Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Useita ihmisiä ammuttu ravintolan edustalla Torontossa: Ampuja ja yksi uhreista kuolleet, 13 haavoittunut

Julkaistu: 23.7. 7:57

Kanada Paikallisen poliisin mukaan useita uhreja on viety sairaaloihin saamaan hoitoa.
CNN:n mukaan Kanadan Torontossa on ammuttu ravintolan ulkopuolella. Paikallisen poliisin aikaan ampuminen tapahtui sunnuntai-iltana kello kymmeneltä paikallista aikaa, Suomen aikaa aamuviideltä maanantaina.

Poliisin mukaan useat henkilöt saivat osumia luodeista.

Useita henkilöjä on viety eri sairaaloihin saamaan hoitoa. Sairaalaan vietyjen joukossa on myös nuori tyttö, Toronton poliisi on kertonut. CNN:n mukaan uhreja on ainakin yhdeksän.
Poliisin mukaan kuolonuhreja on kaksi, joista toinen on ampuja. Loukkaantuneita on poliisin mukaan 13. Aiemmin poliisi kertoi, että uhrien joukossa on myös nuori tyttö. Loukkaantuneiden tilasta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Paikan päällä ollut henkilö kertoi televisiokanava CTV:lle kuulleensa noin kaksikymmentä aseen laukausta. Henkilön mukaan hän näki ainakin neljän henkilön saaneen osuman luodista.

CNN:n mukaan silminnäkijöitä on kuljetettu busseilla tutkijoiden kuultavaksi.

IS
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005766285.html
it's my car !
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

YLE taas valkopyykillä.
Torontossa ampumavälikohtaus – 13 loukkaantunutta, kaksi kuollutta

Paikallisen poliisin mukaan myös ampuja on kuollut.
Kanada23.7.2018 klo 06:54päivitetty 23.7.2018 klo 10:20

Kanadan Torontossa 13 ihmistä on loukkaantunut ja yksi kuollut ampumavälikohtauksessa Danforthin kaupunginosassa.

Tämän lisäksi paikallisen poliisin mukaan ampuja on saanut surmansa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan uhrien joukossa on myös yksi lapsi.

Alue, missä ampumavälikohtaus tapahtui, tunnetaan vilkkaana ravintoloiden, kahviloiden ja baarien keskittymänä.

Poliisi ei ole kertonut ampujan motiiveista. Silminnäkijöiden mukaan ampuja on yli 30-vuotias valkoihoinen mies.
https://yle.fi/uutiset/3-10317588
it's my car !
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Toronton poliisi julkisti epäillyn joukkoampujan nimen – ”Emme tiedä, miksi näin tapahtui”

Julkaistu: 24.7. 2:10

Kanada Sunnuntain ampumisesta epäillään 29-vuotiasta Faisal Hussainia, joka löydettiin kuolleena.
Toronton poliisi on julkistanut epäillyn joukkoampujan nimen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Sunnuntaina tapahtuneesta ampumisesta epäillään 29-vuotiasta Faisal Hussainia, joka oli perheenjäsenten mukaan kärsinyt mielenterveysongelmista. Hussain löydettiin kuolleena pian ampumisen jälkeen.

Hyökkäyksessä, jossa käytettiin käsiasetta, kuoli kaksi ihmistä ja 13 muuta haavoittui. Teon motiivi ei ole vielä tiedossa.

– Emme tiedä, miksi näin tapahtui, Toronton poliisipäällikkö Mark Saunders sanoi median edessä maanantaina.

– On aivan liian aikaista sulkea mitään pois.

Perheen tiedotteen mukaan Hussainilla ”oli vakavia mielenterveysongelmia ja hän kärsi psykoosista ja masennuksesta koko elämänsä ajan”.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005767237.html
it's my car !
Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja Made man »

Onko kellään tiedossa paljonko vankeutta Kanadassa voi saada tälläisestä teosta? Voisi tehdä vertailua, että saako siellä Suomea kovempia tuomioita.
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3723
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Mielenterveysongelmat taas mainittu.
Tautiluokituskin on sama kuin ennenkin: "radikalisoitunut" muslimi.

”Emme tiedä, miksi näin tapahtui” - no jee... miksiköhän?

Tässä vähän parempi kuva Faisalista:
muslim-terrorist-toronto-faisal.png
muslim-terrorist-toronto-faisal.png (130.18 KiB) Katsottu 5134 kertaa

Videoiden linkittäminen on vähän laiskaa, mutta tässä hyvä yhteenveto asiasta (lyhyt):

https://www.youtube.com/watch?v=LT10dMaeGJU
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
montreal
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 13
Liittynyt: Ke Heinä 18, 2018 1:18 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja montreal »

Marokon Kauhu kirjoitti:
Videoiden linkittäminen on vähän laiskaa, mutta tässä hyvä yhteenveto asiasta (lyhyt):

https://www.youtube.com/watch?v=LT10dMaeGJU
Tarjoatko sinä tuon hörhön tekemää videota vakavasti otettavaksi lähteeksi tässä tapauksessa, vain onko kyseessä jonkunlainen läppä?

Videon tekijästä Paul Joseph Watsonista Wikipedia kertoo:

"Paul Joseph Watson

Syntynyt 24. toukokuuta 1982
Iso-Britannia Sheffield, Britannia
Ammatti radiojuontaja, YouTube-persoona
Aktiivisena 2002–
Paul Joseph Watson (s. 24. toukokuuta 1982 Sheffield, Britannia)[1] on brittiläinen YouTube-persoona, salaliittoteoreetikko ja radiojuontaja, sekä verkkolehti Infowarsin toimittaja. Hän tuli tunnetuksi vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan, kun hänen Hillary Clintonista tekemänsä video levisi internetissä. Watson tunnetaan YouTubessa videoista, jotka kritisoivat muun muassa islamia, feminismiä, populaarikulttuuria ja vasemmistopolitiikkaa.

Watson työskentelee yhdysvaltalaisen salaliittoteoreetikko Alex Jonesin omistamalla Infowars.com-sivustolla sekä sen sisarsivustolla PrisonPlanet.com.[8] Watsonilla oli helmikuussa 2017 Twitterissä yli 800 000 ja YouTubessa yli miljoona seuraajaa.[9]

4. elokuuta 2016 Watson julkaisi videon, jolla hän väitti presidenttiehdokas Hillary Clintonin kärsivän terveysongelmista.[8] Video sai yli kolme miljoonaa katselukertaa. Yhdysvaltalainen juorulehti National Enquirer teki jutun Clintonin terveydestä, ja Fox News kommentoi asiaa.[10][9] Watsonia on pidetty Clintonin terveyshuhujen keskeisenä levittäjänä.[9]

Helmikuussa 2017 Watson tarjoutui maksamaan matkan Ruotsiin niille toimittajille, jotka ”väittävät Ruotsin olevan turvallinen”. Useat henkilöt tarjoutuivat lähtemään, ja lopulta Watson maksoi 2 000 dollaria yhdysvaltalaiselle toimittajalle Tim Poolille, joka sanoi lähtevänsä matkalle puolueettomana skeptikkona.[11]

Watson on kotoisin Sheffieldistä Pohjois-Englannista. Nykyisin hän asuu Lontoossa"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_Joseph_Watson
Avatar
Medborgare
Harjunpää
Viestit: 311
Liittynyt: Ma Joulu 10, 2012 11:40 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja Medborgare »

montreal kirjoitti:
Marokon Kauhu kirjoitti:
Videoiden linkittäminen on vähän laiskaa, mutta tässä hyvä yhteenveto asiasta (lyhyt):

https://www.youtube.com/watch?v=LT10dMaeGJU
Tarjoatko sinä tuon hörhön tekemää videota vakavasti otettavaksi lähteeksi tässä tapauksessa, vain onko kyseessä jonkunlainen läppä?
Eipä tuossa videossa mitään valheellista ollut.
OT: Ottipa suvakki pulttia, vasikoin tuon viestisi, kun Watsonista voit perustaa oman ketjun jos kiinnostaa. Tai Kauhu varmaan innoissaan sellaisen laittaa :D

Tämä ukko on ählämiksi todettu jo valtalehtienkin toimesta:

https://torontosun.com/news/local-news/ ... -terrorism
Meanwhile, my law-enforcement sources confirm investigators are looking at every avenue — including a potential jihadi-inspired mission.

Files being reviewed by police include concern Hussain expressed “support” for a website that was seen as “pro-ISIL,” says a law enforcement source.

Sources say police in Toronto and CSIS officials in Ottawa, as well as the RCMP, are looking into his past, which sources say include his residence in Afghanistan and Pakistan.

Hussain apparently had been spoken to by authorities about his online activities. Sources say Toronto Police, the OPP and the RCMP have all had an interest in the now-deceased shooter.

What law enforcement is saying is that the attack was planned, and Hussain was “well known to Toronto Police” for investigations into past crimes “involving weapons and violence.”

He was also known to hang out behind his building at 43 Thorncliffe Park Blvd. with a group of 20 friends.
Valkoinen mies... Not.
Maan tavan mukaan asialla ovat nimettömät sankarit, jotka ovat erityisen aktiivisia murha.info -sivustolla ja Iltalehden keskustelusivuilla, jotka ovat suomenkielisen netin surkeimmat likaviemärit.

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/181
Väkivallantarkastaja
Roger Murtaugh
Viestit: 899
Liittynyt: Ke Kesä 20, 2018 12:28 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja Väkivallantarkastaja »

Medborgare kirjoitti: Valkoinen mies... Not.
Silminnäkijöiden mukaan ampuja oli valkoihoinen mies.

Eli toisin sanottuna ei silminnäkijöiden silmään erottunut epäselvässä tilanteessa yleisestä katukuvasta pukeutumisen tai yleisön olemuksen osalta massasta.
Marttyyrikohtaloni on verrattain mitätön. En viitsi uhriutua.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3122
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Parrakas mies ammuskeli Torontossa

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Väkivallantarkastaja kirjoitti:
Medborgare kirjoitti: Valkoinen mies... Not.
Silminnäkijöiden mukaan ampuja oli valkoihoinen mies.

Eli toisin sanottuna ei silminnäkijöiden silmään erottunut epäselvässä tilanteessa yleisestä katukuvasta pukeutumisen tai yleisön olemuksen osalta massasta.
Tietenkin valkoihoinen mies on syyllinen.

Mitä oletit?
it's my car !
Vastaa Viestiin