Sivu 7/11

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 1:27 am
Kirjoittaja pop
Milloin Aarnio on esitutkinnan ja/tai oikeudenkäynnin aikana maininnut Valintatalon muovikassista?
Vai onko tässä nyt jälleen kyse Myrkky-kirjasta poimituista lainauksista, johon Aarnio on ajan kanssa jälkikäteen säveltänyt näitä stooreja?
Muuten, täällä kun saa kysyä kaikenlaista, niin mistä Aarnio tuon "Wild Child" -yhtyeen piikkiin laitettu kenkä josta puhelin löytyi, nimi on keksitty? Aarnion omasta päästä? Internet ei tunnu kuulleenkaan tuollaisesta bändistä (1kpl dj jostain ysarilta, ja 2010 Texasissa perustettu) saatika että sellaiselta olisi takavarikoitu Suomen reissulla -94 "40kg pilveä" kokeileeks toi oikeesti kuinka uskomatonta pajunköyttä voi pokalla syöttää? Seuraavaks se onkin taas yllätys,yllätys; kuolleen miehen, eli Ior Bockin kenkä.
Aarnion mukaan kengät olivat Suomenlinnan entisen oppaan Ior Bockin ja päätyneet poliisille muistoksi jossain yhteydessä. Bock kuoli henkirikoksen uhrina vuonna 2010.

Matkapuhelimesta löytyi kuitenkin runsaasti viestejä, jotka syyttäjäryhmän mukaan liittyvät laajaan hasiksen salakuljetukseen ja myyntiin vuosina 2011 - 2012.

Puhelimessa oli useita viestejä Aarnion ja leppävirtalaisnaisen välillä. Aarnion mukaan puhelimia olivat saattaneet käyttää jotkut muutkin.

Nainen myönsi kuulusteluissa viestineensä juuri Aarniolle erilaisten kuulumisten kyselyä varten.

Puhelinliittymien paikannustietojen mukaan nainen ja Aarnio tapasivat myös kerran Nilsiässä Tahkolla sekä useita kertoja Helsingissä huoltoasemilla ja poliisiaseman lähellä.
Meillä oli kiinni sellanen bändi kuin Wild Child – niiltä takavarikoitiin 40 kg pilvee ...
Huomioitavaa, että Googlebooks luokittelee Myrkky -kirjan fiktioksi :mrgreen:

https://www.hs.fi/paivanlehti/15112017/ ... 49185.html

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Aar ... een/545804

https://books.google.fi/books?id=IT8zDw ... &q&f=false

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 8:57 pm
Kirjoittaja teppo
pop kirjoitti: Muuten, täällä kun saa kysyä kaikenlaista, niin mistä Aarnio tuon "Wild Child" -yhtyeen piikkiin laitettu kenkä josta puhelin löytyi, nimi on keksitty?
Vuonna 1997 Suomessa vierailleelta Wild Child-nimiseltä Doors-tribuuttibändiltä takavarikoitiin 45 auton rakenteista kiloa hassista. Huumeet tunnusti lopulta omikseen bändin manageri Ronald Romano.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 9:10 pm
Kirjoittaja Nimby
Oliko Mari Romanolle sukua? Hulvaton yhteensattuma, että bändin jäsenistä osa hollantilaisia missä nää Kortekallion naiset tykkäävät matkustella.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 9:30 pm
Kirjoittaja pop
Niin olikin. Mennyt jostain syystä ohi.
Yhdysvaltalaisen Wild Child -yhtyeen manageri Raymond Romano tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa tänään 4 vuoden kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen liki 44 hasiskilon salakuljetuksesta Hollannista Suomeen.

Romano sanoo ottavansa täyden vastuun lastista, joka jäi tullin haaviin toukokuun alussa. Romano ei ole paljastanut rikoskumppaneitaan. Hän teki sopimuksen "tuntemattomaksi" jääneen henkilön kanssa lastin kätkemisestä kuorma-autoon. Auto piti jättää lähelle Wild Child -yhtyeen esiintymispaikkaa Vanhaa ylioppilastaloa.

Doors-imitoijana tunnetun Wild Childin Euroopan turneen päätepiste oli Suomi, jossa kuitenkin konsertti peruttiin huumelöydön jälkeen. Oikeus tuomitsi Romanon maksamaan rikoksen tuottamasta hyödystä 70 000 markkaa ja osan salakuljetukseen käytetyn kuorma-auton arvosta eli 150 000 markkaa.

Romano sanoi ryhtyneensä huumeisiin, koska oli rahapulassa yhden kiertueen sponsorin vedettyä tukensa pois. Toki hän ymmärsi syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen, mutta halusi lievempää rangaistusta sillä perusteella, että hän oli auttanut rikoksen selvittämisessä. Aine ei myöskään päässyt markkinoille.

Oikeus pysyi syyttäjän kanssa samoilla linjoilla. Romano myönsi vasta kolmansissa kuulusteluissa osuutensa. Lisäksi oli vain viranomaisten ansiota, ettei 356 hasislevyn satsi päässyt katukauppaan.

Vuonna 1960 syntynyt yhdysvaltalainen Romano asuu vakituisesti Amsterdamissa, mutta kärsii nyt ainakin alustavasti rangaistustaan Helsingin lääninvankilassa. Wild Child -yhtyeen jäseniltä takavarikoitiin toukokuussa hotellihuoneista pieniä määriä hasista. Näyttöä osuudesta salakuljetukseen ei saatu.
(STT/MTV3)
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/wil ... s.g3hJLy96

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 13, 2019 11:47 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Nimby kirjoitti:Oliko Mari Romanolle sukua? Hulvaton yhteensattuma, että bändin jäsenistä osa hollantilaisia missä nää Kortekallion naiset tykkäävät matkustella.
Kenen Romanon kanssa mahtoi Malmin nainen mennä naimisiin ja milloin tämä tapahtui?

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 1:39 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Jos Aarnio olisi ollut tämän liikemiehen läheinen ystävä, niin tokihan hän olisi osannut kuvailla helposti liikemiehen ulkonäköä. Osaattehan tekin kuvailla lähimpien ystävienne ulkonäköä. Nimenomaan kieltäytymällä kuvailusta Aarniolla oli todella paljon hävittävää, esimerkiksi 13 vuoden vankilatuomio.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 3:05 am
Kirjoittaja annaanna
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Jos Aarnio olisi ollut tämän liikemiehen läheinen ystävä, niin tokihan hän olisi osannut kuvailla helposti liikemiehen ulkonäköä. Osaattehan tekin kuvailla lähimpien ystävienne ulkonäköä. Nimenomaan kieltäytymällä kuvailusta Aarniolla oli todella paljon hävittävää, esimerkiksi 13 vuoden vankilatuomio.
Muistaakseni esitutkinnan aikana ei Aarnio vielä kertonut liikemiehestä vaan jätti tämän varallisuutensa selvittämisen kokonaan käräjäsaliin. Näinkö se oli?

Viime syksynä hovikierroksella hän vastasi vapaalta eli olisi ainakin ollut kuukausia aikaa puolin ja toisin perehtyä tähän liikemiesselitykseen. Jos siinä oli muun muassa ulkonäön kokoinen aukko.
Eikö olisi selvää ottanut edes tuon vertaa, ja toisaalta, miksei hankkinut hoviin lisää henkilötodistelua suhteestaan ja tuntemisestaan. Vai hankkiko? Mainittu liikemiehen vaimolla olleen osuutta hovissa, vai muistanko väärin. Aarnion kutsumana todistajana?

Asiasta toiseen. Kun puheitaan toistetaan tai referoidaan ja sähköpostejaan esitellään, niin kovin on stadilaista tai katupoikamaista kieltä. Erityisesti rahalle tuntuu löytyvän todella runsaasti kiertoilmaisuja. Liekö koko esitutkintamateriaalissa tai missään oikeussali- tai mediataltioinnissa puhunut rahasta rahana. On hilloa, fyrkkaa, fyffeä ja vaikka mitä ilmaisua.
Tämä tällaisena irrallisena huomiona, kun kovasti korvaan särähtänyt puheensa, milloin sattunut pätkiä kuulemaan, oikeussalinauhoitteissakin päällikkötason mies suoltaa "omaa kieltään", joka täynnä yleiskielelle tuntematonta sanastoa.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ma Tammi 14, 2019 1:21 pm
Kirjoittaja teppo
annaanna kirjoitti: Muistaakseni esitutkinnan aikana ei Aarnio vielä kertonut liikemiehestä vaan jätti tämän varallisuutensa selvittämisen kokonaan käräjäsaliin. Näinkö se oli?
Kyllä. Mahdottoman käteisvarallisuuden suhteen oli seinäkiisto käytännössä kaksi vuotta. Puolustus piti kiinni aiemmista tarinoista, vaikka ne olivat näytön valossa mahdottomia. Liikemiestarinaakaan ei haluttu käsitellä avoimin ovin, mutta oikeus ei nähnyt sen salaamiseen mitään syytä. Tarinan tulo julkiseksi oli viimeistään se isku, jonka jälkeen kukaan ei oikeasti voinut ajatella, että tässä on sankaripoliisi, jota kateus- tai kilpailusyistä jahdataan, vaan kyseessä on henkilö, joka omaksi puolustuksekseen kertoo käytännössä pitkään jatkuneesta korruptoituneesta suhteesta rikollisuuteen. Ja kun sekään ei ole uskottavaa, niin looginen ajatus on, että mitä niin törkeää on tehty, että peittelyksi esitetään tällaista.
annaanna kirjoitti:Viime syksynä hovikierroksella hän vastasi vapaalta eli olisi ainakin ollut kuukausia aikaa puolin ja toisin perehtyä tähän liikemiesselitykseen. Jos siinä oli muun muassa ulkonäön kokoinen aukko.
Todistelu käytiin käräjäoikeusvaiheessa. Peli oli sen jälkeen ohi.
annaanna kirjoitti:Erityisesti rahalle tuntuu löytyvän todella runsaasti kiertoilmaisuja.
Se ei ole ainoa asia, jossa puhe on koko ajan epämääräistä ja moniselitteistä. Tämä on tarkoituksenmukaista. Idea on, että saman epämääräisen sotkun voi uusien todisteiden valossa aina väittää tarkoittaneen, mitä kulloinkin. Noin muuten tuosta puhetavasta tulee välillä mieleen joku Remu Aaltosen säpätys.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 1:17 am
Kirjoittaja Schumi
teppo kirjoitti:
annaanna kirjoitti: Muistaakseni esitutkinnan aikana ei Aarnio vielä kertonut liikemiehestä vaan jätti tämän varallisuutensa selvittämisen kokonaan käräjäsaliin. Näinkö se oli?
Kyllä. Mahdottoman käteisvarallisuuden suhteen oli seinäkiisto käytännössä kaksi vuotta. Puolustus piti kiinni aiemmista tarinoista, vaikka ne olivat näytön valossa mahdottomia. Liikemiestarinaakaan ei haluttu käsitellä avoimin ovin, mutta oikeus ei nähnyt sen salaamiseen mitään syytä. Tarinan tulo julkiseksi oli viimeistään se isku, jonka jälkeen kukaan ei oikeasti voinut ajatella, että tässä on sankaripoliisi, jota kateus- tai kilpailusyistä jahdataan, vaan kyseessä on henkilö, joka omaksi puolustuksekseen kertoo käytännössä pitkään jatkuneesta korruptoituneesta suhteesta rikollisuuteen. Ja kun sekään ei ole uskottavaa, niin looginen ajatus on, että mitä niin törkeää on tehty, että peittelyksi esitetään tällaista.
Miten 2000 luvun alusta alkanut runsas käteisenkäyttö liittyy 2011 tapahtuneisiin huumausainerikoksiin?

Ei auta selitykset pitkään jatkuneesta rikollisesta toiminnasta, vaan keskitytään nyt siihen mistä syytetään.

Minkähän takia Aarniolla on ollut miehen testamentti 2002, minkä takia useat vahvistavat Aarnion yhteyden Tammiseen, miksi ei ole uskottavaa, että Aarnio sai rahaa häneltä, vaikka käteisen käyttö ja Tammiselta kadonneet käteiset kohtaavat?

Saa nyt nähdä, jatkaako hovin tuomarit tätä kuplan viemistä eteenpäin, Aarniota lainaten.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 1:56 am
Kirjoittaja CSI
Schumi kirjoitti:

Olisi parempi, jos Heikki Tammisesta ei käytettäisi Aarnion lanseeramaa sanaa "liikemies" vaan puhuttaisiin asioista oikeilla termeillä. Heikki Tamminen teki rikollisia bisneksiä. Hän oli siis rikollinen, ei mikään hyväksyttävissä oleva bisnesmies (joka tekee vain vähän vilunkia kuten suurin osa Suomen pisnesmiehistä). Aarniohan tämmöisen mielikuvan Tammisesta haluaa luoda. Elkäämme menkö siihen kuitenkaan mukaan.

Liikemiehiähän ne on periaattessa kaikki, huumediileritkin. Mutta ei niitä kukaan liikemiehiksi tituleeraa vaan rikollisisksi heitä on tapana kutsua. Joten kutsukaamme mekin selvyyden vuoksi Tammista rikolliseksi.

Rikostoimittaja Heikki Nykäsen mielestä Tamminen on aivan hyvin voinut Aarniolle rahat antaa. Nykänen on muuten rikollisten kanssa frendaileva jäbä, hyysääjä. Stadin kundi kuten Aarniokin ja noilla pojilla on mielestäni vähän moraalissa ja etiikassa korjaamisen varaa. Ihan vain tiedoksi, että Nykänen ei ole mikään neutraali tai objektiivinen kommentoija.

Mutta Nykäsellä on tietolähteensä ja kuulemma Aarnio toimitteli esim. turvamiehen hommia Tammiselle kun tämän piti liiketoimiensa edistämiseksi tehdä vähän filunkia. Aarnio silloin takasi toiminnan. Että tämmöinen poliisipiällikkö meillä.

Eiköhän se ole selvä, että Aarnion ura poliisina on lopullisesti ohi, tulipa sitten huumebisneksestä tuomio tahi ei.

Ei ole kuitenkaan normaalin ja hyväksyttävän rajoissa, että korkea poliisivirkamies styylaa tuolla tavalla rikollisten liikemiesten kanssa, jemmailee epämääräisiä rahoja kuten rikolliset, ei hoida yhteiskunnallisia velvoitteita niistä, käy huoran hoidossa työajalla ja niin edelleen loputtomasti.

Aarnio on ei ainakaan poliisiksi ikinä voi palata, se on selvä asia.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 1:59 am
Kirjoittaja CSI
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Jos Aarnio olisi ollut tämän liikemiehen läheinen ystävä, niin tokihan hän olisi osannut kuvailla helposti liikemiehen ulkonäköä. Osaattehan tekin kuvailla lähimpien ystävienne ulkonäköä. Nimenomaan kieltäytymällä kuvailusta Aarniolla oli todella paljon hävittävää, esimerkiksi 13 vuoden vankilatuomio.
Juuri noin. On kyllä todella outo veto tuo Aarniolta.

Kyseessä on muuten rikollinen, ei pelkästään liikemies.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 2:05 am
Kirjoittaja CSI
Seiskan haastattelema Veiko väitti 2016, että Jari saamat rahat ovat mafialta.

https://www.seiska.fi/Uutiset/Aarnio-ju ... in/1091526

Olikos kyseinen kaveri KO:ssa todistajana mutta häntä ei pidetty uskottavana?

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ma Tammi 28, 2019 9:05 pm
Kirjoittaja HraTotuus
CSI kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Jos Aarnio olisi ollut tämän liikemiehen läheinen ystävä, niin tokihan hän olisi osannut kuvailla helposti liikemiehen ulkonäköä. Osaattehan tekin kuvailla lähimpien ystävienne ulkonäköä. Nimenomaan kieltäytymällä kuvailusta Aarniolla oli todella paljon hävittävää, esimerkiksi 13 vuoden vankilatuomio.
Juuri noin. On kyllä todella outo veto tuo Aarniolta.

Kyseessä on muuten rikollinen, ei pelkästään liikemies.
Aarnio ei ole osannut kuvailla "liikemiestä" millään tavoin. Ei ulkonäköä, pukeutumistyyliä, sairauksia, silmälaseja jne.
Aarniolta ei missään vaiheessa esitutkintaa tai oikeudenkäynnissä oltu kysytty "liikemiehestä" kyseisiä asioita, ennenkuin Saaran edustaja Gummerus niitä kysyi.
Aarniolle tietysti tappiollinen hetki, koska se vesitti hänen kertomuksensa täysin "miljonäärin" ja hänen ystävyydestään ja satojen tuhansien rahasummasta Aarnion "palveluksista".

Olen lukenut näitä Aarnio-keskusteluja ja pitää todeta, että löytyy huomattavan paljon keskustelujen paskojia näistä ketjuista, kuten ulvilaketjuissakin.

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2019 12:20 pm
Kirjoittaja Don Salamanca
HraTotuus kirjoitti: Aarnio ei ole osannut kuvailla "liikemiestä" millään tavoin. Ei ulkonäköä, pukeutumistyyliä, sairauksia, silmälaseja jne.
Aarniolta ei missään vaiheessa esitutkintaa tai oikeudenkäynnissä oltu kysytty "liikemiehestä" kyseisiä asioita, ennenkuin Saaran edustaja Gummerus niitä kysyi.
Aarniolle tietysti tappiollinen hetki, koska se vesitti hänen kertomuksensa täysin "miljonäärin" ja hänen ystävyydestään ja satojen tuhansien rahasummasta Aarnion "palveluksista".

Olen lukenut näitä Aarnio-keskusteluja ja pitää todeta, että löytyy huomattavan paljon keskustelujen paskojia näistä ketjuista, kuten ulvilaketjuissakin.
Ei tuota "kuollut miljonääri antoi hirveästi rahaa" selitystä nyt kukaan uskonut alunperinkään. Vielä vähemmän sen jälkeen, kun Aarnio ei osannut kuvailla mitään herran ulkonäöstä. Aarnio ei ole ensimmäinen rikollinen, joka yrittää oikeutta huiputtaa, että "kuollut rikas mies antoi juuri ennen kuolemaansa paljon rahaa minulle".

Se oli huvittavaa aikaa, kun Aarnion luottotoimittajat Aarnion käskystä kirjoittivat ettei Aarniolla edes mitään ylimääräistä rahaa ole ollut ja sitten paljastui, että vähintään yli puoli miljoonaa euroa oli yli tulojensa rahaa käyttänyt! :mrgreen: Varmaan yritti nuo varatkin saada salaiseen käsittelyyn ettei kansalle selviäisi! :mrgreen:

Re: Huume-, lahjus- ja huorissahyppäämisjutun hovi 2017- 18.

Lähetetty: Ti Tammi 29, 2019 8:57 pm
Kirjoittaja HraTotuus
Rikostoimittaja Heikki Nykäsen mielestä Tamminen on aivan hyvin voinut Aarniolle rahat antaa. Nykänen on muuten rikollisten kanssa frendaileva jäbä, hyysääjä. Stadin kundi kuten Aarniokin ja noilla pojilla on mielestäni vähän moraalissa ja etiikassa korjaamisen varaa. Ihan vain tiedoksi, että Nykänen ei ole mikään neutraali tai objektiivinen kommentoija.

Mutta Nykäsellä on tietolähteensä ja kuulemma Aarnio toimitteli esim. turvamiehen hommia Tammiselle kun tämän piti liiketoimiensa edistämiseksi tehdä vähän filunkia. Aarnio silloin takasi toiminnan. Että tämmöinen poliisipiällikkö meillä.

Eiköhän se ole selvä, että Aarnion ura poliisina on lopullisesti ohi, tulipa sitten huumebisneksestä tuomio tahi ei.

Ei ole kuitenkaan normaalin ja hyväksyttävän rajoissa, että korkea poliisivirkamies styylaa tuolla tavalla rikollisten liikemiesten kanssa, jemmailee epämääräisiä rahoja kuten rikolliset, ei hoida yhteiskunnallisia velvoitteita niistä, käy huoran hoidossa työajalla ja niin edelleen loputtomasti.

Aarnio on ei ainakaan poliisiksi ikinä voi palata, se on selvä asia.[/quote]

Harri Nykänen on Jari Aarnion pitkäaikainen hyvä ystävä, joten Nykäsen sanomisille ja todistuksille ei voi antaa painoarvoa.