Pelipuhelimet

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja pop »

Nimimerkki nicht schuldigt ei ymmärrä muutaman vuoden ja muutaman tuhannen sivun ihan samasta aiheeesta eilen viimeksi käydyn tekstin perusteella että :

A) puhelimet eivät paikanuu automaattisesti jatkuvasti ilman tapahtumia, vaan riippuen operaaattorista mallista jne johinkin väliajoin, vaikka olisivat samassa paikassa.
B)kortekallio-lampi avattu samana pvänä. 10 pvää myöh alkaa tapahtua. Kellonajalla ei ole siinä asiassa merkitystä.
C)ei uskalla vastaa kysmykseen myönnä olleensa jokaisella sivulla faktuaalisesti väärässä, oli Aarnio syyllinen tai ei.
D) kummatkin puhelimet paikantuneet pihlajamäkeen, se että et osaa tulkita ja lukea sitä, ei tarkoita etteikö niin olisi. Ei vaikka tarjoittemalla tuodaan sinulle.
E) Hovin sekä käräjien ero kun on että samoja(ja ylipäätään kaikkia teknisiä, kuten teletodisteita ei enää käydä uudestaan läpi vaan yleensä kyseesssä on uusi todistelu jne on edelleen voi voi jos et tajua että oikeussalissa sekä liitteissä jokaista teknistä paikantumista ei mainita uudestaaan. Sanoiko teppo muuten etttä nämä kaikki löytyvät liitteistä? , Oletko jo hankkinut ne?

Tällä et kuseta kuin itseäsi
pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja pop »

pop kirjoitti:Kun kerrat kieltäydyt vastaamasta itsellesi osoteettuihin kahteen kysymykseen, mutta jatkat valehtelua (alle vrk:n sisään), kerrottakoon muille että omassa postauksessasi aiemmin vastaat kysymykseesi:

"
Liittymät ovat liikkuneet 4.11.2011 kello 11.36 alkaen Pasilasta Hattelmalantieltä Munkkiniemeen ja takaisin Hattelmalantielle kello 11.36-13.47. ” käräjäoikeus sivu 119

”Sievälä-puhelin on paikantunut 4.11.2011 Itä-Pasilaan, josta se on siirtynyt Pihlajistoon ja myöhemmin Länsi-Pasilaan.” hovi sivu 85-86

"4.11.2011 noin kello 12.30 yhteen puhelimista on saapunut viestejä sen paikantuessa Munkkiniemessä olevaan tukiasemaan. Erästä toista puhelinta taas on käytetty Pihlajistossa olevassa tukiasemassa näiden teletapahtumien molemmin puolin eli noin 45 minuuttia ennen niitä sekä yli tunti niiden jälkeen." (hovi sivu 85-86)
Nyt ongelma tässä on vain se, että tällä hovioikeuden lauseella ja tulkinnalla hovioikeus kertoo, ettei -467/Romano ollut Pihlajistossa vaan ainoastaan Munkkinimen rantatiellä.
Väärin sekä valhetta tämäkin, sinun osaltasi.

1.7.21 Pihlajisto ja muut paikantumiset 4.11.2011
Sievälä-puhelin on paikantunut 4.11.2011 Itä-Pasilaan, josta se on siirtynyt
Pihlajistoon ja myöhemmin Länsi-Pasilaan. Päivän aikana on käytetty myös
Romano-puhelinta, minkä lisäksi illalla on otettu käyttöön Kortekallio-Lam-
pi-puhelin. iksi käräjäoikeus kirjoitti, että -467/Romano oli Pihlajistossa? Mistä käräjäoikeus sai tällaisen tiedon?
Operaattorilta

[/quote]

"Lisäksi liittymä -467/Romano on paikantunut 20., 21., 23. ja 24.7.2011 Hangossa (S123,
S125, S128, S132), 22.7.2011 Raaseporissa ja Siltasaarenkatu 18 -tukiasemaan, 25.7.2011
Raaseporissa, 12.8.2011 Fabianinkadulla (S2388), 20.8.2011 Mannerheimintielle (Li32),
4.10.2011 Espoossa, 5.10. Palosuontiellä ja Pohjolankadulla, 24.10.2011 Lautatarhankadulla,
1.11.2011 Areenakadulla, 4.11.2011 Pihlajistoss ja Munkkiniemen rantatiellä ja 11.11.2011
Pakkalankuja 6 ja Riipiläntie 63 -tukiasemiin sekä Nurmijärvellä."

Mistä teletiedot saadaan?

Olisiko operaattoreilta?
Suosittelen tepon innoittamana tutustumaan tai tilaamaan liitteet joista nämä selviävät. Sinulle on kerrottu että jokaista paikannusta ei tavitse toistaa, eikä hovi ole käräjän toisinto.

Lisäksi, hovista:

"Erästä toista puhelinta (-467) taas on käytetty Pihlajistossa olevassa tukiasemassa...."

"1.7.21 Pihlajisto ja muut paikantumiset 4.11.2011
Sievälä-puhelin on paikantunut 4.11.2011 Itä-Pasilaan, josta se on siirtynyt
Pihlajistoon ja myöhemmin Länsi-Pasilaan. Päivän aikana on käytetty myös
Romano-puhelinta, minkä lisäksi illalla on otettu käyttöön Kortekallio-Lam-
pi-puhelin. "[/quote]

Kortekallio-Lampi ei liity tähän asiaan tietääkseni ollenkaan. Siellä on kaksi liittymää -714/Sievälä ja -467/Romano, joista ensimmäinen on paikantunut kello 11.48 ja kello 13.37 Pihlajistoon ja toinen on paikantunut kello 12.30 Munkkiniemen rantatielle.
Väärin

Nyt näiden tietojen valossa ensimmäinen ei ole paikantunut Munkkiniemen rantatielle ja toinen ei ole paikantunut Pihlajiistoon.

Väärin/ valehtelet

JOS osaisit lukea, ymmärtäisit että pelkästänn vastauksessasi on ainakin kaksi tai kolme valhetta:

paikantumisajat: Sievälä 11:36-13:47 (muittuu sinun tekstissäsi 11:48-13:37, kumpikin väärin

-kyseessä paikantumiset ei spesifisti teletapahtumat, ja vielä tietyllä aikamarginaalila jonka yritit väärentäå. Sievälä puhelin paikantunut pihlajistoon todistetusti.

-puhelinta 467 (romano) käytetty samoihin aikoihin pihlajston tukiasemassa.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nicht schuldig kirjoitti:
oldstyle kirjoitti:
Valehtelet.
Aarnio on ollut hississä 11:32. Puhelinta on käytetty 11:33
Puhelin on ollut liikkeellä ItäPasilassa 11:36 ja paikantunut Pihlajanmäessa 11:48
Loistavaa, että joku selvittää tätä. Liittymää on siis käytetty aktiivisesti kello 11.48 Pihlajistossa. Missä vaiheessa tämä liittymä on paikantunut sinne Munkkivuoreen? Onko tästä tarkat kellonajat? Onko tämä liittymä Sievälä, joka lähtee kello 11.36 Itä-Pasilasta? Tämä toinen on ilmeisesti -467/Romano? Paikantuuko se Itä-Pasilaan ollenkaan, onko se liittymä kiinni? Missä on sen oikea hetki jolloin se paikantuu sinne Munkkivuoreen tai sinne alueelle ylipäätään?
Totean pudonneeni teidän muiden kyydistä tämän 4.11.2011 päivän keskustelujen osalta. Minulle ei aivan valjennut, mitä mahdollista epäselvyyttä olette selvitelleet.

Näkisin, ettei ole poissuljettua, että liittymät (-551/Vilhunen, -467/Romano, -889/Hollanti ja -714/Sievälä) ovat liikkuneet yhdessä yhden henkilön matkassa operaatioautossa 4.11.2011 kello 11.36 alkaen Pasilasta Hattelmalantieltä Pihlajistosta Munkkiniemeen (paikantuminen Munkkiniemen rantatiellä noin klo 12.30) ja takaisin Hattelmalantielle tämän jälkeen, jossa viivytty kello 13.47 saakka. Illalla liittymistä on lähetetty 18 viestiä Länsi-Pasilasta käsin kello 17.14-22.51 välisenä aikana, missä on aktivoitu myös liittymä -288/Kortekallio-Lampi.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

Tässä on toinen käytännössä vastaava esimerkki kuin on päivämäärä 4.11.2011.

Hovioikeus kirjoittaa sivulla 89 näin:

"Vilhus- ja Sievälä-puhelimet ovat paikantuneet lentoaseman lähellä oleviin
tukiasemiin iltapäivällä 1.12.2011. Lisäksi Romano-puhelinta on käytetty samaan aikaan, minkä seikan perusteella se on ollut epäilyksettä samalla alueella, vaikka televalvontatiedoissa ei olekaan paikantumistietoa."

Käräjäoikeus kirjoitta sivulla 261:

"Liittymät -595/Vilhunen, -467/Romano ja -926/Sievälä ovat paikantuneet Vantaalla Lentoaseman vesitornin ja Teknobulevardi 3-5A -tukiasemiin 1.12.2011 kello 15.07-17.55"

Kohdassa "Romanon liittymät" sivulla 159 näin:

"Syyttäjä on esittänyt paikannuksista 1.12.2011 Teknobulevardilla (S181)"

Toisin sanoen:

Käräjäoikeudella on ollut tietoa päivän 1.12.2011 tapahtumista Romano liittymän osalta.

Tässä on ilmeisesti otettu liittymän -467/Romano tietoja näistä paikantumisista (1.12. liittymä on ollut -129/Romano)?

Nyt sitten hovissa ei paikantumistietoja olisikaan?

Jotain hyvin outoa tässä tapahtuu nyt mielestäni.

Lisäksi saman päivän osalta 1.12.2011 on toinenkin outous.

"Liittymä -926/Sievälä on 1.12.2011 kello 7.45 paikantunut Länsi-Pasilassa/ Rahakamarinkatu
1c. Liittymä -595/Vilhunen on paikantanut 1.12.2011 ensimmäisen kerran kello 12.30 Itä-Pasilassa kuten myös -926/Sievälä kello 12.43"

Liittymä -926/Sievälä on paikantunut ensimmäisen kerran 1.joulukuuta kello 12.43 päivän aikana Itä-Pasilaan.

käräjäoikeus sivu 262:

Päivämäärästä 2.12.2011:

"Liittymistä -595/Vilhunen ja -129/Romano on lähetetty viestejä aamulla kello 6.41 jälkeen
Länsi-Pasilassa sekä myöhemmin aamupäivällä myös liittymästä -926/Sievälä Itä-Pasilassa
kello 12.43 saakka."

Liittymä -926/Sievälä on paikantunut viimeisen kerran 2 päivänä joulukuuta vuonna 2011 kello 12.43 Itä-Pasilaan.

Nyt siis saman liittymän olisi täytynyt paikantua samaan paikkaan ja samalla minuutilla peräkkäisinä päivinä. Tämän lisäksi ensimmäisenä päivänä kyseessä on päivän ensimmäinen viesti tästä liittymästä ja seuraavana päivänä kyseessä on päivän viimeinen viesti samasta liittymästä.
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti: Totean pudonneeni teidän muiden kyydistä tämän 4.11.2011 päivän keskustelujen osalta. Minulle ei aivan valjennut, mitä mahdollista epäselvyyttä olette selvitelleet.
Mitään epäselvyyttä ei ole. "Me" emme ole selvitelleet. Poliisi on selvittänyt, missä puhelimet ovat milloinkin olleet. Oikeudessa Aarnio on esittänyt, että puhelimet ovat "saattaneet" olla yhtä aikaa eri henkilöillä. Mahdolliset päivät on hovioikeuden pääkäsittelyssä käyty läpi päivä kerrallaan. Tuomiossa hovi on ottanut kanta todisteluun ja todennut, että televalvontatiedot eivät anna tukea sille vaihtoehdolle, että puhelimet olisivat olleet yhtä aikaa eri henkilöiden käytössä.

NS:n tavoite on yrittää esittää, että asiassa olisi jotain epäselvää. Ei ole. Ei edes hänelle.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

teppo kirjoitti:

Jos olen oikein ymmärtänyt, niin puhelimia ovat tosiaan käyttäneet eri päivinä eri henkilöt, mutta ainakin tuolloin 4.11.2011 puhelimet ovat minun mielestäni näyttäneet liikkuvan yhdessä operaatioauton kyydissä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
oldstyle
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Elo 18, 2017 6:44 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja oldstyle »

oldstyle kirjoitti:
Pieni liekki kirjoitti:
oldstyle kirjoitti: Minäkin kysyin sinulta miksi Runebergin kertomus 9.4.2011 ei täsmää televalvontatietoihin, mutta et osannut antaa kysymykseen mitään järkevää vastausta.
Kyllä minun mielestä Aarnion ja Runebergin kertomukset täsmäävät, mutta itseltäni puuttuu kokonaisuudesta pari palasta, joita yritän metsästää. Jämähdin Vilhusen käytössä olleisiin sosiaaliliittymiin ja KRP:n kuuntelussa olleisiin Vilhusen liittymiin sekä yhteen huumepoliisiin. :cry:

Kyse oli siis tästä:

"Runeberg ei ole tässäkään yhteydessä muistanut, onko liittymä -551/Vilhunen ollut hänen hallussaan, mutta hän on pitänyt mahdollisena, että liittymä on ollut mukana autossa, jolla hän on ajanut tarkkailuun Jumbolle."

Runeberg ei siis muista käyttäneensä puhelinta. Puhelinta on kuitenkin käytetty aamulla ennen kello seitsemää, ja käyttö on jatkunut yömyöhään asti. (42 viestiä ja 3 puhelua?)
Puhelinta on myös käytetty siellä Vanttaan Jumbon lähistöllä.

Jos Runeberg olisi käyttänyt puhelinta, niin hänen täytyisi myös tässä tapauksessa kaiken järjen mukaan muistaa se, eikö?
Oletko jo valmis kommentoimaan Pieni liekki?
Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

Käräjäoikeuden tuomio:

"6.3.27. Liittymät -595/Vilhunen, -467/Romano ja -926/Sievälä Teknobulevardilla
1.12.2011.......................................................................................................................261"

5.5.4. Yhteydenpito Romanoon liittymällä 044-9116 467
Liittymän 044-9116 467 (jäljempänä -467/Romano) televalvontatiedot ilmenevät todisteista
S120/S147 ja S2383. Liittymä on ollut käytössä 19.7.-12.11.2011 välisenä aikana ja sillä on pidetty yhteyttä Romanon käytössä olleeseen liittymään -573."

Liittymä -467/Romano ei ole ollut käytössä 1.12.2011. Jo otsikossa on siis väärä liittymä.

Liittymässä -926/Sievälä on jotain vikaa, koska peräkkäisinä päivinä 1.12. ja 2.12. ei voi mitenkään olla samalla minuutilla saman liittymän paikantumista.

Sen lisäksi hovioikeus käsittelee näitä kahta päivämäärää peräkkäin sivulla 89 ja molempien päivämäärien kertomus tapahtumista on hyvin samankaltainen.

1.7.26 Paikantumiset 1.12.2011

Puhelimet ovat olleet aamulla Länsi-Pasilassa ja puolenpäivän aikaan Itä-Pasilassa, josta ne ovat lähteneet liikkeelle ennen paikantumista lentoaseman lähelle. Uusina todisteina esitetyistä kulunvalvontatiedoista ilmenee, että puhelinten liikkeellelähdön kanssa samoihin aikoihin Aarnion kulkuavainta on käytetty hississä, joka johtaa muun muassa väistötilojen pysäköintihalliin. Tämä viittaa siihen, että Aarnio on tuolloin poistunut väistötiloista puhelimet mukanaan.

1.7.27 Paikantumiset 2.12.2011

Uusista kirjallisista todisteista ilmenee, että puolenpäivän jälkeen Aarnion kulkuavaimella on käytetty hissiä, joka johtaa muun muassa väistötilojen pysäköintihalliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin puhelimet ovat lähteneet siirtymään Itä-Pasilassa olevista tukiasemista kohti Malmia. Tämä viittaa vahvasti siihen, että puhelimet ovat olleet Aarniolla.

Kuulostaa oudon samankaltaisilta.
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

oldstyle kirjoitti:Minäkin kysyin sinulta miksi Runebergin kertomus 9.4.2011 ei täsmää televalvontatietoihin, mutta et osannut antaa kysymykseen mitään järkevää vastausta.
Pieni liekki kirjoitti:Kyllä minun mielestä Aarnion ja Runebergin kertomukset täsmäävät, mutta itseltäni puuttuu kokonaisuudesta pari palasta, joita yritän metsästää. Jämähdin Vilhusen käytössä olleisiin sosiaaliliittymiin ja KRP:n kuuntelussa olleisiin Vilhusen liittymiin sekä yhteen huumepoliisiin. :cry:
oldstyle kirjoitti: Kyse oli siis tästä:

"Runeberg ei ole tässäkään yhteydessä muistanut, onko liittymä -551/Vilhunen ollut hänen hallussaan, mutta hän on pitänyt mahdollisena, että liittymä on ollut mukana autossa, jolla hän on ajanut tarkkailuun Jumbolle."

Runeberg ei siis muista käyttäneensä puhelinta. Puhelinta on kuitenkin käytetty aamulla ennen kello seitsemää, ja käyttö on jatkunut yömyöhään asti. (42 viestiä ja 3 puhelua?)
Puhelinta on myös käytetty siellä Vanttaan Jumbon lähistöllä.

Jos Runeberg olisi käyttänyt puhelinta, niin hänen täytyisi myös tässä tapauksessa kaiken järjen mukaan muistaa se, eikö?

Oletko jo valmis kommentoimaan Pieni liekki?
Ilmeisesti nämä tietyt oikeudessa tarkastellut liittymät puhelimineen ovat liikkuneet aika paljon operaatioauton matkassa. En ole ehtinyt pohtia loppuun saakka asioita, joita on tapahtunut 9.4.2011. Minua häiritsee tuo viestien määrä 42 kpl, koska se tuntuu suurelta. Näiden viestien sisällöstä ei liene kellään tietoa. Onko tarkempaa tietoa noiden kolmen puhelun kestosta? Onko puhelut oikeasti puhuttu vai onko kyse soittoyrityksistä? Olen ajatellut, että huumepoliiseja on ollut tuona päivänä liikkeellä useampia, koska vaikuttaa, että tiedottajatoiminta on ollut tuolloin aktiivista ja seuranta tarpeen.

Silloin, kun hoitaa paljon tietyntyyppisiä tehtäviä, ei niistä välttämättä jää mitään kovin tarkkoja muistijälkiä päähän. Olen joutunut monesti tarkistamaan omia vuosia vanhoja muistiinpanojani yms. todetakseni, että olen tosiaan aikoinaan jotain asiaa hoitanut ja tiettyjen henkilöiden kanssa asioinut, vaikka kysyttäessä asiasta myöhemmin muistikuvat siihen liittyen ovat olleet hatarat tai niitä ei ole ollut laisinkaan. Muistan kyllä nuorempana ihmetelleeni, kuinka ihmiset unohtavat omasta mielestäni tärkeitäkin asioita. Lasten saamisen myötä olen huomannut muistini rajallisuuden ja havainnut pudonneeni tähän muistamattomien aikuisten sakkiin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti: Jos olen oikein ymmärtänyt, niin puhelimia ovat tosiaan käyttäneet eri päivinä eri henkilöt, mutta ainakin tuolloin 4.11.2011 puhelimet ovat minun mielestäni näyttäneet liikkuvan yhdessä operaatioauton kyydissä.
Et ole ymmärtänyt. Aarnio yritti esittää, että puhelimet ovat saattaneet olla samaan aikaan eri henkilöillä. Ne eivät ole olleet samaan aikaan eri henkilöillä.

Toistuva mainintasi operaatioautosta on kummallinen. En löydä tällaista kummastakaan tuomiosta.
oldstyle
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Elo 18, 2017 6:44 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja oldstyle »

Pieni liekki kirjoitti:
oldstyle kirjoitti:Minäkin kysyin sinulta miksi Runebergin kertomus 9.4.2011 ei täsmää televalvontatietoihin, mutta et osannut antaa kysymykseen mitään järkevää vastausta.
Pieni liekki kirjoitti:Kyllä minun mielestä Aarnion ja Runebergin kertomukset täsmäävät, mutta itseltäni puuttuu kokonaisuudesta pari palasta, joita yritän metsästää. Jämähdin Vilhusen käytössä olleisiin sosiaaliliittymiin ja KRP:n kuuntelussa olleisiin Vilhusen liittymiin sekä yhteen huumepoliisiin. :cry:
oldstyle kirjoitti: Kyse oli siis tästä:

"Runeberg ei ole tässäkään yhteydessä muistanut, onko liittymä -551/Vilhunen ollut hänen hallussaan, mutta hän on pitänyt mahdollisena, että liittymä on ollut mukana autossa, jolla hän on ajanut tarkkailuun Jumbolle."

Runeberg ei siis muista käyttäneensä puhelinta. Puhelinta on kuitenkin käytetty aamulla ennen kello seitsemää, ja käyttö on jatkunut yömyöhään asti. (42 viestiä ja 3 puhelua?)
Puhelinta on myös käytetty siellä Vanttaan Jumbon lähistöllä.

Jos Runeberg olisi käyttänyt puhelinta, niin hänen täytyisi myös tässä tapauksessa kaiken järjen mukaan muistaa se, eikö?

Oletko jo valmis kommentoimaan Pieni liekki?
Ilmeisesti nämä tietyt oikeudessa tarkastellut liittymät puhelimineen ovat liikkuneet aika paljon operaatioauton matkassa. En ole ehtinyt pohtia loppuun saakka asioita, joita on tapahtunut 9.4.2011. Minua häiritsee tuo viestien määrä 42 kpl, koska se tuntuu suurelta. Näiden viestien sisällöstä ei liene kellään tietoa. Onko tarkempaa tietoa noiden kolmen puhelun kestosta? Onko puhelut oikeasti puhuttu vai onko kyse soittoyrityksistä? Olen ajatellut, että huumepoliiseja on ollut tuona päivänä liikkeellä useampia, koska vaikuttaa, että tiedottajatoiminta on ollut tuolloin aktiivista ja seuranta tarpeen.

Silloin, kun hoitaa paljon tietyntyyppisiä tehtäviä, ei niistä välttämättä jää mitään kovin tarkkoja muistijälkiä päähän. Olen joutunut monesti tarkistamaan omia vuosia vanhoja muistiinpanojani yms. todetakseni, että olen tosiaan aikoinaan jotain asiaa hoitanut ja tiettyjen henkilöiden kanssa asioinut, vaikka kysyttäessä asiasta myöhemmin muistikuvat siihen liittyen ovat olleet hatarat tai niitä ei ole ollut laisinkaan. Muistan kyllä nuorempana ihmetelleeni, kuinka ihmiset unohtavat omasta mielestäni tärkeitäkin asioita. Lasten saamisen myötä olen huomannut muistini rajallisuuden ja havainnut pudonneeni tähän muistamattomien aikuisten sakkiin.
Nyt pitäisi kuitenkin selvittää puhelinten käyttäjä, ja mikään todistusaineisto ei viittaa siihen että "huumepoliiseja on ollut tuona päivänä liikkeellä useampia", eikö niin?

Annatko siis ymmärtää että Runeberg ei muista päivän tapahtumia, ja näin ollen hänen kertomustaan ei voida pitää luotettavana?
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti: Ilmeisesti nämä tietyt oikeudessa tarkastellut liittymät puhelimineen ovat liikkuneet aika paljon operaatioauton matkassa.
Tässä on väärinymmärrys, jonka perustetta en ymmärrä. Puhelimet ovat liikkuneet Aarnion matkassa. Aarnio on käyttänyt tyypillisesti työpaikan leasingautoa sekä työ- että yksityisiin ajoihinsa. Mutta mistä tämä operaatioauto tulee?
Pieni liekki kirjoitti: En ole ehtinyt pohtia loppuun saakka asioita, joita on tapahtunut 9.4.2011.
Olisin yllättynyt, jos olisit.
Pieni liekki kirjoitti: Minua häiritsee tuo viestien määrä 42 kpl, koska se tuntuu suurelta. Näiden viestien sisällöstä ei liene kellään tietoa. Onko tarkempaa tietoa noiden kolmen puhelun kestosta? Onko puhelut oikeasti puhuttu vai onko kyse soittoyrityksistä?
Tiedot löytyvät televalvontatiedoista. Niitä on puitu yksityiskohtaisesti sekä käräjillä että hovissa päivä kerrallaan. Tiedot ovat olleet myös saatavissa pyytämällä, mutta keskustelijoista kukaan ei ole niistä ollut kiinnostunut.
Pieni liekki kirjoitti:Olen ajatellut, että huumepoliiseja on ollut tuona päivänä liikkeellä useampia, koska vaikuttaa, että tiedottajatoiminta on ollut tuolloin aktiivista ja seuranta tarpeen.
Puhelimien kanssa oli liikkeellä yksi "huumepoliisi". Kauppi ja Verlin olivat lomilla lomps ja Runebergilla oli vapaapäivä. Harmi, että esimies oli määrännyt heidän lomansa sijoittumaan juuri siihen hetkeen, kun he olisivat saattaneet havaita hänen itsensä syyllistyvän vakavaan rikokseen.
Pieni liekki kirjoitti:Silloin, kun hoitaa paljon tietyntyyppisiä tehtäviä, ei niistä välttämättä jää mitään kovin tarkkoja muistijälkiä päähän.
Rikoksesta syytetyn ei välttämättä kannata juurikaan muistaa mitään, kun on "tämäntyyppinen tehtävä". Aarnion alainen neuvoi puhelimessa Aarnion puolisoakin olemaan muistamatta. Jännästi erilaisia muistikuvia palautuu muille yksittäisistä päivistä juuri silloin kun Aarnion puolustuksen kannalta olisi edullista muistaa sellaisia. Tosin alaiset eivät ole viitsineet tässä erityisesti tavoitella uskottavuutta, tai sitten eivät ole kyenneet.
Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

"Vastaavia tilanteita, joissa puhelimet ovat Länsi-Pasilassa olevaan tukiasemaan hetkellisesti paikantuessaan olleet näytön kokonaisarvioinnin perusteella epäilyksettä Aarniolla hänen saapuessaan Itä-Pasilan väistötiloihin tai poistuessaan sieltä, on edellä käsitellyistä ajankohdista iltapäivällä 5.5., aamulla 15.10. ja iltapäivällä 2.12.2011." hovioikeus sivu 97

Uusista kirjallisista todisteista ilmenee, että puolenpäivän jälkeen Aarnion
kulkuavaimella on käytetty hissiä, joka johtaa muun muassa väistötilojen pysäköintihalliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin puhelimet ovat lähteneet siirtymään Itä-Pasilassa olevista tukiasemista kohti Malmia. Tämä viittaa vahvasti siihen, että puhelimet ovat olleet Aarniolla.

"Tämän jälkeen liittymät -129/Romano ja -926/Sievälä ovat liikkuneet
osoitteessa Malmin kauppatie 18 sijaitsevan tukiaseman kautta Nurmijärvelle. Romanon asunto sijaitsee Malmin kauppatien läheisyydessä."

Mikä paikantuminen Länsi-Pasilassa iltapäivällä, joka liittyy Aarnion sisäänajoon/ulosajoon Itä-Pasilan väistötiloista? Kävikö joku liittymä iltapäivällä 2.12.2011 puolen päivän lähdön jälkeen Länsi- tai Itä-Pasilassa? Käräjäoikeuden mukaan liittymä siirtyy Malmilta Nurmijärvelle.

Olisiko syytä tarkistaa kaikki päivien 1. ja 2.12.2011 olleet paikannukset alkuperäisistä televalvontatiedoista?
teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti: Olisiko syytä tarkistaa kaikki päivien 1. ja 2.12.2011 olleet paikannukset alkuperäisistä televalvontatiedoista?
Mikä on estänyt sinua tekemästä sitä kaikki nämä vuodet?
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9161
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Pelipuhelimet

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Oliko poliisin Rikitrip-tietokantaan mahdollista kirjautua etäyhteydellä?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."
Vastaa Viestiin