Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Gagarin
Aloitteleva dekkari
Viestit: 509
Liittynyt: To Tammi 07, 2016 2:56 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Gagarin » Ma Huhti 09, 2018 3:59 pm

Tuomion Pasuuna kirjoitti:... Voisihan sitä vaikka vain ilmoittaa, että on saanut tuloa, haluavansa maksaa niistä verot ja kieltäytyä kertomasta, miten on rahat saanut. Eihän viranomainen voi kiduttamalla pakottaa kertomaan rahojen alkuperää. :idea: Pelkkä rahan hallussapito ei kuitenkaan ole rikos...
Ei ole, mutta ansion lähde vaikuttaa verotukseen. Verottajan lähtökohta on yksinkertainen: "Sinulle ei ole määrätty perintö- tai lahjaveroa, sinä et ole tehnyt vaadittavaa selvitystä pääomatuloista tai luovutusvoitosta, siispä on perusteltu syy olettaa rahasumman olevan pimeää palkkaa jostakin, määräämme tälle summalle veron ansiotuloverotaulukon mukaisesti". Jos sinulla on jo pohjalla ansiotuloja, niin tämän "voittopotin" verotus voi nousta kiitettävän korkeaksi.

Tämä jälkeen sinun oma intressisi on kertoa kiltisti (ja todistaa), mistä fyrkat ovat kotoisin.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3375
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » Ma Huhti 09, 2018 4:02 pm

Verot niistä rahoista tietenkin pitää maksaa, se on ihan selvä. Ja vaikka sadan tonnin vuosituloista veroprosentti on Suomessa aika reipas.

Mutta jos ei ole näyttöä mistään rikoksesta, millä rahat olisi hankittu, niin ei niitä voida tuomita rikoshyötynä valtiolle menetetyksi, vaikka ei kertoisi mistä ne on tulleet.

Josey Wales
Alibin satunnaislukija
Viestit: 142
Liittynyt: To Maalis 01, 2018 12:51 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Josey Wales » To Touko 10, 2018 4:51 pm

Tuomion Pasuuna kirjoitti: Mutta jos ei ole näyttöä mistään rikoksesta, millä rahat olisi hankittu, niin ei niitä voida tuomita rikoshyötynä valtiolle menetetyksi, vaikka ei kertoisi mistä ne on tulleet.
Juurikin näin.

Jostain syystä monet ei tätä asiaa tiedä.

Louhijat ja "louhijat" on molemmat pistäneet rahoiksi ja saaneet laillista rahaa, josta tarvitsee vain verot maksaa.

Äitylit-Oulu
Neuvoja-Jack
Viestit: 289
Liittynyt: Ti Tammi 02, 2018 6:36 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Äitylit-Oulu » Pe Touko 11, 2018 1:01 am

Josey Wales kirjoitti: Louhijat ja "louhijat" on molemmat pistäneet rahoiksi ja saaneet laillista rahaa, josta tarvitsee vain verot maksaa.
Ei ole uskottavaa, että kukaan tienaa satoja tonneja bitcoineja louhimalla. :roll: Ellei sitten ole jossain teollisuushallia täynnä compuuttereja. :lol: Siltikään voitto joka sähkölaskun jälkeen jää ei ole satoja tonneja.Ehkä voisi selittää että on ollut messuhalli pari vuotta käytössä. :mrgreen:

Tietenkään ihmisen omaisuutta ei takavarikoida ilman rikosepäilyjä.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Sherlock Holmes
Viestit: 3375
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna » Pe Touko 11, 2018 9:24 am

Ei sen omaisuuden alkuperää tarvitse kertoa. Sanoo vain että tuloja on, haluan maksaa verot, ei kuulu teille mistä olen ne saanut.

Toki poliisi varmaan kiinnostuu asiasta ja alkaa tutkia sitä, mutta jos ei löydy todisteita rikoksesta, niin minkäs sille mahtaa?

Avatar
PiikkiSika
Sledge Hammer
Viestit: 1594
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika » Pe Touko 11, 2018 9:37 pm

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Ei sen omaisuuden alkuperää tarvitse kertoa. Sanoo vain että tuloja on, haluan maksaa verot, ei kuulu teille mistä olen ne saanut.
...
Verohallintoa ei todellakaan kiinnosta - jos verot ok, eikä sille ees kuulu mistä fyrkka tulee - eiku keskari pystyyn ja senkun nostaa kytkintä :mrgreen:
It is better to live ten years as a lion than one day as a lamb

apollo
Miss Marplen perikuntaa
Viestit: 1545
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja apollo » To Kesä 07, 2018 2:28 pm

Tor-verkossa toiminut Sipulikanava suljettu – ylläpitäjää epäillään huumausaineiden välittämisestä


Tulli kertoo sulkeneensa Tor-verkossa toimineen Sipulikanava-sivuston yhdessä keskusrikospoliisin kanssa. Tullin mukaan sivuston ylläpitäjää epäillään huumausaineiden välittämisestä Sipulikanavan toriosiossa vuosina 2014–17. Tapausta tutkitaan epäiltynä törkeänä huumausainerikoksena.

Kyseessä kerrotaan olevan ensimmäinen tapaus Suomen rikoshistoriassa, kun Tor-verkossa sijainneen sivuston ylläpitäjää epäillään huumausaineiden välittämisestä sivuston kautta.

Tullin mukaan rikosepäily perustuu ylläpitäjän tietoiseen ja tahalliseen toimintaan sivuston ja sen toriosion rakentamisessa, kehittämisessä ja sisällönvalvonnassa, joka on osaltaan johtanut lukuisien huumausainekauppojen toteutumiseen sivuston kautta.

Epäiltynä myös toinen henkilö
Sivusto oli tarkoituksella perustettu Tor-verkkoon, jotta sen käyttäjien tai ylläpidon tunnistaminen olisi vaikeampaa, Tulli arvioi. Sen mukaan Sipulikanavalla oli myös mainostettu huumausainekauppaa, jota käydään Tor-verkon toisella suomalaisella sivustolla, sekä ohjattu käyttäjiä huumausaineiden ostamisessa.

Ylläpitäjän lisäksi epäiltynä on toinenkin suomalainen henkilö, jota epäillään avunannosta tähän toimintaan. Tullin mukaan tutkinta on loppulausuntovaiheessa ja asia saatetaan syyteharkintaan Itä-Uudenmaan syyttäjävirastoon tämän kesän aikana.

KOTIMAA JULKAISTU 07.06.2018 07:59
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.JyKM0=Y

Avatar
Mikko
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 228
Liittynyt: Ke Helmi 03, 2016 8:03 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Mikko » Pe Heinä 13, 2018 3:35 pm

Äitylit-Oulu kirjoitti:
Josey Wales kirjoitti: Louhijat ja "louhijat" on molemmat pistäneet rahoiksi ja saaneet laillista rahaa, josta tarvitsee vain verot maksaa.
Ei ole uskottavaa, että kukaan tienaa satoja tonneja bitcoineja louhimalla. :roll: Ellei sitten ole jossain teollisuushallia täynnä compuuttereja. :lol: Siltikään voitto joka sähkölaskun jälkeen jää ei ole satoja tonneja.Ehkä voisi selittää että on ollut messuhalli pari vuotta käytössä. :mrgreen:

Tietenkään ihmisen omaisuutta ei takavarikoida ilman rikosepäilyjä.
Kyllä Tuomion pasuuna, Josey Wales ja moni muu on ihan oikeassa tässä asiassa.

Kyllä varsinkin ne jotka ihan alussa aloittivat louhimaan isoilla yksityisillä resursseilla ovat voineet tienata satoja tuhansia (parhaimmat yksityis louhijat jopa miljoonia), tämä on fakta. Se selittyy että bitcoinien arvokin on noussut niin paljon aloitus ajasta ja jos et alussa niitä vaihtanut rahaksi niin niiden arvo on voinnut nousta todella tähtitieteellisesti. Siinä ei ole mitään epäuskottavaa.

Iroquis
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 198
Liittynyt: Ke Heinä 01, 2015 7:45 pm
Paikkakunta: Helsingistä 960 km pohjoiseen

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Iroquis » La Elo 04, 2018 4:00 am

Dope Boy kirjoitti:Sota huumeita vastaan on hävitty jo ajat sitten, nyt hoidetaan vaan haavoittuneet.
Niin saattaa olla,etenkin kun viranomaisetkaan ei ole mitenkään immuuneja omalle rikolliselle rikastumiselleen,mistä Aarnio on todiste.
:mrgreen:

Iroquis
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 198
Liittynyt: Ke Heinä 01, 2015 7:45 pm
Paikkakunta: Helsingistä 960 km pohjoiseen

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Iroquis » La Elo 04, 2018 4:15 am

Niinkauan ku joku haluaa aseita ja huumeita,niin kauan niitä myydään.
Mutta onko se tosi ettei tuommosille pimeille verkoille löydy mitään valvontaa.
:mrgreen:

oldstyle
Sammakkoprofessori
Viestit: 472
Liittynyt: Pe Elo 18, 2017 6:44 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja oldstyle » Su Elo 05, 2018 2:54 am

Iroquis kirjoitti:Niinkauan ku joku haluaa aseita ja huumeita,niin kauan niitä myydään.
Mutta onko se tosi ettei tuommosille pimeille verkoille löydy mitään valvontaa.
Kyllähän niitä valvotaan.

Doctor Lecter
Agentti Mulder
Viestit: 11682
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter » Su Marras 04, 2018 9:55 pm

Vantaalainen koodari Kim, 45, ylläpiti sivustoa, jolla käytiin avointa huumekauppaa ja haluaisi nyt eduskuntaan: "Tiedostin, että mentiin rajoilla"

Viranomaisten sulkeman piilopalvelu Sipulikanavan ylläpitäjä Kim Holviala kiistää syytteet törkeästä huumausainerikoksesta. Hän kuitenkin myöntää Sipulikanava-keskustelupalstan ylläpidon.
– Ylläpidin keskustelupalstaa, jossa hyväksyin käytävän huumekauppaa, Holviala toteaa MTV Uutisille.

Kuvakaappaus sivustolta sen sulkemisen jälkeen.
Kuvakaappaus sivustolta sen sulkemisen jälkeen.
piilopalvelu.jpg (36.52 KiB) Katsottu 3704 kertaa
Hän kertoo toimineensa asiassa tietoisesti, ja perustelee tarkoituksenaan olleen tuoda huumekauppa mahdollisimman julkiseksi, jotta siihen liittyvät ongelmat, kuten väkivalta, vähenisivät.

Sipulikanava oli salatussa Tor-verkossa toimiva keskustelupalsta, jossa muun muassa julkaistiin huumeiden osto- ja myynti-ilmoituksia. Palvelussa käytiin myös anonyymiä keskustelua muista erilaisista aiheista.
– Tiedostin, että mentiin rajalla, enkä yllättynyt syytteistä. Hauskaa on, että en ole nähnyt myyjiä, ostajia, huumeita enkä rahoja. En tiedä niistä mitään, hän toteaa.

Hoviala kiistää syytteet sillä perusteella, että hän ei ole aktiivisesti osallistunut rikoksiin. Hän ei ole saanut myöskään kertomansa mukaan saanut keskustelupalstan ylläpidosta rahallista hyötyä.
– Miten pitkälle menee ylläpitäjän vastuu, hän kysyy.

"Ennakkotapaushan tämä on"

Viime kuun lopussa syyttäjä ilmoitti nostaneensa syytteet Holvialaa vastaan.

Perusteena on huumausaineiden välitys. Kihlakunnansyyttäjä Anna-Riikka Ruuth kertoo, että syyte perustuu siihen, että Holvialan perustamassa palvelussa yhdistettiin huumausaineiden myyjät ja ostajat. Kaupankäynnille oli sivustolla oma /tori/-osio, joka olisi lisäksi jaettu paikkakunnittaisiin osioihin.

Oikeudenkäynnissä käytetään todisteina muun muassa kuvankaappauksia myynti-ilmoituksia ja tuomioita tapauksista, joissa Sipulikanavalla tehdyt ilmoitukset ovat johtaneet huumausainekauppoihin.
– Sipulikanava on toiminut sellaisena palveluna, joka on mahdollistanut toisilleen tuntemattomien huumausaineiden myyjien ja ostajien välisten kontaktien syntymisen, eräässä oikeuden asiakirjassa kuvaillaan.

Hallituksen esityksessä huumausainerikoksia koskevasta lainsäädännöstä on määritelty, että huumausaineiden välittämisellä tarkoitetaan huumausaineen toimittamista myyjältä tai muulta luovuttajalta hankkijalle. Välittämistä olisi myös ostajan tai myyjän hankkiminen jollekin huumausaine-erälle.

Ruuth kertoo, että oikeuskäytäntö asiassa on sittemmin myös täsmentynyt.
– Ennakkotapaushan tämä on: onko tällaisen sivuston ylläpitäminen rikollista tai ei. Vastaavia lautojahan on netti pullollaan, Ruuth arvioi.
– Kysymys on siitä, että joku jättää ilmoituksen ja siihen voi ottaa yhteyttä, ja sitä kautta kulkee hyvin paljon laitonta tavaraa. Onko tällaisen toiminnan mahdollistaminen täyttänyt rikoksen tunnusmerkistön?

Ruuth ei pidä mahdottomana, että asiaa tultaisiin lopulta puimaan korkeimmassa oikeudessa asti. Näin ajattelee myös Holviala.
Kuva mtvuutiset.fi
Kuva mtvuutiset.fi
Kim_Holviala.jpg (35.88 KiB) Katsottu 3704 kertaa
Tunsi vanhastaan Suomen isoimman nettihuumekauppiaan

Holvialalla ei ole varmaa tietoa, miten hänet otettiin kiinni. Hän kuitenkin uskoo, että viranomaisten kiinnostus heräsi hänen vieraillessaan Douppikauppa-huumekaupasta pitkän tuomion saaneen Lasse Kärkkäisen luona vankilassa.

Holviala kertoo tunteneena Kärkkäisen jo aiemmalta ajalta, mutta ei ollut tietänyt tämän pyörittäneen laajaa huumausaineiden verkkokauppaa.

Holviala on sittemmin vieraillut Kärkkäisen luona säännöllisesti, minkä hän uskoo saaneen virkavallan selvittämään tarkemmin häntä koskevia seikkoja.

Toisaalta hän ei ole mielestään juuri piilotellut, vaan kertonut Sipulikanavalla jopa asuinalueensa.
– Tiesin aina, että joku päivä rimputellaan ovikelloa. Mutta yllätti, kun sisään tultiin aseiden, maskien ja koirien kanssa, hän sanoo.

Holvialan lisäksi kiinni otettiin kolme henkilöä. Heitä ei kuitenkaan enää epäillä Sipulikanava-kokonaisuudessa. Ainakin yksi näistä henkilöistä on moderoinut sivustolla käytävää keskustelua.

Viranomaiset eivät saaneet kuitenkaan kerättyä näyttöä siitä, että tämä olisi osallistunut huumekauppaa koskevan osion moderointiin siten, että se olisi myötävaikuttaneet huumekauppojen syntymiseen.

Vankeusriski harmittaa pojan vuoksi

Holvialan käsityksen mukaan hänelle vaaditaan seitsemän vuoden vankeusrangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta.

Häntä itseään vankila ei kuulemma huoleta, mutta tällä hetkellä 15-vuotiaan nuorimmaisen osalta asia harmittaa. Toisaalta asian käsittelyssä ennen vankeutta menee hetki.

Tapauksen käsittely alkaa näillä näkymin tammikuussa.[/i]

mtvuutiset
4.11.2018 1:07
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Phoenix Foundation
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 183
Liittynyt: To Syys 21, 2017 11:25 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Phoenix Foundation » To Marras 15, 2018 10:59 pm

onko kellään tietoa miten tämä heppu jäi kiinni tarkalleen? mikä paljasti että hän piti kyseistä sivustoa? en hyväksy huumeita, mutta asia kiinnostaa tieteellisesti näkökulmasta. muuta kuin että vieraili vankilassa ja ilmoitti missä päin suunnilleen asuu.

entä miten hänen "edeltäjä" douppikaupan pitäjä jäi kiinni?

Avatar
myrskylyhty
Alibin kestotilaaja
Viestit: 319
Liittynyt: To Kesä 28, 2018 4:01 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja myrskylyhty » Pe Marras 16, 2018 11:01 am

Sipulikanavan korvasi heti Torilauta. Samat treffi, hakkerointi ja huumepalstat. Meno vain jatkuu. Tuosta sp:n sulkemisesta ei tosiaan kauaa mennyt että uusi lauta syntyi ja on tänä päivänä kukoistuksessaan.

Tämä aiheuttaa hiukan epäilyksiä kun sp suljettiin kädenkäänteessä keulahahmon paljastuttua niin torilauta edelleen porskuttaa.
"Olin sitä mieltä, että ketään ei tapeta, asiat pitää selvittää muuten." -Metsuri

Phoenix Foundation
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 183
Liittynyt: To Syys 21, 2017 11:25 pm

Re: Tor-verkon Sipulikanava on suljettu

Viesti Kirjoittaja Phoenix Foundation » Ti Marras 20, 2018 12:41 am

myrskylyhty kirjoitti:Sipulikanavan korvasi heti Torilauta. Samat treffi, hakkerointi ja huumepalstat. Meno vain jatkuu. Tuosta sp:n sulkemisesta ei tosiaan kauaa mennyt että uusi lauta syntyi ja on tänä päivänä kukoistuksessaan.

Tämä aiheuttaa hiukan epäilyksiä kun sp suljettiin kädenkäänteessä keulahahmon paljastuttua niin torilauta edelleen porskuttaa.
mitäs epäilet tarkalleen?

Vastaa Viestiin