Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

pop kirjoitti:
To Touko 14, 2020 6:18 pm
Esitetään typerää, Part 30 000 alá Nicht Schuldig ja PL;

Itse anonymisaattorin olemassaolon sekä sen tuomien mahdollisuuksien julkivuotaminen käyttämällä hyväksi mm maikkarin toimittajia, oli Jartsan strategia jolla oltaisiin vedottu siihen että aikaisemmatkaan teletiedot eivät ole luotettavia koska joku on voinut silloin käyttää anonymisaattoria. Vaikka ei ollut, mutta tähän olisi vedottu mahdollisesti oikeudessa.

Kuten NS ei ymmärrä anonymisaattorin käyttötarkoituksesta, teknologiasta, periaatteista hevonvittuakaan. Ei, se ei ole aikakone; VAAN, todistamalla että on olemassa laite, joka voi sekoittaa viestin vastaanottajan oikean numeron toiseen, voidaan väittää että tällaista laitetta on myös aiemmin käytetty, ja että täten teletiedoilla ei ole juridisesti validia pohjaa.
Pataman kertomaa:

”Aarnio ja Kauppi olivat myös kertoneet, että kaaviossa useampi liittymä kommunikoi yhteen puhelimeen, josta he käyttivät nimitystä ”Pasilan mies”. Aarnio oli halunnut tietää, voitiinko näille yhteysväleille tehdä ”anonymisointiboksi”, johon saataisiin kaaviossa olleet imei-koodit. Pasilan mies piti pystyä häivyttämään kuvasta. Pataman vastattua, että se oli mahdollista mutta vaati paljon työtä, Aarnio oli valtuuttanut käynnistämään työt ja toimittamaan prototyypin. Asialla oli ollut kiire. Laite oli pitänyt saada testiin ennen kesälomia vuonna 2012. hovioikeus
”Pataman mukaan laite oli testeissä osoittautunut toimivaksi ja Aarnio sekä Runeberg olivat olleet siihen tyytyväisiä.” Aarnio sivu 209-210

Päivämäärä, jolloin Helsingin poliisilaitos sai tämän kuvan näistä liittymistä ja imeikoodeista:

”Lisäksi Lohi totesi saatesähköpostissaan, että tiedustelun liitteenä olleet tiedot teleliittymistä ja -päätelaitteista esitettiin HPL:lle kootusti kesäkuun 2012 alussa ja toimitettiin myös sähköisesti 13.6.2012 ja 29.6.2012” poliisien oikeudenkäynti sivu 67
Päivämäärä Pataman laitteen testiin tarvittavien liittymien hausta:

Prepaid-liittymien -952 ja -806 televalvontaluvat ajalle 19.6.–18.7.2012 on haettu 19.6.2012. hovi sivu 215

Jari Aarnion kertomaa:

” Jari Aarnion mukaan HPL:n huumerikosyksikön arkikäytössä oli suuri määrä puhelimia ja liittymiä, joten ilman televalvontatietoja yksin liittymien numeroiden ja puhelinten imei-koodien perusteella oli mahdotonta sanoa, kuka liittymiä ja puhelimia oli käyttänyt ja kehen niillä oli oltu yhteydessä. Kaupin mukaan HPL ei pystynyt selvittämään, olivatko tietyt laitteet tai liittymät HPL:n huumerikosyksikön operatiivisessa käytössä, koska operaatiopuhelimista ja -liittymistä ei pidetty kirjaa.”

Poliisien oikeudenkäynnissä kerrottua:

”HPL antoi ymmärtää, että se oli käyttänyt anonymisaattoria, eikä siksi pystynyt selvittämään teletietoja. KRP:n edustajat kutsuttiin tutustumaan laitteeseen HPL:n tiloihin. Pian KRP:n tutkinnassa kuitenkin selvisi, ettei anonymisaattori selittänyt Pasilan miehen teleliikennettä, koska liittymien ja puhelinten hankinnat oli pystytty todentamaan. Myös Jari Aarnio on kertonut pitäneensä tuolloin yhtenä mahdollisuutena sitä, että Pasilan miehen liittymät olivat olleet kiinni anonyymisaattorissa, joka HPL:ssä oli ollut käytössä.” poliisien oikeudenkäynti sivu 64

Käräjäoikeus Pataman kertomaan vrt juhannus:

”Kesällä 2012 Trevoc Oy:llä oli ollut projekti, joka oli pitänyt saada ainakin johonkin pisteeseen asti valmiiksi juhannukseen mennessä eli ennen lomia. Projektilla oli ollut kiire, ja kyse oli ollut anonymisaattorista ja sen testaamisesta. Asiaa oli touhuttu Runebergin kanssa ja Runeberg oli myös testannut laitetta. Asiasta oli keskusteltu Aarnionkin kanssa. Patama ei muistanut, kenen kanssa hän oli puhunut ensin. Asiasta oli pidetty Trevoc Oy:ssä palaveri, jossa oli käyty läpi teknologian suorituskykyä ja paikalla olivat olleet Aarnio ja Kauppi, mutta Pataman mielestä ei Runeberg. Patama oli kuitenkin sitä mieltä, että Kaupin nimi oli voinut tulla hänen mieleensä myös esimerkiksi laitteiden testaamisesta. Patama ei ole ollut varma siitä, oliko hänen muistikuvansa Kaupista oikea.” käräjäoikeus sivu 636-637

Kaupista kerrotaan seuraavaa:

” Kauppi ei ollut testannut mitään laitetta eikä testaaminen ollut kuulunut hänen työnkuvaansa. Hän ei ollut pitänyt kyseistä laitetta hallussaan. Kauppi oli jäänyt juhannusaaton aattona lomalle ja matkustanut muualle Suomeen.

Tarina saa jatkoa juhannuksen jälkeen:

”Heti tapaamisen jälkeen Lohi on lähettänyt Piipolle viestin 4.7.2012 (S2040), jossa Lohi pyytää selvittämään "boxin" (sekoittaja, anonymisaattori) toimintaa. Viestistä ilmenee, että Lohelle on "...jäänyt auki se "mobiili/boxin" vaikutus teletietoihin ja niiden paikkansapitävyyteen. Jos vaan saisit järkättyä vielä heti loppuviikosta jonkun, joka osaisi vääntää meille miten se box vaikuttaa teletietoihin/mitä se muuttaa, niin osattaisiin arvioida niitä meidän laatimia näyttöteemoja tässä jutussa. Niin kuin esille tuotiin konkreettisesti ostettujen puhelimien IMEI-tietojen sekä niihin aktivoitujen liittymätietojen ja niiden perusteella hankittujen teletietojen osalta tapahtumaketjut näyttävät loogisilta ja sopivat oletettuun tapahtumakulkuun. Kuten sanoin sen oletetun Pasilan hemmon osalta, jolle ei ole henkilöllisyyttä löytynyt, pyrin vielä muutaman teletiedon hankkimaan ja sitten se on pitkälti siinä." käräjäoikeus Aarnio käräjäoikeus 318

Tapahtumien aikajärjestyksestä:

Siis 13.6.2012 jälkeen Aarnio olisi kyennyt ylipäätään näyttämään mitään kuvaa Patamalle, koska kuva tuli vasta 13.6.2012 hänen sähköpostiinsa.

Testien aloittaminen oli kyetty tekemään 19.6.2012, koska silloin haettiin testiä varten liittymiin televalvontaluvat.

Joten ajankohdassa 13.6.-22.6.2012 on ollut mahdollista kehittää prototyyppi, koska juhannus on alkanut sen jälkeen, ja laitteen olisi pitänyt olla valmis ennen juhannusta. Ja lomat ovat alkaneet juhannuksesta.

KRP on tiennyt viimeistään 4.7.2012, että Pasilan miehen liittymät ja imei-koodit ovat aitoja. Heillä oli tiedossaan mm. ostotapahtumat puhelimille ja liittymille.

Kaksi kysymystä?

1) jos Pataman esitutkinnassa kertoma olisi totta siitä, että Aarnio tuli Kaupin kanssa hänen toimistoonsa mukanaan kuva Pasilan miehen liittymistä ja imei-koodeista, jotka hän sai tehtäväksi häivyyttää kuvasta, niin hänellä olisi ollut ainoastaan aikaa 13.6.-22.6.2012 tämän laitteen testaamiseen, prototyypin rakentamiseen ja näiden tietojen häivyttämiseen? Voiko Pataman esitutkinnassa kertoma olla ylipäätään mahdollista?

2) Jos KRP oli siinä käsityksessä, että heitä johdettiin harhaan ja tynnyrijuttu I tutkintaa pyrittää häiritsemään annonymisaattorin avulla Aarnion toimesta, niin ajankohta tälle häirinnälle olisi ollut sitten 13.6.2012 - 4.7.2012. Hehän ovat olleet tietoisia siitä, että nämä liittymät ja imeikoodit ovat todellisia vrt. sähköposti 4.7.2012, jossa asia on voitu tarkistaa muista tiedoista kuten esimerkiksi liittymien hankintatiedoista? Mitä motiivia Aarniolla voi olla tynnyrijuttu I:n tutkinnan häiritsemiseen kesäkuussa ja muutama päivä heinäkuussa 2012, jos hänelle olisi selvinnyt sitten viimeistään 4.7.2012, että KRP tietää liittymät ja laitteet?

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 11:59 am
Mitä motiivia Aarniolla voi olla tynnyrijuttu I:n tutkinnan häiritsemiseen kesäkuussa ja muutama päivä heinäkuussa 2012, jos hänelle olisi selvinnyt sitten viimeistään 4.7.2012, että KRP tietää liittymät ja laitteet?
Jos olet syyllistynyt törkeään huumerikokseen ja muihin rikoksiin mutta kykenet virka-asemasi perusteella häiritsemään, hämmentämään ja viivyttämään tutkintaa, se kannattaa tehdä.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

teppo kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 12:47 pm

Olen ollut siinä käsityksessä, että Trevoc Oy:ssä on kehitetty tynnyrijutun aikoihin suomalaisvoimin tietynlaisia seurantalaitteita yms. eri viranomaistahojen tarpeisiin. RHU:ssa on ollut tarvetta kehittää anonymisaattoria ja suodatinlaitetta omiin operaatioihin apuvälineiksi, minkä takia on tehty tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Pataman kanssa. Minun mielestä RHU:sta on nimenomaan haluttu jakaa tätä näihin laitteisiin ja niiden mahdollisuuksiin liittyvää tietoa ylemmälle johdolle ja KRP:lle, missä ei ymmärtääkseni olla oltu ajan tasalla teknisessä kehityksessä näiden tiettyjen laitteiden osalta. Itseltäni on tämän asiakokonaisuuden osa-alueiden aikatauluttaminen vielä kesken, joten valitettavasti en pysty vielä työstämään kaikkia ajatuksiani selkeästi ymmärrettävään muotoon. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että yksi suurimmista virheistä, mitä onnistuttiin vuosien varrella tekemään, oli Trevocin toimintaedellytysten alasampuminen. Tuhottiin ilmeisesti ilman omantunnontuskia yksi kotimainen huippuluokan yritys. Olisi mielenkiintoista tietää, onko sieltä maailmalta saatu käyttöön parempia laitteita ja miten niiden ylläpito ja tekninen kehitys on onnistunut.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

teppo kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 12:47 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 11:59 am
Mitä motiivia Aarniolla voi olla tynnyrijuttu I:n tutkinnan häiritsemiseen kesäkuussa ja muutama päivä heinäkuussa 2012, jos hänelle olisi selvinnyt sitten viimeistään 4.7.2012, että KRP tietää liittymät ja laitteet?
Jos olet syyllistynyt törkeään huumerikokseen ja muihin rikoksiin mutta kykenet virka-asemasi perusteella häiritsemään, hämmentämään ja viivyttämään tutkintaa, se kannattaa tehdä.
Onnistuisit harhauttamaan vain juhannusviikolla ja muutaman päivän lisää heinäkuussa? Miksi käyttäisit hetkeäkään aikaa tällaiseen? Miten ihmeessä päähäsi juolahtaisi mennä jonkun kuvan kanssa laitteen kehittäjän luokse ja kertoa hänelle, että tee jotain mikä ei ole mahdollista? Jos joku olisi käyttänyt tätä laitetta, hän ei varmasti kytkisi Pasilan (siis työpaikkansa kotinsa) läheisyyttä näihin liittymiin, joilla oltiin yhteydessä esim. Vilhuseen. Oikeasti nämä tiedot kertovat, että Aarnio ei ole käyttänyt tätä laitetta minkäänlaisten huumeliittymien peittelemiseen, eikä Aarnio ole ollut itsekään täysin tietoinen mitä laite tekee tai ei tee. Kuten ei muuten olleet näemmä muutkaan siellä kokouksissa olleet ihmiset.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 3:41 pm
teppo kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 12:47 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 11:59 am
Mitä motiivia Aarniolla voi olla tynnyrijuttu I:n tutkinnan häiritsemiseen kesäkuussa ja muutama päivä heinäkuussa 2012, jos hänelle olisi selvinnyt sitten viimeistään 4.7.2012, että KRP tietää liittymät ja laitteet?
Jos olet syyllistynyt törkeään huumerikokseen ja muihin rikoksiin mutta kykenet virka-asemasi perusteella häiritsemään, hämmentämään ja viivyttämään tutkintaa, se kannattaa tehdä.
Onnistuisit harhauttamaan vain juhannusviikolla ja muutaman päivän lisää heinäkuussa? Miksi käyttäisit hetkeäkään aikaa tällaiseen?
Vastattu edellä. Kaikki konstit kannattaa käyttää.
Nicht schuldig kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 3:41 pm
Oikeasti nämä tiedot kertovat, että Aarnio ei ole käyttänyt tätä laitetta minkäänlaisten huumeliittymien peittelemiseen, eikä Aarnio ole ollut itsekään täysin tietoinen mitä laite tekee tai ei tee. Kuten ei muuten olleet näemmä muutkaan siellä kokouksissa olleet ihmiset.
Hassuli. Ei laitetta käytetty. Tarinaa käytettiin. Tai yritettiin.

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

teppo kirjoitti:
Su Touko 17, 2020 7:48 pm

Jos laitetta ei käytetty, miksi sitä testattiin? Näyttää olleen melkoinen firbeli menossa tämän laitteen ympärillä oikeudessa. Jos tarinaa käytettiin ja oletetaan, että tarinassa on jokin osa totta, niin mikä osa se on? Nimittäin siinä mitä Patama oli esitutkinnassa kertonut, ei käsittääkseni mikään osa voi olla totta.

Perustelut:

Pataman väite:

Aarnio ja Kauppi tulivat yhdessä Pataman luokse ja näyttivät Heinikarin ja jonkun muun tekemää kuvaa näistä liittymistä ja imei-koodeista

"Toisaalta kuitenkin Kauppi itse on kertonut, että hän ei tuntenut Patamaa eikä ollut keskustellut hänen kanssaan tai ollut häneen puhelinyhteydessä. Kaupilla ei ollut ollut hallussaan anonymisaattoria tai suodatinlaitetta ja nimi anonymisaattori oli tullut esiin vasta esitutkinnassa. Kauppi ei tiennyt yhtään operaatiota, jossa laitetta olisi käytetty eikä hän osannut käyttää näitä laitteita. Hän ei ollut myöskään testannut mitään laitetta, eikä häntä ollut pyydettykään testaamaan tällaista laitetta. Käräjäoikeus arvioi, että Kaupin kertomuksen oikeellisuutta tältä osin ei ole syytä epäillä."

Pataman väite:

Runeberg ja Kauppi testasivat laitetta yhdessä juhannuksen 2012 jälkeen.

"Liittyen syytekohtaan 10 b Kauppi kertoi, että hän oli ensimmäisen kerran nähnyt syytteessä tarkoitetut hakemukset ajalle 28.6.-1.7.2012 KRP:n kuulusteluissa. Hän ei tiennyt niistä mitään eikä hän ollut keskustellut niistä kenenkään kanssa. Kauppi oli ollut 28.6.-1.7.2012 lomalla ja muilla paikkakunnilla 3.7.-4.7.2012. Tämä ilmeni esimerkiksi hänen Plussa-korttinsa tiedoista. "

Pataman väite:

Prototyyppi piti saada valmiiksi ennen juhannusta ja juhannuksen jälkeen alkoi testaus.

"Televalvontaluvat prepaid-liittymiin -800 ja -816 ajalle 20.4.–25.5.2012 on haettu 25.4.2012. Esitetyn selvityksen mukaan Aarnio ja Patama ovat edellisenä päivänä 24.4.2012 viestitelleet ”simmeilystä” ja samana päivänä on alkanut mainittujen liittymien välinen viestittely. Pataman esitutkintakertomuksesta ilmenee, että ”simmeilyllä” oli tarkoitettu niin sanotun i-mallin anonymisaattorin kehittämistä. Prototyyppi oli valmistunut ja laitetta piti päästä kokeilemaan." hovioikeus sivu 210

Siis laitetta testattiin jo ennen kuin kuin kuvaa liittymistä oli olemassakaan. Joten liittymien testaus ei voi siis liittyä kuvaan, jota ei ole.

Pataman väite:

Aarnio ja Runeberg olivat tyytyväisiä laitteeseen

Jos Aarnio tarkoitus oli ollut häivyttää Pasilan miehen liittymät, ei Aarnio voinut olla tyytyväinen, koska mitään tällaista ei tapahtunut. Jos Aarnio ja Runeberg olivat tyytyväisiä laitteeseen, niin he voisivat olla tyytyväisiä siksi, että laitteella voidaan muuttaa televalvonta tai imei-koodeja muilla liittymillä mutta ei Pasilan miehen liittymillä, joten alkuperäinen tarkoitus ei ole voinut olla Pasilan miehen liittymien häivyttäminen, koska siinä tapauksessa Aarnio olisi ollut tyytymätön lopputulokseen eikä tyytyväinen.

Pataman väite:

Laitteen testaamisella oli kiire Aarniolle

Aarnio lähtee Espanjaan lomalle laitteen testauksen aikana ja palaa kuvioon kesäkuun lopussa, jos laite olisi kyennyt häivyttämään Pasilan miehen liitymät ja tämä olisi ollut tarkoitus testaamiselle, olisi Aarnio itse ollut mukana testaamassa.

Pataman väite:

Laitetta on testattu Pasilan miehen liittymiin liittyen

Laitetta testattiin myös alkuvuodesta 2013 poliisijohdon palaveria varten, laitetta siis testattiin ennen kuvaa Pasilan miehen liittymistä ja laitetta testattiin kuukausia kuvan esiintulon jälkeen, miksi siinä välissä oleva testaus liittyisi Pasilan miehen liittymiin ollenkaan?

Jos aikajanalla on kolme eri ajankohtaan liittyvää testausvaihetta: testaus 1, testaus 2 ja testaus 3, niin miten on mahdollista tulkita testauksen 2 liittyvän rikokseen, jos testaus 1 ei voi liittyä rikokseen (rikos ei ole tiedossa) ja jos testaus 3 liittyy rikollisten paljastamiseen poliisin toimesta?

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 11:51 am
Jos laitetta ei käytetty, miksi sitä testattiin?
Siitähän onkin Aarnion sana:
”kiva ku pystyis antaa leppikselle maanantaina jonkun nron mikä sit tulis tähän"

Aarnio oli menossa kuulusteluun. Hän tarvitsi tarinan, jolla voisi saattaa edes epäilyksenalaiseksi teleliikenteensä Saaran kanssa.

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 1:18 pm

Eiköhän tämä anonymisaattori ja prostituoitu tarina keksittiin siitä, että joku koiranleuka oli nimennyt yhden testin tai tiedoston vuonna 2013 nimellä "kaislahame" ja toisen sanalla "ämmää", joten Reinboth on siis kaislahame ja sitten kehitettiin tarina siitä , että ämmää tarkoittaa prostituoitua.

Todellisuudessa näillä testeillä ei ollut tämän prostituoidun kanssa mitään tekemistä, ne puhelut ja viestit käytiin virkapuhelimella käsittääkseni. Ei siellä ollut mitään nk. tiedottaja tai operaatiopuhelimia Saaralla käytössään. Eikä käsittääksen vuonna 2013 Aarnion virkapuhelimen televalvontatietoja ole enää voinut saada. Toisaalta kyllähän tässä on uskottu mihin vaan. Sinällään en olisi lainkaan yllättynyt, jos joku uskoo tähänkin. Patama on mennyt sekaisin siellä esitutkinnassa ja ryhtynyt kertoilemaan asioita jonkinlaisen hirvittämän paineen alla. Erittäin tyypillinen virhelähde väärissä tuomioissa eli väärä tunnustus tai väärä todistus. Käsittääkseni tämä tarina tulee sieltä esitutkinnasta.

Mutta tässähän on muutenkin käytännössä kaikki siinä määrin sekaisin, että sopasta on vaikeaa keksiä enää mitään mikä pitäisi paikkansa.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 2:09 pm
teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 1:18 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 11:51 am
Jos laitetta ei käytetty, miksi sitä testattiin?
Siitähän onkin Aarnion sana:
”kiva ku pystyis antaa leppikselle maanantaina jonkun nron mikä sit tulis tähän"

Aarnio oli menossa kuulusteluun. Hän tarvitsi tarinan, jolla voisi saattaa edes epäilyksenalaiseksi teleliikenteensä Saaran kanssa.
Eiköhän tämä anonymisaattori ja prostituoitu tarina keksittiin siitä, että joku koiranleuka oli nimennyt yhden testin tai tiedoston vuonna 2013 nimellä "kaislahame" ja toisen sanalla "ämmää", joten Reinboth on siis kaislahame ja sitten kehitettiin tarina siitä , että ämmää tarkoittaa prostituoitua.
Reinboth julkisti tiedon Aarnion yhteyksistä Saaraan 5.9. Aarnio oli menossa aiheesta kuulusteluun 14.9. Testailu käytiin tässä välissä. Viesteissä oli "Testin nimi kaislahame" ja "Reinboth". Tuomion perusteella kuulustelussa Kauppi osoitti hämmentävää tietämättömyyttä kertomalla, että ei ymmärtänyt yhteyttä. Ymmärtämättömien lista on aika lyhyt. Tervemenoa asioista todella heikosti perillä olevien kerhoon.
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 2:09 pm
Mutta tässähän on muutenkin käytännössä kaikki siinä määrin sekaisin, että sopasta on vaikeaa keksiä enää mitään mikä pitäisi paikkansa.
Paikkansapitävää olet käyttänyt säästeliäästi.

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 3:21 pm

Mitä merkitystä on sillä testataanko tätä laitetta vuonna 2013 syyskuussa? Jos jollekin testille laitetaan nimi kaislahame ei sen testaamisen tarvitse liittyä Susanna Reinbothiin. Jos nimenä on ämmää niin ei sen tarvitse liittyä prostituoituun.

Uskotko sinä ufoihin? Tämä on juuri sellainen juttu.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:05 pm

Eikö Kaislahame-testi liittynyt suodatinlaitteen kehittämiseen ja testaamiseen? Olen ymmärtänyt, että suodatinlaitetta kehitettiin siihen, että tietyistä numeroista tulevat puhelut voidaan ohjata poliisissa hallitusti johonkin valikoituun numeroon. Eli jos esimerkiksi halutaan pitää tutkinnanjohtajan numero vapaana tietyissä akuuttitilanteissa esimerkiksi yli-innokkailta tai linjaa pitkään varaavilta toimittajilta, heidän puhelunsa voidaan ohjata valikoituun toiseen puhelimeen jonkun toisen vastattavaksi ja tutkinnanjohtaja on paremmin puhelimitse esimerkiksi operaatioon osallistuvien tavoitettavissa. Samoin voidaan toimia joidenkin mahdollisten vakiohäirikköjen kanssa, jotka häiritsevät tärkeämpien puheluiden vastaanottamista.

Aarnio käsittääkseni toivoi suodatinlaitteesta apua siihen, että hänen asianajajansa Aarnion virkapuhelimeen soittamat puhelut olisi suodatinlaitteen avulla voitu ohjata johonkin tiettyyn Aarnion hallinnoimaan toiseen luuriin. Aarnio ilmeisesti epäili, että hänen virkapuhelimensa olisi ollut tuolloin kuuntelussa ja halusi varmistaa, ettei hänen asianajajansa kanssa käymiään puheluita kuunneltaisi salaa.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:31 pm

Jos toimittaja lähettelisi viestejä Aarnion virkaliittymään ja nyt täytyisi saada jonkinlainen laite, jolla viestit tai puhelut siirtyisivät pois sieltä linjoilta. Sinällään ei ollenkaan mahdotonta tässä yhteydessä, jos sitä kehiteltiin esim. tapaus Saaran kaltaisia häirikköjä varten. Hänhän saattoi lähettää kymmeniä viestejä Aarniolle, jos hän ei suostunut vastaamaan sekään ei ollut hyvä. Virkamies saa levätä, jos viestit siirretään jonnekin muualle ja joku muu vastaa niihin. Uskoisin, että jokainen olisi joskus toivonut tällaista laitetta.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:05 pm
teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 3:21 pm
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 2:09 pm

Eiköhän tämä anonymisaattori ja prostituoitu tarina keksittiin siitä, että joku koiranleuka oli nimennyt yhden testin tai tiedoston vuonna 2013 nimellä "kaislahame" ja toisen sanalla "ämmää", joten Reinboth on siis kaislahame ja sitten kehitettiin tarina siitä , että ämmää tarkoittaa prostituoitua.
Reinboth julkisti tiedon Aarnion yhteyksistä Saaraan 5.9. Aarnio oli menossa aiheesta kuulusteluun 14.9. Testailu käytiin tässä välissä. Viesteissä oli "Testin nimi kaislahame" ja "Reinboth". Tuomion perusteella kuulustelussa Kauppi osoitti hämmentävää tietämättömyyttä kertomalla, että ei ymmärtänyt yhteyttä. Ymmärtämättömien lista on aika lyhyt. Tervemenoa asioista todella heikosti perillä olevien kerhoon.
Nicht schuldig kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 2:09 pm
Mutta tässähän on muutenkin käytännössä kaikki siinä määrin sekaisin, että sopasta on vaikeaa keksiä enää mitään mikä pitäisi paikkansa.
Paikkansapitävää olet käyttänyt säästeliäästi.
Mitä merkitystä on sillä testataanko tätä laitetta vuonna 2013 syyskuussa? Jos jollekin testille laitetaan nimi kaislahame ei sen testaamisen tarvitse liittyä Susanna Reinbothiin. Jos nimenä on ämmää niin ei sen tarvitse liittyä prostituoituun.

Uskotko sinä ufoihin? Tämä on juuri sellainen juttu.
Testiviestissä luki Reinboth, mutta sehän voi tarkoittaa ihan jotain muuta kuin Reinbothia. Eikä testi varmaan mitenkään liittynyt tuleviin kuulusteluihin vaan ihan jostain muusta tämmöistä olisi ollut kiva saada "Leppikselle" näytettäväksi.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:31 pm
Eikö Kaislahame-testi liittynyt suodatinlaitteen kehittämiseen ja testaamiseen?

Ei. Piti saada aikaiseksi tarina, että roistoilla on tämmöisiä vehkeitä ja että sen takia Aarnionkaan puhelutiedot eivät ehkä ole tosia. Kiire oli saada leppikselle jotain näytettävää ennen kuulustelua.
Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:31 pm
Olen ymmärtänyt, että suodatinlaitetta kehitettiin siihen, että tietyistä numeroista tulevat puhelut voidaan ohjata poliisissa hallitusti johonkin valikoituun numeroon.
Et ole. Olet lukenut tuomion ja ymmärrät oikein hyvin, miten asian laita on.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Selin, Mibi, Tolvanen, Tamminen

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 9:29 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:31 pm
Eikö Kaislahame-testi liittynyt suodatinlaitteen kehittämiseen ja testaamiseen?

Ei. Piti saada aikaiseksi tarina, että roistoilla on tämmöisiä vehkeitä ja että sen takia Aarnionkaan puhelutiedot eivät ehkä ole tosia. Kiire oli saada leppikselle jotain näytettävää ennen kuulustelua.
Minun mielestäni syyttäjät ovat tiettyjen poliisien avustuksella kehitelleet televalvontatietoihin yms. perustuvan tarinan, joka poikkeaa todellisuudesta. Aarnion ja hänen alaistensa aivan järkeenkäyvät selvitykset on erinäisillä toteamuksilla sivuutettu epäluotettavina, ristiriitaisina, epämääräisinä ja mitä kaikkia termejä oikeuden jäsenillä on tullut mieleen käyttää, jotta näiden poliisien sanomisia ei ole tarvittu ottaa huomioon tuomiota harkitessa.
teppo kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 9:29 pm
Pieni liekki kirjoitti:
Ma Touko 18, 2020 6:31 pm
Olen ymmärtänyt, että suodatinlaitetta kehitettiin siihen, että tietyistä numeroista tulevat puhelut voidaan ohjata poliisissa hallitusti johonkin valikoituun numeroon.
Et ole. Olet lukenut tuomion ja ymmärrät oikein hyvin, miten asian laita on.
Teppo, minun on tunnustettava sinulle yksi asia. En ole lukenut käräjäoikeuden tuomiota kokonaisuudessaan ja sen takia itselleni tulee koko ajan tiettyjä ahaa-elämyksiä, kun palikat tuomiota läpi kahlatessa tuntuvat entistä paremmin osuvan yksiin niiden näkemysten kanssa, mikä itselleni on tästä Aarnion tapauksesta parin vuoden aikana muodostunut. Jatkan tutkimuksia sen mukaan, mitä omat aikatauluni sallivat. Sinä olet kyllä äärimmäisen hyvin perehtynyt Aarnion tapaukseen tietyltä kantilta katsottuna, mutta joskus kannattaa myös kuunnella, mitä toinenkin osapuoli sanoo tai hypätä vaan tarkastelemaan asioita oman laatikon ulkopuolelle. Olet opettanut minulle paljon asioita. Siitä kiitos.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Vastaa Viestiin