Sivu 3/3

Lähetetty: La Heinä 26, 2008 3:47 pm
Kirjoittaja PaulaDrew
joey kirjoitti:Ymmärrän hyvin, miksi mahdollisia humanoidikohtaamisia peitellään. Yhdysvalloissa ollaan jyrkän uskonnollisia niin suurissa määrin, että omaan uskonnollisuuteen ei osata juurikaan kohdistaa kritiikkiä. Esimerkiksi pidetään täysin järkevänä sitä, että lapsia kielletään opiskelemasta evoluutioteoriaa. Mikäli maan ulkopuolista elämää olisi olemassa, se romuttaisi miljoonien ihmisten uskomuspohjan (ellei siihenkin osattaisi suhtautua niin miten fossiileihin: "Jumala pisti fossiilit maan sisään koetellakseen uskoamme!"), josta puolestaan ei valtionhallinnollisella tasolla voisi olla mitään muuta kuin haittaa. Yhdysvaltain sekä sisä- että ulkopolitiikka nojaavat todella usein uskontoon ja maan johtajakin keskustelee Jumalan kanssa kahdenkeskisiä juttuja.
Rauni-Leena Luukkanen nimesi tämän syyksi numero yksi myös tuossa antwepenin edelliselle sivulle linkittämässä Arto Nybergin haastattelussa. Minulle tuli heti mieleen sama kuin mitä Nyberg pian kysyikin: miten uskontoa haittaa se, että maailmankaikkeudessa olisi muitakin, Jumalahan on taivaan ja maan luoja ja kaikkivaltias ja eikö se voi sisältää myös muut lajit muualla vaikkei niitä luomiskertomuksessa tarkkaan eriteltäisikään? Minun puolestani uskovaiset voisivat hyvin käyttää tätä selitystä eikä siten olisi syytä salailuun. (Luukkanen ei vastannut oikeastaan mitään, vaan alkoi kertoa miten Raamatussakin on ufovertauksia, mikä mielestäni vie pohjan salaliittoteorian syyltä tältä osin. Jos kerran näin on, asia on kunnossa ja ufojutut voidaan paljastaa kansalle.)

Onkohan muuten missään tapahtunut minkäänlaista suurempaa joukkohavaintoa? Vai esiintyvätkö humanoidit vain yksittäisille ihmisille, joita on helppo syyttää harhaisiksi?

Lähetetty: Su Heinä 27, 2008 3:26 am
Kirjoittaja IDDI
Mitä? Ovatko he sittenkin ottaneet yhteyttä päättäjiin?

Minä kun luulin, että eivät.

http://www.youtube.com/watch?v=PnLDDxdhMw0

:wink:

Re: NASA peittelee kohtaamisia humanoidien kanssa

Lähetetty: Ti Kesä 19, 2018 11:56 pm
Kirjoittaja Anubis
Onko tullut lisää juttua tästä Edgar Mitchellin kertomuksesta?

Heppuhan taisi itse kuolla muutama vuosi sitten.

Aika oudolta kuulostaa, että hallitukset haluisivat salailla tuollaisen tapahtumista. No se on varmaa että rahaa ainakin joku sai, tapahtuiko sitten jotain oikeasti on toinen asia.

Re: NASA peittelee kohtaamisia humanoidien kanssa

Lähetetty: Pe Kesä 22, 2018 12:28 am
Kirjoittaja Spurgumies
Fossiileja ei ole selitetty niin, että Jumala olisi koetelut uskoa laittamalla niitä maanpäälle, nyt on uusi tarina,jonka mukaan ennen tätä luomakuntaa maapallolla olisi ollut toinen luomakunta.. Raamatun ensimmäisellä sivulla käännetty "maa oli autio ja tyhjä" olisikin oikeasti "maa tehtiin tyhjäksi" eli edeltävä luomakunta pyyhkäistiin pois maapallolta ja sen tilalle alettiin luoda toista..
Leo Meller eräässä opetusvideossa sanoo että "täällä on aiemmin ollut luomakunta Luciferin alaisuudessa.." mutta useat tahot sanovat tuon harhaopiksi..

Re: NASA peittelee kohtaamisia humanoidien kanssa

Lähetetty: Pe Kesä 22, 2018 12:14 pm
Kirjoittaja Kissankello
Kiinnostava ketju, en ollut tällaista aiemmin huomannutkaan.
Tähtisade kirjoitti:Vaikea sanoa ovatko tämän tyypin tarinat totuudenmukaisia, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että on itsekästä kuvitella, että me olimme ainoita älyllisiä olentoja koko maailmankaikkeudessa.
MONDEO kirjoitti: Itse kyllä uskon ja toivon että maailmassa olisi muutakin "älyllistä" elämää. Ja veikkaankin että tällä vuosisadalla(2000-2100) humanoidit antavat jonkinlaisen todisteen olemassaolostaan meille ihmisille. Tiedä sitten millaisen mutta kumminkin.
Minäkin toivon, ettemme ole ainoita. Avaruuden äärettömyyttä on kiehtovaa ajatella ja mahdotonta ymmärtää, mutta ihmettelisin, jos olisimme ainoita. Se on asia erikseen, tuleeko kohtaamisia koskaan tapahtumaan, tai onko tapahtunut. Todisteita kaivataan.
ABC kirjoitti:Valtaojan yltiöoptimistinen tiedeusko on ihan yhtä epärealistista kuin Linkolan opit. Näistä kahdesta Linkola on ehkä lähempänä totuutta, koska hänen ihmistenvähentämispuheensa perusteet ovat tieteelliset: kun jonkin eläinlajin lukumäärä kasvaa liikaa, seuraa romahdus. Tämä sääntä pätee myös ihmisiin. Jos emme itse rajoita ihmisten lukumäärää, luonto tekee sen; tässä mielessä Linkolan syyttely on ihan yhtä absurdia kuin luonnon syytteleminen. Linkolan pointti on, että sekin olisi parempi, että ryhtyisimme itse rajoittamaan ihmisten lukumäärää, kuin antaa koko planeetan ekosysteemin tuhoutua liian ihmismäärän takia.
Niinpä. Linkolaa haukutaan, mutta kyllä minä ymmärrän miten hän ajattelee. Ihminen tuhoaa maapalloa koko ajan eikä muutaman ihmisen kuolema (viittaan Jokela-kommenttiin) liikakansoittumisen näkökulmasta "auta", eikä se miljoona ihmistäkään olisi koko maapallon väestömäärää ajatellen vielä paljon.
markja kirjoitti:
ABC kirjoitti:Valtaojan yltiöoptimistinen tiedeusko on ihan yhtä epärealistista kuin Linkolan opit.
Orwellilaista käsitteiden vääristelyä.
Tiede ei ole uskonto. Tiede on tiedettä. Ei huuhaata, ei satua, ei uskomuksia, vaan tietoa, tiedettä.
"Tieteeseenkään" ei pidä uskoa ja luottaa sokeasti. Tiede ei ole stabiili ilmiö, vaan muuttuu ja elää jatkuvasti uuden saadun tiedon mukaan, jonka perusteella pystytään uusia tietoja entisiin yhdistelemällä tekemään erilaisia havaintoja ja johtopäätelmiä, puhumattakaan yksilöiden ristiriitaisista näkemyksistä tieteen saralla. Se, millaisia asioita 100 vuotta sitten pidettiin "tieteenä", on ihan eri asia kuin se, mitä tiedetään tänä päivänä.
joey kirjoitti: Ymmärrän hyvin, miksi mahdollisia humanoidikohtaamisia peitellään. Yhdysvalloissa ollaan jyrkän uskonnollisia niin suurissa määrin, että omaan uskonnollisuuteen ei osata juurikaan kohdistaa kritiikkiä. Esimerkiksi pidetään täysin järkevänä sitä, että lapsia kielletään opiskelemasta evoluutioteoriaa. Mikäli maan ulkopuolista elämää olisi olemassa, se romuttaisi miljoonien ihmisten uskomuspohjan (ellei siihenkin osattaisi suhtautua niin miten fossiileihin: "Jumala pisti fossiilit maan sisään koetellakseen uskoamme!"), josta puolestaan ei valtionhallinnollisella tasolla voisi olla mitään muuta kuin haittaa. Yhdysvaltain sekä sisä- että ulkopolitiikka nojaavat todella usein uskontoon ja maan johtajakin keskustelee Jumalan kanssa kahdenkeskisiä juttuja.

Toisaalta, mahdollisten kohtaamisten salaaminen on minusta äärimmäisen kapeakatseista jonkun jo mainitsemastakin syystä (syynä muiden joukossa): Mitäs jos UFOt laskeutuvat keskelle Pariisia kymmenen minuutin päästä? Tai jopa Jenkkien omalle mantereelle? Moinen olisi omiaan aiheuttamaan täyden kaaoksen, paljon pahemman kuin mitä tiedon vaivihkaisesta valuttamisesta julkisuuteen seuraisi.
Hyvin sanottu. Noinhan se juuri on. Ihminen on vaan mieleltään niin pieni, että jopa kokonaiset kansakunnat pyrkivät pitämään kiinni päättämästään totuudesta, eikä minkään ulkopuolisen, vaihtoehtoisen totuuden haluta horjuttavan olemassaolevia rakenteita ja ajatusmaailmaa. Tuo jenkkien loputon itseriittoisuus on huvittavaa, ikään kuin ainoa paikka, minne humanoidit voisivat maapallolla laskeutua, olisi USA. Aikamoisen riskaabelia ajattelua. Entä, jos humanoidit laskeutuvatkin Pariisiin tai vaikka Tampereen torille?

Re: NASA peittelee kohtaamisia humanoidien kanssa

Lähetetty: Pe Heinä 13, 2018 5:35 pm
Kirjoittaja Anubis
Niin on kiintoisa aihe tosiaan!

Mitä olit mieltä Kissankello, että onko kenties NASA tai muut hahot peitelleet kohtaamisia humanoidien tai muiden avaruusolioiden kanssa?