Meksikon entistä puolustusministeriä syytetään huumekartellin pyörittämisestä

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Maukka Peruslätkä
Neuvoja-Jack
Viestit: 507
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2019 7:30 am

Meksikon entistä puolustusministeriä syytetään huumekartellin pyörittämisestä

Viesti Kirjoittaja Maukka Peruslätkä »

Yhdysvalloissa pidätetty Salvador Cienfuegos on luovutettu Meksikoon.

Kuva
Oliko ex-puolustusministeri Cienfuegos myös huumeparoni?­Kuva: Carlos Mejia/El Universal / ZUMA / MVPhotos

Vuosina 2012–18 Meksikon puolustusministerinä toiminut Salvador Cienfuegos pidätettiin lokakuussa Los Angelesissa epäiltynä huumekartellin pyörityksestä.

Cienfuegos, 72, oli virassaan keskeinen hahmo Meksikon huumekartellien vastaisessa taistelussa, mutta hänen syytetäänkin ottaneen vastaan lahjuksia vastineeksi huumekartellin toiminnan suojelemisesta.

Cienfuegosia syytetään pahamaineisen H-2-huumekartellin yhteistyökumppaniksi, joka suuntasi huumeidenvastaisia operaatioita vain oman kartellinsa kilpailijoita kohtaan.

Muun muassa CNN kertoo, että ex-puolustusministeri on nyt luovutettu takaisin Meksikoon, joka jatkaa tätä koskevien syytteiden tutkintaa Yhdysvaltain sijaan.

Cienfuegosin pidätys on aiheuttanut jännitteitä Yhdysvaltojen ja Meksikon välillä. Meksikossa on oltu näreissään muun muassa siitä, etteivät Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittaneet naapurimaalleen Cienfuegosia koskevista tutkinnoista tai Los Angelesin lentokentällä tehdystä pidätyksestä.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007627597.html

Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4528
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Meksikon entistä puolustusministeriä syytetään huumekartellin pyörittämisestä

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

Yllättyneet..?

1. -
2. -
3. -
4. -
5. -
6. -
jne.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.

tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Meksikon entistä puolustusministeriä syytetään huumekartellin pyörittämisestä

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Rynnäkön,kun tuolla tekevät,siinä ei mene rivipoliisi,pankkipipo päässä,lahjomattomia tämä porukka. :D Korruption isoimpia pesäkkeitä.Jos ajattellee,puolustuministeristä lähtien kartelleissa,hyvin menee,mut menköötsä.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-

Vastaa Viestiin