Huumepoliisi ennen ja nyt

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Calabash
Martin Beck
Viestit: 806
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Haluaisin tiedustella, miltä se näyttää nyt kaduilla, kun byrokraatit tekevät kaiken by the book?

Monien näkemys on, että kaikkea liikkuu enemmän kuin koskaan. Milloinkaan huumeongelma ei ole ollut tällä tasolla, siis ainakaan lähihistoriassa.

Oma teoriani on, että Aarnio pelasi kahteen suuntaan ja veti välistä, mutta toisaalta hänen yksikkönsä oli tehokas juuri epäsovinnaisuudessaan. Hän sai ansaitusti tuomion, mutta heitettiinkö lapsi pesuveden mukana? Siis kokemus ja käytänteet.

Mikä on tilanne kentällä nyt? Raskaita rikoksia, joissa huumeet ovat ainakin jossain roolissa, on ihan hirveästi. Liki joka lähiössä pääkaupunkiseudulla on myös 2-5 yliannostukseen kuollutta teiniä tai nuorta aikuista muutaman viime vuoden ajalta.

Jos vähänkin pitää silmiä auki, näkee ne luukut, joissa tavaraa myydään. Milloin ovat kaihtimet auki ja milloin kiinni, milloin "kengät ikkunassa". Poliisi ei näe vai ei välitä? Ei se touhu pelkästään netissä ole. Jonkun on oltava muulina.

Vantaalla ajaa autoja, joissa soi ählyrokki. Teinit käyvät autojen luona ostoksilla. Mitään ei tehdä. Ei ole kyse netistä.

Välillä sitten on lehdissä, kun on vähän soppaa jäänyt haaviin. Kaupan on silti kaikkea.

Kysymys kuuluu: miten tilanne tulisi paremmaksi?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Calabash kirjoitti:
Ti Marras 23, 2021 6:08 pm

Sinulla on monta hyvää kysymystä, joihin mielelläni näkisin jonkun vastaavan. Valitettavasti täällä Aarnio-osiossa on keskustelu tyrehtynyt, kun yksi hyvä keskustelija joutui jättämään palstan. 😢
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja CSI »

Pieni liekki kirjoitti:
Pe Marras 26, 2021 12:32 am
Valitettavasti täällä Aarnio-osiossa on keskustelu tyrehtynyt, kun yksi hyvä keskustelija joutui jättämään palstan. 😢

No onpas täällä sitten ollut oikein erinomaisen hyvää ja moniäänistä "keskustelua", kun peräti yhden "keskustelijan" poistuminen on sammuttanut kaiken keskustelun?

Yhden ihmisen "keskustelulle" on muuten hieno kreikkalainen nimikin: monologi. Maamme mielisairaaloissa on paljonkin tuon lajin taitajia. Heillä keskustelu voi monologissakin olla moniäänistä, jos alter egot pääsevät vuoroon.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

CSI kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 1:35 am

Jos olet Aarnio-osiota seurannut yhtään aktiivisemmin, niin havaitset, että täällä on käyty oman mittapuuni mukaan aiemmin kohtalaisen laadukasta ja mielenkiintoista keskustelua. Luulen, että useammalta palstalaiselta - ainakin minulta - katosi inspiraatio keskustella Aarnio-tapauksen yksityiskohdista, kun kohtalo puuttui peliin. Elämä on joskus epäoikeudenmukaista.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 9:37 pm

Lähtikö keskustelija lusimaan vai mistä kiikastaa.
No, ehkä turhaakin keskustelua koska pianhan Aarnio on vapaa.
Tosin ei päässe koevapauteen (vaikka oikeus on jo), ennen kuin Hovioikeus antaa oman päätöksensä Helmikuun alussa.
Sen jälkeen Aarnio keskustelut ovat hedelmättömiä. Mies on voittanut taistelut: tuomion sovittamisen ja elinkautisen.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 10:05 pm

Joskus voi ihan tavalliselle ihmisellekin tulla yllättäen eteen neuvottelut viikatemiehen kanssa. En itse asiassa tiedä neuvottelun lopputulosta, mikä vaivaa itseänikin. Aina voi toivoa viikatemiehen tappiota, vaikka kyllä tuo kaveri vie meistä jokaisesta voiton jonain päivänä.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Calabash kirjoitti:
Ti Marras 23, 2021 6:08 pm
Haluaisin tiedustella, miltä se näyttää nyt kaduilla, kun byrokraatit tekevät kaiken by the book?
Jos joku kaunis päivä noin tapahtuu, niin palailen asiaan, jos vielä jotain voin edes havaita. Ainakaan vielä ei olla lähelläkään tuota.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Lähtikö keskustelija lusimaan vai mistä kiikastaa.
No, ehkä turhaakin keskustelua koska pianhan Aarnio on vapaa.
Tosin ei päässe koevapauteen (vaikka oikeus on jo), ennen kuin Hovioikeus antaa oman päätöksensä Helmikuun alussa.
Sen jälkeen Aarnio keskustelut ovat hedelmättömiä. Mies on voittanut taistelut: tuomion sovittamisen ja elinkautisen.
[/quote]

Joskus voi ihan tavalliselle ihmisellekin tulla yllättäen eteen neuvottelut viikatemiehen kanssa. En itse asiassa tiedä neuvottelun lopputulosta, mikä vaivaa itseänikin. Aina voi toivoa viikatemiehen tappiota, vaikka kyllä tuo kaveri vie meistä jokaisesta voiton jonain päivänä.
[/quote]

Eihän tuohon voi muuta toivoa kuin parasta elämän voittavaa lopputulosta👍
Kivuliasta ajatella kenellekään lopullista kohtaloa vaikka "murha.info" palstalla ollaankin.
Ja kyllä. Kohtalomme pelimerkkejä emme tiedä kuitenkaan ja onko edes hyvä tietää etukäteen.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:04 pm

Eihän tuohon voi muuta toivoa kuin parasta elämän voittavaa lopputulosta👍
Kivuliasta ajatella kenellekään lopullista kohtaloa vaikka "murha.info" palstalla ollaankin.
Ja kyllä. Kohtalomme pelimerkkejä emme tiedä kuitenkaan ja onko edes hyvä tietää etukäteen.
Kiitos viestistäsi. Täytyy vaan yrittää ottaa vastaan se, mikä annetaan. Tämän murhainfoystävämme viesti meille muille oli: "Pitäkää te muut lippu korkealla!". Ainakin itse yritän sitä ohjetta noudattaa Ulvila-osiossa, kunnes tietyt keskeneräiset asiat on saatu päätepisteisiinsä.

Toivon, että Aarniolle koittaa vapaus ja että hän kaikesta huolimatta jaksaa jatkaa työtään huumeiden vastaisessa taistelussa jossain muodossa. Mukavaa kevättä sinulle!
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:50 pm
Toivon, että Aarniolle koittaa vapaus ja että hän kaikesta huolimatta jaksaa jatkaa työtään huumeiden vastaisessa taistelussa
Samanlaista taistelua huumeita vastaan kuin neste käy taistelussaan energiankulutusta vastaan :D :D :D
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Rundi »

Pieni liekki kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:50 pm
Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:04 pm

Eihän tuohon voi muuta toivoa kuin parasta elämän voittavaa lopputulosta👍
Kivuliasta ajatella kenellekään lopullista kohtaloa vaikka "murha.info" palstalla ollaankin.
Ja kyllä. Kohtalomme pelimerkkejä emme tiedä kuitenkaan ja onko edes hyvä tietää etukäteen.
Kiitos viestistäsi. Täytyy vaan yrittää ottaa vastaan se, mikä annetaan. Tämän murhainfoystävämme viesti meille muille oli: "Pitäkää te muut lippu korkealla!". Ainakin itse yritän sitä ohjetta noudattaa Ulvila-osiossa, kunnes tietyt keskeneräiset asiat on saatu päätepisteisiinsä.

Toivon, että Aarniolle koittaa vapaus ja että hän kaikesta huolimatta jaksaa jatkaa työtään huumeiden vastaisessa taistelussa jossain muodossa. Mukavaa kevättä sinulle!
Kiitän ja kumarran vilpittömästi. Kevät alkaa aina helmikuusta.
Kun itse kävelin ulos Sörkan portista, tulee siitä nyt helmikuussa 39 vuotta.
Sitä edeltäneet 12 vuotta olivat melkoista kierrettä ja maailmanpyörää :D

Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3877
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja CSI »

Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:04 pm
No, ehkä turhaakin keskustelua koska pianhan Aarnio on vapaa.

Ellei elinkautinen napsahda niskaan. Sitä Aarniokin istuu sen verta pitkään, ettei tarvitsekkaan enää työuraa suunnitella. Tukassa on enemmänkin vannehopean väriä ja voipi suoraan jättää KELAlle kansaneläkehakemuksen kun siviiliin pääsee.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Rundi »

CSI kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 3:29 pm
Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:04 pm
No, ehkä turhaakin keskustelua koska pianhan Aarnio on vapaa.

Ellei elinkautinen napsahda niskaan. Sitä Aarniokin istuu sen verta pitkään, ettei tarvitsekkaan enää työuraa suunnitella. Tukassa on enemmänkin vannehopean väriä ja voipi suoraan jättää KELAlle kansaneläkehakemuksen kun siviiliin pääsee.
Aarnio ei ole vangittu enää palkkamurha geississä. Se enteilee vapauttavaa tuomiota.
Joka ilmestynee Helmikuun alkuun.
Aarnio on syntynyt 5. syyskuuta 1957 joten virallinen työ- ja vanhuuseläke oikeus alkaa 5. syyskuuta 2022.
Tosin eläkkeet alkaa juosta vasta puhtaan kuukauden alusta eli 1.10.2022.
Se jäikö Aarniolla korvattavia rahallisia sanktioita valtiolle, ratkaisee eläkkeen ulosmittauksen.
Huolimatta lusimisesta ja maine haitasta hänelle lienee kysyntää esim turva-alan konsultoinnessa.

affa
Nikke Knakkertton
Viestit: 174
Liittynyt: Su Tammi 16, 2022 7:13 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja affa »

Rundi kirjoitti:
Ma Tammi 17, 2022 3:30 am
CSI kirjoitti:
Su Tammi 16, 2022 3:29 pm
Rundi kirjoitti:
Ke Tammi 12, 2022 11:04 pm
No, ehkä turhaakin keskustelua koska pianhan Aarnio on vapaa.

Ellei elinkautinen napsahda niskaan. Sitä Aarniokin istuu sen verta pitkään, ettei tarvitsekkaan enää työuraa suunnitella. Tukassa on enemmänkin vannehopean väriä ja voipi suoraan jättää KELAlle kansaneläkehakemuksen kun siviiliin pääsee.
Aarnio ei ole vangittu enää palkkamurha geississä. Se enteilee vapauttavaa tuomiota.
Joka ilmestynee Helmikuun alkuun.
Aarnio on syntynyt 5. syyskuuta 1957 joten virallinen työ- ja vanhuuseläke oikeus alkaa 5. syyskuuta 2022.
Tosin eläkkeet alkaa juosta vasta puhtaan kuukauden alusta eli 1.10.2022.
Se jäikö Aarniolla korvattavia rahallisia sanktioita valtiolle, ratkaisee eläkkeen ulosmittauksen.
Huolimatta lusimisesta ja maine haitasta hänelle lienee kysyntää esim turva-alan konsultoinnessa.
Ei ainakaan entiseen malliin enteile. Vangitsemiskäytännöt muuttuneet jonka näemme isommista huumejutuista. Yli 10 vuoden tuomiota odottavatkin päästetään vapaaksi jopa vain muutama viikko ennen tuomion antamista ja sitten määrätään vangittavaksi.

Rundi
Martin Beck
Viestit: 782
Liittynyt: La Touko 16, 2020 10:25 pm

Re: Huumepoliisi ennen ja nyt

Viesti Kirjoittaja Rundi »

""Ei ainakaan entiseen malliin enteile. Vangitsemiskäytännöt muuttuneet jonka näemme isommista huumejutuista. Yli 10 vuoden tuomiota odottavatkin päästetään vapaaksi jopa vain muutama viikko ennen tuomion antamista ja sitten määrätään vangittavaksi.""

Totta tuo sinällään. Mutta nythän ei ole kysymys vuosituomioista, vaan joko elinkautinen tai vapautus.
Jos odotettavissa on elinkautinen päätös, miksi oikeus antaisi välilausunnon, että ei ole syytä pitää vangittuna enää?
Aarniolla käytössä lomaoikeus ja koevapaus oikeus, kun alioikeuden antama elinkautinen tuomio raukesi. Sen teki Hovi.

Vastaa Viestiin