Aarnio tuomittiin käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Mitähän isoja asioita meiltä mahdollisesti yritetään peitellä, kun tällainen temppu keksittiin tälle päivälle? Tulee niin elävästi mieleen kaikki Ulvilan syyttäjien tekemät temput syyttömälle Auerille.

Olen kuitenkin päättänyt ajatella meneillään olevaa tutkintaa positiivisesti. Jos nyt tarkastellaan uusin ajatuksin vuonna 2003 tehtyä palkkamurhaa, niin kenties kohta aletaan tarkastella toista mahdollista palkkamurhaa, joka tehtiin Ulvilassa vuonna 2006.

En minä hämmästyisi, jos kävisi ilmi, että Aarnio on otettu säilöön ennen kaikkea hänen oman turvallisuutensa vuoksi. Toivotaan nyt joka tapauksessa, että Aarnio pystyy valmistautumaan kunnolla elokuussa alkavaan tietolähdeoikeudenkäyntiin.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Ei kai tässä nyt ole vielä mitään julkisia tietoja siitä, millä perustein Aarniota epäillään. Mielestäni hänen syyllisyyttään tai näytön riittävyyttä on ihan mahdoton arvailla.
Onhan ne syyt jo vuodettu noihin lehtijuttuihin.

Joista näkee kilometrien päähän, että ei todellakaan riitä tuomioon siitä, että Aarnio olisi osallinen murhassa. Johon ei riittäisi epäilys, johon ei riittäisi piittaamattomuus, tai vahinkokaan. Tavoite on selkeästi sama kuin samalla porukalla muutenkin, eli pelata narratiivilla kansanjoukkoja propagandamielessä.

Lehtijutuissa mainitut tutkinnan heikkoudet ja epäselvyydet ovat jutun kannalta täysin absurdeja syytteitä. Tämä koska kun ne ovat jo aikapäiviä sitten vanhentuneita rikoksina (ja pyrkimyskin siis on vain liata julkisuudessa noita tehneiden ihmisten maineet koska ei tarvitse todistaa mitään kun vanhentuneita), niin ne eivät tällöin ole tapauksia joita edes voisi tutkia ilman murhasyytöksiä. Sitten taas syytteet avunannosta murhaan ovat täysin tuulesta temmattuja.

Ja kuten sanottua mikäli olisin väärässä ja todellisia asiallisia todisteita sen puolesta, että Aarnio todella aivan aidosti olisi osallistunut murhaan ilmenisi, niin tällöin sekä poliisin että myös Suomen syyttäjälaitoksen uskottavuus romahtaisi täysin nollaan. Haavistot ja muut voisivat siinä tapauksessa selvittää meille mitä he istuivat toimistossa 15 vuotta munien sen sijaan, että olisivat jo aikoinaan laittaneet murhaajan linnaan.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Hyperion kirjoitti:Käsittääkseni koko Aarniovyyhti sai aikanaan alkunsa Helsingin huumepoliisin ja KRP:n välisestä tietolähteitä koskevasta keskinäisestä kiistasta ja tietolähdetominnassa on epäilty rikotun lakia mm. laittomilla valeostoilla.
Kyseessä saattoi tietolähteitä koskevan "kiistan" lisäksi tai sijasta olla kyse myös myös törkeästä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Käräjäoikeuden tulkinnan mukaan mm. huumerikoksista, ei tietolähdetoiminnasta.
Hyperion kirjoitti:... etten yllättyisi yhtään jos tämä ”murha laiminlyöntinä” loppupeleissä paljastuisikin esim. järjestelyksi, jossa Aarnio on antanut Ünsalin surmaajille siunauksensa ja vinkkejä kuinka ruumis ja todisteet hävitetään.
Jotain tällaista. Veikkaan, että epäillään Aarnion paitsi tienneen että Unsal tullaan murhaamaan myös mahdollistaneen murhan jotenkin joko osoittamalla hyväksyvänsä sen ja/tai ilmaisemalla suojelevansa tekijöitä tms. Tähän hänen mahdollisuutensa olisivat olleet paremmat kuin tavallisilla pulliaisilla.

Nicht schuldig
Adrian Monk
Viestit: 2535
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2014 2:19 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Nicht schuldig »

teppo kirjoitti:
Hyperion kirjoitti:Käsittääkseni koko Aarniovyyhti sai aikanaan alkunsa Helsingin huumepoliisin ja KRP:n välisestä tietolähteitä koskevasta keskinäisestä kiistasta ja tietolähdetominnassa on epäilty rikotun lakia mm. laittomilla valeostoilla.
Kyseessä saattoi tietolähteitä koskevan "kiistan" lisäksi tai sijasta olla kyse myös myös törkeästä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Käräjäoikeuden tulkinnan mukaan mm. huumerikoksista, ei tietolähdetoiminnasta.
Hyperion kirjoitti:... etten yllättyisi yhtään jos tämä ”murha laiminlyöntinä” loppupeleissä paljastuisikin esim. järjestelyksi, jossa Aarnio on antanut Ünsalin surmaajille siunauksensa ja vinkkejä kuinka ruumis ja todisteet hävitetään.
Jotain tällaista. Veikkaan, että epäillään Aarnion paitsi tienneen että Unsal tullaan murhaamaan myös mahdollistaneen murhan jotenkin joko osoittamalla hyväksyvänsä sen ja/tai ilmaisemalla suojelevansa tekijöitä tms. Tähän hänen mahdollisuutensa olisivat olleet paremmat kuin tavallisilla pulliaisilla.
Siksikö, että Aarnio olisi suojellut tietolähdettään paljastumasta? Melko heikko motiivi murhaan. Yritetäänkö tässä saada lisämotiivia sille, että Aarnio olisi tehnyt huumerikoksia jo tuolloin ja näin suojellut siis Vilhusta paljastumasta osalliseksi palkkamurhaan, koska Vilhunen olisi ollut hänen rikolliskumppaninsa?

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

teppo kirjoitti:
Hyperion kirjoitti:Käsittääkseni koko Aarniovyyhti sai aikanaan alkunsa Helsingin huumepoliisin ja KRP:n välisestä tietolähteitä koskevasta keskinäisestä kiistasta ja tietolähdetominnassa on epäilty rikotun lakia mm. laittomilla valeostoilla.
Kyseessä saattoi tietolähteitä koskevan "kiistan" lisäksi tai sijasta olla kyse myös myös törkeästä järjestäytyneestä rikollisuudesta. Käräjäoikeuden tulkinnan mukaan mm. huumerikoksista, ei tietolähdetoiminnasta.
Hyperion kirjoitti:... etten yllättyisi yhtään jos tämä ”murha laiminlyöntinä” loppupeleissä paljastuisikin esim. järjestelyksi, jossa Aarnio on antanut Ünsalin surmaajille siunauksensa ja vinkkejä kuinka ruumis ja todisteet hävitetään.
Jotain tällaista. Veikkaan, että epäillään Aarnion paitsi tienneen että Unsal tullaan murhaamaan myös mahdollistaneen murhan jotenkin joko osoittamalla hyväksyvänsä sen ja/tai ilmaisemalla suojelevansa tekijöitä tms. Tähän hänen mahdollisuutensa olisivat olleet paremmat kuin tavallisilla pulliaisilla.
Konkreettisesti miten yksi ihminen, joka ei ole edes tutkinnanjohtaja voisi suojella tekijöitä tulkinnoissa, joihin osallistuu kymmeniä ihmisiä? Aikamoiseksi salaliitoksi menee, kun lähtee kuvittelemaan, että enemmistö murharyhmän tutkijoista poimii ja jättää poimimatta todisteita sen mukaisesti mitä joku tutkinnan ulkopuolinen poliisipomo on mieltä.

Itse veikkaan pohjautuen siihen, miten Aarnion jutuissa on hoidettu kaikki muukin, ettei mitään todellisia todistuksia siitä ole, ettäkö herra todella olisi tiennyt etukäteen muuta kuin korkeintaan huhuja ole. Tarkoituksena liimailla innoissaan jutuista sellaisia, että ne saadaan näyttämään tasan siltä, kuin Haavisto haluaa. Tuomioillahan ei loppujen lopuksi ole väliä, kunhan julkisuudessa peli pelataan halutusti.

Vilhusen osallistuminen sitävastoin voisi kuulostaa jo todennäköisemmältä. Tosin mistäs saa todisteet, jotka olisivat muuta kuin ilmeinen kostonyritys vasikalle?

Btw. onko Haavisto sukua Pekalle?

Avatar
myrskylyhty
Harjunpää
Viestit: 320
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty »

Päivänselvä tapaus että Aarnio on kytköksissä. Omistajuussuhteita samaan vuokra-asuntoon jossa Aarnio kävi naimassa ja Volkan Ünsal surmattiin. Ei ole voinut olla tietämättä varsinkaan jos ollut hyvin läheinen Keijo Vilhusen kanssa.

Nyt vaan odotellaan mitä muuta sieltä paljastuu.
Lisäksi poliisi määräsi rikospaikkatutkinnan asuntoon jo päivää ennen kuin Ünsalista oli kirjattu edes katoamisilmoitusta.
https://yle.fi/uutiset/3-10300031
Tolvanen vahvistaa Lännen Medialle STT:n ja HS:n tiedon, että häntä on kuultu uudessa tutkinnassa todistajana. Todistamisesta on aikaa Tolvasen mukaan toista kuukautta.

Hänen mukaansa suurin syy uudelle tutkinnalle on se, että vanhat epäillyt eivät puhuneet tutkinnassa. Nyt tilanne on toinen. Tolvasen mukaan palkkamurhan rikostutkinta tehtiin aikanaan niin hyvin kuin mahdollista.
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-s ... etaan-nyt/
Kaksi murhasta tuomittua alkanut nyt puhua
Tutkinta avattiin uudestaan muutama vuosi sitten, kun kaksi aiemmin ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin murhajutussa tuomittua alkoivat puhua uusia tietoja murhasta. Silloin kun heidät teosta tuomittiin, he vaikenivat ja kiistivät kaiken.
https://yle.fi/uutiset/3-10301233
Eli siis spekulointia kuka puhuu ja kenen päälle. Rami Andersson siis esitteli poliisille ennen kuolemaansa Volkan Ünsalin ruumiin mahdollista kätköpaikkaa. Ilmeisesti ruumista ei löytynyt. Joku siis voinut katsonut parhaakseen siirtää ruumista vielä toiseen paikkaan kun ei ole luottanut henkilöihin jotka tiesivät piilosta. Mahtanut Ramilla kylmähiki puskea kun tajunnut tämän.

Mikä Ilkka Jani-Markus Leinosen motiivi olisi vasikoida muiden niskaan? Onko tiili alkanut puremaan ja katkeroitunut tietämistään asiayhteyksistä? Pianhan kaikki selviää kuka laulaa ja komeiten tässä kuorossa.
Poliisi on STT:n tietojen mukaan ottanut Aarnion ja ex-jengipomo Keijo Vilhusen kiinni. Rikosylikomisario Markus Laine keskusrikospoliisista kertoo, että vuonna 1960 syntynyt mies on otettu kiinni Itä-Suomessa. Tutkinnanjohtaja Haavisto puolestaan ei halua kommentoida mahdollisia pakkokeinoja.
https://yle.fi/uutiset/3-10300031
Mikähän herra se tämä 1960- luvulla syntynyt?
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Jaakko Terävä
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 1:16 am
Paikkakunta: Vantaa

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Jaakko Terävä »

Voisiko tässä nyt kumminkin pääasiassa olla kyse huumepoliisin ja rikospoliisin iankaikkisesta valtataistelusta, osa 8877?!
Elämässä on mielenkiintoisia asioita enemmän kuin mitä on aikaa niihin perehtymiseen

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Jaakko Terävä kirjoitti:Voisiko tässä nyt kumminkin pääasiassa olla kyse huumepoliisin ja rikospoliisin iankaikkisesta valtataistelusta, osa 8877?!
Joskus sitä miettii, että mikä on oikea hetki alkaa rajoittaa jotain vanhaa tutkintaa kustannusperusteisesti. Tällaiset vanhat tutkinnat sitovat mielestäni aivan liikaa jo muutoinkin rajallisia viranomaisresursseja ja veronmaksajien rahaa palaa kohtuuttomasti saataviin tuloksiin nähden.

Itse pyrkisin panostamaan nykytilanteen hallintaan ja tulevaisuuden ennakointiin selkiyttämällä ohjeistusta ja yhtenäistämällä toimintatapoja. Pidän myös tärkeänä toimivan viranomaisyhteistyön ylläpitämistä ja kehittämistä rikosten ehkäisytyössä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Pieni liekki kirjoitti: Joskus sitä miettii, että mikä on oikea hetki alkaa rajoittaa jotain vanhaa tutkintaa kustannusperusteisesti.

Oikea hetki ehdottaa tutkinnan rajoittamista kustannusperusteisesti on yleensä juuri silloin, kun lopultakin peruuttamattomasti tajuaa, että sankarina pitämänsä kaveri onkin oikeasti paatunut rikollinen, mutta ei kuitenkaan halua, että tämä joutuisi vastaamaan teoistaan, koska tyypin puolesta puhuminen ja häneen uskominen on ollut henkinen investointi, jota ei halua tunnustaa vääräksi. Vähän kuin olisi sijoittanut wincapitaan.
Pieni liekki kirjoitti:Itse pyrkisin panostamaan nykytilanteen hallintaan ja tulevaisuuden ennakointiin selkiyttämällä ohjeistusta ja yhtenäistämällä toimintatapoja. Pidän myös tärkeänä toimivan viranomaisyhteistyön ylläpitämistä ja kehittämistä rikosten ehkäisytyössä.
Hyviä ideoita. Harmi että tätä ennen ei kukaan ole hoksannut ehdottaa ohjeistamaan, että ketään ei saa murhata eikä ole asiallista tuoda huumeita maahan. Puhumalla pahat asiat poistuvat.

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Nicht schuldig kirjoitti:Yritetäänkö tässä saada lisämotiivia sille, että Aarnio olisi tehnyt huumerikoksia jo tuolloin ja näin suojellut siis Vilhusta paljastumasta osalliseksi palkkamurhaan, koska Vilhunen olisi ollut hänen rikolliskumppaninsa?
Järkyttävää ajatellakin tällaista tahditonta epäilyä. Oman kertomansa mukaan Aarnio oli tähän mennessä tienannut massiivisen omaisuuden sekaantumalla paritusbisneksiin ja lupaamalla suojella henkilöä, jonka asunnossa Unsal murhattiin.

pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja pop »

Ettäs kehtaat edes väittää tuollaista! Kyllä maan parhaat ja lojaaleimmat jr -rikostutkijakolleegat olisivat huomanneet jos Aarnio olisi sortunut hämäriin paritus ym bisneksiin mm. UB -pomon, edesmenneen (tietysti) liikemiehen, sekä Veikon mutta eri Veikon kanssa. Ja missä välissä olisi muka edes tällaista ehtinyt kun vapaa-aika/työaika meni kaiken maailman Saarojen, Sievälöiden ja Kekejen sosiaaliasioiden jeesaamisessa, kuten kämpän hankinnassa? Ja firaabelihommissa, paikallisen Alepan ilmotustaulun kautta?! Ja murheita kuunnellessa, Silloin kun Sievälä sattui Suomessa olemaan, naisia kun ei täältä löydy.

TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Onnea ja menestystä wirallisen propagandan nielijöille. Muutoin siis Suomen poliisi on maailman paras kaikessa mitä nyt Aarnio murhasi aina välillä. Onneksi kukaan muu ei sitä kuitenkaan tiennyt. Yksittäistapaus eikä kukaan voinut nähdä tai aavistaa, sekä paljastunut mätä omena vain osoittaa suomalaisen systeemin äärimmäisen vahvuuden, koska täällä uskalletaan syyttää henkipatoksi potkittua entistä poliisia murhaajaksi vain 15 vuotta tapahtumien jälkeen. Venäjälläkään ei Putlerin takia uskallettaisi, joten jo tuo osoittaa, että kuten lehdessä kerrotaan on Suomi maailman paras kaikessa.

pop
Javier Pena
Viestit: 1866
Liittynyt: To Helmi 19, 2015 4:25 pm

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja pop »

Tuota, jos ja kun sinulta meni jotain pahasti ohi, em. on Aarnion omakertomaa "faktaa", ei "virallista propagandaa". Väitätkö että Aarnio siis valehtelee? En pysy kärryillä.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Pieni liekki kirjoitti:Joskus sitä miettii, että mikä on oikea hetki alkaa rajoittaa jotain vanhaa tutkintaa kustannusperusteisesti. Tällaiset vanhat tutkinnat sitovat mielestäni aivan liikaa jo muutoinkin rajallisia viranomaisresursseja ja veronmaksajien rahaa palaa kohtuuttomasti saataviin tuloksiin nähden.
Jos on epily siitä, että huumepoliisin päällikkö on osallinen palkkamurhaan ja törkeisiin huumausainerikoksiin, niin se ei ainakaan ole tapaus, jonka tutkinta tulisi lopettaa liian kalliina.

Vaikea ylipäätään kuvitella, millainen rikosepäily edes voisi olla tärkeämpää selvittää.

peltirumpu
Axel Foley
Viestit: 2142
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 10:04 am

Re: Aarniota epäillään henkirikoksesta

Viesti Kirjoittaja peltirumpu »

Epätoivoisen syyttäjän panikointia. Samanlaisia syyttäjän tuskan parahduksia nähtiin tapaus Auerin aikana useasti. Kun mitään faktaa ei ole esittää keksittyjen syytteiden tueksi, niin sitten keksitään uusia satuja. Ja te uskotte kuin pikku lapset kaiken mitä nuo tunarit keksivät ja kertovat :mrgreen:

Suomen poliisi- ja oikeuslaitos on läpimätä, ja sitä ei saisi ääneen sanoa. Katsokaapa tämä: http://www.mikkoniskasaari.fi/node/263

Vastaa Viestiin