä ”ammottavaksi haavaksi”, joka oli viisi kertaa neljä tuumaa ja niin iso, että aikuisen nyrkki olisi mahtunut siitä läpi. Aivot olivat jauhentuneet. Kasvoissa oli epämuodostuma, joka oli aiheutunut useista murtumista kasvo- ja leukaluissa. Haavasta löytyi myös karstaa, mikä osoitti, että kun kuolettava laukaus oli ammuttu, ase oli kirjaimellisesti laitettu Josen takaraivoon.

Loput Josen haavoista eivät olleet olleet välittömästi kohtalokkaita, vaikka paljon verta niistä olikin menetetty. Oikeaan käteen oli ammuttu kaksi laukausta, yksi olkapään alle, mikä mursi olkaluun ja toinen oikeaan kyynärvarteen. Vasempaan kyynärpäähänkin oli ammuttu.

Laukauksen lentorata oli takaa eteen, mikä osoitti, että tämä laukaus saattoi olla yksi ensimmäisistä Joseen ammutuista, sillä tappaja oli kävellyt sohvan ympärillä, sen eteen, kohdatakseen Josen. Josea oli ammuttu vasemman polven alapuolelle, mistä oli syntynyt kolme tuumainen haava, joka mursi vasemman reisiluun. Golden havaitsi, että Josen ruumiinsolukoissa oli veren vuotoa kaikissa haavoissa. Tämä tarkoitti, että Josen sydän oli pumpannut verta ja takaraivon haava, jonka tutkijat aluksi luulivat tulleen ensimmäisestä Joseen ammutusta laukaisusta, ei tullutkaan siitä. Golden sanoi, ettei kyennyt päättelemään järjestystä, jossa laukaukset oli ammuttu Joseen.

Kittyn ruumiinavaus paljasti, että häntä oli ammuttu vasempaan poskeen, mikä aiheutti kasvoihin yhden tuuman reiän, joka oli murtanut yläleuan ja irrottanut neljä ylähammasta. Lisää haavoja oli Kittyn kallossa, murtumia alaleuassa ja luotihaavoja kielessä. Laukaus oli myös raadellut naisen aivot. Tohtori Golden löysi Kittyn haavoista haulin, joka vahvisti tutkijoiden epäilyt siitä, että Kittyn tappaja olivat ladanneet uudelleen aseensa. Missään Josen haavoista ei ollut haulia. Kittyllä oli kasvoissaan kolme haavaa. Tuhoisin niistä oli neljä tuumainen ja ulottui Kittyn oikeasta poskesta nenän yli vasempaan poskeen. Golden havaitsi myös, että Kittyn oikea peukalo oli melkein irti leikattu. Tutkijat teoretisoivat, että viimeisenä yrityksenään suojella itseään Kitty oli ojentanut kättään torjuakseen haulikon ammuskelua, mikä aiheutti neljä tuumaisen haavan hänen kasvoihinsa. Ainoa ongelma tässä teoriassa oli, että haava Kittyn kädessä oli kämmenpuolella, ei käden selkäpuolella. Useimmat ihmiset ojentavat kätensä kämmenet ulos yrittäessään puolustaa itseään. Kittyn haava viittasi siihen, että hän oli levittänyt estävän kätensä joko oudossa asennossa tai hän ei ollut halunnut nähdä, kuka häntä ampui. Kittyllä oli myös haulikon haavoja oikeassa kyynärvarressaan ja vasemmassa rinnassaan ja kolme haavaa vasemmassa jalassa. Viimeinen haava löydettiin hänen vasemmasta polvestaan. Laukaus oli ammuttu edestä taakse ja se oli outoa, koska se tuli eri suunnasta kuin mistä aiemmat laukaukset oli ammuttu hänen jalkaansa. Tutkijat teoretisoivat, että tämä oli voinut olla viimeinen Kittyyn ammuttu laukaus ja yritys saada murha näyttämään mafian tekosilta.

( Tuo yksi kohta meni vähän yli ymmärrykseni; jos haava Kittyn kädessä oli kämmenpuolella, eikö hän olekin pitänyt kättä kämmenen selkäpuoli itseensä päin? ”Investigators theorized that Kitty had extended her hand to block the shotgun blast that caused the four-inch wound in her face as a last effort at self-preservation. The only problem with this theory was that the wound to Kitty's hand was on the palm side, not the back of her hand. Most people extend their hands palms out when attempting to defend themselves.” Oli miten oli, jatkamme eteenpäin…)

Luksuselämä

Lyle ja Erik järjestivät pramean muistotilaisuuden Joselle ja Kittylle 25. elokuuta 1989, Directors Guild of Americassa (elokuva ja tv-ohjaajien ammattiliitto) Los Angelesissa. Lyle ja Erik saapuivat tunnin myöhässä. Erik näytti siltä, että hänellä oli epämukava olo ja hänen kasvonsa olivat punaiset ja hikiset. Lyle näytti rauhalliselta ja viileältä. Lylelle tämä tapahtuma tarkoitti hänen saapumistaan bisnesmaailmaan. Tähän hetkeen asti maailma oli tuntenut Lylen isänsä kehuskeluista hänen saavutuksillaan tenniksessä ja pääsyllään Princetoniin. Lyle halusi todistaa olevansa valmis ottamaan paikkansa Menendezin perheen päänä ja hän päätti vakuuttaa olevansa Josen pätevä korvaaja.

28. elokuuta 1989 perinteinen kirkkopalvelus pidettiin Princetonin yliopiston kappelissa. Brendan Scott piti tämän palveluksen. Scott oli oppilastoveri, joka oli pari vuotta aiemmin tuloksetta tukenut Lyleä, kun tätä oli syytetty plagioinnista. Tilaisuudessa Lyle puhui puoli tuntia ja muisteli, kuinka paljon Jose ja Kitty olivat merkinneet hänelle. Erik oli liian surullinen puhuakseen.

Vanhempien murhat vaikuttivat Lyleen ja Erikiin eri tavoin. Erik oli epävarma siitä, alkaisiko osallistua UCLAan vai omistautuisiko tennikselle. Lylellä näytti olevan selkeämpi suunta. Hän ei aikonut jatkaa opintojaan collegessa, vaan alkoi suunnitella uraansa liikemaailmassa.
Neljä päivää murhien jälkeen veljekset aloittivat armottoman tuhlailun. Tuhlailukaudet rahoitettiin Josen henkilökohtaisella, 650 000 dollarin vakuutuksella. Rahaa paloi uusiin autoihin, suunnittelijan nimellä varustettuihin vaatteisiin ja koruihin. Kolme päivää murhien jälkeen veljekset käyttivät 15 000 dollaria Rolex-rannekelloihin ja rahaklipseihin.

Omaisuuteen kuului suuri talo Calabasissa, jonka Jose ja Kitty olivat hankkineet, mutta eivät koskaan asuneet siellä, ja Beverly Hillsin kartano. Kun molempien lainat oli vähennetty, Josen omaisuuden todellinen arvo oli 5,7 miljoona. Kuolemansa aikaan Jose omisti 330 000 osaketta LIVE Entertainmentissa, joita oli kaupattu 20 dollarilla per osake. Tämän kaiken lisäksi oli Josen ja Kittyn henkilökohtainen omaisuus ja autot. Josen ja Kittyn jälkeensä jättämä omaisuus oli arvoltaan 14 miljoonaa ja Lyle ja Erik perisivät kumpikin 2 miljoonaa, kun lainat ja verot olisi maksettu.

2 miljoonaa ei ole pieni perintö, mutta se jäi kauas taakse Lylen ja Erikin odotuksista. Erikin ystävä sanoi veljien odottaneen 90 miljoonaa. Veljet olivat vakuuttuneita, että isä oli piilottanut 75 miljoonaa salaiselle sveitsiläiselle pankkitilille. Kumpikaan veljistä ei kyennyt selittämään, miten Jose oli voinut kääriä sellaisen omaisuuden. Erikin ystävän mukaan Lylen ja Erikin mielestä tuntui vain järkevältä, että isukki oli koonnut omaisuutta paljon enemmän kuin vain 14 miljoonaa.

Viikko murhien jälkeen Lyle ja Erik tapasivat LIVE Entertainmentin johtoa keskustellakseen kaikista eduista, joita he saattaisivat saada firmalta. Veljekset yllättyivät saadessaan tietää, että ”avainmiehen” 5 miljoonan henkivakuutus, jonka LIVE oli hankkinut Joselle, ei ollut pätevä, koska Jose ei ollut mennyt vakuutusyhtiön vaatimaan lääkärintarkastukseen.

”Avainmiehen” 15 miljoonan vakuutus, jota LIVE piti Josen kuoleman varalta, oli voimassa ja antaisi yritykselle sen tuottavimman neljänneksen yrityksen perustamisesta saakka.
Veljekset päättivät, etteivät voisi jäädä Beverly Hillsin kartanoon. He kertoivat ystävilleen muuttavansa hotellista toiseen, koska pelkäsivät, että samat mafiosot, jotka olivat murhanneet heidän vanhempansa, olisivat heidänkin perässään. Heti murhien jälkeen LIVE maksoi poikien aikaan saaman 8800 dollarin laskun Bel Air Hotellille. Huonepalvelun hinta viideltä päivältä oli 2000 dollaria. LIVE maksoi myös veljesten limusiiniajelut ja henkivartijat.
Asuttuaan eri luksushotelleissa Beverly Hillsissä, veljekset vuokrasivat vierekkäiset asunnot Marina City Towersista, Marina del Reystä. Lylen asunnon kuukausivuokra oli 2150 dollaria per kuukausi ja Erikin 2450 dollaria per kuukausi. Veljet näkivät yhdessä tornissa kattohuoneiston, josta pitivät ja aikoivat ostaa sen, mutta lopulta eivät pystyneetkään maksamaan sitä 990 000 dollaria.

Lyle palkkasi henkivartijat matkustamaan hänen kanssaan muutaman viikon murhien jälkeen. Lylen henkivartijat olivat varuillaan, kun Lyle hyppäsi limusiinista, ennen kuin hän meni kokonaan kauppaan ja rahaa kuluttamaan. Kerran henkivartijat näkivät, kuinka hän hankki 24 000 dollarin stereolaitteet. 4. syyskuuta Lyle ilmoitti henkivartijoilleen, ettei enää tarvinnut näiden palveluita, koska hänen setänsä oli ottanut yhteyttä johonkuhun mafian jäseneen ja järjestänyt jonkinlaisen diilin. Lyle ei selittänyt, kuinka hänen setänsä, keski-ikäinen liikemies New Jerseyn lähiöstä, oli voinut ottaa yhteyttä mafiaan ja kuinka setä oli voinut poistaa kuolemantuomion veljen poikiensa päiltä.

Veljesten shoppailuvimma jatkui. Lyle päätti, että hänen täytyi saada uusi auto. Punainen Alfa Romeo, jonka vanhemmat olivat hankkineet hänelle lukiosta valmistujaislahjaksi ja josta hän ei koskaan ollut pitänyt, sai mennä menojaan. Sen tilalle astui paljon kalliimpi punametallin harmaa Porsche 911 Carrera, joka maksoi 64 000 dollaria. Erik vaihtoi Ford Escortinsa Jeep Wrangleriin.

Lokakuussa 1989 Lyle oli vinguttanut Josen Amerikan Express-korttia yli 90 000 dollarin edestä. Hän matkusti säännöllisesti New Jerseyn ja Kalifornian välillä MGM Grandilla, lentoyhtiöllä, joka palvelee liikemiehiä siitä mukavasti veloittaen, ollessaan kiireinen Menendez Sijoitusyritysten kanssa.

Lyle kokosi yhteen ystävänsä Princetonista ja teki heistä Menendez Sijoitusyritysten työntekijöitä. Hän vuokrasi toimiston 3000 dollarilla per kuukausi Princetonin ostoskeskuksesta ja sisusti sen kalliilla huonekaluilla. Menendez Sijoitusyritykset ei koskaan muuttanut huoneistoon. Toimisto oli käyttämättömänä ja toimi Lylen sisustustaitojen taidonnäytteenä. Kaverit, joita Lyle pyysi liittymään mukaansa, olivat Princetonin yleisurheilijoita, joista osa oli Lylen lailla joutunut ongelmiin kampusviranomaisten kanssa.

Ei ollut vaikea nähdä, miksei Menendez Sijoitusyritykset koskaan päässyt vauhtiin; kaikki sen jäsenet olivat nuoria, kokemattomia liiketoimissa ja oudosti olivat tunteneet Lylen vain muutaman kuukauden. Kellään jäsenistä ei ollut minkäänlaisia taitoja toimia liikemaailmassa. Näytti siltä kuin Lyle olisi leikkinyt johtavansa yritystä. Hän pukeutui ja käyttäytyi sen mukaisesti, mutta missään hänen tekemisissään oli hyvin vähän jos lainkaan sisältöä.
Lylen pitkäaikainen unelma oli omistaa ravintola. Hän yritti ostaa Teresa’s Pizzan; noutopizzerian Princetonin etuportilta - mutta Lyle loukkasi yhtä omistajista ja tämä kieltäytyi myymästä. Lyle päätti ostaa Chuck’s Spring Street Cafén, Princetonissa sijaitsevaan pikkupurtavaa myyvään putiikkiin, joka oli erikoistunut suolaisiin kanan siipiin. Lyle maksoi 550 000 dollaria Chuck’sista, mitä Teresa’s Pizzan omistaja piti "naurettavana", koska se oli kuulemma vain noin 200 000 dollarin arvoinen. Monien ihmisten mielestä Lyle oli ajanut itsensä umpikujaan, mutta hänen setänsä antoivat luvan kauppaan ja nostivat lainaa tukeakseen kauppasopimusta. Lylen sedät toivoivat, että ravintola toisi jotain suuntaa Lylen kaoottiseen elämään. Lyle meni heti töihin Chuck’sille. Hän laajensi kotiinkuljetustunteja klo 12:00:sta päivällä klo yhteen yöllä ja vaihtoi ravintolan nimeksi Mr. Buffalo’s. Princetonin kauppiaiden mielestä se oli hulluutta, koska Chuck’sin nimen tunnettavuuden eteen oli paiskittu töitä vuosia.

Hankittuaan Chuck’sin, Lyle kuulutti, että hän halusi avata sen myös toiseen sijaintiin lähelle Princetonin kauppakeskusta. Hän ajatteli avaavansa niitä myös lähelle UCLAA, yhden New Brunswickiin, New Jerseyhyn, lähelle Rutgers yliopistoa. Lopulta hän halusi avata uuden Mr. Buffalo’sin joka toinen kuukausi. Lyle meni asioiden edelle. Chuck’s/Mr. Buffalo’s menetti rahaa, koska Lyle antoi kavereidensa syödä siellä ilmaiseksi.

Myös Erikistä lypsettiin hyötyä irti, kun hän yritti sponsoroida rock-konserttia Palladiumissa Los Angelesissa. Erik antoi 40 000 dollaria yhteistyökumppanille, sillä hän puolikkaansa maksusta tarvittiin konserttiin. Kumppani hävisi Erikin rahojen kanssa. Erik päätti yrittää ammattitason tenniskiertuetta. Hän palkkasi yksityisen tenniksen valmentajan 60 000 dollarilla per vuosi. Erik ja valmentaja alkoivat matkustella kalliisti, yöpyen kalliissa hotelleissa ja tuhlaten kaikkeen, mitä Erik ajatteli tarvitsevansa tullakseen paremmaksi pelaajaksi.

Tutkinta

Menendezien murhien ratkaisu osoittautui vaikeaksi työksi etsivä Les Zoellerille ja hänen kumppanilleen Tim Linehanille. He kohtasivat monia epäiltyjä ja lukuisia teorioita siitä, kuka olisi voinut tehdä murhat. Josella oli vihollisensa ja etsivät kuulivat kauhutarinoita Josen käytöksestä melkein kaikilta, joita kuulustelivat.

Zoeller kuulusteli Josen ja Kittyn ystäviä Calabasasista, Peter ja Karen Wierea. Zoeller kysyi Peter Wierelta, mikä oli hänen ensivaikutelmansa tapauksesta ja Wiere sanoi, "minulla ei ole tälle perusteita, mutta mietin, tekivätkö pojat sen". Zoeller yllättyi tästä. Hän pyysi Wiereä selittämään tarkemmin ja Wiere sanoi, että Lyle ja Erik näyttivät aina liian hyviltä ollakseen totta. Veljet näyttivät liian kohteliailta, liian tottelevaisilta aikuisille ja Wierelle, jokin tuntui olevan vinossa.

Zoeller ja loput Beverly Hillsin tutkijoista seurasivat, miten veljespari tuhlasi rahaa kuin roskaa. Kitty ja Jose murhattiin 20. elokuuta 1989 ja vuoden loppuun mennessä Lyle ja Erik olivat käyttäneet yli miljoona dollaria. Poliisi epäili nyt poikien olevan murhien takana.


Tietokone-ekspertti Glen Stevens

Tuhlailukausien lisäksi poliisin epäilyt herätti se, että veljet olivat kutsuneet tietokone-ekspertin 31. elokuuta -89 pyyhkimään tiedostot Kittyn koneelta. Poliisi sai tietää Kittyn koneesta Lylen ystävältä nimeltä Glen Stevens. Glen kertoi poliisille Lylen sanoneen hänelle, että oli pyyhkinyt uuden testamentin ja soittanut tietokone-asiantuntijalle varmistaakseen, ettei kukaan voisi palauttaa sitä tiedostoa.

24. lokakuuta Les Zoeller kuulusteli Erik Menendezia Beverly Hillsin kartanossa. Hän kertoi nuorukaiselle kuulleensa, etteivät veljekset tulleet toimeen. Erik valitti, että Lyle käytti liikaa rahaa. Erik myös valitti Lylen olevan "ihan niin kuin isäni". Glen Stevens sanoi Zoellerille Lylen "yrittävän manipuloida veljeään" ja saada puolet Erikin rahoista.

Vaikka Zoellerin silmään Erik näytti kuulustelussa viileän rauhalliselta, hän oli äärimmäisen ahdistunut. Heti, kun kuulustelu oli päättynyt, Erik soitti Lylelle Princetoniin. Hän ei saanut tätä kiinni. Hän tarvitsi jotakuta jolle puhua ja uskoutua, joten hän soitti psykoterapeutilleen Jerome Ozielille. Erik meni tapaamaan Ozielia lokakuun viimeisenä. Session aikana Oziel ja Erik kävelivät pitkin Beverly Hillsiä. Oziel kannusti Erikiä puhumaan masennuksestaan ja itsetuhoisista ajatuksistaan. Pian he kävelivät takaisin Ozielin toimistolle. Kun he lähestyivät toimistoa, Erik lakkasi kävelemästä ja nojasi pysäköintimittaria vasten. Oziel pysähtyi myös ja Erik sanoi, että "me teimme sen. Me tapoimme vanhempamme."

Erik kertoi Ozielille "Billionaire Boys Club"-minisarjasta ja kuinka hän ja Lyle olivat katselleet sitä yhdessä. Kun sarja oli loppunut, he puhuivat yhteisestä uskomuksestaan, että Jose suunnitteli jättävänsä heidät perinnöttömiksi ja kuinka kamalaa heidän elämänsä oli vallanhaluisen isän kontrollin alla. Minisarjan yllyttäminä veljekset puhuivat toisilleen, kuinka heidän pitäisi tappaa Jose. Kitty oli ongelma, koska häntä he eivät halunneet surmata, mutta he eivät tienneet kuinka olisivat voineet tappaa isän tappamatta äitiäkin. Tässä vaiheessa Oziel keskeytti Erikin sanomasta enää mitään ja pisti tämän soittamaan Lylelle. Lyle ryntäsi Ozielin toimistolle. Ennen kuin hän saapui sinne, Erik jatkoi tarinansa kertomista. Hän kertoi psykoterapeutille matkasta San Diegoon hankkimaan aseet ja kuinka he ajattelivat tehneensä täydellisen rikoksen. He olivat olleet varovaisia ja siivonneet haulikon hylsyt. Heidän ei tarvinnut murehtia sormenjäljistä, koska rikokset tapahtuivat heidän omassa kodissaan, joten oli luonnollista, että heidän sormenjälkiään oli kaikkialla. Kun he olivat saaneet siivottua, Lyle ajoi Erikin auton Mulholland Driveen, tuuliselle tielle, joka vie Pacific Oceanista San Fernando Valleyhyn. Erik tärisi liikaa ajaakseen, joten hän antoi vain ajo-ohjeita kuskina toimivalle Lylelle. He pysähtyivät Mulholland Drivessä ja odottivat, kunnes alue tyhjentyi muista autoista ja viskasivat sitten haulikot läheiselle kanjonille. He suuntasivat bensa-asemalle, jonne he hylkkäsivät veren tahrimat vaatteensa ja kenkänsä roskalavalle luodin hylsyjen kanssa. Sitten he ajoivat kotiin. He olivat aikoneet ajaa Juustokakkutehtaalle tavatakseen siellä ystävänsä Perryn, mutta Erik oli liian hajalla, joten he menivät vain kotiin ja soittivat poliisille.

Lyle oli raivoissaan saapuessaan Ozielin toimistolle. Hän oli vihainen, kun veli oli kertonut kaiken psykoterapeutille. Lyle kertoi Ozielille ajattelevansa, että Jose olisi ylpeä hänestä, kun hän oli tehnyt niin vaikuttavan murhan. Oziel selitti veljille, että oli kaksi eri asiaa tehdä rikos hetkellisen tunneryöpyn vallassa, kuten riidan aikana, ja tehdä rikos jonkin tietyn tavoitteen saavuttamiseksi.

Oziel selitti, että käytöstä jälkimmäisessä tilanteessa pidetään sosiopaatin käytöksenä. Oziel todisti myöhemmin oikeudessa, että veljet "katsoivat toisiaan ja sanoivat: 'Me ollaan sosiopaatteja.'"

Sitten Lyle purskahti raivoon. Hän uhkasi Ozielia ja sanoi tappavansa tämänkin, jos tämä kertoisi kellekään.

2. marraskuuta veljet tapasivat taas Ozielin. Lyle uhkaili psykoterapeuttia taas, kertoen, että hän ja Erik olivat harkinneet tämän tappamista pitääkseen salaisuutensa. Oziel olisi voinut kertoa pojista poliisille, koska tämä uhkaus teki tyhjäksi vaitiolovelvollisuuden, mutta hän ei kertonut. Sen sijaan hän teki muistiinpanoja ja nauhoituksia sessioistaan veljesten kanssa.
17. marraskuuta Zoeller ja Linehan kuulustelivat Erikin ystävää Craig Cignarellia. Cignarelli kertoi, että vähän aikaa murhien jälkeen hän oli käynyt Erikin luona Beverly Hillsin kartanossa. Erik oli kysynyt Craigilta, halusiko tämä tietää, miten "se" tapahtui. Craig tiesi heti, mikä "se" oli. Erik kertoi Craigille, että murhayönä hän ja Lyle olivat tulleet hakemaan hänen väärennetyn henkilöllisyystodistuksensa. Kun Erik käveli autolleen, löydettyään henkilöllisyystodistuksen, Lyle tapasi hänet haulikot mukanaan.
"Tehdään se", Lyle sanoi.
Craigin mukaan, että suunnitelman mukaan Lylen piti ampua Jose ja Erikin Kitty. Craig kertoi etsiville Erikin kuvailleen, kuinka hän ja Lyle menivät perhehuoneeseen, Lyle osoitti aseella Josea ja ampui tämän. Lyle meni sitten Josen taakse ja ampui tätä päähän. Erik kertoi Craigille, ettei kyennyt ampumaan äitiään ja kun tämä yritti paeta, Lyle ampui äidin. Craig muisteli Erikin sanoneen, "kun äitini näytti kuolleen, ammuin häntä kahdesti aseellani".
Craig kertoi etsiville, ettei tiennyt, oliko Erikin kertomukseen uskominen vai ei. Zoeller ja Linehan olivat riemuissaan Craigin tarinan yksityiskohdista. Ainoa ongelma tuli vastaan, kun Craig sanoi etsiville, että "niin olisi voinut tapahtua". Ilmeisesti Craig ja Erik hämäsivät toisiaan ja Erikin sanat "niin olisi voinut tapahtua" oli hänen tapansa pelata hämäyspelejä Craigin kanssa. Tämän kuultuaan etsivät olivat epävarmoja siitä, mitä tehdä Craigin tarinalla. Zoeller tapasi Pam Ferreron, tapaukseen nimetyn Los Angelesin piirikunnan apulaisasianajajan. Nainen kertoi, ettei hänellä ollut tarpeeksi rikossyytteiden nostamiseen, mutta hänen kokoamansa tieto vaikutti lupaavalta. Toinen lakimies piirikunnan asianajajien toimistosta ehdotti, että Craig piilottaisi vaatteisiinsa nauhurin ja menisi tapaamaan Erikiä saadakseen kertomuksen nauhalle. Zoeller luuli, ettei Craig tekisi sitä, mutta hänen yllätyksekseen Craig suostui.

Craig järjesti tapaamisen Erikin kanssa päivällisen merkeissä 29. marraskuuta. Tapaaminen pidettiin Gladstone's 4 Fishissa, Pacific Coast-valtatiellä Pacific Palisadessa. Päivällisellä Erik kertoi Craigille valehdelleensa ja ettei hänellä ja Lylellä ollut mitään tekemistä vanhempiensa murhien kanssa.
Vaikka etsivien mielestä Craigin ja Erikin tapaaminen oli ollut epäonnistuminen, Pam Ferrero oli eri mieltä. Se vakuutti hänet siitä, että Craig oli puhunut totta, puhuessaan tutkijoille 17. marraskuuta.

Kun viikot vaihtuivat kuukausiksi, Zoeller, Linehan ja Ferrero alkoivat huolestua. Pian Josen testamentti vahvistettaisiin ja veljekset katoaisivat kuin tuhka tuulen vanhempiensa rahojen kanssa. Etsivät alkoivat etsiä haulikoita tietäen, että haulikot sitoisivat tappajat rikokseen. Zoeller otti yhteyttä oikeusministeriöön pyytäen listaa haulikoita myyvistä kaupoista Los Angelesin piirikunnan alueella. Hän sai 80-sivuisen listan. Zoeller ei uskonut voivansa löytää kauppaa, joka myi aseet veljeksille. Zoeller uskoi Lylen ja Erikin olevan fiksuja ja todennäköisesti hankkineen aseet käyttäen yhden ystävänsä nimeä. Zoeller ja Linehan etsivät ja etsivät - eikä etsintä tuottanut mitään tulosta.

5. marraskuuta 1990 jotain alkoi vihdoin tapahtua, kiitos naisen nimeltä Judalon Smyth. Smyth oli viehättävä, 37-vuotias nainen, joka omisti ääninauhojen kopiointiliikkeen. Lisäksi hän oli tohtori Jerome Ozielin rakastaja. Hän kertoi etsiville Ozielin pyytäneen häntä salakuuntelemaan terapiasession, joka hänellä oli Menendezin veljesten kanssa 31. lokakuuta 1989. Smith kertoi sattuneensa kuulemaan huutomatsin Lylen ja Erikin välillä, jossa Lyle huusi: "En voi uskoa, että kerroit hänelle!" Ja: "Meidän täytyy tappaa hänet ja kaikki, jotka liittyvät häneen."
Smythin mukaan pikkuveli huusi takaisin, "en voi estää sinua tekemästä, mitä sinun täytyy, mutta minä en voi tappaa enempää".

Sessio päättyi siihen, että Erik juoksi ulos toimistosta itkien. Smyth näki Lylen lähtevän toimistosta, tohtori Ozielin seuratessa perässä. Smyth kertoi etsiville, että todisti Lylen uhkailevan Ozielia. Hän kertoi kuulleensa Lylen sanovan: "Tavallaan ymmärrän Erikiä, mutta hänen ei olisi pitänyt tehdä tätä..."
Oziel kysyi Lyleltä, uhkailiko tämä häntä ja Lyle kätteli häntä ja sanoi: "Onnea matkaan, tohtori Oziel."

Smyth kertoi poliisille poikien edelleen käyvän Ozielin vastaanotolla, kertoen näille, että voisi ehkä auttaa heitä kokoamaan yhteen perhehistorian tapahtumat, jotka saivat heidät tappamaan vanhempansa. Smyth kertoi etsiville Ozielin sanoneen, että hänellä oli kaikki nauhalla, murhatunnustukset sekä selitykset, miksi veljet tappoivat vanhempansa.
8. maaliskuuta 1990 Zoeller kotietsintäluvan Ozielin nauhoille perustuen Smythin hänelle kertomaan tietoon. Oziel antoi 17 ääninauhaa ja seitsemän sivua muistiinpanoja Zoellerille ja Linehanille. Psykoterapeutti soitti pätkiä nauhoista etsiville ja lopulta he kuulivat tappajilta yksityiskohdat murhayön tapahtumista. Jälkeenpäin nauhat ja muistiinpanot laitettiin poliisien todistuslaatikkoon ja vietiin Los Angeles piirikunnan oikeustaloon Santa Monicassa. Tuomari päättäisi myöhemmin, koskiko terapeutin vaitiolovelvollisuus Menendezin veljien tapausta.

Pidätykset

7. maaliskuuta Lyle ja kaksi hänen ystäväänsä lensivät New Jerseyn Newarkista Los Angelesiin. Lyle aikoi mennä Los Angelesiin yrittääkseen löytää 40 000 dollaria, jotka Erik oli maksanut konserttipromootterille. Lennon aikana hän soitti hra Buffalolle ja hänelle kerrottiin, että etsivät Zoeller ja Linehan olivat jääneet tunti sen jälkeen, kun Lyle oli lähtenyt Newarkin lentokentältä. Menendezin eskoisen vieressä lennolla istuneen Glen Stevensin mukaan, kun Lyle kuuli etsivien vierailusta, hän antoi tälle 1400 dollaria ja käyntikortin, jossa oli Gerald Chaleffin nimi ja puhelinnumero. Lyle sanoi Glenille, että jos hänelle tapahtuisi mitään, Glenin pitäisi käyttää nuo rahat maksaakseen hänen, Lylen, takuut. Lyle sanoi myös, että Chaleff ja hänen terapeuttinsa, Jerry Oziel, "tiesivät kaiken".

8. maaliskuuta LIVE Entertainment johtokunta tapasi Los Angelesissa kuullakseen tutkintaraportin tutkintaraportin Kaye, Scholer, Fierman, Hays & Handler-lakifirmalta. Firma palkkasi tutkijoita tutkimaan LIVEn toimia, selvittääkseen, oliko osakkeenomistajilla olla mitään syytä huolissaan siitä, että tapot voisivat liittyä yritykseen. Lakifirman yhteistyökumppani Pierce O'Donnell esitti tiivistelmän tutkinnasta johtokunnalle. O'Donnell kertoi LIVEn väelle kuulleensa Beverly Hillsin poliisilaitokselta, että Menendezin veljesparia epäiltiin vanhempiensa tapoista. O'Donnell kertoi johdolle uskovansa, että veljet pidätettäisiin pian.

Noin klo 13:00, 8. maaliskuuta Lyle ystävineen päätti mennä ulos lounaalle. Lylen ystävät hyppäsivät Erikin jeeppiin, Lyle ratin taakse. Määränpäänä oli Juustokakku-tehdas, aivan kuten murhien yönä.

Beverly Hillsin poliisi vartoi alhaalla kadulla Elm Driven kartanosta. Poliisi oli päättänyt, ettei piirittäisi kartanoa tai ryntäisi sinne väkisin, koska siellä asui Maria Menendez, Josen isoäiti. Virkavalta ei halunnut tehdä mitään vahingoittaakseen vanhaa rouvaa. Poliisilla oli kiire päästä pidättämään Lyle, koska pikkulinnut lauloivat, että tämä suunnitteli jälleen häippäisevänsä Beverly Hillsistä. Mieluiten poliisi oli pidättänyt Lylen ja Erikin yhdessä, mutta Menendez juniori oli Israelissa tenniskiertueella.

Glen Stevens muisteli myöhemmin ”ajatelleensa, että jotain oli meneillään”, kun jeeppi vedettiin ylös kartanosta. Stevens näki, että sininen Fordin vilkkuvaloilla oli pysäköity Elm Driven etelän puoleiseen päätyyn. Lyle pysäytti jeepin, aivan kuten sininen auto ohjeisti. Hän teki jeepillä täyskäännöksen ja törmäsi pakettiauton, joka oli ajanut jeepin taakse estääkseen Lylen perääntymisen.

Poliiseja näytti olevan kaikkialla. Joku huusi ”tule ulos jeepistä”. Lyle ja hänen kaksi kaveriaan tulivat jeepistä, pääsivät käsirautoihin ja vietiin West Hollywood Sheriffin asemalle. Lyle lähti laskemaan tiilenpäitä Los Angelesin piirikunnan miesten vankilaan Losin keskustaan.
Myöhemmin iltapäivällä, Los Angelesin piirikunnan asianajaja Ira Reiner piti uutiskonferenssin. Reiner sanoi, että rikoksen motiivi ”oli ahneus”. Reiner lisäsi, että ”en tiedä, mikä teidän kokemuksenne on, mutta meidän kokemus piirikunnan asianajajien toimistossa on, että 14 miljoonaa tarjoaa jollekin riittävän motiivin tappaa joku”. Reiner sanoi myös: ”Erityisolosuhteet on lisätty syytteisiin, mikä tarkoittaa, että jos veljet tuomitaan, heidät voidaan laittaa kuolemaan San Quentinin kaasukammiossa.”
Menendezin perhe otti uutiset Lylen pidätyksestä raskaaksi. Pojan setä, Carlos Baralt, sanoi, että ”koko suku oli poikien takana”.

Mediassa spekuloitiin, lentäisikö Erik Israelista, mutta sukulaiset mukaan Erik oli hyvin riippuvainen isoveljestään. Sukulaisen mukaan ”Erik olisi seurannut Lyleä Helvettiin, vaikka se olisi tarkoittanut Taivaasta luopumista”. Lylen pidätyksestä kuultuaan Erik soitti Carlos-sedälleen Israelista. Baralt totesi Erikille, että parasta, mitä hän voisi tehdä, olisi ilmoittautua viranomaisille. Erik lensi Miamiin tapaamaan tätiään, Marta Canoa. Cano kertoi Zoellerille ja Linehanille, että oli lentämässä Erikin kanssa Miamista Los Angelesiin. 11. maaliskuuta 1990 etsivät Zoeller ja Linehan tapasivat Erikin ja tämän tädin Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä. Zoeller otti heti Erikin kiinni. Erikin uudeksi kodiksi tuli Los Angelesin piirikunnan miesten vankila.

Vaikka velipojat oli pidätetty, Zoellerilla ja Linehanilla riitti yhä töitä heidän kanssaan. Etsivillä ei ollut mitään fyysisiä todisteita, jotka yhdistäisivät kaksikon murhiin ja jatkoivat sen kaupan etsimistä, joka oli myynyt aseet veljille. Etsivät saivat kuulla Judalon Smythiltä, että Erik oli viskannut aseet kanjonilta Mulholland Drivellä. Smyth myös kertoi Zoellerille, että aseet oli hankittu San Diegosta, paikasta, joka oli Lylelle tuttu, koska hän oli pelannut siellä tennisturnauksissa. Zoeller hankki listan aseita myyvistä kaupoissa San Diegossa ja aloitti nuuskimisen. Zoeller uskoi veljien valinneen pienemmän putiikin, lähellä moottoritietä, joka menee Los Angelesin ja San Diegon välillä, koska he eivät tunteneet aluetta hyvin, eivätkä halunneet eksyä. Zoeller tarkasti kaikki pienemmät kaupat ja palasi tyhjin käsin.

Epätoivoissaan hän alkoi käydä läpi isoja kauppoja. 14. maaliskuuta Zoeller ja Edmunds menivät Big 5-kauppaan Convou-kadulla. Kun he pyysivät kauppa-apulaiselta kaupan tietoja myydyistä aseista, kävi ilmi, että 18. elokuuta 1989 oli myyty kaksi Mossberg 12. kaliiperista tuliasetta, kumpikin hintaan 199,95 dollaria. Lomakkeen allekirjoituksessa oli Donovan Jay Goodreaun nimi ja osoite San Diegossa.

Zoeller soitti Donovanille ja kysyi, ”missä olit 18. elokuuta 1989?” Donovan oli ollut töissä, ravintolassa New York Cityssä. Donovan oli lyönyt ajan kellokorttiin ja pystyi vahvistamaan, että oli todella ollut New Yorkissa 18. elokuuta 1989. Osoite oli väärennetty, mutta ajokortin numero lomakkeessa oli sama kuin Donovanin ajokortin. Donovanille näytettiin kopiota lomakkeesta ja hän ilmoitti Zoellerille, että allekirjoitus ei edes muistuttanut hänen käsialaansa. Elliot Alhadeff, nyt tapaukselle määrätty piirikunnan apulaisasianajaja, pyysi oikeudelta määräystä, joka sallisi hänen kerätä käsialanäytteet Lyleltä ja Erikiltä verratakseen niitä ampuma-aselomakkeeseen. Erik kieltäytyi. Zoeller oli viimein löytänyt fyysisen linkin Josen ja Kittyn murhien ja Menendezin veljesten välillä.

Syyte


Leslie Abramson(AP)

Andersenin ja Menendezin suvut hankkivat todella hyvää ja todella kallista juridista neuvontaa Lylelle ja Erikille. Erikiä valittiin edustamaan Leslie Abramson, pikkuinen nainen, jonka hiukset ovat kuin sarjakuvasta tutulla Little Orphan Anniella, sanavarasto kuin merimiehellä ja tahto pysäyttämätön. Leslie on International Ladies' Garment Workers Unionin järjestäjän lapsenlapsi ja on näin hänen ristinään hiljentää monet tuomarit rajulla olemuksellaan. Hän antaa tunteidensa näkyä, jos ei pidä tuomarin päätöksestä, kurtistaa kasvojaan ja pudistelee päätään, tuomaria uhmaten. Leslie on intohimoinen kuolemantuomion vastustaja. Hän on myös erittäin tuloksellinen, menettänyt vain yhden asiakkaansa kuolemanrangaistukselle. Menendezin tapaus oli hänen 15. korkean profiilin murhatapauksensa. Hän on omistautunut asiakkailleen, niin paljon, että hänen omistautumisensa Erikille herätti kysymyksiä hänen käytöksestään ja etiikastaan oikeudenkäynnin aikana. Abramsonin palkkio Erikin puolustamisesta oli 750 000 dollaria.
Menendezin veljiä syytettiin vanhempiensa murhista 26. maaliskuuta 1990 tuomari Judith Steinin oikeussalissa Beverly Hillsin kunnanoikeudessa. Veljet saapuivat oikeuteen näyttäen siltä, etteivät olisi piitanneetkaan siitä, että nyt oli kyse heidän elämästään.


Jamie Pisarcik (AP)

Veljekset olivat olleet Los Angelesin piirikunnan miesten vankilassa kaksi viikkoa, mutta kumpikin käyttäytyi, kuin ei olisi lukkojen takana ollutkaan. Yleensä vanki on katuva, huolissaan ja musertua oikeuskäsittelyiden alle. Veljet eivät olleet katuvaisia. He olivat omahyväisiä ja ylimielisiä. Oikeussali oli tupaten täynnä toimittajia ja veljesparin tukijoiden, muiden muassa Jaime Pisarcik ja Erikin tennisvalmentaja, Mark Heffernan, joka oli ollut Israelissa tämän kanssa. Yleisössä oli myös Maria Menendez, suuren sukulaisjoukon tukemana. Veljet vilkuttivat ja hymyilivät ystävilleen ja sukulaisilleen ja käyttäytyivät ikään kuin heidän asianajajansa nyt vain nopeasti selvittäisivät asiat, jotta velikullat pääsisivät pian ystävien ja perheen kanssa myöhäiselle lounaalle.

Tuomarirouva Steiniin ei näyttänyt tekevän vaikutusta kaksi ruskettunutta nuorta kundia, jotka istuivat rennosti rötköttäen tuoleilla hänen edessään. Hän ei näyttänyt arvostavan heidän pilailuaan miesten ja asianajajien välillä, eikä ollut hyvillään siitä määrästä huomiota, jonka miehet soivat tyttöystävilleen, sukulaisilleen ja kavereilleen yleisössä.

Stein oli pätkä nainen, jolla oli nasaali ääni. Hän tiiraili lasiensa läpi velipoikia, jotka istuivat hänen nokkansa alla. Pojat ilmeisesti pitivät tilannetta kovinkin huvittavana. Tuomari Stein käski veljesparin nousta seisomaan ja kohdata hänet. He tekivät työtä käskettyä ja näyttivät tuskin pystyvän pidättelemään hihitystään.


Erik oikeudessa (AP)

Tuomari Stein luki pojille syytteet: "Teitä syytetään moninkertaisesta murhasta, taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi, kun makaamalla odottaen, ladatulla tuliaseella, josta, jos teidät tuomitaan, saatatte saada kuolemantuomion. Kuinka vastaatte?"
Erik vastasi ensin, virne kasvoillaan, "ei syyllinen, teidän arvonne".
"Ei syyllinen", vastasi Lyle kaikuna. Veljet laitettiin laskemaan tiilenpäitä ilman takuita, vartomaan oikeudenkäyntiä, rikosnimikkeenä ensimmäisen asteen murha erityisissä olosuhteissa.
Lopulta sukulaiset hankkivat Jill Lansingin edustamaan Lyleä. Lansing on sorja blondi naisihminen, joka oli juuri lähtenyt Los Angelesin piirikunnan Julkisesta Puolustajaintoimistosta avatakseen oman yksityisen toimistonsa. Toisin kuin Abramson, Lansing ei viihtynyt korkean profiilin mediahuomiossa paistattelevissa tapauksissa. Sekä Abramson että Lansing palkkasivat asianajajia avustamaan heitä. Abramson palkkasi Marcia Morrisseyn, 34, joka oli myös tuttu kasvo Los Angelesin piirikunnan Julkisesta Puolustajaintoimistosta. Morrissey oli vast'ikään puolustanut Laney Greenbergeria Cotton Clubin tapauksessa. Lansing pestasi Michael Burtin, joka oli oikeudenkäyntien pääasianajaja San Franciscon Julkisesta Puolustajaintoimistosta ja asiantuntija kuolemantuomiolaissa.

Elliott Alhadeff syytti Menendezin veljeksiä, mutta hän ja piirikunnan asianajaja Ira Reiner, eivät kyenneet puhaltamaan yhteen hiileen ja Reiner korvasi Alhadeffin ja antoi tapauksen takaisin Pam Ferrerolle. Pian palattuaan takaisin tapauksen ääreen, Ferrero nai toisen piirikunnan avustavan asianajajan, Peter Bozanichin. Pam Bozanich oli 34 ja valmistunut Wellesleystä. Bozanich oli siro nainen, jolla oli tummanruskeat hiukset ja vähätelty, joskin ammattimainen tyyli. Hän oli monin tavoin vastakohta Leslie Abramsonille, joka oli teatraalinen ja mahtaileva. Bozanich oli aiemmin syyttänyt McMartinin esikoulun hyväksikäyttöjutun revisiossa.
(Saatanallisesta rituaalipahoinpitelyjutuista, joihin tuo McMartinkin kuuluu, olen kirjoittanut aiemmin täällä.)

[Valoviikate]

Nauhat

Santa Monican Korkeimman oikeuden tuomari James Albrecht julisti, että uhkaukset, jotka Lyle oli tehnyt tohtori Ozielille, eivät kuuluneet vaitiolovelvollisuuden piiriin ja nauhat oli luovutettava Los Angelesin piirikunnan asianajajien toimistolle. Asiasta oli kolme nauhaa. Kahdessa nauhoista oli Ozielin sanelemia huomioita lokakuun 31:n, marraskuun 2.:n ja 28:n päivän terapiasessioiden jälkeen. Kolmas nauha oli joulukuun 11. sessiolta, joka nauhoitettiin veljesten asianajajan Gerald Chaleffin suostumuksella.
Kaliforniassa terapeutin vaitiolovelvollisuutta koskeva laki on erittäin vakiintunut ja se pätee jopa silloin, tappaja tunnustaa terapeutilleen murhanneensa jonkun. Jopa silloin salassapitovelvollisuus takaa, ettei terapeutti voi mennä poliisin puheille. Tai jos menee, hänet voidaan haastaa oikeuteen hoitovirheestä. Salassapitovelvollisuus on näin vahva, koska lainsäädäntö tunnustaa, että jotta psykoterapia onnistumiseksi potilaan täytyy voida vapaasti paljastaa kaikkein intiimeimmätkin yksityiskohdat elämästään.


Dr. L. Jerome Oziel (AP)

Nauhoista oli useita kuulemisia ja niistä yhden jälkeen sheriffilaitos julisti, että sidokset Lylen nilkkaketjussa oli leikattu. Sheriffilaitoksen mukaan tämä viittasi siihen, että Lyle aikoi karata. Toiseen kuulemiseen Erik tuli nenä turvonneena ja mustelmaisena seurauksena vankilatappelusta, jota sheriffilaitos sanoi tutkivansa.

6. elokuuta 1990 Albrecht antoi syyttäjälle riemuvoiton. Hän sanoi, että kaikkia nauhoja voitiin käyttää todisteina veljiä vastaan.
Tuomari sanoi: ”Olen löytänyt ylivoimaisia todisteita siitä, tohtori Ozielilla oli perusteltu syy uskoa veljesten olevan uhka ja olevan tarpeellista paljastaa nuo keskustelut uhkaavan vaaran estämiseksi.”

Leslie Abramson teki päätöksestä välittömästi valitukset Kalifornian muutoksenhakuoikeuteen. 2. maaliskuuta 1991 muutoksenhakuoikeus kumosi Albrechtin päätöksen. Sitten syyttäjät jättivät vetoomuksen Kalifornian korkeimpaan oikeuteen.

Muutoksenhakuoikeuden päätöksessä sanottiin, ettei Oziel ollut toiminut psykoterapeuttina kahtena viimeisessä nauhoitetussa sessiossa, vaan toimi ”itsesuojelun nimissä ja terapia oli itseasiassa vain teeskentelyä”. Päätöksessä siteerattiin vapaasti nauhoja ja se saatettiin julkisuuteen. Nyt paljastettiin ensimmäistä kertaa, että Menendezin veljekset olivat surmanneet vanhempansa. Menendezin ja Andersenin perheen reaktiot vaihtelivat järkytyksestä epäuskoon. Jotkut sukulaiset, jotka olivat hyvin äänekkäästi tukeneet veljeksiä, häipyivät taka-alalle vähin äänin.


Leslie Abramson muutoksenhaun äärellä (AP)

4. kesäkuuta 1992 Kalifornian Korkein oikeus kuuli argumentit nauhojen tiimoilta. Leslie Abramson ja Michael Burt puolustivat veljiä, sanoen, että vain syyttäjille saisi luovuttaa nauhoista vain ne osat, joissa oli uhkaus. Oikeus antoi päätöksensä elokuussa, julistaen, että syyttäjillä oli oikeus yhteen nauhaan, nauhaan, jonka Oziel oli sanellut lokakuun 31. ja marraskuun 2. päivän sessioissa. Oikeus päätti, että nauhan julkistaminen ei mennyt vaitiolovelvollisuuden piiriin, koska Oziel uskoi veljien uhkailleen häntä nauhoitetulla sessiolla. Oikeus ei julkistanut marraskuun 28.:n ja joulukuun 11.:n nauhoja, jotka oli nauhoitettu asianajaja Chaleffin suostumuksella. Noissa sessioissa oikeus määräsi, että nauhalla oli ”riittämättömät todisteet uhkauksesta, jotta nauha voitaisiin julkistaa”. Syyttäjille todellinen menetys oli joulukuun 11. päivän nauha veljistä keskustelemassa murhista. Nyt oikeudenkäynti sai jatkua.

Ensimmäinen oikeudenkäynti
-"Nämä ovat isäni kengät"


Veljekset kuin ilvekset(AP)

Menendezin veljekset viettivät kolme vuotta Los Angelesin piirikunnan miesten vankilassa odottamassa oikeudenkäyntiensä alkua. Veljet erotettiin muista vangeista ja majoitettiin erillisiin selleihin vankilan 7000 osastoon. Tähän osastoon on majoitettu korkean profiilin vankeja, kuten Nightstalkerina tunnettu Richard Ramirez, sekä O.J. Simpson. Menendezit söivät ateriat selleissään ja saivat tunnin liikuntaa kolmesti viikossa. Ensimmäisinä kuukausinaan vangittuna Erik oli itsemurhanhakuinen ja sai rauhoittavaa lääkettä, Xanaxia. Pappi vieraili Erikin luona tänä aikana ja Erik alkoi ensimmäistä kertaa paljastaa oletettuja traumoja lapsuudestaan. Näistä keskusteluista luotiin perustaa veljien kiistanalaiselle puolustukselle. Kesäkuussa -90 Erik aloitti viikoittaiset terapiasessiot Harvardissa opiskelleen psykiatrin, tohtori William Vicaryn luona.
Vankeutensa alkuaikoina Lyle puhui paljon puhelimessa. Hän puhui Mr. Buffalo'sin johtajalle ja muut vangit kitisivät puheluiden määrästä ja kestosta. Pian sen jälkeen, kun apulaissheriffit huomasivat, että Lylen nilkkaketjut oli melkein irti leikattu, he nuuskivat Lylen ja Erikin sellit läpi. He löysivät Erikin sellistä Lylen kirjoittaman 17-sivuisen kirjeen, jossa oli joitain muistiinpanoja. Muistiinpanot kuvailivat suunnitelmia matkustaa Etelä-Amerikkaan ja sitten Lähi-itään. Apulaissheriffit löysivät myös piirustuksen rakennuksesta, jossa oli porraskuilut ja ovia. He vertailivat sitä oikeustaloihin, joissa Lyle oli ollut, mutta ne eivät muistuttaneet kuvan rakennusta.
Lyle kertoo kirjeessään Erikille, ettei koskaan todistaisi tätä vastaan. Lyle myös neuvoo Erikiä uskovansa, että Jose olisi antanut hänelle anteeksi. Lyle kirjoitti, ”en ole tavallinen tyyppi. En näe asioita henkirikoksen ja elinkautisen termeissä. Näen vain voittoa, häviötä, kunniaa ja epäkunniaa. Isä katselee ja en aio tuottaa hänelle pettymystä toisen kerran, enkä Äidille, luovuttamalla ja tekemällä heidän kuolemiaan turhiksi.”

Pam Bozanichin mukaan Erik jäi yhtenä päivänä kiinni seksuaalisesta kanssakäymisestä toisen vangin kanssa. Menendezin kuopus oli saatettu suihkuhuoneille toisen vangin kanssa. Heitä vartioiva apulaissheriffi jätti tuen oven väliin ja piipahti hetkeksi muualle. Kun vartija palasi muutaman minuutin päästä, ovi oli melkein kiinni ja Erik istui tuolilla selkä ovelle päin. Toinen vanki oli polvillaan Erikin edessä. Kun vartija kysyi, mitä oli meneillään, sekä Erik että tämä toinen nousivat ylös ja näyttivät nolostuneilta.
Erikin vankeusaikojen alussa entinen tyttöystävä, Janice, vieraili tämän luona. Janicesta Erik kasvoi nopeasti ja hänestä oli tulossa mallivanki. Ensimmäisellä vierailulla Erik antoi puhelimen Lylelle, sillä vankeja ja vierailijoita erottaa lasi ja he puhuvat puhelimen välityksellä. Lyle ei puhunut tytölle; sen sijaan hän seisoi ja tuijotti tämän rintoja kuin ei olisi koskaan aiemmin naista nähnyt. Janicea moinen loukkasi ja hän kielsi Erikiä tekemästä tämmöistä enää. Janicen mukaan Lyleä pidettiin ongelmavankina. Hän omi puhelimen kokonaan omalle vankiosastolleen ja kerran hänen syytettiin varastaneen ruokaa toiselta, erityisruokavaliolla olevalta vangilta.

Los Angelesin piirikunnan syyteharkintaoikeus syytti 8. joulukuuta 1992 Menendezin veljeksiä vanhempiensa murhista. Kaksikon tapaukseen liittyi kaksi erityispiirrettä, jotka mahdollistivat kuolemantuomion: he olivat tappaneet kerralla useamman, uhreja ”vaanien”. Syyteharkinta Suuri valamiehistö hylkäsi kolmannen erityispiirteen eli sen, että veljekset olivat tehneet murhat taloudellista hyötyä tavoitellen.


Losin korkeamman oikeuden tuomari Stanley Weissberg (AP)

Velikultien oikeudenkäynti pidettiin Los Angelesin korkeimmassa oikeudessa, joka sijaitsi San Fernando Valley Government Centerissä Van Nuysissä. Oikeudenkäyntiä johti tuomari Stanley Weissberg. Tuomari Weissberg oli olemukseltaan hiljainen ja teoreettinen, viisikymppinen rillipää. Vuonna 1992 hän oli johtanut Rodney Kingin ensimmäistä oikeudenkäyntiä Simi Valleyn esikaupungissa. Oikeudenkäyntiin oli päädytty Losin kuolonuhreja vaatineiden mellakoiden takia, kun neljä poliisia oli vapautettu syytteistä.

14. toukokuuta -93 tuomari Weissberg määräsi, että Lylen ja Erikin tapaukset käsiteltäisiin yhdessä ajan, rahan ja vaivan säästämiseksi. Weissberg tuumi, että jos kummallekin pidettäisiin omat oikeudenkäynnit, jouduttaisiin vain käymään kaksi kertaa läpi melkeinpä aivan samat argumentit ja samat todistajat. Tuomari päätti kummankin saavan oman lautamiehistön. Tämä tarkoitti, että jos kuultaisiin vain Lyleä koskevia todisteita, Erikin tuomaristolla ei olisi siihen sanomista, ja päinvastoin.

Oikeus kutsui 1100 ihmistä tuomariston valikoimiseen; lopulta oli koottu kaksi paneelia, jotka koostuivat 12 lautamiehestä ja kuudesta vaihtelevasta lautamiehestä. Potentiaaliset lautamiehet joutuivat vastaamaan 122 kohtaa sisältävään kyselylomakkeeseen. Siinä oli 15 kysymystä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja perheväkivallasta. Ensin valittiin Lylen tuomaristo ja siihen kuului seitsemän miestä ja viisi naista. Lautamiesten keski-ikä oli 42. Erikin tuomaristo koostui kahdeksasta miehestä ja neljästä naisesta. Heidän keski-ikänsä oli 64.

Leslie Abramson ja Jill Lansing eivät paljastaneet korttejaan, eivätkä kertoneet, mikä puolustuksen strategia olisi. Bozanich aprikoi, aikoiko puolustus kenties lähteä vaarallisille vesille ja väittää, ettei syyttäjillä ollut tarpeeksi todisteita siitä, että veljespari teki murhat. Oikeudenkäyntiä edeltävässä kuulemisessa 9. kesäkuuta -93 Abramson sanoi, että puolustus myönsi veljien surmanneen vanhempansa.


Puolustustiimi (vasemmalta oikealle): Jill Lansing, Leslie Abramson, Michael Burt ja Marcia Morrissey

Puolustus yritti todistaa lautamiehille, että oikeat syylliset murhiin olivat Jose ja Kitty, eikä Lyle ja Erik. Abramson ja Lansing väittivät veljesparin eläneen pelossa pitkään, vuosikausia. Atleettiset ja hemmotellut rikkaat penskat, jotka olivat luulleet aikanaan tulevansa ammattilaisiksi tennispelaajiksi, esiteltiin perheväkivallan uhreina.

Veljesparin puolustus esitteli yhden esteen: veljet eivät olleet koskaan valittaneet psykologeilleen tai kellekään muullekaan pahoinpitelystä, siitä ei ollut lääketieteellisiä todisteita, ei valokuvia mustelmista, toisin sanoen, ei mitään näyttöä pahoinpitelystä. Jos tämä puolustus onnistuisi, Abramsonin ja Lansingin pitäisi huolellisesti rakentaa poikia koskevia pahoinpitelytapahtumia. Jotta syyttäjä onnistuisi, heidän pitäisi todistaa lautamiehille, että veljet valehtelivat ja että heidän kertomuksensa pahoinpitelyistä olivat satuilua.
17. heinäkuuta 1993, kolme päivää ennen oikeudenkäynnin alkua Leslie Abramson antoi haastattelun Los Angeles Timesille. Abramson sanoi, että yhä pahenevat yhteenotot poikien ja vanhempien välillä johtivat murhiin. Kuulustelussa Abramson esitteli tapauksensa, joka perustui lähinnä Menendezin perheen imagon tuhoamiseen.

Abramson ja Lansing keskustelivat lakimies ja lasten oikeuksien ajajan, Paul Monesin kanssa. Mones oli kijroittanut teoksen Kun lapsi tappaa: Pahoinpidellyt lapset, jotka tappavat vanhempansa, kirjan, joka antaa suuntaviivoja asianajajille, kuinka puolustaa vanhempiensa murhista syytettyjä lapsia. Monesin kirja perustuu hänen tutkimukseensa, joka osoitti, että vanhempansa surmaavat vanhemmat ovat yleensä rauhallisia ja vanhemmat hyvin salailevia, eivätkä halua heidän asioitaan sorkittavan. Mones totesi, että näillä lapsilla on huono itsetunto ja he reagoivat vasta kärsittyään pahoinpitelystä hiljaa, yleensä yrittäen vuosia miellyttää vanhempiaan tuloksetta. Monesin mukaan, kun nämä lapset taistelevat takaisin, he iskevät takaisin pahoinpitelijänsä ollessa haavoittuvainen. Rikoksille tyypillistä on ylenpalttisuus, sen sijaan, että ampuisi yhden luodin pahoinpitelijäänsä kohti, lapsi ampuu yhä uudestaan ja uudestaan. Mones uskoo, että kun äiti tai isä murhataan, se on tämän oma syy.

Abramson ja Jill Lansing seurasivat Monesin neuvoa ja pukivat asiakkaansa poikamaisiin villapuseroihin, urheilupaitoihin ja khakihousuihin näyttääkseen, etteivät Erik ja Lyle olleet 22- ja 25-vuotiaita aikuisia miehiä, vaan 12- ja 15-vuotiaita pojankoltiaisia. Abramson halusi näyttää, että Erik oli poikanen ja että hän oli tämän lempeä täti. Läpi oikeudenkäynnin hän nyppi nöyhtää tämän villapaidasta ja varmisti pitävänsä tämän käsivarresta kiinni aina kuiskatessaan jotain tämän korvaan. Tällä tavalla toimimalla Abramson antoi ymmärtää, ettei ollut puolustamassa hirviötä, vaan vain väärinymmärrettyä poikaa, joka tarvitsi hyvää vanhemmuutta.

Puolustus nojasi myös diagnostiseen työkaluun, jonka terapeutti nimeltä E. Sue Bloom kehitti käytettäväksi insestistä selviytyneiden kanssa. Työkalu on 34 kohtaa sisältävä tarkistuslista, joka käsittelee lapsuudenaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön jälkivaikutuksia. Bloomin tarkistuslistalla oli monta kohtaa, jotka tuntuivat sopivan molempiin veljiin. Tarkistuslistaan kuuluu sellaisia kohtia kuin että ihminen pelkää nukkua yksin; ei muista varhaislapsuuttaan; kantaa kauheaa salaisuuttaa; ja varastelee. Nämä kaikki Erik myönsi omalta osaltaan. Lyleen sopi halu erottautua perheestään, fantasiamaailman luominen, minkä Lyle teki pehmoeläimillään; ajatteluprosessien jäykkä kontrollointi, ja tunne, että rakastetuksi tuleminen vaati saavuttamista.

Sekä Erik että Lyle olivat muuttuneet hurjasti vuoden -89 jälkeen. Silloisessa kuulemisessa he olivat vaikuttaneet koppavilta ja ylimielisiltä. He olivat ikääntyneet ja kypsyneet linnassa. He näyttivät laihtuneen ja etenkään Erik ei näyttänyt terveeltä. Hänen ihonsa oli kalkinvalkoinen ja hän näytti riutuneelta. Läpi oikeudenkäynnin Lyle piti hiuslisäkettään, mutta se oli ainoa asia, joka oli pysynyt entisellään sitten vuoden -89 kuulemisen.

Veljesparin isoäiti Maria Menendez ja tädit Marta Cano ja Terry Baralt olivat tukemassa heitä oikeudessa. Andersenin suvusta kukaan ei tullut paikalle.

Bozanich tuli oikeuteen ristiriitaisin tuntein, etenkin kuolemantuomiota kohtaan. Vaikka hän uskoo siihen, hän tiedostaa monien lautamiesten olevan haluttomia soveltamaan sitä. Lester Kuriyama ei empinyt kuolemantuomion suhteen Menendezin veljesten kohdalla. Hänestä nämä olivat kylmiä murhaajia vailla omaatuntoa. Oikeudenkäyntiä edeltävinä viikkoina Bozanich oli kysynyt Leslie Abramsonilta, harkitsiko tämä puolustussopimusta (plea bargain), mutta ei Abramson koskaan harkinnut. Kaksi puolta olivat aina liian kaukana toisistaan.

Tuomarin ja asianajajien lisäksi läsnä oli vielä tv-kamera. Tuomari Weissberg salli oikeussaliin yhden ainoan televisiokameran. Weissberg oli tietoinen suuresta julkisesta kiinnostuksesta tapausta kohtaan ja oikeussalissaan olevien paikkojen rajallisesta määrästä, joten hän salli Court TV:n kuvaavaan oikeudenkäyntiä.

Oikeudenkäynti alkoi 20. heinäkuuta 1993 Bozanichin avauslausunnolla Lyleä vastaan. Bozanich kuvaili murhien brutaaliutta: kuusi haavaa Joseen ja kymmenen Kittyyn. Hän loi perustaa teorialleen, että nuorukaiset surmasivat vanhemmat ”maaten väijyksissä” kun vanhemmat torkkuivat.

Hän kuvaili, kuinka Lyle oli palkannut henkivartijat murhien jälkeen, koska pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta. Bozanich sanoi lautamiehille, että "sen perusteella, mitä nyt tiedämme, tämä vihjaus, että hänen oma henkensä olisi voinut olla vaarassa vanhempien tappojen vuoksi, oli vale.”

Bozanich muistutti lautamiehiä toistuvasti pitkin oikeudenkäyntiä siitä, että jos veljekset saattoivat valehdella niin paljon ja yksityiskohtaisesti välttääkseen kiinnijäämisen, saattoivat he valehdella myös kotiväkivallasta välttääkseen kuolemantuomiot. Bozanich kertoi lautamiehille veljesten tuhlailukausista. Tämä oli toinen teema, johon hän palasi toistuvasti oikeudenkäynnissä. Hän puhui Rolex-kelloista ja Lylen Porsche-autosta, Marina Towers-asunnoista, ravintolasta ja Erikin tenniskentästä.

Jill Lansing aloitti avauslausuntonsa kertomalla lautamiehille Lyle ja Erik Menendezin surmanneen vanhempansa. Lansing sanoi: ”Emme kiistele siitä, milloin se tapahtui. Ainoa asia, mihin keskitytte tässä oikeudenkäynnissä, on, miksi se tapahtui.” Hän ilmoitti tuomaristolle: "Todistamme teille, että murhat tehtiin pelosta." ”Pelosta kahta vanhempaa kohtaan, jotka olivat niin brutaaleja, niin manipuloivia, niin seksuaalisesti kieroutuneita, että ajoivat omat poikansa kaikkein epätoivoisimpaan hävyttömyyden tekoon”, hän sanaili. Lansing ei tässä vaiheessa paljastanut perversioiden yksityiskohtia tai brutaaliutta, vaan kuvaili elämäntapaa, jossa veljet kasvoivat: Lylen Alfa Romeo, yksityiset tennisvalmentajat, luksuslomat ja pääsy vanhempien luottokortteihin. Lansing yritti osoittaa, ettei raha ollut tekojen motiivi. Lansing rakensi veljien puolustuksen ydintä: että veljet surmasivat vanhempansa, koska pelkäsivät henkensä puolesta alettuaan uhmata isäänsä vuosien seksuaalisen, fyysisen ja henkisen väkivallan jälkeen. Lansing selitti, että ”laukaiseva tekijä” murhille oli pelko siitä, että perheen vanhat salaisuudet paljastettasiin ja että ne tuhoaisivat ”täydellisen perheen” maineen.

Lansing kertoi tuomaristolle, että kamelin selän katkaisi "Erikin paljastus veljelleen muutama päivä ennen murhia, että isä oli hyväksikäyttänyt häntä seksuaalisesti 12 vuotta." Tämä paljastus kalvasi Lyleä hyytävästi, sillä Jose oli hyväksikäyttänyt häntäkin ikävuosina 6-8. Lansing kuvaili Lylen uhmanneen isää ja ilmoittaneen tälle, että hyväksikäyttö sai luvan loppua. Lyle ilmoitti isälleen, että tämä saisi luvan antaa Lylen, ”ottaa pikkuveli mukaan ja lähteä talosta”.

Lansingin mukaan Jose ilmoitti Lylelle tekevänsä poikansa kanssa mitä ikinä halusi, eikä kellään ollut asiaa uhkailla häntä. Lansing sanoi Josen tehneen Lylelle erittäin selväksi, että tämä salaisuus ei ikänä kantaudu kodin seinien ulkopuolelle ja että tämä valta hänen ylitseen ei saisi elää”. Lansingin mukaan tällöin veljet ajoivat San Diegoon ja hankkivat ampuma-aseita Donovan Goodreaun ajokorttia käyttäen. Lansing selitti murhien olevan seurausta siitä, mihin "nämä lapset" uskoivat. Lansingin sanavalinta "lapset” aloitti hänen ja muiden puolustusasianajajien kaavan, jota he käyttivät koko oikeudenkäynnin viittaamaan 22- ja 25-vuotiaisiin miehiin.

Lansing kertoi tuomaristolle, ettei kumpikaan veli ollut puhunut kotiväkivallasta ennen pidätyksiä ja vangitsemista kuukausiksi, koska häpeä oli niin suuri. Veljet olivat kertoneet pahoinpitelyistä sukulaiselle, joka kertoi siitä puolustusasianajajille. Syyttäjät olivat aina epäileväisiä sen suhteen, miten väkivalta tuli ilmi. Syyttäjien mielensä ajoitus oli epäilyttävä ja nuorukaiset olivat harjoitelleet tarinoitaan keskenään ennen kuin kertoivat niitä muille. Syyttäjät uskoivat lukuisten psykologien vierailleen veljien luona heti pidätysten jälkeen. Psykologit, jotka näkivät veljiä myöhemmin, kun perheelle oli paljastettu tarinat, olisivat asiantuntijoita todistamaan oikeudessa. Lansing myös kertoi lautamiehille, että Lyle todistaisi ja kertoisi väkivallasta, mukaan lukien hyväksikäyttö, jonka hän väitti alkaneen 6-vuotiaana.

Lester Kuriyama, vaikka häntä olisi voinut luulla veljesten ikätoveriksi, oli 39-vuotias kokenut syyttäjä, joka halveksui veljiä suuremmin kuin Pam Bozanich. Hän tunsi syvää ja katkeraa vihaa heitä kohtaan ja oli vakuuttunut siitä, että nämä olivat valehtelevia manipuloijia, jotka ansaitsivat pahimman lain mahdollistaman rangaistuksen. Kuriyama ei näyttänyt heittävän hukkaan tilaisuutta vihjata, että veljet olivat maailmaa tärvelevä huijaripari.

Avauslausunnossaan Erikin tuomaristolle, Kuriyama sanoi veljien halunneen "teloittaa vanhempansa ja olla jäämättä kiinni". Kuriyama kertoi lautamiehille, että Oziel kuvaili Erikin tekemää tunnustusta ja kuinka Erik koki isänsä "liian kontrolloivaksi". Kuriyama lisäsi, että "Jose kritisoi häntä ja sai hänet tuntemaan itsensä riittämättömäksi ja esti häntä tekemästä, mitä hän halusi". Hän kertoi tuomaristolle Ozielin todistavan, että Erik uskoi Josen aikovan jättää hänet perinnöttömäksi ja että se "oli toinen syy hankkiutua eroon Josesta".
Kuriyama selitti, että Kitty surmattiin, koska "hän olisi ollut todistaja ja surun murtama ja itsetuhoinen ilman Josea". Kuriyama päätti avauslausuntonsa kertomalla tuomaristolle, että veljet yrittivät luoda petoksen verkon, johon kuului vääriä alibeja, valheita poliisille, varastettu ajokortti murha-aseen hankkimiseksi ja tietokone-ekspertin palkkaaminen tiedoston poistamiseksi.


Syyttäjätiimi: Pam Bozanich, Les Zoeller ja Lester Kuriyama
Avauslausunnossaan Leslie Abramson täsmensi monia samoja teemoja, joista Jill Lansing oli puhunut omassa avauslausunnossaan Lylen tuomaristolle. Abramson kertoi tuomaristolle, että ”Lylelle oli veljeään puolustaakseen toiminut tilanteella, jolla täytyi”.

Erikiä tarvitsi puolustaa, koska hän oli "perheen oikea uhri". Hän tunnusti Erikin kertomuksen kotiväkivallasta voivan kuulostaa epäuskottavalta, etenkin kun tämä oli ollut vankilassa, mutta se ei tarkoittanut, että kertomus olisi keksitty. Abramson sanoi, ettei Erik kertonut totuutta aiemmin, koska ei luottanut Ozieliin, eikä parhaaseen kaveriinsa Craig Cignarelliin. Abramson lupasi Erikin kertovan heille, miksi tappoi vanhempansa. Hän ei sanonut, että Erik kertoisi heille totuutta.

Abramson kuvaili, kuinka Erik ”oli huoliteltu isänsä seksuaalista tyydytystä varten”. Hän kuvaili erilaisia tekoja, joita Erik väitti isänsä tehneen hänelle. Puolustus oli voittanut oikeuden nostaa esiin tuomaristolle seikkoja Kittyn luonteesta. Lansing sanoi Lylen tuomaristolle, että "hänen lapsensa pelkäsivät häntä, siksi hän on kuollut". Abramson sanoi, etteivät veljet voineet kääntyä äitinsä puoleen saadakseen "apua ja lohtua, koska he näkivät vain häiriintyneen naisen, joka pahoinpiteli lisää, seksuaalisesti, fyysisesti ja henkisesti”.

Weissberg ei antanut lakimiesten kuvailla kaikkia Kittyn ongelmia alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytön suhteen, mutta he saivat osoittaa Kittyn olleen epätasapainoinen ja pakkomielteinen. Weissbergin luvalla puolustus sai tuhota Josen ja Kittyn maineen.

Abramson toisti Lansingin avauslausuntoa kuvaillessaan murhia edeltänyttä viikkoa. Abramson kuvaili kuinka Kittyllä ja Lylellä oli huutomatsi, ja Kitty oli riuhtaissut Lylen hiuslisäkkeen irti hänen päästän. Lyle oli menettänyt suuren osan hiuksistaan 14-vuotiaana ja käytti hiuslisäkettä, koska isä oli kerran sanonut antavan paremman vaikutelman, jos oli tukkaa koko päässä. Pikkuveli väitti, ettei tiennyt Lylen käyttävän tupeeta ja järkytys tästä väitetystä paljastuksesta sai Erikin uskaltamaan avautua Lylelle luottamuksellisista asioista.
Erik kertoi Lylelle, että Jose oli hyväksikäyttänyt häntä vuosia. Tämän takia he yrittivät hankkia kaksi käsiasetta, mutta eivät niitä saaneet kahden viikon odotusajan takia, näin he kertoivat lakimiehilleen. Koska veljet olivat niin peloissaan, eikä heillä ollut aikaa tuhlattavaksi, he ajoivat San Diegoon ja hankkivat haulikoita. Abramson kertoi Erikin lautamiehille, kuinka innolla hän odotti pääsyä UCLAan ja poismuuttoa kotoa.
Viikko murhien jälkeen Jose ilmoitti Erikille, että tämän pitäisi nukkua osa viikosta kotona, jotta vanhemmat pystyisivät seuraamaan hänen koulutyössä edistymistään. Abramson sanoi Erikin ajatelleen, että tämä tarkoittaisi hyväksikäytön jatkuvan. Puolustus yritti saada punottua saumatonta tarinaa siitä, miten ja miksi murhat tapahtuivat, mutta helppoa se ei ollut. Jos Kitty ja Jose olivat aikoneet tappaa Lylen ja Erikin 20. elokuuta, miksi he olivat kutsuneet ystävänsä Calabasasista, Peter ja Karen Wieren, pelaamaan bridgeä?

Kun Abramson oli päättänyt avauslausuntonsa, Bozanich ja Kuriyama muistuttivat lautamiehiä siitä, että Erik tunnusti tohtori Ozielille. Erik kertoi Ozielille tappaneensa Josen, koska tämä kohteli häntä karusti, muttei koskaan maininnut seksuaalista kaltoinkohtelua. Sama päti Erikin tunnustukseen Craig Cignarellille. Veljet eivät koskaan puhuneet hyväksikäytöstä ennen kuin tarvitsivat asianajajia, melkein seitsemän kuukautta murhien jälkeen.
Oikeudenkäynnin ensimmäisessä vaiheessa syyttäjä kutsui 26 todistajaa, joista useimmilla oli vähäinen rooli tässä draamassa. Todistajia oli Lylen henkivartijoista Big 5-kaupan työntekijään, joka myi Erikille haulikot ja kaksi tietokone-eksperttiä, jotka tarkistivat Kittyn koneelta päivitetyn testamentin. Syyttäjät käyttivät heidän lausuntojaan todisteina siitä, että veljet olivat paatuneita valehtelijoita, jotka suunnittelivat ja toteuttivat vanhempiensa murhat.
Syyttäjät aloittivat tapauksensa soittamalla Lylen hätäkeskuspuhelua lautamiehille, jotka tiesivät nyt, että koko homma oli lavastettu. Bozanich halusi tuomariston kuulevan, kuinka taitava näyttelijä Lyle oli. Poliisi Michael Butkus kertoi oikeudessa todistaneen veljesten säntäilleen ympäriinsä ja huutaneen murhien jälkeen, mutta ei itkeneen vanhempiensa kuolemaa.

Seuraava todistaja oli kapteeni, jonka laivassa Menendezin perhe meni kalastamaan haita 19. elokuuta -89. Hän kuvaili, kuinka outo perhe he olivatkaan ja kuinka veljet olivat viettäneet lähes koko 7-tuntisen reissun painautuneina toisiaan vasten laivan etuosassa. Päivän todistusten päätteeksi Abramson kertoi toimittajille veljesten pysyneen laivalla omissa oloissaan, koska pelkäsivät ”venereissun olevan lavastus heidän tappamisekseen”. Järjellä mietittynä tämä vaikuttaa kaukaahaetulta, koska veneellä oli todistajia, mutta Abramson sanoi veljien uskoneen näin. Abramson yritti vakuuttaa veljet olivat poteneet kasvavaa kauhun tunnetta, joka johti murhayöhön ja he näkivät mitä tavallisimmat teot potentiaalisina henkeä uhkaavina tapahtumina.

Les Zoeller kuvaili veljesten palanneen Menendezin kartanoon ja rikospaikalle 21. elokuuta -89 puolikuudelta aamulla ja kyselleen tennismailojensa perään. Bozanich halusi tuomariston näkevän, kuinka julkeita veljet olivat, kun kehtasivat palata rikospaikalle. Veljiä ei päästetty sisään taloon, koska kuolinsyytutkija tutki Josen ja Kittyn ruumiita. Leslie Abramson kysyi Zoellerilta, oliko tämä nähnyt talossa mitään eläinten jätöksiä. Zoeller vastasi, ettei muistanut. Abramson loi perustaa kannalleen, että Kitty oli surkea äiti ja huono emäntä. Millainen perheenäiti ei saa sen vertaa siivottua taloa, ettei siellä olisi eläinten jätöksiä? Eläinten jätöksistä tuli toistuva puheenaihe oikeudenkäynnissä, vaikka talossa toistuvasti vierailleet todistajat eivät olleet siellä koskaan nähneet sellaisia.

Ylikonstaapeli Edmonds todisti epäilyksiensä heränneen, kun Erik kertoi tulleensa perhehuoneeseen 20. elokuuta ja nähneensä ja haistaneensa savua. Edmonds sanoi todistajanaitiossa, että "minusta tuntui, että jos hän haistoi savua, sen olisi täytynyt tapahtua aika nopeasti laukauksien ampumisen jälkeen”. Edmonds todisti, että useat perhehuoneen ikkunat oli ammuttu rikki ja sen takia savu haihtui nopeasti.

Syyttäjien seuraava todistaja oli sheriffin aseiden asiantuntija, joka demonstroi 12-kaliiperisen Mossberg-haulikon käyttöä. Syyttäjä halusi osoittaa, että murhat olivat harkittuja. Mossberg-haulikolla ampuakseen täytyy painaa liipaisinta ja käydä kaksiaskeleinen pumppausprosessi ennen kuin voi ampua aseella uudestaan. Abramson vastusti demonstraatiota, mutta ei saanut tahtoaan läpi.
Lylen ja Erikin ystävät käänsivät heille selkänsä. Perry Berman, Craig Cignarelli, Donovan Goodreau ja Glen Stevens todistivat syyttäjän eduksi. Syyttäjä käytti Bermanin todistusta osoittaakseen, että veljet olivat yrittäneet hankkia alibin käyttämällä todistajaa, joka ei koskaan nähnyt mitään olennaista elokuun 20. yön tapahtumista 1989.

26. heinäkuuta Craig Cignarelli todisti vierailustaan Menendezin kartanoon 12 päivää murhien jälkeen, jolloin Erik kuvaili hänelle, miten "se" tapahtui. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lautamiehet kuulivat Erikin version perhehuoneen tapahtumista ja kuinka se poikkesi kahden kauhistuneen nuoren pojan tarusta, jotka surmasivat pelosta, että tulisivat itse murhatuiksi. Cignarelli myös kertoi lautamiehille, ettei Erik ollut ikinä kertonut kokeneensa fyysistä, henkistä, eikä seksuaalista väkivaltaa. Päivän päätteeksi tuomari Weissberg määräsi, että Erikin ja Craigin käsikirjoitusta Ystävät ei voisi käyttää todisteena. Weissberg päätti, että käsikirjoitus oli kirjoitettu liian kauan sitten ennen kuin murhat olivat ajankohtaisia.

Donovan Goodreau todisti, että hänen lompakkonsa henkilökortteineen jäi Lylen huoneeseen asuntolassa Princetonissa, kun hän oli joutunut lähtemään varkaussyytösten vuoksi. Donovan myös todisti kerran kertoneensa Lylelle, että häntä oli hyväksikäytetty, kun hän oli pikkupoika. Donovan sanoi, ettei Lyle silloin kertonut kokeneensa vastaavaa, eikä koskaan muulloinkaan maininnut tulleensa seksuaalisesti hyväksikäytetyksi koko sinä aikana, kun he olivat kämppiksiä.

Donovanin luotettavuus haastettiin, kun puolustus toi esiin haastattelun, jonka Donovan antoi marraskuussa -92 Robert Randille, miamilaiselle freelance-kirjoittajalle, joka kertoi kirjoittavansa kirjaa veljistä. Donovan kertoi haastattelussa kuulleensa, että Jose oli pahoinpidellyt Lyleä. Rand antoi nauhoitetusta haastattelusta kopion Los Angelesin TV-toimittajalle, joka pisti nauhan pyörimään iltauutisissa. Bozanich oli äkäinen siitä, että Rand tunki itsensä oikeudenkäyntiin ja siitä, että Rand esiintyi telkkarissa ja syytti Donovania valehtelijaksi. Bozanich uskoi, että Donovanille oli "syötetty" kertomukset Josesta ja Lylestä, ja että tämä toisteli muualta kuulemaansa.

Glen Stevens seurasi Donovania ja todisti kuulleensa tarinat pahoinpitelyistä Robert Randilta, ja sitten hän oli toistanut kuulemansa Donovan Goodreaulle. Stevenin luotettavuus kyseenalaistettiin, kun Jill Lansing veti esiin hänen totuutta kaunistelevan ansioluettelonsa: Stevens kirjoitti siinä pitävänsä kirjanpitoa Mr. Buffalo’sissa ja väitti, että napostelukauppa myi miljoonalla dollarilla vuodessa. Stevens myönsi Lylen antaneen hänelle yhden Rolex-kelloistaan, jonka hän myöhemmin myi ja piti rahat.

Myöhemmin tuona päivänä Bozanich kuulusteli Randia. Bozanich toi esiin, että nauhoitetussa kuulustelussa Donovan ei maininnut halaistua sanaa Lylestä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Bozanich loi vaikutelman, että Rand oli Donovanin tietolähde.

Los Angelesin piirikunnan kuolinsyytutkija tohtori Irwin Golden todisti Kittyssä olevan kymmenen haavaa ja Josessa kuusi. Hän sanoi kaikkien haavojen tulleen nopeasti peräjälkeen.
Syyttäjäin todistajatähti oli tohtori Oziel. Ennen kuin hän nousi todistajanaitioon, Leslie Abramson lupasi "hyökätä hänen luotettavuuttaan vastaan jokaisella ihmisen ja Jumalan tuntemalla tavalla". Puolustus uskoi Ozielin luoneen nauhat omiin tarkoituksiinsa ja että veljet kertoivat tälle, mitä tämä halusi kuulla. Ozielin luotettavuuteen hyökättiin jo ennen kuin hän kohtasi Leslie Abramsonin. 23. heinäkuuta Kalifornian Psykologian lautakunta jätti valituksen, jossa pyrittiin kumoamaan Ozielin oikeus harjoittaa ammattiaan, koska hän oli kuulemma ollut "seksuaalisessa, sosiaalisessa tai liiketoimintasuhteessa kahden asiakkaansa kanssa".

4. elokuuta tohtori Oziel aloitti kuuden päivän todistuksensa syyttäjille. Oziel todisti nuorukaisten asianajajien edessä, että nämä surmasivat isänsä, koska tämä dominoi heidän elämäänsä ja sai heidät tuntemaan itsensä pahoiksi. Kitty surmattiin, koska he eivät halunneet jättää häntä todistajaksi. Puolustus voitti yhden taistelun, kun Weissberg päätti, ettei Oziel saanut käyttää sanaa "sosiopaatti". Weissberg piti ”sosiopaattia” muotisanana, joka loi ennakkoluuloja veljistä.

Oziel tarjosi Bozanichille ja Kuriyamalle vain yksityiskohtaisen kuvauksen murhista veljesten omin sanoin. Oziel kaivoi maata puolustuksen strategian alta, joka pyrki kuvaamaan tappoja itsepuolustuksena vuosien fyysiseen, henkiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan. Oziel todisti Erikin kertoneen hänelle, että suunnitelma vanhempien tappamisesta sai alkunsa ”tilanteessa, jossa Erik oli katsomassa BBC ohjelmaa tai elokuvaa”.
Oziel sanoi Erikin kertoneen hänelle, että Jose "oli vain täydellisen dominoiva ja kontrolloiva ja häntä oli mahdoton miellyttää". Oziel myös todisti veljesten päättäneen surmata äitinsä, koska he "eivät uskoneet Kittyn selviävän emotionaalisesti ilman Josea". Erik kertoi Ozielille, että se, että Jose oli hiljan aikonut jättää hänet perinnöttömäksi, oli yksi syy, miksi hän ja Lyle tappoivat tämän. Oziel kuvailu tappoja ja sanoi Erikin kertoneen, että vanhemmat olivat "yllättyneitä", kun pojat syöksyivät perhehuoneeseen. Oziel kuvaili, kuinka Lyle oli uhkaillut häntä lokakuun 31.:n session jälkeen, jolloin Erik tunnusti murhat.

Leslie Abramson ja Michael Burt ristikuulustelivat Ozielia. He toivat esiin hänen suhteensa Judalon Smythin kanssa ja sen, että hän oli hiljattain sopinut miestä vastaan nostamastaan kanteesta, jossa oli halunnut tältä 400 000 dollaria. He toivat myös esiin Psykologian lautakunnan valituksen, että Oziel oli määrännyt Smythille asiattomia lääkkeitä ja ollut vastikkeellisessa suhteessa toisen potilaan kanssa. Oziel oli saanut potilaalta terapiasessioista vastineeksi rakennustöitä kotiinsa.

Ennen kuin syyttäjät lepäsivät 13. elokuuta, Lester Kuriyama yritti saada ”Miljonääripoikien klubi”-minisarjaa todisteeksi ja näyttää sitä tuomaristolle, mutta Weissberg oli ajatusta vastaan. Kuriyaman mielestä minisarja tarjosi Menendezin veljille suunnitelman siitä, kuinka suorittaa ”täydellinen murha”.

Josen entinen rakastajatar Louise seurasi oikeudenkäyntiä Court TV:stä. Louise soitti Pam Bozanichille sanoakseen, että mies, jonka hän tunsi, ei muistuttanut vähääkään sitä miestä, jota puolustus tuhosi. Hän myös kertoi Bozanichille Kittyn uhmanneen häntä salasuhteesta, mutta ei sellaisena vauhkoavana hulluna, jollaiseksi puolustus häntä maalasi, vaan olosuhteisiin nähden miellyttävästi ja halunneen vain varmistaa, että suhde oli ohi. Bozanich ja Kuriyama keskustelivat, pitäisikö Louise kutsua todistamaan torjuakseen sen kuvan, jota puolustus Josesta maalasi, mutta luopuivat ajatuksesta, koska eivät halunneet Louisea valtavan mediapyörityksen kohteeksi.

Puolustus aikoi kutsua 90 todistajaa, mutta tuomari Weissberg julisti, että monet tarinoista, jotka puolustus halusi esitellä, olivat liian kaukaisia, jotta niillä olisi ”olennaista ja todistusvoimaista merkitystä”, mikä pakotti puolustuksen supistamaan listansa 50 todistajaan. Puolustuksen tapaus kesti kolme kuukautta.
Puolustuksella oli iso työ todistaa lautamiehille veljien olleen välittömässä vaarassa ennen kuin he surmasivat vanhempansa. Kalifornian lain mukaan ”välitön vaara” puolustus oli ainoa tapa, jolla veljet voisi kokonaan vapauttaa murhasyytteistä tai heillä voisi olla mahdollisuus tulla tuomituksi taposta.
Nämä oikeudenpäätökset saadakseen puolustuksen piti todistaa kaksi asiaa: Lyle ja Erik olivat pelänneet henkensä edestä ja että heidän vanhempansa olivat niin kauheita ihmisiä, että järkevä ihminen olisi pelännyt yhtä lailla. Oli olemassa kaksi Menendezin oikeudenkäyntiin vaikuttavaa tapausta, jotka koskivat hakatun vaimon ja hakatun lapsen syndroomaa. Ihmiset vs. Aris oli tapaus, jossa syytetty ampui surmasi nukkuvan aviomiehensä, joka oli hakannut hänet ja kertonut, ettei antaisi tämän elää. Aris todettiin syylliseksi ja valitustuomioistuin vahvisti tuomion 1989. Tämän tapauksen vaikutus oli, että se asetti tuomareille paineita sallia laajempi valikoima todistuksia hakattujen henkilöiden tapauksissa. Weissberg salli puolustuksen esitellä todistuksia opettajilta, valmentajilta, kavereilta, sukulaisilta ja lapsen pahoinpitelyn asiantuntijoilta syyttäjien suureksi ärsytykseksi, syyttäjien, joiden mielestä Weissberg salli noita liikaa. Toinen tapaus, jolla oli veljien puolustuksen kannalta merkitystä, oli Ihmiset vs. Flannel, tapaus, jossa syytetty oli tuomittu toisen asteen murhasta ammuttuaan miehensä, jonka kanssa heillä oli ollut vihamielisyyksiä. Tämä tapaus vahvisti periaatteen, että syytetyn vilpitön, vaikka epärealistinenkin pelko välittömästä vaarasta, jonka takia täytyy puolustaa itseään, mitätöi häijyn ennakkosuunnittelun. Jos pahantahtoista ennakkosuunnittelua ei ole ollut, henkilöä ei voi tuomita murhasta.

Lyle todisti yhdeksänä päivänä ja hänen todistuksensa oli täynnä tarinoita väitetystä hyväksikäytöstä, josta kärsi 6-8-vuotiaana ja että hän itse hyväksikäytti pikkuveljeään, kun tämä oli 5. Molemmat veljet itkivät usein Lylen todistuksen aikana. Lyle todisti alkaneensa 13-vuotiaana uskoa, että isä hyväksikäytti Erikiä. Lyle todisti, että isä oli niin kontrolloiva ja äiti niin henkisesti tasapainoton, että hän etsi lohtua omasta pehmoeläinten perheestään.

Lyle todisti, että Kitty pahoinpiteli häntä seksuaalisesti, kun hän oli 11 ja 12 vuoden ikäinen. Hän kertoi koskeneensa Kittyä ”kaikkialta” jopa isän ollessa samassa sängyssä heidän kanssaan. Lylen todistus oli vaikuttava ja siinä oli paljon yksityiskohtia. Lylen todistus rakensi hänen kuvaustaan tapahtumista, jotka johtivat murhayöhön ja hän kuvaili tuomaristolle ampuneensa ensin isän, sitten äidin.


Lyle murtuu todistaessaan pahoinpitelevästä isästään

Jill Lansing kysyi Lyleltä, mikseivät veljet karanneet kotoa ja Lyle vastasi, ettei siitä olisi ollut hyötyä, koska isä oli vaikutusvaltainen ja olisi löytänyt heidät. Lyle lisäsi, että hän ja Erik olettivat, ettei poliisi uskoisi tarinoita kotiväkivallasta. Ennen kuin puolustus päästi Lylen ristikuulusteltavaksi, Lyle myönsi tarjonneensa rahaa tyttöystävälleen Jamie Pisarcikille, jotta tämä todistaisi Josen esittäneen hänelle ei-toivottuja seksuaalisia ehdotteluja. Jaime kieltäytyi ja kertoi poliisille Lylen tarjonneen hänelle lahjuksen. Vahingoittaakseen lisää Lylen luotettavuutta Lansing toi esiin, ettei Lyle koskaan ollut kertonut Ozielille seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lyle kiisti kehuskelleensa Ozielille tehneensä ”täydellistä murhaa”.

Pam Bozanich ristikuulusteli Lyleä neljä päivää. Hän vähätteli Lylen kertomusta tapoista ja haastoi tätä väitettyjen pahoinpitelyjen suhteen, mutta mies ei murtunut. Paremmin Bozanich onnistui löytämään epäjohdonmukaisuuksia Lylen kertomuksista tapahtumista. Bozanich sai Lylen tunnustamaan, että vanhemmilla ei ollut aseita, he eivät olleet suoraan uhkailleen poikiaan ja että osa hänen kertomuksesta kuulosti ”kamalalta” ja että oli ”paljon päätöksiä, joissa ei ollut järkeä”.

Erik alkoi todistaa 27. syyskuuta. Erikin käytös oli ärtyisää ja epätasaista noina päivinä todistajanaitiossa. Hän tuijotti silmät kapeina vaarallisen ja mielenvikaisen näköisenä ja hetkeä myöhemmin silmät ja viattomalta näyttäen. Enimmän aikaa hän näytti enemmän henkisesti häiriintyneeltä kuin surulliselta tai katuvalta.

Leslie Abramson ei auttanut asiaa. Hän seisoi puhujapöntön vieressä neuvottelupöydän takana ja johti Erikin todistusta kuin sotaharjoitusta vetävä kenraali. Aina kun Erik kierteli aihetta tai yritti kaunistella vastauksiaan, Abramson keskeytti ja äyskähti uuden kysymyksen. Aika ajoin hän kohteli Erikiä pikemmin vihamielisenä todistajana kuin omana asiakkaanaan. Abramsonin käytös voi olla reaktio tuomari Weissbergin varoituksista hänelle ennen kuin Erik meni todistamaan. Sivussa konferenssissa Lester Kuriyama oli nurissut, että Abramson ”helli ja piteli Erikiä tuomariston edessä”. Kuriyama murehti, että tämä käytös sai Erikin näyttämään lapsenomaiselta ja viattomalta. Weissberg varoitti Abramsonia, että juridisen neuvonantajan ”pitää käyttäytyä ammattimaisesti, ei kuin lastenhoitaja” ja ”syytetyn koskeminen ja fyysinen reagoiminen on huolenaihe”.

Erik todisti uskoneensa, että vanhemmat surmaisivat hänet. Hän sanoi myös, että Kittyllä vaikutti olevan maagisia voimia, tämä tiesi, minne hän meni, keitä hänen kaverinsa olivat, kaiken, mitä hän teki. Kuopuksen väitteitä oli vaikea uskoa, etenkään, kun hän oli 22-vuotias mies. Tämä oli osa puolustuksen yritystä osoittaa, että Lyle ja Erik olivat taantuneet isän kontrollissa, eivätkä olleet ikäistensä tasolla. Erik todisti vanhempien tappamisesta ja seksuaaliväkivallasta, jota väitti Josen kohdistaneen häneen. Yhdessä vaiheessa Erik kertoi alkaneensa laittaa kanelia isän teehen ja kahviin, koska luokkakaverit kertoivat, että se sai siemennesteen maistumaan paremmalta. On vaikea uskoa, että näin olisi käynyt, koska kanelilla on erottuva maku, jonka Jose olisi huomannut.

Lester Kuriyama halusi toistuvasti puhua Erikin seksuaalisuudesta, mutta tuomari Weissberg ei sitä sallinut. Kuriyaman mielestä sillä oli ollut merkitystä, koska puolustus yritti saada Josea näyttämään seksuaalirikolliselta. Yksi todistaja todisti nähneensä talossa homopornolehtiä, mikä antoi ymmärtää, että ne kuuluivat Joselle, mikä vahvistaisi väitteen, että Jose oli harrastanut seksiä miesten kanssa. Jos lehdet kuitenkin olivat Erikin, se veisi tapauksen ihan erilaiseen valoon.


Erik todistaa (AP)

Ristikuulustelussa Erikillä näytti olevan vaikeuksia muistaa yksityiskohtia. Lester Kuriyama kyseli kuopukselta vanhempien tappamisesta ja tämä vastasi moniin kysymyksiin, ”en muista”. Kuriyama sai perheen juniorin kiinni suurimmasta valheesta oikeudenkäynnissä, kun tämä kuvaili pikkutarkasti yksityiskohtia kahden käsiaseen hankkimisesta perjantaina 18. elokuuta -89. Erik todisti, että hän veljineen ajoivat Big 5-kauppaan Santa Monicassa ja katselivat käsiaseiden valikoimaa. Erik kuvaili, kuinka aseet olivat näytillä lasin takana ja hän valitsi kaksi asetta ja kuinka ei voinut vielä saada niitä, koska Kaliforniassa 15 päivän harkinta-aika. Koska veljet uskoivat henkensä olevan välittömässä vaarassa, he eivät voineet odottaa, eivätkä hankkineet aseita.

Kuriyama kysyi Erikiltä, että ”nyt kerrot totuuden koko jutusta, vai mitä?” Nuori miekkonen vastasi: ”Kerron sinulle totuuden parhaani mukaan.” Kuriyama kysyi häneltä: ”Menitkö todella Santa Monicaan Big 5-kauppaan aamulla 18. elokuuta ostaaksesi nämä käsiaseet?” Erik vastasi: ”Ehdottomasti. Epäilyksettäkään minä tein niin.” Sitten Kuriyama pudotti pommin: ”Hra Menendez, tiesitkö, että Big 5-kauppa lakkasi tuomasta käsiaseita maaliskuussa 1986?”
Tämä oli raskaan sarjan vale. Erik haparoi vastausta. ”Ei, en tiennyt sitä, hra Kuriyama, siellä oli aseita ja katselimme niitä, ja hän ei sanonut, emme voi kantaa niitä enää.”

Tämä ei ollut ainoa epäjohdonmukaisuus, josta Kuriyama sai Erikin kiinni. Kun Kuriyama kyseli Erikiltä television minisarjasta ”Miljonääripoikien klubi”, Erik kiisti nähneensä sellaista. Erik myös myönsi, ettei luullut vanhempiensa aikovan jättää häntä perinnöttömäksi. Tähän mennessä ristikuulustelua Erik oli todistanut luulleensa, että se oli vanhempien aikomus. Kun Kuriyama päätti ristikuulustelunsa, Leslie Abramson yritti koota palapelin paloja. Erik sanoi oikeudelle, ettei muistanut, missä Big 5-kaupassa hän Lylen kanssa kävi.

14. lokakuuta puolustus aloitti uuden vaiheensa yrittämällä selittää lautamiehille, miksi Lyle ja Erik Menendez olivat uskoneet henkensä olevan välittömässä vaarassa huolimatta siitä, ettei vanhemmilla ollut aseita. Ann Tyler, psykologi Salt Lake Citystä, oli todistavista asiantuntijoista ensimmäisenä jonossa. Tyler todisti, että Menendezin veljet kärsivät tilasta nimeltä ”opittu avuttomuus”, joka syntyy intensiivisestä, toistuvasta väkivallasta. Tyler todisti olevansa varma, että Jose ja Kitty Menendez pahoinpitelivät poikiaan psykologisesti käytännössä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Bozanich ristikuulusteli Tyleria ja huomasi, että monet pahimmista jutuista perheestä olivat sellaisia, joita ei ollut kukaan vahvistanut. Tyler huomasi veljien naiiviuden, mikä tuli ilmi monesti, kun he todistivat ja täysin tahattomissa tilanteissa, joissa, toisin kuin itkemisessä, heillä oli vaikeuksia teeskennellä. Heissä pehmeyttä, oli kovan paineen alla kasvaneiden herkkyyttä, jopa silloin, kun heidät yllätettiin kysymyksellä ja he vastasivat vihaisesti, mitä he nopeasti yrittivät peitellä. Heillä oli myös omituista kunnioitusta ja rakkautta isäänsä kohtaan, vaikka olivatkin surmanneet tämän ja sekin näytti aidolta.

Tässä vaiheessa Kittyn puolen suku alkoi puhua uutismedioille puolustuksesta ja siitä, millaisena hänet esitettiin. Kittyn veli Milton Andersen sanoi kotipaikkakuntalehdelleen, The Daily Southtownille, että veljesparin puolustus oli ”härkä”. Hän uskoi näiden tappaneen ahneudesta. Hän sanoi, että puolustus vieraili hänen luonaan ja yritti vakuutta häntä siitä, että hänen siskonsa miehineen olivat pahoja ihmisiä. Andersen sanoi lehdelle: ”Siskoni ei pahoinpidellyt lapsiaan.” Andersenin mukaan Jose ja Kitty päinvastoin eivät pitäneet pojilleen tarpeeksi kuria.

Ann Burgess oli toinen puolustuksen asiantuntija, joka tuli todistamaan. Burgess oli mielenterveysalan professori Pennsylvanian yliopistossa ja rikospaikka-analyysin asiantuntija. Hän tutki kuvia rikospaikasta, Menendezin olohuoneesta. ja todisti, että se oli ”epäjärjestyksessä oleva” rikospaikka ja murhia ei voitu olla suunniteltu ennakkoon. Hän myös todisti, että haavojen sattumanvaraisuus sai hänet uskomaan, että rikos oli tehty vimmaisesti, eikä suunnitellen.

21. lokakuuta Jill Lansingin ensimmäinen asiantuntija-todistaja todisti. Stuart Hart, Indianan yliopiston professori, todisti uskovansa, että Lyleä oli psyykkisesti väärinkohdeltu vakavasti.

Jon Conte oli Lansingin seuraava asiantuntija. Hän todisti kuulustelleensa Lyleä vankilassa 60 tuntia vuoden -93 aikana ja uskoi tämän puhuvan totta perheväkivallasta sen ”vaikutuksen” takia, joka sillä Lyleen oli. ”Vaikutus” oli häpeä ja haluttomuus puhua väkivallasta, koska se oli häpeällistä.

Bozanich luotti siihen, etteivät lautamiehet uskoneet puolustuksen asiantuntija-todistuksia, eikä veljesparin tarinoita pahoinpitelyistä. Hän oli niin varma, että päätti olla kutsumatta psykologista asiantuntijaansa, joka istui läpi suurimman osan oikeudenkäynnin alkupuolta. Tämä saattoi olla Bozanichin suurin virhe oikeudenkäynnissä.

Yksi puolustuksen viimeisistä todistajista oli hra Kerry English, Martin Luther King-sairaalan lasten kaltoinkohtelu-tiimin lääketieteellinen johtaja eteläisessä Los Angelesissa. Hän todisti, ettei löytänyt Erikistä merkkejä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikkakin fyysiset todisteet siitä ovat harvinaisia. Tohtori English oli käynyt läpi Erikin terveystiedot lapsesta saakka ja löysi kummallisen viittauksen vuonna -77 tapahtuneeseen vammaan. Erikin papereissa luki, että ”sattuu nieluun, kitakielekkeeseen ja kitalakeen, parantuu hyvin”. Tohtori Englishilta kysyttiin, tuleeko sellainen vamma lapsen kurkkuun pahoinpitelystä ja hän vastasi, ”kyllä, oraaliyhdynnästä”. Sellaisen vaivan syynä voi olla jokin muukin, kuten vaikka mehujääpuikko syksyisin. Tämä haava oli epäilyttävä ja ensimmäinen fyysinen todiste pahoinpitelystä. Kaikki muut todistukset hyväksikäytöstä tulivat joko veljiltä itseltään tai perheystäviltä tai sukulaisilta, jotka kertoivat, mitä olivat veljiltä kuulleet. Ristikuulustelussa Bozanich sai Dr. Englishin myöntämään, että vammoja kurkun takaosaan voivat aiheuttaa muutkin asiat.

Ed Fenno oli ollut Menendezeillä yötä. Hän todisti Josen pettyneen, kun Erik ei tarttunut mahdollisuuteen mennä UC Berkeleyhyn. Josen mielestä Berkeley oli akateemisessa mielessä parempi koulu kuin UCLA ja pettyi Erikin valintaan. Erik oli suosinut UCLAA, koska siellä oli parempi tennisjoukkue. Fennon todistus osoitti Erikin tehneen itse päätöksen UCLAan menosta. Bozanich kysyi Fennolta, oliko hän koskaan nähnyt Erikin valehtelevan vanhemmilleen ja Fenno vastasi, että ”molemmille veljille oli aika tavallista valehdella”.

Puolustus soitti 11. joulukuuta tunnustusnauhaa, kun tuomari Weissberg oli päättänyt puolustuksen luopuneen terapeutin vaitiolovelvollisuudesta, koska he olivat oikeudessa tuoneet esiin veljesparin henkisen tilan väittäessään, että veljet surmasivat pelosta. Nauhalla voi kuulla Lylen keskustelevan syistä, miksi vanhemmat surmattiin. Lyle ylpeili nauhalla, että hän ja pikkubroidi ”osoittivat suurta rohkeutta tappaessaan äitinsä”. Lyle sanoi myös, että hän kaipasi ”noita ihmisiä ympärilleen. En kaipaa koiraani. Jos sallitte moisen rahvaanomaisen analogian.” Kundin äänensävyssä oli letkeä, monotoninen sointu; se oli tyhjä ja kumea.
Nauhalla ei ollut viittausta seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Josen piti kuolla, koska hän kontrolloi veljesten elämää ja oli huono aviomies. Erik ei sanonut nauhalla paljon, mutta hänen kuultiin itkevän taustalla.


Pam Bozanich kyselee Judalon Smythiltä (AP)

Puolustus kutsui Judalon Smythin horjuttamaan uskoa Ozielin todistukseen. Smythin kaksi päivää kestänyt todistus keskittyi kahteen asiaan: Oziel oli manipuloinut ja kiusannut hänet suhteeseen ja monet hänen, Smythin, aiemmat veljeksiä koskevat lausunnot olivat erehdyksiä. Smythin oma luotettavuus on kyseenalainen. Hän oli antanut poliisille pitkän valaehtoisen todistuksen ja todistanut suljettujen ovien takana ennen kuin tuomari Albrecht otti nauhat käpälöitävikseen. Smyth oli myös esiintynyt televisiossa.

Bozanich oli vihainen Smythille siitä, että tämä perui aiemmat lausuntonsa. Bozanich uskoi, että nainen oli vihainen piirikunnan asianajajan toimistolle siitä, etteivät nämä nostaneet raiskaussyytteitä Ozielia vastaan. Sellaisia ei nostettu, koska todisteita ei ollut riittävästi, kertoi Bozanich.

Bozanich ristikuulusteli Smythiä hänen kertomistaan eri versioista ja Smyth vastasi, ettei ollut vastuussa aiemmista vastauksistaan, koska Oziel oli aivopessyt hänet. Kun hän oli todistuksensa antanut, näytti siltä, että lautamiesten oli vaikea uskoa Smythia. Smyth oli viimeinen 56:sta puolustuksen kutsumasta todistajasta.

Syyttäjien vastaan väittävien todistajien tarkoitus oli kiistää tarinat, joita veljet kertoivat murhia edeltävistä päivistä, ja palauttaa Josen ja Kittyn maine. Yksi vastaan väittävistä todistajista oli kaveri nimeltä Grant Walker, joka putsasi altaita työkseen. Hän todisti olleensa perheen kartanossa korjaamassa katkaisijaa jostain noiden roope-setien hupilaitteesta lauantaina 19. elokuuta, päivää ennen murhia. Walker sanoi nähneensä Lylen pelaavan tennistä toisen miehen kanssa, kun Erik seisoi vanhempiensa vieressä, jotka istuivat tenniskentälle pystytetyn patiopöydän äärellä. Walker kertoi nähneensä Kittyn puhuvan Lylelle tämän tennispelistä. Lyle vastasi ”vihaisesti” ja alatyylistä kieltä käyttäen. Walker sanoi, että myös Erik vaikutti vihaiselta vanhemmilleen. Tämä sananvaihto tapahtui noin 14:00. Tämä oli voimakas todiste. Menendezin veljekset olivat kertoneet, että he tarkoituksella pysyttelivät poissa talosta, koska pelkäsivät vanhempiaan.

Flor Suria oli Menendezin perheen taloudenhoitajatar ja nukkunut kartanossa maanantaista perjantaihin, jonka ajan hän oli perheen palkkalistalla. Hän todisti, ettei nähnyt koskaan Kittyn tai Josen huutavan pojilleen. Suria myös todisti, ettei kuullut Lylen itkevän, kun hänen hiuslisäkkeensä väitetysti revittiin tiistaina, eikä kuullut mitään ääniä tappelusta, joka Josella ja Erikillä oli kuulemma ollut torstaina ennen murhia.

Jamie Pisarcik todisti olleensa noin kolme vuotta Lylen kanssa on-off-suhteessa. Suhde jatkui Lylen pidätyksen jälkeen, kunnes yhtenä päivänä joulukuussa -90, kun Jaimen epäilyt olivat kasvaneet, hän pyysi Lyleä kertomaan totuuden. Jaime todisti poikaystävänsä sanoneen, että oli valehdellut tytölle ja totuus oli, että hän surmasi vanhempansa. Syy murhiin oli, että Jose oli seksuaalisesti hyväksikäyttänyt Erikiä ja Kitty Lyleä. Jaime kertoi Lylelle, ettei uskonut tätä ja tätä seurasi sananvaihto, jonka jälkeen he erosivat. Jaime todisti myös, että -87 hän oli mennyt Lylen kanssa hankkimaan hiuslisäkettä Birminghamista, Alabamasta, ja että hän ja Erik keskustelivat hiuslisäkkeestä -88. Tämä oli toinen aukko puolustuksessa. Erik oli todistanut, että Lylen näkeminen ilman tupeetaan järkytti hänet tunnustamaan hyväksikäyttö ja se johti surmiin. Jill Lansing hyökkäsi Pisarcikin luotettavuutta vastaan ja esitti hänet kullankaivajana, joka unelmoi avioitumisesta rikkaaseen perheeseen ja nuo haaveet sortuivat, kun sulhanen tunnusti olevansa tappaja.

Kittyn veli Brian Andersen todisti, että Erik ei ollut arka ja hänestä tällä näytti olevan ”paisunut ego”. Kumpikin veli käytti surutta alatyylistä sanavarastoa puhuessaan vanhemmilleen ja käyttäessään heidän rahojaan. Jose oli sanonut Andersenille, että Lylen pitäisi oppia elättämään itsensä, eivätkä vanhemmat maksaisi pojan laskuja ikuisesti. Puolustus vastusti Andersenin todistusta osoittamalle, että tämä oli kiinnostunut Kittyn perinnöstä ja oli jättänyt perintötuomioistuimelle asiakirjan, jossa väitti perinnön kuuluvan hänen perheelleen, mikäli valkenisi, että Kitty kuoli Josen jälkeen.

Marlene Eisenberg, Josen sihteeri 14 vuoden ajan, todisti Lylen ja Erikin käytöstä vanhempien muistotilaisuuden jälkeen. Eisenberg oli istunut limusiinissa poikien kanssa muistotilaisuuden jälkeen. Lyle kysyi Eisenbergiltä: ”Kuka sanoi, etten voisi astua isäni kenkiin?”
Eisenberg kehotti Lyleä ”kulkemaan omat polkunsa elämässä äläkä yritä täyttää hänen kenkiään”.
Silloin Lyle ojensi mokkasiineja ja sanoi: ”Sinä et ymmärrä. Nämä ovat minun isäni kengät.”

Puolustus kutsui tohtori Vicaryn todistamaan kiistääkseen vastaan väittävät todistajat ja tukemaan väitetyn perheväkivallan paikkansapitävyyttä. Vicary todisti, että Erik oli ”toivoton tapaus, pateettinen, pelkurimainen, toivoton sotku”, kun hän ensi kertaa tapasi tämän kaltereiden takan. Erik kertoi Vicarylle hyväksikäytöstä elokuussa -90, kun Erik oli käynyt terapiassa kuukausia ja syönyt masennuslääkkeitä ja rauhoittavia. Sen sijaan, että kyselisi Vicarylta Erikin henkisestä tilasta ja perheväkivallasta, Bozanich oli kiinnostuneempi siitä, kuinka paljon tämän lompakko oli lihonut tämän tapauksen parissa. Bozanich kysyi, oliko Erik niin onneton vankilassa siksi, että oli saamassa murhasyytteet ja Vicary vastasi kieltävästi ja kertoi olleensa aika järkyttynyt nähdessään, että Erik ”viihtyi vankilassa”. Vicary lisäsi, että Erik ”koki ensikertaa elämässään, että hänellä ei ollut paineita”.

Mark Heffernan oli viimeinen oikeudenkäynnissä todistanut. Puolustus kutsui hänet viemään pohjaa allasmiehen, Grant Walkerin, todistukselta, joka kertoi nähneensä veljet tenniksen peluussa kartanolla. Heffernan todisti olleensa veljesten tennisvalmentaja kesällä -89 ja kiisti olleensa Menendezin kartanossa tuona päivänä.

Ennen lopetusargumentien alkamista tuomari Weissberg antoi syyttäjille toisen voiton, kun hän kieltäytyi antamasta lautamiehille määräystä, joka olisi voinut johtaa syytteistä vapauttamiseen. Weissberg sanoi, ettei siitä ”yksinkertaisesti ollut todisteita”, että keskivertohenkilö olisi pelännyt henkensä puolesta, kuten veljet sanoivat pelänneensä. Weissberg ei sallinut lautamiesten harkita kuolemantuottamusta, siis veljien rikosnimikkeeksi.

Michael Burt aloitti lopetusargumenttinsa kertomalla Lylen lautamiehille, että heidän täytyy harkita sitä, että veljet olisivat tehneet murhat ”pelossa ja paniikissa, joka seurasi vuositolkulla kestänyttä pahoinpitelyä kiusaavien vanhempien taholta”. Burt sanoi Lylen toimineen kuin ”ajattelematon robotti” elokuun 20. yönä -89, jona hän tappoi vanhempansa ”vaistonvaraisesti”, eikä huolellisesti suunnitellen. Burt väitti, että olosuhteet, joissa surmat tapahtuivat, eivät täyttäneet lain kriteerejä ensimmäisen asteen murhalle.

Bozanich vastasi ilmoittamalla, että ”tämä ei ole monimutkainen juttu. Nämä kaksi ihmistä olivat katselemassa TV:tä ja heidän poikansa teurastivat heidät.” Hän haastoi Burtin ajatusta siitä, etteivät veljet suunnitelleet murhia, tuomalla esiin, että he ajoivat San Diegoon hankkimaan käsiaseet. Bozanich siteerasi myös pöytäkirjaa Ozielin istunnosta, jossa Lyle sanoi, ettei olisi ”tullut kuulonkaan”, että hän olisi yksin toteuttanut ampumiset ja päättänyt antaa Erikin ”nukkua” ohi suunnitelman.

Jill Lansing puhui lautamiehille rikoksesta ja pyysi heitä pohtimaan ”koko tapahtumaa, joka juontaa juuresta Lylen lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä”.

Bozanich oli sarkastinen ja piikittelevä lopetusargumenteissaan. Hän kutsui Lyleä ja Erikiä ”hemmotelluiksi, ilkeiksi nulikoiksi”, jotka saivat ”parasta puolustusta, jota isukin rahoilla saattoi ostaa”. Yhdessä vaiheessa hän sanoi puolustukselle, että ”kaikille niille lapsille, joita pahoinpidellään vakavasti ja joista tulee yhteiskunnan hyödyllisiä jäseniä, tämä puolustus on loukkaus”.

Päätösargumenteissaan Abramson selitti pois puolustuksen ongelmat, moittien syyttäjien todistajia valehtelijoiksi, julkisuudenhakuisiksi ja hyökkäsi Dr. Ozielia vastaan. Puheensa lopulla Abramson teki lopulta jotain, jonka syyttäjät olivat toivoneet Erikin tehneen kolme vuotta sitten; hän kääntyi Lyleä vastaan. Abramson sanoi lautamiehille: ”En halua Erikin ottavan syitä niskoilleen Lylen takia” ja lisäsi, että ”todisteet tässä tapauksessa eivät todista Erikin tappaneen ketään”.

Lester Kuriyaman lopetusargumentit kestivät kolme tuntia. Hän kertoi lautamiehille, ettei yrittänyt ”sokaista heitä”, vaan sen sijaan pyysi heitä ”perustamaan päätöksen tässä tapauksessa maalaisjärkeen”.
Hän ilmoitti lautamiehille, että Erik oli homoseksuaali ja syy, miksi hän sen toi esiin, oli että ”jos syytetty harrasti seksiä muiden miesten kanssa yhteisymmärryksessä, sen takia hän osaa kuvailla teille, mitä kuvaili, seksuaalista kanssakäymistä isänsä kanssa”. Kuriyama ilmoitti tuomaristolle, ettei Jose pakottanut Erikiä homoseksuaalisiin tekoihin, vaan oli päinvastoin raivoissaan siitä, että Erik oli homo.

Tuomari Weissberg antoi velikultien kohtalosta päättäville tuomaristoille neljä vaihtoehtoa: he voisivat todeta heidät syyllisiksi ensimmäisen asteen murhan erikoisolosuhteissa; toisen asteen murhaan; tahalliseen kuolemantuottamukseen; tai tahattomaan kuolemantuottamukseen. Lylellä ja Erikillä oli kummallakin edessään tuomituksi tuleminen kolmesta syytekohdasta: Josen murha, Kittyn murha ja syyte murhajuonen punomisesta.

13. tammikuuta 1994, 16 päivän harkinnan jälkeen Erikin tuomaristo julisti, että se oli umpikujassa, eikä päässyt yksimielisyyteen missään syytekohdassa. 25. tammikuuta harkittuaan 24 päivää, Lylen tuomaristo julisti olevansa umpikujassa. Molempien veljesten lautamiehet jakautuivat ääripäihin: toisten mielestä he olivat kylmäverisiä tappajia, toisten mielestä kotiväkivallan kärsiviä uhreja. Tuomari Weissberg laittoi pisteen molemmille tapauksille.

Tapauksen lopputulema oli voitto puolustukselle. Vain kolme Lylen lautamiehistä äänesti vakavimman syytteet, ensimmäisen asteen murhan, puolesta, Jose-isän tappamisen suhteen. Erikin lautamiehistä niin äänesti viisi.

Gil Garcetti, piirikunnan asianajaja, joka korvasi Ira Reinerin, sanoi, että Menendezin veljespari otettaisiin uudelleen esiin ja että hän ”mieluummin ottaisi umpikujatuomariston (hung jury) kuin tappopäätöksen, koska tämä on murhatapaus.” (Umpikujatuomaristo = tuomaristo, joka otetaan käyttöön, kun lautamiehet eivät pääse riittävän yksimielisiksi asioista.)

Ihmiset vs. Lyle & Erik Menendez-tapauksessa ei koskaan ollut kyse syyllisyydestä tai syyttömyydestä – syytetyt tunnustivat surmanneensa vanhempansa kylmäverisesti, eivätkä osoittaneet armoa tai katumusta. Oikeudenkäynnissä oli kyse poikien kieltäymyksestä ottaa vastuuta teoistaan. Sen sijaan he syyttivät vanhempiaan loputtomasta määrästä kaltoinkohtelua, joka teki uhreista rikollisia.

Maksimi on 60000 merkkiä, joten ihan pari riviä joutui jättämään pois, mutta lisää on tulossa, jos Luoja suo…

[Valoviikate]

Kun tästä on tuore uutinen ihan Iltapulun etusivulla kuvien kera, onhan se pakko palata tämän jutun äärelle nukku-matin vastusteluista huolimatta. Minulla on tästä valmiina käännettynä rivi jos toinenkin, mutta välissä myös paljon kääntämättömiä rivejä, jotka, jos Luoja suo, tässä ennen pitkää saan pistettyä tännekin (ei tule niin pitkää postaustaukoa kuin tässä nyt oli!) Ainakin leijonanosa tekstistä on jo tässä ketjussa. Kuitenkin Iltikseen ja sitten Crimelibraryyn, ja palaan asiaan heti kun aikaiseksi saan:

Upporikkaan elämän hirveä päätös: veljekset murhasivat vanhempansa 1989 – nyt oikeus taipui miesten toiveeseen

Beverly Hillsissä sijaitsevassa kartanossa vanhempansa ampuneet Lyle ja Erik Menendez saivat viimein tahtonsa läpi.
Kalifornian vankilaviranomaiset kertoivat torstaina, että vanhempiensa murhasta vuonna 1996 elinkautiseen vankeuteen tuomitut Erik Menendez, 47, ja Lyle Menendez, 50, ovat päässeet samaan vankien asumisyksikköön eteläkalifornialaisessa vankilassa. Samalla toteutui veljesten pitkäaikainen toive, sillä CBS Newsin mukaan kaksikko oli pyytänyt samaan vankilaan pääsyä jo heti tuomionsa jälkeen.

Menendezin veljesten tapaus herätti maailmalla suurta huomiota aikanaan. Raa’asta veriteosta sekä sitä seuranneesta vaiheikkaasta oikeudenkäynnistä uutisoitiin tuolloin laajasti myös Suomessa.

Elokuussa 1989 varakas viihdealan johtaja Jose Menendez ja hänen vaimonsa Mary ”Kitty” Menendez olivat viettämässä rauhallista tv-iltaa ylellisessä kartanossaan Beverly Hillsissä, kun heidät ammuttiin kuoliaiksi haulikolla.

Tuolloin 21- ja 18-vuotiaiden Lylen ja Erikin mahdollista osuutta asiaan ei aluksi tutkittu. Rikostutkijoiden huomio kiinnittyi heihin kuitenkin murhien jälkeisinä kuukausina, sillä veljekset olivat ryhtyneet välittömästi viettämään pröystäilevää elämää vanhempiensa kartanossa.

Nuorukaiset tuhlasivat rahaa muun muassa matkustelemalla, palkkaamalla yksityisen tennisvalmentajan sekä ostelemalla kalliita Rolex-kelloja, Porsche Carrera -urheiluauton ja jopa ravintolan. Jälkeenpäin on arvioitu, että veljekset tuhlasivat vanhempiensa murhien ja omien pidätystensä välisenä, vajaat seitsemän kuukautta kestäneenä aikana 700 000 dollaria eli noin 570 000 euroa.

Tunnustus psykiatrille

Erik Menendez tunnusti murhat ensin psykiatrilleen, joka puolestaan kertoi asiasta naisystävälleen jouduttuaan Lyle Menendezin uhkausten kohteeksi. Naisystävä ilmoitti tunnustuksesta poliisille, minkä jälkeen Lyle pidätettiin ja Erik antautui itse.

Veljekset tunnustivat murhat televisioidussa oikeudenkäynnissä. He väittivät ryhtyneensä tekoon, koska pelkäsivät omien sanojensa mukaan vanhempiensa tappavan heidät. Syynä tähän olisi ollut veljesten mukaan se, että heidän isänsä halusi peitellä vuosikausia Erikiin kohdistamaansa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Syyttäjien mukaan todisteita hyväksikäytöstä ei kuitenkaan ollut, ja heidän mukaansa veljesten motiivina oli perintö ja erityisesti miljoonien arvoinen kartano.Veljekset tunnustivat murhat televisioidussa oikeudenkäynnissä. He väittivät ryhtyneensä tekoon, koska pelkäsivät omien sanojensa mukaan vanhempiensa tappavan heidät. Syynä tähän olisi ollut veljesten mukaan se, että heidän isänsä halusi peitellä vuosikausia Erikiin kohdistamaansa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Syyttäjien mukaan todisteita hyväksikäytöstä ei kuitenkaan ollut, ja heidän mukaansa veljesten motiivina oli perintö ja erityisesti miljoonien arvoinen kartano.

Oikeudenkäynti päättyi tuloksetta vuonna 1994, koska valamiehistö ei päässyt yksimielisyyteen. Uudessa oikeudenkäynnissä kaksi vuotta myöhemmin Menendezit kuitenkin tuomittiin, ja kumpikin sai kaksi elinkautista ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen.

Vankilaviranomaiset suhtautuivat yhdistämiseen aiemmin karsaasti

ABC Newsin mukaan Lyle Menendez siirrettiin jo helmikuussa veljensä kanssa samaan vankilaan. Keskiviikkoon asti he asuivat kuitenkin erillisissä asumisyksiköissä, eivätkä päässeet tapaamaan toisiaan.

– He voivat olla ja ovat tekemisissä toistensa kanssa, kuten kaikki asumisyksikön vangit, kertoi vankeinhoitoviraston tiedottaja Terry Thornton ABC:lle.

Thornton ei osannut sanoa, kuinka veljekset ovat reagoineet jälleennäkemiseensä. Erik Menendezin vaimo Tammi Menendez kuvaili jälleennäkemistä New York Postille ”sydämelliseksi”.

Oikeudenkäynnin päättymisen aikoihin Erik Menendezin asianajaja tuomitsi veljesten erilleen sijoittamisen ”äärimmäisen julmana ja sydämettömänä tekona”. Vankilaviranomaiset ovat aiemmin suhtautuneet karsaasti veljesten yhdistämiseen.

Tapausta aikoinaan tutkinut rikosetsivä on sanonut, että Menendezit saattaisivat juonia pakoa, mikäli pääsisivät jälleen yhteen. Alun perin Menendezit sijoitettiin kumpikin huippuvartioituihin laitoksiin, joissa heidät eristettiin muista vangeista.

Veljesten asumisyksikön vangit ovat sitoutuneet osallistumaan koulutukseen ja muihin kuntouttaviin ohjelmiin sekä pidättäytymään tappeluista ja muiden häiriöiden aiheuttamisesta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005632513.html

Osavaltio yritti todistaa, että syytetyt surmasivat vihasta ja ahneudesta ja olivat valehtelevia sosiopaatteja, jotka keksivät sensaatiomaisia syytöksiä seksuaalisesta, henkisestä ja fyysisestä kaltoinkohtelusta, jota vanhemmat olisivat muka harrastaneet.

Vaikka tapaus Menendezin veljeksiä vastaan vaikutti helpolta nakilta murhasta syyttäjille, sen syöksi raiteiltaan huolellisesti kerratut todistukset, mahtavat puolustusasianajajat, yllätetyt syyttäjät, jahkaileva tuomari ja joukko lautamiehiä, jotka oli manipuloitu hyväksymään vieras puolustus. Lopputulos oli uusintaa vaativa, mitätöity oikeudenkäynti, jota jotkut pitivät tuomiovirheenä.

Toinen oikeudenkäynti

28. helmikuuta -95 tuomari Weissberg asetti uudelle oikeudenkäynnille päivämääräksi 12. kesäkuuta -95. Uutta oikeudenkäyntiä lykättiin monta kertaa ja se alkoi lopulta elokuussa -95. Huhtikuussa -95 tuomari Weissberg julisti, että veljet tuomittaisiin yhdessä, yhden tuomariston edessä. Weissberg julisti, että hyödyt tapauksen käsittelystä ”yhdessä yksittäisessä oikeudenkäynnissä olisivat huomattavasti suuremmat kuin mahdolliset ennakkoluulot”.


David Conn, piirikunnan apulaisasianajaja (AP)

Toisessa oikeudenkäynnissä David Conn, losin piirikunnan veteraani asianajaja ja apulaisasianajaja Carol Najera astuivat Pam Bozanichin ja Lester Kuriyaman saappaisiin. Connilla oli 18 vuoden kokemus ja hän toimi suurten rikosten yksikössä piirikunnan asianajotoimistossa. Connilta oli jäänyt lukio kesken 17-vuotiaana, hän oli liittynyt merivoimiin ja lähetetty Vietnamiin. Lopulta hän valmistui collegesta ja lakikoulusta. Conn on sutjakka, virheettömästi pukeutunut ja häntä verrataan usein Clark Kentiin, jota hän muistuttaa vähän enemmänkin. Tämä Clark Kent vietti kaksi ja puoli vuotta elämästään kartoittaen strategiaa, jota käyttäisi purkamaan Menendezien puolustuksen.

Leslie Abramson jatkoi Erikin edustamista, vaikka hänen liksansa maksoivatkin Losin veronmaksajat nyt, kun Menendezin vuoren kokoinen omaisuus oli huvennut tyhjiin. Abramson avusti Barry Levin, los angelesilainen rikollisten puolustusasianajaja. Losin piirikunnan korkein oikeus julisti sekä Lylen että Erikin varattomiksi. Lyle sai edustajan julkisen puolustajan toimistosta. Jill Lansing ei enää edustanut Lyleä, ja hänet korvasi Charles Gessler, los angelesilainen piirikunnan julkinen puolustaja, jonka avulla rikollinen jos toinenkin oli välttänyt kuolemantuomion. Tämä olisi Gesslerin viimeinen juttu ennen eläkkeelle vetäytymistä. Gessleriä avusti julkinen avustava puolustaja, Terri Towery.


Tuomari Stanley Weisberg (AP)

21. elokuuta -95 alettiin uudestaan koota tuomaristoa Menedezin pojille. 11. lokakuuta -95 avauslausunnot alkoivat. Tuomari Weissberg päätti, ettei oikeudenkäynti menisi televisioon, koska se voisi ”kasvattaa riskiä, että lautamiehet altistuisivat oikeussalin ulkopuolelta tulevalle tiedolle ja kommenteille tapauksesta”. Weissberg myös rajoitti todistajien määrää, jotka puolustus sai kutsua todistamaan perheväkivaltasyytöksistä. Tässä uudessa oikeudenkäynnissä oli 64 todistajaa. Ensimmäisessä oli ollut 101. Tämä oikeudenkäynti kesti 23 viikkoa ja muistutti enemmän tavallista murhaoikeudenkäyntiä: synkkä, kaamea ja välillä tylsä, eikä sellainen mediaspektaakkeli kuin ensimmäinen.

[Trina]

Kiitos. Itse olen seurannut jannujen tarinaa alusta asti, kun ikätovereita suurinpiirtein ovat, ja tullut tulokseen että nuorempi on ollut täysin veljensä vietävissä. Sosiopaatteja kyllä. Rikkaan perheen lellikakaroita kyllä.

Oikeudenkäynnissä tullut seikka väitetystä hyväksikäytöstä voisi päteä siinä, kuten Lyle jossain oikeudenkäynnissä jo itse lipsautti, että tämä vanhempi poika on tosiaan itse hyväksikäyttänyt seksuaalisesti nuorempaa veljeään.

Isukki todella vaikutti aika persläveltä kiusatessaan alaisiaan, mutta siitä on pitkä matka seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Nämä vanhemmat ovat olleet ikävä kuva tuon ajan, ja myös nykyisenkin huippuvarakkaiden lastenhoidosta. Kaikki pitää pedata valmiiksi ja suojella vielä omia nassikoitaan kun ovat tehneet vääryyksiä.
Perhetuttava sanoi oikein ettei kuria ollut näillä häiskillä yhtään.

[debbie]

Juuri näin tuon uutisen, jonka mukaan veljekset olisi nyt siirretty samaan vankilaan ja he olisivat tavanneet toisensa vuosien eron jälkeen. Tapaaminen oli ollut liikuttava.

Sitä jäin ihmettelemään tuossa, kun ampuivat vanhempansa, että äitiään kiduttivat pidempään. Muuten puheissa tuntuu korostuvan katkeruus isää kohtaan. Silti äitiä ammuttiin monta kertaa ei-kuolettavasti, lopulta jalkakin katkesi. Jotenkin sitä ajattelisi, että äitiä kohtaan olisi vähän sääliä riittänyt, mutta ei. Aseet käytiin vielä lataamassa, kun ammukset loppuivat kesken, eikä äiti kuollut vaan virui.
Jäikö multa jotain huomaamatta, vai oliko mainittu jotain erityistä vihaa äitiäkin kohtaan?
Erikoista, että molemmat pojat olivat näin sekaisin ja toteuttivat kaiken yhdessä.

[CharlesBronson]

Sitä jäin ihmettelemään tuossa, kun ampuivat vanhempansa, että äitiään kiduttivat pidempään. Muuten puheissa tuntuu korostuvan katkeruus isää kohtaan. Silti äitiä ammuttiin monta kertaa ei-kuolettavasti, lopulta jalkakin katkesi. Jotenkin sitä ajattelisi, että äitiä kohtaan olisi vähän sääliä riittänyt, mutta ei. Aseet käytiin vielä lataamassa, kun ammukset loppuivat kesken, eikä äiti kuollut vaan virui.
Jäikö multa jotain huomaamatta, vai oliko mainittu jotain erityistä vihaa äitiäkin kohtaan?
Erikoista, että molemmat pojat olivat näin sekaisin ja toteuttivat kaiken yhdessä.

Jos viittaat kysymykselläsi Valoviikatteen kääntämään tekstiin, niin sen voi tulkita käännösvirheiden takia miten kukakin haluaa.

[debbie]

Tekstistä jää sellainen kuva, että perheen isä oli ollut aika ankara ja kaksinaamainen, rankka isä ja pettävä aviomies. Mutta miksi äitikin piti ampua seulaksi. Hänestä saa tekstin perusteella kuvan alunperin kunnianhimoisesta naisesta, joka ajan henkeen kuitenkin luopui omista haaveistaan aviomiehen ja perheen myötä.
Löysin tämän: "Kitty was portrayed as a selfish, mentally unstable alcoholic and drug addict, who had enabled her husband's abuses and was also sometimes violent towards them." Kitty (äiti) kuvattiin itsekkäänä, henkisesti epätasapainoisena alkoholistina ja huumeriippuvaisena, joka mahdollisti miehensä väärinkäytökset/pahoinpitelyt ja oli myös itse toisinaan väkivaltainen heitä (poikiaan) kohtaan.
Pitääkö kuvaus paikkansa, sitä en tiedä. Epäuskottavana valamiehistö piti myös poikien väitteitä siitä, että isä olisi käyttänyt heitä seksuaalisesti hyväkseen. Isällä oli avioliiton ulkopuolisia suhteita naisten kanssa kylläkin.

Äiti ilmeisesti pelkäsi omia poikiaan jo jonkin aikaa ennen kuolemaansa.

Vielä näissä melko tuoreissa kuvissa, jotka osuivat tänään silmiini jonkun netin uutissivuston kautta, molemmat veljekset virnuilevat. Toinen on 50 v ja toinen muutamaa vuotta nuorempi. (sivustoa en löydä enää) Herää ajatus, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut.

Sitä jää miettimään, mikä teki näistä veljeksistä pyskopaatteja? Molemmat istuvat elinkautista ja ovat vankilassa olonsa aikana menneet naimisiinkin. Naispuolisia faneja heillä ilmeisesti riittää..

[Cmoney]

Tästä tuli dokumentti viikonloppuna. Rankka lapsuus johti veritekoihin.

[Serenity]

Kiitos Aizerbaidzanille ja Valoviikatteelle hienosta työstä ketjuun. Tämä on sitä klassista murhainfo-sisältöä, mitä palstalta takavuosina saattoi odottaa ja mitä nykyään ei valitettavasti enää palstalla paljon näe.

Uusi käänne Menendezien murhajutussa tuli juuri ilmi, kun 80-luvun poikabändi Menudon entinen jäsen Roy Rosselló tuli julkisuuteen kertomaan, että Jose Menendez musiikkituottajan asemassaan, oli huumannut ja raiskannut hänet Menendezien talossa Royn ollessa 14-vuotias.

Menendezin veljekset Lyle ja Erik yrittivät oikeudenkäynnissään vedota siihen, että tekivät murhat pelon vallassa, koska isä Jose oli tyranni ja ja käyttänyt lapsiaan seksuaalisesti hyväksi. Hyväksikäyttöväitteille ei kuitenkaan saatu silloin mitään vahvistusta.

Paljastus siitä, että Jose Menendezillä oli muitakin uhreja, tuskin yksinään vaikuttaa siihen, että veljesten tuomiota tarkistettaisiin. Lyle ja Erik istuvat elinkautisia.

https://www.nytimes.com/2023/04/18/arts ... ntary.html