Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskan Normandiassa

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Satiainen
Remington Steele
Viestit: 243
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:08 am

Re: Uusi yksittäistapaus Ranskasta, Pappi sai nirhauman

Viesti Kirjoittaja Satiainen »

Haarahaukka kirjoitti:Kyllä jihad on helpompi karsia kuin uskonto. Itseasiassa karsiutuu itsestään. Uskonnot ovat ja jäävät niin kauan kuin ihmisiä on. Kieltäminen ei auta eikä ole edes järkevää.
Ei se ole noin yksinkertaista ja siitä kertoo jo sekin, että tätä Jihadia on käyty 1400 vuotta. Vääräuskoisten alistaminen heidän uskoonsa ja tappaminen, tätä käsitellään koraanissa suurimmalta osin. Samaa toistetaan ja jauhetaan taukoamatta. Kun uskonto perustuu tälläisiiin oppeihin, niin on aika epärealistista uskoa rauhaisaan toimintaan tulevaisuudessakaan.

Ajatella että kunnon muslimin tulee uskoa kirjoitusten mukaan esm, enkeleihin ja seurata Allahin sanansaatta Muhammadin kirjoituksia kaikilta osin. Ja kun tämä Muhammad on raiskareista ja murhaajista pahin, niin hyvähän siitä seuraa :twisted:

Kannattaa katella ja kuunnella tämä juttu alla, niin ymmärtää vähän mistä Islamin uskonnossa on ylipäätään kysymys ja kuka siellä määrää mitäkin. Valaisee varmaan asiaa Jihadin osaltakin.
https://www.youtube.com/watch?v=pmZEi9gOYmw#

Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3691
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Melkoisesti hintaa alkaa olla #Unelmalla.

Aikaisemmasta ketjusta:
marokon_kauhu kirjoitti:Ihan oikeasti kuvittelette että tämä tähän jää?
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Enkeleihin ne kristitytkin uskovat.
Tuntuu siltä että pyyhe on jo heitetty kehiin ja suorastaan hehkutetaan sillä miten mahdoton on saada loppumaan tai päästä heistä eroon. Cro-Magnonin kohtaloko tässä on nyt sitten edessä ja se vaan on otettava vastaan tyynesti?

Destiny
Adrian Monk
Viestit: 2582
Liittynyt: La Huhti 14, 2012 2:11 pm

Re: Uusi yksittäistapaus Ranskasta, Pappi sai nirhauman

Viesti Kirjoittaja Destiny »

Doctor Lecter kirjoitti:
Petteri1 kirjoitti:Jos USA vetäytyy Euroopasta, kuka takaa Suomenkin rajat? Mitäs sitten tehdään,..
Eipä kukaan näyttänyt rajaa takaavan kun musulmaani-invaasion ensimmäinen isompi aalto tuli Ruotsin Lapin kautta Suomeen syksyllä 2015. Sisäministeri Petteri Orpo (kok) syytti saapujien motiiveja epäileviä rasisteiksi ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) ei sanonut mitään - ei, koska hän on pelkkä sylikoira. Sisäministerin toimet heikensivät Suomen sisäistä turvallisuutta ja oikeusministeri antoi saapujille oikeuden rikkoa Suomen lakia/Dublinin sopimusta.
- Samoihin aikoihin hän kyllä korotti tieliikenteen sakkoja...
-------------------

Jos tuo sama olisi tapahtunut Suomen kirkossa, niin mitä sitten; olisipahan yksi pappi vähemmän julistamassa islamin ilosanomaa. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja piispa Irja Askola ovat julkisesti kertoneet fanittavansa islamia ja höpisevät jostain dialogista uskontojen välillä.

Auta armias jos joku olisi surmannut imaamin moskeijassa! Anteeksipyyntöjä ja loputtomia nöyristelyreissuja islamilaisyhdyskuntiin, äärioikeiston pahuutta julistavia puheita, rasismin vastaisia marsseja, moskeijoiden rakkauspommitusta ruotsalaiseen tapaan, pöyristymisiä sekä pohdintaa siitä mikä ihmeen viha meihin on mennyt yms.

Toinen Pohjois-Ranskan tiistaisen kirkkoiskun tekijöistä on tunnistettu. Hän on 19-vuotias Adel Kermiche, joka oli yrittänyt matkustaa useita kertoja Syyriaan käyttämällä perheenjäsentensä passia. Sukulaiset olivat ilmoittaneet Kermichen katoamisen poliisille
Iltalehti
ählämi.jpg
Mikä kumma siinä muuten on, että ei annetta matkustaa Syyriaan jos itse sinne tahtoo? "Saat mennä, mutta muista, että se ovi käy sitten vaan yhteen suuntaan". Eikö se olisi kaikille parempi niin, että kuolisivat taisteluissa tai jäisivät sinne rakentamaan sitä kalifaattiaan. Miksi meidän pitää ylipäätään olla huolissaan kaltaistensa henkiinjäämisestä?

Ranskan poliisi on saanut selkeät ohjeet, että laskea lävitte vaan, mitä niitä vangitsemaan. No, eiköhän joku (suomalainen) kansanedustaja siitä ala nyyhkimään ihmisoikeuksiensa kanssa.
Tämä on mielenkiintoista, siis se, että tämä Kermitti on yrittänyt useaan otteeseen mennä Syyriaan. Miksi sukulaistensa passilla, miksei ihan vaan omalla? Voisi näin ollen ajatella, että hän ollut vielä ala-ikäinen, yrittäessään näitä hatkoja. Silloin palauttamisen kotiin ymmärtää.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar

Satiainen
Remington Steele
Viestit: 243
Liittynyt: Ma Touko 04, 2015 9:08 am

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja Satiainen »

ReissuLasse kirjoitti:Enkeleihin ne kristitytkin uskovat.
Tuntuu siltä että pyyhe on jo heitetty kehiin ja suorastaan hehkutetaan sillä miten mahdoton on saada loppumaan tai päästä heistä eroon. Cro-Magnonin kohtaloko tässä on nyt sitten edessä ja se vaan on otettava vastaan tyynesti?
En minä ainakaan usko enkeleihin, vaikka koen olevani kristitty. Ja jos enkeleihin uskookin, niin se on pienempi paha, kun uskoa profeetta Muhamadin kirjoituksia. En tiedä jaksoitko edes katsoa ja eritoten kuunnella mitä tämä islamia tutkinut J-P kertoi.

Mitäkö pitäisi sitten tehdä? Ainakin kannattaa jatkossa vähän enemmän miettiä niitä uhkakuvia, mitä Islam uskoisista maista tlevat ihmismassat tuovat mukanaan. Jos aina vedetään ihmisarvo kortti esiin, kun pitäisi alkaa kriittisesti miettimään tulomaiden turvallisuutta, niin vaikeaa tulee olemaan uhkienkin torjuminen.

En tiedä kannattaako pyyhettä heittää kehään tässä vaiheessa. Se on kuitenkin selvä, että jossain vaiheessa sillä ei ole enää mitään merkitystä, jos sama meno jatkuu.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Islamilainen terrorismi ja järjetön syyttömien murhaaminen on kuitenkin jo aika tavallista.

Nyt sitten kohutaan, että eka krt ku kirkkoa kohtaan hyökätään islamilaisten etäohjattujen terroristien toimesta. Läheltäpititapaus eli yksi joukkomurha meni onneksi mönkään, vaikka tyyppi oli kyllä varustautunut pelottavan hyvin. Ääliö Sid Ahmed Ghlam tappoi sivullisen nuoren naisen ja ampui itseään jalkaan ennen varsinaista terroritekoaan, siksi jäi kiinni.

Ei mulla ois kyllä tuon ikäisenä ollut varaa tuollaiseen tavaraan!? Teko tummennettu alla olevasta iltalehden artikkelin lyhennelmästä, poimin siitä pelkästään terrorilistauksen. Muu terroriteksti luettavissa linkistä.

Lisää tietoa tämän rasistisen islamistihullun Sid Ahmed Ghlamin touhuista linkeistä postauksen lopussa, Suomessa tätä ei hirveästi taidettu uutisoida, koska "mitätön teko"?
ILTALEHTI
ISKUJA RANSKASSA VUONNA 2015

4.2. Veitsimies hyökkäsi Nizzassa kolmen sotilaan kimppuun. Sotilaat vartioivat juutalaiskeskusta. 30-vuotias tekijä, pariisilainen Moussa Coulibaly sanoi vangitsemisen jälkeen, että hän vihaa Ranskaa, poliisia, armeijaa ja juutalaisia.

19.4. Algerialainen it-alan opiskelija Sid Ahmed Ghlam pidätettiin epäiltynä naisen murhasta. Nainen löytyi ammuttuna autostaan. Ghlamin epäiltiin myös suunnitelleen iskua kirkkoon Pariisissa. Syyttäjät löysivät hänen kotoaan Al-Qaidaan ja Isisiin liittyviä dokumentteja. Hän oli ollut yhteydessä Syyrian jihadisteihin kirkkoiskusta.

26.6. Yassan Salhi, 35, tappoi ja leikkasi esimiehensä pään irti. Hän esitteli päätä kaasutehtaan aidalla, jonne oli ripustettu myös Isisiin viittaavia lippuja. Hän yritti räjäyttää tehtaan, mutta poliisi ehti tekemään pidätyksen.

13.7. Neljä 16-23-vuotiasta miestä pidätettiin iskun suunnittelusta sotilasleiriin. Miehet aikoivat leikata upseerin pään irti jihadin nimissä. He vannoivat uskollisuutta Isisille. Yksi miehistä oli entinen sotilas.

21.8. Kaksi lomilla ollutta yhdysvaltalaissotilasta esti verilöylyn pikajunassa, joka oli matkalla Amsterdamista Pariisiin. Mies avasi tulen matkustajia kohti Kalashnikov-kiväärillä, mutta kaksikko taklasi hänet maahan. 25-vuotiaalla Ayoub El Khazzanilla oli tiedustelun mukaan yhteyksiä radikaali-islamisteihin.

10.11. Viranomaiset pidättivät 25-vuotiaan miehen, jolla oli yhteyksiä Syyrian Isisiin. Mies suunnitteli iskua sotilaita kohtaan laivastotukikohdassa. Hän keräsi materiaalia Toulonissa, mutta Ranskan tiedustelu oli seurannut häntä jo kuukausien ajan ja esti aikeet.

7. tammikuuta 2015 aseistautuneet miehet hyökkäsivät ranskalaisen satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen.

Iskussa lehden toimitukseen menehtyi 12 ihmistä, kahden poliisin, talonmiehen ja vierailijan lisäksi kahdeksan lehden työntekijää, mukaan lukien satiirilehden päätoimittaja Stéphane Charbonnier.

Poliisi surmasi iskuista epäillyt veljekset kaksi päivää sen jälkeen Dammartin-en-Goëlen pikkukaupungissa toimivan kirjapainon edustalla.

Kaksi päivää Charlie Hebdon hyökkäyksestä 32-vuotias mies otti itäpariisilaisessa kosher-kaupassa panttivangiksi kahdeksan ihmistä. Panttivankidraaman aluksi mies ampui neljä vankia. Jo edellisenä päivänä hän oli ampunut ranskalaispoliisin.

Kosher-kaupan tilanne ratkesi, kun poliisi teki rynnäkön kauppaan ja surmasi panttivankidraamasta epäillyn miehen.
...
SAMI KOSKI
[email protected]
Alla olevissa linkeissä lisätietoa nuoren fitness-ohjaajan murhasta ja epäonnistuneesta kirkkoterrorismista. The Daily Beastissa joku sanoi hyvin realistisesti:
"One Remote-Control Terrorist Fails in France, Others Will Follow"
- http://www.thedailybeast.com/articles/2 ... ollow.html

- http://www.france24.com/en/20150422-par ... accomplice

- http://www.nytimes.com/2015/04/28/world ... paris.html

- http://strategic-diplomatic-relations.b ... orist.html
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Uusi yksittäistapaus Ranskasta, Pappi sai nirhauman

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Toinenkin jihadistiteini oli 19-vuotias, jolla ollut kova pyrky syyrialaisen kulttuurin opiskeluun paikanpäällä.
Doctor Lecter kirjoitti: Mikä kumma siinä muuten on, että ei annetta matkustaa Syyriaan jos itse sinne tahtoo? "Saat mennä, mutta muista, että se ovi käy sitten vaan yhteen suuntaan". Eikö se olisi kaikille parempi niin, että kuolisivat taisteluissa tai jäisivät sinne rakentamaan sitä kalifaattiaan. Miksi meidän pitää ylipäätään olla huolissaan kaltaistensa henkiinjäämisestä?
Samaa mieltä meidän lisäksi oli France24:n haastattelelema englantilainen turvallisuusasiantuntija, passi vaan poistoon ja naama maahantulokieltoon.

Suomessa ainakin "saattaisi kannattaa harkita" yhteiskunnan tukien maksamisen lopettamista jihadisteille. Nythän Suomi maksaa näille muslimeille, kun sotimassa lähi-idässä tai afrikassa ovat.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Satiainen kirjoitti:
ReissuLasse kirjoitti:Enkeleihin ne kristitytkin uskovat.
Tuntuu siltä että pyyhe on jo heitetty kehiin ja suorastaan hehkutetaan sillä miten mahdoton on saada loppumaan tai päästä heistä eroon. Cro-Magnonin kohtaloko tässä on nyt sitten edessä ja se vaan on otettava vastaan tyynesti?
En minä ainakaan usko enkeleihin, vaikka koen olevani kristitty. Ja jos enkeleihin uskookin, niin se on pienempi paha, kun uskoa profeetta Muhamadin kirjoituksia. En tiedä jaksoitko edes katsoa ja eritoten kuunnella mitä tämä islamia tutkinut J-P kertoi.

Mitäkö pitäisi sitten tehdä? Ainakin kannattaa jatkossa vähän enemmän miettiä niitä uhkakuvia, mitä Islam uskoisista maista tlevat ihmismassat tuovat mukanaan. Jos aina vedetään ihmisarvo kortti esiin, kun pitäisi alkaa kriittisesti miettimään tulomaiden turvallisuutta, niin vaikeaa tulee olemaan uhkienkin torjuminen.

En tiedä kannattaako pyyhettä heittää kehään tässä vaiheessa. Se on kuitenkin selvä, että jossain vaiheessa sillä ei ole enää mitään merkitystä, jos sama meno jatkuu.
Hyvää tulkintaa islamista toki oli tuossa videossa mutta auttaako sekään mitään että teemme itsellemme selväksi mikä on meidän asema heidän silmissä? Tulkinnasta on vielä matkaa toimintaan. Miksi ei pommiteta esimerkiksi aluksi koko Raccaa maan tasalle ja jatketa siitä eteenpäin? Länsimailla kuitenkin on selkeä aseellinnen ylivoima koko islamilaiseen maailmaan nähden.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Taas yksi tapaus lisää, missä molemmat tekijät olivat listattuina terroristeiksi (terrorism watch list). Itsekin olen arvostellut, että miten ihmeessä esimerkiksi se poliisipariskunnan murhaaja saattoi päästä uskontonsa rohkaiseman mielitekonsa tekemään, mutta tarkemmin ajatellessa se on aika helppo tajuta. Ei vaan riitä porukka tai raha näitä jihadisteja kyttäämään.

Kyseenalainen asia, huolestuttavakin:
Suomessa on kerrottu olevan 300 tiedossa olevaa "terroriyhteyksien vuoksi seurattavaa", he ovat ne, jotka ovat tiedossa.
- Yhden henkilön 24/7 valvonta sitoo keskimäärin 10 poliisia/vrk.
- Montakos poliisia meillä sitten olikaan ja kuinka hyvin oletat heitä "seurattavan"?

- Osa heistä saattaa olla myös valkoista roskajoukkoa - eli niitä, jotka ovat kääntyneet islaminuskoon.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Isä Hamel.jpg
Isä Hamel.jpg (17.04 KiB) Katsottu 9775 kertaa
Tapauksesta on kulunut vuosi ja Rouenin kirkossa järjestettiin muistotilaisuus surmatun pappismiehen muistolle, paikalle saapui paljon poliitikkoja sekä oikeita ihmisiä.
Poliitikkoja kerääntyi paikalle sankoin joukoin kunnioittaakseeen vainajan muistoa ja kerätäkseen kirkkoväeltä irtopisteitä.jpg
Poliitikkoja kerääntyi paikalle sankoin joukoin kunnioittaakseeen vainajan muistoa ja kerätäkseen kirkkoväeltä irtopisteitä.jpg (44.71 KiB) Katsottu 9776 kertaa
Emmanuel Macron piti puheen, missä kertoi tavalliset liturgiat mm. sen, etteivät terroristit voittaneet ja ranskalaiset eivät pelkää. Le Parisien kertoo kuitenkin, että kaksi kurkunleikkausta todistanutta olivat yhä liian järkyttyneitä tullakseen paikalle. Toinen heistä oli Guy Cabonet, vuosi sitten juuri 87-vuotisjuhliaan viettävä mies, joka oli pakotettu kuvaamaan koko teko kirkossa.
Pappi Hamelin sisko, pormestari ja pres Macron olivat 1v muistotilaisuudessa  papille tehdyn muistokyltin vieressä.jpg
Pappi Hamelin sisko, pormestari ja pres Macron olivat 1v muistotilaisuudessa papille tehdyn muistokyltin vieressä.jpg (41.37 KiB) Katsottu 9776 kertaa
Isä Hamel on julistettu marttyyriksi katolisen kirkon toimesta ja paavi Francis on luvannut(Reuters), että pyhimykseksi julistaminen on ohituskaistalla. Normaalisti kuoleman jälkeen on 5v "jäähdyttelyaika".
Katolinen kirkko on tehnyt lyhyen youtube-videon asiaan liittyen:
Cause of murdered priest, Fr Jacques Hamel is opened.

Paavin kommentit murhan jälkeen oli aika omituisia, tämä on suora käännös italiasta englanniksi:
“It’s war, we don’t have to be afraid to say this … a war of interests, for money, resources. I am not speaking of a war of religions. Religions don’t want war. The others want war.”
Eli lyhyesti: "Tämä on sota, meidän ei tarvitse pelätä sanoa tätä ääneen ... sota kiinnostuksen kohteista, rahasta, resursseista. Minä en puhu uskontojen sodasta, uskonnot eivät halua sotaa. Muut haluavat sotaa". Myöhemmin paavi kävi Egyptissä nuolemassa muslimi, hindu ja kristittyjen siirtolaisten jalat puhtaaksi, mutta melkoisen pelokkaana turvatoimista päätellen.
Kuva
Jalat tulee puhdistaa pyhällä vedellä Kuva: catholigcatalogue.com, linkki yllä.

Kuva
Paavi saapui lentokentälle, pelolle ei annettu valtaa, vaan nämä tarkkakatseiset miehet ihan huvikseen mustat puvut päällä ihailivat tätä pedofiilijengin päällysmiestä Kuva: sbs.com.au

Mikä siinä on kun nämä puhuvat, ettei tarvitse pelätä, mutta itse pelkäävät sitten enemmän kuin muslimi maltankoiraa?
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Uusi yksittäistapaus Ranskasta, Pappi sai nirhauman

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Muslimilapsukaiset kuvittelivat todistavansa jotain sillä, että ilmeisesti pakottivat vanhan miehen tunnustamaan uskollisuutta isisille tjsp. ja kuvasivat tämän?
Mitä merkitystä, kun jokaiselle muslimille opetetaan jo lapsena taqiyya vääräuskoiselle valehtelu vai kuvittelevatko nuo, etteikö katolinen pappi valehtelisi?

Kertoo vaan taas siitä, minkä verran muslimit tietävät maailmanmenosta. Jollain tasolla ymmärrän heitä, sillä eipä sitä jollain kehitysvammaisen tasolla pyörivällä sukurutsa-aivolla paljoa maailmaa seurata.

Mitähän lie näille lapsukaisille kuuluu, onko vankilassa hyvä imaami, montako kaveria radikalisoituna? En oikein pidä ajatuksesta, että nämäkin tulevat vapautumaan, eivätkä ole edes kovin vanhoja silloin.
Adel Kermiche ja Abdelmalik Petitjean.png
Adel Kermiche ja Abdelmalik Petitjean.png (83.29 KiB) Katsottu 6828 kertaa
https://www.theguardian.com/world/2016/ ... sts-killer
https://www.leparisien.fr/amp/faits-div ... 006003.php
Berlin kirjoitti:Kristittyjen kannattaisi laittaa jokaiseen moskejaan lakana " muhammed oli kristitty". Siitähän ei ketään voi rangaista, koska oli täysin sallittua laittaa Roihuvuoren moskejaan lakana " jeesus oli muslimi"

Kukaan ei puuttunut asiaan, eikä kukaan kristitty tappanut muslimeja. Hys hys
Tämä on hyvä ajatus! Ja maalata muhammed-ikoni!
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Isiksen terroristit murhasivat Papin Ranskan Normandiassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Kirkko oli määrätty purettavaksi minulle tuntemattomasta syystä murhan jälkeen ja vuonna 2016 joukko katolisia oli kokoontunut rukoilemaan kirkon puolesta ja muistamaan murhattua pappia. Sitten tapahtui tämä:

Tämä kaveri oli ennemmin vanhan testamentin miehiä kuin sen "kääntäkää toinen poski" lörinän betamiehiä?

Sama lehdessä:
https://www.express.co.uk/news/world/70 ... test-paris
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Vastaa Viestiin