Aarniota epäillään henkirikoksesta

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Schumi
Tarkastaja Ankardo
Viestit: 1307
Liittynyt: Su Tammi 26, 2014 4:21 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Schumi » Ma Syys 28, 2020 3:22 am

En usko, että Vilhunen on ollut mukana murhahankkeessa yllyttäjänä tai järjestäjänä.
Esimerkiksi hotelli Hesperian tilakuuntelu, jonka Vilhunen järjesti yhteistyössä poliisin kanssa, olisi ollut liian iso riski Vilhuselle, jossa joku tekijöistä olisi voinut puhua liikaa, esimerkiksi juuri tästä Vilhusen roolista.

Vilhunen olisi siis järjestänyt itselleen elinkautisen, jos joku olisi puhunut jotain.
Mutta tätä pelkoa ei ollut, joten pystyi tämän järjestämään ilman pelkoa, täysin epäuskottavaa tämä Vilhusen rooli.

Leinonenkin taisi saada henkilökohtaista hyötyä näistä puheista, mm. nopeutettu aikataulu avotaloon ja vapaita.

Vilhunen on aikoinaan antanut Aarniolle jotain tietoja, mutta ei mitään yksityiskohtaista ole antanut, eikä Vilhunen sitä kuulusteluissa väitäkkään.
Vilhunen pelaa omaa peliään jolla yrittää itse välttää elinkautisen.

2003 törkeän rikoksen valmistelukaan ei ollut vielä rikoslaissa, joten eiköhän kaikki voitava ole tehty, kun Ruotsiin ilmoitettu ja Unsal ollut tietoinen uhasta, oma moka kun lähti pelleilemään.

Syyttäjäkään ei suostu yksilöimään, mitä konkreettista sen Aarnion nyt olisi sitten pitänyt tehdä. Ei ketään minkään huhupuheiden perusteella muutenkaan voitaisi napata kiinni, hakea jengiä sieltä sun täältä kiinni, että joo huhuja pyörii.
Tiedemiehillä on aina silmälasit ja huumekauppias panee aina kun se ratsataan

Nicht schuldig
Hercule Poirot
Viestit: 2200
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig » Ma Syys 28, 2020 8:45 am

metsätonttu kirjoitti:
Su Syys 27, 2020 9:50 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Su Syys 27, 2020 8:57 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Su Syys 27, 2020 12:17 pm

Voitko tarkentaa, minkälaista "lapsenvahtipalvelua" tulisi mielestäsi tuottaa viranomaisten toimesta kovan luokan rikollisille, jotka toimivat oman päänsä mukaan eivätkä noudata viranomaispuolelta tulevia ohjeita ja määräyksiä?
Mitä Aarnio voi tehdä, jos miehet ovat keskenään juhlineet ensin kolme viikkoa ja sitten eräänä iltana tapahtuu murha? Olisiko Aarnion pitänyt seurata tätä kapakkakierrosta ja istua vaikka poliisiautossa siellä kapakan ulkopuolella ja seurata minne seurue on matkalla? Murha on tapahtunut joskus ilmeisesti aamuyön tunteina tai puolen yön jälkeen Saaran asunnossa. Olisiko Aarnion täytynyt laittaa vahti sinne Saaran asunnolle, että menevätkö miehet sinne vai ajavatko he vaikka hiekkakuopalle? Vai olisiko Aarnion täytynyt noutaa Unsal sieltä Ranisen asunnosta ja viedä satamaan ja laittaa laivaan poliisisaattueessa?
Tutkinta avattiin uudestaan saadulla ilmoituksella, että Vilhunen yllytti Anderssonia ja Leinosta tekemään murhan. Myös Raninen tunsi Vilhusen hyvin. Sattumalta Raninen ja Andersson, jotka olivat Unsalin seurassa sen "kolme viikkoa", laitettiin telekuunteluun päivää ennen Unsalin murhaa syynä epäily törkeästä huumausainerikoksesta vaikka Andersson ja Raninen eivät tehneet keskenään huumausainekauppaa. Murhatutkinnassa Aarnio laittoi oman osaston miehen murhatutkintaan mukaan ja Aarnio teki läheistä yhteistyötä Tolvasen kanssa. Vaikka Raninen oli laitettu törkeän huumausainerikosepäilyn vuoksi telekuunteluun ja huumeosaston henkilöitä oli murhatutkinnassa mukana, niin Raniselta ei Ranisen oman kertoman mukaan kysytty esitutkinnassa huumeista mitään. Eihän toki ketään voi laittaa etukäteen telekuunteluun murhaepäilyn takia, jos murha on vasta tulossa, mutta huumausainerikos epäily siihen käy ja Aarnio pystyi sellaisen asemansa vuoksi kehittämään.

Jos tämä teoria pitää paikkansa ja Vilhusen motiivi oli raivata kaksi nousevaa rikollista Leinonen ja Andersson pois vasikoimalla ne Aarniolle ja miehet sen takia laitettiin kuunteluun tulevan murhan takia, niin Aarnio olisi voinut estää murhan käskemällä Vilhusen peruuttamaan isku. Unsalia tämä ei ole pelastanut pidemmän päälle, koska hän oli ajanut itsensä siihen jamaan, että Raninen ja Leo Carmonan oli päättänyt hankkiutua Unsalista eroon. Unsal taas halusi, että Raninen hoitaisi Leo Carmonanin ja toisen entisistä rikoskumppaneista umpikujatilanteen takia. Käytännössä Unsalilla ei olisi noissa olosuhteissa ollut mahdollisuutta jäädä henkiin muuta kuin hankkitumulla eroon Ranisesta ja kahdesta muusta entisestä rikoskumppanistaan, mutta se ei taas oikeita muihin rikoksiin.
Voisi kuvitella, että Vilhunen oli kauhuissaan saatuaan tietää, että murha suoritettiin asunnossa, jossa hän oli todistettavasti asunut. Näissä kuunteluissa on nauha, jossa Vilhunen kehottaa Leinosta lähtemään asunnosta ja menemään Wesslinin luokse. Jotenkin on vaikeaa kuvitella, että Vilhunen olisi ollut tässä yllyttäjänä murhaan, ainakin hän sitten olisi esittänyt jotain muuta paikkaa kuin Saaran asuntoa. Saaralla ja Vilhusella oli hyvät suhteet toisiinsa. Ei kai nyt ystävän kämppään ongelmia haluta?

Jos Aarnio oli tietoinen tästä murhasta, niin miten hän laittaa huumerikosepäilynä kuuntelun päälle? Eikö hänen pitäisi pelätä, että siellä kuuntelussa miehet puhuvat Vilhusesta ja hänestä tai ainakin vihjaavat "suurempiin" tekijöihin? Kuvittelisi, että kahden ammattikonnan (Leinonen ja Andersson) puuttuminen huumetouhuista aiheuttaisi Vilhusen jengille ongelmia? Mikä intressi majakka Vilhusella on päästä eroon näistä perävaunuista?

teppo
Sherlock Holmes
Viestit: 3147
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo » Ma Syys 28, 2020 9:11 am

Schumi kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 3:22 am
En usko, että Vilhunen on ollut mukana murhahankkeessa yllyttäjänä tai järjestäjänä.
Esimerkiksi hotelli Hesperian tilakuuntelu, jonka Vilhunen järjesti yhteistyössä poliisin kanssa, olisi ollut liian iso riski Vilhuselle, jossa joku tekijöistä olisi voinut puhua liikaa, esimerkiksi juuri tästä Vilhusen roolista.
Tällaisessa tilanteessa hänellä olisi pitänyt olla poliisissa luottomies, joka kykenisi järjestämään niin, että hänen kannaltaan mahdollinen hankala materiaali ei nouse esiin rikostutkinnassa.
Nicht schuldig kirjoitti:Jos Aarnio oli tietoinen tästä murhasta, niin miten hän laittaa huumerikosepäilynä kuuntelun päälle? Eikö hänen pitäisi pelätä, että siellä kuuntelussa miehet puhuvat Vilhusesta ja hänestä tai ainakin vihjaavat "suurempiin" tekijöihin?
Miksi tyypeille olisi ylipäätään kerrottu, että Aarnio jotenkin liittyy tapaukseen?
Nicht schuldig kirjoitti: Kuvittelisi, että kahden ammattikonnan (Leinonen ja Andersson) puuttuminen huumetouhuista aiheuttaisi Vilhusen jengille ongelmia?
Näyttääkö siltä, että Vilhusen asema olisi tapahtuneen johdosta heikentynyt seuraavina vuosina?

metsätonttu

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja metsätonttu » Ma Syys 28, 2020 9:33 am

Schumi kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 3:22 am
En usko, että Vilhunen on ollut mukana murhahankkeessa yllyttäjänä tai järjestäjänä.
Esimerkiksi hotelli Hesperian tilakuuntelu, jonka Vilhunen järjesti yhteistyössä poliisin kanssa, olisi ollut liian iso riski Vilhuselle, jossa joku tekijöistä olisi voinut puhua liikaa, esimerkiksi juuri tästä Vilhusen roolista.

Vilhunen olisi siis järjestänyt itselleen elinkautisen, jos joku olisi puhunut jotain.
Mutta tätä pelkoa ei ollut, joten pystyi tämän järjestämään ilman pelkoa, täysin epäuskottavaa tämä Vilhusen rooli.
Tämä Anderssonin kuuntelu, jossa murhasta puhuttiin ilmeisesti perustui juuri tähän huumerikospoliisin käynnistämään telekuunteluun törkeän huumausainarikosepäilyn perusteella. Poliisin murhatutkinnassa mukaan vaikuttaa siltä ettei huumerikospoliisin puolelta toimitetettu kaikkia oleellisia telekuuntelutietoja murhatutkintaan. Ehkä Vilhunen luotti Aarnioon tässä asiassa. Anderssonin kuuntelussa ei tullut kenenkään muunkaan toimeksiantajan nimi tietoon tai sellaista materiaalia ei ainakaan murhatutkimukseen ole toimitettu.
Schumi kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 3:22 am
Leinonenkin taisi saada henkilökohtaista hyötyä näistä puheista, mm. nopeutettu aikataulu avotaloon ja vapaita.
Leinonen ja Raninen istuvat kevääseen 2021 asti tuomiotaan, murha tehtiin vuonna 2003. Ei näiden tuomioiden todellinen pituus Suomen mittakaavassa mitään erityisen lyhyitä ole. Toinen Vilhusen ilmiantanut eli Raimo Andersson ei enää tuomiotaan istu, hänet pahoinpideltiin kuoliaaksi vankilaloman aikana 2019. Ilmeisesti KRP ja syyttäjä on näitä Leinosen ja Anderssonin puheita pitäneet uskottavina.

Schumi kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 3:22 am
Vilhunen on aikoinaan antanut Aarniolle jotain tietoja, mutta ei mitään yksityiskohtaista ole antanut, eikä Vilhunen sitä kuulusteluissa väitäkkään.
Vilhunen pelaa omaa peliään jolla yrittää itse välttää elinkautisen.
Siis antanut jotakin tietoja mistä asiasta? Unsalin murhastako?
Schumi kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 3:22 am
2003 törkeän rikoksen valmistelukaan ei ollut vielä rikoslaissa, joten eiköhän kaikki voitava ole tehty, kun Ruotsiin ilmoitettu ja Unsal ollut tietoinen uhasta, oma moka kun lähti pelleilemään.

Syyttäjäkään ei suostu yksilöimään, mitä konkreettista sen Aarnion nyt olisi sitten pitänyt tehdä. Ei ketään minkään huhupuheiden perusteella muutenkaan voitaisi napata kiinni, hakea jengiä sieltä sun täältä kiinni, että joo huhuja pyörii.
Jos teoria on se, että Vilhunen on asiasta Aarniolle ilmoittanut, niin tässä teoriassa Aarniolla olisi ollut viimeinen tieto ei mikään huhu. Vaikka asia näin olisi, niin sitä voi olla aihetodisteiden perusteella hieman vaikea näyttää toteen. Aarnio ja Vilhunen ei tule tätä asiaa koskaan myötämään riippumatta siitä miten asia on.

metsätonttu

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja metsätonttu » Ma Syys 28, 2020 10:11 am

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 8:45 am
metsätonttu kirjoitti:
Su Syys 27, 2020 9:50 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Su Syys 27, 2020 8:57 pm

Mitä Aarnio voi tehdä, jos miehet ovat keskenään juhlineet ensin kolme viikkoa ja sitten eräänä iltana tapahtuu murha? Olisiko Aarnion pitänyt seurata tätä kapakkakierrosta ja istua vaikka poliisiautossa siellä kapakan ulkopuolella ja seurata minne seurue on matkalla? Murha on tapahtunut joskus ilmeisesti aamuyön tunteina tai puolen yön jälkeen Saaran asunnossa. Olisiko Aarnion täytynyt laittaa vahti sinne Saaran asunnolle, että menevätkö miehet sinne vai ajavatko he vaikka hiekkakuopalle? Vai olisiko Aarnion täytynyt noutaa Unsal sieltä Ranisen asunnosta ja viedä satamaan ja laittaa laivaan poliisisaattueessa?
Tutkinta avattiin uudestaan saadulla ilmoituksella, että Vilhunen yllytti Anderssonia ja Leinosta tekemään murhan. Myös Raninen tunsi Vilhusen hyvin. Sattumalta Raninen ja Andersson, jotka olivat Unsalin seurassa sen "kolme viikkoa", laitettiin telekuunteluun päivää ennen Unsalin murhaa syynä epäily törkeästä huumausainerikoksesta vaikka Andersson ja Raninen eivät tehneet keskenään huumausainekauppaa. Murhatutkinnassa Aarnio laittoi oman osaston miehen murhatutkintaan mukaan ja Aarnio teki läheistä yhteistyötä Tolvasen kanssa. Vaikka Raninen oli laitettu törkeän huumausainerikosepäilyn vuoksi telekuunteluun ja huumeosaston henkilöitä oli murhatutkinnassa mukana, niin Raniselta ei Ranisen oman kertoman mukaan kysytty esitutkinnassa huumeista mitään. Eihän toki ketään voi laittaa etukäteen telekuunteluun murhaepäilyn takia, jos murha on vasta tulossa, mutta huumausainerikos epäily siihen käy ja Aarnio pystyi sellaisen asemansa vuoksi kehittämään.

Jos tämä teoria pitää paikkansa ja Vilhusen motiivi oli raivata kaksi nousevaa rikollista Leinonen ja Andersson pois vasikoimalla ne Aarniolle ja miehet sen takia laitettiin kuunteluun tulevan murhan takia, niin Aarnio olisi voinut estää murhan käskemällä Vilhusen peruuttamaan isku. Unsalia tämä ei ole pelastanut pidemmän päälle, koska hän oli ajanut itsensä siihen jamaan, että Raninen ja Leo Carmonan oli päättänyt hankkiutua Unsalista eroon. Unsal taas halusi, että Raninen hoitaisi Leo Carmonanin ja toisen entisistä rikoskumppaneista umpikujatilanteen takia. Käytännössä Unsalilla ei olisi noissa olosuhteissa ollut mahdollisuutta jäädä henkiin muuta kuin hankkitumulla eroon Ranisesta ja kahdesta muusta entisestä rikoskumppanistaan, mutta se ei taas oikeita muihin rikoksiin.
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 8:45 am
Voisi kuvitella, että Vilhunen oli kauhuissaan saatuaan tietää, että murha suoritettiin asunnossa, jossa hän oli todistettavasti asunut. Näissä kuunteluissa on nauha, jossa Vilhunen kehottaa Leinosta lähtemään asunnosta ja menemään Wesslinin luokse. Jotenkin on vaikeaa kuvitella, että Vilhunen olisi ollut tässä yllyttäjänä murhaan, ainakin hän sitten olisi esittänyt jotain muuta paikkaa kuin Saaran asuntoa. Saaralla ja Vilhusella oli hyvät suhteet toisiinsa. Ei kai nyt ystävän kämppään ongelmia haluta?
Kuvitella voi tietenkin mitä vain, mutta tuskin Vilhunen sentään kauhuissaan on ollut. Mies on ollut kuitenkin Suomessa järjestäyneenrikkollisuuden keulahahmoja ellei jopa aivan se ykkösmies. Organisaatiossa, joissa on tehty vakavia rikoksia mukaanlukien henkirikoksia, joista Vilhusen on täytynyt olla tietoinen. Mies on itsekin vankilatuomioita istunut, ne on niitä riskejä joita järjestäyneessä rikollisuudessa toimiminen tuo mukanaan. Voihan se kauniisti sanoen harmittaa, mutta ei taatusti aiheuta kauhua.

Ja Ranisen mukaan teonhan ei pitänyt edes Saaran asunnossa tapahtua vaan tarkoitus oli, että Unsal olisi lähtenyt Anderssonin ja Leinosen matkaan sieltä eteenpäin ja Raninen palannut kaupunkiin hankkimaan itselleen alibia tekoajaksi. Jostain syystä Leinonen teon siellä kuitenkin aloitti. Eikö Leinonen ollut suunnitelmasta tietoinen vai nopeutettiinko suunnitelmaa, kun Unsal oli kysellyt Raniselta, että koska palataan kaupunkiin. Ehkä Leinonen teki johtopäätöksen, ettei Unsalia saada lähtemään heidän matkaansa ilman Ranista.
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 8:45 am
Jos Aarnio oli tietoinen tästä murhasta, niin miten hän laittaa huumerikosepäilynä kuuntelun päälle? Eikö hänen pitäisi pelätä, että siellä kuuntelussa miehet puhuvat Vilhusesta ja hänestä tai ainakin vihjaavat "suurempiin" tekijöihin? Kuvittelisi, että kahden ammattikonnan (Leinonen ja Andersson) puuttuminen huumetouhuista aiheuttaisi Vilhusen jengille ongelmia? Mikä intressi majakka Vilhusella on päästä eroon näistä perävaunuista?

Lähtökohtaisesti poliisin ei pitäisi pelätä mitä tietoja telekuuntelussa tulee ilmi. Aarnio voi olla tietysti erikoistapaus. Tässä vaiheessahan ei tiedetty Vilhusen olevan Aarnion tietolähde. Eli Aarnio kyllä tiesi Vilhusen ja Vilhunen Aarnion, mutta tekijät eivät tienneet tästä kytkennästä mitään, joten Aarnion nimi ei olisi voinut tulla edes ilmi. Jos Vilhusen nimi olisi tullut ilmi siitä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Jos Aarniolla olisi mahdollisuus ja halu kontrolloida telekuuntelutietoja, niin hän olisi voinut laittaa tälläiset osiot syrjään tai sitten vaan hyväksyä, että Vilhunen kärähti. Ei se Aarnion näkökulmasta mikään erikoistilanne olisi ollut, Vilhunen oli istunnut ennekkin. Itse alunperin Vilhunen tutustui Aarnioon Aarnion isoveljen kautta, joka istui tuomiota Vilhusen kanssa samassa paikassa.

Toinen asia on, että näihin tehtäviin valitaan pääasiassa niitä henkilöitä, joihin luotetaan. Ja siihen kuuluu se, että tehtävän suorittamisen kannalta tarpeettomia nimiä ei huudella ja muutenkin pyritään pitämään suut kiinni. Andersson kuitenkin jäi tilakuuntelussa, mutta ei telekuuntelussa kiinni eikä hänkään siellä puhunut toimeksiantajasta. Tai ainakaan sellaista telekuuntelutietoa ei murhatutkinnalla ole ollut käytössä.

metsätonttu

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja metsätonttu » Ma Syys 28, 2020 10:32 am

teppo kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 9:11 am
Nicht schuldig kirjoitti: Kuvittelisi, että kahden ammattikonnan (Leinonen ja Andersson) puuttuminen huumetouhuista aiheuttaisi Vilhusen jengille ongelmia?
Näyttääkö siltä, että Vilhusen asema olisi tapahtuneen johdosta heikentynyt seuraavina vuosina?
Ranisen kommentoinnin mukaan Leinonen ja Andresson olivat vahvistaneet asemiaan järjestäytyneessä rikollisuudessa. Tällöin Vilhusen motiivi saada Leinonen ja Andersson pois kentällä olisi perustunut siihen, että hän halusi vankistaa ja turvata omaa johtoasemaansa poistamalla potentiaaliset haastajat.

Nicht schuldig
Hercule Poirot
Viestit: 2200
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig » Ma Syys 28, 2020 4:46 pm

metsätonttu kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 10:11 am
Kuvitella voi tietenkin mitä vain, mutta tuskin Vilhunen sentään kauhuissaan on ollut. Mies on ollut kuitenkin Suomessa järjestäyneen rikollisuuden keulahahmoja ellei jopa aivan se ykkösmies. Organisaatiossa, joissa on tehty vakavia rikoksia mukaan lukien henkirikoksia, joista Vilhusen on täytynyt olla tietoinen. Mies on itsekin vankilatuomioita istunut, ne on niitä riskejä joita järjestäytyneessä rikollisuudessa toimiminen tuo mukanaan. Voihan se kauniisti sanoen harmittaa, mutta ei taatusti aiheuta kauhua.

Lähtökohtaisesti poliisin ei pitäisi pelätä mitä tietoja telekuuntelussa tulee ilmi. Aarnio voi olla tietysti erikoistapaus. Tässä vaiheessahan ei tiedetty Vilhusen olevan Aarnion tietolähde. Eli Aarnio kyllä tiesi Vilhusen ja Vilhunen Aarnion, mutta tekijät eivät tienneet tästä kytkennästä mitään, joten Aarnion nimi ei olisi voinut tulla edes ilmi. Jos Vilhusen nimi olisi tullut ilmi siitä olisi ollut kaksi vaihtoehtoa. Jos Aarniolla olisi mahdollisuus ja halu kontrolloida telekuuntelutietoja, niin hän olisi voinut laittaa tälläiset osiot syrjään tai sitten vaan hyväksyä, että Vilhunen kärähti. Ei se Aarnion näkökulmasta mikään erikoistilanne olisi ollut, Vilhunen oli istunnut ennekkin. Itse alunperin Vilhunen tutustui Aarnioon Aarnion isoveljen kautta, joka istui tuomiota Vilhusen kanssa samassa paikassa.

Toinen asia on, että näihin tehtäviin valitaan pääasiassa niitä henkilöitä, joihin luotetaan. Ja siihen kuuluu se, että tehtävän suorittamisen kannalta tarpeettomia nimiä ei huudella ja muutenkin pyritään pitämään suut kiinni. Andersson kuitenkin jäi tilakuuntelussa, mutta ei telekuuntelussa kiinni eikä hänkään siellä puhunut toimeksiantajasta. Tai ainakaan sellaista telekuuntelutietoa ei murhatutkinnalla ole ollut käytössä.
Itse asiassa Vilhusen puolustusasianajaja on kertonut, että ”Vilhunen oli järkyttynyt ja vihainen kun kuuli, että murha on kaikesta huolimatta päässyt tapahtumaan. Hän ei voi käsittää sitä, että poliisi ei ole toiminut niin tehokkaasti, että rikos olisi estetty”, vastineessa todetaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex- ... #gs.gryw8p

Voi olla, että Vilhunen luotti siihen, ettei häntä sotketa tähän asiaan. Eikä olisi sotkettukaan, jos Raninen ja kumppanit eivät lukisi Hesaria. Raninen kertoo, että kaikki alkoi vuodesta 2013 kun Hesarissa oli juttua Aarnion kytköksistä ja siitä alkoi palapelin rakentaminen, jolloin kaikki alkoi osua yksiin. Mutta ihmeellistä tarinassa on se, että näiden rikollisten olisi täytynyt itse olla keskiössä siinä mitä tapahtuu. Eikö kukaan heistä nähnyt tai kuullut mitään tästä Ranisen mukaan taustalla toimivasta Suomen suurimmasta salakuljettajasta? Tarvittiinko siihen Hesarin toimittajien kirjoittama juttu, jotta palapeli alkaisi aueta kymmenen vuoden jälkeen mikäli siis tarina Aarnion roolista tapahtumissa olisi totta?

Nicht schuldig
Hercule Poirot
Viestit: 2200
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig » Ma Syys 28, 2020 5:04 pm

metsätonttu kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 10:32 am
teppo kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 9:11 am
Nicht schuldig kirjoitti: Kuvittelisi, että kahden ammattikonnan (Leinonen ja Andersson) puuttuminen huumetouhuista aiheuttaisi Vilhusen jengille ongelmia?
Näyttääkö siltä, että Vilhusen asema olisi tapahtuneen johdosta heikentynyt seuraavina vuosina?
Ranisen kommentoinnin mukaan Leinonen ja Andresson olivat vahvistaneet asemiaan järjestäytyneessä rikollisuudessa. Tällöin Vilhusen motiivi saada Leinonen ja Andersson pois kentällä olisi perustunut siihen, että hän halusi vankistaa ja turvata omaa johtoasemaansa poistamalla potentiaaliset haastajat.
Kuvittelisi, että rikollisjengissä olisi parasta se, että mahdollisimman moni on vahva tekijä. Mitä se Vilhunen jengin johtajana tekisi miehillä, jotka eivät ole halukkaita ottamaan koviakin riskejä? Oliko Vilhusen asema jotenkin uhattuna? Ihmeellisesti nämä samat miehet mm. Leinonen olivat kuulusteluissa käytännössä vaiti ja sitten kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen he ovatkin alkaneet puhua juuri Vilhusen päälle? Miten muistot pyöräsuojavarastossa käynnistä nyt putkahtavat mieleen? Eikö sen kymmenen vuoden aikana näitä olisi tullut muistella jo useampaankin kertaan. "Päätekijä" juoksentelee vapaana ja me istutaan täällä elinkautista? Luulisi ketuttavan varsinkin, kun nyt tämän uuden tulkinnan mukaan Vilhunen olisi jonkinlainen yllyttäjä tähän tekoon, samalla vieläpä vasikka, jolla on yhteisiä bisneksiä Suomen kovimman huumeiden salakuljettajan kanssa?

teppo
Sherlock Holmes
Viestit: 3147
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo » Ma Syys 28, 2020 5:18 pm

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 4:46 pm
... Eikö kukaan heistä nähnyt tai kuullut mitään tästä Ranisen mukaan taustalla toimivasta Suomen suurimmasta salakuljettajasta? Tarvittiinko siihen Hesarin toimittajien kirjoittama juttu, jotta palapeli alkaisi aueta kymmenen vuoden jälkeen mikäli siis tarina Aarnion roolista tapahtumissa olisi totta?
Olet nyt kohtuuton. Kun niin kovasti kehutut Helsingin huumepoliisit eivät työuransa aikana havainneet pomonsa ja kaverinsa syyllistyneen jatkuvasti törkeisiin rikoksiin, niin mitenkäs ajattelet, että näiden elinkautista lusivien vankien olisi pitänyt se pystyä linnasta käsin paremmin selvittämään?
Nicht schuldig kirjoitti: Luulisi ketuttavan varsinkin, kun nyt tämän uuden tulkinnan mukaan Vilhunen olisi jonkinlainen yllyttäjä tähän tekoon, samalla vieläpä vasikka, jolla on yhteisiä bisneksiä Suomen kovimman huumeiden salakuljettajan kanssa?
En saa selville, mitä yrität kysyä tässä. Jos henkilöt eivät kiinni jäädessään ajatelleet, että heitä olisi jotenkin vedätetty, niin miksi he olisivat kertoneet kenenkään osallisuudesta asiaan? Olin ymmärtänyt niin, että Vilhusen ja Aarnion yhteyden paljastuminen oli henkilöiden motiivi alkaa puhua.

metsätonttu

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja metsätonttu » Ma Syys 28, 2020 6:29 pm

Nicht schuldig kirjoitti: Vilhunen oli kauhuissaan saatuaan tietää, että murha suoritettiin asunnossa
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 4:46 pm
Itse asiassa Vilhusen puolustusasianajaja on kertonut, että ”Vilhunen oli järkyttynyt ja vihainen kun kuuli, että murha on kaikesta huolimatta päässyt tapahtumaan. Hän ei voi käsittää sitä, että poliisi ei ole toiminut niin tehokkaasti, että rikos olisi estetty”, vastineessa todetaan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex- ... #gs.gryw8p
Sitä epäilin, ettei Vilhunen olisi ollut kauhuissaan, mutta varmasti on ollut vihainen jos murha on suoritettu Saaran asunnossa vaikka jos sen olisi pitänyt tapahtua muualla kuten Ranisen käsityksen mukaan olisi. Puolustusasianajaja ajaa juttua Vilhusen näkökulmasta ja Vilhusella ei ole lain mukaan velvoitetta kertoa asioita, jotka toimivat häntä vastaan. Joten ei puolustusasianajajan näkökulmatkaan ole mikään absoluuttinen totuus.
Nicht schuldig kirjoitti: Voi olla, että Vilhunen luotti siihen, ettei häntä sotketa tähän asiaan. Eikä olisi sotkettukaan, jos Raninen ja kumppanit eivät lukisi Hesaria. Raninen kertoo, että kaikki alkoi vuodesta 2013 kun Hesarissa oli juttua Aarnion kytköksistä ja siitä alkoi palapelin rakentaminen, jolloin kaikki alkoi osua yksiin. Mutta ihmeellistä tarinassa on se, että näiden rikollisten olisi täytynyt itse olla keskiössä siinä mitä tapahtuu. Eikö kukaan heistä nähnyt tai kuullut mitään tästä Ranisen mukaan taustalla toimivasta Suomen suurimmasta salakuljettajasta? Tarvittiinko siihen Hesarin toimittajien kirjoittama juttu, jotta palapeli alkaisi aueta kymmenen vuoden jälkeen mikäli siis tarina Aarnion roolista tapahtumissa olisi totta?
Palapeli rikollispiireissä alkoi loksahdella siinä vaiheessa kohdilleen, kun tuli tieto, että Vilhunen oli Aarnion tietolähde. Ja tätä eivät ole kommentoineet pelkästään Raninen, Andersson tai Leinonen vaan esimerkiksi myös Mika Ilmén tai Lauri "Late" Johansson.

metsätonttu

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja metsätonttu » Ma Syys 28, 2020 6:55 pm

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 5:04 pm
Kuvittelisi, että rikollisjengissä olisi parasta se, että mahdollisimman moni on vahva tekijä. Mitä se Vilhunen jengin johtajana tekisi miehillä, jotka eivät ole halukkaita ottamaan koviakin riskejä? Oliko Vilhusen asema jotenkin uhattuna?
Rikollisjärjestöissä johtajan asema on helposti uhattuna kun joku katsoo olevansa kynevä sen homman itselleen saamaan. Siihen tarvitaan tukea muusta ryhmästä ja tätä Vilhunen pystyi kontrolloimaan ilmiantamalla mahdollisia uhkia ja estämään mahdollisen opposition syntymistä. Vilhunen itse ei ollut suoran toiminnan miehiä, joten hänellä oli muut keinot hallita kokonaisuutta.
Ihmeellisesti nämä samat miehet mm. Leinonen olivat kuulusteluissa käytännössä vaiti ja sitten kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen he ovatkin alkaneet puhua juuri Vilhusen päälle? Miten muistot pyöräsuojavarastossa käynnistä nyt putkahtavat mieleen? Eikö sen kymmenen vuoden aikana näitä olisi tullut muistella jo useampaankin kertaan. "Päätekijä" juoksentelee vapaana ja me istutaan täällä elinkautista? Luulisi ketuttavan varsinkin, kun nyt tämän uuden tulkinnan mukaan Vilhunen olisi jonkinlainen yllyttäjä tähän tekoon, samalla vieläpä vasikka, jolla on yhteisiä bisneksiä Suomen kovimman huumeiden salakuljettajan kanssa?
Tätä aihetta oli perusteltu jo aiemmin, joten en lähde toistamaan.

Lihavoituun osuuteen sen verran, että ei mitään luulisi ketuttavan vaan varmasti ketuttaa järjestäyneen rikollispiirien sisällä ja ketuttaa vielä pitkään se, että järjestäyneen rikollisuuden kärkihahmo toimi poliisin tietolähteenä eli rikollisten terminologiassa vasikkana. Oletan, että Vilhusta ketuttaa vielä enemmän. Vilhusia on vain yksi, johon tämä ketutus kohdentuu, mutta niitä kohdentajia on monta. Vilhusella ei varmasti ole ollut kovin kivaa eikä heti tule olemaankaan. Jos sanoin aikaisemmin, että Vilhunen ei ole ollut kauhuissaan Unsalin murhan tekopaikasta johtuen, mutta käryämisestään vasikkana saattoi jo jonkin verran olla. Ensimmäisestä ei tule korkeintaan kuin linnatuomio, jälkimmäisestä voi joutua henkirikoksen uhriksi.

Nicht schuldig
Hercule Poirot
Viestit: 2200
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig » Ma Syys 28, 2020 8:45 pm

metsätonttu kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 6:55 pm

Leinonen tuli vankilasta kesän 2003 alussa yhden putkikassin kanssa Saaran asuntoon. Sen jälkeen miehelle keksi Vilhunen sijoituspaikan toisen kämppäkaverina. En nyt millään haluaisi viisastella, mutta ei tämä nyt suureen johtajuuteen viittaa. Se, että Late keksii itse vankilassa ollessaan nimittämään Leinosen NBK:n kenraaliksi ei siinäkään virassa liene kehumista varsinkaan, kun tarina ei kerro ottiko Leinonen pestiä ylipäätään vastaan. Leinonen onnistui siis olemaan vapaalla käytännössä vain muutaman kuukauden.

Ymmärrän toki, että Vilhusen asema ei tänä päivänä ole kovin kehuttava. Mutta eikö sinustakin ole mielenkiintoista, että tämä Vilhunen ei kelvannut yhdellekään tuomarille vasikaksi huumerikosoikeudenkäynnissä? Eikö tässä mielestäsi ole mitään ristiriitaa? Esiin ei silloin tullut myöskään mitään ongelmia siinä, että kuinka "kauhistunut" siinä vaiheessa Vilhusen on täytynyt ollakaan. Tosin Late ei silloin ollut oikeudessa kertomassa, että elinaika saattaisi olla muutamia minuutteja.

On aika vaikea uskoa sitä, ettei Vilhunen olisi ollut jos ei nyt ihan kauhistunut niin varmasti hyvin huolissaan siinä vaiheessa, kun hänet olisi voitu liittää murha-asuntoon. Ei ole mielestäni millään tavalla uskottavaa, että Vilhunen olisi olkiaan kohauttaen yrittänyt sitten vähätellä riskiä joutua liitetyksi näihin tekijöihin. Siellähän oli myöskin puhelinyhteyttä ja vaikka mitä. Hänet olisi voitu hyvinkin liittää tähän palkkamurhaan, mutta uskon, että tutkijat tekivät viisaita ratkaisuja ja liittivät oikeat tekijät ja toimeksiantajan tekoon.

Varmasti on epämiellyttävää nyt havaita, että Aarnio tunsi ja tiesi Vilhusen. Aarnio oli poliisi tapahtumahetkellä. Varmasti on vieläkin epämiellyttävämpää se, että Vilhunen kertoo nyt olevansa tietolähde. Ja aivan varmasti on raivostuttavaa käsittää, että Vilhunen toimi poliisin apurina tekijöiden kiinni saamisessa. Mutta tuskin Vilhunen olisi halunnut mennä istumaan elinkautista teosta, jota hän ei tunnusta. Mietitäänpä hieman 15 vuotta vankilassa vaiko vasikkana mutta ainakin vapaana. En nyt tiedä kumpi on pahempi vaihtoehto, ehkäpä pahin on se, että linnassa ja vasikkana. Näin sanoi muistaakseni Sievälä.

Nicht schuldig
Hercule Poirot
Viestit: 2200
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig » Ma Syys 28, 2020 9:03 pm

teppo kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 5:18 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 4:46 pm
... Eikö kukaan heistä nähnyt tai kuullut mitään tästä Ranisen mukaan taustalla toimivasta Suomen suurimmasta salakuljettajasta? Tarvittiinko siihen Hesarin toimittajien kirjoittama juttu, jotta palapeli alkaisi aueta kymmenen vuoden jälkeen mikäli siis tarina Aarnion roolista tapahtumissa olisi totta?
Olet nyt kohtuuton. Kun niin kovasti kehutut Helsingin huumepoliisit eivät työuransa aikana havainneet pomonsa ja kaverinsa syyllistyneen jatkuvasti törkeisiin rikoksiin, niin mitenkäs ajattelet, että näiden elinkautista lusivien vankien olisi pitänyt se pystyä linnasta käsin paremmin selvittämään?
Nicht schuldig kirjoitti: Luulisi ketuttavan varsinkin, kun nyt tämän uuden tulkinnan mukaan Vilhunen olisi jonkinlainen yllyttäjä tähän tekoon, samalla vieläpä vasikka, jolla on yhteisiä bisneksiä Suomen kovimman huumeiden salakuljettajan kanssa?
En saa selville, mitä yrität kysyä tässä. Jos henkilöt eivät kiinni jäädessään ajatelleet, että heitä olisi jotenkin vedätetty, niin miksi he olisivat kertoneet kenenkään osallisuudesta asiaan? Olin ymmärtänyt niin, että Vilhusen ja Aarnion yhteyden paljastuminen oli henkilöiden motiivi alkaa puhua.
Ilmeisesti kuitenkin linnasta käsin nämä elinkautisvangit onnistuivat kehittelemään uuden tarinan murhasta, jonka he itse suorittivat. Uusi versio sisältää ajatuksen siitä, että oikeastaan joku toinen tai paremminkin jotkut toiset yllyttivät heitä tähän. Se joku toinen sitten hyötyi tästä, tosin ei kerrota millä tavalla muuten kuin otaksutaan yhden saaneen sulan hattuunsa ja toisen onnistuneen torpedoimaan näitten torpedojen nousun rikollismaailman huipulle. Nämä henkilöt eivät pukahtaneetkaan mistään Vilhusista tai Aarnioista kymmeneen vuoteen mitään. Yhtäkkiä he keksivät tarinan, jonka alku pohjautuu toimittajien tekemiin juttuihin. Sitten pahaksi onneksi tuomarit eivät jostain syystä kyenneet ymmärtämään, että Vilhunen ja muut tarinassa esille tulleet hahmot antoivat poliisille tietoa tai olivat poliisiin yhteydessä mahdollisesti omista syistään tai turvaa hakien. Tuomarit noudattivat vanhaa hyvää tapaa ratkaista asiat siten kuin syyttäjä ne esittää. Nyt seuraavassa oikeudenkäynnissä asiat menivät päälaelleen, poliisit kertoivat itse tietolähdetoiminnastaan ja nyt nämä huumepuhelimet olivat todisteena poliisin operaatiopuhelimista. Nyt jatko-osassa on Vilhunen aivan oikea ja peräti ohjattu tietolähde, joka todistaa tämän tietolähdeasemansa perusteella Aarnion osallisuuden henkirikokseen, jonka juridinen käsittely toimii siten, että Aarnio ei estänyt henkirikosta.

teppo
Sherlock Holmes
Viestit: 3147
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo » Ma Syys 28, 2020 9:40 pm

Nicht schuldig kirjoitti: Hänet olisi voitu hyvinkin liittää tähän palkkamurhaan, mutta uskon, että tutkijat tekivät viisaita ratkaisuja ja liittivät oikeat tekijät ja toimeksiantajan tekoon.
Hämmentävää, että et mitenkään kykene hahmottamaan sellaista pikku juttua, että liittämistä ei tapahdu, jos siihen voi ratkaisevasti vaikuttaa tekijän rikoskumppaniksi myöhemmin osoittautunut Aarnio. Rikoksia tekevälle henkilölle on eduksi, jos hänellä on asioihin vaikuttamaan pystyvä kaveri poliisissa. Tämä kaveri taas joutuu ratkaisemaan, voiko ja kannattaako hänen puuttua asioihin, jos se samalla tarkoittaisi omien muiden näkökulmasta ikävien asioiden mahdollista paljastumista.

teppo
Sherlock Holmes
Viestit: 3147
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo » Ma Syys 28, 2020 9:50 pm

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Syys 28, 2020 9:03 pm
Nämä henkilöt eivät pukahtaneetkaan mistään Vilhusista tai Aarnioista kymmeneen vuoteen mitään.
Käydäänkö täällä poikkeuksellisen hitaalla taas? Jos Vilhunen liittyi Unsalin murhaan, elinkautista lusivien ei varsinaisesti kannattanut pukahtaa asiasta. Ymmärrätkö, että siitä ei olisi ollut heille mitään hyötyä mutta että heillä oli oikein hyvät syynsä tajuta, että siitä voisi olla harmia?

Vastaa Viestiin