Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Saksalaislehti: Berliinin moottoritie­iskusta epäilty on oleskellut myös Suomessa, julkaisi somekuvan itsestään Petteri Orpon ja Ban Ki-moon kanssa

Kuusi ihmistä loukkaantui tiistai-iltana Berliinin moottoritiellä tahallaan aiheutetuissa onnettomuuksissa.

Julkaistu: 13:11, Päivitetty 15:55

BERLIININ keskustaa kiertävällä A100-moottoritiellä tapahtui tiistai-iltana tahallaan aiheutettujen onnettomuuksien sarja, jonka motiivi oli poliisin mukaan todennäköisesti islamistinen.

Poliisi pidätti teoista epäiltynä 30-vuotiaan irakilaismiehen kolarien jälkeen. Tekojen seurauksena on loukkaantunut kuusi ihmistä, joista kolme vakavasti.

Kolarit tapahtuivat moottoritiellä Berliinin länsipuolella Wilmersdorfissa, Schönebergissä ja Tempelhofissa.

Autosta noustuaan mies oli huutanut mediatietojen mukaan ”Allahu akbar” eli ”jumala on suurin” ja uhannut lähellä olevia tappamisella. Hänen autossaan ollut laatikko tutkittiin räjähde-epäilyn takia, mutta laatikossa oli työkaluja.

Tapaus aiheutti loukkaantumisten lisäksi myös massiivisen liikennekaaoksen.

Saksalaislehti Bild kaivoi iskusta epäillystä irakilaisesta keskiviikkona esiin yllättäviä tietoja.

EPÄILTY on julkaissut Facebookissa itsestään melkein viisi vuotta sitten, keskellä Euroopan turvapaikkakriisiä otetun kuvan, jossa hän on suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Taustalla kuvassa näkyvät silloinen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Suomen sisäministeri Petteri Orpo (kok).

Ban Ki-moon tutustui joulukuussa 2015 Suomen-vierailullaan vantaalaiseen vastaanottokeskukseen, ja myös HS oli mukana seuraamassa vierailua. Vierailulla oli Ban Ki-moonin ja sisäministeri Orpon lisäksi myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtaja Antonio Guterres.

Ilmeisesti mies on oleskellut Saksassa vuodesta 2016 asti. Tiistaina hän julkaisi itsestään myös kuvan, jossa hän poseerasi auton edessä, jolla myöhemmin teki moottoritieiskun.

ISLAMISTISTEN rikosten määrä on vähentynyt Saksassa viime aikoina, mutta niiden ennaltaehkäisy on Saksassa poliisin arkipäivää.

Tiistaina Potsdamissa, Brandenburgin pääkaupungissa Berliinin naapurissa pidätettiin syyrialainen terroristiepäilty, joka on viranomaisten mukaan syyllistynyt rikoksiin kotimaassaan.

Heinäkuun puolivälissä poliisi teki Berliinissä suuren ratsian, jossa tutkittiin 19 asuntoa ja takavarikoitiin rahaa ja tietokoneita.

Perustuslain suojaa valvovan viranomaisen mukaan Berliinissä on yli 2 000 islamistia, ja määrä on kasvanut viime vuonna. Welt am Sonntagin hankkiman tiedon mukaan islamistisesta rikoksesta epäiltyjä on tällä hetkellä vangittuna Saksassa 110.

....

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006606659.html
Viimeksi muokannut Iivis, Ke Elo 19, 2020 5:34 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Berliinin islamistinen moottoritieisku

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Terroristi iski Berliinin sisääntulotiellä

Berliinin sisäisellä kaupunkimoottoritiellä tapahtui tiistai-iltana useampi terrori-isku, joissa tekijä ajoi henkilöautolla tarkoituksella erityisesti moottoripyöräilijöiden päälle. Kuusi henkilöä loukkaantui, heistä kolme vakavasti. Yksi henkilö jouduttiin paikan päällä elvyttämään. Tekijä on myöntänyt pyrkineensä aiheuttamaan mahdollisimman paljon uhreja.
Kolmikymppinen irakilainen turvapaikanhakija Sarmad A. joutuu syytteeseen ainakin kolmesta murhayrityksestä. Teot tapahtuivat kaupungin sisääntulomoottoritiellä A 100 Wilmersdorfin ja Tempelhofin välillä. Tekijä on sanonut toimineensa islamistisella motiivilla. Islamistinen vakaumus käy ilmi myös hänen Facebook-sivultaan.

Tekijä törmäili muihinkin ajoneuvoihin. Matkan pysähdyttyä viimeisimpään moottoripyörän peräänajoon nousi hän autostaan, nosti sen katolle työkalulaatikon ja uhkasi paikalle ehtinyttä poliisipartiota pahoilla seurauksilla. Koska pommi-iskun vaara oli ilmeinen, läpivalaistiin laatikko, jossa oli lähinnä työkaluja. Poliisin puhuttaessa tekijää tämä toisteli ”Allahu akbar”.

Tapahtumien seurauksena moottoritielle pysähtyneistä autoista noin 300 henkilöä joutui poistumaan jalkaisin. Ruuhka A 100:n varrella jatkui keskiviikkoaamuna, koska poliisi kuvasi helikopterista törmäyspaikkoja ja joutui sen vuoksi sulkemaan tien Kreuz Schönbergistä Neuköllnin suuntaan eli Friedenaun kohdalta pari kilometriä kaakkoon.

Irakilaismies on tullut Saksaan hakemaan turvapaikkaa. Sitä hänelle ei ole myönnetty, vaan häntä odottaa karkotus. Mies sanoikin Facebook-sivullaan lähtevänsä ”perjantaina Palestiinaan”. Hän oli myös oheistanut useita valokuvia henkilöautostaan.

Berliinin sisäministeri Andreas Geisel (SPD) sanoi, että tapauksen tekee erityisen vaikeaksi se, että tekijän selvän islamistisen vakaumuksen lisäksi hänellä on henkilökohtaisia ongelmia, jotka yhdessä voivat johtaa hallitsemattomaan käytökseen. Tapahtumasta riippumatta on tiedossa, että Berliini on terroristien iskujen pääkohteita Saksassa. Tapaus kertoo yhteiskunnan haavoittuvuudesta, ministeri sanoi.

Lähteet Berliner Zeitung, Merkur.

https://www.kansalainen.fi/terroristi-i ... ulotiella/

19.8.2020 15:56Hannu Sepponen

Avatar
nipsunapsu
Vic Mackey
Viestit: 1964
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 3:29 pm

Re: Berliinin islamistinen moottoritieisku

Viesti Kirjoittaja nipsunapsu »

Ilmeisesti vekkulin postaama selfie, ennen iskuja...
21,w=1489,q=low,c=0.bild.jpg
21,w=1489,q=low,c=0.bild.jpg (102.3 KiB) Katsottu 6066 kertaa
https://www.bild.de/bild-plus/regional/ ... .bild.html
Unfit for the Future: The Need for Moral Enhancement
https://academic.oup.com/book/12206
🧐

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Berliinin islamistinen moottoritieisku

Viesti Kirjoittaja Iivis »


Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Berliinin islamistinen moottoritieisku

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helsingin Sanomat myöntää - otti varmaan koville - iskun olleen islamistinen, mutta uutisen lopussa kääntää päähuomion äärioikeiston tekemiin iskuihin ja niiden lukumääriin, "joita on enemmän":
Saksalaislehti: Berliinin moottoritie­iskusta epäilty on oleskellut myös Suomessa, julkaisi somekuvan itsestään Petteri Orpon ja Ban Ki-moonin kanssa

Kuusi ihmistä loukkaantui tiistai-iltana Berliinin moottoritiellä tahallaan aiheutetuissa onnettomuuksissa.

Islamistisesta iskusta epäilty kuljettaja aiheutti tahallaan useita auto-onnettomuuksia Berliinissä tiistaina.<br />Kuva: Paul Zinken / DPA
Islamistisesta iskusta epäilty kuljettaja aiheutti tahallaan useita auto-onnettomuuksia Berliinissä tiistaina.
Kuva: Paul Zinken / DPA
Islamilaisen_liikennesuunnittelun_jälkihoitoa.jpg (82.95 KiB) Katsottu 5760 kertaa
BERLIININ keskustaa kiertävällä A100-moottoritiellä tapahtui tiistai-iltana tahallaan aiheutettujen onnettomuuksien sarja, jonka motiivi oli poliisin mukaan todennäköisesti islamistinen.

Poliisi pidätti teoista epäiltynä 30-vuotiaan irakilaismiehen kolarien jälkeen. Tekojen seurauksena on loukkaantunut kuusi ihmistä, joista kolme vakavasti.

Kolarit tapahtuivat moottoritiellä Berliinin länsipuolella Wilmersdorfissa, Schönebergissä ja Tempelhofissa.

Autosta noustuaan mies oli huutanut mediatietojen mukaan ”Allahu akbar” eli ”jumala on suurin” ja uhannut lähellä olevia tappamisella. Hänen autossaan ollut laatikko tutkittiin räjähde-epäilyn takia, mutta laatikossa oli työkaluja.

Tapaus aiheutti loukkaantumisten lisäksi myös massiivisen liikennekaaoksen.

Saksalaislehti Bild kaivoi iskusta epäillystä irakilaisesta keskiviikkona esiin yllättäviä tietoja.

EPÄILTY on julkaissut Facebookissa itsestään melkein viisi vuotta sitten, keskellä Euroopan turvapaikkakriisiä otetun kuvan, jossa hän on suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Taustalla kuvassa näkyvät silloinen YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Suomen sisäministeri Petteri Orpo (kok).

Ban Ki-moon tutustui joulukuussa 2015 Suomen-vierailullaan vantaalaiseen vastaanottokeskukseen, ja myös HS oli mukana seuraamassa vierailua. Vierailulla oli Ban Ki-moonin ja sisäministeri Orpon lisäksi myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n johtaja Antonio Guterres.

Ilmeisesti mies on oleskellut Saksassa vuodesta 2016 asti. Tiistaina hän julkaisi itsestään myös kuvan, jossa hän poseerasi auton edessä, jolla myöhemmin teki moottoritieiskun.

Tuhoutunut moottoripyörä ja pahoin kärsinyt auto tahallaan aiheutettujen onnettomuuksien jälkeen tiistaina Berliinissä.<br />Kuva: Paul Zinken / DPA
Tuhoutunut moottoripyörä ja pahoin kärsinyt auto tahallaan aiheutettujen onnettomuuksien jälkeen tiistaina Berliinissä.
Kuva: Paul Zinken / DPA
auto_islamilaisessa_Berliinissä.jpg (64.82 KiB) Katsottu 5760 kertaa
ISLAMISTISTEN rikosten määrä on vähentynyt Saksassa viime aikoina, mutta niiden ennaltaehkäisy on Saksassa poliisin arkipäivää.

Tiistaina Potsdamissa, Brandenburgin pääkaupungissa Berliinin naapurissa pidätettiin syyrialainen terroristiepäilty, joka on viranomaisten mukaan syyllistynyt rikoksiin kotimaassaan.

Heinäkuun puolivälissä poliisi teki Berliinissä suuren ratsian, jossa tutkittiin 19 asuntoa ja takavarikoitiin rahaa ja tietokoneita.

Perustuslain suojaa valvovan viranomaisen mukaan Berliinissä on yli 2 000 islamistia, ja määrä on kasvanut viime vuonna. Welt am Sonntagin hankkiman tiedon mukaan islamistisesta rikoksesta epäiltyjä on tällä hetkellä vangittuna Saksassa 110.

ÄÄRIOIKEISTON tekemien rikosten määrä on poliittisista rikoksista Saksassa suurin, ja niiden määrä on myös kasvanut koko maan tasolla.

Saksan toukokuussa julkaistujen viranomaistilastojen mukaan oikeistomotiiviin perustuvaa rikollisuutta on yli puolet enemmän kuin muuta poliittisesti motivoitua väkivaltaa, ja näin on ollut jo varsin pitkään.

Keskiviikkona tulee tasan puoli vuotta kuluneeksi Hanaun iskusta, jossa kuoli yhdeksän maahanmuuttajataustaista ihmistä.
19.8.2020 13:11, Päivitetty 15:55

Mutta että yhteys Suomeen ja silloiseen sisäministeriin sekä YK:n pääsihteeriin, kertoo sen, miten herkästi poliitikot ja muut tärkeät henkilöt haluavat patsastella ääriaineisten kanssa. Muistutettakoot tässä, että Petteri Orpo (kok) sanoi tuolloin 2015, että "jo turvapaikanhakijoiden motiivienkin epäileminen on rasismia". Berliinin iskun motiivia epäilevät syyllistyvät siis rasismiin!
Perustuslain suojaa valvovan viranomaisen mukaan Berliinissä on yli 2 000 islamistia, ja määrä on kasvanut viime vuonna.
30-luvulla tuo luku oli muistaakseni nolla!
Keskiviikkona tulee tasan puoli vuotta kuluneeksi Hanaun iskusta, jossa kuoli yhdeksän maahanmuuttajataustaista ihmistä.
Tänään tulee kuluneeksi 3 vuotta 8 kuukautta Berliinin jouluiskusta. Iskussa kuoli 12 ihmistä ja loukkaantui 48.

Helsingin Sanomat on näemmä autuaasti unohtanut tämän tapauksen. Vai olivatko uhrit vähempiarvoisia?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6595
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Islamistinen moottoritie-isku Berliinissä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

HS:n jutussa tosiaan mainittiin lopussa Saksan oikeistolainen rikollisuus, mutta sivuutettiin nähtävästi se, että Saksassa on viime vuosina ottanut uutta jalansijaa huimalla 23,7 % poliittisesti motivoituneiden rikosten nousulla edellisvuoteen nähden juuri vasemmistolaiseksi luonnehdittava rikollisuus, jolla nähtävästi viitataan suurelta osin Saksan Antifan toimintaan (organisoidut mielenosoitukset, autojen polttaminen, sotkeminen ja vandalismi...). Lisäksi tuo 'ja näin on ollut varsin pitkään' on vähän nolo termi tässä. Viitataanko kenties 2000-luvun alkuun, vai jopa 1970-luvulle, jolloin Bader-Meinhof?

"ÄÄRIOIKEISTON tekemien rikosten määrä on poliittisista rikoksista Saksassa suurin, ja niiden määrä on myös kasvanut koko maan tasolla.
Saksan toukokuussa julkaistujen viranomaistilastojen mukaan oikeistomotiiviin perustuvaa rikollisuutta on yli puolet enemmän kuin muuta poliittisesti motivoitua väkivaltaa, ja näin on ollut jo varsin pitkään. Keskiviikkona tulee tasan puoli vuotta kuluneeksi Hanaun iskusta, jossa kuoli yhdeksän maahanmuuttajataustaista ihmistä."

Alla muuten MTV uutisten 2015 juttu Ban Ki Moonin ja Petteri Orpon vierailusta vastaanottokeskuksessa Vantaalla.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yk- ... #gs.dckvur
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

Papa Legba
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1305
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Islamistinen moottoritie-isku Berliinissä

Viesti Kirjoittaja Papa Legba »

"Islamistinen" on jonkin verran harhaanjohtava termi. Islamisti on harras muslimi joka tekee niinkuin väkivaltaideologian perusopit määräävät kun on kyse vääräuskoisista. Islamisti on siis perusmuslimi joka ottaa ideologiansa määräykset todesta. Tällaisia muslimeja on päälle miljardi.

Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Islamistinen moottoritie-isku Berliinissä

Viesti Kirjoittaja poikani »

Papa Legba kirjoitti:
Ke Elo 19, 2020 10:39 pm
"Islamistinen" on jonkin verran harhaanjohtava termi. Islamisti on harras muslimi joka tekee niinkuin väkivaltaideologian perusopit määräävät kun on kyse vääräuskoisista. Islamisti on siis perusmuslimi joka ottaa ideologiansa määräykset todesta. Tällaisia muslimeja on päälle miljardi.
Kun uutisoinnissa puhutaan islamisteista, sillä taidetaan yksinkertaisesti viitata niihin kaikista rohkeimpiin muslimeihin, jotka ajattelun lisäksi uskaltavat myös toimia oppinsa mukaisesti.
????? ?? ??????.

kampiakseli
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 90
Liittynyt: Ke Touko 27, 2009 10:07 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja kampiakseli »

Hesarissa erotellaan toisistaan "islamisti" ja "äärioikeistolainen", mutta mikä noiden välinen ero oikeasti on?

blindpedestrian
Remington Steele
Viestit: 232
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja blindpedestrian »

Joku vois Petteriltä kysyä, että paljon se tienas tuolla..

Samira
Theo Kojak
Viestit: 1101
Liittynyt: Pe Marras 22, 2019 1:33 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja Samira »

Suomi teki valtavan virheen kääntämällä selkänsä tälle raketti-insinöörille.
Sikis:
Faktahan on kuten NATO:kin tunnustaa ettei jonkin Ukrainan haltuunottoon mene puoltatuntia kauempaa. Näin ei kuitenkaan ole näillä näkymin tapahtumassa vaikkakin länsipropagandakoneisto nyt yrittää muuta surkuhupaisasti esittää.

putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4718
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja putsari »

Ilman matuja ei olisi islamilaisia terrori-iskuja Euroopassa. Ilman matuja ei olisi myöskään äärioikeistolaisia iskuja. Jäljelle jäisi vain äärivasemmistolaiset iskut.

Lähinnä säälittää tuo Hesarin toimittaja joka uutisoi matun tekemästä rikoksesta, mutta jonka on pakko ideologisista syistä loiventaa uutisen mahdollisesti aiheuttamaa "muukalaisvihamielisyyttä" kertomalla, että äärioikeistolaiset ne vasta niitä todellisia konnia ovat. Luotettavaa tiedonvälitystä totta tosiaan. :roll:
Karvasvarvas kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti:
Ke Joulu 28, 2022 8:43 am
Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.

Amnestia
Theo Kojak
Viestit: 1109
Liittynyt: Ma Touko 04, 2020 8:34 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja Amnestia »

Tää ilmeisesti oli terroristi.

Mutta sinänsä muslimit voivat huutaa "Allahu akbar" myös esimerkiksi, jos oma talo syttyy palamaan tai jos nousee järkyttyneenä liikeonnettomuusautosta ulos. Se huuto ei mitenkään liity pelkkään tappamiseen tai terrorismiin tai edes sotaan. Toki äänensävystä voi jotakin päätellä. Ja siitä onko kädessä veitsi vai ei.

Avatar
Tarkastaja Levisi
Angus MacGyver
Viestit: 6595
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Sankaritarinan kehyksessä näitä terrori-iskuja tekeviä islamistisotilaita voi hyvin verrata Saksaan 1914-15 lähteneihin jääkäreihin. Osa onnistuu ja saa sitten ikuisen paikan oman viiteryhmänsä - poliittinen tai uskonnollinen - muistissa. Osa taas epäonnistuu. Sankari joutuu vaaralliselle matkalle, jossa sitten voittaa ratkaisevan taistelun. Voittopalkinnon kera sankari sitten palaa kotikonnuilleen, jossa hän eräänlaisena superihmisenä uudistaa yhteisönsä. Autoterroristi radikalisoitui ehkä jo vastaanottokeskuksessa Suomessa tai viimeistään Saksassa. Hän kuitenkin epäonnistui sitten itse keksimässään missiossa. Hänestä ei sitten tullut suurta sankaria kotipuolessa, kuten tarun Odysseus-hahmosta tai jääkäreistä, joista suinkaan kaikki eivät lähteneet Saksaan pelkästään kansallishenkisen hurman innostamana.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.

persearska
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: To Helmi 13, 2020 6:29 pm

Re: Moottoritie-isku Berliinissä - epäilty ollut turvapaikanhakijana Suomessa

Viesti Kirjoittaja persearska »

Jokaista terroriteosta voisi polttaa kasan koraaneja vastalauseena näille lahkolaisille.

Vastaa Viestiin