Jari Aarnion elinkautinen

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Hovioikeus alkaa puida Jari Aarnion ainutlaatuista murhatuomiota – Professori: Lopputulosta aivan mahdoton ennustaa

Helsingin hovioikeus ryhtyy maanantaina puimaan murhatuomiota, joka on Suomessa ainut laatuaan.
–  Tämä oikeudenkäynti on ainakin Suomen tasolla aivan ainutlaatuinen. Epävarsinaiseen laiminlyöntiin perustuvaa vastuuta on oikeuskäytännössä sovellettu melkein pelkästään tuottamuksellisten (tekijän huolimattomuudesta johtuneiden) rikosten yhteydessä. Esimerkkinä voi mainita vaikka tapauksen, jossa talon katolta putosi jäätä ja ohikulkija kuoli. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta, sanoo Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki.

Mitä Aarnio tiesi?
–  On selvää, että vaikka poliisilla esimerkiksi poliisilain perusteella on hyvinkin laajat velvollisuudet, yleinen velvollisuus huolehtia ihmisten turvallisuudesta ei suoraan yksinään riitä luomaan vaadittavaa vastuuta. Vastuun pitää olla yksilöidympää ja henkilöidympää, Kimpimäki selittää.
–  Onko rikosuhasta ollut niin yksilöityä tietoa, että se on luonut yksilöidyn vastuuaseman, vai onko kyseessä ollut yleisluontoinen huhu, kuten puolustus sanoo? Tämä liittyy myös sen arviointiin, kuinka tehokkaita muut mahdolliset toimintavaihtoehdot olisivat tilanteessa olleet.

Mitä olisi voitu tehdä?
Jotta teko voidaan tuomita epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena, tekijällä on pitänyt olla mahdollisuus ryhtyä tehokkaisiin toimiin seurauksen estämiseksi, mutta hän ei ole tehnyt niin.
Näyttökysymykset ovat jutussa huomattavan hankalia, mikä tekee mahdottomaksi ennustaa, mikä lopputulos tulee olemaan hovioikeudessa ja mahdollisesti edelleen korkeimmassa oikeudessa.

Miten ex-jengipomo Vilhusen puheita arvioidaan?
Paljon riippuu myös siitä, miten hovioikeus arvioi Aarnion kanssasyytetyn ja käräjiltä vapauttavan tuomion saaneen ex-jengipomo Keijo Vilhusen kertomaa. Syyttäjä sanoo, että Vilhunen osallistui murhan järjestelyihin ja vaatii tälle hovioikeudessa elinkautista murhasta.

Jatkuuko käsittely KKO:ssa?
–  KKO on ottanut näyttökysymyksiä käsiteltäväkseen vähemmän, mutta jos asiaa pystytään perustelemaan esimerkiksi juuri tähän epävarsinaiseen laiminlyöntirikokseen ja vastuuasemaan liittyvillä oikeudellisilla kysymyksillä, juttu saattaa hyvinkin päätyä korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.

Lisää Ilkka-Pohjalaisessa: https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kot ... 1.16610031

Avatar
matolaatikko
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 2:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja matolaatikko »

Hovioikeudessa alkaa sellaisen lain rikkomiseen liittyvä käsittely, mitä ei ole ollut edes olemassa tapahtumahetkellä.
Kauhea vouhkaaminen aikanaan oli muuntohuumeista, että onko yhdistettä rekisteröity huumausaineeksi ja kirjattu sellaisena lakiin, jos ei ollut, niin paketti jatkoi tullin pöydältä vastaanottajalle, vaikka kysymyksessä oli amfetamiinijohdannainen.
Ei mitään perusteita tuomita Aarniota elinkautiseen. Oikeasti ei olisi edes silloin, jos olisi ollut kaikki tiedot tulevasta tapahtumasta A4:na nenän edessä.

Avatar
matolaatikko
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 2:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja matolaatikko »

Syyttäjä kuunnellut kiimassa, kun rikoksesta aikanaan elinkautisen saaneet ammattirikolliset ovat tyrkyttäneet Aarniota ja Vilhusta heille. Mitään motiivia heillähän ei ole ollut tällaiseen, eihän.?
Vilhusen kertomukset ovat vaihtuneet useaan otteeseen, liittyen siihen tiesikö hän, että turkkilainen tapetaan.
Haavistolle voisi tehdä mielentilatutkimuksen kaiken varalta. Puhutaan kuitenkin yhteiskunnan varojen käytöstä, kaiken muun lisäksi.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Helsingin hovioikeuden käsittely Aarnion osuudesta turkkilaisen rikollisen väkivaltaiseen kuolemaan on alkanut:
IL seuraa: Jari Aarnio on saapunut Helsingin hovioikeuteen – käsittely alkaa

Jari Aarnio tuomittiin Volkan Ünsalin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen Helsingin käräjäoikeudessa.

Jari Aarnio hovioikeudessa 23.8. Oikealla asianajajansa Riitta Leppiniemi. Kuva Mikko Huisko / IL.
Jari Aarnio hovioikeudessa 23.8. Oikealla asianajajansa Riitta Leppiniemi. Kuva Mikko Huisko / IL.
Aarnio_hovissa.jpg (32.07 KiB) Katsottu 7450 kertaa
Jari Aarnio vaatii murhatuomionsa kumoamista, ja syyttäjät puolestaan vaativat entisen rikollispomon Keijo Vilhusen tuomitsemista murhasta.

9:15 Käsittely alkaa
Aarnio on saapunut oikeuden eteen yhdessä asianajansa Riitta Leppiniemen kanssa. Toinen syytetty Keijo Vilhunen seuraa istuntoa videoyhteyden päässä Sulkavan vankilasta.

Ensimmäisenä käsittelypäivänä on tiedossa asiaesittelyjä, eli syyttäjä ja molempien vastaajien puolustukset kertovat, mistä asiassa heidän mielestään on kyse ja miten tapahtumat ovat heidän mielestään edenneet. Asiaa istutaan hovioikeudessa marraskuuhun saakka.

9:38 Käräjäoikeuden tuomio lyhyesti
Oikeuden puheenjohtaja Markku Laine käy pääpiirteittäin läpi Helsingin käräjäoikeuden antamaa tuomiota. Käräjäoikeus tuomitsi Jari Aarnion elinkautiseen vankeuteen viime vuoden joulukuussa epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena Volkan Ünsalin murhasta. Helsingin käräjäoikeus samalla hylkäsi Keijo Vilhusta vastaan ajetun syytteen murhasta. Kysymys on ollut 16.10.2003 Helsingin Vuosaaressa tapahtuneesta henkirikoksesta, josta on aikaisemmin tuomittu neljä henkilöä elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeuden mukaan Aarnio järjesti rikosta suunnitelleisiin henkilöihin kohdistuvaa tarkkailua ja muun muassa puhelinkuuntelua. Aarnio ei kertonut tiedossaan olleesta henkirikossuunnitelmasta tarkkailutoimia suorittaneille poliiseille vaan piti tiedon itsellään. Aarnio tiesi käräjäoikeuden mukaan suunnitelman konkreettisuudesta ja siitä, että Ünsaliin kohdistunut uhka oli todellinen ja välitön. Kyseessä on niin sanottu epävarsinainen laiminlyöntirikos. Aarnion ei siis väitetä aktiivisesti osallistuneen henkirikokseen tai sen suunnitteluun vaan jättäneen sen estämättä.

Aarnio itse kiistää syyllistyneensä murhaan ja vaatii vapautusta rikos- ja korvausvastuusta. Hän valitti sekä näytön arvioimisesta että oikeudellisesta

10:23 Asiaesittelyt alkavat: Syyttäjät ensin
Syyttäjät käyvät tapahtumien kulkua läpi jo 2000-luvun alusta, jolloin vankilassa perustettiin rikollisjärjestö M.O.R.E. (Me Olemme Rikollisten Eliittiä). Perustajat olivat Keijo Vilhunen, Lauri Johansson ja Tarki Kangas. Jäseniin kuului myös Raimo Andersson, joka sittemmin oli yksi Volkan Ünsalin murhaajista Olennaisiksi asioiksi syyttäjät nostavat myös sen, että Janne Raninen sekä Keijo Vilhunen tutustuivat toisiinsa jo Jokelan vankilassa 2000-luvun alussa.

Vuodesta 2003 syyttäjät nostavat sen, että Ruotsin poliisi sai Aarniolta tiedon kesäkuussa 2003, että Ünsaliin kohdistuu henkirikoksen uhka Ranisen taholta. Samoihin aikoihin Raninen vapautuu vankilasta ja matkustaa myöhemmin Espanjaan tapaamaan Gonzalez Carmonaa. Tapaamisen agendana on sopia se, että Raninen houkuttelee Ünsalin Suomeen tapettavaksi.

Myöhemmin vuonna 2003 Raninen ja Andersson lähtevät Ruotsiin. Samaan aikaan Ünsal ilmoittautuu irrottautuvansa todistajansuojelusta ja lähtee Ranisen kanssa laivalla Suomeen. Ünsal majoittuu Ranisen luokse Helsingin keskustassa sijaitsevaan asuntoon. Syyttäjien mukaan merkittävää on se, että Ruotsin poliisi saa Aarniolta tiedon, että Ünsal on Suomessa Ranisen luona ja Ruotsin poliisi kirjaa tiedon ylös.

Yksi tärkeä syyttäjien todistaja on poliisi, joka 29.-30.9.2003 tarkkaili Aarnion käskystä kiinteistöä Herralassa. Syyttäjien mukaan tarkkailu johtui henkirikosuhasta. Omakotitalo oli Anderssonin järjestämä "tukikohta" ruotsalaiselle ryhmälle, jonka alun perin piti suorittaa murha. Ruotsalaiset eivät murhahankkeeseen kuitenkaan ryhtyneet.
...

16.10.2003 Leinonen tapaa Vilhusen, ja kertoo, että Ünsalin asia on hoidettu. Leinonen ja Vilhunen sopivat tapaamisen myöhemmäksi ajankohdaksi. Saman päivän iltana Helsingin poliisille soitetaan vihjepuhelu jo tapahtuneesta henkirikoksesta. Puhelun soittaja on syyttäjän mukaan Aarnion alainen poliisi. Murhatutkinta käynnistyy syyttäjien mukaan samana päivänä. 21.10.2003 aloitetaan tekninen tutkinta asunnossa Vuosaaressa.
2005 Helsingin käräjäoikeus antaa tuomionsa: Andersson, Raninen ja Leinonen tuomitaan elinkauteen vankeusrangaistukseen murhasta. Saman vuoden lokakuussa hovioikeus antaa tuomionsa samassa asiassa. Tuomio pysyy samana.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Aarnion epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena elinkautiseen vankeusrangaistukseen viime vuoden joulukuun lopussa.
...
Enemmän täällä: Iltalehti
23.8.2021 08:30 ja päivittyen jatkuvasti

nettilinkit dl
Keijo Vilhunen seuraa istuntoa videoyhteyden päässä Sulkavan vankilasta.
Vilhunen on päässyt istumaan lähelle hänelle rakkaita seutuja. Mökki tjsp siinä muutaman kymmenen kilometrin päässä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Jatketaan yksinpuhelua...
Klo 11:05 Asiaesittelyt jatkuvat syyttäjien osalta

Syyttäjät aloittavat esittelemällä käsityksensä Vilhusen osallisuuden luonteesta. Se on heidän mukaansa murhan toimeksiantaja. Vilhusen tekovälineenä tapauksessa on ollut syyttäjien mukaan "sanat". Tällä syyttäjät meinaavat sitä, että Vilhusen sijaan likaisen työt ovat tehneet muut eli Andersson, Leinonen ja Raninen. Vilhusen asema rikollisryhmän johtajana on mahdollistanut sen, että se on vähentänyt hänen toimiaan ja mahdollistanut välikäsien käytön yhteydenpidossa Ruotsiin.

Syyttäjät kertaavat Vilhusen syyllisyyden puolesta puhuvan näytön. Näitä ovat muun muassa puhelut, todistajat ja Hotelli Hesperian tilakuuntelu. Etenkin puhelut ovat syyttäjien mukaan erittäin vahvaa ja suoraa näyttöä Vilhusta vastaan. Syyttäjät kertovat yhdeksi näytöksi myös kirjallisuuden. Tällä he meinaavat Janne Ranisen kirjoittamaa kirjaa "Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi", jossa Vilhusen syyllisyys murhaan ilmenee epäsuorasti.
...

Syyttäjät toteavat lopuksi, että poliisin näkyvä väliintulo olisi varmuudella estänyt murhan. Syyttäjien mukaan ei ole järkevää edes ajatella toisin. Aarnio olisi voinut syyttäjien mukaan siirtää murhan estämisen poliisin toisille yksiköille. Syyttäjien mukaan Aarnio olisi voinut ohjeistaa alaisiaan, jotka suorittivat tarkkailua ja telekuuntelua, reagoimaan tilanteeseen, jossa on henkirikoksen uhka.
...

Klo 13:20 Puolustuksen asiaesittely jatkuu
Puolustus mainitsee syyttäjien tärkeänä pitämän päivän 14.10.2003. Puolustuksen mukaan kyseisen päivän iltana Leinonen on Vilhusen luona syömässä kun Andersson poikkeaa paikalla hieman klo 22 jälkeen. Leinonen lähtee avaamaan alaovea Vilhusen jäädessä isännöimään vieraitaan. Leinonen ja Andersson ilmeisesti keskustelevat murhahankkeesta, mahdollisesti pyöräkellarissa.

Murhaa edeltävänä päivänä Puolustuksen mukaan Raninen ja Leinonen ovat toisiinsa useita kertoja yhteydessä, mutta Vilhunen ei. Illalla Andersson menee Ranisen kotiin, jossa myös Ünsal majaili. Seurue jatkaa ravintolaillan jälkeen Vuosaareen Leinosen luokse, jossa Ünsal tapetaan.
- Syytteeseen merkittynä tekoaikana tai sitä edellisenä päivänä Vilhusella ei edes väitetä olevan mitään yhteyttä väitettyihin rikoskumppaneihinsa, Fredman toteaa.
...

Illalla Vilhunen tapaa väitetyt rikoskumppaninsa, ja saa tietää murhan tapahtuneen edellisenä yönä. Puolustuksen mukaan Vilhunen soittaa tiedon jälkeen Aarniolle suutuspäissään ja tivaa, miten murha on päässyt tapahtumaan.

Puolustus kertaa Vilhusen toimet murhahankkeeseen liittyen. Vilhunen on kertonut viimeistään 2.6.2003 eli 4,5 kuukautta ennen murhaa poliisille, että Ünsaliin liittyvä murhahanke on vireillä ja siihen liittyy Janne Raninen. Murhan jälkeen puolestaan Vilhunen on välittänyt Aarniolle saamansa tiedon murhan tapahtumisesta edellisyönä, tekopaikan ja tekovälineen. Lisäksi Vilhunen on pyrkinyt aktiiviseen yhteydenpitoon murhahankkeeseen liittyneiden henkilöiden kanssa tietoja saadakseen.

Puolustus nostaa puheenvuorossaan esille sen, että Vilhusen puolustus ei voi lainkaan hyödyntää Vilhusen liittymän televalvontatietoja, jotka poliisi oli hankkinut ja sittemmin hävittänyt.
...

Vilhunen kiistää edelleen syyllistyneensä murhaan. Hän ei ole osallistunut murhan toimeenpanoa, jälkien peittelyä tai palkkion maksua koskevaan suunnitteluun tai sen järjestelyihin. Fredman kertaa kiistämisen perusteita. Vilhusen ilmiantaneet rikolliset valehtelevat kostaakseen Vilhuselle tämän yhteistyön Helsingin poliisin kanssa. Fredmanin mukaan myös ajatus siitä, että joku antaisi etukäteen tietoa murhasta poliisille, vaikka on siihen itse syyllistymässä on järjen vastainen ja väitteen alkuperäisen todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Tämä tarkoittaa Fredmanin mukaan sitä, että syyttäjien näytön tulisi olla poikkeuksellisen vahva, jotta järjenvastainen toiminta tulisi näytetyksi.
...

Käsittely jatkuu: Puolustus puhuu
Käsittely jatkuu jälleen tauon jälkeen. On puolustuksen vuoro pitää asiaesittelynsä. Ensimmäisenä käsitellään Keijo Vilhusen osuutta, ja sen pitää hänen asianajaja Markku Fredman.
- Se, että Vilhusen ja Aarnion on katsottu tehneen yhdessä rikoksen vuonna 2011 ei kerro mitään siitä, millainen heidän suhteensa oli 2003, Fredman toteaa.

Klo 13:41 Jari Aarnion asiaesittely alkaa

Leppiniemen mukaan asiassa on selvä kolmikanta-asetelma (syyttäjä, Aarnio ja Vilhunen) jossa ketkään kaksi eivät yhtä aikaa voi olla oikeassa. Syyttäjän mukaan molemmat syytteet eivät voi menestyä. Aarnio ja Vilhunen ovat Leppiniemen mukaan tässä asiassa suoraan vastapuolia toisilleen. Hänen mukaansa käräjäoikeus hämmästyttävästi päätyi uskomaan asiassa Vilhusta.

Leppiniemen mukaan käräjäoikeudessa ongelmana oli se, että käräjäoikeus pyrki aktiivisesti lähestymään asiaa riidattomien seikkojen listaamisen kautta. Leppiniemi nostaa esille myös sen, että ei ole ollut eikä ole siis riidatonta eikä siten myöskään asian taustaa ole se, että joku asia olisi mennyt niin kuin Raninen kirjassaan kirjoittaa.
- Riidatonta on, että Raninen on kirjoittanut, mutta onko se totta, Leppiniemi toteaa.

Leppiniemen mukaan Aarnio on tiennyt huumetutkinnoista ja osaa kertoa niistä. Aarnio ei ole kuitenkaan tiennyt murhasta mitään yksilöityä tai luotettavaa etukäteen. Aarniolla ei ole ollut tarkoitusta tai tahtoa tappaa, eikä hän ole suhtautunut asiaan hyväksyvästi.

Klo 14:32 Jari Aarnion asiaesittely jatkuu
Puolustuksen mukaan tietoisuus murhasuunnitelmien muutoksesta perustuu pelkästän Vilhusen kertomuksiin (jota syyttäjä väittää tekijäksi) Leppiniemi ottaa esille Vilhusen kertomuksen kronologian: yli 16 vuotta henkirikoksen jäkeen Vilhusen kertomus muuttuu sellaiseksi, että hän olisikin pyrkinyt estämään murhan tiedottamalla Aarniota. Tämä on Leppiniemen hämmästyttävää, ja hämmästyttävämpää on se, että käräjäoikeus huomioi tämän päätöksessään.
...

Leppiniemen mukaan käräjäoikeuden olennaisin väärä johtopäätös on että Aarnion olisi tullut varoittaa Ünsalia, antaa oikeaa ja ajantasaista tietoa, ja varoituksen seuruksena Ünsal olisi paennut.
Iltalehti
...käräjäoikeus hämmästyttävästi päätyi uskomaan asiassa Vilhusta.
...ja Ranisen kirjan tekstiä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

tutkijax
Agentti Scully
Viestit: 664
Liittynyt: To Heinä 14, 2016 1:47 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja tutkijax »

Kyllä on niin turhanpäiväistä (alunperinkin).haaskata yhteiskunnan varoja tähän tapaukseen, joka ikinen poliisi ja rosvo Suomessa, Ruotsisssa ja Turkissa, unsalin sukulaiset ja tuttavat ja ennen kaikkea unsal itse tiesi että häneltä lähtee henki heti kun ryömii piilostaan, ja kaikille heille oli parempi näin. Just let it be.

Avatar
matolaatikko
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 2:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja matolaatikko »

Uskomattoman epätoivoista, että motiivi olisi ollut, että Aarnio antoi kaikkien osapuolten tiedossa olevan murhan tapahtua, että Helsingin huumetoimisto ja Aarnio saisi kunniaa, koska heidän toteuttaman törkeisiin huumausainerikoksiin liittyvän kuuntelun avulla murha saatiin ratkaistua.
Vilhunen oli mukana, että saisi kunniaa Ruotsissa.
Enemmän vaan pistää miettimään, että onko nämä aluesyyttäjän omista aivoituksista peräisin. Vilhunen ei varmasti leikkisi elinkautisella kunnian takia, jota hänellä nyt oli noihin aikoihin ihan lahden molemmin puolin. Toki on tiennyt, kuten kaikki muutkin, että Volkkani vaihtaa kohta hiippakuntaa.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Muistin äsken, että Jari Aarniolla on tänään syntymäpäivä. Taidan sen kunniaksi ostaa muiden viikko-ostosteni lisäksi Alibi-lehden uusimman numeron, kun täällä ei kukaan enää ole Ünsalin murhatapaukseen liittyviä asioita jaksanut aktiivisesti pohtia:

https://alibi.fi/uutiset/jari-aarnio-al ... umnistina/
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Kipusisko
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Syys 08, 2021 9:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Kipusisko »

Aarnion huumesyytteissä voi olla perää, mutta murhakeissi on kummallinen. Jos Aarnio oli kertonut Ruotsin poliisille, että turkkilaisen henki on liipaisimella, ja tyyppi on itse irtautunut todistajansuojeluohjelmasta ja varoituksista piittaamatta tullut Suomeen, mitä Aarnion olisi pitänyt tehdä? Tai mitä olisi edes realistisesti voinut tehdä? Käräjäoikeuden logiikalla esim. Vilja Eerikan sosiaalivirkailijat olisi pitänyt tuomita elinkautiseen.

Avatar
matolaatikko
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 2:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja matolaatikko »

Kipusisko kirjoitti:
Su Syys 12, 2021 11:21 pm
Aarnion huumesyytteissä voi olla perää, mutta murhakeissi on kummallinen. Jos Aarnio oli kertonut Ruotsin poliisille, että turkkilaisen henki on liipaisimella, ja tyyppi on itse irtautunut todistajansuojeluohjelmasta ja varoituksista piittaamatta tullut Suomeen, mitä Aarnion olisi pitänyt tehdä? Tai mitä olisi edes realistisesti voinut tehdä? Käräjäoikeuden logiikalla esim. Vilja Eerikan sosiaalivirkailijat olisi pitänyt tuomita elinkautiseen.
Volkan olisi tarvinnut 24h/vrk henkivartion Suomessa oleskelun ajaksi, eikä poliisi olisi siihen ryhtynyt, kuin vasta sitten, jos tiedossa olisi ollut missä ja milloin henkirikos tulisi tapahtumaan.
Juttuhan on lähtenyt ammattirikollisten ilmiannosta, eli se siitä.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Kipusisko kirjoitti:
Su Syys 12, 2021 11:21 pm
Aarnion huumesyytteissä voi olla perää, mutta murhakeissi on kummallinen. Jos Aarnio oli kertonut Ruotsin poliisille, että turkkilaisen henki on liipaisimella, ja tyyppi on itse irtautunut todistajansuojeluohjelmasta ja varoituksista piittaamatta tullut Suomeen, mitä Aarnion olisi pitänyt tehdä? Tai mitä olisi edes realistisesti voinut tehdä?
Asiaa on käsitelty palstalla jo joitakin vuosia. Tuomion lukemalla selviää, että käräjäoikeus oli samaa mieltä syyttäjän kanssa siitä, että Aarnio olisi voinut kertoa murhahankkeesta Unsalille tiedossaan olevia seikkoja, joita Unsal ei tiennyt. Sen jälkeen olisi ollut Unsalin oma asia harkita, mitä tekee. Jos hänet olisi murhattu jossain muualla esim. myöhemmin Turkissa, niin se ei enää olisi Aarnion vastuulla. Olisi edes yrittänyt. Toinen vaihtoehto, jota syyttäjä esitti, olisi ollut, että Aarnio olisi kertonut murhaa suunnitteleville henkilöille, että hän tietää asiasta ja että Unsalin kuollessa tyypit ovat heti ensimmäisiä epäiltyjä. Tämmöistäkin olivat poliisit oikeudessa kuullun mukaan aiemmin harrastaneet. Joku voi harkita, kannattaako operaatioon ryhtyä, jos elinkautinen on varma. Semmoinenkin tuomiossa lukee, että Aarnio olisi voinut kertoa muille poliiseille, vaikkapa väkivaltarikosyksikön yleisjohtajalle Tolvaselle, että tämmöinen hanke on hänellä tiedossa.

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7176
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Vuosaaren palkkamurhan hovikäsittelyssä kuullaan ex-jengipomo Vilhusta, jonka murhasyyte kaatui käräjillä

Vuosaaren palkkamurhan hovioikeuskäsittelyssä kuullaan tänään ex-jengipomo Keijo Vilhusta.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion elinkautiseen liki 20 vuotta sitten tehdystä murhasta. Vilhusen syytteen käräjäoikeus sen sijaan hylkäsi.
Hovioikeudessa syyttäjä hakee United Brotherhoodin entiselle johtohahmolle elinkautista vankeusrangaistusta.

Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että Vilhunen olisi yhdessä murhasta aiemmin tuomittujen miesten kanssa tappanut Ünsalin tai osallistunut avunantajana päärikokseen. Oikeuden mukaan näyttö oli osittain riittämätön ja Vilhusen esittämä vaihtoehtoinen tapahtumakulku osittain mahdollinen ja siinä määrin uskottava, että hänen syyllisyydestään jäi varteenotettava epäily.

Syyttäjät ovat torjuneet väitteen siitä, että Vilhusen ilmiantaminen olisi ollut tuomittujen kosto. He katsovat, että asema rikollisryhmän johtajana suojasi Vilhusta vuosien ajan, kunnes muiden rikosjuttujen myötä paljastunut Aarnio-yhteistyö vei tältä sekä aseman että suojan rikollispiireissä.

Oikeus on aiemmin katsonut, että veriteon motiivi liittyi Tukholman Arlandan lentokentällä vuonna 2002 tehtyyn arvokuljetusryöstöön.
Volkan Ünsalin isä on sanonut Ünsalin vieneen yli kaksi miljoonaa kruunua ryöstösaaliista ja häipyneen Turkkiin. Ünsal myös kertoi ryöstöstä poliisille ja pääsi todistajansuojeluohjelmaan, josta hän irrottautui ennen kuolemaansa. Palkkamurhasta aiemmin tuomituista neljästä miehestä yksi on sanonut olleensa Arlandan ryöstön suunnittelija.

Ilkka-Pohjalaisesta: https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kot ... 1.17224507

Avatar
matolaatikko
Remington Steele
Viestit: 249
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 2:21 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja matolaatikko »

Vilhusen tarinakin on muuttunut moneen otteeseen. Mikä syy sillä oli kiistää jo heti ensi kuulusteluissa, jos oli tiennyt ja kertonut Aarniolle. Sehän olisi ollut kansalaisvelvollisuuden hoitamista. Mutta kun näin ei ollut ja nyt on pakko yrittää syöttää Aarnio koirille, että saa oman nahan pelastettua.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Aarnio toi oikeuteen vanhoja kalentereitaan, joista kävi ilmi, että olisi ollut sairauslomalla silloin kun syyttäjän mukaan on järjestänyt ûnsalin tarkkailua.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008275490.html

"Puolustus on toimittanut hovioikeudelle kaksi uutta todistetta. Ne ovat Aarnion ja hänen vaimonsa henkilökohtaiset kalenterit vuodelta 2003.

– Tämä on ollut takavarikossa ja palautettu sitten, Leppiniemi vastasi syyttäjä Perttu Könösen kysymykseen siitä, mistä Aarnion kalenteri on nyt ilmestynyt.

Kalentereissa on futisturnausten ja muiden arkisten menojen ohella merkintöjä muun muassa Aarnion sairauslomasta sillä viikolla, kun hän syyttäjien mukaan olisi järjestellyt Ünsaliin liittynyttä tarkkailua."
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Hermione
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5039
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: Jari Aarnion elinkautinen

Viesti Kirjoittaja Hermione »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ma Syys 20, 2021 10:47 am
Aarnio toi oikeuteen vanhoja kalentereitaan, joista kävi ilmi, että olisi ollut sairauslomalla silloin kun syyttäjän mukaan on järjestänyt ûnsalin tarkkailua.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008275490.html

"Puolustus on toimittanut hovioikeudelle kaksi uutta todistetta. Ne ovat Aarnion ja hänen vaimonsa henkilökohtaiset kalenterit vuodelta 2003.

– Tämä on ollut takavarikossa ja palautettu sitten, Leppiniemi vastasi syyttäjä Perttu Könösen kysymykseen siitä, mistä Aarnion kalenteri on nyt ilmestynyt.

Kalentereissa on futisturnausten ja muiden arkisten menojen ohella merkintöjä muun muassa Aarnion sairauslomasta sillä viikolla, kun hän syyttäjien mukaan olisi järjestellyt Ünsaliin liittynyttä tarkkailua."
Mielenkiintoinen todiste.

Onko poliisilla työvelvoitetta sairausloman aikana? Mitä tuonaikainen työaikalaki sanoo sanoo asiasta?

Vastaa Viestiin