Rikolliset meloivat henkensä kaupalla huumeita tulvivan Torniojoen yli Suomeen

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7185
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Rikolliset meloivat henkensä kaupalla huumeita tulvivan Torniojoen yli Suomeen

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Tulli takavarikoi alkukesästä Torniossa viisi kiloa hasista, jonka kaksi henkilöä olivat hetkeä aikaisemmin tuoneet melomalla kumiveneellä Ruotsista Suomeen Tornionjoen yli.
Tullin mukaan joen ylitys kumiveneellä ilman pelastusliivejä oli riskialtis teko, sillä joki oli tulvakorkeudessa ja virta voimakas.
Tutkinnan aikana Tulli takavarikoi myös noin neljä kiloa amfetamiinia, joka oli kätketty Ruotsin puolella maastoon rajan tuntumaan odottamaan salakuljettamista Suomeen.
– Olemme tehneet tutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä sekä Suomen poliisin että Ruotsin tullin ja Ruotsin poliisin kanssa, kertoo tutkinnanjohtaja Pekka Jauhola.
Törkeästä huumausainerikoksesta epäiltyinä on ollut kolme henkilöä. Tulli pidätti yhden epäillyistä välittömästi joen ylittämisen jälkeen ja kaksi muuta rikokseen osallistunutta muutamaa päivää myöhemmin Torniossa.
Tapausta on käsitelty lokakuussa Lapin käräjäoikeudessa, joka langetti tekijöille vankeutta useista huumausainerikoksista vajaasta kahdesta vuodesta viiteen vuoteen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rik ... #gs.hln72x